Suomi osallistuu NATO-operaatioon Irakissa

Tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta linjasivat perjantaina 10. elokuuta, että Suomi osallistuu NATO:n koulutusoperaatioon Irakissa yksittäisillä esikuntaupseereilla ja kouluttajilla. Suomi on viime vuosina lähentynyt NATO:n kanssa alati enemmän ja osallistuu sen toimintoihin yhä laajemmin. 

Naton huippukokouksessa heinäkuussa perustetun operaation tarkoituksena on virallisten tietojen mukaan Irakin turvallisuusviranomaisten tukeminen erityisesti kehittämällä näiden sotilaskoulutusjärjestelmää. TP-UTVA:n mukaan tavoitteena on luoda kestävät kansallisen turvallisuuden rakenteet maan vakauden ylläpitämiseksi.

Myöskin Ranskan tekemästä Euroopan interventioaloitteesta käytiin keskustelu. Kyseisestä aloitteesta ei olla annettu julkisuuteen käytännössä minkäänlaisia tietoja.

Kokouksessa keskusteltiin lisäksi Yhdysvaltojen ja Venäjän presidenttien Trump ja Putin Helsingissä 16.7. pidetystä tapaamisesta sekä ajankohtaisista Venäjä-asioista. Yhdysvallat ilmoitti hiljattain aikovansa asettaa uusia pakotteita Venäjälle, maan viranomaisten pitäessä Venäjän valtiota syyllisenä Iso-Britanniassa tapahtuneisiin Novichok-hermomyrkkytapauksiin.

Suomen EU-ministerivaliokunta linjasi kesäkuussa sekä Suomen että koko EU:n ja NATO:n välisen yhteistyön olevan erityisen tärkeää. EU tuki Suomen virallista kantaa tässä asiassa ja komppasi yhteistyön tärkeyttä. Myöskin, aiemmin jopa globalisaation vastaiseksi tulkittu ulkoministeri Timo Soini näkee turvallisuuspoliittisen yhteistyön upeana asiana ja luonnehti sitä kesäkuussa ”parhaaksi EU:sta saatavaksi asiaksi”.

Lähde: Valtioneuvoston kanslia

 

11 thoughts on “Suomi osallistuu NATO-operaatioon Irakissa

  • 11.8.2018 at 10:34
    Permalink

    Millä tavalla Nato-operaatio Irakissa liityy Suomen puolustamiseen? Eikös Suomen puolustusvoimat ole organisaatio Suomen maaperän puolustamista varten? Jussi Niinistö on aivan sekaisin päästään samoin vaali vilpillä valittu presidentti Niinistö.

    Reply
    • 12.8.2018 at 12:35
      Permalink

      Juuri näin. Suomen pitäisi olla puolueeton maa mutta sitä se ei enää ole. Onneksi täysjäseneksi liittymiseen vaikuttaa se että NATO:n säännöissä sanotaan että liittyvällä maalla tulee olla vankka kansan tuki. Ja sitähän ei Suomessa ole.

      Minä säälin niitä jotka pakotetaan NATO-operaatioihin. Mutta niitä jotka lähtevät sinne vapaaehtoisesti, en sääli lainkaan.

      Olisiko nyt aika palauttaa sankoin joukoin ne sotilaspassit? Puolustaahan NATO meitä. Ainakin Niinistöjen mukaan.

      Reply
  • 11.8.2018 at 11:03
    Permalink

    Trumpin taustajoukoissa on ollut paljon sellaista väkeä, joiden mielestä USA:n kannattaisi liennyttää suhteitaan Venäjään ja hakea sen kanssa yhteistyötä. Tämä olisi Suomellekin hyödyksi, jos vienti Venäjälle ja muu järkevä yhteistyö elpyisi. Myös sotilaallisen varustautumisen paine hellittäisi ja rahaa voisi jäädä muihin kohteisiin (pl. maahanmuutto).

    Näin ei valitettavasti käynyt ja Trump on painostettu kasvattamaan Venäjän vastaisia jännitteitä. Tähän voi olla joitakin järkiperusteita, mutta hyvin paljon ilmiössä on sitä, että aivan tietoisesti ja tahallaan lisätään länsiblokin ja Venäjän välistä jännitettä. NATOa varusteleva sotateollisuus USA:ssa on varmastikin yksi kehityksestä hyötyjä. Läntinen tiedusteluyhteisö haluaa uuden vihollisen, kun terrorismin vastainen sota on hiipunut.

    Putinilta puuttuu järkevä motiivi Novichok-myrkytyksiin. Syyllisyys niistä on haluttu väen väkisin vyöryttää Putinin niskaan ilman todisteita ja ilman järkevää motiivia. Putinilla voisi olla kostoperäinen ”intohimomotiivi” myrkytettyä Skripalia kohtaan, mutta miksi hän ei tehnyt sitä, kun mies virui Venäjällä vankilassa.
    Länsiblokin politiikka ei ole oikein järjellistä ja vakuuttavaa.

    Reply
    • 12.8.2018 at 21:38
      Permalink

      Putinilla tuskin on mitään tekemistä Novichok-myrkytyksen kanssa. Se on EU.ssa ja Britanian kanssa suuniteltu juttu. Putin halutaan leimata viholliseksi. EU on Peto!

      Reply
  • 11.8.2018 at 11:22
    Permalink

    Todella kätevää maalittaa Suomi ja suomen kansa kotikaupunkiensa kaduilla entistäkin enemmän terroristien kohteeksi.

