Mainos:

Nykysuomi kysyy: Pitäisikö Suomen hylätä GCM-sopimus?

Päivitetty 28.11.2018, Julkaistu 26.11.2018 – Kirjoittaja Toimitus
GCM-sopimus tuntuu olevan joko rajattomien väärinkäsitysten kohde tai häikäilemättömän valehtelun ja piilottelun aihe. Toiset pelkäävät sen tuhoavan Euroopan kansat aina kulttuuria ja genetiikkaa myöden, kun taas toiset kertovat sen olevan vain hyvän tahdon ele ja kädenojennus maailman hätää kärsiville.

Asiaa on käsitelty eduskunnassa hyvin lyhyesti. Kuitenkin tarpeeksi pitkään, jotta ulkoministeri Soini ehti kertomaan, ettei kyseessä oikeastaan ole sopimus ollenkaan, vaikka sana sopimus (compact) sisältyy jo sopimuksen nimeenkin. Oli tai ei, on GCM-sopimus ehtinyt jo poikimaan yli 29 000 nimeä keränneen adressinkin.

Myöskin sen hyväksymisestä on monenlaisia käsityksiä. Allekirjoitetaanko se, vai hyväksytetäänkö se "vain" YK:n normaalin käytännln mukaisesti? Useat maat, kuten Unkari, Kroatia, Itävalta, Yhdysvallat, Australia ja Viro ovat jo ehtineet kieltäytyä hyväksymästä sopimusta.

Nykysuomi kysyykin nyt:

Pitäisikö Suomen hylätä GCM-sopimus?

  • Kyllä (94%, 1 969 Votes)
  • Ei (6%, 124 Votes)

Total Voters: 2 093

Loading ...

Lisää aiheesta:

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

33 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Puolueeton
Puolueeton
7 years ago

Luin huonosti, pitäisikö Suomen hyväksyä sopimus. Huomasin virheen, kun katsoin tulosta. Tekikö muu saman virheen?

Sensuroimaton Totuus
Sensuroimaton Totuus
7 years ago
Reply to  Puolueeton

Melkein, veikkaan että monet on äänestäneet toisin kuin ajattelivat.

Olli
Olli
7 years ago
Reply to  Puolueeton

Teki 🙂

Minä Vain
Minä Vain
7 years ago
Reply to  Puolueeton

Virhe taisi tulla.

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
7 years ago

Tuo suomentuho-sopimus luonnollisesti pitäisi ehdottomasti hylätä.

Karl Marx
Karl Marx
7 years ago

Agenda 2030 kestäväkehitys ym yk:n sopimukset johtavat ihmiskunnan marxilaiseen utopiaan.. ja sen tietää mitä kommunismista aina seuraa.. ruumiita

Nestori Lundahl
Nestori Lundahl
7 years ago
JKH1975
JKH1975
7 years ago

Ehdottomasti pitää hylätä.Voiko enää typerämpää sopimusta ollakkaan?

Minä
Minä
7 years ago
Reply to  JKH1975

Ei kannata olla pessimisti, kyllä suvakit voivat vieläkin typerämmän sopimuksen kehittää.

Huomioitsija
Huomioitsija
7 years ago
Reply to  JKH1975

Hylätä sopimus

CFF
CFF
7 years ago

Tietysti pitää hylätä.

Entä EU liittovaltio hanke?

Kaikki viranomaiset, lainsäätäjät, ministerit ja ne jotka ovat vaikuttamassa siihen että Suomesta tehdään osa EU liittovaltiota kuuluu ottaa kiinni, vangita ja tuomita maanpetoksesta.

Näin ei ikinä tule kuitenkaan käymään 100 v Suomessa jossa lampaat viedään teurastettavaksi.

Poliisivaltion ote tiukkenee. Valvonta, kontrolli, ilmianto, vakoilu, vaino lisääntyy räjähdysmäisesti.

