Näin jo vanhempana tulevat usein mieleen menneet asiat. Myös vapuista jotkut ovat jääneet mieleen ja jotkut eivät. Kerron yhdestä vapusta.
Silloin olin vielä nuori mies, ja Suomessa elettiin taistolaisuuden mahtiaikaa. Istuimme vappuaattona eräässä ravintolassa, ja loppuillasta innostuin lyömään vetoa siitä, että lähdenkö mukaan taistolaisten vappumarssiin.
Vappuaamuna kauhistuin. Mitä minä olin mennyt lupaamaan? Enhän minä nyt voi nolata itseäni tuolla tavalla!
Koska vetoa oli lyöty, niin eihän siinä mikään auttanut. Kävelin taistolaisten kokoontumispaikalle. Siellä käteeni annettiin plakaatti, jossa luki "USA pois Vietnamista". Se oli siis sitä aikaa.
Kannoin plakaattia urhoollisesti. Tosin yritin pysytellä rivistön sisällä, että minua ei olisi huomattu. Hävetti.
Urhoollisuuteni ei mennyt hukkaan, sillä koht'sillään jenkit lähtivät lätkimään Vietnamista. Erityisesti olen ylpeillyt sillä, että ennen minua plakaattia oli kannettu monena vuotena, mutta mitään ei ollut tapahtunut.
Olen ollut noiden vuosien jälkeen monella tavalla mukana politiikassa. Muutaman vuoden olin kansanedustajakin. Silti pidän Vietnamin sodan lopettamista poliittisen urani kirkkaimpana saavutuksena.
Kaikesta huolimatta tai juuri siksi kaikille oikein rauhanomaista vappua! Siis myös marssijoille.
.....
Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita.
USA pois Vietnamista on samalla jonkin muun ulkoisen vallan mieltymysten tukemista. Vietnamilaisia siinä ei ajateltu. Kyllä loppui sota, mutta samalla alkoi kommunistinen valta. Siitä Kiina ja Venäjä olivat mielissään. Vietnamilaiset tuskin, ainakaan sitten, kun ymmärsivät mihin olivat joutuneet.
Maailmassa, jossa maailmaa jaetaan pahisten kesken, on voittoisan pahiksen vastustaminen jotain, minkä yksinkertaisempi ymmärtää. Vaan ei ymmärrä tukevansa toista tai toisia pahiksia niiden pyrkimyksissä, jotka eivät välttämättä ole yhtään parempia, mutta voivat olla pahempia.
Kolonialismin ikeen alta toisen maailmansodan alta vapautuneet maat joutuivat poliittiseen tienhaaraan. Valitako kommunismi, maltillinen sosialismi, pienimuotoinen kapitalismi vai suuromistusta suosiva kapitalismi. USA-vetoinen pääomaimperiumi tarjosi kahta jälkimmäistä ja NL-vetoinen koalitio tarjosi joko kommunismia tai sosialismia.
Maataloudesta eläville kansoille maltillinen sosialismi on tuntunut houkuttelevalta, koska siinä konkreettisesti tarjottiin maata pienviljelijöille omaan käyttöön. Näillä kun ei ollut rahaa lunastaa edes pientä maatilkkua itselleen. Kommunistit kehittyvät tästä oman kieron versionsa eli maatalouskommuunit tai kibbutsit Israelissa. Kommunistit nimittivät jopa pienviljelijöitä ”kulakeiksi” toimittivat niitä pois päiviltä kolhoosien tieltä (Israelissa palestiinalaiset olivat ”kulakkeja”).
Pahikset pysyvät parhaiten kurissa, jos päädytään joko maltilliseen sosialismiin tai pienimuotoiseen kapitalismiin. Suomi oli pitkään tällaisen poliittisen keskustan linjan omaksunut maa, mutta se ei meidän omille kotiglobalisteille kelvannut.
Röhkäle
7 years ago
Hauska vappu-tarina:D
Tulikin mieleeni eräs vappuvitsi -80 luvulta:
-Mikä on viisi metriä pitkä ja haisee viinalta?
– ?
-Kommunistien vappumarssi.
juha.
7 years ago
”Taistolais -aika” olikin todellista kaksinaismoralismin ”riemujuhlaa” tavalla, joka oli erittäin raskasta ja mustamielistä elää, nähdä ja kuunnella sellaisen kuin minä, vaikka lapsi silloin olinkin, koska tuo väkivallalla suoraan uhkaaminen sekä vihaa täynnä olevan todellisen ”vihapuheen” takana tiesi olevan sellaisia fundamentalistisia kommunisteja, joilla oli myös todellinen aikomus toteuttaa kaikki ne ”verivalat”, jotka he vannoivat todeksi tuleman.
Tuolloin kuitenkin Suomessa tiedettiin ja tunnistettiin aina korkeinta poliittista johtoa myöten se, kuka vihollinen oli, mistä se tuli ja kuinka sitä vastaan oli taisteltava lujalla tahdolla, mutta toisaalta oveluudella, joka ei sattuneesta syystä johtanut suoraan konfliktiin kommunistisen puolueen kanssa, joka toki jakautui nk. ”Taistolaisiin”, joka sai nimensä puolueen varapuheenjohtajan Taisto Sinisalon (1926-2002) ja nk. ”Eurokommunisteihin”, joita varsinaisena puolueen puheenjohtajana edusti nk. ”Enemmistö” eli Aarme Saarinen (1913-2004), jotka eivät halunneet perustaa omaa politiikkaansa täysin ideologialtaan 1:1 sen kanssa, jonka Neuvostoliitto katsoo olevan ortodoxisen oikeaa Marxismi-Leninismiä toisin kuten Taistolaiset, jotka, jotka edustivat politiikassaan täysin sitä politiikkaa ja noudattivat niitä käskyjä, joita Moskovasta annettiin pienimpiä yksityiskohtia myöten oli kyseessä sitten maailmanpoliittiset näkemykset tai sisältyen Suomen sisäpolitikkaan.
Suomesta ovat Herran vuonna 2019 kuolleet pois wanhat kunnon kommunistit siinä missä Neuvostoliittokin kaatui omaan mahdottomuuteensa v. 1991, jolloin vielä vanhoilliset kommunistit tekivät viimeisen epätoivoisen yrityksen palata wanhaan eli ajassa taaksepäin kääntämällä kelloa taaksepäin Neuvostoliiton kulta-aikaan, jolloin ei vielä oltu kuutukaan mistään Mikhail Gorbachovista, joka aloitti heti valtaan noustuaan v. 1985 ”Perestroikan” ja ”Glasnostin”, joka merkits samaai kuin olisi pudotettu Aatamilta ja Eevalta Viikunanlehti pois edestä, sillä tuo yritys uudistaa henkitoreissaan olevaa Neuvostoliittoa tavallla, jota se ei enää kertakaikkiaan kestänyt, vaikka tarkoitus olikin hyvä tavallisten neuvostoliittolaisten kannalta tuomalla sitä ”ihmiskasvoista sosialismia”, jonka tuo maa oli murskannut Prahan keväänä tunnetun Tsekkoslovakian miehityksen v. 1968, koska, jos tuo poikeaminen oikeaoppisuuden kurssista olisi toteutunut olisi pieni kommunistinen maa hajoittanut samalla koko itä-blokin siinä samassa ja Neuvostoliittom valta-asema, jonka se hankki WWII olisi menetetty täydellisesti niin kuin Berliinin muurin luhistuessa v. 1989 lopullisena seurauksena oli, jolloin neuvostoliittolaiset sotilaat lähtivät Itä-Euroopasta.
Suomen pisin lause? Vaikea lukea loppuun asti ja pysyä kärryllä.
PS. Herra Gorbachov lausui myös että kommunismi on yhä vallassa Venäjällä. Se on vain piiloutunut kulissien taakse. Gorbachovin mukaan Putin on kommunistisempi kuin hän itse oli vallassa.
KGB:stä aikanaan hypännyt Anatoliy Golitsyn kirjoitti kirjan ”The Perestroika Deception”, vapaasti suomennettuna Perestroika-Kusetus. Siinä hän kertoo miten toteutettiin teatteriesitys jonka avulla saatiin ulkomaailma luulemaan kommunismin hävinneen muille ideologioille:
Lause oli älyttömän pitkä. Toisella lukukerralla sain siitä kiinni ja johdonmukainen se sittenkin oli. Eka luenta meni ihan oraville.
The Fake
7 years ago
Itse asiassa Venäjä on toteutetun globalismin, valtiokapitalismin eli fasismin, mallimaa. Todellisuudessa ei ole mitään Venäjä-vihaa globalistien taholta.
