Kolumni: Valtamedian törkein valhe on ”viha”

Voisi kuvitella että valtion, sekä sinisilmäisimpien suomalaisten kustantamien agendamedioiden suurimmat valheet ja kertomattajättämiset koskettaisivat vaikkapa hyväveliverkostoa lesta-mafioineen päivineen, maahanmuuttoa tai Euroopan unionia. On kiistatonta, että esimerkiksi noista asioista kansalle valehdellaan eniten ja niistä myöskin suurin osa totuudesta jätetään kertomatta. Minun näkemykseni mukaan nuo valheet eivät kaikessa giganttisuudessaankaan ole ”se” valhe, vaan suurin ja ”kaunein” valtamedian valheista on viha. Avaanpa asiaa hieman…

Kun kansalainen puhuu isänmaallisuudesta ja suomalaisuuden puolustamisesta, on hän ”vihaaja”, ”rasisti” ja hyvin usein myöskin ”primitiivinen idiootti”. Kun kansalainen puhuu maassa oleskelevien muukalaisten rikoksista ja vetää ilmiselvän johtopäätöksen kansanryhmien ja erinäisten tapahtumien suhteesta, on se ”vihapuhetta”. Kun vaikkapa Pohjoismainen vastarintaliike levittää omia radikaaleja näkemyksiään, he ”lietsovat vihaa ja purkavat vihaansa muukalaisiin”. Ymmärrättekö mihin tällä pyritään? Media on luonut kuvaa jokaisesta väärää mieltä olevasta ”vihaajana” ja kaikki mitä nuo vihaajat suustaan päästävät, on vihan motivoimaa välittämättä siitä, miksi kyseinen ihminen on sitä mieltä mitä on.

Kuinka moni voi rehellisin sydämin sanoa, että on ”väärää mieltä” vihan vuoksi? Olisiko syynä räikeisiin näkemyseroihin asioissa puhdas huoli siitä, että Sinulle rakkaat asiat uhkaavat kadota lopullisesti? Näin voisi luulla ja näin asia on ainakin omalla kohdallani. Kuitenkin valtamedian tiedon- ja mielipiteenvälitysmonopoli on saanut suuren osan kansaa uskomaan, että kansallismieliset ovat ”vihaajia” ja kaikki mitä he ajavat ja edustavat, on vihaamisen aktiota. Tämä on virallinen totuus joka tunnetusti on usein ristiriidassa todellisuuden kanssa.

”Rakkaus voittaa kaiken”- kuuluu ikuinen hokema ja se voi olla tottakin. Siihen minä luotan, enkä anna minuun, ajatuksiini tai tovereihini kohdistuvan vihan sammuttaa rakkauden liekkiä. Kun tarkastelemme yhteiskuntaa nykyisin ja keskitymme poliittisiin ääripäihin, on melkoisen helppoa nähdä, miltä suunnalta suoranainen agressio tulee ja kehen se suuntautuu. Minua, meitä vihataan rakkautemme tähden. Rakkautemme Suomea ja suomalaisia kohtaan on pelottavaa, sillä vihaajamme eivät koskaan ole itse kokeneet mitään vastaavaa. Heidän kiihkonsa globalisaatioon/internationalismiin ja monikulttuurisuuteen on kuin lapsekas teini-ihastus, jossa polttaa aina sormensa.

”No one likes us, we don’t care”-on taas erään englantilaisen potkupalloseuran kannattajien slogan, joka pätee myöskin kansallismielisiin Suomessa. Erityisesti kohta ”we don’t care” (me emme välitä), pelottaa vihaajiamme ja mediaa. Se tekee vastustajistamme epätoivoisia ja kuten tiedämme, mikään ei ole yhtä arvaamaton kuin epätoivoinen elukka. Me olemme massiivisen, raukkamaisen ja monitahoisen ajojahdin kohteena, mutta ajojahti on turha, sillä me emme liiku aloiltamme. Otamme vastaan sen, mitä tarjotaan ja palautamme sen takaisin kuin koti-äiti zalandon paketin. Sekin pelottaa vastustajiamme ja antaa lisää pontta heidän toimintaansa. Kuten sanottua, rakkaus voittaa kaiken.

