Mainos:

Sisäministeri Ohisalo poliisin selvityksestä: avointa keskustelua on syytä jatkaa

Julkaistu 8.10.2020 – Kirjoittaja Toimitus

Poliisihallitus pyysi sisäministeriön toimeksiannosta Helsingin poliisilta selvityksen sen toiminnasta 3.10. mielenosoituksessa. Poliisihallitus on toimittanut selvityksen ja oman lausuntonsa sisäministeriölle 8. lokakuuta.

- Olemme nyt saaneet selvityksen ja perehdymme huolella asiaan. Selvitys on julkinen ja siitä voidaan käydä avointa yhteiskunnallista keskustelua, toteaa sisäministeri Maria Ohisalo.

- Korostan, että ministerinä tehtäväni ei ole arvioida poliisin toiminnan lainmukaisuutta, vaan se on laillisuusvalvojien tehtävä. Poliisin voimankäytöstä mielenosoituksessa on tehty rikosilmoitus valtakunnansyyttäjälle ja valtakunnansyyttäjä on aloittanut esiselvityksen tekemisen. Myös eduskunnan oikeusasiamiehelle on tehty useita kanteluja liittyen mielenosoitukseen, kertoo sisäministeri Maria Ohisalo.

- Poliisihallitus pitää lausunnossaan tärkeänä, että tapaus arvioidaan ulkopuolisten toimesta ja että tämän arvioinnin pohjalta poliisin toimintaa voidaan tarvittaessa kehittää. On hyvä, että poliisin toiminta on mahdollisimman avointa, jotta luottamus viranomaisiin säilyy korkealla tasolla, toteaa ministeri Ohisalo.

Mainos:

Ministeri Ohisalon mukaan viikonloppuna medioissa käyty vilkas mielipiteenvaihto osoitti, että kokoontumisvapaus on yhteiskunnassamme tärkeä arvo. Samoin se, millä tavoin poliisi toimii, on merkityksellistä. Luottamus poliisiin on yksi turvallisen ja toimivan yhteiskunnan perustekijä.

- Suomalainen poliisi on maailman huippua. Suomalaisilla on vahva luottamus poliisimme korkeaan ammattitaitoon ja tämä asettaa riman korkealle, kuten avoimessa demokratiassa ja oikeusvaltiossa pitää ollakin. Jokainen kohtaaminen viranomaisen kanssa on merkityksellinen tämän luottamuksen rakentamisessa, sanoo ministeri Ohisalo.

– Pidän tärkeänä, että poliisin voimankäytöstä raportoidaan nykyistä avoimemmin ja että tiedot ovat käytettävissä myös julkisen keskustelun pohjana. On hyvä, että keskustelu pohjautuu tietoon, aiheesta riippumatta, Ohisalo toteaa.

- Voimankäytölle on kuitenkin oltava aina painavat perusteet ja tarvittaessa myös sitä ohjaavaa ohjeistusta olisi hyvä tarkentaa. Voimankäytön on aina oltava viimeinen keino.

Ministeri Ohisalon mukaan myös poliisin avoimella ja oikea-aikaisella viestinnällä on merkitystä luottamuksen ylläpitäjänä. Poliisilla on oma tärkeä roolinsa yhteiskunnallisessa keskustelussa.

- On tärkeää, ettei synny tietotyhjiötä. Viranomaisten on hyvä olla aktiivisesti mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa, erityisesti silloin, kun toimintaa vahvasti kyseenalaistetaan. Näin viranomaiset ovat myös itse kertomassa toimintansa lähtökohdista ja tavoitteista, Ohisalo painottaa.

Lähde: Sisäministeriö

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

21 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Entinen sosialisti
Entinen sosialisti
6 years ago

Näillä kommunisteilla ei ole moraalia, Jumalaa, omaatuntoa eikä mitään muutakaan joka estäisi. He haluavat kaiken alas ja sekaisin. Rotuja myöten. Kaiken monimuotoisuuden poisto. Lisäksi kannattavat pedofiliaa.