Tämä on vain teatteria, jotta täällä annetaan luulla että YK:n globalismin toteutus-alueilla muka ei pyrittäisi samanlaiseen keskitettyyn valtarakenteeseen kuin jo pitkään ollut voimassa Venäjällä. Sitaatti tutkivan journalismin lähteestä:
”Similarly, 21st century Russia has not truly advanced beyond the political models and paradigms associated with communist totalitarian aggression. Russia has pursued a steady course of state capitalism, and is far from having a free market or a free society; the economy is heavily regulated and nationalized, and includes mega-corporations which operate under government sanction and assistance, such as petroleum and natural gas giants Gazprom and Lukoil, which are under the control of a few well-heeled oligarchs, who have amassed wealth, influence, and power under government sanction.
Furthermore, Russian Prime Minister Vladimir Putin, a former KGB official, has pursued a program of systematic human rights abuses and violations against the freedoms and liberties of the Russian people. Like his comrade, Belarusian dictator Alexander Lukashenko — who still commands the Belarusian KGB and has been cited by Human Rights Watch, Amnesty International, and other groups for his persecution of political opponents, journalists, Westerners, and Christians — Vladimir Putin is a ruler whose control over Russia threatens the long-term strategic, geopolitical interests of the United States and continues to perpetuate a cycle of neo-Soviet totalitarianism.
None other than former Soviet premier Mikhail Gorbachev has decried Putin’s totalitarian and statist policies. In other words, Putin is more communist than a former officially communist Soviet premier — in the words of the Soviet premier himself. This was reported in an interview Gorbachev gave with the New York Times in October 2010, in which Gorbachev voiced growing frustration with Putin’s leadership, saying that he had undermined Russia’s fledgling democracy by crippling the opposition forces:”
Suurin ero idän ja lännen korporatismin välillä on kaiketi se, kuka nuo korporaatiot omistaa: oligarkki- ja virkamiesvetoinen ”valtio” vai nk. yksityinen suurpääoma, joka on ostanut poliitikot ja virkamiesmieseliitin omiin taskuihinsa. Idän ja lännen vastakkainasettelu on todellakin keinotekoista suurelta osin, mutta sitä tarvitaan, koska keskitetty päätöksenteko vaatii kuitenkin tietyn hyväksynnän myös väestömassoilta, jotka näin saadaan ponnistelemaan asetettujen tavoitteiden eteen. Niille on siten tarjottava aito ”vihollinen”. Siksi myös järjestelmien eroa korostetaan valtamedian kautta esilletuotavassa retoriikassa, vaikka käytännössä erot ovat koko ajan kaventuneet.
Elke Hari
7 years ago
Vietnamin sota oli ensimmäinen televisioitu suurvaltojen proxy-sota. Toisin sanoen ensimmäinen sota, johon sivistyneen maailman siviiliväestö osallistettiin tiedetyin lopputuloksin. Myös Korean sota oli sijaissota, mutta sitä ei vielä televisioitu, tosin siinäkin testattiin mm. mielenhallintamenetelmiä, joita on myöhemmin käytetty siviiliväestöä vastaan.
Tämä malli on ollut myöhemmin menestyksekkäästi käytössä muualla maailmassa, viimeisin kohde lienee Venezuela. Vuoroaan odottelevat myös Suomi ja Ruotsi, mutta väestön ja kulttuurin homogeenisyyden vuoksi näissä maissa ei ole ollut ryhmiä, joita ulkovallat voisivat hyödyntää. Tilanne on kuitenkin muuttumassa aktiivisen maahanmuuttopolitiikan ansiosta.
Minä Vain
7 years ago
Cherrypickaamalla sosialismista tai jopa kansallissosialismista voi löytää kaikenlaista kivaa.
seant
7 years ago
Olin taistolaisaikana opiskelija, mutta silloin tuli pitkinä pyhinä käytyä nykyisessä Pietarissa autolla. Se oli sellainen ”rokotus” että sain monet kinat taistolaisten aikana voitokseni. Silloin tuli telkkarista aika paljon amerikkalaisia sarjoja, monet tosiaan luuli, että neukkulassa oli sama elintaso, jota sitten sai selitellä monelle.
Tulikohan oikein Yleltä tämä dokumetti, jossa kerrottiin neuvostojen maalaisista ydinvoimalarakentajista. Oli erittäin mielenkiintoinen sitä (rakennus) aikaa kokemattomalle.
R-sanaihmisiä tuotiin Suomeen hommiin, jossa asiat Neuvostoliittoa huonommin. No **ttuillessaan oli työmaan parkkipaikalle tuotu kaikki maan henkilöautot. Muka suomalaisella duunarilla varaa moiseen. Sitten vietiin kauppaan, jossa oli myynnissä lihaa. Varmaan joo suomalainen ostaakin kaupasta lihaa. Vielä 5-6 kauppaa ja tajusivat, että heitä on kusetettu. Sen pituinen se.
Kalergi-suunnitelma
7 years ago
Edellä Juha sanoi, että Suomesta ovat Herran vuonna 2019 kuolleet pois wanhat kunnon[?!] kommunistit.
Ei pidä paikkaansa. Reijo Tossavainen kertoi eräässä aikaisemmassa artikkelissaan erään yksittäisen selvän esimerkin, ””Perussuomalaiset ongelmajätettä”, väittää kommaritoimittaja Yrjö Rautio” erään yksittäisen selvän esimerkin. Yrjö Rautiohan on nykyisin Brysselin Pravdan toimittaja.
Tampereen yliopiston tiedotusopin kommunisti-professori Kaarle Nordenstreng piti jäähyväisluentonsa 27.5.2009 (http://www.uta.fi/cmt/yhteystiedot/henkilokunta/kaarlenordenstreng/index.html).
Nuorimmat hänen kommunismin myrkkyään nauttineet toimittajat ovat vasta kolmikymmppisiä tai vähän päälle. Kaikkiaan noita kommunismilla aivopestyjä toimittajia on vielä melkoinen joukko kulttuurimarxisteina/monikultturisteina/feministeinä/Seta-pervertikkoina mädättämässä ja ajamassa tuhoon Suomea ja kantasuomalaisia – varsinkin Ylessä ja Brysselin Pravdassa mutta myös koko valtaVALEmediassa ylipäänsä.
Suomalaisten kommunistien propaganda-korkeakoulu Sirola-opistokin toimi vuoteen 1994 ja vielä v. 1991 oli mahdollista käydä hakemassa Moskovasta korkeampaa kommunistista propagandaoppia. Näitäkin politrukkeja varmasti on vielä mm. kryptokommunisti-toimittajina työelämässä – kun eivät uskalla julkisesti myöntää olevansa PESUNKESTÄVIÄ KOMMUNISTEJA. – Politiikan konkari Väinö Tanner on aikoinan sanonut, että vanhaan kommunistiin ei voi luottaa!
Istanbulin ensimmäinen Bosporinsilta, joka avattiin vuonna 1973 ja nimettiin myöhemmin 15. heinäkuuta marttyyrien sillaksi, yhdistää Euroopan ja Aasian.
Ukrainasta ja Kaukasuksesta Länsi-Aasiaan, Keski-Aasiaan, Afrikkaan ja laajemmalle Indo-Tyynenmeren alueelle, suuria osia maailmasta leimaavat sota, poliittinen konfrontaatio ja kasvava militarisointi. Nämä konfliktit selitetään yleensä erillisinä: Ukraina Venäjän vastakkainasettelun kautta, Länsi-Aasia alueellisten kilpailujen kautta, Afganistan terrorismin kautta, Afrikan konfliktit sisäisen poliittisen epävakauden ja luonnonvarakilpailun kautta sekä Itä-Aasian jännitteet Kiinan nousun kautta.
Yhdysvaltain suurstrategian näkökulmasta nämä konfliktit alkavat kuitenkin noudattaa toisenlaista geopoliittista logiikkaa. Lähtökohta tämän logiikan ymmärtämiselle ei ole kunkin yksittäisen sodan tai intervention virallinen selitys, vaan Yhdysvaltain perustavanlaatuinen ja pitkäaikainen kansallinen etu estää Euroopan ja Aasian integroituminen.
Tämä Yhdysvaltain etu ilmaistiin poikkeuksellisen selvästi Yhdysvaltain toisessa kansallisessa turvallisuusstrategiassa vuonna 1988. Kylmän sodan viimeisinä vuosina kirjoitettu asiakirja tunnisti asian, jota se kutsui yhdeksi Yhdysvaltojen "perustavanlaatuisimmista kansallisista turvallisuusintresseistä". Tarkemmin sanottuna kansallisen turvallisuusstrategian ensimmäisellä sivulla todetaan:
"Strategiamme ensimmäinen historiallinen ulottuvuus on suhteellisen yksinkertainen, selkeä ja erittäin järkevä. Kyseessä on vakaumus siitä, että Yhdysvaltojen perustavanlaatuisimmat kansalliset turvallisuusintressit vaarantuisivat, jos vihamielinen valtio tai valtioiden ryhmä hallitsisi Euraasian mannerta – maapallon aluetta, jota usein kutsutaan maailman sydänmaaksi. Kävimme kaksi maailmansotaa estääksemme tämän tapahtumisen. Ja vuodesta 1945 lähtien olemme pyrkineet estämään Neuvostoliittoa hyödyntämästä geostrategista etuaan hallitakseen naapureitaan Länsi-Euroopassa, Aasiassa ja Lähi-idässä, ja siten muuttamasta perustavanlaatuisesti globaalia voimatasapainoa meidän vahingoksemme".
