Mainos:

12h yhdyskuntapalvelu muunnettiin 2kk vankeudeksi? Tuomittu sai ilmoituksesta”hieman” väärän kuvan

Päivitetty 27.6.2018, Julkaistu 26.6.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Helsinkiläismiehen suorittamatta jäänyt yhdyskuntapalvelu, tai oikeammin sen seuraukset saattavat herättää lukijoissa kummastusta. Helsingin syyttäjänviraston syyttäjä Noora Väätäinen on vaatinut vuonna 2017 helsinkiläismiehen yhdyskuntapalvelusta suorittamatta jäänyttä osaa muunnettavaksi ehdottomaksi vankeusrangaistukseksi, mutta asia ei ensisilmäyksellä vaikuttanut olevan laisinkaan niin vähäpätöinen, kuin voisi luulla.

Tuomitulta oli suorittamatta 12 tunnin mittainen pätkä alunperin 91 tunnin mittaisesta yhdyskuntapalvelusta. Yhdyskuntapalvelu ei ollut sujunut aivan suunnitelmien mukaan ja oheisesta syyttäjänviraston vaatimuksesta selviää, että yhdyskuntapalvelun toimeenpano keskeytettiin ennen täyttä aikaa.

Syyttäjän vaatimuksen mukaan tuomittu oli laiminlyönyt yhdyskuntapalveluksen velvoitteita useampaan otteeseen ja saanut laiminlyönneistä myöskin kirjallisen varoituksen. Myöskään poissaolojen selvittelyä varten järjestettyihin kuulemisiin tämä ei ollut saapunut paikalle. Syyttäjä kuvaili vaatimuksessaan laiminlyöntejä törkeiksi.

Voiko 12h muuttua kahden kuukauden "kovaksi"?

Nykysuomi tavoitti tuomitun kommentoimaan myöhemmin saapunutta Helsingin käräjäoikeuden päätöstä asiasta. Hänen mukaansa ilmoitus oli lähtökohtaisesti melko epäselvä, sillä alunperin hän luuli joutuvansa istumaan 61 päivän tuomion, joksi alkuperäinen tuomio ilmoituksen perusteella oli muunnettu.

- Ohan toi mulle alunperin aika epäselvästi ilmotettu. Alunperin mä sain sellasen kuvan että 12 tuntii on muunnettu 61 päiväks. Sit ku mä soitin tonne käräjäoikeuteen ni sain sielt selvitettyä et siitä miinustetaan se mun vapaudenmenetysaika.

Mainos:

Koko 61 päivän kakkua miehen ei tarvitse istua, sillä tämä on aiemmin kärsinyt tuomitsemattoman vapaudenmenetyksen vuonna 2014. Istumatta jää kuitenkin tuonkin lisäksi vielä 11 vuorokautta. Muuntosuhteeksi tässä tapauksessa saadaan siis lähes 1:1, eli yksi tunti yhdyskuntapalvelua vastaa lähes yhtä päivää ehdottomassa vankeudessa.

 

 

 

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

3 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
LAHJUS RAHAT LOPPUIVAT VALTAMEDIALTA -TUOMARILLE
LAHJUS RAHAT LOPPUIVAT VALTAMEDIALTA -TUOMARILLE
8 years ago

Sanoma Media vaatii vuosina 2015–2016 tehdyistä tekijänoikeusloukkauksista korvausta yli 75 000 euron edestä jutuista ja kuvista, jotka ovat Sanoman mukaan julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa, Taloussanomissa ja Ilta-Sanomissa. Janitskinin puolustus paljoksui korvausvaatimusta.

Toisessa jutussa syytettynä on myös parin jutun osalta ollut nainen, joka on syyttäjän mukaan toiminut MV:n toimittajana.

Kyseessä on sama henkilö, joka on syyttäjän mukaan toiminut MV:n keskusteluosion moderaattorina. Riitaista oikeudessa on ollut, onko hän toiminut Janitskinin sijaisena.

