H.C. Andersen antoi paperileikkauksen Ida Sehestedille noin vuonna 1845. Se huutokaupataan 17. marraskuuta 8 000–10 000 Tanskan kruunun hinta-arviolla.
Noin 180 vuotta vanha H.C. Andersenin paperileikkaus tulee huutokaupattavaksi 17. marraskuuta. Arviohinta on 8 000–10 000 Tanskan kruunua.
Kuvio koostuu rististä, kahdesta linnusta, sydämestä ja kahdesta nuolesta, jotka ovat rakkauden ja uskollisuuden symboleja, kertoo huutokauppatalo Bruun Rasmussen. Leikkaus on peräisin noin vuodelta 1845, se on 8,5 senttimetriä korkea ja se on kiinnitetty veistettyyn puukehykseen, jonka mitat ovat 16×14 senttimetriä.
Andersen antoi sen Ida Sehestedille (1841–1934), joka oli Etelä-Fynissä sijaitsevan Broholmin kartanon isännän Frederik Sehestedin tytär. Hänen vierailunsa jättivät selviä jälkiä hänen romaaneihinsa.
"H.C. Andersen oli vieraana kartanossa useita kertoja vuosien 1836 ja 1845 välillä", Bruun Rasmussen kirjoittaa.
Mainos:
Broholmin omistaa nykyään suvun 13. sukupolvea edustava Anders Sehested. Paperileikkaus on osa live-huutokauppaa, jossa on mukana useita esineitä kartanosta.
Lukijakysely
Mitä H.C. Andersenin paperileikkaukselle tulisi tapahtua?
Kuvamontaasi: Nykysuomi. Kuvakaappaus: The War on Beauty/X. Kuva: Kiki Smith/Jeffrey Deitch ja Pace Gallery.
Julia James Davis kritisoi sekä vahahahmoa ulostevanoineen että roikkuvia paperihahmoja Kiki Smithin Los Angelesin näyttelyssä, jonka Jeffrey Deitch ja Pace Gallery toteuttavat yhteistyössä.
The War on Beauty -sivuston Julia James Davis kutsuu Kiki Smithin uutta näyttelyä Los Angelesissa ”taiteelliseksi terrorismiksi”. Näyttelyn takana on kaksi taidemaailman vaikutusvaltaisinta galleriaa: Jeffrey Deitch ja Pace Gallery.
Näyttely Untethered Journey on esillä 30. lokakuuta 2026 – 23. tammikuuta 2027 Jeffrey Deitchin galleriassa osoitteessa 925 N Orange Drive, Los Angeles. Julia James Davis vieraili siellä äitinsä kanssa ja kuvailee ovella vastassa ollutta näkyä kymmenminuuttisella videolla, joka julkaistiin 5. marraskuuta.
— Avasin oven, ja ensimmäinen asia, joka vastassa on, on levitetyt pakarat, jotka syöksevät viisi metriä paskaa lattialla olevasta, nelinkontin olevasta ihmisen kaltaisesta vahahahmosta, alastomasta naisesta, hän sanoo.
Hän kääntyi pois ja käveli toiseen huoneeseen.
Mainos:
— Siellä vastassa oli jotakin, joka näytti verisiltä seiniltä, joista roikkui ruumiita katosta.
Kun hän lähestyi vahahahmoa uudelleen, hän näki, että se, mikä näytti sen takapuoleen voidellulta ulosteelta, olikin mustelmia, ikään kuin vartalo vuotaisi verta ihon läpi. Samaan aikaan seinän läpi kuului lasten ääniä.
— Aivan päiväkodin vieressä, huomattakoon, joten seinien läpi kuuluu huutoja, lasten leikin ääniä, mikä on todella karmiva kontrasti, sanoo Julia James Davis.
”Tarkoitettu tappamaan sieluja”
Davisille näyttely ei ole yksittäinen mauttomuuden tapaus, vaan ilmaisu siitä, mitä hän kutsuu sodaksi kauneutta vastaan.
— Tämä on kauneutta vastaan käytävän sodan perikuva. Mutta mitä sota kauneutta vastaan tarkoittaa, ellei sitä, että tällä kaikella on tarkoitus tappaa sieluja?
Hänen lähtökohtansa on, että taide on todellisempaa kuin melkein mikään muu, tiivistetty kuva todellisuudesta. Siksi kauneus voi sanoa niin paljon.