Mainos:
Tämä kohta ansaitsee huolellista huomiota, koska se kuvaa jotakin paljon laajempaa kuin kylmä sota, ja sillä on suuri merkitys nykyisille sodille ja konflikteille Euroopassa, Aasiassa ja Afrikassa.
Viittaus "maailman sydänmaahan" (world's heartland) perustuu brittiläisen maantieteilijän Halford Mackinderin geopoliittiseen ajatteluun. Hän määritteli vuoden 1900 tienoilla Euraasian globaalin maamahdin keskukseksi ja väitti, että sen kasvava integroituminen rautateiden kautta voisi heikentää suurten merivaltojen etuja. Brittiläistä imperiumia palvellessaan hänen keskeinen huolensa oli yhtenäinen Euraasian manner, jossa Britannia suurena merivaltana menettäisi vaikutusvaltansa.
Kiina-Eurooppa-tavarajunat odottavat jälleenlaivausta Suifenhen asemalla Kiinan Heilongjiangin maakunnassa 13. heinäkuuta 2026. Kuva: Qu Yiwei/Xinhua
Nykyään Euroopassa ja Aasiassa asuu yhdessä noin kaksi kolmasosaa maailman väestöstä, ja sinne on keskittynyt valtava määrä teollista kapasiteettia, teknologiaa, energiaa, raaka-aineita ja sotilaallista voimaa. Jos Euroopan ja Aasian suurimmat taloudelliset ja poliittiset keskukset integroituisivat vähitellen yhtenäiseksi euraasialaiseksi järjestelmäksi, maailmantalouden painopiste siirtyisi yhä enemmän kohti Euraasiaa.
Ajan myötä tällainen kehitys voi muuttaa perustavanlaatuisesti Yhdysvaltojen asemaa. Yhdysvallat pysyisi merkittävänä maana, mutta se voisi menettää poikkeuksellisen hallitsevan asemansa kansainvälisen järjestelmän keskipisteenä. Sen kyky vaikuttaa poliittiseen ja taloudelliseen kehitykseen koko Euraasiassa heikkenisi, ja sen globaalin sotilasvoiman taloudellinen perusta voisi lopulta rapautua.
Tärkeä näkökohta vuoden 1988 strategiassa on se, että siinä esitetään tämä kansallinen etu nimenomaan kylmää sotaa edeltävänä. Asiakirjassa viitataan Amerikan osallistumiseen kahteen maailmansotaan osana samaa historiallista tavoitetta estää Euraasian hallinta. Geopoliittinen periaate esitetään siten laajempana kuin vastakkainasetteluna Neuvostoliiton kanssa. Neuvostoliitto edusti yhtä erityistä haastetta paljon pidemmässä geopoliittisessa kysymyksessä, joka on merkityksellinen kylmää sotaa edeltäneen ja sen jälkeisen historian ymmärtämiseksi.
Myös asiakirjan ajoitus on merkittävä. Se kirjoitettiin kylmän sodan viimeisinä vuosina, jolloin amerikkalaiset päättäjät pohtivat yhä enemmän, miltä kansainvälinen järjestys voisi näyttää Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Neuvostoliiton katoaminen poistaisi tärkeimmän kylmän sodan vastustajan, mutta se ei poistaisi taustalla olevaa geopoliittista kysymystä vallan jakautumisesta Euraasiassa.
Kylmän sodan jälkeen se on edelleen ollut keskeinen aihe Yhdysvaltain kansallista turvallisuutta koskevissa keskusteluissa. Diplomaattisemmin ilmaistuna Yhdysvaltain kansallista strategiaa kuvataan usein alueellisten hegemonien syntymisen estämiseksi Euraasiassa, mikä heijastuu useissa viimeaikaisissa Yhdysvaltain kongressin tutkimuspalvelun (CRS) raporteissa (12. joulukuuta 2024 ja 8. joulukuuta 2025).
Virallisten raporttien ja kirjallisuuden ytimen tiivistämiseksi todettakoon, että Yhdysvaltain kansallisessa strategiassa on nykyään kyse pohjimmiltaan Euroopan ja Aasian integroitumisen estämisestä, sillä Euroopan ja Aasian taloudet ovat nousussa ja muodostavat suuren haasteen Yhdysvaltain teollisuudelle ja teknologialle.
Euraasian integraatio tarkoittaa infrastruktuuria ja yhteyksiä. Infrastruktuuri käsittää laajat tieverkostot, rautatiet, merisatamat, lentokentät, energiaputket ja sähköverkot halki Euroopan ja Aasian mantereiden. Yhteydet ulottuvat fyysisen infrastruktuurin ulkopuolelle viestintäjärjestelmiin, rahoituspalveluihin, koulutukseen, terveyspalveluihin, teknologiseen yhteistyöhön, IT-järjestelmiin, vihreään siirtymään ja yhä enemmän tekoälyjärjestelmiin. Yhdessä nämä infrastruktuurin ja yhteyksien muodot voivat vähitellen sitoa Euroopan ja Aasian taloudet integroidummaksi euraasialaiseksi talousalueeksi.
Yksi tapa monien joukossa, jolla Yhdysvallat voi estää tällaista integraatiota, on hallittu destabilointi, erityisesti strategisesti tärkeillä raja-alueilla ja perifeerisillä alueilla, joilla keskushallintojen valta on rajallinen. Terrorismin vastaiset operaatiot tällaisilla alueilla voivat myös luoda pitkäaikaisia riippuvuussuhteita Yhdysvaltain sotilaalliseen, turvallisuus- ja tiedusteluyhteistyöhön. Tällaiset turvallisuusriippuvuudet antavat Yhdysvalloille vaikutusvaltaa alueellisiin päättäjiin ja turvallisuusrakenteisiin.
Tästä näkökulmasta sodat ja konfliktit Afganistanissa, Irakissa, Iranissa, Syyriassa, Palestiinassa ja Ukrainassa voidaan ymmärtää palvelevan Yhdysvaltain etuja monin tavoin. Ennen kaikkea konfliktit estävät Euraasian integraatiota. Ne häiritsevät infrastruktuuria, kauppaa, investointeja, energiaverkostoja ja kuljetuskäytäviä samalla kun ne jakavat valtioita, jotka voisivat muutoin kehittää läheisempiä taloudellisia ja poliittisia suhteita.
Esimerkiksi Yhdysvaltain sotaa Afganistanissa voidaan tulkita hyvin eri tavalla kuin sen virallisesti ilmoitettujen tavoitteiden – terrorismin kitkemisen ja vakaan valtion rakentamisen – kautta. Sen sijaan se voidaan nähdä strategiana estää sellaisen vahvan keskushallinnon syntyminen, joka kykenisi hallitsemaan tehokkaasti koko maata, erityisesti raja-alueiden maakuntia. Jatkuvasti heikko ja hajanainen Afganistan tekee maasta vähemmän kykenevän toimimaan vakaana käytävänä, joka yhdistää ympäröivät alueet. Tämä on geopoliittisesti merkittävää, koska Afganistan sijaitsee strategisesti tärkeässä risteyksessä Aasian sydämessä, yhdistäen tai rajautuen Keski-Aasiaan, Kiinaan, Pakistaniin ja Iraniin, ja mahdollisesti yhdistäen Keski-, Itä- ja Etelä-Aasian laajemmat taloudet.
Samoin Irania voidaan tarkastella ei pelkästään erillistapauksena, vaan osana laajempaa geopoliittista kamppailua Euraasian tulevasta järjestäytymisestä. Iranilla on ratkaiseva maantieteellinen asema Persianlahden, Keski-Aasian, Kaukasuksen, Etelä-Aasian ja Lähi-idän välissä, mikä tekee siitä tärkeän Euraasian ylittäville kuljetus-, kauppa- ja energiaverkostoille. Viimeaikaiset Yhdysvaltain hyökkäykset Iraniin ovat kohdistuneet suoraan tällaiseen infrastruktuuriin.
Tämä näkökulma on relevantti myös siksi, että Persianlahden maat ja muut alueelliset vallat pyrkivät monipuolistamaan kansainvälisiä suhteitaan Yhdysvaltojen ohella ja syventämään taloudellisia yhteyksiään Kiinaan ja laajempaan euraasialaiseen talouteen Vyö ja tie -aloitteen, BRICSin ja muiden nousevien euraasialaisten rakenteiden kautta. Yhdysvaltain sodissa alueella ei ole kyse vain yksittäisten maiden hallinnasta, vaan myös laajemmasta taloudellisten ja poliittisten suhteiden mallista, joka yhdistää Euraasian eri osia.