Suomi on yksi helvetin iso poliisivaltio. Kulissivaltio. Teeskentelijöiden ja itsensä pettäjien maan.

Ilman oikeuksia ja vapauksia tilanne on sama kuin yrittäisi uskotella itselleen että muovista valmistetut ravut maistuvat hyvälle. Kulissirapujuhlat joissa tarjotaan muovisia rapuja.

Millään hienoilla ja kalliilla autoilla tai huvipursilla ei ole merkitystä jos olet mielipidevankina omassa maassa.

CFF
CFF
7 years ago

Minä vaadin että keskeinen katu/tie Helsingissä nimetään Erwin Rommelin kaduksi.

Erwin Rommelin katu.

Tuire Saamamies
Tuire Saamamies
7 years ago

Ei kai tässä auta enää mikään muu kuin saunojen takaisten vesakoiden perkuu ja piippujen putsaus.

fatwantarkistaja
fatwantarkistaja
7 years ago

Eiköhän kyseessä ole kelpo soppari, kun siitä ei juuri hiiskuta mitään. Siihen voi kansanedustaja varmaan tutustua pimeässä huoneessa, kunhan varmistetaan, ettei hän näe mitään. Petturi-Soinikin diggaa, pakko sen on olla ihana asia. Eipä silti, nimi isketään lappuun ja siihen taitaa loppua Suomalaisten tarina. Turha stressata, kun meidät korvataan joka tapauksessa.

Ellei miljardi ihmistä ole jo pakannut laukkujaan, niiden joutaakin (vihapuhetta). Kait sen verran saa lainaa, että lentolipun ostaa. Köyhimmät jäävät toki ilman, mutta niin aina.

Eipä tartte teltaltaan poistua, kun joka kulmalla ukko vaati jizyaa maksamaan. Puolet tuloista, kolmannen kohdalla lähteepi pää.

Muistakaa, että EU:hun menolle oli eräskin hemmetin hyvä syy: loppuu devalvaatio seinään. Ennen se oli jopa 3%, nyt enää 3%. Kyllä kannatti.

huugo
huugo
7 years ago

Tuo sopimus on kummallinen, siitä ei ole valtamedioissa tai mm. YLEN:n lähetyksissä paljoa vouhkattu. Luulisi että näin tärkeän asian tiimoilta olisi järjestetty kansanedustajien ja ministereiden kesken ainakin YLE:llä keskusteluja, joilla avattaisiin kansalaisille sopimuksen seuraukset. Kumma hiljaisuus siis vallitsee tämän suhteen. Pahasti vaikuttaa siltä että päätös tehdään pienen kuppikunnan kesken, kuten suomen liittäminen euroon.

Riemujuhlat pystyyn
Riemujuhlat pystyyn
7 years ago
Reply to  huugo

Niin, miksi eivät järjestä ilotulitusta ja kansanjuhlaa Senaatintorilla, kun saadaan riemuvoitto rasismista ja Suomi nousee vihdoin uskottavaksi Moraalin Suurvallaksi.

Ihan surettaa
Ihan surettaa
7 years ago
Reply to  huugo

Tyyntä myrskyn edellä ja se on matumyrsky, joka tulee. Se köyhdyttää, rapauttaa ja rampauttaa tän maan totaalisesti ja ikuisesti.

Tekis mieli painua hiiteen, mutta ei tästä ihan heti niin vaan pääse mihinkään lähteen.

Seija Salo
Seija Salo
7 years ago
Reply to  Ihan surettaa

Samaa mieltä. Kyllä täältä evakkoon on lähdettävä, jos ei meinaa jäädä terroristeja elättämään jäädä. Raiskaukset ja ryöstelyt päälle. Kiitos ahneiden politikkojen. Heille vain rahalla omiintaskuihinsa on merkitystä.

Elf
Elf
7 years ago

Pitää hylätä. Tuo turhaan turvattomuutta Suomeen.

