Mainos:

Koeajossa BMW 5-sarja: Luokkansa kärkeä – silti pettymys

Päivitetty 7.9.2017, Julkaistu 1.9.2017 – Kirjoittaja Toimitus

Edellisen korimallin 5-sarjaa eli BMW:n koodikielellä F10-mallia pidettiin yleisesti jo niin hyvänä autona, että siitä on vaikea enää parantaa. BMW otti kuitenkin haasteen vastaan, ja esitteli viime syksynä uuden G30-mallin. Nykysuomi kävi koeajamassa luultavasti Suomessa myydyimmän malliversion, eli pienimmällä diesel-moottorilla varustetun 520d-mallin porrasperäisenä.

Mietittäessä sitä, onko kehitystä tapahtunut, on luontevaa verrata uutta mallia edeltäjäänsä. Vanhaan malliin verrattuna auto on kasvanut 36 mm pituutta ja 6 mm leveyttä. Edeltäjän häijyn näköinen keulailme on historiaa, ja uusi malli on kauttaaltaan linjakkaammin muotoiltu. Sulavan muotoilun ansiosta ilmanvastuskerroin on todella alhainen, 0,22.

Tyylikkyys jatkuu myös sisätiloissa. Ohjaamossa ei ole tapahtunut yhtä suuria muutoksia kuin ulkokuoressa. Uutukainen muistuttaa sisätiloiltaan paljon edeltäjäänsä, tosin muotoja on virtaviivaistettu sieltä täältä. Kaikki hallintalaitteet ja säätimet ovat kohdallaan, ja Bemarikuski tuntee hytissä olonsa heti kotoisaksi.

Nahkaverhoilu on kertakaikkiaan upean näköinen kaikkine tikkauksineen ja yksityiskohtineen. Siellä täällä on kuitenkin ehkä hieman halvan ja kovan oloista muovia, jollaista ei ole totuttu näkemään BMW:n 5-sarjassa.

Mainos:
Pelkkä ulkonäköpäivitys?

Auto on ilo silmälle sekä sisältä että päältä, mutta silti tulee mieleen, että kyseessä on pelkästään nimenomaan ulkonäköpäivitys. Aikanaan, kun edeltäjämalli F10 tuli markkinoille, oli hyppäys edellisestä E60-mallista todella suuri. F10 tuntui kaikin puolin ihan erilaiselta autolta, kokonaisfiilis oli tyystin erilainen. Nyt siirryttäessä F10-mallin puikoista G30:n rattiin ei tuota vau-efektiä synny.

Auto ei ajettavuudeltaan juurikaan poikkea edeltäjästään. Melutasossa ei ole tapahtunut havaittavaa muutosta. Auto on yhtä vaivaton ja helppo ajaa kuin edeltäjänsä, kokoonsa nähden jopa yllättävän näppärä. Sen sijaan edellismallissa lähes huomaamatta isommalle vaihtanut automaattivaihteisto aiheuttaa nyt selvästi havaittavan nykäyksen kiihdytettäessä. Joku tiesi kertoa, että nykäykset olisi tahallisesti ohjelmoitu autoon luomaan urheilullista tuntumaa. Tiedä häntä, mutta huomaamattomaan vaihtamiseen tottuneelle nuo nykäisyt tuntuivat kehitykseltä taaksepäin.

Totuttuun tapaan BMW:n moottorit ovat kokoonsa nähden tehokkaita ja pienipäästöisiä. Hinnat alkaen -mallillakaan ei jää jalkoihin. Suorituskyky ja jousitusmukavuus ovat jotakuinkin ennallaan. Koeajomoottorin maltillinen muutaman hevosvoiman tehonlisäys ei siis juurikaan tunnu ajossa. Tiloiltaan auto on samaa luokkaa edeltäjämallin kanssa. Mittaristo ja iso kojelautanäyttö toimintoineen ovat hienon näköiset ja monipuoliset.