Ei ihme
Ei ihme
6 years ago

P*******a on vuorostaan osa lapsimurharituaaleja. Tunnetun, YLE:llä runsaasti esiintyneen julkkismuusikon kuolinpesästä löytyi saatananpalvontamateriaalia, kuten baphomet-patsas jne jne. Baphomet on lapsirituaalimurhin palvottava helvetinjumala.

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
6 years ago

Erityisesti viherkommunistien alajaos Seta ja koko hallituksen enemmän tai vähemmän kommunismiin päin kallellaan oleva poliitikkojen enemmistö näyttää pitävän eräänä johtotähtenään seuraavasta löytyvää 11 kohdan perusohjeistusta neuvostobolsevismin ajoilta:

”Frankfurtin koulukunta: salaliitto rappioon”,
http://isovimma.blogspot.com/2011/02/frankfurtin-koulukunta-salaliitto.html

eli kuten Stalinin ohjeistamaa eurooppalaista kommunistista solutustyötä 1920–30-luvuilla rahoittanut ja johtanut saksalainen Willi Münzenberg kiteytti Frankfurtin koulukunnan pitkäaikaisen operaatiosuunnitelman:

”Me teemme Lännen niin korruptoituneeksi, että se löyhkää.”

Psychic Dictatorship
Psychic Dictatorship
6 years ago

Kulttuurimarxismi vääristää ihmisen sekä järjellisen että moraalisen arvostelukyvyn. Se on levinnyt kuin syöpä koko maanpiirin yli, joskin länsimaat ovat nyt erityisesti sen kirouksen alla. Vilkaisu katukuvaan kertoo sen voimasta: siellä ohjelmoidut ihmisrobotit viilettävät pitkin katuja kuonokopat naamoillaan. Todellisuudentaju on mennyt ja alttius propagandalle huipussaan. Pahinta asiassa on niiden nöyryyttäminen, joilla arvostelukyky on vielä tallella. Valheesta ollaan tehty normi. Siksi saammekin koko ajan lisää lainsäädäntöä tai ohjeistusta, joka pakottaa ihmiset toimimaan valheen ja vääryyden mukaan.

Hyvämuistinen mies
Hyvämuistinen mies
6 years ago

Niinpä niin. Iso osa suomalaisista on onnistuttu aivopesemään niin kuuliaisiksi lampaiksi, ettei heillä ole jäljellä enää minkäänlaista harkintakykyä, vaan joka asiassa totellaan kiltisti vallanpitäjien määräyksiä – jopa silloinkin, kun näissä määräyksissä ei ole mitään järkeä eikä minkäänlaista tieteellistä pohjaa.

Tämä koronahommakin kaikkine maskisuosituksineen ynnä muine vouhotuksineen on helposti osoitettavissa täysin asiattomaksi ylilyönniksi:

– Montako ihmistä on Suomessa sairastunut tähän tautiin syksyllä 2020?
– Montako ihmistä on Suomessa kuollut tähän tautiin syksyllä 2020?

Vastaus näihin kysymyksiin on, että sairastuneita on todella vähän ja kuolleita tuskin ollenkaan. Lisäksi vielä tiedetään, että ”koronaan kuolleet” ovat melkein järjestään olleet sellaisia ihmisiä, joilla oli jo ennestään jokin vakava sairaus (kuten vaikea diabetes, vaikea sydänsairaus tai pitkälle edennyt syöpä), jolloin menehtyminen johtui pääasiallisesti tästä jo olemassa olleesta perussairaudesta eikä suinkaan koronasta, vaikka tapaus virallisiin tilastoihin merkittiinkin ”koronakuolemaksi”.

On myös syytä muistaa, että normaaliin kausi-influenssaan kuolee Suomessa joka vuosi noin 400 – 1000 ihmistä, riippuen siitä miten ärhäkkä virus on kulloinkin kyseessä. Näihinkin lukuihin verrattuna tämä koronaan kuolleiden lukumäärä (THL:n mukaan 346 henkilöä 9.10. mennessä) ei ole mitenkään poikkeuksellinen eikä huolestuttava.