Esko Perälä
Esko Perälä
7 years ago

Suomen pitäisi ehdottomasti oman etunsa vuoksi hylätä GCM-pakolaissopimus.

Hölmöläisten tarinoita
Hölmöläisten tarinoita
7 years ago

YK ilmeisesti sopparin takana.

Alkaa ”paljastua” vähitellen , kuinka nuo erilaiset ”hyvyyden kaapuun puetut järjestöt” osoittautuvat ihan muuksi.

Samoin Suomessa eri ”hyyyden hyväntekijäjärjestöt”#-latin latia ei mene meiltä enää millekkäään järjestöille.

Suoraan voisi auttaa oikeasti apua tarvitsevia perheitä taikka vanhuksiaMonet keräykset/järjestöt pelkkää ”puhallusta”-kuinka ylipäänsä edes kehtaavat.

Luitteko tästä Roosa-nauha jutusta-ilmeisesti ”oma lehmä ojassa” eli jos oikein ymmärsin, taloudellista hyötymistä?

Voi jumaleisson- eikö millään ole mitään rajaa, edes näin vakavalla asialla.Minusta nuo nauhat tuntuivat ”niin jotenkin tekopyhiltä rinnassa”, en koskaan ostanut niitä ;tiedän jotain asiasta, koska läheiseni kuoli aikanaan ko. sairauteen , mitä ”Roosa-nauha ”tuki edustaa”.

Sylettää kaikki nämä…entä #meetoooo# eikös sielläkin ollut jotain outoa, tämän ”tempauksen” keksijällä.
Oikeastaan ”nyrkkisääntönä” totean , että melkein kaikki tempaukset/keräykset on tänä päivänä ihan muuta kuin on tarkoitettu”.

Sotiemme veteraaneille kuuluu ihan asiasta toiseen jokainen sentti ,ei toiminnan pyörittäjille.Ne rahat pitää käyttää vielä elossa oleville veteraaneille ja palkata heille apua niin, että heidät viimeiset vuotensa ovat laadukkaita.

Suomi on muistaakseni maksanut kehitysapua vudesta 1970 lähtien ja mitä tapahtunut kolmansissa maissa :väestönräjähdys, ja nyt sieltä tullaan eurooppaan ja meidän kantaeurooppalaisten ”pitäisi väistyä” ilmeisesti siis esivanhempiemme luomista maista.

Kuullostaa niin ”hemmetin” oikeudenmukaiselta, ettei ole tottakaan.
Entäpä HIILIJALANJÄLKI tämän myötä; TÄMÄ ei huoleta ”näitä hyviä ihmisiä”-vai millaisia ihmisiä he oikeastaan ovatkaan sydämeltään- onko sitä todellisuudessa??
Mikseivät nämä kehitysapua saaneet asu omilla maillaan?melkein 50 vuotta kulunut ja apua saatu ja mitä ollaan saatu aikaan kehitysavulla, yk:lla jne…-ei oikeastaan mitään.

Tätä sopimusta ei pidä allekirjoittaa missään nimessä, mutta kun nuo ”ylimieliset” meidän päättäjät tietää, niin ”totta kai ne sen tekevät” kaikkien näyttöjen perusteella varmaan oikein odottavat ”kieli pitkällä että,jes, kun tämä on niin ihqua tämä sopparin allekirjoittaminen, päästään maaliin Suomen osalta-kansan vaihto- ihanaaa”.

Tästä sopparista ei ole kerrottu kuin vaihtoehtomedioissa.

Tällainen soppari olisi pitänyt saada SUOMEN KANSAN PÄÄTTÄÄ KANSANÄÄNESTYKSELLÄ; ei vain ”piiri pieni pyörii,joka hyörii siellä jossain” ja vielä ikäänkuin ”salassa”, meidän maksanmilla korkeilla veroilla, koska kansa maksaa näiden poliitikkojen ja virkamiesten ynnä muiden palkat/kulut jne…

Yk:n ihmisoikeusjärjestöön kuuluu mielekiintoisia maita; tällaiset maat voivat kertoa meille ilmeisesti ihmisoikeuksista esim. Pakistan, Afganistan,Ruanda, Etelä-Afrikka, Nigeria mm.Miettisivät nämä maat omissa maissaan olevia ihmisoikeuksia eikä ainakaan länsimaalaisille tulisi mitään kertomaan ihmisoikeuksista- uskomatonta.