    Reply
  • 11.8.2018 at 11:58
    Permalink

    Kiva. Ottakaa vielä pyssyt mukaan, niin saadaan tännekin oikein kunnolla ”rytinää”. Onhan selvää, että kannattaa laiva saattueissa mertakyntävissä sotatarvikelastissa olevien laivojen kylkiin liimautua saadakseen suojaa ”optimistijollilleen” kun varsinkin kun tietää, että WWII saksalaiset ”merten sudet” kiertävät torpedoputket kuumina Liittoutuneiden laiva saattueita niiden ollessa matkalla Isoon-Britanniaan.
    Suomen poliittinen johto etupäässä tietenkin kummisetä + Ruotsin puuteripäihin verrattavat sotilasjohtomme kenraaleineen ovat varustetut sellaisella määrällä tyhmyyttä, että nyt ymmärrän sen seikan, että sen määrä on aina vakio. Sillä kunniakkaan ja arvostusta ansaitsevan Suomen historian aikana menneisyydessä omistimme pelkästään viisaita johtajia emmekä etsimälläkään löydä sellaista tyhmyyden määrää kuin nyt. Siispä tuo rikkumaton viisaus on kertakaikkiaan käytetty Suomen osalta viimeisiä höyryjä myöten ja jäljelle on jäänyt pelkää harkitsemattomuutta ja periaatteetonta ympäripyöreyttä, joka ei tule antamaan mitään anteeksi, sillä jos kaikki on järki on heitetty yli laidan kuin pelastusveneet heissuli-vei tyyliin kännipäissään ja seuraavana krapula-aamuna törmätään jäävuoreen. Ei ole enää mitään tehtävissä, vaan kaikki juoksevat ympäriinsä törmäillen toisiinsa kuin päättömät kanat päästäen suustaan kaikki ne viimeisetkin tyhmyydet kuin hätäpaskan ennen kuin seuraa surkea hukkumiskuolema, joka jättää kasvot mitä irvokkaimpiin Ilmeisiin, joka tosin ei syystä tai toisesta eroa kuolin aamiona ”elävistä päivistä” tipantippaa kuin siinä, ettei ”liksa” enää juokse.

    Reply
  • 11.8.2018 at 16:46
    Permalink

    Hieman uutista sivuten tuli taas kerran mietittyä monenkohan eri maan, sotilasliittouman ja palkka-armeijan sotilaita suomen maaperällä tälläkin hetkellä on ja kuka tätä tivolia pyörittää? Suomi on (siis kummisetä & Nato-Niinistö) tehnyt muutamassa vuodessa melkoisen määrän sopimuksia joiden sisällöt ovat ainakin minulle kohtuu tuntemattomia.Vuoden 2014 loppupuolella erittäin hämärien salailujen jälkeen ja kansalta salassa USA alisti suomen puolustusvoimat käyttöönsä lentokenttineen päivineen . IPU:n suomentama julkinen osuus oli ja on edelleen yksi eniten tunteita herättänyt paperi minkä olen lukenut. Se mitä salainen osuus sisältää ei edes viitsi arvailla. VARMAA ON VAIN SE ettei valkoinen suomalainen heterosotilas ole suojeltavana kohteena. Sen voitte pojjaat unohtaa jos kävi moinen mielessä….

    Olin varsin väärässä kun luulin sopimusvimman päättyneen suomen reserviläisillä pöytää pyyhkineeseen isäntämaasopimukseen -sen jälkeen ollaan liittouduttu kaikkien kanssa, yhdessä ja erikseen. Ruåtsin kanssa kimppaan myös, tottakai! -minkäänlaista armeijaahan rahansa monikulttuurisuuteen sijoittaneella Absurdastanilla ei ole mutta ei anneta sen häiritä liittouman yhtenäisyyttä. Jos ei muuta niin myyvät millin liian suuria tykinkuulia kuten Talvisodassa. Eiköhän neideille jotain puhdetöitä keksitä…
    Brittien kanssa on myös ns.yhteistyötä ja Ranskan kanssa perustetaan EU-Gestapoa. Touhua tohinaa siis riittää!

    Joku sopimus lienee tehty myös maassa edelleen notkuvien jihadistien kanssa? Pillua ja pullaa on syötetty pää märkänä herroille ja ihmetelty sitä suurta rakkautta mitä suomen päättäjät tuntevat sotarikollisia kohtaan. Olisiko jotain yhteisiä päämääriä mitkä yhdistää? Molemmat osapuolet ainakin tarinan kerronnan mestareita -kiinnijääminen paskan puhumisesta ainoastaan lisää kierroksia. Ammattimiehiä.

    Näin meillä. Joku voi olla sitä mieltä että normitouhua. Minulla on hieman toisenlainen skenaario mutta jokainen muodostakoon omansa. Suosittelen tutkimaan aihealuetta.

    Reply
  • 12.8.2018 at 21:41
    Permalink

    Presidentti Niinistö valehteli räikeästi Presidentinvaalikeskusteluissa, ettei kannata Nato jäsenyyttä. Huijari. Hän ei ole mitään muuta tehnytkään, tässä asiasssa, kuin ajanut Suomea Natoon…

    Reply
    • 13.8.2018 at 04:59
      Permalink

      Sota-Jussi on Luihu-Salen kilpimies.

      Reply
  • 13.8.2018 at 05:02
    Permalink

    Kenen pyynnöstä Suomi ”kouluttaa” joukkoja Irakissa? Onko Suomella Irakin hallituksen lupaa asialle? Jos ei, niin ei ihmekään jos tp-hakijoiden palautussopimusten aikaansaanti hieman tökkii.

    Reply
  • 14.8.2018 at 21:05
    Permalink

    Kyllä nyt kävi niin Jussi, että tässä sinisyyskeississä ja natoseikkailussa pois pilasit mahdollisuutesi. Mikä sekoitti historiaa lukeneen miehen pään? Eikö esimerkkejä muka ollut tarpeeksi?

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.