Turkki on tässä yhteydessä erityisen tärkeä. Se on yksi keskeisistä maista, jotka yhdistävät fyysisesti Euroopan ja Aasian, ja se voisi hyötyä valtavasti Euraasian rauhanomaisesta taloudellisesta integraatiosta. Sen maantieteellinen asema antaa sille potentiaalia tulla merkittäväksi kuljetuksen, energian, kaupan, teollisuuden ja viestinnän solmukohdaksi kahden mantereen välillä. Mutta sama maantiede, joka luo nämä mahdollisuudet, luo myös geopoliittisia haasteita. Kun Yhdysvaltain kansallinen perusturvallisuusstrategia nähdään Euraasian integraation estämisenä, Turkin kaltaisista Eurooppaa ja Aasiaa yhdistävistä maista tulee poikkeuksellisen strategisesti tärkeitä.
Bosporinsalmi ja Fatih Sultan Mehmetin silta Istanbulissa kuvattuna 11. kesäkuuta 2026. Salmi yhdistää Mustanmeren Marmaranmereen, ja silta yhdistää Euroopan ja Aasian. Kuva: Liu Lei/Xinhua
Tästä näkökulmasta Turkin ja Israelin väliset kasvavat jännitteet palvelevat Yhdysvaltain suurstrategian laajempaa logiikkaa niiden välittömistä syistä riippumatta. Palestiinan sota syventää poliittista jakoa koko Länsi-Aasiassa, ja Syyriasta on tullut yhä tärkeämpi Turkin ja Israelin kilpailevien etujen areena. Alueen kahden vahvimman sotilasvallan välinen konfrontaatio pirstoi entisestään juuri sitä maantieteellistä tilaa, jonka kautta Eurooppa, Aasia ja Afrikka voivat kytkeytyä tiiviimmin toisiinsa.
Turkille Euraasian integraatio edustaa valtavaa taloudellista ja strategista mahdollisuutta. Tämän potentiaalin toteuttaminen vaatii kuitenkin selkeää ymmärrystä niistä laajemmista geopoliittisista voimista, jotka voivat edistää tai estää Euraasian integraatiota. Tällainen tieto ja tietoisuus ovat ratkaisevan tärkeitä järkevälle päätöksenteolle, ei vain Turkin pitkän aikavälin kansallisten etujen suojelemiseksi, vaan koko alueen kannalta.
Laajemmin tarkasteltuna Yhdysvaltain suurstrategian ja sen eri toteuttamistapojen ymmärtäminen halki Euraasian mantereen on perustavanlaatuista sellaisten politiikkojen kehittämiselle, jotka vähentävät konflikteja ja vahvistavat alueellista yhteistyötä. Parempi tietoisuus näistä geopoliittisista rakenteista voi auttaa Euraasian maita ajamaan omia pitkän aikavälin etujaan ja luomaan edellytykset rauhanomaiselle integraatiolle, taloudelliselle kehitykselle ja suuremmalle alueelliselle vakaudelle.
Tämän päivän ilmastopolitiikka Euroopassa vaatii merkittäviä päätöksiä EU-tasolla ja jäsenvaltioiden toimien koordinointia. Perusteena on se, etteivät yksittäiset maat pysty ratkaisemaan nykyisiä maailmanlaajuisia ilmastongelmia omin päin; yhteistyö ja koordinointi ovat välttämättömiä. Tämä herättää kysymyksiä siitä, kuinka pitkälle keskitetyt päätökset ovat perusteltuja ja hyväksyttäviä, ja kuinka paljon itsenäisyyttä jäsenvaltiolla tulisi olla. Se johtaa usein vaatimuksiin vallan siirtämisestä yksittäisiltä jäsenvaltioilta EU:lle.
Tämä on Dan Ahlmarkin EU-sarjan 4. osa. Lue edellinen osa.
Keskitetty päätöksenteko tuottaa toimenpiteitä, jotka vaativat huomattavia investointeja ja aiheuttavat suuria kustannuksia. Se myös kasvattaa EU:n toimielimiä, joilla on omat resurssinsa sekä valmiudet antaa sääntöjä ja valvoa niiden täytäntöönpanoa, jotta ne voivat harjoittaa tarkoitettua valvontaa ja asettaa tavoitteita. Jäsenvaltioiden käytettävissä olevan asiantuntemuksen ohella näillä toimielimillä on omat tutkija- ja asiantuntijaverkostonsa.
Ilmastopolitiikka ulottuu läpi yhteiskunnan; se ei rajoitu vain perinteiseen raskaaseen ja kevyeen teollisuuteen. Se vaikuttaa liikenteeseen, maatalouteen, laajasti ymmärrettyyn rahoitusalaan, tutkimukseen ja julkisen sektorin tärkeisiin osiin, mukaan lukien oikeusjärjestelmään. Monet seuraukset johtuvat nimenomaan siitä, että ilmastopolitiikalla, joka perustuu oletettuun CO2-vaaraan, on niin kauaskantoisia vaikutuksia koko yhteiskuntaan.
Ilmastopolitiikan perusteita käsitellään osittain seuraavassa artikkelissa (osa 5A) esitettävän aineiston kautta, jossa tarkastellaan ilmastopolitiikan tuhoisaa vaikutusta energiapolitiikkaan. Siinä selvitetään, miksi Euroopan nykyistä ilmastopolitiikkaa tulisi pitää tarpeettomana, harhaanjohtavana ja erittäin vaarallisena alueen hyvinvoinnille ja kehitykselle. Nykypäivän ilmastoteoria on edelleen suurelta osin todistamaton hypoteesi. Tässä toistan vain sen, mitä kaksi johtavaa tutkijaa, Lindzen ja Happer, jotka ovat nykyisen ilmastopolitiikan merkittävimpiä akateemisia vastustajia (1), sanovat sen seurauksista: "...ne ovat politiikkaa, joka tuhoaa länsimaiset taloudet, köyhdyttää työtätekevän keskiluokan, tuomitsee miljardit maailman köyhimmistä jatkuvaan köyhyyteen ja lisääntyvään nälkään, jättää lapsemme epätoivoon väitetyn tulevaisuuden puuttumisen vuoksi ja rikastuttaa lännen vihollisia, jotka nauttivat itsemurhamarssimme katselusta."
Mainos:
Toimimalla yhdessä todistamattoman teorian pohjalta maailman johtavat globalistijärjestöt ja osa maailmanlaajuista eliittiä ovat suostutelleet maailman yrittämään CO2-tasojen alentamista. Silti CO2 on todellisuudessa hyödyllinen kaasu, ja sen pitoisuuden lisääntyminen ilmassa kasvattaa huomattavasti ruoantuotantoa maailmanlaajuisesti.
Tässä artikkelissa sivuutetaan teorian seuraukset energiapolitiikalle ja laajemmalle taloudelle. Sen sijaan tarkastelemme sen vaikutusten luonnetta ja laajuutta. YK:n ja EU:n yhteinen ilmastopolitiikka vaikuttaa lähes kaikkiin Ruotsin yhteiskunnan osa-alueisiin. Se kattaa useimpien teollisuudenalojen lisäksi lähes kaikki muut suuret sektorit, kuten maatalouden, metsätalouden ja rahoituksen. Kaikkien hyväksytyn ilmastopolitiikan toteuttamiseen tarvittavien sääntöjen hallinnointi vaatii laajennettua julkista hallintoa sekä huomattavaa huomiota ja ponnisteluja yrityksiltä ja erilaisten omaisuuserien omistajilta. Tämä asettaa huomattavia taakkoja yksityiselle sektorille. Jokaisen säännön noudattaminen ja asetettujen tavoitteiden saavuttaminen vaatii mittavia resursseja, lukemattomia projekteja, ongelmanratkaisua ja valvontaa. Ruotsin talouteen on näin ollen tuotu voimakas byrokraattinen elementti, joka muistuttaa jossain määrin sosialistisen talouden piirteitä ja menetelmiä.
Monien julkishallintoon kohdistuvien vaikutusten ohella näillä uusilla säännöillä on ollut merkittävä vaikutus oikeusjärjestelmään. Omaisuuteen ja yritysten toimintaedellytyksiin merkittävästi vaikuttavien sääntöjen erilaiset tulkinnat luovat lukemattomia ratkaistavia oikeudellisia ongelmia. Mielipide-erojen ja osapuolten välisten tavallisten kiistojen lisäksi syntyy konflikteja, kun ympäristöjärjestöt ja radikaalit poliittiset ryhmät yrittävät käyttää monimutkaista lainsäädäntöä omien ideologisten tavoitteidensa saavuttamiseksi.
Teollisuudenalat, joiden tuotantoprosessit luonnollisesti tuottavat suuria määriä hiilidioksidia, eivät todennäköisesti ole enää elinkelpoisia Euroopassa huolimatta edistysaskeleista päästöjen poistamisessa, mikä itsessään aiheuttaa merkittäviä kustannuksia. Syynä ovat energiakustannukset ja sellaisten päästöjen kustannukset, joita ei voida poistaa. Nuo päästökustannukset, olivatpa ne kansainvälisesti tai hallitusten asettamia, ovat huomattavia.