— Ne kertovat totuuden Jumalasta tai siitä, millainen maailma on, ja me tunnemme elämän kauniissa taideteoksissa. Ja niissä ne herättävät meidät takaisin eloon, hän sanoo.
Kiki Smithin kaltaiset teokset tekevät Davisin mukaan päinvastoin. Hän väittää, että terrorismissa ei ole kyse vain fyysisestä väkivallasta.
— Terrorismi ei ole vain avoimia väkivallantekoja, kuten itsemurhapommittajana oleminen tai autolla ajaminen joulutorin läpi. Se on myös tällaisten asioiden luomista, jotka ideologisesti ja psyykkisesti pakottavat ihmiset kohti pahaa lopputulosta, ajaakseen läpi agendaa.
— Tämä on taiteellista terrorismia, ja Jeffrey Deitchin galleria altistaa yleisön sille.
Posthumanistinen tulevaisuus kadulla
Davis vetää linjan gallerian seiniltä ulkopuoliselle jalkakäytävälle. Smithin mätäneviä ruumiita on pitkään esitelty heijastuksena ihmiskunnan tulevaisuudesta, ja Davisin mukaan tuo tulevaisuus on jo saapunut, tosin ei niin kuin taidemaailma kuvitteli.
— Kun lähtee Kiki Smithin näyttelystä Jeffrey Deitchiltä ja kävelee ulos kadulle, siellä on oikeita ihmisiä paskomassa kadulle, elämässä omassa saastassaan ja kuolemassa. Posthumanistinen tulevaisuus, jonka he sanoivat olevan tulossa, tapahtuu todellisuudessa, mutta eri tavalla, hän sanoo.
— Ihmisiä kuolee, ja taide on osa prosessia. Se näyttää meille, mihin olemme menossa. Taiteen on tarkoitus tappaa sielusi.
Pace Gallery on edustanut Kiki Smithiä vuodesta 1994 lähtien. Hänen työnsä ovat Untethered Journey -näyttelyn keskiössä. Kuva: Nina Subin (CC BY 4.0)
Kaksi megagalleriaa näyttelyn takana
Davis nostaa esiin erityisesti rahan ja verkoston. Teokset on pakattu ja lähetetty Los Angelesiin, ja näyttely esitetään yhteistyössä Arne Glimcherin kanssa, joka on perustaja Pace Galleryssa, jota hän kutsuu ”yhdeksi niistä megagallerioista”, jotka edistävät ”iljettävää, pahaa, turmeltunutta” taidetta.
Jeffrey Deitch antaa Los Angelesin galleriansa käyttöön näyttelylle, joka järjestetään yhteistyössä Pace Galleryn kanssa. Kuva: Philip Cheung/LALA Magazine
Siteet taiteilijan ja näiden kahden gallerian välillä ovat läheiset ja pitkäaikaiset. Gallerioiden itsensä mukaan Jeffrey Deitch tapasi Kiki Smithin jo vuonna 1975. Myöhemmin hän tuki taiteilijavetoista A. More Store -kauppaa, joka avautui vuonna 1981 Smithin johdolla, ja otti hänen veistoksensa Mother/Child (1993) mukaan Aperto '93 -näyttelyyn 45. Venetsian biennaalissa. Sama teos on nyt esillä Los Angelesissa.
Pace on edustanut Smithiä vuodesta 1994, ja Untethered Journey on hänen kuudestoista yksityisnäyttelynsä galleriassa. Glimcher on tuntenut hänet siitä asti, kun hän oli nuori assistentti isälleen, minimalistiselle kuvanveistäjälle Tony Smithille, jota Pace myös edusti. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Pace ja Deitch pystyttävät kokonaisen näyttelyn yhdessä, ja Glimcher kutsuu yhteistyötä ”puhtaaksi iloksi”.
Kyseessä on myös Smithin ensimmäinen yksityisnäyttely Los Angelesissa kolmeenkymmeneen vuoteen. Galleriat kuvailevat teoksia ”järkähtämättömän transgressiivisiksi” ja sanovat niiden haastavan perinteisiä käsityksiä siitä, miten ihmiskehoa kuvataan paljastamalla sen sisus.
