Ruotsin SDP:n työväenluokkaisuus on muisto vain – Pelannut koko hallituskautensa ajan rikkaiden pussiin

Ruotsin Sosiaalidemokraatit ovat hätää kärsimässä. Puolueen hallitus-statuksesta, käytännössä vuosisataisesta valta-asemasta ja puolueen väitetystä työväenluokkaisuudesta huolimatta maan tuloerot ovat suorastaan räjähtäneet. Rikkain väestönosa kasvaa ja rikastuu, joskin hitaammin kuin köyhien ja työttömien määrä. 

Ruotsin SDP:n nykyisen johtajan ja pääministerin Stefan Löfvenin hallituskauden aikana miljardöörien määrä maassa on lisääntynyt 25% ja rikkaat tienaavat nyt 80% enemmän kuin 25 vuotta sitten. Vastaava luku köyhimmällä osalla on 30%, joten nallekarkit eivät ole menneet maassa aivan tasan. Miljardöörien määrä onkin lisääntynyt 425% vuoden 1997 jälkeen. Samaan aikaan pienituloisia on 1,4 miljoonaa ja köyhyydessä eläviä lapsia 145 000. Verrannaisena lukuna voitanee kertoa, että dollareilla mitattuna miljonäärejä on maassa 132 000.

Vaikka työttömyysluvut Ruotsissa yleisesti ottavat melko matalia, esimerkiksi Göteborgin alueella työttömänä on 15% kansasta ja tästä ryhmästä 62,5% muodostavat ulkomailla syntyneet. Erot sosio-ekonomisessa asemassa näkyvät muussakin kuin työttömyysluvuissa. Kyseisellä alueella 58% elää alle 11 500 kruunun, n. 1096 euron kuukausituloilla. OECD:n tietojen mukaan rikkain 20% tienaa Ruotsissa noin neljä kertaa enemmän kuin köyhin 20%.

Puolueen entinen puheenjohtaja ja maan pääministeri Göran Persson kertoo Expressenille ”Ruotsin luoneen maailman parhaan eläkejärjestelmän, jonka ainoa vika on se, että se maksaa pieniä eläkkeitä.”. Eläkkeelle siirtyvät saavatkin elämän mittaisen työuran johdosta kiitoksena köyhyyden. Politiikan tutkija Jenny Madestamin mukaan sosiaalidemokraatit eivät enää nykyisin uskalla nostaa luokka- tai tuloeroja keskusteluun ja mm. tämän seurauksena Madestam näkee äänten valuvan SDP:ltä Ruotsidemokraateille ja Vasemmistopuolueelle.

Ruotsia uhkaa kansan tolan totaalinen romahdus köyhien köyhtyessä, työttömyyden lisääntyessä ja maahanmuuttajien integroitumisen ollessa heikkoa maahantulijoiden määrän samalla lisääntyessä vuosi vuodelta. Maan hallitus on leikannut yritysverotusta, poistanut varallisuusveron, perintöveron sekä valtion perimän kiinteistöveron. Toisinsanoen, samalla, kun rikkaammalle väelle jää enemmän käteen, köyhemmät maksavat asumisestaan ja elämisestään yhä enemmän.

Vaalien alla Löfven on ryhtynyt puhumaan rikkaiden kovemmasta verottamisesta sosiaaliturvan kustantamiseksi. Hiljattain lupauksia on tullut myöskin työn verotuksen kohdalle, mutta vain yli 50 000 kruunua kuukaudessa tienaaville. Ruotsissa keskituloinen tienaa OECD:n mukaan noin 23 382,4 kruunua kuukaudessa.

Lähde:  OECDExpressen

 

 

 

8 thoughts on “Ruotsin SDP:n työväenluokkaisuus on muisto vain – Pelannut koko hallituskautensa ajan rikkaiden pussiin

  • 20.8.2018 at 10:34
    Permalink

    Ota otsikosta pois sana ”Ruotsin” niin lause sopii täydellisesti demareihinkin.
    Byrokratia ja verotus, eli itsensä aktivoimisen, luovuuden ja yhteisöllisyyden ja yrittäjyyden estäminen eri keinoin on heidän erityisosaamisaluettaan.
    Keskarit ja Kokkarit pitäisi saada Arkadianmäellä vähemmistöön, mutta ei tämä maa varsinaisesti kehity parempaan ellei demareitakin saada samaan kokoluokkaan kuin mitä puvit, kd:t tai rkp.
    Joutuu siis odottamaan että kaikki ne visiottomat ja omaa etuaan ajanneet suuret ikäluokat (ketkä tuloksista riippumatta niitä kolmea suurinta äänestävät) kuolevat ensin pois.