Ei pitkille ihmisille

Kun auto on niinkin hintava kuin 5-sarjan BMW uutena on, niin on ihme, ettei Suomessa yleensä ole tapana ruksia autoon juurikaan lisävarusteita. Perusversiona auto on kuitenkin melko riisuttu malli. Esimerkiksi parempien etuistuimien luulisi olevan itsestäänselvyys varsinkin enemmän ja pidempää matkaa ajavalle ostajalle. BMW:n vakiojakkaratkaan eivät mitkään huonot ole, mutta lisävarusteiset sport- tai comfort-jakkarat ovat perinteisesti olleet hintansa arvoinen investointi.

Auton suurin pettymys liittyykin juuri tähän. Koeajoautossa nimittäin oli lisävarusteiset urheiluistuimet. Kun edeltäjämallien urheiluistuimissa on pidempikin kuljettaja saanut itselleen riittävän reisituen istuinosan pituussäädettävän etureunan ansiosta, ei se ole enää mahdollista. Etuistuimet ovat selvästi edeltäjämallia pienemmän kokoiset, ja pituussäädettävästä etureunasta huolimatta reisituki jää pitkällä kuljettajalla vajaaksi. Onko pitkän kuljettajan jatkossa ostettava 7-sarja saadakseen autoonsa riittävän kookkaat penkit? Comfort-istuinta emme päässeet kokeilemaan, joten ei ole tiedossa, koskeeko sama ongelma myös sitä.

Vaikka BMW:n uusi 5-sarja on edelleen luokkansa ehdotonta kärkeä, on se silti hienoinen pettymys, sillä toivottua kehitysloikkaa ei ole ulkonäköä lukuunottamatta tapahtunut. Joissain asioissa on jopa menty huonompaan suuntaan. Toivottavasti BMW:n alati jatkuva tuotekehitys tuo parannuksia ja kehitystä tulevien vuosikertojen autoihin.

 

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

1 Kommentti
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Kokemuksia on
Kokemuksia on
8

BMW on mennyt alaspäin vuosikymmeniä sekä laadussa että matkustajatiloissa. Moottoritkin ovat nuhaisempia kuin ennen.

Itse 635Csi:tä ja 730:tä ajaneena voin sanoa että niiden moottoreissa oli vääntöä, automaatti vaihtoi hienosti (jos vertasi mersun askiin) ja tilaa oli sisällä vaikka muille jakaa. Autoon mentäessä ei ollut puhettakaan että reidet olisivat hinkanneet rattia, vaan väliin jäi 186cm pitkällä henkilöllä 25-30cm. Sama kuin Audin A8 -95. Uusi Audi A8 on täysi susi. Vaikka etupenkin laskee alas, hinkkaavat reidet rattia mennen tulle. Ei tämän hintaluokan autoissa saa olla näitä halvan auton vikoja.

Mutta Bemariin takaisin… 635:ssa mahtui takapenkille pitkiä ihmisiä vaikka se olikin periaatteessa kupee. 735:ssa taas hljainen matkustamoääni mahdollisti keskustelun normaaliäänellä yli 200km/h vauhdeissakin. Kuitenkin, se asia joka minut ajoi pois bemari-kanasta oli tämä uusi muotoilulinja. Entiset pyörölamput vaihdettiin ”paha pylly” lookkiin ja moottoreista otettiin tehot pois. Tehoa on paperilla mutta se joka on ajanut vanhanliiton moottoria, tietää miten 218hv kuljettaa moista koppaa. Siihen ei edes Audin 330hv pysty. Ykkösellä kun lähti ruhallisesti liikkeelle, vaihtoi kakkoselle kierrosten ollessa 2800 ja painoi kaasua hiukan yli puolenvälin, niin aina takarenkaat ulvaisivat. Ja jos painoi pohjaan, niin tyhjää löi vitisenkymmentä metriä. Ei lyö nykyautot.

Jos olette erimieltä nykykoreista vs. vanhat korimallin niin katsokaa paljonko 635:t maksavat ja sitten paljonko esim 740:et. Eroa on kuin yöllä ja päivällä. Bemarinkin kannattaisi jälleen ryhtyä tekemään malleja jotka ovat ajattomia. ja joiden CV-arvo yhdessä ajoneuvon poikkipinta-alan kanssa mahdollistaa pienen polttoaineen kulutuksen.