Molemmat ovat kiistäneet syyllisyytensä. Toimittajaroolissa syytetty ei halunnut tulla kuulluksi oikeudessa.

Oikeudessa Sanoman edustaja esitteli, että kaikkiaan MV-verkkojulkaisussa ja Uberuutiset-sivustolla olisi julkaistu yli 300 juttua ja 30 kuvaa, joissa Sanoman artikkeleita olisi käytetty väärin.

SIIS NÄITÄ KUTTUJA ON FACEBOOK SIVUSTOILLA IHMISTEN LEVITÄMINÄ BLOKISTIEN KÄYTÄMÄNÄ

MYÖS MIKSI HE VAATIVAT VAIN MV ILJALTA KORVAUKSIA
SIISMIETIKÄÄ
SUOMEN VALTAMEDIA ON NIIN KESKITTYNYTTÄ MUUTAMALLE TOIMIJALLE SUOMESSA
ETTÄ HE TAVALAAN OMISTAVAT KOKO SUOMEN MEDIAN KARTTELIN

JOKAINEN KUVA JOKA JULKAISTAAN VAIKKA 10 MEDIASSA ON SAMAN MEDIATUOTTAJAN OMISTUKSESA
ELI NÄMÄ HAKEVAT ELI SUOMEN VALTAMEDIA KORVAUKSIA KUIN JOKU ITALIAN MAFIA

KOSKA HE OVAT TAVALAAN OMINEET KOKO MESUOMEN MEDIA KENTÄN ITSELLENSÄ JA ESTÄVÄT UUSIEN MEDIOIDEN SYNNYN NOITA VAINOISAAN

JUMALAUTA SUOMEN OIKEUS LAITOS SUOJELEE SUOMEN VALTAMEDIAA JONKA KORRUPTIOTA JA KÄYTÄNTÖJÄ VOI VERRATA ITALIAN MAFIAN IN SIDE COSA NOSTRAAN

ONNEKSI OLKOON ILJA VAPAUTUS VIIMEINEN

11KK VANGITSEMISEN JÄLKEEN
JOLLE EI MITÄÄN OIKEUTUSTA

MUISTAAKAA NYT KUITENKIN SE ASIA

ENNEN KUIN ALATTE KEHUMAAN TUOMAREITA JA SYYTÄJIÄ REILUIKSI KAVEREIKSI

KOSKA SITÄ HE EIVÄT TODELAKAAN OLE

HE OVAT MIELIVALTAISIA POLITISOITUNEITA VIHER VASSARI LIBERAALI KUSIPÄITÄ
JOITA VALTAMEDIAN MAFIA VIE KUIN PÄSSIÄ NARUSSA

LAHJUKSIEN VOIMALAKO
KUKA TIETÄÄ
VOI OLLA
ihan oikeasti

juha.
juha.
8 years ago

Eihän edes itse pirukaan enää ota selvää Demlan ”tuomioista”, että onko kyseessä tuomio vaiko ”tuomio”?

Hyvin yksinkertaista
Hyvin yksinkertaista
8 years ago

Yhdyskuntapalvelus suoritetaan yleensä kerran viikossa, 2-3h kerrallaan. Sinne pitää mennä selvänä ja sielä ei yleensä tehdä muuta kuin puhutaan p***skaa ja oöivänpolttavia. Mutta se 2h/kerta pitää suorittajan narussa kiinni.

Ja kun yhdyskuntapalveluksen tunitmäärä jaetaan tuolla 2h/viikko määrällä, niin siitä tulee yhtä paljon viikkoja kuin jos istuisi vankilassa. Eli saman verran henkilöä pidetään silmällä ja tarkkaillaan mm. päihteiden käyttöä.

Jos joku rikollisista ei vielä tätä ole ymmärtänyt, eikä ymmärrä, niin sitten kannattaa jättää rikollinen ura kertaheitolla. Sielä on nimittäin paljo pahempiakin kiemuroita kuin tämä.

Eli, olet ”istumassa” saman ajan mutta vapaalla.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.