Arne Glimcher perusti Pace Galleryn vuonna 1960. Untethered Journey -esittelyssä hän kuvailee Kiki Smithiä vaikutusvaltaiseksi taiteilijaksi. Kuva: Ronald James (CC BY-SA 4.0)
Verta, ruumiita ja ulosteita
Teoksiin kuuluvat pronssiveistos Blood Pool (1992), Virgin Mary (1994) ja valualumiinista tehty diptyykki Untitled (Skin) (1992). Esillä on myös Untitled vuodelta 1989, niin kutsuttu punainen huone, jossa aavemaiset paperihahmot roikkuvat katosta suurten paperiarkkien välissä, joihin on piirretty verenpunaisella. Lattialla makaa Stars and Scat (1996), sininen paperiarkki, jossa on kristallitähtiä ja pronssisia jätöksiä.
Davisin kuvailema vahanainen muistuttaa Smithin mehiläisvahaveistosta Tale, jossa nainen ryömii lattialla perässään ulosteesta koostuva häntä. 1990-luvun kulttuurisotien aikana juuri tuota teosta kutsui ”iljettäväksi” Metropolitan Museum of Artin johtaja, vuoden 2006 NPR-profiilin mukaan. Smith sanoi tuolloin, että teos käsitteli häpeää ja nöyryytystä.
Hänellä on pitkään ollut yleisöä korkeimmissa piireissä. Pop-tähti Madonna kerää hänen teoksiaan, ja hän oli yksi ensimmäisistä naisista, jotka senaikainen Pace Wildenstein otti listoilleen.
Siveettömyystesti
Davis väittää, ettei veistos nauti edes perustuslain ensimmäisen lisäyksen (First Amendment) sananvapaus-takuita. Hän viittaa Yhdysvaltain korkeimman oikeuden vuoden 1973 päätökseen tapauksessa Miller v. California.
Päätöksen mukaan siveettömältä materiaalilta puuttuu perustuslaillinen suoja, jos kolme ehtoa täyttyy samanaikaisesti: että tavallinen ihminen, soveltaen nykyisiä yhteisön standardeja, katsoo teoksen kokonaisuutena vetoavan säädyttömään kiinnostukseen (prurient interest); että se kuvaa osavaltion laissa määriteltyä seksuaalista käyttäytymistä ilmeisen loukkaavalla tavalla; ja että siltä kokonaisuutena katsottuna puuttuu vakava kirjallinen, taiteellinen, poliittinen tai tieteellinen arvo. Esimerkkeinä siitä, mitä osavaltio voi säädellä, oikeus mainitsee loukkaavat kuvaukset ”eritystoiminnoista” (excretory functions), kehon erittämisprosesseista.
Davisin arvio on, että veistos epäonnistuu jokaisessa kohdassa. Hän kieltäytyy antamasta gallerioiden tekstien ratkaista asiaa.
— Se ei ole taidetta, älkääkä koskaan antako heidän hämätä teitä luulemaan niin, riippumatta siitä, kuinka monta filosofista, typerää esseetä he kirjoittavat oikeuttaakseen sen. Se ei ole. Se on terroriteko. Joten älkää antako tappaa itseänne.
Paperihahmot ja punaiset seinäpaneelit ovat osa vuoden 1989 installaatiota, jota Davis kritisoi. Näyttelyn toteuttavat yhteistyössä Jeffrey Deitch ja Pace Gallery. Kuva: Kiki Smith/Jeffrey Deitch ja Pace Gallery
Hän hylkää myös ajatuksen siitä, että tämä suuntaus olisi väistämätön.
— Mikään tästä ei ole väistämätöntä. Ei ole väistämätöntä, että elämme posthumanistisessa tai post-taiteellisessa yhteiskunnassa. Se on väistämätöntä vain, jos katsomme sitä ja jatkamme vain eteenpäin, sanoo Julia James Davis.
— Tätä taidetta ei pitäisi olla olemassa lainkaan. Ja antakaa minun lopettaa sen kutsuminen taiteeksi, koska sitä se ei ole. Se on terroriteko.
Jeffrey Deitch: Galleristi Jeffrey Deitch toimii New Yorkissa ja Los Angelesissa. Hänen Los Angelesin galleriansa avattiin syyskuussa 2018. Nykyinen Kiki Smithin näyttely on esillä tässä tilassa, osoitteessa 925 N Orange Drive.
Pace Gallery: Arne Glimcherin vuonna 1960 perustama galleria. Marc Glimcher toimii toimitusjohtajana ja Samanthe Rubell on presidentti. Pace on edustanut Kiki Smithiä vuodesta 1994 lähtien. Untethered Journey on hänen kuudestoista yksityisnäyttelynsä galleriassa.