Vääjäämätön johtopäätös siis on, että kyseessä ei ole mikään erityisen vaarallinen tauti. Eikä varsinkaan mikään niin paha epidemia, että sen torjumiseksi pitäisi laittaa puoli Suomea kiinni ja päästää kansantalous romahtamaan.

Mutta koska tämä koronaepidemia tarjoaa vallanpitäjille mainion tilaisuuden päästä toteuttamaan erilaisia kyseenalaisia poliittisia hankkeita, on tällaiseen järjettömään vouhotukseen lähdetty. Ja koska myös kauppiaat ovat haistaneet tilaisuuden päästä tienaamaan helppoa rahaa, ovat he liittyneet kuoroon ja koittavat tyrkyttää ihmisille käsidesiä ja kasvomaskeja. (Hyvänä esimerkkinä pari päivää sitten jaettu Citymarketin mainoslehti, jossa oli koko sivun verran erilaisia kasvomaskeja – ja tietenkin kovaan hintaan.)

Kiikari
Kiikari
6 years ago

”Lisäksi vielä tiedetään, että ”koronaan kuolleet” ovat melkein järjestään olleet sellaisia ihmisiä, joilla oli jo ennestään jokin vakava sairaus (kuten vaikea diabetes, vaikea sydänsairaus tai pitkälle edennyt syöpä), jolloin menehtyminen johtui pääasiallisesti tästä jo olemassa olleesta perussairaudesta eikä suinkaan koronasta, vaikka tapaus virallisiin tilastoihin merkittiinkin ”koronakuolemaksi”.

Koronavouhotus on jonkilainen kenraaliharjoitus. Se todellinen juoni on vasta tulossa, ja se voi tarkoittaa että käteinen raha lakkautetaan kokonaan, kaikki rahaliikenne, tiedonvälitys ja poliittinen toiminta ja asetetaan blockchain-kryptoteknologina (tähän satsataan triljoonat Eurot seuraavan 10 vuoden aikana, 70x suurempi asia kuin jopa 5G), ja Orwell nauraa sairaasti haudassaan.

Psychic Dictatorship
Psychic Dictatorship
6 years ago

Nm ”kiikari”. Näin olen itsekin ymmärtänyt. Korona on se suuri savuverho, jonka suojissa ajetaan sisään järjestelmää, joka tosiasiallisesti lakkauttaa perustuslailliset tasavallat, niiden demokratian rippeet ja tuottaa meille mekanisoidun ja maailmanlaajuisen kommunismin. Tähänastiset kommunismit ovat kaatuneet valvonnan ja kontrollin puutteeseen tai ainakin niin keskuskomiteamiehet sen ajattelevat. Valtava kommunismin aalto on nyt keskuskomiteamiehineen, politrukkeineen, salaisine poliiseineen sekä hyödyllisine idiootteineen liikkeellä. Historia on syklistä eli samat ilmiöt toistuvat kerta toisensa jälkeen ja vieläpä entistä pahempina.

On outoa, etteivät persut ota tätä uhkaa tosissaan, vaan pelleilevät maskien ja sen sellaisten kanssa. Persuissa on myös myönteisyyttä valmiuslakien helpottamiselle. Näemmekö jälleen kerran persut mukana kansalaisoikeuksia rajoittamassa?