Katsokaa Blokkimedia ( you tube) Miksi Gcm-sopimuksesta vaietaan?Muutkin mielenkiintoisia videoita-suosittelen.

Rousku
Rousku
7 years ago

Hallitus On kuin pikkulapset, Kun on hiljaista niin tehdään jotain sellasta mikä on kiellettyä !!!

Minä Vain
Minä Vain
7 years ago

Moni merkittävä maa on jäämässä sopimuksen ulkopuolelle, koska ovat huomanneet että sopimus on islamistien ja höyrypääglobalistien yhteistyötä ja haisee kauas kuin rankkitynnyri. Täytyy olla riemuidiootti, jos ei näes sopimuksessa ongelmia ja valtavia riskejä. Suomi pienenä maana on erityisen haavoittuvassa asemassa. Pohjoinen sijaintimmekaan ei enää suojele meitä, jos ja kun EU:n taakanjakokoneisto käynnistyy. Tässä on jo pitkään saanut epäillä suomalaisten päättäjien arvostelukykyä ja mielenterveyttä, mutta tämä on jo kaikkien aikojen floppi ja vie pohjan pois viimeiseltäkin luottamukselta. Kansanmurhaako tässä oikeasti nyt ajetaan?

Suomi, rakas Isänmaa
Suomi, rakas Isänmaa
7 years ago

Oletteko lukeneet Sun Tzun ”oppeja”.

Kerrotaan erilaisia strategioita,miten otetaan haltuun ja ”vallataan”.
Liekö tänä päivänä käytössä , ei välttämättä perinteisesti sotien, vaan ”muilla tavoin”.

Hajoitetaan valtio sisältä???

Muistaakseni sotien aikana ,olikohan Airon lukemisia

juha.
juha.
7 years ago

On olemassa vain yksi ja oikea vaihtoehto: HYLÄTÄ!!!

Juha Mattila
Juha Mattila
7 years ago

Vielä kerkiää vaikuttamaan. Pistäkää some laulamaan jakakaa ja käykää allekirjoittamaan adressi sopimusta vastaan.

"Oi kallis Suomenmaa,sun koskiesi pauhu..."
"Oi kallis Suomenmaa,sun koskiesi pauhu..."
7 years ago

Niinkuin näemme, että tuolla kansalaisaloitepalvelulla saavutettuaan 50 000:n allekirjoittajien määrän ja kun se menee Eduskuntaan, valtaosaa niistä ei edes käsitellä, vaan ne menevät luultavimmin roskikseen.

Viimeisin aloite PERINTÖVERON POISTO kansalaisaloite-ei käsitellä.

Olisikohan takana,että RAHAA PITÄÄ TIETTYJEN SAADA KANSALTA JOPA PERINTÖVERON MUODOSSA eli ,missä vaan voi olla veroja,kaikki kerätään?-tuskin koskee ökyrikkaita.

On tämä Suomi niin uskomaton paikka.Ikäänkuin täällä olisi ”rikollismafia”, joka kyykyttää/putsaa kansaa,ja ”vetää lokaan kaiken viisaan ja eettiset asia……toisaalta,jos ei ole viisautta eikä järkeä, mistäs sen saa/ottaa ja jos ei ole kuin ahneutta j….myötäsyntyistäkö?”

”Jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia”.

….tuntuu, että ”valta on kaapattu ihan kaikkia julkisen puolen ainakin ylimpiä tasoja,keskitasoa myöten….suorittavalle tasolle ”laitetaan yhä enemmän tännetulleita kolmannen maailman tyyppejä”.
Mutta kansa maksaa KORKEAT VEROT,näiden kulut.