Lapset ja aikuiset jakoivat hautoja Ruotsissa – verisiteet olivat kuitenkin harvinaisia

Julkaistu 21.8.2026 – Kirjoittaja Toimitus

Useimmissa tutkituissa tapauksissa viikinkiajan lopun ja keskiajan Ruotsissa aikuisten kanssa haudatut lapset eivät olleet läheisiä biologisia sukulaisia. Tukholman yliopiston uusi tutkimus haastaa yleisen arkeologisen tulkinnan ja osoittaa, että sosiaaliset ja uskonnolliset periaatteet määrittivät usein sen, ketkä jakoivat haudan.

Tutkijat analysoivat DNA:ta 142 ihmisestä, jotka oli haudattu Sigtunaan, Jämtlannin Västerhusiin ja Skånen Fjälkingeen. Aineisto sisälsi 68 lasta ja nuorta sekä 74 aikuista 27 yksittäishaudasta ja 50 yhteishaudasta Science Advances -lehdessä julkaistun tieteellisen tutkimuksen mukaan.

Kun arkeologit ovat löytäneet aikuisen ja lapsen samasta haudasta, he ovat usein tulkinneet heidät vanhemmaksi ja lapseksi tai muiksi läheisiksi sukulaisiksi. DNA-tulokset osoittavat, että tämä selitys päti harvoin tutkittuun aineistoon, jopa sellaisilla hautausmailla, joilla monet haudatuista olivat tosiasiassa sukua toisilleen.

Oletamme usein, että samassa haudassa oleva aikuinen ja lapsi ovat vanhempi ja lapsi, tai vähintäänkin läheisiä sukulaisia. Useimmissa tutkimissamme tapauksissa se ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa, sanoo tutkimusta johtanut Maja Krzewińska Paleogenetiikan keskuksesta lehdistötiedotteessa.

Mainos:

Lapset noudattivat aikuisten hautaustapoja

Geneettinen materiaali mahdollisti myös sellaisten lasten biologisen sukupuolen määrittämisen, jotka olivat liian nuoria määritettäväksi luurangon perusteella. Tämän ansiosta tutkijat pystyivät selvittämään, noudattiko lasten sijoittelu hautausmailla samoja malleja kuin aikuisten.

Tulokset osoittavat, että pojat ja useimmat tytöt haudattiin samankaltaisten periaatteiden mukaisesti kuin aikuiset. Västerhusissa, jossa miehet ja naiset sijoitettiin yleensä hautausmaan eri puolille, lapset noudattivat samaa sukupuolen mukaan jaoteltua mallia.

Lapsia ei näytetä kohdellun erillisenä kategoriana. Kuolemassa he noudattivat samoja sosiaalisia ja uskonnollisia periaatteita kuin aikuiset miehet ja naiset, sanoo Anders Götherström, molekyyliarkeologian professori ja hankkeen johtaja.

Tutkijat päättelevät, että sukupuoliroolit näyttävät vakiintuneen varhain, mutta korostavat samalla, että hautaustavat sallivat silti tiettyä joustavuutta. Löydökset viittaavat myös siihen, että laajennetut sukulaisuusverkostot ovat saattaneet olla tärkeitä varhaiskristillisten yhteisöjen järjestäytymisessä.

Poikkeuksellisen selkeä sukulaisuuskuvio löytyi erään nuoren naisen ympäriltä Västerhusin hautausmaalta, joka tunnetaan nimellä Nainen 56. DNA yhdisti hänet viiteen läheiseen sukulaiseen samalla hautausmaalla: hänen vanhempiinsa, veljeensä ja kahteen tyttäreensä. Heitä ei kuitenkaan ollut haudattu yhdessä hänen kanssaan, vaan eri puolille aluetta.

DNA-tutkimus muuttaa siten kuvaa keskiaikaisista yhteishautauksista. Vierekkäin lepäävät ihmiset eivät välttämättä kuuluneet samaan ydinperheeseen. Sen sijaan se paljastaa yhteiskunnan, jossa usko, sukupuoli ja sosiaalinen yhteisö saattoivat painaa biologista sukulaisuutta enemmän, kun kuolleet saatettiin lepoon, Tukholman yliopisto raportoi.

Kanye West suunnittelee konsertteja Venäjällä

Julkaistu 20.8.2026 – Kirjoittaja Toimitus

Venäläinen promoottori Say Agency on ilmoittanut räppäri Kanye Westin, joka esiintyy nykyään nimellä Ye, kahdesta konsertista Pietarissa lokakuussa.