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
6 years ago

Eläkkeellä oleva lääkäri Vesa-Ilkka Laurio:

”Nykyrokotteet – koko ihmiskunnan geenit ollaan pakottamassa muokkaukseen!”,
https://www.magneettimedia.com/nykyrokotteet-koko-ihmiskunnan-geenit-ollaan-pakottamassa-muokkaukseen/

”Ei ole olemassa mitään koronavirusepidemiaa tai -pandemiaa”,
https://www.magneettimedia.com/ei-ole-olemassa-mitaan-koronavirusepidemiaa-tai-pandemiaa/

Kiikari
Kiikari
5 years ago

Kannattaa katsoa Trumpin FED:in johtoon ehdokkaaksi valitseman naisen ulosantia. Tämä nimenomaan vaatii että ”kryptorahajärjestelmä” joka olisi vakaa astuisi voimaan. Hän samalla toistaa valhetta että FED olisi USA:n hallituskoneiston osa, kun se todellisuudessa on yksityisten pankkiirien globalismi-ryöstöoperaation perustana toimiva kulmakivi.

Ja sitten on tämä Gerald Celenten varoitus talouskaaoksesta joka on monien muidenkin mielestä ovella hetimiten:

youtube.com/watch?v=43xrrFW5L3Q

puolueeton
puolueeton
6 years ago

Luin poliisin selvityksen ekokapinallisten mielenosoitukseen puuttumisesta. Ohisalon on todella syytä perehtyä huolella tai paremminkin huolestuneena poliisin selvitykseen ja alkaa miettiä, miksi poliisi joutuu kirjoittamaan pitkäveteisen tarinan, kun joutui pitämään kurissa häiriötä tuottavia itsepäisiä lapsia. Poliisin tehtävänä on huolehtia järjestyksen säilymisestä yleisillä paikoilla.

juha II
juha II
6 years ago

Nythän on niin, ettei kyse ole siitä mihinkä rikokseen on syyllistynyt, vaan siitä KUKA on johonkin rikokseen syyllistynyt!

Eli tapauksia ei katsota rikosteknisiltä kannoilta, vaan pelkästään poliittisilta kannoilta riippuen siitä mikä on sisäministerin oma poliittinen maailmankatsomus tai vielä hatarammalta ja korruptoituneesti peilaten kulloisenkin yhteiskunnallisen muotiliikkeen määrittelemällä tavalla!

Tällainen oikeudenkäyttö ja varsinkin demla oikeusistuin on täysin kestämätön pohja ja on vain irvikuva nk. ”0oikeusvaltioperiaatteesta”, joka on vain EU lähtöistä globalistista ja kulttuurimarxistista jargonia teilata kaikki ne tahot ja toimijat, jotka eivät tätä ”humppaa” kritiikittömästi jaa.

Haluan jälleen kerran muistuttaa, ettei Suomessa ole perustuslakituomioistuinta! – edelleenkään.

sivustaseuraaja
sivustaseuraaja
6 years ago

Avointa keskustelua on myös se, että vihervasemmiston ideologia on ristiriidassa terveen oikeustajun ja hyvinvoivan yhteiskunnan kehittämisen kanssa. Sitäpaitsi kulttuurimarxismin perusteet on testattu ja aiheuttaneet vain diktatuurista vallankäyttöä.

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
6 years ago

Median ja politiikan alennustila: Elokapinasta kuolonkorinaan?
https://oikeamedia.com/o1-144100

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
6 years ago

Kommunismiin päin kallellaan olevat ”TOIMITTAJAT YMMÄRTÄVÄT ELONKAPINAN HULIGANISMIA, SILLÄ ONHAN KYSEESSÄ HEIDÄN ”TIEDOSTAVAT” LAPSENSA JA KAVERINSA”,
https://ylewatch.blogspot.com/2020/10/toimittajat-ymmartavat-elonkapinan.html

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
6 years ago

Ei ole ihmettelemistä, että toimittajien enemmistö on anarkistien puolella:

””Neuvostorahoilla tuotettiin vasemmistolainen toimittajakunta Suomeenkin”,
https://vapaasana.net/2011/08/28/neuvostorahoilla-tuotettiin-vasemmistolainen-toimittajakunta-suomeenkin/

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
6 years ago

Se mitä Reporadio-kirjailija Jarmo Viljakainen sanoo seuraavassa toisesta johtavasta joukkoharhautus-mediastamme, Repo-radion jälkeisestäkin Ylestä pätee tällä hetkellä yhtälailla Brysselin Pravdaan:

