Kärkkäinen omistaa Rovaniemellä tontin, jonne yritys haluaa rakentaa seuraavan tavaratalon. Sitä ennen tarvitaan kaavamuutos, ja sen hyväksymistä vastaan Hesari punavihreän porukan kanssa nyt hyökkää.
“HalpahallipatruunaJuha Kärkkäisen tavaratalohankkeesta on tulossa poliittinen kiistakapula Rovaniemellä.”
Näin otsikoi eilen HS-Pravda. Lehti siis kertoi, että “on tulossa”. Näin se paljasti mitä se masinoi. Samalla Kärkkäisen nimittäminen halpahallipatruunaksi kuvaa muutoinkin lehden asenteita ja pyrkimyksiä Kärkkäisen mustamaalaamiseksi.
Muistakaamme samalla Hesarin muutaman kuukauden takainen kampanja. Silloin aviisi hyökkäsi näyttävästi Kärkkäistä vastaan ja veti mukaansa muut punavihreyteen kallellaan olevat toimittajat ja poliitikot. Nykykielellä sanottuna tapahtui jonkinsortin maalitus.
Mainos:
Sen seurauksena muutama mediajulkisuutta tavoitteleva yritys lopetti toimintansa Kärkkäisen kanssa. Kärkkäisellä on kuitenkin tuhansia tavarantoimittajia, joten boikotointi ei vaikuttanut yrityksen toimintaan juuri mitenkään. Vain yhteenpelaavat mukasuvaitsevat saivat omasta mielestään sädekehän päänsä päälle.
Kärkkäinen sai aikoinaan pienen sakkotuomion, koska oikeus katsoi Kärkkäisen lehdessä loukatun juutalaisia. Kärkkäinen maksoi sakkonsa, ja normaalin suomalaisen oikeuskäytännön ja oikeustajun mukaan homman olisi pitänyt olla sillä selvä.
Mutta kun ei, sillä punavihreällä mukasuvaitsevaistolla on nykyään tapana ottaa oikeus omiin käsiinsä. Myös Kärkkäinen on sen jatkuvan vainon kohteena.
En puolustele Kärkkäisen kirjoittelua. Mutta en myöskään hyväksy Kärkkäisen joutumista jatkuvan vainon kohteeksi, sillä demokraattisessa yhteiskunnassa oikeuslaitos on se joka tuomitsee ja sen jälkeen pulinat pois. En siis hyväksy punavihreiden mielivaltaista kenttäoikeutta.
Kenttäoikeuden yksipuolisuutta kuvatkoon sekin, että Jan Vapaavuori on tuomittu kolme kertaa rikoksista. Yksi niistä oli pahoinpitely, josta Vapaavuori sai ehdollista vankeutta. Syyttäjän mielestä “tekotapa osoitti erityistä raakuutta ja julmuutta”.
Jan Vapaavuori on kärsinyt tuomionsa ja sillä hyvä. Hänen mahdollisuuksiaan toimia politiikassa ja Helsingin kaupungin johdossa ei kukaan kyseenalaista.
Kaikella tällä halusin vain ja ainoastaan kertoa, että kaikkien on oltava lain edessä ja takana samanarvoisia. Demokraattisessa oikeusvaltiossa mikään taho ei saa ottaa oikeutta omiin käsiinsä.
…………
Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä media ja blogi saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.
Kansalainen-lehti uutisoi 28.10-17 että George Soros lahjoitti 18 miljardia dollaria Open Society-säätiölleen. Jos eläisimme länsimaisessa demokratiassa poliisi ja verottaja tutkisivat ja julkistaisivat keille kaikille Open Society on jaellut rahaa Suomessa. Löytyisikö listalta vihreät, Sdp, vas, kok, kesk, Rkp, siniset juudakset ja YLE, HS, MTV3 ja muut agenda mediat.
Entä kuinka moni kansanedustaja on käynyt Open Society-säätiön koulutus päivillä?
Jos oksennus refleksiltään kykenee lukemaan valtamedian uutisia tai tv-ohjelmia on selvää kenen lauluja vihreät, Sdp, vas, kok ja kepu laulavat. Sinisten esiintyminen on kärpäsen surinaa lantakasassa.
EU-diktatuurin ja CIA:n korruptoimien punaliberaalien punaporvari-maanpetturien nykyisin johtamilla ns. porvaripuolueilla ei ole enää isänmaata eikä omaa kansaa, heidän johtajiensa kodin ollessa Brysselissä – ei liioin myöskään samanlaisten korruptoitujen kansanvihollisten johtamalla ns. vasemmistolla:
Jotenkin tuntuu siltä, että jokainen nilkki saa natsiunionista suojatyöpaikan, kun onnistuu pistämään omassa maassa asiat täysin perseelleen, kyrpä katainen olkoot siitä hyvä esimerkki, ja eiköhän tämä kusipää pipiläkin sinne hamua pakoon.
Matutu Se Se Seko
8 years ago
Mutta kun Kärkkäisellä on väärä ihonväri viherrasistien silmissä. Sen lisäksi stallarirasistit vihaavat kärkkäistä hänen sukupuolensa, ikänsä ja oletetun heteroseksuaalisuutensa johdosta. Viherkommunistit ovatkin esimerkkitapauksia monikerroksisesta rasistista. Myös Kärkkäisen oletettu uskonnollinen vakaumus tai sen puute on HS-Pravdalle ja marxilaisrasisteille ongelma ja maalituksen oikeutus.
Jos Kärkkäinen olisi: musta, homo, nuori, ruskea, muslimi, hindu tai nainen ei hänen sanomisillaan mistään tai kenestäkään olisi mitään väliä tai sitten sanomisia jopa ylistettäisiin.
Myös mielipide juutalaisista olisi täysin okei olisi se sitten miten loukkaava tahansa tai ei.
Juuri yllämainittu on yksi suvakokommunismin suurimmista loogisista ”aivoulosteista” paremman termin puuttuessa. Kyseiset suvakostallarit ovat tällä hetkellä maailman kiihkein ja määrätietoisin antisemitistinen liike. Ka se näkyy myös tuloksissa: suvakomarxismin seurauksena ennätysmäärä juutalaisia pakenee tällä hetkellä euroopasta jatkuvaa vainoa.
Jos ei tietäisi voisi nopeasti olettaa että viherstallarit olisivat itsensä Adolfin perustama ja ideoima järjestö. Myös Aadolf helli ja flirttaili islamin sekä kiihkomuslimien kanssa.
Vihreiden ja kommunistuen toiminta ja tavoitteet sekä niiden seuraukset näyttävätkin monilta osun osuvan yksi yhteen kansallissosialistisen Saksan tavoitteiden kanssa. Molempien pyrkimyksenä oli ja on luoda yhden komennon alla oleva eurooppa, jossa juutalaisille ei näyttäisi heidän mielestään olevan tilaa. Samoin molemmat pyrkivät titalitariseen järjestelmään, missä yhteiskunnan kirkein johto määrittelee sallitut mielipiteet. Myös veganismi ja voimakas luontoarvojen korostaminen yhdisti molempia ideologiota kunnes viherkommunistit luopuivat niistä 90-luvun lopulla ja ottivat tilalle monikulturalismin.
Erkki Tuomioja tai joku pale-huivinen vasemmistosättääjä saa sanoa israelilaisista (=juutalaisista) vaikka mitä. Se ei ole medialle ongelma.
Matutu Se Se Seko
8 years ago
Soros todella vaikuttaa onnistuvan suunnitelmissaan tälläkin kertaa. Tosin heittää kyllä hyvin pian saappaat nurkkaan, vaan eiköhän jatkaja ole jo tiedossa.
Hämmästyttävää toisaalta miten yksi ihminen voi leikitellä koko planeetan taloudella, ihmisten hyvinvoinnilla jne.
Itse hän vertasi itseään jumalaan… mitäs pienistä personallisuuden häiriöistä. Mutta joltain kantilta katsoen kommentissa on pientä perää. Tosin n.s. jumalien katsotaan saavan voimansa kyrptoniiteista yms. mystisistä lähteistä. Soroksen voima taas on puhtaasti ihmisperäistä ja se on hänelle annettu sekä suotu ja se voidaan ottaa pois.
Soros ei myöskään ole jumalien tapaan ikuinen vaan ihan tavallinen tallaaja, jolla nyt vain sattuu olemaan syvemmät taskut. Niitä kuitenkaa edelleenkään ole käärinliinoissa.
Hyvä kysymys kuuluukin miksi ja koska hänestä tuli sadisti? Saako suuri varallisuus sen aikaan aina ja automaattisesti?
Suosi Suomalaista
8 years ago
Minä puolustan Kärkkäisen kirjoittelua. Kirjoitukset olivat juutalaisten omia ja kertomukset todellisia tapahtumia. Miksi niistä ei saisi julkaista? Tuomion seurauksena totuuden julkaisu kriminalisoitiin Suomessa.
Minä puolustan myös Kärkkäistä ja ostan sielä kaiken mitä talouteeni tarvitsen. Yllättävän usein vain posti tuntuu rikkovan Kärkkäisen paketteja. Nytkin kaksi neljästä oli rikki.
Tuossa on todella perää ettei Posti aina tuo Kärkkäiseltä ostettuja tuotteita ehjänä perille. Pitäisi tilata ratakiskoa ja senkin posti rikkoisi…
Mara
8 years ago
Toivottavasti Kärkkäinen rantautuu myös tänne pohjanmaalle. Ostan mieluiten tuotteet perinteisesti kassalta.
matsui
8 years ago
Viherpunikit tuhoavat Suomen ovat kaikkien ihmisten ja kaiken hyvän ja normaalin vihollisia. Näitä tulisi vastustaa joka käänteessä.
Nestori Lundahl
8 years ago
Se taisi olla 1933 Saksassa, kun natsit ryhtyivät boikotoimaan juutalaisten kauppoja, ja asiaa vauhditti Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen pää-äänenkannattaja Der Völkische Beobachter.
Näyttääkin Hesari nyt omineen tuon natsien äänitorven tyylin ja vihervasemmisto, natsien tapaan, boikotoi natsiksi syytettyä kauppiasta.
Panee jo kysymään, ketkä niitä natseja tässä maassa oikeasti ovat?
Väärin. Juutalaiset julistivat Saksalle ensiksi maailmanlaajuisen boikotin, joka iski lujaa. Hitler ei ollut vielä tehnyt minkäänlaisia juutalaisvastaisia toimia. Saksan vastaveto oli lauantai-iltapäivän mittainen boikotti. Siis yhden lauantai-iltapäivän, jolloin juutalaisilla muutenkin olisi pitänyt olla sapatti.
Tässä on kai kirjoittelun ohella kysymys myös taloussodasta, vaikka en oikein ole selvillä muiden kauppaketjujen omistajista
Olen ostellut Kärkkäisen verkkokaupasta sekä kaupastakin. Hyvä kauppa, suosittelen!
Roli
8 years ago
Miten lie tontin saaminen Lappeenrannasta edistynyt vai onko tyssännyt kokonaan? Ikean annetaan vetkutella oman päätöksensä kanssa vuosikausia mutta Kärkkäisen kanssa vievataan ihan eri asioista.
Rothovius
8 years ago
Kyllä ne punavihreätkin aikanaan kyllästyvät viisauksiinsa kun vanhenevat. Ei kukaan halua koko ikäänsä asua monivärisessä hippikommuunissa huumehöyryissä odottaen ennenaikaista kuolemaa tai armomurhaa. Ihmiset ovat loppujen lopuksi aina melko samanlaisia perustarpeiltaan. Loppu se tuli Aatullekin – oli sitten bunkkerissa tai Etelä-Amerikassa. Jumalia ei pääse karkuun kun vaatteet vaihdetaan.
Suomelle, Saksalle ja koko Euroopalle olisi ollut parempi että Saksa olisi voittanut Toisen Maailmansodan.
Kommunismin leviäminen olisi loppunut. Miljoonien matujen vyöryä ei olisi tapahtunut. Työttömyys olisi lähes olematonta. Rikollisuutta ei olisi juuri lainkaan jne.
Valitettavasti Saksa ei voinut kestää kaikkia muita maailman suurvaltoja vastaan.
Tiedätkö muuten minkälainen oli Stalinin loppu?
Hän kuoli halvaantuneena omaan paskaansa ja pissaansa kirjaimellisesti.
VÄÄRIN! Stalinin sairaanhoitaja on kirjoittanut Generalissimuksen viime hetkistä. Hän kertoi, että Stalin havahtui tajuttomuudesta, hänen silmänsä rävähtivät auki ja kasvoilta paistoi kuolemankauhu. Stalin huusi:” EEEIII!!! Näen edessäni elävän helvetin! Tulisessa järvessä ovat Marx ja Lenin… He huutavat tuskasta, he kiehuvat elävältä ja nyt…Nyt MINÄ putoan sinne!”. Sen jälkeen hän antoi henkensä.
Älkää pilkatko jokaista kannabiksen käyttäjää, jos viittaat ”hippikommuunissa huumehöyryissä” olevaan ihmiseen siihen. Nämä vihervasemmistolaiset vetää ihan muutakin kuin kanabista.Jessika Aronkin ongelmat ihan muista kuin kannabiksesta. Itse otan silloin tällöin jointin eikä herätessä tule krapulan kaltaista tilaa. Itse maahanmuuttokriitikkona kannatan kannabiksen laillistamista koska nykyinen laki tuhlaa vain poliisin resursseja ja tukee rikollisliigojen toimintaa. Valtio saisi suuret verotulotkin kannabiksesta. Siinä syy miksi eduskunta haluaa pitää tämän kasvin laittomana. Kannabis kiellettiin kolikkoa heittämällä. Kannabista on alun perin lääke jota on käytetty itämaissa tuhansia vuosia. Lääkeyhtiöt haluaa vain tehdä rahaa terveydellä ja siksi he eivät ole tästä kasvista kiinnostuneet. Natsien luonnonsuojelijoina ja absolutisteina luulisi olevan kiinnostuneita kannabiksesta koska se on luonnollinen. Paljon ongelmia kertyy alkoholista kuin kannabiksesta mitä tulee parisuhde- ja perheväkivaltaan sekä rattijuoppoihin. Enemmän tunnen alkoholisteja jotka käyttää rahansa viinaan kun taas tuntemani kannabista polttavat ovat työssä käyviä tai korkeammin koulutettuja ja perheellisiä.
Kalergi-suunnitelma
8 years ago
Mikä on Bilderberg-Erkon Brysselin Pravdan agenda?
Se käy selville seuraavasta:
Daniel Estulin sanoo kirjassaan ”The True Story of the Bilderberg Group”:
”Bilderbergien päämäärä on uusi maailmanjärjestys, New World Order
(NWO), jossa on yksi valuutta, yksi armeija, yksi pankki ja yksi
talousalue. Tarkoituksena on keskittää poliittinen, taloudellinen,
intellektuaalinen ja uskonnollinen valta yhden maailmanhallinnon alle.