Tasa-arvoinen avioliittolaki lienee ainut kansalaisaloite, joka mennyt läpi.KERTOO KAIKEN VALTAAPITÄVISTÄ.

Valtahan sopii aniharvalle.Valtaa on helppo pitää näin pienessä maassa erilaisten ”hyvävelisisko verkostojen kautta”.Varmaan moni tajuaa, mitä tarkoitetaan.Pelkkää ”mustaa ja pahuutta”.

Herra siunatkoon ja varjelkoon Suomea ja sen Isänmaallisia kansalaisia.Rakkauden enkelien varjelusta.

On hyvä kansalle, että eeuu hajoaa?

Sehän horjuu kuin ”rapajuoppo”… ja on sortumaisillaan, ihan niinkuin Neukkula ja ”koko kommunistinen” paskajärjestelmä itäeuroopassakin” ….hajosivat ..kommunismi on ” niin perseestä kuin olla ja voi.Me Suomessa elämme nyt siinä paraikaa.
Kukahan ” ei mikään järjen jättiläinen” on keksinyt kommunismin?

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
7 years ago

Italiassa ei ole Brysseliä kumartavaa maanpetturi-hallitusta:

”Myös Italia jää pois joulukuun Marrakeshin kokouksesta, missä on tarkoitus hyväksyä YK:n GCM-siirtolaisuussopimus.

Italian sisäministeri ilmoitti tänään, että Italia ei lähetä edustajaa joulukuussa pidettävään YK:n Marrakeshin kokoukseen, missä on tarkoitus hyväksyä GCM-siirtolaisuussopimus. Italia haluaa sopimuksen parlamenttinsa käsiteltäväksi.

Maan sisä- ja varapääministeri sekä kansallismielisen Legan johtaja Matteo Salvini ilmoitti asiasta, kun myös maan hallitsevan koalition toinen valtapuolue M5S oli ilmoittanut kielteisen kantansa sopimukseen.

Tähän mennessä sopimuksesta ovat ilmoittautuneet kieltäytyvänsä ainakin Yhdysvallat, Unkari, Itävalta, Australia, Tšekki, Bulgaria, Slovakia, Puola sekä Israel. Ainakin Saksassa ja Belgiassa keskustelu sopimuksesta on meneillään.

Sopimuksen arvellaan hämärtävän laittoman ja laillisen maahanmuuton eroa ja sen mukanaan tuomien ”kulkuväylien” perustamisen Eurooppaan pelätään laukaisevan laajoja kansainvaelluksia.
Suomi aikoo hyväksyä siirtolaisuussopimuksen

Suomi aikoo hyväksyä YK:n GCM-siirtolaisuussopimuksen. Asiaa vastustava Adressi globaalin massamaahanmuuttosopimuksen hylkäämiseksi on kerännyt jo lähes 30 000 nimeä ja on Adressit.com -palvelun suosituin adressi.

Adressi luovutetaan ulkoministeri Timo Soinille Suomen itsenäisyyspäivän aattona 5.12.2018.

28.11 klo 16:36 Lisätty tieto, että Italia haluaa sopimuksen parlamentin käsiteltäväksi.

https://www.kansalainen.fi/italia-ei-hyvaksy-ykn-gcm-siirtolaisuussopimusta/

Kannattaa miettiä
Kannattaa miettiä
7 years ago
JKH1975
JKH1975
7 years ago
Eero Kivinen
Eero Kivinen
7 years ago

ilman muuta pitäis hylätä ensin hoidetaan omat asiat kuntoon ja katsotaan sitten mitä tapahtuu

Danny
Danny
7 years ago

Törkeä ja vaarallinen sopimus

Lisbeth
Lisbeth
7 years ago

Ehdottomasti hylätä!