Konsertit on määrä järjestää 10. ja 11. lokakuuta Gazprom Arenalla, johon mahtuu noin 80 000 katsojaa.

Say Agency vahvisti Venäjän valtiolliselle uutistoimisto RIA Novostille, että Ye/Kanye West esiintyy Pietarissa, Meduza raportoi. Myös Reuters kertoo Gazprom Arenan vahvistaneen suunnitelmat.

Liput maksavat 9 000 ruplasta ylöspäin, ja niitä voi ostaa erilliseltä lippusivustolta. Meduza raportoi, että seisomapaikka areenan kentällä maksaa 25 000 ruplaa, kun taas aitiopaikka voi maksaa jopa 160 000 ruplaa.

Mainos:

Kanye West vieraili Moskovassa vuonna 2024 venäläisen suunnittelijan Gosha Rubchinskiyn syntymäpäiväjuhlissa.

Tuolloiset raportit viittasivat mahdolliseen konserttiin Lužniki-stadionilla, mutta järjestäjät eivät koskaan vahvistaneet suunnitelmia, eikä esiintymistä tapahtunut.

Saatavilla olevat lähteet eivät tällä hetkellä sisällä Kanye Westin julkista lausuntoa siitä, toteutuvatko konsertit.

Hapansilakka: Ruotsin kuuluisa ja pistävä perinne

Julkaistu 20.8.2026 – Kirjoittaja Toimitus

Elokuun kolmas torstai merkitsee perinteisesti sesongin alkua voimakkaan tuoksuiselle ruotsalaiselle hapansilakalle (surströmming). Ruotsalaisten sekä rakastama että vihaama fermentoitu kala omaa pitkän historian – erityisesti Pohjois-Ruotsissa.

Fermentointi eli hapattaminen on yksi ihmiskunnan vanhimmista tavoista valmistaa ja säilöä ruokaa. Esimerkiksi Ruotsin eteläosista löydetyt arkeologiset löydöt hapatustoiminnoista ajoittuvat 9 000 vuoden taakse.

Erityisesti kalan hapattaminen on ollut pitkään yleistä etenkin Pohjois- ja Länsi-Ruotsissa, Living Cultural Heritage -arkisto kirjoittaa. Suolattu ja hapatettu kala mainittiin jo vuonna 1572, ja vanhin tallennettu maininta sanasta surströmming on vuodelta 1732. Oli luonnollista valmistaa hapatettua kalaa silakasta, mutta myös muita kaloja käytettiin: särkeä, ahventa, siikaa, taimenta ja nieriää.

Vaikka hapansilakalla on hyvin ominainen haju, sana ”hapan” ei tarkoita, että tuote olisi pilalla tai mätä, vaan yksinkertaisesti sitä, että se on fermentoitu.

Mainos:

Suolattua ja hapatettua silakkaa

Suolaus oli myös yleinen tapa säilöä kalaa. Ero suolauksen ja hapattamisen välillä on suolan määrässä sekä itse käymisprosessissa. Suolasilakka sisältää suuren määrän suolaa, mikä estää kalan bakteereita käymästä ja siten säilöö sen. Hapansilakka taas sisältää vähemmän suolaa, jolloin sen annetaan fermentoitua.

Kustaa Vaasan suolapula

1500-luvulla Ruotsi kärsi suolapulasta, koska kuningas Kustaa Vaasan sanotaan hoitaneen huonosti luottonsa kauppakumppani Lyypekin kanssa, kertoo Hapansilakka-akatemia (Surströmming Academy). Rangaistuksena suolatoimituksia Ruotsiin rajoitettiin. Tämä puolestaan johti hapatetun kalan ja hapansilakan tuotannon huomattavaan kasvuun, koska niiden valmistukseen tarvittiin vähemmän suolaa.

Ruotsia koetteli toinen suolapula 1700-luvulla Englannin kanssa vallinneiden jännitteiden vuoksi. Pula johti suolasilakan tuotannon vähenemiseen ja hapansilakan lisääntymiseen.