Siirtyminen toteutetaan asteittain yhdistämällä pieniä alueita
suuremmaksi, kuten Euroopan valtiot Euroopan unioniksi, USA, Kanada ja
Meksiko Pohjois-Amerikan unioniksi ja Aasian maat Aasian unioniksi.
Euroopan unionin valmistelu laitettiin alulle 50-luvun Bilderberg-
kokouksissa. Lord ROTSCHILD ja Laurence ROCKEFELLER valitsivat 100
vaikutusvaltaisinta elitistiä integroimaan Euroopan – ei suinkaan
muodostaakseen mielekkäämmän tulevaisuuden tavalliselle kansalaiselle,
vaan tehokkaammin toimivan valvontakoneiston ja kaiken alistamisen
talouden ylivallalle.”
…
Tässä uuden maailmanjärjestyksen hirmuvallassa ei ole keskiluokkaa, vaan vain
eliitti ja sitä kuuliaisesti palvelevat köyhät alamaiset, joiden elämä
on läpikotaisin kontrolloitua huipputeknologian valvomassa
poliisivaltiossa. Tämä on tiivistettynä Daniel Estulinin
maailmanlaajuisen menestyskirjan väite. Hänellä on myös perustelut
väitteensä tueksi.” – ”Kirjaesittely / Tomi Ahola: DANIEL ESTULIN: The True Story of the Bilderberg Group (2007)”,https://keskustelu.diabetes.fi/index.php/topic,1718494.msg1783220.html?PHPSESSID=uj37e93u7tc74vbe7ucc1iohs6#msg1783220
Aatos Erkko kävi Bilderberg-kokouksessa kuuntelemassa ohjeistusta siihen, millaista propagandaa hänen Pravdansa tulee taukoamatta suoltaa, jotta Suomi ja muu maailma voidaan alistaa tuon Uuden Maailmanjärjestyksen tyranniaan. Hänen jälkeensa lehden päätoimittajia on käynyt Bilderberg-kokouksissa kuuntelemassa ohjeistusta lehdessä suollettavaa EU-diktatuurin/Uuden Maailmanjärjestyksen propagandaa varten.
Bilderberg-agendaan kuuluu mm. kansallisuuksien ja kansallisvaltioiden sekä perinteisen perheinstituution tuhoaminen. Sillä selittyy Pravdan suoltama taukoamaton suomalaisvihamielinen monikulttuuripropaganda ja jatkuva homotus-, lesbotus-, transsukupuoli-, sukupuolettomuus- ja muu kulttuurimarxixtis-feministinen mädätysaivopesu – ja hyökkäys isänmaallista Kärkkäistä vastaan.
Lehden ajaman täydellistetyn EU-diktatuurin on määrä olla Uuden Maailmanjärjestyksen prototyyppi, jota käytetään mallina muunkin maailman alistamiseen tuohon tyranniaan.
Kommunistisen internationaalinsa asiaa ajaville viherkommunisti-toimittajille Pravdan suomalaisvihamielinen monikulttuuripropaganda luonnollisesti sopii kuin nenä naamaan, samoin kuin lehden muu mädätyspropaganda: sanoihan Stalinin ohjeistamaa eurooppalaista kommunistista solutustyötä 1920–30-luvuilla rahoittanut ja johtanut saksalainen Willi Münzenberg Frankfurtin koulukunnan pitkäaikaisen operaatiosuunnitelman olevan kiteytettynä seuraava:
”Me teemme Lännen niin korruptoituneeksi, että se löyhkää.”
Noiden kansanvihollisten mm. Pravdassa suoltama kulttuurimarxistinen monikulttuuri- ja muu mädätyspropaganda perustuu juuri kommunistisen Frankfurt-koulukunnan kehittämiin oppeihin.
Raparperisoppaa rinnuksilla
8 years ago
Hyvin äijjät on läksynsä yllä olevasta päätellen lukeneet … joten peukkuni ylös !!!
Kaleeriorja
8 years ago
“Halpahallipatruuna Juha Kärkkäisen tavaratalohankkeesta on tulossa poliittinen kiistakapula Rovaniemellä.”
Tässähän mollataan myös toista kauppaketjua… vertaamalla Kärkkäistä sen nimeen. Halpa-Halli on myös suosittu ostospaikka ja tavara kohtuullisen edullista ja laadukasta.
Minusta Halpahalli on kallis. Ilmeisesti Kärkkäinen rikkoo tässä jotain kartellia, kun hänen kimppuunsa käydään niin kovasti. Tietenkin röyhkeästi haetaan ennakkopäätöstä myös sille, voiko yhteiskunta estää toisinajattelevia yrittämästä. Alkaa olla jo täyttä kommunismia täällä
Kalergi-suunnitelma
8 years ago
Piikki Kalergi-suunnitelman mukaista eurooppalaista valkoista kansanmurhaa toteuttavan EU-diktatuurin ja sen lahjomien maanpetturihallitusten lihassa:
Unkari on täydellinen vastakohta EU-diktatuurin ja CIA:n korruptoimien punaliberaalien punaporvari-maanpetturien johtamalle Suomelle, joita vielä viherkommunisti-toimittajien dominoima valtaVALEmedia tukee:
”Unkarin varapääministeri: Islamin tunkeutuessa Eurooppa vaarassa menettää identiteettinsä”,
Pääministeri Orbán on jo luvannut hallintonsa pyrkivän muuttamaan Unkarin tämän vuosisadan ”kristilliseksi demokratiaksi” sen sijaan, että “yrittäisi korjata haaksirikon kärsinyttä ‘liberaalia’ demokratiaa”. Orbán jatkaa vallassa puolueensa saatua huhtikuun vaaleissa ylivoimaisen voiton, mikä oli järkytys eurooppalaiselle valtaeliitille sekä George Sorosin rahoittamille “kansalaisjärjestöille”, jotka vastustavat Orbánin tiukkaa rajavalvontaa.
Ennen vaaleja hän varoitti, että “suurin [Eurooppaa] uhkaava vaara on Euroopan välinpitämättömän hiljainen poliittinen valtaeliitti, joka luopuu kristillisistä juuristaan huolimatta siitä, että Lähi-idän kristittyjen kohtalon pitäisi saada Euroopan tajuamaan, että meille voi käydä samoin kuin heille, vaikka se tuntuukin mahdottomalta”.
Orbán lupasi vastusta niitä “Euroopan henkisiä ja poliittisia johtajia, jotka haluavat luoda sekoittuneen yhteiskunnan, joka muutamassa sukupolvessa muuttaisi kokonaisen maanosan kulttuurisen ja etnisen identiteetin sekä kristillisen luonteen”…”
Sieltä ja muista kylistähän ne vitunvirkkaajat tai näiden vanhemmat ovat saapuneet (entiseen) Helsinkiinkin sitä pilaamaan, meinaan kun hesalaisia leimataan typeriksi mutta oikeat helsinkiläiset ovatkin pieni vähemmistö eivätkä tee enää päätöksiä oman alueen asioista.
Ongelmien alkujuuri on valitettavasti suomalaisten (virkamiesten&päättäjien) kohtalaisen alhainen älykkyys ja epäitsenäinen elämänasenne. Pintasuoja propagandan ja auktoriteettien virheellistä vaikutusta vastaan on kuin voilla kesäpäivän auringossa.
Mukavuus ja turva ovat tärkeintä, vaikka sen saavuttamiseksi asteltaisiin miljoonien ihmisten luontaisten oikeuksien yli. Samalla tietenkin uskottelemme itsellemme että kyllähän minun ajatukseni omiani on. Se dynamiikka mitä aiemmin ylläpiti esim. kirkko, papisto ja valtaeliitti on muuntunut vain nimeksi.
Sitten kun jotkut kokevat että jotain on pielessä niin mennään uutta herraa/rouvaa kumartelemaan, ja vieläpä kutsuen tällaista ilmastokirkon riviuskovaista ”mestariksi” vain sen tyyppisistä syistä kun tämä vastustaa kirkkoveron nostoa, mutta samalla jatkaen ja hyväksyen kaikki ne muut ilmastokirkon verot sekä propagandan.
Sitäpaitsi, jos ei edes näe kerholaisten sekä feikatun ’”heimon'” eliitin aiheuttamat maailmanlaajuiset rakenteet, ei todellakaan ansaitse parempaa kuin ikuista talousorjuutta (paljon suurempi asia kuin yksinomaan velkaorjuus, vaikka velkkaorjuus on keskeinen osa talousorjuutta) ja ideologioissa alamaisen asemaa.
Omat lapset ovat onneksi hyvin koulutettuja ja he, yhdessä muiden ikäluokan edustajien kanssa ovat tarpeeksi älykkäitä että lähtevät pois Suomesta, sillä tämä maa ei muutu paljoa järkevämmäksi ennen kuin yhteiskuntajärjestelmä ensin kaatuu.
Tietenkin on niitä ketkä eivät omasta kuplastaan näe kokonaisuutta ja ihmettelevät tällaista realismin pakottamaa kriittistä asennetta. Hyvä juhlaa heille, fantsuilkoon keskenään samalla kuin Hurstin kansalta viedään tuhkatkin pesästä ja mahdollisuudet nostaa itsensä reilun pelin yrittämisen kautta ovat nolla.
Kärkkäinen on liian suuri mies pienelle kylälle nimeltä Suomi mutta jatkaa kävelyään koirien haukkuessa.
Mannerheim ja muut hänenlaisensa kansallismielisetkin olivat liian suuria niille suomalaisille, jotka nykyään hurrittelevat niitä samanlaisia aitoja kansallismielisiä. Ilmiö kasvoi jytkyjen mukana ja mitä ne jytkyt toi?
Lisää tyhmyyttä ja sen vanhan ikävän toistoa vain. Nyt on muka uudet tuulet, vaikka sama lauma – pah.
Itse olen luonnon lähellä, elän vähemmällä, laitan pakolliset laskut automaattiseen maksuun ja minimoin veromaksut sekä kontaktit hauskoille, mutta varsin harhaisille porukoille. Tämä on satojen vuosien odotuspeliä jos hitaasti ihmiset alkavat näkemään asioita vaihtoehtoisista näkökulmista.
Anteeksi ranttini, tuskin ketään kiinnostaa. Poistun taka-vasemmalle.
Tuleva Kärkkäisen vakioasiakas
8 years ago
Kiitos tekopyhyydeltä ja suomalaisvastaisuudelta löyhkäävien roskalehtien, saa vastaisuudessa Kärkkäinen minunkin rahojani enenevissä määrin. Olen nimittäin onnekseni muuttamassa paikkakunnalle josta kyseinen kioski löytyy. Ja jos nuo punikkiuden paskalle löyhkäävät, käytetyn vessapaperin arvoiset kuirulehdet eivät niin kovin olisi Kärkkäistä mainostaneet, tuskin olisin edes kiinnostunut koko liikkeestä. Kiitos siis paskalehdet, kun olette mainostaneet Kärkkäistä ja auttaneet huomaamaan, että niillähän on varsin hyvä valikoima juuri itselleni tärkeitä tuotteita.
Minä Vain
8 years ago
Huvittavaa sikäli, että Magneettimediassa arvostellaan Israelin kovia otteita palestiinalaisia kohtaan, mitä arafat-huivinen vasemmisto on aina tehnyt. Samoin MM:ssa arvostellaan suurpääomavetoisen globaalitalouden ylivaltaa tai USA:n imperialismia, minkä myös pitäisi olla vasemmiston hommia.
MM ja sen taustaryhmät tekevät nykyään sitä, mitä vasemmiston pitäisi tehdä tai tekevät sen paremmin.
mikä lie ollut Kärkkäisen rikos?
8 years ago
Juutalaisia ei saa arvostella, heillä on koskemattomuus.
Muodon vuoksi Eu joskus vähän Israelille sanoo hyi-hyi ei saa ihan noin tuhma olla…
Kyllä ovat pahasti lännen johtajat sionistieliitin tossun alla.
Kaiken lisäksi nämä ”juutalaiset” eivät edes ole oikeita juutalaisia.
Ihmetyttää kristityt jotka fanittaa Israelia, Talmudissakin on vihapuhetta kuin Koraanissa.
Kummassakaan ei kristittyjä kunnioiteta paskan vertaa.
historia toistaa itseään?
8 years ago
Muuten, kirjoitetun historian aikana juutalaisia on karkotettu eri paikoista monta sataa kertaa.
Minkähän tähden?
Onko aina kyseessä olleet rasistit, natsit tai antisemitistit?
Vai onko syytäkin ollut karkottaa?
Voisiko vika olla itsessä heillä?
CFF
8 years ago
Suomen päättäjät nuolevat juutalaiseliitin persettä. Eikä tässä ole kyse vasemmistosta tai oikeistosta. Kaikki Suomen johtavat päättäjät nuolevat juutalaiseliitin persettä. Kärkkäinen on tässä asiassa raikas poikkeus.
Miksi suomalaiset nyhverö päättäjät ovat näin rähmällään?
Kantaisivat enemmän huolta esim. Islannin ja sen kansan tulevaisuudesta. Islantilaisia on vain 350 000!
Islantilaiset ovat meille paljon läheisempiä kuin Israelin juutalaiset. Israelin juutalaisilla on maailman miljardit ja suurvaltojen sotakoneistot jo puolellaan.
Jätetään Israel taka-alalle ja keskitytään meidän pohjoismaiseen veljeskansakuntaan Islantiin.
Mie
8 years ago
Näkkäljärvi voisi pitää suunsa kiinni..muistakaa boikotouda sossuja vaaleissa..heidän joukossaan..raiskareita. puukottajia..insesti_isä yms.