Majava pysäytti liikenteen Kokemäellä

Julkaistu 14.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa Kokemäellä, mutta jyrsitty runko osoitti syyn tukkeutuneeseen kaistaan. Kuvituskuva.

Majava nakursi Kokemäellä puun, joka kaatui tien poikki tukkien toisen ajokaistan. Palokunta joutui siivoamaan jäljet yöllisen puunkaatajan jäljiltä, jota ei näkynyt missään.

Tapaus sattui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Sääksjärventiellä Kokemäellä. Majavan kerrotaan halunneen rakentaa padon. Kokemäen palokunta joutui vastaamaan hälytykseen ja siirtämään puun pois tieltä.

— Puu oli siististi jyrsitty poikki, joten syy-yhteys siihen, miksi se makasi tien poikki, oli selvä, päivystävä palomestari Tuomas Kiskola kertoo Ylelle.

Sääksjärven ympärillä olevat laajat koskemattomat erämaa-alueet soveltuvat hyvin majaville. Silti Satakunnan palomiehet vastaavat harvoin majaviin liittyviin hälytyksiin. Useimmat puut kaatuvat lahon, iän tai myrskyjen vuoksi.

Mainos:

Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa.

— Minulla on ollut vain yksi aiempi hälytys majavan takia, joten onhan tämä varmasti epätavallista, Kiskola sanoo.

Suomalaiskoulu hyödyntää YouTubea saadakseen oppilaat lukemaan

Julkaistu 13.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Koulu Kauniaisissa käyttää VR-lasien kautta katsottavia videoita binokulaarisen näön harjoittamiseen perinteisten lukuharjoitusten sijaan. Kuvituskuva, ei koulun kokeilusta.

Lukuharjoitusten sijaan erään suomalaiskoulun oppilaat katsovat videoita, mukaan lukien YouTube-sisältöjä, VR-lasien läpi. Ideana on harjoittaa heidän silmiään lukemisen helpottamiseksi.

Helsingin kupeessa Kauniaisissa sijaitseva Hagelstamska skolan on korvannut perinteiset lukuharjoitukset laseilla, Yle raportoi. Kahdentoista viikon ajan oppilaat ovat katsoneet videoita 15 minuuttia päivässä erityisen sovelluksen kautta, joka on asennettu lasien sisään sijoitettuun matkapuhelimeen.

Videot, jotka sisältävät materiaalia YouTubesta ja Ylen ohjelmistosta, on kahdennettu siten, että kumpikin silmä näkee oman versionsa. Tavoitteena on harjoittaa binokulaarista näköä – eli sitä, miten silmät ja aivot toimivat yhdessä. Videot korvaavat lukuharjoituksen, eivät kirjoja.

Useat oppilaat kertovat tuntevansa olonsa vähemmän väsyneeksi lukiessaan.

Mainos:

Lukunopeutta mittaa lasit kehittänyt Imvi-yritys, eikä kokeilulla ole vertailuryhmää. Projektia seuraava Helsingin yliopiston kasvatustieteen yliopistonlehtori Jeanette Koskinen kirjoittaa Ylelle lähettämässään sähköpostissa, että jotkut oppilaat lukevat yhtä vähän ja yhtä vastahakoisesti kuin ennenkin, vaikka lukeminen tuntuisi vähemmän rasittavalta silmille.

"Tieteellisesti emme siis voi vielä tietää, parantaako VR-laseilla harjoittelu binokulaarista näköä tarpeeksi, jotta sillä olisi positiivinen vaikutus oppilaiden lukemiseen", hän kirjoittaa.

Suomen resepti kustannusten leikkaamiseen: Pidempi työura ja lisää tekoälyä

Hyvinvointivaltion romahdus

Julkaistu 8.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Valtiovarainministeriön virkamiehet esittelivät ehdotuksensa 7. lokakuuta 2026. Alimman eläkeiän nostaminen 70 vuoteen vaatisi poliittisia päätöksiä.