Yleisradiossa edelleen voimakas punavihreä suuntaus, hallituksen myötäily on vallannut tilan – ”kiistäminen kuuluu kuvioon””:
https://www.suomenuutiset.fi/veteraanitoimittaja-reporadio-kirjailija-jarmo-viljakainen-yleisradiossa-edelleen-voimakas-punavihrea-suuntaus-hallituksen-myotaily-on-vallannut-tilan-kiistaminen-kuuluu-kuvioon/

Kommunismi ei ole kuollut, vaan elää ja voi hyvin Suomessakin!

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
6 years ago

Osa Suomenkin tulipunaisista kommunisteista on metamorfoitunut kulttuurimarxisteiksi, joiden perusohjeistus pohjautuu em. neuvostobolsevikkien toimeksiantoon Frankfurtin yliopiston kommunisti-sosiologeille joskus 1920-30 luvulla:
http://isovimma.blogspot.com/2011/02/frankfurtin-koulukunta-salaliitto.html

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
6 years ago

Käärme on luikerrellut kirkonkin ovesta sisään: SETA-pervertikkopapit, jotka tosiallisesti soveltavat ATEISTISTEN Frankfurt-kommunistien laatimaa ohjeistusta lännen korruptoimiseksi niin että löyhkää:

””Totuuden henki johda sinä meitä…harhaan!” eli kuinka kulttuurimarxismin henki täytti valtionkirkon”,
https://sarastuslehti.com/2013/02/07/totuuden-henki-johda-sina-meita-harhaan-eli-kuinka-kulttuurimarxismin-henki-taytti-valtionkirkon/

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
6 years ago
Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
5 years ago

Pieni takapakki viherkommunistien SETA-pervertikoille:

”Sukupuolineutraaleista vessoista kipakkaa palautetta – TAYS palautti pikavauhtia miehille ja naisille omat WC:t”,
https://www.kansalainen.fi/asiakkailta-kipakkaa-palautetta-tays-muutti-sukupuolineutraalit-vessat-pikavauhtia-molemmille-sukupuolille-sopiviksi/

Hyödyllinen idiootti
Hyödyllinen idiootti
5 years ago

”PolPon Taponen blokkasi kansalaisen, joka ilmoitti Elokapinan laittomasta rahankeruusta”
https://www.partisaani.com/news/crime/2020/10/12/polpon-taponen-blokkasi-kansalaisen-joka-ilmoitti-elokapinan-laittomasta-rahankeruusta/

Suomen resepti kustannusten leikkaamiseen: Pidempi työura ja lisää tekoälyä

Hyvinvointivaltion romahdus

Julkaistu 8.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Valtiovarainministeriön virkamiehet esittelivät ehdotuksensa 7. lokakuuta 2026. Alimman eläkeiän nostaminen 70 vuoteen vaatisi poliittisia päätöksiä.

Suomalaisten on ehkä työskenneltävä 70-vuotiaaksi asti ja pienten lasten perheet voivat menettää kotihoidon tuen, jos poliitikot noudattavat valtiovarainministeriön virkamiesten esityksiä. Mitään ei ole vielä päätetty – ehdotukset ovat virkamiesten näkemys seuraavan hallituksen säästötalkoisiin.

Valtiovarainministeriö julkaisi 7. lokakuuta virkamiestensä virkamiespuheenvuoron ”Luottamus tulevaan”. Ministeriön virkamiehet ovat toimittaneet vastaavia asiakirjoja ennen hallitusneuvotteluja vuoden 1991 vaaleista lähtien. Päätökset tekevät vaaleilla valitut edustajat.

Taustalla on parlamentaarisen työryhmän helmikuussa asettama tavoite: julkista taloutta on vahvistettava 8–11 miljardilla eurolla vuoteen 2031 mennessä. Ministeriön mukaan mitään menoja tai veroja ei voida jättää tarkastelun ulkopuolelle, ja päätökset tulisi tehdä heti seuraavan vaalikauden alussa.