Ne hieman vakavampia syytteitä kuin joku lehtikirjoittelu
Mie
8 years ago
Islamilaiset maat vihaavat juutalaisia ja jopa euroopassa isketty synagoogiin..eli muslimit ovat rasisteja..suomen punaviherkupla hyysää muslimimaahanmuuttajia ja tukevat samalla rasismia juutalaisia kohtaan..joku ristiriita jossain..syytetään ja maalitetaan jotain henkilöä vaikka itse syyllistytään samaan paljon pahemmin
Ruplamiljonääri
8 years ago
Kirjoituksessa aivan väärin väitetään Suomen oikeusjärjestelmän toimivan ja että sen päätöksiin olisi alistuttava suu supussa. Oikeuslaitos vaikuttaa korruptoidulta ja poliitikkojen käskyttämältä. Lisäksi on säädetty mielipuoliset vihapuhelait, joiden nojalla tämä oikeuslaitos toimii. Tossavainen muistaakseni itse äänesti niiden puolesta. Kärkkäinen tuomittiin aikoinaan melko pian uusien lakien tultua voimaan niiden nojalla. No onhan oikeusistuin aiemminkin venynyt vaikka millaisiin tuomioihin. Varmaan jonkinlainen tuomio olisi joka tapauksessa napsahtanut. Ajoivathan sitä vaikutusvaltaiset tahot. Joka asiassa meno on Euroopan laajuisesti ja kaikissa länsimaissa mennyt aivan hulluksi. Perustuslain vastaiset lait ja mielipuoliset tuomiot. Voisi puhua jo näytösoikeudenkäynneistä. Mitään tolkkua ei ole siinä, että yleisesti tunnetuista tosiasioista voisi saada tuomionvihapuheesta tai yleisesti eri kaupoissa myydyn kirjan esipuheesta ym. Mutta persujenkin vaatimalla vaatimat uudet lait mahdollistavat kaiken ilman muuta. Tuollaiset tuomiot ovat skeidaa ja koko maa myös
”Kirjainyhdistelmä Demla (ent. Suomen Demokraattiset Lakimiehet) on monille etäisesti tuttu. Se symboloi Suomen oikeuslaitoksen poliittista korruptiota. Demla on kommunistien vuonna 1954 perustama vasemmistolainen lakimiesyhdistys, joka Neuvostoliiton aikana piti tiiviisti yhteyttä idän ”edistyksellisiin” (so. kommunisteihin). Sen tavoitteena on ohjailla suomalaista oikeusjärjestelmää ja lainsäädäntöä oman poliittisen arvopohjansa mukaisesti. Sillä on kautta historiansa ollut huomattavasti valtaa maassamme, ja monet Demlan jäsenistä ovat kuuluneet presidenttiä (Halonen) ja pääministeriä (Jäätteenmäki) myöten korkeimpaan valtiojohtoomme. Juuri järjestön vaikutusvalta tekee siitä vaarallisen; demlalaiset ovat perinteisesti olleet avainasemassa esimerkiksi Suomen maahanmuuttopolitiikasta päätettäessä.
Vasemmiston taktiikoille uskollisena Demla on julkilausumissaan piilottanut todelliset tavoitteensa ympäripyöreän ihmisoikeushötön taakse. Kommunismin edistäminen on sittemmin vaihtunut monikulttuurin kannattamiseen ja muun muassa aseiden omistusoikeuden vastustamiseen. 2000-luvulla demlalaisten toiminta on herättänyt suomalaisissa närkästystä etenkin siksi, että yhdistyksen jäsenet ovat pyrkineet aktiivisesti rajoittamaan suomalaisten sananvapautta oikeusteitse.
Ruben Stiller totesi taannoin Yle Puheen keskusteluohjelmassa, että Suomeen tarvittaisiin lakimiesryhmä, joka ottaisi asiakseen ”rasistien” (eli monikulttuurisuutta vastustavien) jatkuvan ahdistelun. Demla on juuri se ryhmä.”
Demlalla ja persuilla on paljon yhteistä. Esim. tänne pölähti heti liuta natsittelijoita, jotka tuntuvat koko ajan melkein huutavan enemmän natseja vastaan kuin mitään ja vertaavat natseihin koko ajan vastustajiaan. Samat valheet pyörivät kuin Demlalla ja kommunisteilla historiasta ja pitkälle sama agenda siis. Demla on juutalainen järjestö. Persut ihailevat juutalaisia ja Israelia ja ovat kunnostautuneet sananvapauden rajoittajina melkein eniten Suomessa.Vaaliohjelmassaan 2011 he vaativat lisää rajoituksia sananvapaudelle. Demlalla ja persuilla vaikuttaisi olevan yhteinen agenda. Persujen teot ovat hallituksessa olleet järkyttäviä, mutta jo ennen sitä ihan yhtä järkyttäviä.Myös Demla toimii lähinnöä natseja ja oikeita isänmaallisia vastaan. Myös persut ovat aina olleet hyvin vihaisia muille kuin ”maltillisille” kansallismielisille. Vastaavanlainen viha muslimeita ja kansallissosialisteja kohtaan tuntuu olevan yhteistä persuilla ja Demlalla. Demla ei ole juurikaan oikeasti persuja vastaan, vaikka on tukistellut myös heidän edustajiaan. Taitaa olla tämä yhteistä teatteria, josta suurin osa persuja ei tiedä eikä osaa oivaltaa (tyhmiä kun ovat)
Röhkäle
8 years ago
Kurdit ja antifantit riehuu Tampereella. Anarkisti hyökkää sivustalla olleen kansalismielisen kuvaajan kimppuun ja Polpo pidättää kansallismielisen. Saatanan maanpetturi poliisit! https://www.youtube.com/watch?v=9N83-OwmwUE
POLPO tekee kuten maatamme johtavat EU-diktatuurin lahjomat maanpetturit käskevät – EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelman eli valkoisen kansanmurhan pitää edistyä!
”The EU has BRIBED 28 Prime Ministers with £10 million per treaty to sign away their nations and their freedom. Ordinary Ministers get less. Its much cheaper than building weapons and going to war, as Adolf Hitler did.”
”Expose the EU dictatorship and its police state”,https://eutruth.org.uk/
”The EU is corrupt and cannot account for 95% of its expenditure (yes, ninety five % lost)
The EU has over 200,000 offshore bank accounts from which it pays BRIBES.”
”Fifty reasons to leave the EU”,http://www.eutruth.org.uk/50reasonseu.html
(eutruth.org.uk on britti-patriootti David Noakesin sivusto)
Kalergi-suunnitelma
8 years ago
Alkoholisoitunut jesuiitta Juncker pitää tiukasti kiinni EU-diktatuurin valkoisen kansanmurhan suunnitelmasta:
Persut hirveästi polpottelevat ja demlattelevat ja meuhkaavat kommunismista, punavihreistä ja kulttuurimarxilaisista. Kuitenkin nämä ovat sionistien juttuja. Toisaalta persut juurikin ilmoittavat olevansa sionisteja ja nimenomaan katsovat olevansa Israelin yms. rinnalla islamia ja ”natseja” vastaan. Persut ovat sairas höpöporukka, joka vain sotkee asioita ja yrittää kaapata kaiken toisinajattelun ja tehdä sen merkityksettömäksi.
Ruplamiljonääri
8 years ago
Vasemmisto on aina ollut Rothschildien väkeä. Nytkin halutaan vain tehdä töitä muille kuin suomalaisille ja ostaa näiltä kaikki tavarat. Kaikki ideologiat ja toimet palvelevat vain salaista maailmaneliittiä. Vassarit haluavat olla heidän duunareitaan. Kaikissa maissa kotimaiset toimijat saavat kaiken kaunan osakseen. Kv-pankkiirien ikuinen väline
juha.
8 years ago
Juutalainen hesari kyhää Kärkkä -Kaustin. Hesari voisi jättää ”toimitustyönsä” ja keskittyä jatkossa sisäsiittoisuuteen toimittelijakuntansa toimesta sanan varsinaisessa merkityksessä olevaan ”toteutukseen”.
Kerronpa erään hauskan yksityiskohdan. Keltainen väri hangella aiheuttaa saman ilmiön kuin se, että kyseisellä ”pinnoitteella” olisi tukku juutalaista koronkiskonta rahaa. Nimittäin kumpikin saa pään kääntymään aivan kuten miehen pää kääntyy kuin naisen lanne keinahtaa. Siis ennen wanhaan. Nythän jälki -siveellisyyden armoitettuina aikoina se johtaa risuaidalla ryyditettyyn inkvisitioon valkoisen miehen vallattomuuden vuoksi. Sehän on täyttä totta. Vallattomiahan tässä ollaan ja mikäpä on ollessa, sillä kuten muinainen laulu antaa kertoa: ”Rappiolla on hyvä olla. Ei rasitu polla…”
Vaikka maailma on tuuditettu uskomaan, että nykypäivän ilmastohypoteesi (jonka mukaan hiilidioksidipäästöillä on erittäin vaarallisia vaikutuksia maailman valtioille lähitulevaisuudessa) on totta, ovat muun muassa kaksi emeritusprofessoria hylänneet sen suoralta kädeltä. Heidän argumenttinsa olivat todennäköisesti suurin syy siihen, miksi Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto (EPA) muutti suuntaansa vuonna 2025. Heidän johtopäätöksensä voitaisiin tiivistää muutamaan lyhyeen mutta täysin murskaavaan lauseeseen, jotka vahvistettiin selvityksellä niitä tukevasta tutkimuksesta.
Tämä on Dan Ahlmarkin EU:ta käsittelevän sarjan viides osa. Lue edellinen osa.
Tämä vapautti ilmastopolitiikan ahdistavan otteen Yhdysvaltain energiantuotannosta ja -kulutuksesta, teollisesta kehityksestä ja sen kansainvälisen mahdin perustasta. Tutkijat tekivät kaksi johtopäätöstä YK:n ilmastohypoteesista, jonka EU myöhemmin omaksui: "Se ei ota huomioon ristiriitaista tiedettä. Se ei perustu tieteeseen, vaan epätieteelliseen näyttöön. Siten ei ole olemassa tieteellistä perustaa... havainnolle, että kasvihuonekaasut ('GHG') vaarantaisivat kansanterveyden ja hyvinvoinnin. Lisäksi se vaarantaa itse kansanterveyden ja hyvinvoinnin". 1
Vaikutukset energiapolitiikkaan
Emme käsittele tässä sitä, miksi ilmastohypoteesin väittäminen ja täytäntöönpano on ollut maailman globalisteille ja establismentille niin tärkeää, vaan tarkastelemme ainoastaan sen vakavimman vaikutuksen seurauksia. Seuraavaa syy-seurausketjua voidaan pitää merkittävimpänä: Nykypäivän ilmastopolitiikka → energiapolitiikka → haitallinen kehitys teollisuudessa ja muilla sektoreilla erilaisten seurausten, kuten makrotaloudellisten, kautta → heikentynyt kansainvälinen kilpailukyky ja väestön elintason lasku. Tämä on suoraa seurausta siitä, että EU on joko mukautunut globaaleihin päätöksiin tai toteuttanut omia radikaaleja ilmastohankkeitaan. Harva epäilee, etteikö energiapolitiikka olisi ilmastopolitiikan tärkein seuraus. Lännen koeteltu ja hyvin kalibroitu järjestelmä runsaan ja edullisen energian tarjoamiseksi väestölle – samalla kun se loi pohjan teolliselle toiminnalle ja uudistumiselle – kehitettiin pitkän ajan kuluessa.
Mainos:
Yhtäkkiä poliittisesti suosittu ilmastotutkimus ja poliittisen globalismin ideologian lumoissa olevat kansainväliset instituutiot muuttivat täysin tämän järjestelmän toimintaedellytykset. Energia on ensisijaisesti saatu ja saadaan edelleen hiilivedyistä, joita pidetään nyt soveltumattomina, koska niiden polttaminen tuottaa suuria määriä hiilidioksidia. Tämän kaasun lisääntyvän pitoisuuden ilmakehässä väitetään aiheuttavan ilmaston lämpenemistä, jolla on useita vakavia seurauksia maailmalle. Hiiltä, öljyä ja kaasua pidetään siten niin vaarallisina, että ne tulisi korvata paremmilla energianlähteillä, joita ei ole kovin monia. Hiilen ja öljyn eliminoimisen lisäksi monet hallitukset ovat leimanneet myös ydinenergian vaaralliseksi, tässä tapauksessa onnettomuusriskin vuoksi, joka voisi vapauttaa suuria määriä radioaktiivisuutta.
Euroopan tärkein teollisuusmaa Saksa romutti menestyksekkään ja merkittävän ydinenergiaohjelmansa hallitsevien poliitikkojen (ensisijaisesti Merkelin) vaikutuksesta, vaikka sen rakentaminen oli vienyt vuosikymmeniä ja maksanut valtavia summia. Tämä tehtiin ilman riittävää arviota seurauksista. Kun taas öljyn ja kaasun talteenotto tapahtui pääasiassa Pohjanmerellä, missä Britannia lopetti tuotantonsa, hiiltä löytyy monista osista Eurooppaa, mutta nuo esiintymät jäävät nyt hyödyntämättä. Valtavia summia on investoitu puhtaina pidettyihin energianlähteisiin, kuten tuuleen ja aurinkoon. Hiilidioksidipäästöille on otettu käyttöön hinnoittelujärjestelmä, joka asettaa merkittäviä kustannuksia näille päästöille. Hiilivetyenergiaan perustuvien järjestelmien laajentaminen saattaa vaatia ulkoisia hyväksyntöjä ja vaatii varmasti rahoitusta, joka kohtaa erityisiä rajoituksia.
Tuuli- ja aurinkovoiman osuus maiden energiansaannista on edelleen pieni, ja ottaen huomioon korkeat kustannukset ja luonnostaan vaihtelevat tuulet, tuulivoima tuskin selviää muuna kuin erittäin marginaalisena kaupallisena energianlähteenä, jos ja kun valtion sääntely ja tuet eivät enää tue teknologiaa. Aurinkoenergia ja vesivoima ovat tällöin kiinnostavia "puhtaita" energianlähteitä, mutta nykyään niillä ei ole merkittävää roolia lukuun ottamatta yksittäisiä maita, joissa on erityisolosuhteet.
Energiamurros ilman korvaajaa
Se, mitä Euroopan energiamurros on tähän mennessä osoittanut, on, että vastuussa olevat poliitikot, jotka työskentelevät yhdessä Euroopan komission kanssa, ovat olleet täysin vastuuttomia ottaessaan käyttöön sääntöjä, jotka monissa maissa eliminoivat edellisen energiajärjestelmän perustan ennen kuin uusi, kilpailukykyinen järjestelmä oli valmiina. Jälkimmäisellä olisi tietysti pitänyt olla osoitettu kyky kantaa taakka riittävän energian tuottamisesta hyväksyttävään hintaan. Nuo hinnat voivat olla korkeampia kuin ennen, mutta ne eivät saa, etenkään teollisuuden osalta, poiketa liikaa kansainvälisten kilpailijoiden kohtaamista kustannuksista. Yrityksen johtoryhmä, joka tekisi vastaavan vastuuttoman päätöksen omalla alallaan, olisi erotettu nopeasti.
EU:n päätöksentekojärjestelmä, joka on suunniteltu suojaamaan vallan keskipistettä kansan tyytymättömyydeltä ja jossa on vaikea tunnistaa selkeästi fiaskosta henkilökohtaisesti vastuussa olevia, jatkaa haitallisen ilmastopolitiikan ja siten haitallisen energiapolitiikan harjoittamista. Aivan kuten Euroopan aseistariisunnan aikana kylmän sodan päätyttyä, hallitsevalla luokalla ja EU:lla on ollut syvästi virheellinen näkemys ympäröivästä maailmasta, ja ne ovat tehneet harhaanjohtavia ja vastuuttomia päätöksiä.