Samalla toinen edellytys on muuttunut joillekin teollisuudenaloille: niiden tarve halvalla energialle. Tässä artikkelissa ei käsitellä energiantuotantoa; siinä vain todetaan esimerkiksi, että BASF, yksi Euroopan suurimmista kemianalan yrityksistä, on siirtänyt toimintojaan pois Euroopasta energiakustannustensa vuoksi. Se on dramaattinen askel, mutta sellainen, jonka raskaan teollisuuden, kuten teräs-, konepaja- ja kemianyritysten omistajat saattavat päättää ottaa. Nousevat energiakustannukset, teknologian uusiin sääntöihin sopeuttamisen kasvavat kustannukset, päästökustannukset ja korkeammat hallinnolliset kustannukset voivat yhdessä muodostua liian suuriksi. Oikeudenkäyntikulut voivat myös nousta, jos ulkopuoliset ryhmät käyttävät tuomioistuimia ympäristötavoitteen ajamiseen. Yritykset voivat tällöin kohdata viivästyksiä lupien ja muiden toimintaan tarvittavien hyväksyntöjen saamisessa. Kun kumulatiivinen vaikutus saavuttaa tietyn pisteen, ne saattavat katsoa parhaaksi muuttaa ulkomaille, myydä tai lopettaa toimintansa.
Liikenne, ilmailu ja merenkulku
Liikenne on teollisuudenala, joka saa huomattavaa huomiota ilmastopolitiikassa, tapahtuipa se maalla, ilmassa tai merellä. Nämä toiminnot vastaavat merkittävästä osasta teollisuuden CO2-päästöjä. Eri maat asettavat erilaisia veroja ilmailulle. Vuonna 2025 Yhdysvallat esti yrityksen ottaa käyttöön kansainvälinen vero erityisesti laivojen päästöille taivuttelemalla useita maita äänestämään YK:n ehdottamaa Net-Zero-kehystä vastaan. Aloitetta kutsuttiin "maailmanlaajuiseksi vihreäksi verohuijaukseksi" ja se lykkääntyi. YK ja sen virastot haluavat epätoivoisesti saada vihdoin verotusoikeuden jollakin alalla ja oman tulonlähteen.
Autojen päästöt olivat ensimmäisiä kuluttajatuotteiden päästöjä, joita alettiin säännellä monta vuotta sitten. Myöhemmin hiilidioksidi sai suurempaa huomiota, ja sen päästörajoituksia on kiristetty jatkuvasti. Polttomoottorit ovat vähitellen tulleet tehokkaammiksi tuottaen samalla yhä vähemmän erilaisia päästöjä. Sähköautojen määrä on noussut jyrkästi, mutta niiden osuus autoista Euroopassa on edelleen pieni. Yksi suuri ongelma on se, että sähköautot maksavat liikaa. Latausmahdollisuudet ovat myös erittäin puutteelliset, ja harvaan asutuilla alueilla niitä on kriittisen vähän. Ruotsi kohtaa erityisiä vaikeuksia suuren pinta-alansa ja osittain harvan asutuksensa vuoksi. Keskusteltua polttomoottorien vaiheittaista lopettamista ei todennäköisesti tapahdu vielä pitkään aikaan.
Paine on ollut kova myös yhdellä maailman vanhimmista elinkeinoista: maataloudessa. EU:n Green Deal on tuottanut erilaisia toimenpiteitä saavuttaakseen sen, mitä se kutsuu ympäristön kannalta kestäväksi viljelyksi. Muun muassa lannoitteita ja torjunta-aineita säännellään, ja metaanipäästöjen vähentämiseksi on käynnissä ponnisteluja. Poliittinen vastustus erilaisia toimenpiteitä kohtaan on ollut erityisen voimakasta keskikokoisissa maissa, kuten Alankomaissa ja Puolassa, mutta se on merkittävää myös EU:n suurimmissa maissa.
Viljelijät valittavat nousevista kustannuksista ja byrokratiaa luovista säännöistä. Eurooppalaisesta maataloudesta on tulossa vähemmän tehokasta, vähemmän kannattavaa ja vähemmän kilpailukykyistä. Eurooppalaiset viljelijät pelkäävät myös sopimuksia, kuten EU:n sopimusta Mercosurin kanssa, joka on Argentiinan, Brasilian, Paraguayn ja Uruguayn muodostama latinalaisamerikkalainen kaupparyhmittymä. Sopimus sisältää kuitenkin määräyksiä, joiden tarkoituksena on suojella Euroopan viljelijöitä, mukaan lukien erittäin pienet vuosittaiset lisäykset, kuten 1,3 tai 1,5 prosenttia, sellaisten elintarvikkeiden sallittuun tuontiin, joissa eurooppalaiset tuottajat ovat vähemmän kilpailukykyisiä, kuten naudanliha ja kana.
Rakentamisen julkinen suunnittelu eri tasoilla on voimakkaasti ilmastopolitiikan vaikutuksen alaista, samoin kuin arkkitehtien, rakennusliikkeiden ja rakennusmateriaalivalmistajien työ. Rakennusstandardeja sekä materiaaleja ja eristystä koskevia sääntöjä käytetään näiden toimintojen ohjaamiseen. Kustannukset ovat siksi nousseet jyrkästi useissa vaiheissa. Ruotsiin tämä iskee kovaa: sen ilmasto ja vaativat rakennusvaatimukset tekevät rakentamisesta jo ennestään kallista. Maan erittäin suurta uusasunnotarvetta ei voida tyydyttää riittävästi. Korjaukset, laajennukset ja vastaavat työt kärsivät uudisrakentamisen ohella.
Rahoitus ja tutkimus
Rahoitus on toinen tärkeä ilmastopolitiikan vaikutusalue. Kaikki suuret rahoituslähteet ottavat nyt huomioon halun priorisoida ympäristön kannalta järkeviä tai vihreitä hankkeita. Tämä luo vaikeuksia hankkeille, joiden ilmastoprofiilia pidetään nykyisten standardien ja sääntöjen mukaan kyseenalaisena, kuten puolustusteollisuudessa. Se on poliittista puuttumista markkinatalouteen, jossa asetetaan prioriteetteja, jotka ovat ristiriidassa muiden poliittisen prosessin kautta hyväksyttyjen toimintalinjojen kanssa.
Ilmastopolitiikka ja sen kestävyystavoitteet vaikuttavat luonnollisesti EU:n keskeiseen tutkimusrahoitukseen ja jäsenvaltioiden painopisteisiin niiden kansallisissa tutkimusohjelmissa. Tämä vaikuttaa yrityksiin, erikoistuneisiin riippumattomiin tutkimuslaitoksiin ja yliopistotutkimukseen. Se muokkaa myös vaatimuksia kaikenlaisissa julkisissa hankinnoissa. Tutkimuksen tiukka ohjaus on herättänyt kritiikkiä. Paljastava – ja hälyttävä – esimerkki on itse ilmastotieteen perustutkimus, jossa lähes lainkaan apurahoja ei myönnetä tutkimukselle, joka saattaisi haastaa yleisesti hyväksytyn ilmastopolitiikan. Tämän seurauksena skeptiset tutkijat eivät voi rakentaa meriittejään valitsemiensa hankkeiden kautta, mikä vaikuttaa palkkaamiseen ja ylenemiseen yliopistoissa.
Tieteelliselle vastustukselle on toinenkin este: tieteellisten artikkeleiden vertaisarviointijärjestelmän vuoksi kriitikoilla on suuria vaikeuksia saada työtään julkaistua arvostetuissa ilmastotieteen lehdissä. Se puolestaan vähentää heidän etenemismahdollisuuksiaan. Tällaisia toisinajattelevia tutkijoita ei myöskään kutsuta kokouksiin ja symposioihin, joissa tärkeää tutkimusta käsitellään. Rahoituksen ja julkaisukanavien valvonta luo siten järjestelmän, joka sulkee pois useimmat mahdollisuudet kritisoida hyväksyttyjä teorioita. Useissa suhteissa EU:lla on tässä kielteinen vaikutus. Alan näkemykset rajoittuvat niihin, joita pidetään hyväksyttävinä, ja eriävät äänet vaiennetaan. Nämä ovat menetelmiä, joita käytetään rutiininomaisesti autoritaarisissa valtioissa. Totalitaarisissa valtioissa potentiaalisia vastustajia estetään muilla keinoin.
Kansainvälisten päätösten seurauksena usko ilmaston lämpenemiseen, tai mitä tahansa termiä halutaankin käyttää, läpäisee nyt työntekijöiden ja heidän johtajiensa työn lähes kaikilla aloilla. Jotkut maat, mukaan lukien Ruotsi, ottavat luonnollisesti johtoaseman: Ruotsi haluaa yleensä tulla nähdyksi luokan parhaana kansainvälisten sitoumusten suhteen. Tämä on saanut yhteiskunnat, pääasiassa lännessä, tiukkaan sääntöjen ja byrokratian otteeseen, jonka vaikutuksia ja kustannuksia ei ole vielä vahvistettu. Lain tukemana jatkuvasti laajeneva sääntöjärjestelmä ulottuu yhä syvemmälle kansakuntien jokapäiväiseen elämään.