Finanssipolitiikan koordinaattori Lauri Kajanoja kirjoittaa, että sopeutus on ”valitettavasti niin laaja, että se vaikuttaa väistämättä monien suomalaisten arkeen”.

Mainos:

Eläkkeelle 70-vuotiaana ja kotihoidon tuen lakkauttaminen

Virkamiehet haluavat nostaa vanhuuseläkkeen alaikärajan asteittain 70 vuoteen siten, että se nousisi kuudella kuukaudella kutakin peräkkäistä ikäluokkaa kohden. Tämän jälkeen eläkeikä sidottaisiin elinajanodotteeseen. Svenska Ylen mukaan muutoksen arvioidaan lisäävän työllisten määrää ajan mittaan 50 000–120 000 hengellä.

Kotihoidon tuki, jota maksetaan perheille, jotka hoitavat pieniä lapsiaan kotona päivähoidon sijaan, poistettaisiin tai sen kestoa lyhennettäisiin merkittävästi ehdotuksen mukaan. Ministeriö haluaa tällä tavoin nostaa ”pienten lasten vanhempien osallistumisastetta työmarkkinoilla”. Toimenpide voisi luoda 10 000 uutta työpaikkaa.

Myös opiskelijat saisivat osansa. Toista samantasoista tutkintoa suorittavilta suomalaisilta perittäisiin ehdotuksen mukaan vuotuiset lukukausimaksut.

Tekoälyä, vähemmän kuntia ja polttopuun verotus

Kuntien ja hyvinvointialueiden määrää on tarkoitus vähentää rajusti. Jos kuntarakennetta ei voida muuttaa, hyvinvointialueet tai valtio voisivat ottaa tehtäviä hoitaakseen. Valtion virastojen yhdistämisen odotetaan tuovan noin 100 miljoonan euron pysyvät säästöt vaalikauden 2031–2035 loppuun mennessä.

Julkisen sektorin on myös tarkoitus ottaa tekoäly laajasti käyttöön, erityisesti verotuksessa ja asiankäsittelyssä. Lainsäädäntöä on tarkoitus muuttaa tämän mahdollistamiseksi.

Tehottomia yritystukia leikattaisiin, ja valtio myisi ehdotuksen mukaan 2–3 miljardin euron arvosta julkisesti noteerattuja osakkeita, joiden tuotot ohjattaisiin sen sijaan listaamattomiin kasvuyrityksiin. Samalla virkamiehet haluavat nostaa fossiilisten polttoaineiden veroja, poistaa turpeen energiaveron huojennukset ja ottaa käyttöön veron lämmöntuotannossa käytettävälle puulle ja polttopuulle.

Ministeriö julkaisee 26. lokakuuta tarkemmat katsaukset menoista, rakenteista ja veroista.

Suomi: Google-yhtiö raivasi metsää ilman vaadittua arviointia

Ympäristö

Julkaistu 1.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Hakattua metsää. Kuva on yleiskuva eikä esitä Muhoksen kohdetta.

Googlen suomalainen tytäryhtiö Tuike Finland raivasi Muhoksella noin 330 hehtaaria metsää suunniteltua datakeskusta varten ilman Suomen lain edellyttämää ympäristövaikutusten arviointia. Hakkuut jatkuivat elokuuhun asti, vaikka viranomainen oli jo toukokuussa päättänyt, että arviointi on välttämätön.

Tiedot perustuvat suomalaiseen Helsingin Sanomat -lehteen, joka sai haltuunsa asiakirjoja Lupa- ja valvontavirastolta (LVV).

Suomen laki edellyttää ympäristövaikutusten arviointia (YVA), kun metsää poistetaan pysyvästi yhtenäiseltä alueelta, jonka koko ylittää 200 hehtaaria.

Tuike toteaa asiakirjoissa, että hakkuut ja valmistelutyöt Muhoksella kattavat 330 hehtaaria.

