Mainos:

Veera Ruoho: Mistä minun pitäisi pyytää anteeksi?

Julkaistu 18.6.2017 – Kirjoittaja Toimitus

Perussuomalaiset jättänyt kansanedustaja Veera Ruoho seurasi vihreiden puoluekokousta ja vertasi sitä viikon takaiseen perussuomalaisten puoluekokoukseen. 

Kansanedustaja Veere Ruoho kertoo, että on saanut eri puolueista useampia kyselyitä. Ruoho irtaantui perussuomalaisten eduskuntaryhmästä tällä viikolla.

"RKP:ltä ei ole tullut yhteydenottoa, eikä kristillisdemokraateilta tässä uusimmassa jupakassa. Paavo Arhinmäkikään ei ole vielä kysellyt."

Ruoho sanoo myös, että perussuomalaiset ovat yrittäneet pyytää häntä takaisin ja kommentoi:

Mainos:

"Suomen Sisusta tuli joltain yhteydenotto, että tule takaisin. Jussi Halla-aho ja muut antavat sinulle varmaankin anteeksi. Kysyin, että mistä minun pitäisi pyytää anteeksi. Sain alatyylistä haukkumista siihen."

Ruoho sanoo, että eri puolueilta on tullut tiedusteluja, miksi hän on puolueessa, jonka mainekin on niin rasistinen ja hän kertoo vastanneensa silloin edustavan rehtejä perussuomalaisia. Hän ei ole vielä ratkaissut, mihin puolueeseen aikoo liittyä ja sanoo kaikissa puolueissa olevan hyviä asioita  ja, että arvojaan ei muuta.

Ruoho kertoi seuranneensa miten vihreiden puolue kohteli väistyvää puheenjohtaja Ville Niinistöä ja kommentoi lopuksi seuraavasti verraten viikon takaiseen perussuomalaisten puoluekokoukseen:

"Päin vastoin kuin Timo Soinia. Miestä, jolla on suurempi sydän kuin koskaan tulee julkisuuteen tietoon. Palasi mieleen viikko sitten pidetty perussuomalaisten puoluekokous. Oliko omassa puheessani lausuttu kiitoslause ainoa kiitospuhe Soinille."

Asiasta uutisoi: iltasanomat

 

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

10 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
IKirouta
IKirouta
9 years ago

”Suomen Sisusta tuli joltain yhteydenotto…” Tuskinpa on tullut?!?
Kokeile Vihreitä jos olis tilaa siellä niin suurelle sydämmelle.

Antaa ajan kulua
Antaa ajan kulua
9 years ago

Ruoho on vain niin tyhmä ettei ymmärrä mitä meni tekemään. No, kun kuolema korjaa ja vetää viimeisiä henkäyksiään, niin voi olla että silloin ymmärtää miten on tullut elämä elettyä. Ja se voi olla kamala lähtö.

Juhani Hyvönen
Juhani Hyvönen
9 years ago

Onko Soinilla sydämenlaajentuma, muuten on loikkarin kokoon nähden sydän kuin ahvenella

Anne-Marita Juopperi
9 years ago

Jos nyt aloittais vaikka pyytämällä anteeksi omilta äänestäjiltään. Ite olisin äärettömän tuohtunut. Suorastaan vihainen.

Talvisodanhenki
Talvisodanhenki
9 years ago

Sika -Soinissa ei ole muuta suurta kuin maha -lisäksi epäilen vahvasti tämän petturuuden peittämiseksi tarkoitetun ulostulon paikkaansapitävyyttä.

-Onneksi mätä on nyt poissa -näin suuri määrä myyriä on tehnyt Persuista toimintakyvyttömän, yksi omiin joukkoihin päästetty desantti tekee saman tuhon kuin kymmenen tunnistettavaa vihollista.

tede
tede
9 years ago

Olisit Veera vaan pysynyt puolueessa jonka kannattajat sinua äänestivät.
Soiniin oltiin tyytymättömiä, kannatus puolittui.
Halla-aho tuo ryhtiä puolueen toimintaan, tämä rasistipropaganda on täysin naurettavaa.
Globalistien juoksupojat Sipilä ja Orpo eivät aja Suomen etua, samaa kusetusta mitä jo Katainen harjoitti aikoinaan.
Ja Soinikin lähti Bilderbergiläisten kelkkaan saadakseen palkkioviran. Oikeata duunia ei ole kai ikinä tehnyt.

Suomi suomalaisille
Suomi suomalaisille
9 years ago
Reply to  tede

Tiivistetty paketti Bilderberg-tietoa niille jotka eivät siitä tiedä ennestään: https://keskustelu.diabetes.fi/index.php/topic,1718494.msg1783220.html?PHPSESSID=9cf5eca0b1423ce847652eee2d6f300d#msg1783220
(Suomenkielinen esittely/yhteenveto Daniel Estulinin kirjasta The True Story of the Bilderberg Group)

Suomi suomalaisille
Suomi suomalaisille
9 years ago

Estulinin kirjan suomeksi jo käännetty painos sensuroitiin. Sensuroinnin takana olleet maanpetturit löytyvät todennäköisesti seuraavassa luettelossa olevien nimien joukosta:
”Ahtisaari, Wahlroos, Niinistö… Nämä suomalaiset ovat osallistuneet Bilderberg-kokouksiin”,
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012060215660719_uu.shtml

KK
KK
9 years ago

Väärää suomen kieltä, pitäisi olla:” mitä minun pitää pyytää anteeksi?” No sitä, että petit äänestäjäsi. Eikö tuo nyt ole selvää, jos ei ole, niin sitä suuremmalla syyllä olet huijannut, kun et suomeakaan osaa.

Airi Pulkkinen
Airi Pulkkinen
9 years ago

Veera Ruoho, ihmettelen miksi vain Sampo Terho ja Jussi Halla-ahoa pidettiin varteenotettavina vaihtoehtoina. Monipuolinen koulutettu ja erinomainen työkokemus kansainvälisissäkin tehtävissä kokenut ehdokas ei ollut enemmän esillä äänestäjien tiedossa ja mahdollisuutena. Mikä uudistus olisi ollutkaan Veera Ruoho?

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.