Suomalaisten on ehkä työskenneltävä 70-vuotiaaksi asti ja pienten lasten perheet voivat menettää kotihoidon tuen, jos poliitikot noudattavat valtiovarainministeriön virkamiesten esityksiä. Mitään ei ole vielä päätetty – ehdotukset ovat virkamiesten näkemys seuraavan hallituksen säästötalkoisiin.

Valtiovarainministeriö julkaisi 7. lokakuuta virkamiestensä virkamiespuheenvuoron ”Luottamus tulevaan”. Ministeriön virkamiehet ovat toimittaneet vastaavia asiakirjoja ennen hallitusneuvotteluja vuoden 1991 vaaleista lähtien. Päätökset tekevät vaaleilla valitut edustajat.

Taustalla on parlamentaarisen työryhmän helmikuussa asettama tavoite: julkista taloutta on vahvistettava 8–11 miljardilla eurolla vuoteen 2031 mennessä. Ministeriön mukaan mitään menoja tai veroja ei voida jättää tarkastelun ulkopuolelle, ja päätökset tulisi tehdä heti seuraavan vaalikauden alussa.

Finanssipolitiikan koordinaattori Lauri Kajanoja kirjoittaa, että sopeutus on ”valitettavasti niin laaja, että se vaikuttaa väistämättä monien suomalaisten arkeen”.

Mainos:

Eläkkeelle 70-vuotiaana ja kotihoidon tuen lakkauttaminen

Virkamiehet haluavat nostaa vanhuuseläkkeen alaikärajan asteittain 70 vuoteen siten, että se nousisi kuudella kuukaudella kutakin peräkkäistä ikäluokkaa kohden. Tämän jälkeen eläkeikä sidottaisiin elinajanodotteeseen. Svenska Ylen mukaan muutoksen arvioidaan lisäävän työllisten määrää ajan mittaan 50 000–120 000 hengellä.

Kotihoidon tuki, jota maksetaan perheille, jotka hoitavat pieniä lapsiaan kotona päivähoidon sijaan, poistettaisiin tai sen kestoa lyhennettäisiin merkittävästi ehdotuksen mukaan. Ministeriö haluaa tällä tavoin nostaa ”pienten lasten vanhempien osallistumisastetta työmarkkinoilla”. Toimenpide voisi luoda 10 000 uutta työpaikkaa.

Myös opiskelijat saisivat osansa. Toista samantasoista tutkintoa suorittavilta suomalaisilta perittäisiin ehdotuksen mukaan vuotuiset lukukausimaksut.

Tekoälyä, vähemmän kuntia ja polttopuun verotus

Kuntien ja hyvinvointialueiden määrää on tarkoitus vähentää rajusti. Jos kuntarakennetta ei voida muuttaa, hyvinvointialueet tai valtio voisivat ottaa tehtäviä hoitaakseen. Valtion virastojen yhdistämisen odotetaan tuovan noin 100 miljoonan euron pysyvät säästöt vaalikauden 2031–2035 loppuun mennessä.

Julkisen sektorin on myös tarkoitus ottaa tekoäly laajasti käyttöön, erityisesti verotuksessa ja asiankäsittelyssä. Lainsäädäntöä on tarkoitus muuttaa tämän mahdollistamiseksi.

Tehottomia yritystukia leikattaisiin, ja valtio myisi ehdotuksen mukaan 2–3 miljardin euron arvosta julkisesti noteerattuja osakkeita, joiden tuotot ohjattaisiin sen sijaan listaamattomiin kasvuyrityksiin. Samalla virkamiehet haluavat nostaa fossiilisten polttoaineiden veroja, poistaa turpeen energiaveron huojennukset ja ottaa käyttöön veron lämmöntuotannossa käytettävälle puulle ja polttopuulle.

Ministeriö julkaisee 26. lokakuuta tarkemmat katsaukset menoista, rakenteista ja veroista.