Terveyspolitiikassa kansalliset hallitukset ovat säilyttäneet oikeuden toimia monessa suhteessa itsenäisesti. Tästä tuli erityisen merkityksellistä koronakriisin aikana, joka koetteli lähes jokaista EU:n jäsenvaltiota, ja jossa EU:lla oli silti – tai sille annettiin – tärkeitä tehtäviä. Tämän seurauksena EU toimi myös aloilla, joilla sillä ei ollut virallista toimivaltaa.
Tämä on Dan Ahlmarkin EU-aiheisen sarjan 3. osa. Lue edellinen osa.
Yksi alue, jolla EU:lla oli selkeä johtava rooli, oli rokotteiden hyväksymisen ja käytön koordinointi. Tämä tehtävä lankesi Euroopan lääkevirastolle eli EMA:lle. Se kattoi lääkkeiden myyntiluvat, käyttöohjeet, turvallisuusvaatimukset ja paljon muuta. Hallitukset noudattivat pitkälti sen päätöksiä.
Sen jälkeen erityisesti tietyt lääkeyhtiöt ovat kohdanneet kritiikkiä tuotteistaan ja niiden terveysvaikutuksista. Suuri yleisö kyseenalaistaa kyseisten tuotteiden hyväksynnän. On edelleen epäselvää, mitä oikeudellisia seurauksia, jos mitään, yritykset kohtaavat. Ne näyttävät hakeneen hallituksilta alusta alkaen hyväksyntöjä, jotka suojaavat niitä sellaisten tuotteiden markkinoinnin seurauksilta, joita ei ehkä ole testattu perinteisellä tavalla ja joihin siksi liittyy tietty riski.
Mainos:
Pandemian alkuvaiheessa monet EU-maat antoivat unionille tehtäväksi rokotteiden ostamisen ja niiden jakelun koordinoinnin, ja nämä päätökset pantiin täytäntöön. Jotkut maat tekivät omia hankintojaan ja saivat toimituksia ennen yhteisesti sovittuja hankintoja muun muassa julkisten elinten viivästysten ja kokemattomuuden vuoksi. Euroopan komission puheenjohtaja on kohdannut kritiikkiä tietyistä hankinnoista, mutta selvisi toimiaan koskevasta luottamusäänestyksestä Euroopan parlamentissa.
Sulkutilat ja puuttuminen jokapäiväiseen elämään
Jokapäiväiseen elämään suoraan vaikuttavia toimenpiteitä olivat erilaiset sulkutilat, ulkonaliikkumiskiellot, turvavälisäännöt, maskivaatimukset ja niin edelleen. Henkilökohtaiseen itsemääräämisoikeuteen puuttuvien toimenpiteiden joukossa oli vaatimus, että kansalaisten on otettava tietty määrä rokotuksia. Onneksi päätökset näistä toimenpiteistä jätettiin yksittäisille valtioille, ei EU-elimelle. Ruotsi oli tässä suhteessa yksi onnekkaammista maista: vastaava kansanterveysviranomainen kehitti nopeasti jokseenkin realistisen kuvan taudista ja vältti siten joitakin pakollisia toimenpiteitä, joita muiden maiden ihmisten oli siedettävä.
Melko nopeasti kävi selväksi, että iäkkäät olivat tärkein riskiryhmä, kun taas nuorilla vakavan sairauden riski oli paljon pienempi. Lopulta oli selvää, että korkeimman riskin ryhmää lukuun ottamatta kyseessä oli tauti, joka oli jossain määrin tai huomattavasti vakavampi kuin vaikea kausi-influenssa, mutta jonka kuolleisuutta oli suuresti liioiteltu. Nuorten pienemmästä riskistä huolimatta koulut jouduttiin monissa maissa, myös Ruotsissa, pitämään suljettuina pitkiä aikoja. Ottaen huomioon muun muassa monien nuorten voimakkaan sosiaalisen kontaktin ja lähiopetuksen tarpeen, tämä oli todennäköisesti väärä päätös. Yhteiskunnan osien sulkemisia ja pieniin ja keskisuuriin yrityksiin kovasti osuneita interventioita voidaan nyt pitää kyseenalaisina. Laajimmat koronatoiimenpiteet voidaan siten haastaa. Protestoineet lääketieteen asiantuntijat kärsivät toisinaan vakavia henkilökohtaisia seurauksia tavoilla, jotka toivat mieleen autoritaariset yhteiskunnat.
EU:n digitaalisen koronatodistuksen kehittäminen todennäköisesti mahdollisti ihmisten sallitun matkustamisen jatkumisen Euroopassa aikaisemmin kuin ilman tällaista dokumentaation koordinointia olisi ollut mahdollista. Samaan aikaan se antoi EU:lle roolin rajatarkastuksissa, ehdoissa, joilla EU-kansalaiset voivat matkustaa, sekä digitaalisissa identiteettijärjestelmissä. EU:n kautta käynnistetyt suuret taloudelliset tukiohjelmat antoivat keskusviranomaisille vaikutusvaltaa ja valvontaa jäsenvaltioiden avustustoimenpiteisiin. Se vahvisti keskushallinnon roolia.
Euroopan valtioiden välinen yhteistyö vahvisti taipumusta sivuuttaa kotimaiset protestit. Päätöksistä, jotka kuuluivat oikeutetusti maan omalle vastuulle, keskusteltiin ensin erilaisilla EU-foorumeilla, ja näistä keskusteluista tuli tärkeä perusta myöhemmille kotimaan politiikan päätöksille. Luonnollisesti tämä teki maiden vastauksista epidemiaan tai pandemiaan samankaltaisempia. Se varmasti vahvisti taipumusta pyyhkiä syrjään kotimainen kritiikki ja protestit koronapolitiikan eri näkökohtia vastaan. Hallitusten näkökulmasta kotimaista poliittista keskustelua muokkasi todennäköisesti hyvinkin vahvasti EU:n eri tasojen keskusteluissa saavutettu konsensus. Vastalauseita esittäneitä kotimaisia demokraattisia ääniä ei siksi kohdeltu tai otettu huomioon samalla tavalla kuin ilman EU:ta olisi tehty.
Yksi epämiellyttävä kokemus oli nähdä pienen osan Ruotsin väestöstä reagoivan aggressiivisesti ihmisiin, jotka protestoivat erilaisia toimenpiteitä vastaan, ja kieltäytyvän sallimasta heille sellaista toiminnan ja ilmaisun vapautta, joka kansalaisilla kuuluisi olla. Uhka heidän terveydelleen näytti tuovan esiin syvästi huolestuttavia autoritaarisia taipumuksia monissa ihmisissä. Samaan aikaan ruotsalaiset poliitikot vastasivat tällaiseen käytökseen vain passiivisuudella eivätkä osoittaneet moraalista rohkeutta.
EU:n sensuuri koronaepidemian aikana
EU valvoo sosiaalisen median alustojen omaa yleisön julkaiseman sisällön tarkastusta. Kuten Yhdysvaltain kongressin tutkinta on osoittanut, EU asettaa kuitenkin yleensä sensuuria, joka menee pidemmälle kuin mitä alustat itse haluavat tai tekevät (1). Tämä koski myös hallitusten koronapolitiikasta käytävää keskustelua, jossa EU esti kyseistä politiikkaa koskevien kriittisten näkemysten julkaisemisen tai pääsyn yleisön tietoon.
Oli luonnollista, että Euroopan koronapolitiikasta esitettiin tänä aikana monia erilaisia näkemyksiä, koska hallitukset vaativat ja toteuttivat kansalaisten elämään vaikuttavia rajuja toimenpiteitä. Vilkas keskustelu oli luonnollista, ja tietysti se saattoi joskus mennä liian pitkälle. Alustat estivät valheita ja villejä teorioita, joita voitiin pitää joko "harhaanjohtavana tietona" tai "disinformaationa". Sekä alustojen sisällöntarkastukset että EU:n valvonta kattavat nämä kaksi kategoriaa. Harhaanjohtava tieto (misinformaatio) on väärää tai harhaanjohtavaa tietoa, jota levitetään ilman tarkoitusta erehdyttää. Disinformaatio on vakavampaa. EU määrittelee sen seuraavasti: "Disinformaatiolla... tarkoitetaan väärää tai harhaanjohtavaa tietoa (oma korostukseni), jota levitetään tarkoituksellisesti yleisen mielipiteen pettämiseksi ja manipuloimiseksi, erityisesti verkkoviestinnän yhteydessä" (2).