Yhteistyö: Näyttelyn toteuttavat yhteistyössä Jeffrey Deitch ja Pace Gallery, ja se on avoinna 30. lokakuuta 2026 – 23. tammikuuta 2027. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kaksi galleriaa toteuttavat kokonaisen näyttelyn yhdessä. Deitch on tuntenut Smithin vuodesta 1975 lähtien. Arne Glimcher pohtii taiteilijan merkitystä virallisessa näyttelyesittelyssä.
Vain puuhevosia, jotka täyttävät asetetut alkuperää ja tuotantoa koskevat vaatimukset, saa tästä lähtien myydä Dalahäst-nimellä (taalainmaanhevonen) koko EU:ssa. Mitään ruotsalaista tuotetta ei ole aiemmin rekisteröity unionin uuden suojajärjestelmän puitteissa.
Suojattu maantieteellinen merkintä (SMM) sitoo nimen paikkaan. Tuotteen laadulla, maineella tai muilla ominaisuuksilla on oltava selkeä yhteys sen alkuperään, ja vähintään yhden tuotantovaiheen on tapahduttava kyseisellä alueella. Suoja mahdollistaa toimet nimen luvatonta käyttöä ja sellaista markkinointia vastaan, joka johtaa kuluttajia harhaan tuotteen alkuperästä.
Elintarvikkeilla ja juomilla, kuten samppanjalla ja fetajuustolla, on pitkään ollut maantieteellinen nimisuoja EU:ssa. Käsityö- ja teollisuustuotteiden osalta järjestelmä avautui vasta 1. joulukuuta 2025.
Dalahäst rekisteröitiin marraskuussa 2026 EU:n teollisoikeuksien virastossa, EUIPO:ssa, Ruotsin patentti- ja rekisterihallitus PRV raportoi. Muodollisesti Ruotsi jätti hakemuksen.
Mainos:
Grannas A. Olsson Hemslöjd ja Nils Olsson Dalahästar ovat hakemuksen takana, mutta yritykset eivät saa yksinoikeutta. Kuka tahansa valmistaja, joka noudattaa tuote-eritelmää, saa käyttää nimeä.
Dalahästin kohdalla vaatimukset tarkoittavat, että se on valmistettava Morassa, Orsassa tai Rättvikissä puusta ja perinteisellä maalauksella.
— On surullista, että monet myytävistä hevosista eivät ole lainkaan Dalahästejä ja ne on valmistettu aivan toisessa maassa, Henrik Ljungberg, Nils Olsson Dalahästarn toimitusjohtaja, kertoo veronmaksajien rahoittamalle valtiolliselle yleisradioyhtiö SVT:lle.
Deep Purple siirtää loppuosan Euroopan ja Ison-Britannian kiertueestaan sen jälkeen, kun laulaja Ian Gillan, 81, joutui hätätapauksena sairaalahoitoon Leipzigissa.
Verovaroin rahoitettu valtiollinen yleisradioyhtiö SVT raportoi, että Gillan sairastui äkillisesti loppuviikosta. Leipzigin ja Hampurin konsertit peruttiin, eikä suunniteltu jatko Dortmundissa tiistaina toteudu.
Gillan itse kirjoittaa yhtyeen Instagram-julkaisussa kokeneensa Leipzigissa lääketieteellisen ongelman, joka vaati kiireellistä sairaalahoitoa. Hän oli toivonut saavansa luvan saattaa kiertueen loppuun, mutta sen tekemiseen liittyy "erittäin vakavia riskejä".
Deep Purple Avicii Arenalla 26. lokakuuta, ennen kuin kiertue keskeytyi Ian Gillanin sairastuttua äkillisesti. Kuva: Jan Sundstedt.
Hän teki päätöksen siirtää loppukiertueen "toistaiseksi" lääkintätiiminsä ja johtonsa neuvosta.
Mainos:
Jo peruttujen kahden Saksan-keikan jälkeen nyt siirtyy vielä 15 konserttia: neljä Saksassa, yksi Alankomaissa, neljä Ranskassa ja kuusi kotimaassa Isossa-Britanniassa, josta Deep Purple sai alkunsa lähes 60 vuotta sitten.
Yhtyeen oli määrä esiintyä Newcastlessa, Glasgow'ssa, Birminghamissa, Manchesterissa ja Lontoossa marraskuun aikana. Britannian-konserteista ei ole ilmoitettu uusia päivämääriä tai lipunmyyntitietoja.
Nykyisessä tilanteessa näyttää siltä, että Skandinavian-konsertit saattavat jäädä nykyisen kiertueen viimeisiksi esiintymisiksi.
