Reijo Tossavainen: Euron ja EU:n kaatumisen varalle on mietittävä vaihtoehtoja
Minä ja kaikki muutkin yrittäjänä toimineet mietimme jatkuvasti erilaisia vaihtoehtoja yrityksen tulevaisuuden osalta. Se on välttämätöntä, jotta yllättävässä tilanteessa pystyy tekemään nopeita ja harkittuja ratkaisuja.
Kokonakriisi on ajanut esim. Italian entistä ahtaammalle. Maan talouden romahtaminen on hyvinkin mahdollista. Samalla on todennäköistä, että euro ja EU siirtyvät nykymuotoisina historiaan.
Vaikka olisi kuinka euron kannattaja, niin silti kannattaisi pohtia mahdollisia vaihtoehtoja. Sillä ”ei vara venhettä kaada” eli ei varautumisesta ole mitään haittaa. Päinvastoin.
Itse olen pohtinut usein asiaa, ja mielestäni vakavin vaihtoehto olisi nykyajan Hansaliitto. Löyhä keskisen ja pohjoisen Euroopan valtioiden liitto, jossa Saksalla olisi keskeinen rooli. Toinen vaihtoehto olisi Nordek eli pohjoismaiden ja Baltian maiden yhteistyö.
Päinvastoin kuin nykyinen EU, Hansaliiton maat ja Nordekin maat olisivat monella tapaa samankaltaisia, jolloin ne pystyisivät rakentavaan yhteistyöhön ja yhteiset päätökset sopisivat nykyistä unionia paremmin kaikkien mukana olevien maiden tarpeisiin.
Reijo Tossavainen
Kannattaa ehkä muuttaa ainakin pieni osa omaisuudestaan kullaksi ja Bitcoineiksi/kryptovaluutaksi.
Vakavin uhka on varmaan se että Suomen(kin) miehistä jo yli 70% kuuluvat kategoriaan ”steriili tai melkein lisääntymiskyvytön”.
Tutkija on huolissaan koska mitään muuta tieteen tukemaa selitystä nopealle lisääntymiskyvyn häviämiselle ei löydy paitsi langattoman teknologian RF-säteily.
Hurja video: iPhone 11 säteilee jopa EU:n hullun korkeiden sallittujen säteilymäärien ylittävästi. Ja tämä silloin kun kaikki wifi, bluetooth jne. ovat POIS PÄÄLTÄ:
https://www.youtube.com/watch?v=xleXrWK4zX0&pbjreload=10
Rotista tuli steriilejä 4 sukupolvessa SATA KERTAA matalammilla säteilyarvoilla.
Ekonomisti Tuomas Malisen mukaan Suomi on tuuliajolla kohti kriisiä,
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tmalinen/suomi-tuuliajoilla-kohti-kriisia/
Konkursseista ja työttömyydestä aiheutuvat kustannukset veronmaksajille voivat nousta hyvinkin paljon. Olisi syytä poistaa maastamme laittomasti olevat, pelkällä ”asylum”-taikasanalla vastaanotetut lisäämästä kustannustaakkaa. Viherkommunisti-hallitus kylläkin koettaa vain tehdä maamme entistä houkuttelevammaksi kehitysmaista tuleville käenpoikasille.
Tätä vuotuista kustannuserää viherkommunisti-hallitus on vain kasvattamassa huoimatta synkistä pilvistä talouden taivaalla:
”Maahanmuuton hinta 3,2 miljardia euroa”,
https://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2019/03/05/maahanmuuton-hinta-32-miljardia-euroa-1-3-taustaa/
Ensimmäiset 25 pakolaislasta Kreikasta Suomeen kesäkuussa – Suomeen toivotaan erityisesti tyttöjä
Suomi on luvannut vastaanottaa Välimeren pakolaisleireiltä 175 haavoittuvassa asemassa olevaa turvapaikanhakijaa…
https://yle.fi/uutiset/3-11351051
Kuikahan moni niistä ”haavoittuvista” on partalapsia – Ahmedit ja Mohammedit lukuisine lapsivaimoineen?
Taikasana ”asylum” ei ole menettänyt voimaansa:
”Kansanedustaja Reijonen ulkomaalaislain muuttamisesta: ”Esitys avaa uuden väylän humanitääriselle maahanmuutolle”
Vaikka Suomi painii koronapandemian kanssa, Suomen hallitus panostaa edelleen voimallisesti maahanmuuttoon.
Suomen vasemmistohallitus haluaa edistää turvapaikanhakijoiden työnteko-oikeutta väliaikaisen lakimuutoksen turvin. Samaan aikaan Työ- ja elinkeinoministeriön tietojen mukaan kokoaikaisesti lomautettuna on 204 000 suomalaista koronan takia.
– Koronan varjolla hallitus tuntuu ajavan ristiriitaista asiaa, sanoo kansanedustaja Minna Reijonen (ps.).
Reijosen mukaan Suomen hallitus panostaa edelleen voimallisesti maahanmuuttoon. Kun turvapaikanhakija saapuu maahan, taustoja ei välttämättä tiedetä. Maahan saapuu myös turvapaikanhakijoita ILMAN HENKILÖLLISYYSPAPEREITA…”
Koko artikkeli: https://www.kansalainen.fi/kansanedustaja-reijonen-ulkomaalaislain-muuttamisesta-esitys-avaa-uuden-vaylan-humanitaariselle-maahanmuutolle/