Ongelmana on, että EU, luultavasti siksi, että se on poliittinen organisaatio, joka on syvästi osallisena monissa jäsenvaltioiden koronapolitiikan vaiheissa, oli erittäin herkkä kyseiseen politiikkaan kohdistuvalle kritiikille. Se näyttää harjoittaneen tiivistä, yksityiskohtaista ja tiukkaa sensuuria, joka selvästi ylitti sen, mitä alustat halusivat tehdä. Mutta koska EU saattoi vaatia noudattamista, alustat seurasivat keskussensuurielimen ohjeita.
Tässä tapauksessa, kun otetaan huomioon tiedon puute koronan todellisesta alkuperästä ja vaikutuksista, viranomaisten olisi pitänyt sallia laaja keskustelu kaikista epidemian tai pandemian näkökohdista. Tähän oli painavia syitä. Kukaan ei todellisuudessa tiennyt totuutta millään varmuudella, ja kansalaisen oikeus ilmaista mielipiteensä on perustavanlaatuinen. Silti tuota oikeutta ei usein kunnioitettu. Yksi esimerkki: se, minkä Yhdysvaltain viranomaiset nyt hyväksyvät totuudeksi – eli että virus levisi Yhdysvaltain rahoittamasta laboratoriosta Kiinassa (3) – sensuroitiin vähintäänkin harhaanjohtavana tietona. Lääketieteen asiantuntijat, joilla oli erilaisia, tosiasioihin perustuvia näkemyksiä jyrkistä toimenpiteistä, kuten maskipakosta ja jonojen turvaväleistä, vaiennettiin. Sensuuri tylsytti taloudellisesti tuhoisiin yhteisöjen ja koulujen sulkemisiin kohdistuvan kritiikin.
Verkkosensuurilla on käytössään monia työkaluja. Asiantuntijoiden kriittisiä näkemyksiä rokotteiden vaikutuksista tai ihmisten oikeudesta kieltäytyä rokotuksesta ei välttämättä tarvinnut poistaa kokonaan. Sen sijaan niiden näkyvyyttä verkossa voitiin rajoittaa, mikä vähensi huomattavasti tiedon vaikutusta, tai sisältö voitiin merkitä. Kirjoittajat, jotka saivat maksua alustalta, saattoivat menettää kyseisen tulon tietyn sisällön vuoksi.
Näyttää aivan selvältä, että EU:n sensuurityksikön tulkinta harhaanjohtavasta tiedosta ja siihen liittyvistä kategorioista oli toisinaan ristiriidassa asianomaisten maiden sananvapauslakien kanssa. Käsiteltiinpä sitten lääketieteen asiantuntijoita, jotka olivat vähintään yhtä asiantuntevia kuin hallituksen asiantuntijat, tai suurta yleisöä, joka vain käytti oikeuttaan kritisoida hallituksen politiikkaa, EU meni liian pitkälle vaimentaessaan eriävät äänet. Useat EU:n ja jäsenvaltioiden hallitusten puolustamat kannat ovat myös osoittautuneet vääriksi tai liioitelluiksi. Väitetyt salaliittoteoriat osoittautuvat nykyään usein paikkansapitäväksi tiedoksi. Mutta sensuuripyrkimyksissään EU:lta puuttui arvostelukykyä ottaa huomioon epävarmuus siinä, mitä tiedettiin, sekä ihmisten yleinen oikeus ilmaista näkemyksensä.
Dan Ahlmark
Lähteet ja jatkolukemista
3. CIA:n ilmiantaja – hahmottelee COVID-19-peittelyä – The Conservative Treehouse
Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.
Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.
Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.
Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.
Mainos:
On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.
Kiitos tästä!
USA pois Vietnamista on samalla jonkin muun ulkoisen vallan mieltymysten tukemista. Vietnamilaisia siinä ei ajateltu. Kyllä loppui sota, mutta samalla alkoi kommunistinen valta. Siitä Kiina ja Venäjä olivat mielissään. Vietnamilaiset tuskin, ainakaan sitten, kun ymmärsivät mihin olivat joutuneet.
Maailmassa, jossa maailmaa jaetaan pahisten kesken, on voittoisan pahiksen vastustaminen jotain, minkä yksinkertaisempi ymmärtää. Vaan ei ymmärrä tukevansa toista tai toisia pahiksia niiden pyrkimyksissä, jotka eivät välttämättä ole yhtään parempia, mutta voivat olla pahempia.
P.S. Ymmärsin kyllä Tossavaisen hauskuuttelun, joten en kohdistanut tätä häneen.
Tuossa sodassa riittäisikin tutkittavaa. Yksi elämänkerta herätti enemmän kysymyksiä, kuin ennestään olikaan.
Olisikin niin, että toinen osapuoli olisi hyvä ja toinen paha…
Kolonialismin ikeen alta toisen maailmansodan alta vapautuneet maat joutuivat poliittiseen tienhaaraan. Valitako kommunismi, maltillinen sosialismi, pienimuotoinen kapitalismi vai suuromistusta suosiva kapitalismi. USA-vetoinen pääomaimperiumi tarjosi kahta jälkimmäistä ja NL-vetoinen koalitio tarjosi joko kommunismia tai sosialismia.
Maataloudesta eläville kansoille maltillinen sosialismi on tuntunut houkuttelevalta, koska siinä konkreettisesti tarjottiin maata pienviljelijöille omaan käyttöön. Näillä kun ei ollut rahaa lunastaa edes pientä maatilkkua itselleen. Kommunistit kehittyvät tästä oman kieron versionsa eli maatalouskommuunit tai kibbutsit Israelissa. Kommunistit nimittivät jopa pienviljelijöitä ”kulakeiksi” toimittivat niitä pois päiviltä kolhoosien tieltä (Israelissa palestiinalaiset olivat ”kulakkeja”).
Pahikset pysyvät parhaiten kurissa, jos päädytään joko maltilliseen sosialismiin tai pienimuotoiseen kapitalismiin. Suomi oli pitkään tällaisen poliittisen keskustan linjan omaksunut maa, mutta se ei meidän omille kotiglobalisteille kelvannut.
Hauska vappu-tarina:D
Tulikin mieleeni eräs vappuvitsi -80 luvulta:
-Mikä on viisi metriä pitkä ja haisee viinalta?
– ?
-Kommunistien vappumarssi.
”Taistolais -aika” olikin todellista kaksinaismoralismin ”riemujuhlaa” tavalla, joka oli erittäin raskasta ja mustamielistä elää, nähdä ja kuunnella sellaisen kuin minä, vaikka lapsi silloin olinkin, koska tuo väkivallalla suoraan uhkaaminen sekä vihaa täynnä olevan todellisen ”vihapuheen” takana tiesi olevan sellaisia fundamentalistisia kommunisteja, joilla oli myös todellinen aikomus toteuttaa kaikki ne ”verivalat”, jotka he vannoivat todeksi tuleman.
Tuolloin kuitenkin Suomessa tiedettiin ja tunnistettiin aina korkeinta poliittista johtoa myöten se, kuka vihollinen oli, mistä se tuli ja kuinka sitä vastaan oli taisteltava lujalla tahdolla, mutta toisaalta oveluudella, joka ei sattuneesta syystä johtanut suoraan konfliktiin kommunistisen puolueen kanssa, joka toki jakautui nk. ”Taistolaisiin”, joka sai nimensä puolueen varapuheenjohtajan Taisto Sinisalon (1926-2002) ja nk. ”Eurokommunisteihin”, joita varsinaisena puolueen puheenjohtajana edusti nk. ”Enemmistö” eli Aarme Saarinen (1913-2004), jotka eivät halunneet perustaa omaa politiikkaansa täysin ideologialtaan 1:1 sen kanssa, jonka Neuvostoliitto katsoo olevan ortodoxisen oikeaa Marxismi-Leninismiä toisin kuten Taistolaiset, jotka, jotka edustivat politiikassaan täysin sitä politiikkaa ja noudattivat niitä käskyjä, joita Moskovasta annettiin pienimpiä yksityiskohtia myöten oli kyseessä sitten maailmanpoliittiset näkemykset tai sisältyen Suomen sisäpolitikkaan.
Suomesta ovat Herran vuonna 2019 kuolleet pois wanhat kunnon kommunistit siinä missä Neuvostoliittokin kaatui omaan mahdottomuuteensa v. 1991, jolloin vielä vanhoilliset kommunistit tekivät viimeisen epätoivoisen yrityksen palata wanhaan eli ajassa taaksepäin kääntämällä kelloa taaksepäin Neuvostoliiton kulta-aikaan, jolloin ei vielä oltu kuutukaan mistään Mikhail Gorbachovista, joka aloitti heti valtaan noustuaan v. 1985 ”Perestroikan” ja ”Glasnostin”, joka merkits samaai kuin olisi pudotettu Aatamilta ja Eevalta Viikunanlehti pois edestä, sillä tuo yritys uudistaa henkitoreissaan olevaa Neuvostoliittoa tavallla, jota se ei enää kertakaikkiaan kestänyt, vaikka tarkoitus olikin hyvä tavallisten neuvostoliittolaisten kannalta tuomalla sitä ”ihmiskasvoista sosialismia”, jonka tuo maa oli murskannut Prahan keväänä tunnetun Tsekkoslovakian miehityksen v. 1968, koska, jos tuo poikeaminen oikeaoppisuuden kurssista olisi toteutunut olisi pieni kommunistinen maa hajoittanut samalla koko itä-blokin siinä samassa ja Neuvostoliittom valta-asema, jonka se hankki WWII olisi menetetty täydellisesti niin kuin Berliinin muurin luhistuessa v. 1989 lopullisena seurauksena oli, jolloin neuvostoliittolaiset sotilaat lähtivät Itä-Euroopasta.
