Reijo Tossavainen: Pölhöpopulisti Stubb oli täysin pihalla

Median ja liberaaliporukan suosikkipoika Alexander Stubb totesi ensimmäisen Kreikan apupaketin jälkeen talvella 2011, että ”nyt asiat ovat kunnossa niin Kreikassa kuin muuallakin Euroopassa. Joka muuta väittää, hän on pölhöpopulisti.”

Minä pölhöpopulistina olin silloin ja olen edelleen sitä mieltä, että Stubbin puheenvuoro oli esimerkki äärimmäisestä typeryydestä. Oli suorastaan järkyttävää havaita, kuinka pihalla Stubb tuolloin oli.

Lieventävänä asiana Stubbin kannalta voidaan todeta, että poliittisessa ja taloudellisessa sokeudessaan Stubb ei ollut yksin. EU- ja eurouskoinen eliitti kuvitteli pitkälti samoin.

Stubbin kanssa vuosikymmenen typerimmän teon tittelistä kisaa eniten Jutta Urpilainen. Hänen puheet Kreikka-lainojen vakuuksista pitäisi kirjata seuraavaan lasten satukirjaan.

Nyt olemme tilanteessa, että Kreikkaa on autettu euromäärällä, joka on yli viisinkertainen Suomen valtion budjettiin verrattuna. Rahaa on siten syydetty  Kankkulan kaivoon hulvattoman paljon. Vain Stubb ja Urpilainen muiden yhtä sinisilmäisten kanssa uskovat noiden rahojen takaisinmaksuun.

Tyytyväisimpiä ovat ranskalaiset ja saksalaiset pankit. Niiden Kreikka-vastuut on siirretty veronmaksajien piikkiin. Myös sinun.

Nyt ilmoitetaan, että Kreikka selviää tästä eteenpäin yksin. Uskokoon ken tahtoo. Minä en.

………..

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

7 thoughts on “Reijo Tossavainen: Pölhöpopulisti Stubb oli täysin pihalla

  • 21.8.2018 at 08:52
    Permalink

    Jossain määrin epäilen Stubbin, Urpilaisen ja kumppanien vilpittömyyttä asiassa. Ovathan he kuitenkin aikuisia edes auttavan luku- ja laskutaidon omaavia ihmisiä.

    Reply
    • 21.8.2018 at 10:56
      Permalink

      Stubbin ja Urpilaisen vilpittömyyttä on syytä epäillä vahvasti. Kumpainenkin on osallistunut Bilderbergin kokoukseen. Urpilainen vuosina 2012 ja 2013. Stubb ainakin vuonna 2015 Lisäksi Stubb toimii nykyään Euroopan investointipankin varapääjohtajana ei niin loistavalla matematiikan taidollaan. Muistetaan myös että rosvopankkiiri nalle Wahlroos on rahoittanut Stubbin vaalikampanjointia. Kumpaisenkin maanpetturin isännät löytyvät sylttytehtaalta.

      Reply
  • 21.8.2018 at 09:13
    Permalink

    Mitenkäs nyt kun Kreikka on vapautettu veloistaan EU.ta kohtaan, niin mitenkäs kävi Suomen saatavien? Tienattiinko me sillä velalla? Eikös niiden asiakirjojen säilyttäminen sielä Englantilaisessa lakitoimistossakin maksa veronmaksajille sen 3,6 miljoonaa euroa? Kannattaisikohan ne säilyttää valtiohallinnon kassakaapissa? Tulisi paljon halvemmaksi.

    Suomen politikot ovat osoittaneet tyhmyytensä jo monta kertaa. Eikä toistoista huolimatta Suomen kansa ymmärrä sitä. Henkilökohtaisesti en usko että Suomen kansa olisi keskimäärin politikkoja tyhmempää, vaikka se siltä vaikuttaa.

    Reply
  • 21.8.2018 at 18:48
    Permalink

    Alexander Stubb. ”Ei mulla muuta!”

    Reply
  • 21.8.2018 at 20:51
    Permalink

    Onko Suomen kansa niin vitun tyhmää ettei tajua tätä kusetusta?

    Reply
    • 21.8.2018 at 22:17
      Permalink

      Viherkommunisti-toimittajien dominoima valtaVALEmedia on tyhmentänyt suurimman osan suomalaisista –
      ne jotka joko eivät viitsi tai osaa hakea oikeaa tietoa todellisesta vaihtoehtomediasta.

      Reply
  • 22.8.2018 at 05:31
    Permalink

    Miten jumalauta nuo luulee että kreikka selviää tästä jumalattomasta velkamäärästä kun siihen ei pystyis edes kehittynyt teollisuusmaa. Oliiviöljy tuloilla noita velkoja ei makseta, ei edes korkoja. Tässä käy niin että velat annataan anteeksi kun pöy hieman laskeutuu ja kreikka potkaistaan ulos EU.sta. Myös Suomi osallistuu rankasti kreikan velkojen maksuun. Ei poliitikot voi olla noin idiootteja että uskovat kaiken päättyvän hyvin.

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.