Mainos:

Tuomioistuinten paperit anonyymeiksi – Suomi EU:n etunenässä suojelemaan rikollisia

Julkaistu 5.9.2019 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen EU-puheenjohtajakausi on saamassa lisää modernin Suomen tunnusmerkkejä. Tällä kertaa Suomi on järjestämässä seminaaria, jonka tarkoituksena on pohtia, kuinka tuomioistuinten asiakirjat, tuomioistuinten ratkaisuja myöden voitaisiin anonymisoida, eli muuttaa nimettömiksi.

Kuinka Farzadista muuttuu Pentti tai Asko?

Moni sosiaalisen median käyttäjä on varmasti nähnyt somessa kiertäviä kuvia tuomioistuinten tuomioista ja syytekirjelmistä, joissa näkyy muiden tietojen muassa vaikkapa seksuaali- tai väkivaltarikoksista tuomittujen nimet. Mikäli EU-tasolle asti uitettu idea päätyy käytäntöön asti, siirtyvät tällaiset paperit historiaan ja nimet vähintäänkin muuttuvat pseudonyymeiksi.

Seminaari järjestetään tänään 5.9 ja pohjamateriaalina käytetään mm. Suomen oikeusministeriön Anoppi-hanketta, jossa tuotetaan sähköisiä työkaluja tuomioistuinratkaisujen henkilötietojen käsittelyyn ja peittämiseen. Suomi esittelee tilaisuudessa sovelluksia, joiden koekäyttö tuomioistuimissa alkaa vuoden 2020 alkupuoliskolla.

Sen enempää oikeusministeriön tiedotteessa, kuin Anoppi-hankkeen kuvauksessa ei tule ilmi, miksi tällaiseen ryhdytään tai ketä tällä yritetään suojella. Ei niin yllättäen, Nykysuomi ei tavoittanut oikeusministeriöstä väkeä kommentoimaan seminaaria tai Anoppi-hanketta.

Lähde: Oikeusministeriö

Mainos:
Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

29 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
juha.
juha.
7 years ago

Muslimien ja afrikkalaisten tekemät vakavat rikokset pyritään tällä toimella pettelemään täydellisesti niin, että ”sotasensuuri” astuu täydellisesti voimaan. Tämä merkitsee myös sitä, että tuomioistuinten vapauttavat antamat päätökset vakavista väkivalta-, r******s- ja ryöstörikoksista, joihin nk. ”maahanmuuttajat” ovat törkeällä tavalla syyllistyneet, Jäävät näin kanta-asukkailta täydelliseen hämärän peittoon ja demla voi kaikessa rauhassa julkisuudelta armahtaa ulkomaalaisia rikollisia ilman julkista kohua ja siitä koituvaa ”haitallista” kansalaiskeskustelua sekä julkisuutta, joka vaikuttaa väistämättä Suomen parlamenttivaaleihin antamalla lisävauhtia opposition ”vaalivankkureille”. Tällainen sensurointi valtamedian tahoilta eli vaalivaikuttaminen tuli ilmiselväksi jo viime eduskuntavaaleissa, jolloin edm. taho yhdessä viranomaisten eli poliisin kanssa pimitti matujen tekemiä rikoksia eduskuntavaalien ajan, koska se olisi edistänyt merkittävällä tavallla perussuomalaisten menestystä vaaleissa. Joten poliisi ”julkaisi” vasta kesällä roppakaupalla tapahtuneita vakavia rikoksia, joihin haittamaahanmuuttajat olivat syyllistyneet aina lasten hyväksikäyttöä myöten.

Sama ilmiö on ollut käytössä jo Ruotsissa, jossa poliisi ei julkaise vakavia muslimien tekemiä rikostietoja. Joko ei ollenkaan tai peitellysti. Syynä tähän on se, ettei läpi vasemmistolainen ja kommunistinen suvakki -feministinen -yhteikunta halua lisätä Ruotsidemokraattien kannatusta.

Euroopasta ja Suomesta ollaan rakentamassa täysin samanlaisia yhteiskuntia kuin Pohjois-Korea, jonka demokratian tason ja sananvapauden tilan jokainen länsimaalainen tietää. Kanta-asukkailta tullaan riistämään täydellisesti heidän oikeusturvansa, sananvapautensa ja lopuksi vielä ihmisoikeudet, niin että ”ilmastonmuutos” -uskovaiset *syövät heidät suihinsa.