Media maalaa rakkautemme vihaksi, kuten se maalaa valheen totuudeksi. Se ei ole erityisen taitava maalari, mutta riittävän taitava huijatakseen kansaa, joka on tottunut siihen, ettei kaupungissa ole kuin yksi museo, joka valitsee teoksensa tarkkaan. Nuo tuhertelut ovat tähän asti olleet kansan koko kulttuurikasvatus ja kaikki, mitä he ovat nähneet. ”Rappiotaiteen” aika on ohi ja siirtyminen realismiin on alkanut. Tämä on helppo huomata esimerkiksi Helsingin sanomien epätoivoisista yrityksistä järkyttää kansaa mitä kummallisimmilla tekeleillä ja mitä vinoutuneimmilla näkökulmilla. Norsunluutornissakin pelätään toden teolla.

Pensseleitä ja maaleja jaetaan nyt käytännössä ilmaiseksi. Maalatkaa kansalaiset, sillä nyt teoksillenne on tilausta.

Petri Perta

 

13 thoughts on “Kolumni: Valtamedian törkein valhe on ”viha”

  • 15.7.2018 at 14:49
    Permalink

    Hieno kirjoitus!

    Reply
  • 15.7.2018 at 14:50
    Permalink

    hienosti kirjoitettu, kiitos petri….

    Reply
  • 15.7.2018 at 15:01
    Permalink

    ei tarvitse tehdä mitään
    valtamedia tuhoaa itse itsensa näillä koko ajan paksumaksi menevillä valheilaan

    USAN Liberaali vasuri median surkea luotetavuuus on hyvä esimerkki sitä

    ja he mokaavat juuri siinä kohtaa kun voisi muutaa suuntaa he tekevätkin juuri päin vastoinn
    eli alkavat tehtailmaan käsikirjoitettuja vale uutisia

    ja nimetömät lähteet kelpaavat jopa suomen valtamedialle fakta uutisoiniksi

    Usan CNN Paska tuutista

    Voisiko joku oikeasti kaivaa ne luotamus indikatorit usan valtamediasta

    koska suomen valtamedia

    ei ulkomaan uutistensa lähde vale-mediaansa soimaa

    eli pelkästään liberaali vasemmiston mediaa usasta

    MSNBC on yhdysvaltalainen ympärivuorokautinen uutiskanava. Se perustettiin vuonna 1996 Microsoftin ja General Electricin NBC:n yhteistyöllä. Joulukuussa 2005 NBC Universal osti suurimman osuuden kanavasta, ja Microsoftin osuudeksi jäi 18 %.

    MSNBC aloitti lähetyksensä 15. heinäkuuta 1996. Syyskuussa 1997 se irtisanoi viidenneksen henkilöstöstään alun kasvuodotusten jäätyä täyttymättä. MSNBC.com-verkkopalvelu, josta Microsoft omisti puolet, oli vuosina 1997, 1998 ja 1999 käytetyin uutissivusto. Vuonna 2012 NBC osti siitä Microsoftin osuuden ja se lanseerattiin uudelleen nimellä NBCNews.com. MSNBC.com avattiin 2013 uudelleen kanavan omana sivustona, joka keskittyy juontajien, kommentaattoreiden ja vierailijoiden mielipidekirjoituksiin. Televisiokanavana MSNBC on katsojaluvuiltaan CNN:n ja Fox Newsin jäljessä.