Yhdysvallat jättää Pariisin sopimuksen
Yhdysvaltain vetäytyminen Pariisin sopimuksesta seurauksineen energiantuotantoon ja muihin alueisiin merkitsi alkua kehitykselle, joka todennäköisesti rajoittaa jyrkästi sopimuksen ulottuvuutta. Euroopan nykyinen poliittinen tilanne viittaa tähän suuntaan. Unionin kahden johtavan maan, Saksan ja Ranskan, hallitukset ovat harvoin pärjänneet huonommin mielipidemittauksissa. Nyt on käymässä ilmi, että jopa YK:n johtava komitea nykyisessä ilmastosiirtymässä myöntää, että aiemmat ennusteet nousevien hiilidioksiditasojen vaikutuksista olivat liioiteltuja. Euroopan väestön ja sen poliitikkojen pelotteluun käytetyt tuomiopäivän profetiat ovat olleet vääriä. Yhdysvaltain sisäministeri Doug Burgum sanoi äskettäin, että maailman siirtyminen uusiin energianlähteisiin on aina ollut:
— fantaasia ja rajatapauksellinen valhe2.
Hän rajoittui kuvailemaan tätä siirtymää ajavia ihmisiä:
— tiettyinä elementteinä.
Ottaen huomioon, että Euroopan siirtyminen uusiin energianlähteisiin on ollut lähes uskonnollista luonnetta olevaa politiikkaa, johtopäätös on murskaava. Euroopan päätökset ovat siten perustuneet parhaimmillaankin fantasiaan. Muussa tapauksessa kenties poliittinen kohteliaisuus esti häntä kutsumasta sitä suoraksi valheeksi, vain "rajatapaukselliseksi valheeksi". Joten tätä EU ja Euroopan poliittinen establismentti ovat käyttäneet miljardeja vuosittain saadakseen äänestäjänsä uskomaan, antaen sen läpäistä suuren osan maidensa toiminnoista ja kaiken koulutuksen kaikilla tasoilla. He ovat indoktrinoineet koko väestönsä fantasialla tai jollakin valhetta hipovalla.
Istanbulin ensimmäinen Bosporinsilta, joka avattiin vuonna 1973 ja nimettiin myöhemmin 15. heinäkuuta marttyyrien sillaksi, yhdistää Euroopan ja Aasian.
Ukrainasta ja Kaukasuksesta Länsi-Aasiaan, Keski-Aasiaan, Afrikkaan ja laajemmalle Indo-Tyynenmeren alueelle, suuria osia maailmasta leimaavat sota, poliittinen konfrontaatio ja kasvava militarisointi. Nämä konfliktit selitetään yleensä erillisinä: Ukraina Venäjän vastakkainasettelun kautta, Länsi-Aasia alueellisten kilpailujen kautta, Afganistan terrorismin kautta, Afrikan konfliktit sisäisen poliittisen epävakauden ja luonnonvarakilpailun kautta sekä Itä-Aasian jännitteet Kiinan nousun kautta.
Yhdysvaltain suurstrategian näkökulmasta nämä konfliktit alkavat kuitenkin noudattaa toisenlaista geopoliittista logiikkaa. Lähtökohta tämän logiikan ymmärtämiselle ei ole kunkin yksittäisen sodan tai intervention virallinen selitys, vaan Yhdysvaltain perustavanlaatuinen ja pitkäaikainen kansallinen etu estää Euroopan ja Aasian integroituminen.
Tämä Yhdysvaltain etu ilmaistiin poikkeuksellisen selvästi Yhdysvaltain toisessa kansallisessa turvallisuusstrategiassa vuonna 1988. Kylmän sodan viimeisinä vuosina kirjoitettu asiakirja tunnisti asian, jota se kutsui yhdeksi Yhdysvaltojen "perustavanlaatuisimmista kansallisista turvallisuusintresseistä". Tarkemmin sanottuna kansallisen turvallisuusstrategian ensimmäisellä sivulla todetaan:
"Strategiamme ensimmäinen historiallinen ulottuvuus on suhteellisen yksinkertainen, selkeä ja erittäin järkevä. Kyseessä on vakaumus siitä, että Yhdysvaltojen perustavanlaatuisimmat kansalliset turvallisuusintressit vaarantuisivat, jos vihamielinen valtio tai valtioiden ryhmä hallitsisi Euraasian mannerta – maapallon aluetta, jota usein kutsutaan maailman sydänmaaksi. Kävimme kaksi maailmansotaa estääksemme tämän tapahtumisen. Ja vuodesta 1945 lähtien olemme pyrkineet estämään Neuvostoliittoa hyödyntämästä geostrategista etuaan hallitakseen naapureitaan Länsi-Euroopassa, Aasiassa ja Lähi-idässä, ja siten muuttamasta perustavanlaatuisesti globaalia voimatasapainoa meidän vahingoksemme".
Mainos:
Tämä kohta ansaitsee huolellista huomiota, koska se kuvaa jotakin paljon laajempaa kuin kylmä sota, ja sillä on suuri merkitys nykyisille sodille ja konflikteille Euroopassa, Aasiassa ja Afrikassa.
Viittaus "maailman sydänmaahan" (world's heartland) perustuu brittiläisen maantieteilijän Halford Mackinderin geopoliittiseen ajatteluun. Hän määritteli vuoden 1900 tienoilla Euraasian globaalin maamahdin keskukseksi ja väitti, että sen kasvava integroituminen rautateiden kautta voisi heikentää suurten merivaltojen etuja. Brittiläistä imperiumia palvellessaan hänen keskeinen huolensa oli yhtenäinen Euraasian manner, jossa Britannia suurena merivaltana menettäisi vaikutusvaltansa.
Kiina-Eurooppa-tavarajunat odottavat jälleenlaivausta Suifenhen asemalla Kiinan Heilongjiangin maakunnassa 13. heinäkuuta 2026. Kuva: Qu Yiwei/Xinhua
Nykyään Euroopassa ja Aasiassa asuu yhdessä noin kaksi kolmasosaa maailman väestöstä, ja sinne on keskittynyt valtava määrä teollista kapasiteettia, teknologiaa, energiaa, raaka-aineita ja sotilaallista voimaa. Jos Euroopan ja Aasian suurimmat taloudelliset ja poliittiset keskukset integroituisivat vähitellen yhtenäiseksi euraasialaiseksi järjestelmäksi, maailmantalouden painopiste siirtyisi yhä enemmän kohti Euraasiaa.
Ajan myötä tällainen kehitys voi muuttaa perustavanlaatuisesti Yhdysvaltojen asemaa. Yhdysvallat pysyisi merkittävänä maana, mutta se voisi menettää poikkeuksellisen hallitsevan asemansa kansainvälisen järjestelmän keskipisteenä. Sen kyky vaikuttaa poliittiseen ja taloudelliseen kehitykseen koko Euraasiassa heikkenisi, ja sen globaalin sotilasvoiman taloudellinen perusta voisi lopulta rapautua.
Tärkeä näkökohta vuoden 1988 strategiassa on se, että siinä esitetään tämä kansallinen etu nimenomaan kylmää sotaa edeltävänä. Asiakirjassa viitataan Amerikan osallistumiseen kahteen maailmansotaan osana samaa historiallista tavoitetta estää Euraasian hallinta. Geopoliittinen periaate esitetään siten laajempana kuin vastakkainasetteluna Neuvostoliiton kanssa. Neuvostoliitto edusti yhtä erityistä haastetta paljon pidemmässä geopoliittisessa kysymyksessä, joka on merkityksellinen kylmää sotaa edeltäneen ja sen jälkeisen historian ymmärtämiseksi.
Myös asiakirjan ajoitus on merkittävä. Se kirjoitettiin kylmän sodan viimeisinä vuosina, jolloin amerikkalaiset päättäjät pohtivat yhä enemmän, miltä kansainvälinen järjestys voisi näyttää Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Neuvostoliiton katoaminen poistaisi tärkeimmän kylmän sodan vastustajan, mutta se ei poistaisi taustalla olevaa geopoliittista kysymystä vallan jakautumisesta Euraasiassa.
Kylmän sodan jälkeen se on edelleen ollut keskeinen aihe Yhdysvaltain kansallista turvallisuutta koskevissa keskusteluissa. Diplomaattisemmin ilmaistuna Yhdysvaltain kansallista strategiaa kuvataan usein alueellisten hegemonien syntymisen estämiseksi Euraasiassa, mikä heijastuu useissa viimeaikaisissa Yhdysvaltain kongressin tutkimuspalvelun (CRS) raporteissa (12. joulukuuta 2024 ja 8. joulukuuta 2025).
Virallisten raporttien ja kirjallisuuden ytimen tiivistämiseksi todettakoon, että Yhdysvaltain kansallisessa strategiassa on nykyään kyse pohjimmiltaan Euroopan ja Aasian integroitumisen estämisestä, sillä Euroopan ja Aasian taloudet ovat nousussa ja muodostavat suuren haasteen Yhdysvaltain teollisuudelle ja teknologialle.
Euraasian integraatio tarkoittaa infrastruktuuria ja yhteyksiä. Infrastruktuuri käsittää laajat tieverkostot, rautatiet, merisatamat, lentokentät, energiaputket ja sähköverkot halki Euroopan ja Aasian mantereiden. Yhteydet ulottuvat fyysisen infrastruktuurin ulkopuolelle viestintäjärjestelmiin, rahoituspalveluihin, koulutukseen, terveyspalveluihin, teknologiseen yhteistyöhön, IT-järjestelmiin, vihreään siirtymään ja yhä enemmän tekoälyjärjestelmiin. Yhdessä nämä infrastruktuurin ja yhteyksien muodot voivat vähitellen sitoa Euroopan ja Aasian taloudet integroidummaksi euraasialaiseksi talousalueeksi.
Yksi tapa monien joukossa, jolla Yhdysvallat voi estää tällaista integraatiota, on hallittu destabilointi, erityisesti strategisesti tärkeillä raja-alueilla ja perifeerisillä alueilla, joilla keskushallintojen valta on rajallinen. Terrorismin vastaiset operaatiot tällaisilla alueilla voivat myös luoda pitkäaikaisia riippuvuussuhteita Yhdysvaltain sotilaalliseen, turvallisuus- ja tiedusteluyhteistyöhön. Tällaiset turvallisuusriippuvuudet antavat Yhdysvalloille vaikutusvaltaa alueellisiin päättäjiin ja turvallisuusrakenteisiin.
Tästä näkökulmasta sodat ja konfliktit Afganistanissa, Irakissa, Iranissa, Syyriassa, Palestiinassa ja Ukrainassa voidaan ymmärtää palvelevan Yhdysvaltain etuja monin tavoin. Ennen kaikkea konfliktit estävät Euraasian integraatiota. Ne häiritsevät infrastruktuuria, kauppaa, investointeja, energiaverkostoja ja kuljetuskäytäviä samalla kun ne jakavat valtioita, jotka voisivat muutoin kehittää läheisempiä taloudellisia ja poliittisia suhteita.
Esimerkiksi Yhdysvaltain sotaa Afganistanissa voidaan tulkita hyvin eri tavalla kuin sen virallisesti ilmoitettujen tavoitteiden – terrorismin kitkemisen ja vakaan valtion rakentamisen – kautta. Sen sijaan se voidaan nähdä strategiana estää sellaisen vahvan keskushallinnon syntyminen, joka kykenisi hallitsemaan tehokkaasti koko maata, erityisesti raja-alueiden maakuntia. Jatkuvasti heikko ja hajanainen Afganistan tekee maasta vähemmän kykenevän toimimaan vakaana käytävänä, joka yhdistää ympäröivät alueet. Tämä on geopoliittisesti merkittävää, koska Afganistan sijaitsee strategisesti tärkeässä risteyksessä Aasian sydämessä, yhdistäen tai rajautuen Keski-Aasiaan, Kiinaan, Pakistaniin ja Iraniin, ja mahdollisesti yhdistäen Keski-, Itä- ja Etelä-Aasian laajemmat taloudet.
Samoin Irania voidaan tarkastella ei pelkästään erillistapauksena, vaan osana laajempaa geopoliittista kamppailua Euraasian tulevasta järjestäytymisestä. Iranilla on ratkaiseva maantieteellinen asema Persianlahden, Keski-Aasian, Kaukasuksen, Etelä-Aasian ja Lähi-idän välissä, mikä tekee siitä tärkeän Euraasian ylittäville kuljetus-, kauppa- ja energiaverkostoille. Viimeaikaiset Yhdysvaltain hyökkäykset Iraniin ovat kohdistuneet suoraan tällaiseen infrastruktuuriin.
Tämä näkökulma on relevantti myös siksi, että Persianlahden maat ja muut alueelliset vallat pyrkivät monipuolistamaan kansainvälisiä suhteitaan Yhdysvaltojen ohella ja syventämään taloudellisia yhteyksiään Kiinaan ja laajempaan euraasialaiseen talouteen Vyö ja tie -aloitteen, BRICSin ja muiden nousevien euraasialaisten rakenteiden kautta. Yhdysvaltain sodissa alueella ei ole kyse vain yksittäisten maiden hallinnasta, vaan myös laajemmasta taloudellisten ja poliittisten suhteiden mallista, joka yhdistää Euraasian eri osia.
Turkki on tässä yhteydessä erityisen tärkeä. Se on yksi keskeisistä maista, jotka yhdistävät fyysisesti Euroopan ja Aasian, ja se voisi hyötyä valtavasti Euraasian rauhanomaisesta taloudellisesta integraatiosta. Sen maantieteellinen asema antaa sille potentiaalia tulla merkittäväksi kuljetuksen, energian, kaupan, teollisuuden ja viestinnän solmukohdaksi kahden mantereen välillä. Mutta sama maantiede, joka luo nämä mahdollisuudet, luo myös geopoliittisia haasteita. Kun Yhdysvaltain kansallinen perusturvallisuusstrategia nähdään Euraasian integraation estämisenä, Turkin kaltaisista Eurooppaa ja Aasiaa yhdistävistä maista tulee poikkeuksellisen strategisesti tärkeitä.
Bosporinsalmi ja Fatih Sultan Mehmetin silta Istanbulissa kuvattuna 11. kesäkuuta 2026. Salmi yhdistää Mustanmeren Marmaranmereen, ja silta yhdistää Euroopan ja Aasian. Kuva: Liu Lei/Xinhua
Tästä näkökulmasta Turkin ja Israelin väliset kasvavat jännitteet palvelevat Yhdysvaltain suurstrategian laajempaa logiikkaa niiden välittömistä syistä riippumatta. Palestiinan sota syventää poliittista jakoa koko Länsi-Aasiassa, ja Syyriasta on tullut yhä tärkeämpi Turkin ja Israelin kilpailevien etujen areena. Alueen kahden vahvimman sotilasvallan välinen konfrontaatio pirstoi entisestään juuri sitä maantieteellistä tilaa, jonka kautta Eurooppa, Aasia ja Afrikka voivat kytkeytyä tiiviimmin toisiinsa.
Turkille Euraasian integraatio edustaa valtavaa taloudellista ja strategista mahdollisuutta. Tämän potentiaalin toteuttaminen vaatii kuitenkin selkeää ymmärrystä niistä laajemmista geopoliittisista voimista, jotka voivat edistää tai estää Euraasian integraatiota. Tällainen tieto ja tietoisuus ovat ratkaisevan tärkeitä järkevälle päätöksenteolle, ei vain Turkin pitkän aikavälin kansallisten etujen suojelemiseksi, vaan koko alueen kannalta.
