Väkivaltarikollisen keskeytetty pakkopalautus maksoi Ruotsille yli 60 000 kruunua

Liberaali vasemmisto ja osin valtamediakin on hiljattain ylistänyt ruotsalaista Elin Erssonia tämän keskeytettyä onnistuneesti pakkopalautuksen Afganistaniin heinäkuun lopulla. Erssonin aktivismi saattaa koitua Ruotsille melkoisen kalliiksi, eikä vain rahassa mitattuna…

Samnytt.se-lehden mukaan epäonnistunut pakkopalautus maksoi Ruotsille yli 60 000 kruunua. Tämän lisäksi pakkopalautettava afgaanimies oli tuomittu väkivaltarikollinen, joten tapauksesta on vaikea löytää Ruotsin kannalta hyviä puolia.

52 vuotias palautettavaksi määrätty Afganistanilainen oli tuomittu vaimonsa ja lastensa pahoinpitelystä. Lapsensa mies pieksi siksi, ettei sietänyt television ääntä ja vaimonsa tämän tultua samaan huoneeseen. Sekä vaimon että tyttäriensä pahoinpitelyn kerrotaan tapahtuneen jatkojohdolla. Tämän lisäksi, jahka jatkojohto osoittautui miehen mielestä vaimon kohdalla riittämättömäksi kuritusvälineeksi, mies hakkasi vaimonsa päätä lattiaan.

Miehen olinpaikasta ei tällä hetkellä ole tietoa, eikä tieetä myöskään, onko tämä Erssonin tempauksen jälkeen onnistuttu palauttamaan kotimaahansa.

Erssonin tarkoitus oli estää toisenkin samalla lennolla olleen palautus

Koneessa piti Erssonin tietojen mukaan olla kyydissä myöskin palautettavaksi määrätty, 26 vuotias Ismail Khawari. Tai niin Ersson ainakin luuli. Aktivisti varasi lipun palautuslennoksi tietämälleen lennolle, mutta onnistui lopullisessa tavoitteessaan vain osittain.

Khawarin perhe oli ottanut Erssoniin yhteyttä saadessaan tietää, että Ismail Khawari tullaan palauttamaan Afganistaniin. Yhdessä perheen kanssa Ersson järkeili, että Khawari olisi samalla lennolla 52 vuotiaan miehen kanssa, toisin kuitenkin kävi. Khawari nimittäin palautettin onnistuneesti kotiinsa toisella lennolla seuraavana päivänä.

Khawari oli ennen palautustaan saanut kolme kielteistä turvapaikkapäätöstä ja tehnyt myöskin toiviomatkan Saksaan turvapaikan perässä. Mies kertoo DW:lle asuneensa kuusi vuotiaaksi asti Afganistanissa, josta pakeni Iraniin, jossa asui 20 vuotta ennen kuin lähti perheensä perässä Eurooppaan.

Ruotsissaoloaikanaan Khawari ei omien sanojensa mukaan saanut työskennellä, eikä tämä myöskään oppinut mitään pitkän maassaoloaikansa aikana.

– Vaikka asuin siellä pitkän aikaa, en osaa puhua kieltä. Minulla oli paljon psykologisia ongelmia enkä juuri käynyt ulkona, Khawari kertoo.

Lähde: samnytt, Friatider, DW

4 thoughts on “Väkivaltarikollisen keskeytetty pakkopalautus maksoi Ruotsille yli 60 000 kruunua

  • 11.8.2018 at 08:57
    Permalink

    eilen tamperella oli juhlat väkeä varmaan 30 000

    kysessä oli aivan selkeästi kansalimielisyyden juhla

    se ei jäänyt huomaamatta upea yhteishenki filharmonikoiden solitaessa tamperetalon puistossa

    Reply
  • 11.8.2018 at 09:04
    Permalink

    kansalimielisyyden juhla siis suomalaisuuden juhla
    keitä me ollaan ja mitä me edustamme
    mummoista pappoihin lapsista aikuisiin

    Reply
  • 11.8.2018 at 16:48
    Permalink

    Ruotsin valtiokonttoria vastaava instanssi maksaa tuonkin punpulipäisen heitukan vahingonkorvaukset ja varmasti vielä antaa hänelle itselleen ”vahingonkorvauksena” väh. kolminkertaisen summan itkusta punoittavista silmistä ja härkän mielen kokemasta perin traumatisoivasta *”sattumuksesta” -*”Rähmispossu”-vainaa.
    Suomessahan vastaavaa ongelmaa ei enää pääse mitenkään tapahtumaan, koska demarien päästessä pääministeripuolueeksi maantuho -hallitukseen niin silloin ”kaukokatseisesti” eliminoidaan se, sillä, että kaikki aina päänkatkojia ja teurastasoiset suolestajat saavat automaattisesti kunniakansalaisen ylöspidon, joka vastaa rahallisesti ja arvostuksellisesti moninkertaisesti sotaveteraanien vastaavasta, jotka luonnollisesti sen suuren rikoksen tehneinä, että puolustivat maata nimeltä Suomi verissäpäin tulevat kokemaan varsinaisen kujanjuoksun, jossa eri puolueiden nuorisojärjestöt suuressa henkisessä konsennustilassa hakkaavat kilvan rautatangoilla rollaattoreilla kormpuroivia kansallismielisiä natseja.

    Reply
  • 11.8.2018 at 17:42
    Permalink

    Ei muuta kuin se 60 000 kruunun lasku sille episodin aiheuttaneelle Elin Lerrsonille vai mikä sen vitun nimi nyt oli. Antaa miettimisen aihetta muille vastaavia rikoksia suunnitteleville.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.