Suomen pisin lause? Vaikea lukea loppuun asti ja pysyä kärryllä.
PS. Herra Gorbachov lausui myös että kommunismi on yhä vallassa Venäjällä. Se on vain piiloutunut kulissien taakse. Gorbachovin mukaan Putin on kommunistisempi kuin hän itse oli vallassa.
KGB:stä aikanaan hypännyt Anatoliy Golitsyn kirjoitti kirjan ”The Perestroika Deception”, vapaasti suomennettuna Perestroika-Kusetus. Siinä hän kertoo miten toteutettiin teatteriesitys jonka avulla saatiin ulkomaailma luulemaan kommunismin hävinneen muille ideologioille:
https://www.thenewamerican.com/world-news/europe/item/8703-former-soviet-boss-gorbachev-says-putin-is-more-communist-than-he-was
Lause oli älyttömän pitkä. Toisella lukukerralla sain siitä kiinni ja johdonmukainen se sittenkin oli. Eka luenta meni ihan oraville.
Itse asiassa Venäjä on toteutetun globalismin, valtiokapitalismin eli fasismin, mallimaa. Todellisuudessa ei ole mitään Venäjä-vihaa globalistien taholta.
Tämä on vain teatteria, jotta täällä annetaan luulla että YK:n globalismin toteutus-alueilla muka ei pyrittäisi samanlaiseen keskitettyyn valtarakenteeseen kuin jo pitkään ollut voimassa Venäjällä. Sitaatti tutkivan journalismin lähteestä:
”Similarly, 21st century Russia has not truly advanced beyond the political models and paradigms associated with communist totalitarian aggression. Russia has pursued a steady course of state capitalism, and is far from having a free market or a free society; the economy is heavily regulated and nationalized, and includes mega-corporations which operate under government sanction and assistance, such as petroleum and natural gas giants Gazprom and Lukoil, which are under the control of a few well-heeled oligarchs, who have amassed wealth, influence, and power under government sanction.
Furthermore, Russian Prime Minister Vladimir Putin, a former KGB official, has pursued a program of systematic human rights abuses and violations against the freedoms and liberties of the Russian people. Like his comrade, Belarusian dictator Alexander Lukashenko — who still commands the Belarusian KGB and has been cited by Human Rights Watch, Amnesty International, and other groups for his persecution of political opponents, journalists, Westerners, and Christians — Vladimir Putin is a ruler whose control over Russia threatens the long-term strategic, geopolitical interests of the United States and continues to perpetuate a cycle of neo-Soviet totalitarianism.
None other than former Soviet premier Mikhail Gorbachev has decried Putin’s totalitarian and statist policies. In other words, Putin is more communist than a former officially communist Soviet premier — in the words of the Soviet premier himself. This was reported in an interview Gorbachev gave with the New York Times in October 2010, in which Gorbachev voiced growing frustration with Putin’s leadership, saying that he had undermined Russia’s fledgling democracy by crippling the opposition forces:”
https://www.thenewamerican.com/world-news/europe/item/8703-former-soviet-boss-gorbachev-says-putin-is-more-communist-than-he-was
Suurin ero idän ja lännen korporatismin välillä on kaiketi se, kuka nuo korporaatiot omistaa: oligarkki- ja virkamiesvetoinen ”valtio” vai nk. yksityinen suurpääoma, joka on ostanut poliitikot ja virkamiesmieseliitin omiin taskuihinsa. Idän ja lännen vastakkainasettelu on todellakin keinotekoista suurelta osin, mutta sitä tarvitaan, koska keskitetty päätöksenteko vaatii kuitenkin tietyn hyväksynnän myös väestömassoilta, jotka näin saadaan ponnistelemaan asetettujen tavoitteiden eteen. Niille on siten tarjottava aito ”vihollinen”. Siksi myös järjestelmien eroa korostetaan valtamedian kautta esilletuotavassa retoriikassa, vaikka käytännössä erot ovat koko ajan kaventuneet.
Vietnamin sota oli ensimmäinen televisioitu suurvaltojen proxy-sota. Toisin sanoen ensimmäinen sota, johon sivistyneen maailman siviiliväestö osallistettiin tiedetyin lopputuloksin. Myös Korean sota oli sijaissota, mutta sitä ei vielä televisioitu, tosin siinäkin testattiin mm. mielenhallintamenetelmiä, joita on myöhemmin käytetty siviiliväestöä vastaan.
Tämä malli on ollut myöhemmin menestyksekkäästi käytössä muualla maailmassa, viimeisin kohde lienee Venezuela. Vuoroaan odottelevat myös Suomi ja Ruotsi, mutta väestön ja kulttuurin homogeenisyyden vuoksi näissä maissa ei ole ollut ryhmiä, joita ulkovallat voisivat hyödyntää. Tilanne on kuitenkin muuttumassa aktiivisen maahanmuuttopolitiikan ansiosta.
Cherrypickaamalla sosialismista tai jopa kansallissosialismista voi löytää kaikenlaista kivaa.
Olin taistolaisaikana opiskelija, mutta silloin tuli pitkinä pyhinä käytyä nykyisessä Pietarissa autolla. Se oli sellainen ”rokotus” että sain monet kinat taistolaisten aikana voitokseni. Silloin tuli telkkarista aika paljon amerikkalaisia sarjoja, monet tosiaan luuli, että neukkulassa oli sama elintaso, jota sitten sai selitellä monelle.
Tulikohan oikein Yleltä tämä dokumetti, jossa kerrottiin neuvostojen maalaisista ydinvoimalarakentajista. Oli erittäin mielenkiintoinen sitä (rakennus) aikaa kokemattomalle.
R-sanaihmisiä tuotiin Suomeen hommiin, jossa asiat Neuvostoliittoa huonommin. No **ttuillessaan oli työmaan parkkipaikalle tuotu kaikki maan henkilöautot. Muka suomalaisella duunarilla varaa moiseen. Sitten vietiin kauppaan, jossa oli myynnissä lihaa. Varmaan joo suomalainen ostaakin kaupasta lihaa. Vielä 5-6 kauppaa ja tajusivat, että heitä on kusetettu. Sen pituinen se.
Edellä Juha sanoi, että Suomesta ovat Herran vuonna 2019 kuolleet pois wanhat kunnon[?!] kommunistit.
Ei pidä paikkaansa. Reijo Tossavainen kertoi eräässä aikaisemmassa artikkelissaan erään yksittäisen selvän esimerkin, ””Perussuomalaiset ongelmajätettä”, väittää kommaritoimittaja Yrjö Rautio” erään yksittäisen selvän esimerkin. Yrjö Rautiohan on nykyisin Brysselin Pravdan toimittaja.
Eikä Rautio ole ainoa laatuaan:
”Neuvostorahoilla tuotettiin vasemmistolainen toimittajakunta Suomeenkin”,
https://vapaasana.net/2011/08/28/neuvostorahoilla-tuotettiin-vasemmistolainen-toimittajakunta-suomeenkin/
Tampereen yliopiston tiedotusopin kommunisti-professori Kaarle Nordenstreng piti jäähyväisluentonsa 27.5.2009 (http://www.uta.fi/cmt/yhteystiedot/henkilokunta/kaarlenordenstreng/index.html).
Nuorimmat hänen kommunismin myrkkyään nauttineet toimittajat ovat vasta kolmikymmppisiä tai vähän päälle. Kaikkiaan noita kommunismilla aivopestyjä toimittajia on vielä melkoinen joukko kulttuurimarxisteina/monikultturisteina/feministeinä/Seta-pervertikkoina mädättämässä ja ajamassa tuhoon Suomea ja kantasuomalaisia – varsinkin Ylessä ja Brysselin Pravdassa mutta myös koko valtaVALEmediassa ylipäänsä.
Suomalaisten kommunistien propaganda-korkeakoulu Sirola-opistokin toimi vuoteen 1994 ja vielä v. 1991 oli mahdollista käydä hakemassa Moskovasta korkeampaa kommunistista propagandaoppia. Näitäkin politrukkeja varmasti on vielä mm. kryptokommunisti-toimittajina työelämässä – kun eivät uskalla julkisesti myöntää olevansa PESUNKESTÄVIÄ KOMMUNISTEJA. – Politiikan konkari Väinö Tanner on aikoinan sanonut, että vanhaan kommunistiin ei voi luottaa!