Laajemmin tarkasteltuna Yhdysvaltain suurstrategian ja sen eri toteuttamistapojen ymmärtäminen halki Euraasian mantereen on perustavanlaatuista sellaisten politiikkojen kehittämiselle, jotka vähentävät konflikteja ja vahvistavat alueellista yhteistyötä. Parempi tietoisuus näistä geopoliittisista rakenteista voi auttaa Euraasian maita ajamaan omia pitkän aikavälin etujaan ja luomaan edellytykset rauhanomaiselle integraatiolle, taloudelliselle kehitykselle ja suuremmalle alueelliselle vakaudelle.
Tämän päivän ilmastopolitiikka Euroopassa vaatii merkittäviä päätöksiä EU-tasolla ja jäsenvaltioiden toimien koordinointia. Perusteena on se, etteivät yksittäiset maat pysty ratkaisemaan nykyisiä maailmanlaajuisia ilmastongelmia omin päin; yhteistyö ja koordinointi ovat välttämättömiä. Tämä herättää kysymyksiä siitä, kuinka pitkälle keskitetyt päätökset ovat perusteltuja ja hyväksyttäviä, ja kuinka paljon itsenäisyyttä jäsenvaltiolla tulisi olla. Se johtaa usein vaatimuksiin vallan siirtämisestä yksittäisiltä jäsenvaltioilta EU:lle.
Tämä on Dan Ahlmarkin EU-sarjan 4. osa. Lue edellinen osa.
Keskitetty päätöksenteko tuottaa toimenpiteitä, jotka vaativat huomattavia investointeja ja aiheuttavat suuria kustannuksia. Se myös kasvattaa EU:n toimielimiä, joilla on omat resurssinsa sekä valmiudet antaa sääntöjä ja valvoa niiden täytäntöönpanoa, jotta ne voivat harjoittaa tarkoitettua valvontaa ja asettaa tavoitteita. Jäsenvaltioiden käytettävissä olevan asiantuntemuksen ohella näillä toimielimillä on omat tutkija- ja asiantuntijaverkostonsa.
Ilmastopolitiikka ulottuu läpi yhteiskunnan; se ei rajoitu vain perinteiseen raskaaseen ja kevyeen teollisuuteen. Se vaikuttaa liikenteeseen, maatalouteen, laajasti ymmärrettyyn rahoitusalaan, tutkimukseen ja julkisen sektorin tärkeisiin osiin, mukaan lukien oikeusjärjestelmään. Monet seuraukset johtuvat nimenomaan siitä, että ilmastopolitiikalla, joka perustuu oletettuun CO2-vaaraan, on niin kauaskantoisia vaikutuksia koko yhteiskuntaan.
Ilmastopolitiikan perusteita käsitellään osittain seuraavassa artikkelissa (osa 5A) esitettävän aineiston kautta, jossa tarkastellaan ilmastopolitiikan tuhoisaa vaikutusta energiapolitiikkaan. Siinä selvitetään, miksi Euroopan nykyistä ilmastopolitiikkaa tulisi pitää tarpeettomana, harhaanjohtavana ja erittäin vaarallisena alueen hyvinvoinnille ja kehitykselle. Nykypäivän ilmastoteoria on edelleen suurelta osin todistamaton hypoteesi. Tässä toistan vain sen, mitä kaksi johtavaa tutkijaa, Lindzen ja Happer, jotka ovat nykyisen ilmastopolitiikan merkittävimpiä akateemisia vastustajia (1), sanovat sen seurauksista: "...ne ovat politiikkaa, joka tuhoaa länsimaiset taloudet, köyhdyttää työtätekevän keskiluokan, tuomitsee miljardit maailman köyhimmistä jatkuvaan köyhyyteen ja lisääntyvään nälkään, jättää lapsemme epätoivoon väitetyn tulevaisuuden puuttumisen vuoksi ja rikastuttaa lännen vihollisia, jotka nauttivat itsemurhamarssimme katselusta."
Mainos:
Toimimalla yhdessä todistamattoman teorian pohjalta maailman johtavat globalistijärjestöt ja osa maailmanlaajuista eliittiä ovat suostutelleet maailman yrittämään CO2-tasojen alentamista. Silti CO2 on todellisuudessa hyödyllinen kaasu, ja sen pitoisuuden lisääntyminen ilmassa kasvattaa huomattavasti ruoantuotantoa maailmanlaajuisesti.
Tässä artikkelissa sivuutetaan teorian seuraukset energiapolitiikalle ja laajemmalle taloudelle. Sen sijaan tarkastelemme sen vaikutusten luonnetta ja laajuutta. YK:n ja EU:n yhteinen ilmastopolitiikka vaikuttaa lähes kaikkiin Ruotsin yhteiskunnan osa-alueisiin. Se kattaa useimpien teollisuudenalojen lisäksi lähes kaikki muut suuret sektorit, kuten maatalouden, metsätalouden ja rahoituksen. Kaikkien hyväksytyn ilmastopolitiikan toteuttamiseen tarvittavien sääntöjen hallinnointi vaatii laajennettua julkista hallintoa sekä huomattavaa huomiota ja ponnisteluja yrityksiltä ja erilaisten omaisuuserien omistajilta. Tämä asettaa huomattavia taakkoja yksityiselle sektorille. Jokaisen säännön noudattaminen ja asetettujen tavoitteiden saavuttaminen vaatii mittavia resursseja, lukemattomia projekteja, ongelmanratkaisua ja valvontaa. Ruotsin talouteen on näin ollen tuotu voimakas byrokraattinen elementti, joka muistuttaa jossain määrin sosialistisen talouden piirteitä ja menetelmiä.
Monien julkishallintoon kohdistuvien vaikutusten ohella näillä uusilla säännöillä on ollut merkittävä vaikutus oikeusjärjestelmään. Omaisuuteen ja yritysten toimintaedellytyksiin merkittävästi vaikuttavien sääntöjen erilaiset tulkinnat luovat lukemattomia ratkaistavia oikeudellisia ongelmia. Mielipide-erojen ja osapuolten välisten tavallisten kiistojen lisäksi syntyy konflikteja, kun ympäristöjärjestöt ja radikaalit poliittiset ryhmät yrittävät käyttää monimutkaista lainsäädäntöä omien ideologisten tavoitteidensa saavuttamiseksi.
Teollisuudenalat, joiden tuotantoprosessit luonnollisesti tuottavat suuria määriä hiilidioksidia, eivät todennäköisesti ole enää elinkelpoisia Euroopassa huolimatta edistysaskeleista päästöjen poistamisessa, mikä itsessään aiheuttaa merkittäviä kustannuksia. Syynä ovat energiakustannukset ja sellaisten päästöjen kustannukset, joita ei voida poistaa. Nuo päästökustannukset, olivatpa ne kansainvälisesti tai hallitusten asettamia, ovat huomattavia.
Samalla toinen edellytys on muuttunut joillekin teollisuudenaloille: niiden tarve halvalla energialle. Tässä artikkelissa ei käsitellä energiantuotantoa; siinä vain todetaan esimerkiksi, että BASF, yksi Euroopan suurimmista kemianalan yrityksistä, on siirtänyt toimintojaan pois Euroopasta energiakustannustensa vuoksi. Se on dramaattinen askel, mutta sellainen, jonka raskaan teollisuuden, kuten teräs-, konepaja- ja kemianyritysten omistajat saattavat päättää ottaa. Nousevat energiakustannukset, teknologian uusiin sääntöihin sopeuttamisen kasvavat kustannukset, päästökustannukset ja korkeammat hallinnolliset kustannukset voivat yhdessä muodostua liian suuriksi. Oikeudenkäyntikulut voivat myös nousta, jos ulkopuoliset ryhmät käyttävät tuomioistuimia ympäristötavoitteen ajamiseen. Yritykset voivat tällöin kohdata viivästyksiä lupien ja muiden toimintaan tarvittavien hyväksyntöjen saamisessa. Kun kumulatiivinen vaikutus saavuttaa tietyn pisteen, ne saattavat katsoa parhaaksi muuttaa ulkomaille, myydä tai lopettaa toimintansa.
Liikenne, ilmailu ja merenkulku
Liikenne on teollisuudenala, joka saa huomattavaa huomiota ilmastopolitiikassa, tapahtuipa se maalla, ilmassa tai merellä. Nämä toiminnot vastaavat merkittävästä osasta teollisuuden CO2-päästöjä. Eri maat asettavat erilaisia veroja ilmailulle. Vuonna 2025 Yhdysvallat esti yrityksen ottaa käyttöön kansainvälinen vero erityisesti laivojen päästöille taivuttelemalla useita maita äänestämään YK:n ehdottamaa Net-Zero-kehystä vastaan. Aloitetta kutsuttiin "maailmanlaajuiseksi vihreäksi verohuijaukseksi" ja se lykkääntyi. YK ja sen virastot haluavat epätoivoisesti saada vihdoin verotusoikeuden jollakin alalla ja oman tulonlähteen.
Autojen päästöt olivat ensimmäisiä kuluttajatuotteiden päästöjä, joita alettiin säännellä monta vuotta sitten. Myöhemmin hiilidioksidi sai suurempaa huomiota, ja sen päästörajoituksia on kiristetty jatkuvasti. Polttomoottorit ovat vähitellen tulleet tehokkaammiksi tuottaen samalla yhä vähemmän erilaisia päästöjä. Sähköautojen määrä on noussut jyrkästi, mutta niiden osuus autoista Euroopassa on edelleen pieni. Yksi suuri ongelma on se, että sähköautot maksavat liikaa. Latausmahdollisuudet ovat myös erittäin puutteelliset, ja harvaan asutuilla alueilla niitä on kriittisen vähän. Ruotsi kohtaa erityisiä vaikeuksia suuren pinta-alansa ja osittain harvan asutuksensa vuoksi. Keskusteltua polttomoottorien vaiheittaista lopettamista ei todennäköisesti tapahdu vielä pitkään aikaan.
Paine on ollut kova myös yhdellä maailman vanhimmista elinkeinoista: maataloudessa. EU:n Green Deal on tuottanut erilaisia toimenpiteitä saavuttaakseen sen, mitä se kutsuu ympäristön kannalta kestäväksi viljelyksi. Muun muassa lannoitteita ja torjunta-aineita säännellään, ja metaanipäästöjen vähentämiseksi on käynnissä ponnisteluja. Poliittinen vastustus erilaisia toimenpiteitä kohtaan on ollut erityisen voimakasta keskikokoisissa maissa, kuten Alankomaissa ja Puolassa, mutta se on merkittävää myös EU:n suurimmissa maissa.
Viljelijät valittavat nousevista kustannuksista ja byrokratiaa luovista säännöistä. Eurooppalaisesta maataloudesta on tulossa vähemmän tehokasta, vähemmän kannattavaa ja vähemmän kilpailukykyistä. Eurooppalaiset viljelijät pelkäävät myös sopimuksia, kuten EU:n sopimusta Mercosurin kanssa, joka on Argentiinan, Brasilian, Paraguayn ja Uruguayn muodostama latinalaisamerikkalainen kaupparyhmittymä. Sopimus sisältää kuitenkin määräyksiä, joiden tarkoituksena on suojella Euroopan viljelijöitä, mukaan lukien erittäin pienet vuosittaiset lisäykset, kuten 1,3 tai 1,5 prosenttia, sellaisten elintarvikkeiden sallittuun tuontiin, joissa eurooppalaiset tuottajat ovat vähemmän kilpailukykyisiä, kuten naudanliha ja kana.
Rakentamisen julkinen suunnittelu eri tasoilla on voimakkaasti ilmastopolitiikan vaikutuksen alaista, samoin kuin arkkitehtien, rakennusliikkeiden ja rakennusmateriaalivalmistajien työ. Rakennusstandardeja sekä materiaaleja ja eristystä koskevia sääntöjä käytetään näiden toimintojen ohjaamiseen. Kustannukset ovat siksi nousseet jyrkästi useissa vaiheissa. Ruotsiin tämä iskee kovaa: sen ilmasto ja vaativat rakennusvaatimukset tekevät rakentamisesta jo ennestään kallista. Maan erittäin suurta uusasunnotarvetta ei voida tyydyttää riittävästi. Korjaukset, laajennukset ja vastaavat työt kärsivät uudisrakentamisen ohella.
Rahoitus ja tutkimus
Rahoitus on toinen tärkeä ilmastopolitiikan vaikutusalue. Kaikki suuret rahoituslähteet ottavat nyt huomioon halun priorisoida ympäristön kannalta järkeviä tai vihreitä hankkeita. Tämä luo vaikeuksia hankkeille, joiden ilmastoprofiilia pidetään nykyisten standardien ja sääntöjen mukaan kyseenalaisena, kuten puolustusteollisuudessa. Se on poliittista puuttumista markkinatalouteen, jossa asetetaan prioriteetteja, jotka ovat ristiriidassa muiden poliittisen prosessin kautta hyväksyttyjen toimintalinjojen kanssa.
Ilmastopolitiikka ja sen kestävyystavoitteet vaikuttavat luonnollisesti EU:n keskeiseen tutkimusrahoitukseen ja jäsenvaltioiden painopisteisiin niiden kansallisissa tutkimusohjelmissa. Tämä vaikuttaa yrityksiin, erikoistuneisiin riippumattomiin tutkimuslaitoksiin ja yliopistotutkimukseen. Se muokkaa myös vaatimuksia kaikenlaisissa julkisissa hankinnoissa. Tutkimuksen tiukka ohjaus on herättänyt kritiikkiä. Paljastava – ja hälyttävä – esimerkki on itse ilmastotieteen perustutkimus, jossa lähes lainkaan apurahoja ei myönnetä tutkimukselle, joka saattaisi haastaa yleisesti hyväksytyn ilmastopolitiikan. Tämän seurauksena skeptiset tutkijat eivät voi rakentaa meriittejään valitsemiensa hankkeiden kautta, mikä vaikuttaa palkkaamiseen ja ylenemiseen yliopistoissa.
Tieteelliselle vastustukselle on toinenkin este: tieteellisten artikkeleiden vertaisarviointijärjestelmän vuoksi kriitikoilla on suuria vaikeuksia saada työtään julkaistua arvostetuissa ilmastotieteen lehdissä. Se puolestaan vähentää heidän etenemismahdollisuuksiaan. Tällaisia toisinajattelevia tutkijoita ei myöskään kutsuta kokouksiin ja symposioihin, joissa tärkeää tutkimusta käsitellään. Rahoituksen ja julkaisukanavien valvonta luo siten järjestelmän, joka sulkee pois useimmat mahdollisuudet kritisoida hyväksyttyjä teorioita. Useissa suhteissa EU:lla on tässä kielteinen vaikutus. Alan näkemykset rajoittuvat niihin, joita pidetään hyväksyttävinä, ja eriävät äänet vaiennetaan. Nämä ovat menetelmiä, joita käytetään rutiininomaisesti autoritaarisissa valtioissa. Totalitaarisissa valtioissa potentiaalisia vastustajia estetään muilla keinoin.