Mainos:

Hakkuut alkoivat tämän vuoden maaliskuussa. Huhtikuun lopulla Tuike pyysi LVV:tä määrittelemään, tarvitaanko arviointia lainkaan.

Yhtiö ja konsulttiyhtiö Ramboll väittivät, ettei säännös soveltunut, koska se esiintyy luonnonvarojen hyödyntämistä koskevan otsikon alla, kun taas metsää raivattiin rakentamista varten.

LVV vastasi 22. toukokuuta, että hanke kuuluu suoraan YVA-velvoitteen piiriin lain hankeluettelon kohdan 2(f) perusteella. Viranomaisen mukaan metsäelinympäristöihin kuuluvat koskemattomien metsien lisäksi myös talousmetsät.

Satelliittitietojen mukaan hakkuut jatkuivat tästä huolimatta elokuuhun saakka. LVV tutkii parhaillaan, toimiko Tuike lainmukaisesti.

A composite image contrasting a clear-cut area with dense forest.
Koosteotos, jossa näkyy avohakkuualue ja tiheää metsää (arkistokuva). Kuva: PxHere/Tero Laakso (CC BY 2.0)

Yhtiö: täysin laillista

Tuikkeen vastaus saatiin maanantaina.

Yhtiö kirjoittaa, että "Tuike Finland Oy kantaa täyden vastuun omasta toiminnastaan" ja että se suoritti ennen töiden aloittamista "perusteellisen selvityksen yhteistyössä kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien ja oikeudellisten neuvonantajien kanssa".

Yhtiön mukaan johtopäätös oli, että sen toimintatapa oli "täysin laillinen ja asianmukainen". Itse puiden kaatamisen osalta yhtiö sanoet Googlen noudattaneen metsälakia.

Google suunnittelee datakeskusta myös Kajaaniin. Siellä Tuike sanoo hakkuiden kattavan "hieman alle 200 hehtaaria", mikä jää juuri arviointia edellyttävän kynnyksen alapuolelle.

Hankkeita tulisi tarkastella sitä taustaa vasten, että Google ilmoitti vain päiviä aiemmin – Helsinki Timesin mukaan – 13 miljardin euron investoinneista suomalaisiin datakeskuksiin.

HS kysyi LVV:n yksikönpäälliköltä, oliko yhtiö toteuttanut hakkuut ilman YVA-prosessia LVV:n päätöksestä huolimatta.

— Siltähän se vähän näyttää, LVV:n yksikönpäällikkö Sari Myllyoja sanoo HS:lle.

Suomen eduskunnalle luovutettiin pari viikkoa sitten 50 000 allekirjoitusta sisältävä adressi, jolla vastustetaan suuren mittakaavan datakeskuksia.

Allekirjoittajien suurimmat huolenaiheet liittyvät vaikutuksiin sähkömarkkinoilla ja paikalliseen ympäristöön.

Harvinainen Muumimuki myytiin ennätyssummalla

Julkaistu 24.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Testiversio "Diving with Seashells" valmistettiin kymmenen kappaletta ja jaettiin Arabian tehtaan henkilökunnalle.

Harvinainen Muumimuki on myyty 46 023 eurolla. Muumimukit rahaksi -verkkokaupan mukaan kyseessä on korkein tunnettu summa, joka Muumimukista on koskaan maksettu.

Kauppa kertoi keskiviikkona, että huutokauppa alkoi viime vuoden lopulla ja viisi huutajaa tarjosi yli 40 000 euroa. Ostaja on liikkeen mukaan pitkäaikainen keräilijä Pohjoismaista. Kauppa viimeisteltiin huhtikuussa.

Muki on nimeltään Uimahyppy simpukoilla, ruotsiksi Simhopp med snäckskal. Tavallinen Uimahyppy-muki oli sarjan ensimmäinen kesämuki ja se ilmestyi vuonna 2006. Simpukkaversio oli Arabian koesarja, joka ei koskaan tullut myyntiin. Se annettiin tehtaan henkilökunnalle. Kauppa arvioi, että mukeja on jäljellä noin kymmenen kappaletta.

