Pelialan osaajien ikuinen tarve

Peliala on yksi viime vuosien nopeimmin kasvaneista toimialoista, ja sen saralla on päästy näkemään huikeita onnistumistarinoita myös kotimaassamme. Hyviä esimerkkejä ovat Rovio, Remedy Entertainment ja Supercell. Erilaiset virtuaaliset, sosiaaliset ja nettipelit ovat entistä suositumpia, ja niiden taustajoukoissa on valitettavaa kyllä, krooninen osaajapula.

Suositut pelit, kysytty ala

Pelialaa pidetään dynaamisena, nuorekkaana ja mahdollisuuksia pursuvana, mikä tekee siitä houkuttelevan monen silmissä. Edellä mainitut menestystarinat inspiroivat ja kannustavat pyrkimään samaan. Nettipelien puolella trendi-ilmiöt, kuten ei rekisteröitymistä kasino, tai Fortniten kaltaiset ilmaispelit kasvattavat käyttäjämääriä ja luovat painetta osaajatarpeelle.

Vaikka ala näyttäytyykin houkuttelevana, on osaajista silti jatkuva pula. Tämä selittyy osittain sillä, että kasvu on ollut todella voimakasta ja koulutus vastaavasti vähäistä. Pelialan etujärjestö Neogames Finland arvioi vuonna 2019, että vuositasolla valmistui vain 50 pelialan osaajaa. Tarve oli jo tuolloin kaksin- tai kolminkertainen.

Koulutuspaikkoja on tämän jälkeen lisätty, mutta opintojen suorituksessa kestää aikansa. Viime vuosina tarve on korostunut entisestään, sillä alan suuret kasvuprosentit halutaan pitää noususuuntaisena – ja tämä on nykyisillä osaajamäärillä hankalaa.

Työperäisestä maahanmuutosta hätäapua

Pelialan kasvu on ollut nopeaa, eikä siinä olla onnistuttu pysymään perässä. Tämä siitä huolimatta, että jo vuonna 2007 tiedettiin pelialan osaajien uhkaavasta pulasta. Tällä hetkellä tilanne on se, että kotimainen työvoima ei riitä täyttämään alan tarpeita, ja hätäapua pyritäänkin saamaan mahdollisuuksien mukaan ulkomailta. Jotkin firmat ovat päätyneet teetättämään töitä ulkomaisten alihankkijoiden avulla.

Nämä toimenpiteet tulevat olemaan tarpeen vielä pitkään, sillä opintopolkunsa päättävien uusien pelialan osaajien tulee vielä kerryttää riittävästi kokemuspohjaa. Suomesta pyritään tekemään houkutteleva nimenomaan pelialan ammattilaisten näkökulmasta, sillä kokeneet, vahvat ammattilaiset ovat todella haluttua riistaa kansainvälisillä markkinoilla.

Tänä päivänä suomalainen peliala työllistää noin 3 200 henkilöä, ja noin 27 prosenttia tästä joukosta on ulkomaista työvoimaa. Teknologian kehittämiskeskus TEKES auttaa omalta taholtaan rahoittamalla pelikehittäjiä, mutta opintoja sekään ei voi vauhdittaa.

Ammattinimikkeet, joista on pulaa

Mistä sitten käytännössä puhutaan? Keitä nämä kaikkialla halutut alan supersankarit ovat? Pelialan osaajapula osuu tällä hetkellä pahiten perustekemisen vahvoihin ammattilaisiin – pelialan putki- ja sähkömiehiin, joilla on rakentamisen taito. Tarvetta olisi erityisesti graafikoille, 3D-animaattoreille, kenttäsuunnittelijoille ja ohjelmoijille.

Ammattiosaamisen lisäksi heiltä vaaditaan paljon muitakin kykyjä, jotka ovat pelialalla elinehto. Näitä ovat esimerkiksi luovuus ja ongelmanratkaisukyky, innovatiivinen ajattelutapa ja kyky asettua ruudun toiselle puolelle pelaajan asemaan.

Miten pelialalle suuntaudutaan?

Alan vanhimmat konkarit ovat melko lailla itseoppineita koodareita ja ohjelmoijia, mutta nykyään alalle suuntaudutaan koulutuksen kautta. Koulutusten määrät ovat kasvaneet viimeisimpinä vuosina, ja reittejä alalle löytyykin useampia. Pelialalle tähtääviä opintoja on mahdollista suorittaa ammattikouluissa, kansanopistoissa, yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa.

Työtehtäviä riittää suunnittelun, ohjelmoinnin, mallintamisen, animoinnin, testauksen ja tuottamisen parissa. Lisäksi tietysti rinnalla kulkevat markkinoinnin, HR:n, projektinhallinnan ja johdon ammattilaiset.

Toisen asteen koulutuksessa puhutaan tieto- ja viestintätekniikan perustutkinnosta eli datanomiopinnoista, joissa valitaan suuntautumiseksi ohjelmistotuotanto. Samoin audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto eli media-assistentin tutkinto on hyödyllinen – siinä suuntautumiseksi valitaan 3D-mallintaminen ja pelianimointi.

Korkeammalla koulutusasteella puhutaan esimerkiksi tietojenkäsittelyn tradenomiopinnoista, tekniikan AMK-insinööreistä ja medianomeista. Samoin monet yliopistot järjestävät pelialaan tähtäävää koulutusta aina maisteritasolle saakka.

Vaikka työntekijöistä on pulaa, on kilpailu alalla silti raakaa, sillä työpaikat ovat erittäin haluttuja. Etenkin menestyneimpien yhtiöiden aukeavat rekrytoinnit saavat lukemattomia hakemuksia, ja kokeneet ovat ehdottomassa etulyöntiasemassa. Kotimainen peliala tarjoaa kuitenkin kiinnostavia mahdollisuuksia! Jos pelaaminen ja ohjelmointi ovat lähellä sydäntä, kannattaakin alan ammatillisiin mahdollisuuksiin tutustua tarkemmin.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.