Koivun tuohia ja tynnyreitä

Hapansilakan valmistamiseksi kala ensin puhdistettiin, suolattiin kevyesti tynnyrissä ja peitettiin koivun tuohella. Tynnyri suljettiin tiiviillä kannella. On viitteitä siitä, että tynnyri usein haudattiin maahan ja käymisprosessin annettiin tapahtua näin, minkä vuoksi kalaa kutsuttiin joskus ”haudatuksi kalaksi”. Muutoin tynnyreitä säilytettiin usein venevajoissa. Kala fermentoitui kesän aikana ja se syötiin syksyllä.

Hapansilakkakauden avajaiset Tennstopet-ravintolassa vuonna 1950.
Hapansilakkakauden avajaiset Tennstopet-ravintolassa vuonna 1950. Kuva: Gunnar Lantz

Arkiruasta herkuksi

Hapansilakka oli aiemmin arkiruokaa, jota syötiin tavallisissa ja köyhissä kotitalouksissa, pääasiassa Pohjois-Ruotsin rannikolla. Aluksi sitä myytiin tynnyreissä, joissa se oli valmistettu, tai avoimissa astioissa, mutta Ruotsin teollistuessa kalaa alettiin myydä säilykepurkeissa.

1900-luvun jälkipuoliskolla ruotsalaiset alkoivat pitää hapansilakkaa herkkuna. Vuonna 1940 elokuun kolmas torstai säädettiin lailla hapansilakkapremiääriksi eli kauden avajaispäiväksi. Viranomaiset halusivat varmistaa, että kala oli fermentoitunut riittävästi ennen kuin sitä myytiin ja yleisö söi sitä. Laki pysyi voimassa vuoteen 1988 asti, mutta perinne säilyy edelleen, erityisesti Pohjois-Ruotsissa.

Ulvöniä kutsutaan usein hapansilakan saareksi, sillä siellä kalaa alettiin tuottaa suuremmassa mittakaavassa. Nykyään saarella ei ole teollista tuotantoa, mutta sen henki elää asukkaiden keskuudessa. Esimerkiksi Hapansilakka-akatemia perustettiin vuonna 1999 perinnön säilyttämiseksi. Nykyään saarella on museo, ja sesongin avaus on perinteinen kohokohta.

Myös muut kaupungit ylläpitävät perinteisiä juhlia. Nykyään Ruotsissa on yhdeksän suolaamoa, jotka tuottavat hapansilakkaa.

Nykyään puolet kaikesta hapansilakasta kulutetaan Dalälven-joen pohjoispuolella ja toinen puoli sen eteläpuolella, erityisesti Tukholmassa. Yli puolet hapansilakkaa syövistä tekee niin vain kerran vuodessa.

Brännvin kuuluu pöytään

Hapansilakan syöminen on juhlallinen tilaisuus, jolloin perhe ja ystävät kokoontuvat yhteen nauttimaan fermentoitua kalaa. Perinne elää, eikä syömistavassa ole tapahtunut suuria muutoksia.

Voimakkaan hajun vuoksi suositellaan, että purkki avataan ulkona, mutta näin ei tehty menneisyydessä. Kielen ja kansanperinteen laitoksen (Isof) tallennetun aineiston mukaan tämä ei olisi tehnyt kenestäkään ”aitoa hapansilakan syöjää”.

Kansi avattiin ja annettiin miellyttävän ’sihinän’ levitä. Sitten hapansilakka otettiin suoraan purkista ja syötiin sellaisenaan, muistelivat Karin Wedin (s. 1884), Per Persson (s. 1891) ja Anders Liiv (s. 1881) Hedesundassa ja Valbossa, Gästriklandissa vuonna 1973 (Isof Uppsala, ULMA 29063).

Suoraan purkista syömisen ohella oli yleistä nauttia kalaa lisukkeiden kanssa. Niitä käytetään edelleen: keitettyä puikulaperunaa, rieskaa (tunnbröd), sipulisilppua ja kermaviiliä. Hapansilakka asetetaan usein rieskan päälle lisukkeiden kanssa, tai siitä voidaan tehdä hapansilakkarulla: leipä voidellaan ja kääritään kokoon.

Usein sen kanssa tarjoillaan snapseja, mutta myös olutta – toinen tapa, joka on säilynyt.