Kansainvälisten päätösten seurauksena usko ilmaston lämpenemiseen, tai mitä tahansa termiä halutaankin käyttää, läpäisee nyt työntekijöiden ja heidän johtajiensa työn lähes kaikilla aloilla. Jotkut maat, mukaan lukien Ruotsi, ottavat luonnollisesti johtoaseman: Ruotsi haluaa yleensä tulla nähdyksi luokan parhaana kansainvälisten sitoumusten suhteen. Tämä on saanut yhteiskunnat, pääasiassa lännessä, tiukkaan sääntöjen ja byrokratian otteeseen, jonka vaikutuksia ja kustannuksia ei ole vielä vahvistettu. Lain tukemana jatkuvasti laajeneva sääntöjärjestelmä ulottuu yhä syvemmälle kansakuntien jokapäiväiseen elämään.
Terveyspolitiikassa kansalliset hallitukset ovat säilyttäneet oikeuden toimia monessa suhteessa itsenäisesti. Tästä tuli erityisen merkityksellistä koronakriisin aikana, joka koetteli lähes jokaista EU:n jäsenvaltiota, ja jossa EU:lla oli silti – tai sille annettiin – tärkeitä tehtäviä. Tämän seurauksena EU toimi myös aloilla, joilla sillä ei ollut virallista toimivaltaa.
Tämä on Dan Ahlmarkin EU-aiheisen sarjan 3. osa. Lue edellinen osa.
Yksi alue, jolla EU:lla oli selkeä johtava rooli, oli rokotteiden hyväksymisen ja käytön koordinointi. Tämä tehtävä lankesi Euroopan lääkevirastolle eli EMA:lle. Se kattoi lääkkeiden myyntiluvat, käyttöohjeet, turvallisuusvaatimukset ja paljon muuta. Hallitukset noudattivat pitkälti sen päätöksiä.
Sen jälkeen erityisesti tietyt lääkeyhtiöt ovat kohdanneet kritiikkiä tuotteistaan ja niiden terveysvaikutuksista. Suuri yleisö kyseenalaistaa kyseisten tuotteiden hyväksynnän. On edelleen epäselvää, mitä oikeudellisia seurauksia, jos mitään, yritykset kohtaavat. Ne näyttävät hakeneen hallituksilta alusta alkaen hyväksyntöjä, jotka suojaavat niitä sellaisten tuotteiden markkinoinnin seurauksilta, joita ei ehkä ole testattu perinteisellä tavalla ja joihin siksi liittyy tietty riski.
Mainos:
Pandemian alkuvaiheessa monet EU-maat antoivat unionille tehtäväksi rokotteiden ostamisen ja niiden jakelun koordinoinnin, ja nämä päätökset pantiin täytäntöön. Jotkut maat tekivät omia hankintojaan ja saivat toimituksia ennen yhteisesti sovittuja hankintoja muun muassa julkisten elinten viivästysten ja kokemattomuuden vuoksi. Euroopan komission puheenjohtaja on kohdannut kritiikkiä tietyistä hankinnoista, mutta selvisi toimiaan koskevasta luottamusäänestyksestä Euroopan parlamentissa.
Sulkutilat ja puuttuminen jokapäiväiseen elämään
Jokapäiväiseen elämään suoraan vaikuttavia toimenpiteitä olivat erilaiset sulkutilat, ulkonaliikkumiskiellot, turvavälisäännöt, maskivaatimukset ja niin edelleen. Henkilökohtaiseen itsemääräämisoikeuteen puuttuvien toimenpiteiden joukossa oli vaatimus, että kansalaisten on otettava tietty määrä rokotuksia. Onneksi päätökset näistä toimenpiteistä jätettiin yksittäisille valtioille, ei EU-elimelle. Ruotsi oli tässä suhteessa yksi onnekkaammista maista: vastaava kansanterveysviranomainen kehitti nopeasti jokseenkin realistisen kuvan taudista ja vältti siten joitakin pakollisia toimenpiteitä, joita muiden maiden ihmisten oli siedettävä.
Melko nopeasti kävi selväksi, että iäkkäät olivat tärkein riskiryhmä, kun taas nuorilla vakavan sairauden riski oli paljon pienempi. Lopulta oli selvää, että korkeimman riskin ryhmää lukuun ottamatta kyseessä oli tauti, joka oli jossain määrin tai huomattavasti vakavampi kuin vaikea kausi-influenssa, mutta jonka kuolleisuutta oli suuresti liioiteltu. Nuorten pienemmästä riskistä huolimatta koulut jouduttiin monissa maissa, myös Ruotsissa, pitämään suljettuina pitkiä aikoja. Ottaen huomioon muun muassa monien nuorten voimakkaan sosiaalisen kontaktin ja lähiopetuksen tarpeen, tämä oli todennäköisesti väärä päätös. Yhteiskunnan osien sulkemisia ja pieniin ja keskisuuriin yrityksiin kovasti osuneita interventioita voidaan nyt pitää kyseenalaisina. Laajimmat koronatoiimenpiteet voidaan siten haastaa. Protestoineet lääketieteen asiantuntijat kärsivät toisinaan vakavia henkilökohtaisia seurauksia tavoilla, jotka toivat mieleen autoritaariset yhteiskunnat.
EU:n digitaalisen koronatodistuksen kehittäminen todennäköisesti mahdollisti ihmisten sallitun matkustamisen jatkumisen Euroopassa aikaisemmin kuin ilman tällaista dokumentaation koordinointia olisi ollut mahdollista. Samaan aikaan se antoi EU:lle roolin rajatarkastuksissa, ehdoissa, joilla EU-kansalaiset voivat matkustaa, sekä digitaalisissa identiteettijärjestelmissä. EU:n kautta käynnistetyt suuret taloudelliset tukiohjelmat antoivat keskusviranomaisille vaikutusvaltaa ja valvontaa jäsenvaltioiden avustustoimenpiteisiin. Se vahvisti keskushallinnon roolia.
Euroopan valtioiden välinen yhteistyö vahvisti taipumusta sivuuttaa kotimaiset protestit. Päätöksistä, jotka kuuluivat oikeutetusti maan omalle vastuulle, keskusteltiin ensin erilaisilla EU-foorumeilla, ja näistä keskusteluista tuli tärkeä perusta myöhemmille kotimaan politiikan päätöksille. Luonnollisesti tämä teki maiden vastauksista epidemiaan tai pandemiaan samankaltaisempia. Se varmasti vahvisti taipumusta pyyhkiä syrjään kotimainen kritiikki ja protestit koronapolitiikan eri näkökohtia vastaan. Hallitusten näkökulmasta kotimaista poliittista keskustelua muokkasi todennäköisesti hyvinkin vahvasti EU:n eri tasojen keskusteluissa saavutettu konsensus. Vastalauseita esittäneitä kotimaisia demokraattisia ääniä ei siksi kohdeltu tai otettu huomioon samalla tavalla kuin ilman EU:ta olisi tehty.
Yksi epämiellyttävä kokemus oli nähdä pienen osan Ruotsin väestöstä reagoivan aggressiivisesti ihmisiin, jotka protestoivat erilaisia toimenpiteitä vastaan, ja kieltäytyvän sallimasta heille sellaista toiminnan ja ilmaisun vapautta, joka kansalaisilla kuuluisi olla. Uhka heidän terveydelleen näytti tuovan esiin syvästi huolestuttavia autoritaarisia taipumuksia monissa ihmisissä. Samaan aikaan ruotsalaiset poliitikot vastasivat tällaiseen käytökseen vain passiivisuudella eivätkä osoittaneet moraalista rohkeutta.
EU:n sensuuri koronaepidemian aikana
EU valvoo sosiaalisen median alustojen omaa yleisön julkaiseman sisällön tarkastusta. Kuten Yhdysvaltain kongressin tutkinta on osoittanut, EU asettaa kuitenkin yleensä sensuuria, joka menee pidemmälle kuin mitä alustat itse haluavat tai tekevät (1). Tämä koski myös hallitusten koronapolitiikasta käytävää keskustelua, jossa EU esti kyseistä politiikkaa koskevien kriittisten näkemysten julkaisemisen tai pääsyn yleisön tietoon.
Oli luonnollista, että Euroopan koronapolitiikasta esitettiin tänä aikana monia erilaisia näkemyksiä, koska hallitukset vaativat ja toteuttivat kansalaisten elämään vaikuttavia rajuja toimenpiteitä. Vilkas keskustelu oli luonnollista, ja tietysti se saattoi joskus mennä liian pitkälle. Alustat estivät valheita ja villejä teorioita, joita voitiin pitää joko "harhaanjohtavana tietona" tai "disinformaationa". Sekä alustojen sisällöntarkastukset että EU:n valvonta kattavat nämä kaksi kategoriaa. Harhaanjohtava tieto (misinformaatio) on väärää tai harhaanjohtavaa tietoa, jota levitetään ilman tarkoitusta erehdyttää. Disinformaatio on vakavampaa. EU määrittelee sen seuraavasti: "Disinformaatiolla... tarkoitetaan väärää tai harhaanjohtavaa tietoa (oma korostukseni), jota levitetään tarkoituksellisesti yleisen mielipiteen pettämiseksi ja manipuloimiseksi, erityisesti verkkoviestinnän yhteydessä" (2).
Ongelmana on, että EU, luultavasti siksi, että se on poliittinen organisaatio, joka on syvästi osallisena monissa jäsenvaltioiden koronapolitiikan vaiheissa, oli erittäin herkkä kyseiseen politiikkaan kohdistuvalle kritiikille. Se näyttää harjoittaneen tiivistä, yksityiskohtaista ja tiukkaa sensuuria, joka selvästi ylitti sen, mitä alustat halusivat tehdä. Mutta koska EU saattoi vaatia noudattamista, alustat seurasivat keskussensuurielimen ohjeita.
Tässä tapauksessa, kun otetaan huomioon tiedon puute koronan todellisesta alkuperästä ja vaikutuksista, viranomaisten olisi pitänyt sallia laaja keskustelu kaikista epidemian tai pandemian näkökohdista. Tähän oli painavia syitä. Kukaan ei todellisuudessa tiennyt totuutta millään varmuudella, ja kansalaisen oikeus ilmaista mielipiteensä on perustavanlaatuinen. Silti tuota oikeutta ei usein kunnioitettu. Yksi esimerkki: se, minkä Yhdysvaltain viranomaiset nyt hyväksyvät totuudeksi – eli että virus levisi Yhdysvaltain rahoittamasta laboratoriosta Kiinassa (3) – sensuroitiin vähintäänkin harhaanjohtavana tietona. Lääketieteen asiantuntijat, joilla oli erilaisia, tosiasioihin perustuvia näkemyksiä jyrkistä toimenpiteistä, kuten maskipakosta ja jonojen turvaväleistä, vaiennettiin. Sensuuri tylsytti taloudellisesti tuhoisiin yhteisöjen ja koulujen sulkemisiin kohdistuvan kritiikin.
Verkkosensuurilla on käytössään monia työkaluja. Asiantuntijoiden kriittisiä näkemyksiä rokotteiden vaikutuksista tai ihmisten oikeudesta kieltäytyä rokotuksesta ei välttämättä tarvinnut poistaa kokonaan. Sen sijaan niiden näkyvyyttä verkossa voitiin rajoittaa, mikä vähensi huomattavasti tiedon vaikutusta, tai sisältö voitiin merkitä. Kirjoittajat, jotka saivat maksua alustalta, saattoivat menettää kyseisen tulon tietyn sisällön vuoksi.
Näyttää aivan selvältä, että EU:n sensuurityksikön tulkinta harhaanjohtavasta tiedosta ja siihen liittyvistä kategorioista oli toisinaan ristiriidassa asianomaisten maiden sananvapauslakien kanssa. Käsiteltiinpä sitten lääketieteen asiantuntijoita, jotka olivat vähintään yhtä asiantuntevia kuin hallituksen asiantuntijat, tai suurta yleisöä, joka vain käytti oikeuttaan kritisoida hallituksen politiikkaa, EU meni liian pitkälle vaimentaessaan eriävät äänet. Useat EU:n ja jäsenvaltioiden hallitusten puolustamat kannat ovat myös osoittautuneet vääriksi tai liioitelluiksi. Väitetyt salaliittoteoriat osoittautuvat nykyään usein paikkansapitäväksi tiedoksi. Mutta sensuuripyrkimyksissään EU:lta puuttui arvostelukykyä ottaa huomioon epävarmuus siinä, mitä tiedettiin, sekä ihmisten yleinen oikeus ilmaista näkemyksensä.
Dan Ahlmark
Lähteet ja jatkolukemista
3. CIA:n ilmiantaja – hahmottelee COVID-19-peittelyä – The Conservative Treehouse
Kansalainen-lehti uutisoi 28.10-17 että George Soros lahjoitti 18 miljardia dollaria Open Society-säätiölleen. Jos eläisimme länsimaisessa demokratiassa poliisi ja verottaja tutkisivat ja julkistaisivat keille kaikille Open Society on jaellut rahaa Suomessa. Löytyisikö listalta vihreät, Sdp, vas, kok, kesk, Rkp, siniset juudakset ja YLE, HS, MTV3 ja muut agenda mediat.
Entä kuinka moni kansanedustaja on käynyt Open Society-säätiön koulutus päivillä?
Jos oksennus refleksiltään kykenee lukemaan valtamedian uutisia tai tv-ohjelmia on selvää kenen lauluja vihreät, Sdp, vas, kok ja kepu laulavat. Sinisten esiintyminen on kärpäsen surinaa lantakasassa.
EU-diktatuurin ja CIA:n korruptoimien punaliberaalien punaporvari-maanpetturien nykyisin johtamilla ns. porvaripuolueilla ei ole enää isänmaata eikä omaa kansaa, heidän johtajiensa kodin ollessa Brysselissä – ei liioin myöskään samanlaisten korruptoitujen kansanvihollisten johtamalla ns. vasemmistolla:
”Vasemmistolla ei ole omaa kansaa”,
http://rayhablogi.blogspot.fi/2018/05/vasemmmistolla-ei-ole-omaa-kansaa.html
Jotenkin tuntuu siltä, että jokainen nilkki saa natsiunionista suojatyöpaikan, kun onnistuu pistämään omassa maassa asiat täysin perseelleen, kyrpä katainen olkoot siitä hyvä esimerkki, ja eiköhän tämä kusipää pipiläkin sinne hamua pakoon.
Mutta kun Kärkkäisellä on väärä ihonväri viherrasistien silmissä. Sen lisäksi stallarirasistit vihaavat kärkkäistä hänen sukupuolensa, ikänsä ja oletetun heteroseksuaalisuutensa johdosta. Viherkommunistit ovatkin esimerkkitapauksia monikerroksisesta rasistista. Myös Kärkkäisen oletettu uskonnollinen vakaumus tai sen puute on HS-Pravdalle ja marxilaisrasisteille ongelma ja maalituksen oikeutus.
