Voisi kuvitella että valtion, sekä sinisilmäisimpien suomalaisten kustantamien agendamedioiden suurimmat valheet ja kertomattajättämiset koskettaisivat vaikkapa hyväveliverkostoa lesta-mafioineen päivineen, maahanmuuttoa tai Euroopan unionia. On kiistatonta, että esimerkiksi noista asioista kansalle valehdellaan eniten ja niistä myöskin suurin osa totuudesta jätetään kertomatta. Minun näkemykseni mukaan nuo valheet eivät kaikessa giganttisuudessaankaan ole "se" valhe, vaan suurin ja "kaunein" valtamedian valheista on viha. Avaanpa asiaa hieman...
Kun kansalainen puhuu isänmaallisuudesta ja suomalaisuuden puolustamisesta, on hän "vihaaja", "rasisti" ja hyvin usein myöskin "primitiivinen idiootti". Kun kansalainen puhuu maassa oleskelevien muukalaisten rikoksista ja vetää ilmiselvän johtopäätöksen kansanryhmien ja erinäisten tapahtumien suhteesta, on se "vihapuhetta". Kun vaikkapa Pohjoismainen vastarintaliike levittää omia radikaaleja näkemyksiään, he "lietsovat vihaa ja purkavat vihaansa muukalaisiin". Ymmärrättekö mihin tällä pyritään? Media on luonut kuvaa jokaisesta väärää mieltä olevasta "vihaajana" ja kaikki mitä nuo vihaajat suustaan päästävät, on vihan motivoimaa välittämättä siitä, miksi kyseinen ihminen on sitä mieltä mitä on.
Kuinka moni voi rehellisin sydämin sanoa, että on "väärää mieltä" vihan vuoksi? Olisiko syynä räikeisiin näkemyseroihin asioissa puhdas huoli siitä, että Sinulle rakkaat asiat uhkaavat kadota lopullisesti? Näin voisi luulla ja näin asia on ainakin omalla kohdallani. Kuitenkin valtamedian tiedon- ja mielipiteenvälitysmonopoli on saanut suuren osan kansaa uskomaan, että kansallismieliset ovat "vihaajia" ja kaikki mitä he ajavat ja edustavat, on vihaamisen aktiota. Tämä on virallinen totuus joka tunnetusti on usein ristiriidassa todellisuuden kanssa.
"Rakkaus voittaa kaiken"- kuuluu ikuinen hokema ja se voi olla tottakin. Siihen minä luotan, enkä anna minuun, ajatuksiini tai tovereihini kohdistuvan vihan sammuttaa rakkauden liekkiä. Kun tarkastelemme yhteiskuntaa nykyisin ja keskitymme poliittisiin ääripäihin, on melkoisen helppoa nähdä, miltä suunnalta suoranainen agressio tulee ja kehen se suuntautuu. Minua, meitä vihataan rakkautemme tähden. Rakkautemme Suomea ja suomalaisia kohtaan on pelottavaa, sillä vihaajamme eivät koskaan ole itse kokeneet mitään vastaavaa. Heidän kiihkonsa globalisaatioon/internationalismiin ja monikulttuurisuuteen on kuin lapsekas teini-ihastus, jossa polttaa aina sormensa.
"No one likes us, we don't care"-on taas erään englantilaisen potkupalloseuran kannattajien slogan, joka pätee myöskin kansallismielisiin Suomessa. Erityisesti kohta "we don't care" (me emme välitä), pelottaa vihaajiamme ja mediaa. Se tekee vastustajistamme epätoivoisia ja kuten tiedämme, mikään ei ole yhtä arvaamaton kuin epätoivoinen elukka. Me olemme massiivisen, raukkamaisen ja monitahoisen ajojahdin kohteena, mutta ajojahti on turha, sillä me emme liiku aloiltamme. Otamme vastaan sen, mitä tarjotaan ja palautamme sen takaisin kuin koti-äiti zalandon paketin. Sekin pelottaa vastustajiamme ja antaa lisää pontta heidän toimintaansa. Kuten sanottua, rakkaus voittaa kaiken.
Media maalaa rakkautemme vihaksi, kuten se maalaa valheen totuudeksi. Se ei ole erityisen taitava maalari, mutta riittävän taitava huijatakseen kansaa, joka on tottunut siihen, ettei kaupungissa ole kuin yksi museo, joka valitsee teoksensa tarkkaan. Nuo tuhertelut ovat tähän asti olleet kansan koko kulttuurikasvatus ja kaikki, mitä he ovat nähneet. "Rappiotaiteen" aika on ohi ja siirtyminen realismiin on alkanut. Tämä on helppo huomata esimerkiksi Helsingin sanomien epätoivoisista yrityksistä järkyttää kansaa mitä kummallisimmilla tekeleillä ja mitä vinoutuneimmilla näkökulmilla. Norsunluutornissakin pelätään toden teolla.
Pensseleitä ja maaleja jaetaan nyt käytännössä ilmaiseksi. Maalatkaa kansalaiset, sillä nyt teoksillenne on tilausta.
Petri Perta