    **Kanava on tunnettu vasemmistoliberalismistaan.**

    Kesäkuussa 2011 MSNBC-johtaja Phil Griffin totesi, että MSNBC on ”edistysmielisten kanava.”

    esim

    Rachel Maddow is a Total Idiot

    rachel Maddow Pretends To Cry During Her Fake News Program

    Reply
  • 15.7.2018 at 15:11
    Permalink

    muijja tekee vale uutisen ja teko itke sitä

    SIIS itsensä kehitämän vale uutisen aihetta

    Ja vielä suorassa lähetyksessä

    Bravoo

    Reply
  • 15.7.2018 at 16:01
    Permalink

    HS:n laaja mainoskampanja muistuttaa vierailevia presidenttejä lehdistönvapauden tärkeydestä
    Helsingin Sanomien ulkomainontakampanja pyrkii muistuttamaan vierailevia presidenttejä lehdistönvapauden tärkeydestä.
    voin pahoin
    Helsingin Sanomien vastaavan päätoimittajan Kaius Niemen mukaan kampanja on kannanotto kriittisen ja laadukkaan journalismin puolesta.
    ”Samalla, kun toivotamme huippukokouksen Suomeen tervetulleeksi, muistutamme presidenttejä vapaan lehdistön merkityksestä. Median tarkoitus ei ole toimia presidenttien tai hallitusten sylikoirina”, Niemi sanoo Sanoman tiedotteessa.

    Sanoman ainoa tarkoitus on savustaa kaikki uudet
    varsinkin poliitiselta akendaltaan erinlaiset kuin liberali vasuri mediat
    ulos suomen markkinoilta

    MV On hyvä esimerkki ja ijan vankitseminen *todella painavin syin*

    joku tutkija sanoi että suomen media on juuri euroopan keskityneintä
    kustatajia muutama jotka omistavat kaikki julkaisut
    eli akendakin on kaikissa sama

    ELI kysessä on suomen *papu-Kaius-kaijja*
    VÄKIVALTAAN YLLYTÄVÄ

    KOULUKIUSAAJIEN LIBERAALI MUITA VIHAAVA kartelli media *

    joidenka modifaatorien rystyset ovat vähintäänkin yhtä valkoiset kuin ruotsissa
    90 prosenttia komenteista sensuroidaan koska ne ovat väärän idologian mielipiteitä
    eli faktoja
    hesarin liberaali median valheisiin propagandaan
    itse tämä kampanja on jo pelkää propagandaa
    jonka sanoma on täysin harhaan-johtava
    kun sitä tarkastelaan esim amerikalaisen ihmisen näkökannalta
    nämä suomen narsisti toimittajat haluaisivat sananvapauden koskevan ainostaan heitä
    normaali kansalaislta he haluvat riistää sen totaalisesti
    jopa ehdotamalla lakia jostain vihapuheesta

    eli totuus puheesta

    faktat ovat hesarille nykyään vihaa

    valheet totuutta

    ja totuus valheelista vihapuhetta

    olipas runnolista

    Reply
  • 15.7.2018 at 17:00
    Permalink

    Me isänmaalliset, ME RAKASTAMME isänmaatamme ja me RAKASTAMME kansaamme niin paljon että omilla kasvoillamme tuomme totuuden julki. Teoillamme, lentolehtisillämme ja tarroillamme levitämme tietoisuutta sille kansanosalle joka ei tiedä totuutta. Ja sille kansanosalle joka ei ymmärrä sitä tilannetta joka isänmaassamme nyt on.

    Me rakastamme Suomea ja sen kansaa. Eikä sitä mikään lakipykälä tai sakkotuomio muuksi muuta. Me teemme koko elämämme työtä kansamme hyväksi. Joka päivä. Vaikka sitä yritetään kaikin keinoin estää.

    Aivan kuten Temppeliritarit, meillä on jumala puolellamme.

    Reply
  • 15.7.2018 at 17:17
    Permalink

    *Eli trumph ei estä yhdenkään CNN Toimittajan sananvapautta*

    hän ei vain vastaa heidän kysymyksiinsä

    *koska he ovat käytäneet sitä sanan vapautaan
    täysin häikäilemätömästi väärin*

    ja todistetavasti tällä anti thrumph viha akendalaan

    JOTA HE VAPAASTI SAAVAT HARJOITAA TÄLLÄ HETKELLÄKIN
    ILMAN ESTOJA

    CNN Live HD – Breaking News Today
    https://www.youtube.com/watch?v=o9B7D9LpM1k