Ennätys on kaupan oma, ei riippumaton rekisteri

Muumimukit rahaksi -yrityksen toimitusjohtaja Rasmus Rantanen kertoi ruotsinkieliselle Ylelle odottaneensa ennätystä, sillä vastaava muki myytiin edellisen kerran julkisesti viisi vuotta sitten noin 23 000 euron vastaavalla summalla ruotsalaisessa huutokaupassa.

Mainos:

Hän myöntää myös, että vielä korkeampi summa on saatettu maksaa yksityisesti. Piirit ovat kuitenkin pienet, ja hänen mukaansa tällainen kauppa olisi todennäköisesti tullut tietoon.

Kauppa viittaa myös vuoden 2004 Fazer-mukiin, jota valmistettiin 400 numeroitua kappaletta, toisena erittäin arvostettuna painoksena. Kauppa arvioi sen arvoksi 15 000 euroa.

Google ostaa puolet suomalaisen ydinvoimalan sähköstä vuoteen 2049 asti

Euroopan energiakriisi

Julkaistu 18.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Google on allekirjoittanut sähkön ostopöytäkirjan, joka kattaa puolet Loviisan kapasiteetista vuosina 2030–2049. Arkistokuva vuodelta 2020.

Google kertoo investoivansa vähintään 13 miljardia euroa suomalaisiin datakeskuksiin vuosina 2027 ja 2028 – yhtiön mukaan kyseessä on sen suurin yksittäinen investointi Euroopassa. Samalla Google on allekirjoittanut Fortumin kanssa sähkönostosopimuksen, joka varaa vuodesta 2030 vuoteen 2049 asti jopa puolet Suomen Loviisan ydinvoimalan kapasiteetista.

Ilmoitus tehtiin 9. syyskuuta. 13 miljardia euroa on Googlen oma kaksivuotinen investointikehys, ei laskelma täysin uusista projekteista.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kutsui päätöstä osoitukseksi Suomen vahvuuksista ja sanoi lehdistötilaisuudessa:

— Tämä tarkoittaa työpaikkoja, paljon työpaikkoja suomalaisille ympäri Suomen. Investointien odotetaan tuovan kunnille merkittäviä verotuloja.

Mainos:

Puolet voimalasta varattu – uusi ydinvoima vasta paperilla

Paketin konkreettinen osa on sähkö. Google ja Fortum ovat allekirjoittaneet 22-vuotisen sopimuksen, joka kattaa 50 prosenttia Loviisan kapasiteetista vuosina 2030–2049. Kyse on verkossa jo olevasta energiasta, ei uudesta voimalasta. Reaktorit otettiin käyttöön vuosina 1977 ja 1980, ja ne vastaavat noin 10 prosentista Suomen sähkönntuotannosta. Puolet tästä on noin 4 terawattituntia vuodessa – suunnilleen saman verran kuin kaksi miljoonaa pientä kerrostaloasuntoa kuluttaa vuodessa.

Fortumilla on jo käynnissä miljardiohjelma voimalan toiminnan jatkamiseksi vuoteen 2050 asti. Noin 700 miljoonaa euroa odottaa vielä investointipäätöksiä. Googlen sopimuksen on Fortumin mukaan tarkoitus tuoda jatkamiseen tarvittavaa tulovirran varmuutta. Sitä vastoin uusi ydinvoima Loviisassa on vasta selvityskumppanuus, ei rakentamispäätös.

Google arvioi rakennusvaiheen tukevan yli 37 000 työpaikkaa Suomessa. Luku on yhtiön ennuste koko toimitusketjulle ja paikallisille kerrannaisvaikutuksille – ei Googlen omia palkkauksia. Seuraavat ratkaisevat päätökset tehdään Fortumin hallituksessa niiden satojen miljoonien eurojen osalta, joita ei ole vielä hyväksytty.