Nykysuomi arvosteli Tukholman keikan ja antoi konsertille hyväksyttävän arvosanan hapuilevan alun jälkeen.
Deep Purplen legendat ovat jälleen kiertueella ja suoriutuvat yhä, mutta kysymys kuuluu, saattaako tämä olla viimeinen kerta, kun me bändin jäsenten keski-iän alapuolella olevat rock-nälkäiset vanhat parrat pääsemme kokemaan heidät livenä. Varsinkin Ian Gillan joutuu toisinaan ponnistelemaan valtavasti saadakseen tuon aikoinaan jumalaisen lahjakkaan äänen toimimaan.
Sano Deep Purple, ja hard rock -fanit ympäri maailmaa saavat sumean, hieman rakastuneen katseen silmiinsä.
Yhtenä niistä kolmesta tai neljästä brittiläisestä edelläkävijäyhtyeestä, jotka loivat perustan sille, mitä kutsumme hard rockiksi 1960-luvun lopulla, Deep Purple – ja erityisesti sen Mark II -kokoonpano – on suoranainen legenda.
Vuonna 1968 perustettu bändi on yhä aktiivinen, julkaisee levyjä ja kiertää, oltuaan tauolla useita vuosia 1980-luvun taitteessa.
Mainos:
Tämänvuotinen albumi julkaistiin heinäkuussa ja on yksinkertaisesti nimeltään ”Splat!”. Levyn on jälleen tuottanut tuotantovelho Bob Ezrin, ja se on albumi, jonka myötä bändi on nyt kiertueella.
Maanantain konsertti Avicii Arenalla, hieman yli kaksi vuotta heidän edellisen Tukholman-vierailunsa jälkeen, merkitsi jälleen yhtä bändin monista esiintymisistä pääkaupungissa.
Kuva: Jan Sundstedt.
Gillan tekee töitä noustakseen
Gröna Lundissa vuonna 2024 kirjoitin musiikillisesta riemuvoitosta. Gillanin ääni oli muuttunut, mutta karisma oli tallella.
Tänä vuonna tuomio on ristiriitaisempi. Ilta alkaa kappaleella ”Highway star”, joka vaatii paljon keneltä tahansa laulajalta.
Ian Gillan, 81, joutuu ponnistelemaan melko kovaa, ei vain kyseisen kappaleen aikana, vaan koko konsertin ensimmäisen puoliskon ajan.
Onneksi hän parantaa edetessään. Hänen äänensä kantaa paremmin illan kuluessa. Musiikillisesti bändi on tietysti naurettavan tiukka.
Ian Paice ja Roger Glover muodostavat aivan yhtä vahvan rytmisektion kuin kaksi vuotta sitten, ja Simon McBride kitarassa sekä Don Airey koskettimissa sopivat täydellisesti kokonaisuuteen.
Kuva: Jan Sundstedt.
Yksi soolo liikaa
Sitä on kuitenkin vaikeampi niellä, kuinka valtavasti sooloja on. Viime kerralla nautin niistä yleisesti ottaen. Tänä vuonna niitä on yksinkertaisesti liikaa.
Virtuoosi Don Airey saa esimerkiksi peräti kolme tilaisuutta loistaa – minkä maestrossa tietenkin musiikillisesti tekee.
Epäilen, että niillä on tarkoitus pelkän show-meiningin lisäksi: antaa Gillanille hetki vetää henkeä ja lepuuttaa ääntään ennen seuraavaa numeroa. Ymmärrettävää, mutta valitettavasti se vie konsertilta vauhtia.
Uudelta albumilta bändi soittaa kappaleet ”Arrogant boy”, ”Diablo” ja ”Sacred land”. Hyviä kappaleita, mutta ne jäävät hieman vanhojen klassikoiden varjoon.
Kuva: Jan Sundstedt.
Machine Head painaa eniten
Kappalevalinnat keskittyvät edelleen vuoden 1972 klassikkoalbumiin ”Machine Head”.
Albumin kappaleista neljä on settilistalla: ”Highway star”, ”Lazy”, ”Space truckin’” ja ”Smoke on the water”.
Noin 100 minuutin jälkeen, cover-kappaleen ”Hush” ja päätösnumeron ”Black Night” myötä, se on ohi (tältä erää).
Jää nähtäväksi, onko tämä viimeinen kerta, kun näemme nämä järkäleet Tukholmassa, mutta jokaisen, joka haluaa kokea Deep Purplen livenä, ei luultavasti kannata odottaa liian kauan.