    Reply
  • 20.8.2018 at 10:48
    Permalink

    Samalla tavalla se on toiminut Suomessakin koko olemassaolonsa ajan. Ja Saksassa.

    Jo -70 luvulla jolloin oli SKP ja SKDL niin vappumarsseilal ja muissa tilaisuuksissa pidettiin selkeä hajurajo SDP:hen, koska jo silloin sitä ei pidetty työväenpuolueena. SKP:n ja SKDL:n johtajat eivät suoraan pitäneet sitä rikkaiden tai porvareiden puolueena, mutta lipun väristä huolimatta se ei koskaan sopinut työväen puolueeksi.

    Ja kun katsoo mitä SDP on saanut aikaan Suomen hallituksessa Sorsan kausista lähtien, presidentinkaudet mukaanlukien, niin kovin mairittelevaa kouluarvosanaa työeävestö ei voi sanoa. Äkkiseltään vaikuttaa että Kokoomus olisi ollut se pahempi puolue, mutta kyllä SDP on ollut se tuhovoimaisempi tavallisen työeläisen osalta.

    Jos jos muistaa kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsineen Willie Brandtin niin hänen sallittiin olla Länsi-Saksan johdossa mielisairaudestaan huolimatta. Sillä hän oli globalistien käsikassara ajaen ”omaa unelmaansa” Yhdistynestä Sosialistisesta Euroopasta. Paremmin EU:na tunnettu. Ja Willien käskyttäjien unelma toteutui jollain tasolla, mutta ei vielä kokonaan.

    Kun nyt katsotaan kokonaisuutta edes euroopan tasolla niin mitä sosialidemokraatit ovat saaneet aikaiseksi? Pelkkää pahaa, taloudellista ahdinkoa sekä konkursseja presidenttien siunauksella ja myötävaikutuksella.

    Ja yhä edelleen ihmiset maksavat esim. SAK:n maksuja. Sitä ei voi käsittää.

    Reply
  • 20.8.2018 at 11:32
    Permalink

    Koko vasemmisto on alusta lähtien ollut kv. pankkieliitin takana olevan tahon luomus. Jo Ranskan vallankumouksen suorittivat vapaamuurarit. Johtavat sosdemt ovat useimmiten olleet rappareita kautta aikojen. Vasemmistolaisuus on täysin globaalin huippueliitin väline ja ollut sitä kaikkina aikoina. Johan sen huomaa jo aatteista. Siitä, mitä kaikkea ideologiaa on ympätty. Sosialidemokraateilla on jo ideologian päämaalina ollut aina kommunistinen maailmanvaltio. Vain siihen pääsemisen keinot ovat eronneet kommunistien vastaavista. Demarit ovat eri maissa käytännössä pankkieliittien ja kv. superfirmojen ay-osasto.