Suomi: Google-yhtiö raivasi metsää ilman vaadittua arviointia

Ympäristö

Julkaistu 1.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Hakattua metsää. Kuva on yleiskuva eikä esitä Muhoksen kohdetta.

Googlen suomalainen tytäryhtiö Tuike Finland raivasi Muhoksella noin 330 hehtaaria metsää suunniteltua datakeskusta varten ilman Suomen lain edellyttämää ympäristövaikutusten arviointia. Hakkuut jatkuivat elokuuhun asti, vaikka viranomainen oli jo toukokuussa päättänyt, että arviointi on välttämätön.

Tiedot perustuvat suomalaiseen Helsingin Sanomat -lehteen, joka sai haltuunsa asiakirjoja Lupa- ja valvontavirastolta (LVV).

Suomen laki edellyttää ympäristövaikutusten arviointia (YVA), kun metsää poistetaan pysyvästi yhtenäiseltä alueelta, jonka koko ylittää 200 hehtaaria.

Tuike toteaa asiakirjoissa, että hakkuut ja valmistelutyöt Muhoksella kattavat 330 hehtaaria.

Mainos:

Hakkuut alkoivat tämän vuoden maaliskuussa. Huhtikuun lopulla Tuike pyysi LVV:tä määrittelemään, tarvitaanko arviointia lainkaan.

Yhtiö ja konsulttiyhtiö Ramboll väittivät, ettei säännös soveltunut, koska se esiintyy luonnonvarojen hyödyntämistä koskevan otsikon alla, kun taas metsää raivattiin rakentamista varten.

LVV vastasi 22. toukokuuta, että hanke kuuluu suoraan YVA-velvoitteen piiriin lain hankeluettelon kohdan 2(f) perusteella. Viranomaisen mukaan metsäelinympäristöihin kuuluvat koskemattomien metsien lisäksi myös talousmetsät.

Satelliittitietojen mukaan hakkuut jatkuivat tästä huolimatta elokuuhun saakka. LVV tutkii parhaillaan, toimiko Tuike lainmukaisesti.

A composite image contrasting a clear-cut area with dense forest.
Koosteotos, jossa näkyy avohakkuualue ja tiheää metsää (arkistokuva). Kuva: PxHere/Tero Laakso (CC BY 2.0)

Yhtiö: täysin laillista

Tuikkeen vastaus saatiin maanantaina.

Yhtiö kirjoittaa, että "Tuike Finland Oy kantaa täyden vastuun omasta toiminnastaan" ja että se suoritti ennen töiden aloittamista "perusteellisen selvityksen yhteistyössä kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien ja oikeudellisten neuvonantajien kanssa".

Yhtiön mukaan johtopäätös oli, että sen toimintatapa oli "täysin laillinen ja asianmukainen". Itse puiden kaatamisen osalta yhtiö sanoet Googlen noudattaneen metsälakia.

Google suunnittelee datakeskusta myös Kajaaniin. Siellä Tuike sanoo hakkuiden kattavan "hieman alle 200 hehtaaria", mikä jää juuri arviointia edellyttävän kynnyksen alapuolelle.

Hankkeita tulisi tarkastella sitä taustaa vasten, että Google ilmoitti vain päiviä aiemmin – Helsinki Timesin mukaan – 13 miljardin euron investoinneista suomalaisiin datakeskuksiin.

HS kysyi LVV:n yksikönpäälliköltä, oliko yhtiö toteuttanut hakkuut ilman YVA-prosessia LVV:n päätöksestä huolimatta.

— Siltähän se vähän näyttää, LVV:n yksikönpäällikkö Sari Myllyoja sanoo HS:lle.

Suomen eduskunnalle luovutettiin pari viikkoa sitten 50 000 allekirjoitusta sisältävä adressi, jolla vastustetaan suuren mittakaavan datakeskuksia.

Allekirjoittajien suurimmat huolenaiheet liittyvät vaikutuksiin sähkömarkkinoilla ja paikalliseen ympäristöön.