Valkohaalarit osoitti mieltä Kotkan meripäivillä WHO:n pandemiasopimusta vastaan
Viikonloppuna Kotkan meripäivillä oli niin kutsuttujen valkohaalareiden mielenosoitus.
Valkohaalareiden ryhmän koordinaattori Jani Tuominen kertoo mielenosoituksesta seuraavasti facebookissa: ”Valkohaalarit Kotkan Meripäivillä 29.7.2023
Valkohaalareita saapui Kotkaan jopa Oulusta saakka ja kävimme viemässä infoa Meripäivien festivaaliyleisölle, pääaiheena WHO:n pandemiasopimus ja kansainvälisen terveyssäännöstön muutokset.
Voimaanastuessaan pandemiasopimus ja terveyssäännöstön muutokset tulisivat olemaan suuri uhka ihmisten perusoikeuksille, koskettaen kehollista itsemäärämisoikeutta sekä liikkumis- ja sananvapautta.
Hämmentävän iso osa ihmisistä oli täysin tietämättömiä tulevista suunnitelmista ja asenteella ”ei tuo minua kosketa” tai ”koronahan on jo ohitse”. Tulevaisuutta ei osattu hahmottaa, mutta onneksi lintuinfluenssakyltin kohdalla ihmettely sekä pään raapiminen muuttui havahduttavaan aivojen nyrjähdykseen.
Meitä kuvattiin aivan erityisen paljon ja flaijereita jaettiin yhteensä noin 400kpl, näitäkin ihmiset vastaanottivat mukavasti.
Iso hatunnosto kaikille osallistujille!”
Lähde: Jani Tuominen facebook
suomen rikollinen globalistien ohjaama sionistien mobilisoima hallitus on mätä. kaikki sen tietää joka vähänkin käyttää aivojaan, mutta kun pk ideologia on niin pirun paksu nahkaista, eivät päättäjät osaa edes hävetä.
Oletteko huomanneet,, enen ensimmäistäkään lintuinfluenssa tapausta WHO ja sen kumppanit mm Bill Gates pitivät taas harjoituksen lintuinfluenssan varalta.
Tasan sama kuvio kuin covid-19.
Nää saatanan sairaat ihmiset tappaa nyt miljardeja lintuja, ja mua se häiritsee koska pidän linnuista toisin kun ihmisistä.
Jos nyt jotain positiivistakin pitää kirjoittaa, niin kävin ennen meripäivillä joka vuosi, hauskaa oli joskus jopa liian hauskaa.
Valkohaalarit oikealla asialla! ”Vain kuolleet kalat menevät virran mukana!” ”Tyhjä tynnyri se eniten kolisee!!!” Kun raha ja valta kohtaavat toisensa siitä syntyy se kaikkein suurin valhe ja petos Suuta antamalla se Jeesuskin petettiin!!! ”Aikoina, jolloin valhe on vallassa. Totuuden kertomisesta tulee vallankumouksellinen teko!” George Orwell (1903-1950). ”Totuuden puhujat eivät saa yösijaa!” Totuus on niin suuri arvoista, ettei sen julkituojaa sen kertomisesta palkita rahalla eikä arvonimillä vaan pahimillaan hautakivelllä, jonka hautakirjoituksen hän itse jopa tulevan kohtalonsa hän itse sen kirjoitti!