Jos Kärkkäinen olisi: musta, homo, nuori, ruskea, muslimi, hindu tai nainen ei hänen sanomisillaan mistään tai kenestäkään olisi mitään väliä tai sitten sanomisia jopa ylistettäisiin.
Myös mielipide juutalaisista olisi täysin okei olisi se sitten miten loukkaava tahansa tai ei.
Juuri yllämainittu on yksi suvakokommunismin suurimmista loogisista ”aivoulosteista” paremman termin puuttuessa. Kyseiset suvakostallarit ovat tällä hetkellä maailman kiihkein ja määrätietoisin antisemitistinen liike. Ka se näkyy myös tuloksissa: suvakomarxismin seurauksena ennätysmäärä juutalaisia pakenee tällä hetkellä euroopasta jatkuvaa vainoa.
Jos ei tietäisi voisi nopeasti olettaa että viherstallarit olisivat itsensä Adolfin perustama ja ideoima järjestö. Myös Aadolf helli ja flirttaili islamin sekä kiihkomuslimien kanssa.
Vihreiden ja kommunistuen toiminta ja tavoitteet sekä niiden seuraukset näyttävätkin monilta osun osuvan yksi yhteen kansallissosialistisen Saksan tavoitteiden kanssa. Molempien pyrkimyksenä oli ja on luoda yhden komennon alla oleva eurooppa, jossa juutalaisille ei näyttäisi heidän mielestään olevan tilaa. Samoin molemmat pyrkivät titalitariseen järjestelmään, missä yhteiskunnan kirkein johto määrittelee sallitut mielipiteet. Myös veganismi ja voimakas luontoarvojen korostaminen yhdisti molempia ideologiota kunnes viherkommunistit luopuivat niistä 90-luvun lopulla ja ottivat tilalle monikulturalismin.
Erkki Tuomioja tai joku pale-huivinen vasemmistosättääjä saa sanoa israelilaisista (=juutalaisista) vaikka mitä. Se ei ole medialle ongelma.
Soros todella vaikuttaa onnistuvan suunnitelmissaan tälläkin kertaa. Tosin heittää kyllä hyvin pian saappaat nurkkaan, vaan eiköhän jatkaja ole jo tiedossa.
Hämmästyttävää toisaalta miten yksi ihminen voi leikitellä koko planeetan taloudella, ihmisten hyvinvoinnilla jne.
Itse hän vertasi itseään jumalaan… mitäs pienistä personallisuuden häiriöistä. Mutta joltain kantilta katsoen kommentissa on pientä perää. Tosin n.s. jumalien katsotaan saavan voimansa kyrptoniiteista yms. mystisistä lähteistä. Soroksen voima taas on puhtaasti ihmisperäistä ja se on hänelle annettu sekä suotu ja se voidaan ottaa pois.
Soros ei myöskään ole jumalien tapaan ikuinen vaan ihan tavallinen tallaaja, jolla nyt vain sattuu olemaan syvemmät taskut. Niitä kuitenkaa edelleenkään ole käärinliinoissa.
Hyvä kysymys kuuluukin miksi ja koska hänestä tuli sadisti? Saako suuri varallisuus sen aikaan aina ja automaattisesti?
Minä puolustan Kärkkäisen kirjoittelua. Kirjoitukset olivat juutalaisten omia ja kertomukset todellisia tapahtumia. Miksi niistä ei saisi julkaista? Tuomion seurauksena totuuden julkaisu kriminalisoitiin Suomessa.
Minä puolustan myös Kärkkäistä ja ostan sielä kaiken mitä talouteeni tarvitsen. Yllättävän usein vain posti tuntuu rikkovan Kärkkäisen paketteja. Nytkin kaksi neljästä oli rikki.
Tuossa on todella perää ettei Posti aina tuo Kärkkäiseltä ostettuja tuotteita ehjänä perille. Pitäisi tilata ratakiskoa ja senkin posti rikkoisi…
Toivottavasti Kärkkäinen rantautuu myös tänne pohjanmaalle. Ostan mieluiten tuotteet perinteisesti kassalta.
Viherpunikit tuhoavat Suomen ovat kaikkien ihmisten ja kaiken hyvän ja normaalin vihollisia. Näitä tulisi vastustaa joka käänteessä.
Se taisi olla 1933 Saksassa, kun natsit ryhtyivät boikotoimaan juutalaisten kauppoja, ja asiaa vauhditti Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen pää-äänenkannattaja Der Völkische Beobachter.
Näyttääkin Hesari nyt omineen tuon natsien äänitorven tyylin ja vihervasemmisto, natsien tapaan, boikotoi natsiksi syytettyä kauppiasta.
Panee jo kysymään, ketkä niitä natseja tässä maassa oikeasti ovat?
Väärin. Juutalaiset julistivat Saksalle ensiksi maailmanlaajuisen boikotin, joka iski lujaa. Hitler ei ollut vielä tehnyt minkäänlaisia juutalaisvastaisia toimia. Saksan vastaveto oli lauantai-iltapäivän mittainen boikotti. Siis yhden lauantai-iltapäivän, jolloin juutalaisilla muutenkin olisi pitänyt olla sapatti.
Tässä on kai kirjoittelun ohella kysymys myös taloussodasta, vaikka en oikein ole selvillä muiden kauppaketjujen omistajista
Suuremmoiset kiitokset avustasi!
Olen ostellut Kärkkäisen verkkokaupasta sekä kaupastakin. Hyvä kauppa, suosittelen!
Miten lie tontin saaminen Lappeenrannasta edistynyt vai onko tyssännyt kokonaan? Ikean annetaan vetkutella oman päätöksensä kanssa vuosikausia mutta Kärkkäisen kanssa vievataan ihan eri asioista.
Kyllä ne punavihreätkin aikanaan kyllästyvät viisauksiinsa kun vanhenevat. Ei kukaan halua koko ikäänsä asua monivärisessä hippikommuunissa huumehöyryissä odottaen ennenaikaista kuolemaa tai armomurhaa. Ihmiset ovat loppujen lopuksi aina melko samanlaisia perustarpeiltaan. Loppu se tuli Aatullekin – oli sitten bunkkerissa tai Etelä-Amerikassa. Jumalia ei pääse karkuun kun vaatteet vaihdetaan.
Suomelle, Saksalle ja koko Euroopalle olisi ollut parempi että Saksa olisi voittanut Toisen Maailmansodan.
Kommunismin leviäminen olisi loppunut. Miljoonien matujen vyöryä ei olisi tapahtunut. Työttömyys olisi lähes olematonta. Rikollisuutta ei olisi juuri lainkaan jne.
Valitettavasti Saksa ei voinut kestää kaikkia muita maailman suurvaltoja vastaan.
Tiedätkö muuten minkälainen oli Stalinin loppu?
Hän kuoli halvaantuneena omaan paskaansa ja pissaansa kirjaimellisesti.
VÄÄRIN! Stalinin sairaanhoitaja on kirjoittanut Generalissimuksen viime hetkistä. Hän kertoi, että Stalin havahtui tajuttomuudesta, hänen silmänsä rävähtivät auki ja kasvoilta paistoi kuolemankauhu. Stalin huusi:” EEEIII!!! Näen edessäni elävän helvetin! Tulisessa järvessä ovat Marx ja Lenin… He huutavat tuskasta, he kiehuvat elävältä ja nyt…Nyt MINÄ putoan sinne!”. Sen jälkeen hän antoi henkensä.
Tuo kaikkien sosialistien idoli oli kylläkin puhekyvytön kuollessaan maaten kusessa ja paskassaan…
Älkää pilkatko jokaista kannabiksen käyttäjää, jos viittaat ”hippikommuunissa huumehöyryissä” olevaan ihmiseen siihen. Nämä vihervasemmistolaiset vetää ihan muutakin kuin kanabista.Jessika Aronkin ongelmat ihan muista kuin kannabiksesta. Itse otan silloin tällöin jointin eikä herätessä tule krapulan kaltaista tilaa. Itse maahanmuuttokriitikkona kannatan kannabiksen laillistamista koska nykyinen laki tuhlaa vain poliisin resursseja ja tukee rikollisliigojen toimintaa. Valtio saisi suuret verotulotkin kannabiksesta. Siinä syy miksi eduskunta haluaa pitää tämän kasvin laittomana. Kannabis kiellettiin kolikkoa heittämällä. Kannabista on alun perin lääke jota on käytetty itämaissa tuhansia vuosia. Lääkeyhtiöt haluaa vain tehdä rahaa terveydellä ja siksi he eivät ole tästä kasvista kiinnostuneet. Natsien luonnonsuojelijoina ja absolutisteina luulisi olevan kiinnostuneita kannabiksesta koska se on luonnollinen. Paljon ongelmia kertyy alkoholista kuin kannabiksesta mitä tulee parisuhde- ja perheväkivaltaan sekä rattijuoppoihin. Enemmän tunnen alkoholisteja jotka käyttää rahansa viinaan kun taas tuntemani kannabista polttavat ovat työssä käyviä tai korkeammin koulutettuja ja perheellisiä.
Mikä on Bilderberg-Erkon Brysselin Pravdan agenda?
Se käy selville seuraavasta:
Daniel Estulin sanoo kirjassaan ”The True Story of the Bilderberg Group”:
”Bilderbergien päämäärä on uusi maailmanjärjestys, New World Order
(NWO), jossa on yksi valuutta, yksi armeija, yksi pankki ja yksi
talousalue. Tarkoituksena on keskittää poliittinen, taloudellinen,
intellektuaalinen ja uskonnollinen valta yhden maailmanhallinnon alle.
Siirtyminen toteutetaan asteittain yhdistämällä pieniä alueita
suuremmaksi, kuten Euroopan valtiot Euroopan unioniksi, USA, Kanada ja
Meksiko Pohjois-Amerikan unioniksi ja Aasian maat Aasian unioniksi.
Euroopan unionin valmistelu laitettiin alulle 50-luvun Bilderberg-
kokouksissa. Lord ROTSCHILD ja Laurence ROCKEFELLER valitsivat 100
vaikutusvaltaisinta elitistiä integroimaan Euroopan – ei suinkaan
muodostaakseen mielekkäämmän tulevaisuuden tavalliselle kansalaiselle,
vaan tehokkaammin toimivan valvontakoneiston ja kaiken alistamisen
talouden ylivallalle.”
…
Tässä uuden maailmanjärjestyksen hirmuvallassa ei ole keskiluokkaa, vaan vain
eliitti ja sitä kuuliaisesti palvelevat köyhät alamaiset, joiden elämä
on läpikotaisin kontrolloitua huipputeknologian valvomassa
poliisivaltiossa. Tämä on tiivistettynä Daniel Estulinin
maailmanlaajuisen menestyskirjan väite. Hänellä on myös perustelut
väitteensä tueksi.” – ”Kirjaesittely / Tomi Ahola: DANIEL ESTULIN: The True Story of the Bilderberg Group (2007)”,https://keskustelu.diabetes.fi/index.php/topic,1718494.msg1783220.html?PHPSESSID=uj37e93u7tc74vbe7ucc1iohs6#msg1783220
Aatos Erkko kävi Bilderberg-kokouksessa kuuntelemassa ohjeistusta siihen, millaista propagandaa hänen Pravdansa tulee taukoamatta suoltaa, jotta Suomi ja muu maailma voidaan alistaa tuon Uuden Maailmanjärjestyksen tyranniaan. Hänen jälkeensa lehden päätoimittajia on käynyt Bilderberg-kokouksissa kuuntelemassa ohjeistusta lehdessä suollettavaa EU-diktatuurin/Uuden Maailmanjärjestyksen propagandaa varten.
Bilderberg-agendaan kuuluu mm. kansallisuuksien ja kansallisvaltioiden sekä perinteisen perheinstituution tuhoaminen. Sillä selittyy Pravdan suoltama taukoamaton suomalaisvihamielinen monikulttuuripropaganda ja jatkuva homotus-, lesbotus-, transsukupuoli-, sukupuolettomuus- ja muu kulttuurimarxixtis-feministinen mädätysaivopesu – ja hyökkäys isänmaallista Kärkkäistä vastaan.
Lehden ajaman täydellistetyn EU-diktatuurin on määrä olla Uuden Maailmanjärjestyksen prototyyppi, jota käytetään mallina muunkin maailman alistamiseen tuohon tyranniaan.
Kommunistisen internationaalinsa asiaa ajaville viherkommunisti-toimittajille Pravdan suomalaisvihamielinen monikulttuuripropaganda luonnollisesti sopii kuin nenä naamaan, samoin kuin lehden muu mädätyspropaganda: sanoihan Stalinin ohjeistamaa eurooppalaista kommunistista solutustyötä 1920–30-luvuilla rahoittanut ja johtanut saksalainen Willi Münzenberg Frankfurtin koulukunnan pitkäaikaisen operaatiosuunnitelman olevan kiteytettynä seuraava:
”Me teemme Lännen niin korruptoituneeksi, että se löyhkää.”
Noiden kansanvihollisten mm. Pravdassa suoltama kulttuurimarxistinen monikulttuuri- ja muu mädätyspropaganda perustuu juuri kommunistisen Frankfurt-koulukunnan kehittämiin oppeihin.
Hyvin äijjät on läksynsä yllä olevasta päätellen lukeneet … joten peukkuni ylös !!!
“Halpahallipatruuna Juha Kärkkäisen tavaratalohankkeesta on tulossa poliittinen kiistakapula Rovaniemellä.”
Tässähän mollataan myös toista kauppaketjua… vertaamalla Kärkkäistä sen nimeen. Halpa-Halli on myös suosittu ostospaikka ja tavara kohtuullisen edullista ja laadukasta.
Minusta Halpahalli on kallis. Ilmeisesti Kärkkäinen rikkoo tässä jotain kartellia, kun hänen kimppuunsa käydään niin kovasti. Tietenkin röyhkeästi haetaan ennakkopäätöstä myös sille, voiko yhteiskunta estää toisinajattelevia yrittämästä. Alkaa olla jo täyttä kommunismia täällä
Piikki Kalergi-suunnitelman mukaista eurooppalaista valkoista kansanmurhaa toteuttavan EU-diktatuurin ja sen lahjomien maanpetturihallitusten lihassa:
”Montenegro aikoo rakentaa raja-aidan – Unkari lahjoittaa piikkilangat”,
https://www.kansalainen.fi/montenegro-aikoo-rakentaa-raja-aidan-unkari-lahjoittaa-piikkilangat/
Unkari on täydellinen vastakohta EU-diktatuurin ja CIA:n korruptoimien punaliberaalien punaporvari-maanpetturien johtamalle Suomelle, joita vielä viherkommunisti-toimittajien dominoima valtaVALEmedia tukee:
”Unkarin varapääministeri: Islamin tunkeutuessa Eurooppa vaarassa menettää identiteettinsä”,
Pääministeri Orbán on jo luvannut hallintonsa pyrkivän muuttamaan Unkarin tämän vuosisadan ”kristilliseksi demokratiaksi” sen sijaan, että “yrittäisi korjata haaksirikon kärsinyttä ‘liberaalia’ demokratiaa”. Orbán jatkaa vallassa puolueensa saatua huhtikuun vaaleissa ylivoimaisen voiton, mikä oli järkytys eurooppalaiselle valtaeliitille sekä George Sorosin rahoittamille “kansalaisjärjestöille”, jotka vastustavat Orbánin tiukkaa rajavalvontaa.
