Video julkaistu Thaimaan luolapelastuksesta – Ei ahtaan paikan kammoisille
Thaimaassa luolaan kiikkiin jääneestä 12 henkisestä potkupallojoukkueesta on kehittynyt viime viikkoina koko maailman seuraama jännitysnäytelmä. Paikoitellen veden valtaama äärimmäisen ahdas luola tekee pelastustoimista todella vaikeat ja tähän mennessä joukkueesta on onnistuttu pelastamaan kahdeksan.
Pelastajat ovat julkaisseet facebookissa videon luolasukelluksesta. Videon saatesanoissa kerrotaan sukellettavaa olevan yli 1,5 kilometriä ja aikaa sukellukseen kuluvan jopa 5-6 tuntia. Videolta käy ilmi, kuinka ahtaissa paikoissa sukeltajat joutuvat työskentelemään.
Videon voit katsoa täältä.
Lähde: Facebook/อุดร แสงอรุณ
On aina olemassa miehiä ja naisia, joiden päätä ei palele.
On niitä, jotka pelastavat ihmisiä ja taas niitä, jotka ”pelastavat” ihmisiä.
Tuo video ei ole tästä thaimaalaisten nuorten pelastusoperaatiosta. Video on vuodelta 2012.
Valtava markkina arvo thaimaalle, nyt on taottava kun rauta on kuuma. Mistäs YLE nyt raportoi kun tämä keissi on loppu. Ei varmaan Ranskan mellakoista hiiskuta vieläkään.