YLE:n puoluekannatusmittauksen mukaan SDP on suosituin ja PS kiilasi Vasemmistoliiton ohi
YLE on teettänyt Kokoomuksen Eero Lehden omistamalla Taloustutkimus Oy:llä kesäkuussa puoluekannatusmittauksen ja vaikka kolmen kärki on pysynyt muuttumattomana, on yllätyksiäkin tarjolla. Kärjessä on yhä SDP 20,3% kannatuksellaan ja kakkosena keikkuu Kokoomus 19,7%. Molempien kannatus on noussut hieman, mutta Kolmantena yhä porskuttavan Keskustapuolueen kannatus on pudonnut prosentilla.
Perussuomalaisten kannatus on kasvanut 2%. ja Persut (10,3%) kiilasivat hienoisessa laskussa olevasta vasemmistoliitosta (8,6%) ohi. Myöskin Vihreiden kannatus on laskenut, noin puolen prosentin verran mutta kaulaa alaspäin Perussuomalaisiin on yhä 3,6%. Sininen tulevaisuus jatkaa syöksylaskua pulkkamäessä ja sen kannatus on tällä hetkellä 1,1%.
Kyselyyn vastasi 2440 18-79 -vuotiasta henkilöä Manner-Suomesta ja puoluekantansa kertoi 63,1 prosenttia vastaajista. Kyselyn virhemarginaali on 2,1 prosenttiyksikköä suuntaansa, joten siihen mahtuu sekä kaikkien puolueiden kannatuksen muutokset, että koko Sinisen tulevaisuuden kannatus.
Aiemmin on herännyt voimakasta keskustelua siitä, tulisiko YLE:n ostaa esimerkiksi gallup-palveluita Kokoomuksen kansanedustaja Eero Lehden omistamalta Taloustutkimus Oy:ltä.
Lähde: YLE
Simon Elolle terveisiä joka jaksaa melkein päivittäin haukkua perussuomalaisia twitterissään 🙂
Koskahan suomalaiset ymmärtää että näillä gallupeilla ei mitata kannatusta vaan niillä muokataan mielipiteitä.
Jos ”oma puolue” ei jossain vaiheessa olisikaan nousussa niin ihmisethän voisivat vaihtaa äänestyskäyttäytymistään. Ja silloin pakka menisi ihan sekaisin.
Aika pitkälti samaa mieltä tuosta mielipiteenmuokkaamisesta… Tosin onhan noita kiva seurailla, kunhan ei liian tosissaan ota esim. vihervasemmiston kannatusta. Tuollaiset toukoaallot ja liandersonit eivät yksinkertaisesti ole sellaisia johtajia joiden taakse ihmiset kerääntyvät, taitaavat olla vähän sellaisia ”huhupuhemiehiä” jotka vouhottavat joka asiasta oli se sitten totta tai ei…
Demarit voittavat vaalit ja kaikki muut puolueet sen lailla kieltäytyvät olemaan persujen kanssa missään tekemisissä, paitsi peittämällä sen joukkohautaan globalisti -yhtiöiden omistamilla puskutraktoreilla, jotka ovat ostetut meidän verorahoilla ”rahoitussopimuksella”, joka on, – sanoinko – joustava ja maksuaika (siis meidän) pitkä kuin pitkäpiimä. Tällä ”me ei leikitä sun kanssa” – ”arvopohjalla” rotestoitaan ja halutaan vähentää ”syrjintää” ja ”rasismia” tässä maassa kieltäytymällä yhteistyöstä persujen kanssa eli syrjimällä ja harjoittaen rasismia edm. puoluetta kohtaan ja sen äänestäjiä, jotka ovat kyllästyneet elämään viidakossa.
Sosialistien voittaessa tapahtuu se kaikkein pahin kauhuskenaario eli matupaskoja ryntää Suomeen pilvinpimein, joka peittää taakseen auringon valonkin ja päiväkin ”on kuin syksyinen yö, joka katsoo silmiin syyttä-en…”