Näkökulma: Impivaaran loppu – yksittäistapausten alku

Pääministeri Juha Sipilä kutsui kotiinsa Kempeleelle koko maailman. 30 000 – 50 000 muukalaista vastasi kutsuun ja rajattomaksi riisuttu Suomineito sai vastaansa ennennäkemättömän väestönpaisumuksen Sipilän itse aiheuttaman siirtolaisvyöryn seurauksena.

Juha Sipilä olisi voinut estää vyöryn. Petteri Orpo ja Timi Soini olisivat voineet estää vyöryn. Sen sijaan Orpolla oli Kokoomuksen puheenjohtajan pesti kiikarissa ja Soinilla palkkiopaikka Lontoossa pankkiriina, josta sukiintuisi vuosittain yli 160 000€ riihikuivaa verottajan ohi suoraan Soinin omaan taskuun.

Vyöry oltaisin voitu estää, mutta palkkiovirat, puheenjohtajanvirat, lehmänkaupat, moraalisäteily ja haaveet EU-pesteistä astuivat etusijalle. Suomen kansa ja isänmaan tulevaisuus sai jäädä soittelemaan lehdellä.

Suomeen on nyt sitten saatu raiskausepidemian lisäksi terrori-isku. Kahden suomalaisen lähimmäiset saavat tai saivat tänään sen puhelinsoitoista raskaimman: meillä on suru ilmoittaa, että teidän tyttärenne / lapsenlapsenne / äitinne / sisarenne makaa verilammikossa Turun toreilla, eikä tule koskaan kotiin.

Isänmaa on myyty, rajat avattu, rahat otettu. Impivaara uhrattiin omille urahaaveille, oman perstaskun kasvattamiselle ja sotaveteraanien uhrauksella ja lottien aherruksella pyyhittiin peräpäätä.

Selvitystilassa oleva Suomi sai yksittäistapauksensa, josta on vuosia varoiteltu. Kylmä totuus kuitenkin on, että tämä on uuden normaalin alku, ei mikään yksittäistapaus.

Miettikää, jos iskijä oli joku Sipilän lemmikeistä. Tuskinpa kantaa vastuuta sittenkään.

5 thoughts on “Näkökulma: Impivaaran loppu – yksittäistapausten alku

  • 19.8.2017 at 12:59
    Permalink

    Mikä on pttureiden palkka?

    Reply
  • 19.8.2017 at 13:50
    Permalink

    Kansa voisi vaikuttaa asioiden kulkuun äänestämällä pois vallankahvasta vanhat mädäntyneet puolueet ja äänestamällä eduskuntaan rehellisempiä ihmisiä, joille oma kansa merkitsee jotain. Näille hyväkkäille oma kansa ei merkitse mitään muuta kuin vaalikarjaa, jolta valehdellaan äänet vaaleissa, jotta pääsisivät taas hyväksikäyttämään sitä mitä on vielä jäljellä.

    Reply
  • 19.8.2017 at 15:13
    Permalink

    Tää ahneus ja sitä myötäilevä moraalittomuus on maamme ja läntisten yhteiskuntien tuho.

    Soini ja kumpp. eläisivät ihan hyvin vaikka olisivat toimineet maan ja kansan hyväksi, mutta kun mikään ei riitä, kun kyse on rahasta. Todella törkeetä.

    Reply
  • 19.8.2017 at 15:30
    Permalink

    Kylä tää orpo sisäministerinä oli onneton tapaus kuten sipilä pääministerinä ei minkäänlaista tolkkua noiden touhuissa ole. Samaan ällöporùkkaan kuuluu myös tämä merkel joka sai tämän koko sotkun aikaañ näitä ns, sotilaskarkureita hyyssätään täällä paremmin kuin takuueläkeläisiä ÄLKÄÄ ÄÄNESTÄKÖ tollasia maañpettureita enään valtaan. Ne pitäis saada vastuuseen näistä teoista koska eivät ole tehneet yleisen edun mukaan vaan päästäneet tappajia maahan.

    Reply
  • 19.8.2017 at 17:40
    Permalink

    Valtamedia on enemmän huolissaan rasismista ja vihapuheesta, kuin maan omien kansalaisten turvallisuudesta.

    Maan ylin poliittinen johto on enemmän huolissaan mahdollisesta koston kierteestä, kuin omien kansalaisten turvallisuudesta.

    Kelle täällä pitää maksaa, ettei kaikki olis niin paskaa?

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.