    Reply
  • 20.8.2018 at 12:28
    Permalink

    Näinhan se menee Suomessakin. SDP on jo aikaa sitten hylännyt duunarit ja rasvaiset telakkamiehet sekä hitsarit. Koko Euroopassa vasemmistopuolueet perinteisen kannattajakunnan pienentyessä ja uusien sukupolvien työväenaatteen haalistuessa kääntänyt katseensa haittamaahanmuuttoon ja sen lisäämiseen vain siitä raadollisesta ja itsekkäästä syystä, että näin edm. puolueet ovat saaneet ”uutta” äänestäjäkuntaa itselleen ottamalla paapottaviksi kehitysmaalaiset elintasopakolaiset, jotka äänestävät heitä siitä edestä kun ”suvaitsevaiset” vassarit hukuttavat nk. ”pakolaiset” sellaiselle ylöspidolle ja taloudellisten etuisuuksien läpitunkemattomaan tiheään viidakkoon ettei yksikään kanta-asukkaalla ole koskaan ollut mahdollisuus, vaikka minkälainen elämänmittainen katastrofi olisi häntä yhteiskunnan jäsenenä kohdannut. Vasemmistopuolueet omaavat lisäksi ideologianaan internationalismin, joka on suora hyökkäys ja vastavoima kansallisvaltio aatteelle ja ajatukselle, joka korostaa yhteiskunnan tehtävän olevan ajaa yhteiskunnan jäsenten eli veronmaksajien etuja ja tukea heitä vastineeksi heidän tuottamasta kansantulosta ja verokertymästä kehittämällä yhteiskunnan palveluja unohtamatta heikko-osaisia yksilöitä ja ryhmiä, jotka fyysisen heikkouden (vanhukset, pitkäaikaissairaat) tai vielä täyteen mittaan kehittymättömien (lasten) tarpeita ja heidän tarvitsemaansa taloudellista tukea ja yhteiskunnan tuottamaa hoivaa unohtamatta tietenkään työttömiä antamalla heille ihmisoikeukset täyttävän minimi toimeentulon, jolla voi elää syrjäytymättä vielä kurjempaan jamaan pudoten täysin yhteiskunnan ulkopuolelle. Valtion kantaessa täyden vastuun siitä, että työllisyyttä pyritään nostamaan tukemalla yritysten investointeja ja luomalla todellisia työpaikkoja ilman, että hallitukset kurittavat ja harjoittavat suoranaista vainoa kansanryhmää kohtaan leikkaamalla työttömyyskorvauksia ja asettamalla epärealistisia työllistymis vaatimuksia samaan aikaan kun se antaa molemmin käsin haittamaahanmuuttajille sekä erilaisille onnenonkijoille, joiden alkuperäisenä tarkoituksena on tulla tänne loisimaan tekemättä yhtään mitään kuin vielä lisäten paskaista herjaansa, syyllistyen äärimmäisen vakavaan rikollisuuteen, jotka täyttävät kaikki tunnusmerkistöt laidasta laitaan.

    Reply
  • 20.8.2018 at 12:49
    Permalink

    Aivan sama juttu Suomessa. Vasemmiston rappio ja valheelliset puheet on Suomessakin noteerattu jo ajat sitten, vaikka valtamedia on tehokkaasti estänyt siitä käytävän julkisen keskustelun. Perussuomalaiset ja erityisesti Timo Soini tyhjensivät vasemmistoon tyytymättömien äänien pajatson. Ja mitä nämä saivat vastineeksi?: vielä rajumpaa kyykytystä, kikytystä, ”aktivointia”, lääkekorvausleikkauksia, maksujen korotuksia, sakottamista ja indeksien käpälöintiä. Suomen pienituloiset tulivat siis petetyksi erityisesti sini-persujen taholta, jotka osoittautuivat vain Kokoomuksen työrukkasiksi kaikkien aikojen patamustimassa hallituksessa.

    Suomalainen politiikka on ajautumassa jo niin tulehtuneeseen tilaan, ettei valtaa pitävillä tahoilla ole oikein muuta mahdollisuutta kuin laatia vihapuhelakeja, jotta saavat itseään puolustavan tai jonninjoutavuuksiin keskittyvän valtamedian äänelle yksinoikeuden. Tämä on vain kaikkein rajuimmissa diktatuurimaissa harrastettu tapa.

    Reply
  • 20.8.2018 at 20:34
    Permalink

    Tulevaisuudessa täällä pohjolassakin eliitti asuu muurien ja piikkilankojen ympäröimissä luxuslähiöissään joita vartiliikkeet vahtivat 24/7.
    Lapset viedään parempiosaisten yksityiskouluihin panssaroiduilla autoilla.
    Kyykytetty keskiluokka vielä sinnittelee jotenkin vaikka köyhälistö, työttömät ja ulkomaalaisjengit heitä piinaavat ryöstelyllään.
    Sitten kun matut ottavat ylivallan ja maat muuttuvat kalifaateiksi kaikki ovat yhtä kusessa.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.