Koko ajan sen kanssa juodaan brännviniä. Sanotaan, että todelliset hapansilakan ystävät syövät jopa 20 silakkaa, samat kertojat todistivat.

Perinteinen hapansilakka-annos lisukkeineen.
Perinteinen hapansilakkatarjoilu. Kuva: Robert Anders / CC BY 2.0

”Surströmming Challenge”

2010-luvulla hapansilakka tavoitti ulkomaisen yleisön, ei niinkään ruotsalaisena herkkuna, vaan sen ”haisevan” luonteen vuoksi. Sosiaalisessa mediassa hashtag ”stinkyfishchallenge” tuli suosituksi, kun ihmiset kuvasivat itseään avaamassa hapansilakkapurkkeja ja syömässä niitä.

Viraalileviäminen on tehnyt hapansilakasta tunnetumman osan ruotsalaista ruokakulttuuria, mikä on houkutellut ruokaharrastajia ja turisteja hapansilakkatapahtumiin.

Norja voi jäädä ilman siemeniä – ja ruokaa

Julkaistu 19.8.2026 – Kirjoittaja Toimitus

Norja tuo lähes kaikki vihannesten siemenensä ulkomailta. Jos tuonti keskeytyy, monet tuottajat voivat nopeasti joutua vaikeuksiin tuotannon ylläpitämisessä, kertoo uusi siemenvalmiutta käsittelevä raportti.

Uusi FNI-raportti, Ilman siemeniä – ei ruokavalmiutta, on Fridtjof Nansen -instituutin, riippumattoman norjalaisen tutkimuslaitoksen, julkaisema. Se esittelee Innlandetissa vuosina 2025–2026 toteutetun siemenvalmiushankkeen, jota Norjan maatalousvirasto on tukenut.

Tavoitteena oli kerätä tietoa siementen ja lisäysaineiston saatavuudesta ja käytöstä sekä tutkia, miten paikallisesti sopeutetut viljelykasvit voivat vahvistaa paikallista omavaraisuutta ja ruokavalmiutta. Aineisto koostuu kartoituksesta, kyselytutkimuksesta, haastatteluista ja alueellisten sidosryhmien seminaarista.

Raportin mukaan siementen ja muun lisäysaineiston paikalliselle tuotannolle, varastoinnille ja jakelulle ei ole yhtenäistä strategiaa.

Mainos:

Yksittäisiltä yrityksiltä ja verkostoilta löytyy joitakin aloitteita, mutta Norjassa ei tehdä järjestelmällistä suunnittelu- ja strategiatyötä siemenvalmiuden eteen, Fridtjof Nansen -instituutin vanhempi tutkija Regine Andersen kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle.

Haavoittuvuus arvioidaan suurimmaksi vihannesten kohdalla, joissa tuontiriippuvuus on korkea, hybridilajikkeet hallitsevat ja norjalainen kasvinjalostus on lähes olematonta.

Riippuvuus tuonnista

Norja tuo 99,6 prosenttia maassa käytettävistä vihannesten siemenistä. Tämä riippuvuus tekee vihannestuotannosta erityisen haavoittuvaa, jos kauppa ja kuljetukset häiriintyvät vakavassa kriisissä.

Viljan ja perunan osalta tilannetta kuvataan vähemmän haavoittuvaksi, osittain siksi, että Norjalla on omaa lajikekehitystä ja sertifioitua siementuotantoa. Sielläkin valmius riippuu kuitenkin varastoinnista, siementen puhdistuksesta, kuivauksesta, kasvinsuojelusta ja toimivista laitteista.

Tutkijat korostavat, että valmius ei ole vain sitä, että varastossa on siemenpusseja. Jos siemeniä ei voida lisätä, laadunvarmistaa, varastoida, jaella ja kasvattaa paikallisesti, saatavuus pysyy epävarmana. Raportti suositteleekin, että siemenvalmius sisällytetään valtakunnalliseen, alueelliseen ja kunnalliseen valmiussuunnitteluun.

Siemenet voivat olla varastossa, mutta jos viljelijät eristetään ulkopuolisista siementoimituksista, on tärkeää pystyä tuottamaan ja jakelemaan siemeniä paikallisesti, hän sanoo.