Ennen vaaleja hän varoitti, että “suurin [Eurooppaa] uhkaava vaara on Euroopan välinpitämättömän hiljainen poliittinen valtaeliitti, joka luopuu kristillisistä juuristaan huolimatta siitä, että Lähi-idän kristittyjen kohtalon pitäisi saada Euroopan tajuamaan, että meille voi käydä samoin kuin heille, vaikka se tuntuukin mahdottomalta”.
Orbán lupasi vastusta niitä “Euroopan henkisiä ja poliittisia johtajia, jotka haluavat luoda sekoittuneen yhteiskunnan, joka muutamassa sukupolvessa muuttaisi kokonaisen maanosan kulttuurisen ja etnisen identiteetin sekä kristillisen luonteen”…”
Koko artikkeli: https://www.kansalainen.fi/unkarin-varapaaministeri-islamin-tunkeutuessa-eurooppa-vaarassa-menettaa-identiteettinsa/
Rovaniemestä on kehkeytynyt melko vittumainen kaupunki.
Sieltä ja muista kylistähän ne vitunvirkkaajat tai näiden vanhemmat ovat saapuneet (entiseen) Helsinkiinkin sitä pilaamaan, meinaan kun hesalaisia leimataan typeriksi mutta oikeat helsinkiläiset ovatkin pieni vähemmistö eivätkä tee enää päätöksiä oman alueen asioista.
Ongelmien alkujuuri on valitettavasti suomalaisten (virkamiesten&päättäjien) kohtalaisen alhainen älykkyys ja epäitsenäinen elämänasenne. Pintasuoja propagandan ja auktoriteettien virheellistä vaikutusta vastaan on kuin voilla kesäpäivän auringossa.
Mukavuus ja turva ovat tärkeintä, vaikka sen saavuttamiseksi asteltaisiin miljoonien ihmisten luontaisten oikeuksien yli. Samalla tietenkin uskottelemme itsellemme että kyllähän minun ajatukseni omiani on. Se dynamiikka mitä aiemmin ylläpiti esim. kirkko, papisto ja valtaeliitti on muuntunut vain nimeksi.
Sitten kun jotkut kokevat että jotain on pielessä niin mennään uutta herraa/rouvaa kumartelemaan, ja vieläpä kutsuen tällaista ilmastokirkon riviuskovaista ”mestariksi” vain sen tyyppisistä syistä kun tämä vastustaa kirkkoveron nostoa, mutta samalla jatkaen ja hyväksyen kaikki ne muut ilmastokirkon verot sekä propagandan.
Sitäpaitsi, jos ei edes näe kerholaisten sekä feikatun ’”heimon'” eliitin aiheuttamat maailmanlaajuiset rakenteet, ei todellakaan ansaitse parempaa kuin ikuista talousorjuutta (paljon suurempi asia kuin yksinomaan velkaorjuus, vaikka velkkaorjuus on keskeinen osa talousorjuutta) ja ideologioissa alamaisen asemaa.
Omat lapset ovat onneksi hyvin koulutettuja ja he, yhdessä muiden ikäluokan edustajien kanssa ovat tarpeeksi älykkäitä että lähtevät pois Suomesta, sillä tämä maa ei muutu paljoa järkevämmäksi ennen kuin yhteiskuntajärjestelmä ensin kaatuu.
Tietenkin on niitä ketkä eivät omasta kuplastaan näe kokonaisuutta ja ihmettelevät tällaista realismin pakottamaa kriittistä asennetta. Hyvä juhlaa heille, fantsuilkoon keskenään samalla kuin Hurstin kansalta viedään tuhkatkin pesästä ja mahdollisuudet nostaa itsensä reilun pelin yrittämisen kautta ovat nolla.
Kärkkäinen on liian suuri mies pienelle kylälle nimeltä Suomi mutta jatkaa kävelyään koirien haukkuessa.
Mannerheim ja muut hänenlaisensa kansallismielisetkin olivat liian suuria niille suomalaisille, jotka nykyään hurrittelevat niitä samanlaisia aitoja kansallismielisiä. Ilmiö kasvoi jytkyjen mukana ja mitä ne jytkyt toi?
Lisää tyhmyyttä ja sen vanhan ikävän toistoa vain. Nyt on muka uudet tuulet, vaikka sama lauma – pah.
Itse olen luonnon lähellä, elän vähemmällä, laitan pakolliset laskut automaattiseen maksuun ja minimoin veromaksut sekä kontaktit hauskoille, mutta varsin harhaisille porukoille. Tämä on satojen vuosien odotuspeliä jos hitaasti ihmiset alkavat näkemään asioita vaihtoehtoisista näkökulmista.
Anteeksi ranttini, tuskin ketään kiinnostaa. Poistun taka-vasemmalle.
Kiitos tekopyhyydeltä ja suomalaisvastaisuudelta löyhkäävien roskalehtien, saa vastaisuudessa Kärkkäinen minunkin rahojani enenevissä määrin. Olen nimittäin onnekseni muuttamassa paikkakunnalle josta kyseinen kioski löytyy. Ja jos nuo punikkiuden paskalle löyhkäävät, käytetyn vessapaperin arvoiset kuirulehdet eivät niin kovin olisi Kärkkäistä mainostaneet, tuskin olisin edes kiinnostunut koko liikkeestä. Kiitos siis paskalehdet, kun olette mainostaneet Kärkkäistä ja auttaneet huomaamaan, että niillähän on varsin hyvä valikoima juuri itselleni tärkeitä tuotteita.
Huvittavaa sikäli, että Magneettimediassa arvostellaan Israelin kovia otteita palestiinalaisia kohtaan, mitä arafat-huivinen vasemmisto on aina tehnyt. Samoin MM:ssa arvostellaan suurpääomavetoisen globaalitalouden ylivaltaa tai USA:n imperialismia, minkä myös pitäisi olla vasemmiston hommia.
MM ja sen taustaryhmät tekevät nykyään sitä, mitä vasemmiston pitäisi tehdä tai tekevät sen paremmin.
Juutalaisia ei saa arvostella, heillä on koskemattomuus.
Muodon vuoksi Eu joskus vähän Israelille sanoo hyi-hyi ei saa ihan noin tuhma olla…
Kyllä ovat pahasti lännen johtajat sionistieliitin tossun alla.
Kaiken lisäksi nämä ”juutalaiset” eivät edes ole oikeita juutalaisia.
Ihmetyttää kristityt jotka fanittaa Israelia, Talmudissakin on vihapuhetta kuin Koraanissa.
Kummassakaan ei kristittyjä kunnioiteta paskan vertaa.
Muuten, kirjoitetun historian aikana juutalaisia on karkotettu eri paikoista monta sataa kertaa.
Minkähän tähden?
Onko aina kyseessä olleet rasistit, natsit tai antisemitistit?
Vai onko syytäkin ollut karkottaa?
Voisiko vika olla itsessä heillä?
Suomen päättäjät nuolevat juutalaiseliitin persettä. Eikä tässä ole kyse vasemmistosta tai oikeistosta. Kaikki Suomen johtavat päättäjät nuolevat juutalaiseliitin persettä. Kärkkäinen on tässä asiassa raikas poikkeus.
Miksi suomalaiset nyhverö päättäjät ovat näin rähmällään?
Kantaisivat enemmän huolta esim. Islannin ja sen kansan tulevaisuudesta. Islantilaisia on vain 350 000!
Islantilaiset ovat meille paljon läheisempiä kuin Israelin juutalaiset. Israelin juutalaisilla on maailman miljardit ja suurvaltojen sotakoneistot jo puolellaan.
Jätetään Israel taka-alalle ja keskitytään meidän pohjoismaiseen veljeskansakuntaan Islantiin.
Näkkäljärvi voisi pitää suunsa kiinni..muistakaa boikotouda sossuja vaaleissa..heidän joukossaan..raiskareita. puukottajia..insesti_isä yms.
Ne hieman vakavampia syytteitä kuin joku lehtikirjoittelu
Islamilaiset maat vihaavat juutalaisia ja jopa euroopassa isketty synagoogiin..eli muslimit ovat rasisteja..suomen punaviherkupla hyysää muslimimaahanmuuttajia ja tukevat samalla rasismia juutalaisia kohtaan..joku ristiriita jossain..syytetään ja maalitetaan jotain henkilöä vaikka itse syyllistytään samaan paljon pahemmin
Kirjoituksessa aivan väärin väitetään Suomen oikeusjärjestelmän toimivan ja että sen päätöksiin olisi alistuttava suu supussa. Oikeuslaitos vaikuttaa korruptoidulta ja poliitikkojen käskyttämältä. Lisäksi on säädetty mielipuoliset vihapuhelait, joiden nojalla tämä oikeuslaitos toimii. Tossavainen muistaakseni itse äänesti niiden puolesta. Kärkkäinen tuomittiin aikoinaan melko pian uusien lakien tultua voimaan niiden nojalla. No onhan oikeusistuin aiemminkin venynyt vaikka millaisiin tuomioihin. Varmaan jonkinlainen tuomio olisi joka tapauksessa napsahtanut. Ajoivathan sitä vaikutusvaltaiset tahot. Joka asiassa meno on Euroopan laajuisesti ja kaikissa länsimaissa mennyt aivan hulluksi. Perustuslain vastaiset lait ja mielipuoliset tuomiot. Voisi puhua jo näytösoikeudenkäynneistä. Mitään tolkkua ei ole siinä, että yleisesti tunnetuista tosiasioista voisi saada tuomionvihapuheesta tai yleisesti eri kaupoissa myydyn kirjan esipuheesta ym. Mutta persujenkin vaatimalla vaatimat uudet lait mahdollistavat kaiken ilman muuta. Tuollaiset tuomiot ovat skeidaa ja koko maa myös
Mikä on Demla?
”Kirjainyhdistelmä Demla (ent. Suomen Demokraattiset Lakimiehet) on monille etäisesti tuttu. Se symboloi Suomen oikeuslaitoksen poliittista korruptiota. Demla on kommunistien vuonna 1954 perustama vasemmistolainen lakimiesyhdistys, joka Neuvostoliiton aikana piti tiiviisti yhteyttä idän ”edistyksellisiin” (so. kommunisteihin). Sen tavoitteena on ohjailla suomalaista oikeusjärjestelmää ja lainsäädäntöä oman poliittisen arvopohjansa mukaisesti. Sillä on kautta historiansa ollut huomattavasti valtaa maassamme, ja monet Demlan jäsenistä ovat kuuluneet presidenttiä (Halonen) ja pääministeriä (Jäätteenmäki) myöten korkeimpaan valtiojohtoomme. Juuri järjestön vaikutusvalta tekee siitä vaarallisen; demlalaiset ovat perinteisesti olleet avainasemassa esimerkiksi Suomen maahanmuuttopolitiikasta päätettäessä.
Vasemmiston taktiikoille uskollisena Demla on julkilausumissaan piilottanut todelliset tavoitteensa ympäripyöreän ihmisoikeushötön taakse. Kommunismin edistäminen on sittemmin vaihtunut monikulttuurin kannattamiseen ja muun muassa aseiden omistusoikeuden vastustamiseen. 2000-luvulla demlalaisten toiminta on herättänyt suomalaisissa närkästystä etenkin siksi, että yhdistyksen jäsenet ovat pyrkineet aktiivisesti rajoittamaan suomalaisten sananvapautta oikeusteitse.
Ruben Stiller totesi taannoin Yle Puheen keskusteluohjelmassa, että Suomeen tarvittaisiin lakimiesryhmä, joka ottaisi asiakseen ”rasistien” (eli monikulttuurisuutta vastustavien) jatkuvan ahdistelun. Demla on juuri se ryhmä.”
http://www.magneettimedia.com/mika-on-demla/
Demlalla ja persuilla on paljon yhteistä. Esim. tänne pölähti heti liuta natsittelijoita, jotka tuntuvat koko ajan melkein huutavan enemmän natseja vastaan kuin mitään ja vertaavat natseihin koko ajan vastustajiaan. Samat valheet pyörivät kuin Demlalla ja kommunisteilla historiasta ja pitkälle sama agenda siis. Demla on juutalainen järjestö. Persut ihailevat juutalaisia ja Israelia ja ovat kunnostautuneet sananvapauden rajoittajina melkein eniten Suomessa.Vaaliohjelmassaan 2011 he vaativat lisää rajoituksia sananvapaudelle. Demlalla ja persuilla vaikuttaisi olevan yhteinen agenda. Persujen teot ovat hallituksessa olleet järkyttäviä, mutta jo ennen sitä ihan yhtä järkyttäviä.Myös Demla toimii lähinnöä natseja ja oikeita isänmaallisia vastaan. Myös persut ovat aina olleet hyvin vihaisia muille kuin ”maltillisille” kansallismielisille. Vastaavanlainen viha muslimeita ja kansallissosialisteja kohtaan tuntuu olevan yhteistä persuilla ja Demlalla. Demla ei ole juurikaan oikeasti persuja vastaan, vaikka on tukistellut myös heidän edustajiaan. Taitaa olla tämä yhteistä teatteria, josta suurin osa persuja ei tiedä eikä osaa oivaltaa (tyhmiä kun ovat)
Kurdit ja antifantit riehuu Tampereella. Anarkisti hyökkää sivustalla olleen kansalismielisen kuvaajan kimppuun ja Polpo pidättää kansallismielisen. Saatanan maanpetturi poliisit!
https://www.youtube.com/watch?v=9N83-OwmwUE
POLPO tekee kuten maatamme johtavat EU-diktatuurin lahjomat maanpetturit käskevät – EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelman eli valkoisen kansanmurhan pitää edistyä!
”The EU has BRIBED 28 Prime Ministers with £10 million per treaty to sign away their nations and their freedom. Ordinary Ministers get less. Its much cheaper than building weapons and going to war, as Adolf Hitler did.”
”Expose the EU dictatorship and its police state”,https://eutruth.org.uk/
”The EU is corrupt and cannot account for 95% of its expenditure (yes, ninety five % lost)
The EU has over 200,000 offshore bank accounts from which it pays BRIBES.”
”Fifty reasons to leave the EU”,http://www.eutruth.org.uk/50reasonseu.html
(eutruth.org.uk on britti-patriootti David Noakesin sivusto)
Alkoholisoitunut jesuiitta Juncker pitää tiukasti kiinni EU-diktatuurin valkoisen kansanmurhan suunnitelmasta:
“Tulemme turvaamaan Italiassa olevien afrikkalaisten oikeudet”,
https://www.kansalainen.fi/eu-komission-juncker-italialle-tulemme-turvaamaan-italiassa-olevien-afrikkalaisten-oikeudet/