    NIIN KUKA ESTÄÄ USAN TOIMITTAJIEN SANANVAPAUTTA

    KUN EN YMMÄRRÄ TÄTÄ VÄITETTÄ

    JUHA SIPILÄKÖ

    Reply
  • 15.7.2018 at 17:27
    Permalink

    Näinhän se juuri menee tässä, jossa mielenterveys tapaukset ovat nousseet kapinaan suljetullaosastolla ja teljenneet hoitajat säppien taakse.
    Ne, jotka kutsuvat itseään ”ihmis -ystäviksi”, ”rakkauden lähettiläiksi” ja ”rasismin vastustajiksi” eivät tosiasiassa ole alkeellisimmallakaan tasolla kykeneviä tuntemaan noita tunteita aitoina. Kyse on alastomasta valtapolitiikasta ja keppihevosesta tuhota länsimaiset yhteiskunnat äärivasemmiston toimesta hukuttamalla se ulkopuolelta tulleisiin ”kuona kasoihin”, jotka ovat toiselta aikakaudelta kaikkine primitiivisine tapoineen ja uskomuksineen, jotka ovat yhtä vanhoja kuin maaplaneettakin ja täysin kykenemättömiä niin henkisesti kuin fyysisestikin vastaamaan nykyaikaisen yhteiskunnan vaatimuksiin niin sivistyneiden tapojen suhteen kuin sivistyksellisesti sekä kulttuurillisesti. Maailma ja Eurooppa ei pelastu hottentottien sadetansseilla eikä aikuisuusriiteillä, jotka sinänsä kuuluvat afrikkalaiseen paikalliskulttuuriin ja siellä harjoitettaviin tapoihin, mutta nuo vastaavat ”härmäläisten häiden kuokkimiset” eivät ole kehittäneet noita kehitysmaita ja mannerta edes yhtä karkauspäivää edemmäksi kohti nykyajan kehittyneitä yhteiskuntia, jotka ovat kykeneviä vastaamaan kansalaistensa haasteisiin hyvinvoinnin ja infrastruktuurin osalta.

    Reply
  • 15.7.2018 at 17:32
    Permalink

    Otetaan esimerkiksi perussuomalaiset, itsenäisyyspuolue, muutos, Suomiensin-porukka, vastarintaliike.
    Kaikki haluavat suomalaisten etua. Yksikään EI kehota väkivaltaan ulkomaalaisia vastaan.
    Kaikkia syytetään rasismista ja muukalaisvastaisuudesta.
    MIKSI?
    Koraani, jota muslimit lukevat ja johon lähes kaikki he uskovat, KEHOTTAA tappamaan vääräuskoiset, kristityt sun muut.
    EIKÖS SIELTÄ LÖYDY NE TODELLISET RASISTIT JS MUUKALAISVASTAISET?

    Reply
  • 15.7.2018 at 17:40
    Permalink

    Fox kertoo totta Trumpista, mutta se ei kelpaakkaan suomen päättäjille, he hakevat tietonsa rapakon takaa muslimreikiä nuolevasta CNN paskavirrasta, ko kanava on pahempi isänmaansa vihollinen mitä yle suomen.

    Reply
  • 16.7.2018 at 02:48
    Permalink

    Erittäin hieno kirjoitus, ja aivan totta.

    Reply
  • 16.7.2018 at 09:23
    Permalink

    Vain yksi sana riittää kuvaamaan tätä kirjoitusta: Asiaa!!

    Reply
  • 16.7.2018 at 15:48
    Permalink

    Hyvä kirjoitus.
    Tässä matkan varrella on koko ajan käynyt selvemmäksi se ohuus, millä esim. valtamedia syyllistää ihmisiä.
    Tätäkin kommenttia kirjoittaessa, vieressä YLE käyttää huippukokousta täysin omien agendojensa ajamiseen, parhaillaan on Limnell kertomassa siitä ”kyberturvallisuudesta”.
    Pitää lähteä takaisin ulos, tuolla on koko päivän yle henkiset ihmiset jauhaneet ennakkoluulojaan ja kertoilevat ihmisille salaliittoteorian kaltaisia juttuja uutisina, mm. kädenpuristuksista.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.