*Ruotsin TV4-kanavalla haastateltiin rofessoria, joka esitti, että imastonmuutoksen nimissä ja maailman ”pelastamiseksi” olisi harkittava kannibalismia!?!?!?

Kätevä verorahojen väärinkäyttäjille
Kätevä verorahojen väärinkäyttäjille
7 years ago

Se olisi tosi kätevä esim. niille jotka väärinkäyttävät YLEN verorahoja.

Ajatellaan esim. jos vaikka jollain YLEN työntekijällä oilsi joku 200 000 euron juttu jotain vastaan oikeudessa. Jos nimet olisi papereissa salaisia niin kukaan ei huomaisi mitään, vaikka YLEN toimittaja tekisi ohjelmia kyseistä tahoa vastaan. Vaikka niin ei saisi tehdä YLEN ohjeiden mukaan, mutta kun sitten kukaan ei huomaisi mitään, kun nimet salattu. Näin väärinkäyttäjien kiinnijäämisriski pienenisi, vaikka eipä väärinkäytöksistä nytkään kukaan mitään välitä.

Yle veroa maksetaan vuodessa noin 500 miljoonaa eli noin 5000 miljoonaa 10 vuodessa.

Yle kertoo veronmaksajille sivuillaan, että se noudattaisi journalistien ohjeita ja että ”tämä koskee kaikkia Ylen työntekijöitä työtehtävästä tai työsuhteen muodosta riippumatta. Ohje koskee myös freelancereita ja yhteistyökumppaneita.”

Journalistien ohjeiden mukaan:
4. ”Journalisti ei saa käyttää asemaansa väärin. Hänen ei pidä käsitellä aiheita, joihin liittyy henkilökohtaisen hyötymisen mahdollisuus eikä vaatia tai vastaanottaa etuja, jotka voivat vaarantaa riippumattomuuden tai ammattietiikan.”

Kätevä verorahojen väärinkäyttäjille
Kätevä verorahojen väärinkäyttäjille
7 years ago

Eli tälläisissä tapauksissa se olisi tosi kätevä esim. YLEN toimittajille, jotka käyttävät väärin verorahoja.

Ajatelkaa jos kukaan ei edes tietäisi että kyse oli Jessin 140 000 euron vaatimuksesta:

Ilja määrättiin vangittavaksi 6.10.2016 poissaolevana mm. Jessi jutun takia.

Silti 14.09.2016 Jessi uutisoi MV lehdestä.

Jessi vaati 13.06.2018 yhteensä 140 000 euron korvauksia.

14.09.2016
Jessikka Aro ja Ruben Stiller opettavat koululaisille ”kriittistä medialukutaitoa”
Jessikka Aro saa maksimaalista näkyvyyttä Ylen kaikilla kanavilla. Tiistaina 13.9.2016 Aro kävi puhumassa ”Venäjän ohjaamista trolleista” YleUutisluokan LIVE ohjelmassa, joka on suunnattu koululaisille ja opettajille. Ruben Stiller puhui Aron kanssa hyökäten MV-lehteä vastaan. Jutun pointti oli, että Suomi on kärkimaa sananvapaudessa koko maailmassa, mutta valemedia uhkaa sananvapautta.

http://mvlehti.net/2016/09/14/jessikka-aro-ja-ruben-stiller-opettavat-koululaisille-kriittista-medialukutaitoa/

Tosin eipä siitä nytkään kukaan välitä että verorahoja on väärinkäytetty, mutta salailu helpottaisi verorahojen väärinkäyttöä jatkossakin.

satanisti sauli 33
satanisti sauli 33
7 years ago

Haistakaa vapaamuurarit satanistit vittu! kuuluisitte hirteen saatanan talmud miesten juoksupojat! Ehkä tämän kansan kohtalo tulee olemaan oma tymyys ja jääkiekko ja potkupallo!!

Saatanan gojimit mikään ei yllätä enää!

Fatwa Al-Coholi
Fatwa Al-Coholi
7 years ago

Tässä varmasti on tarkoitus pimittää kansalta rikollisten etninen tausta.

Asialla on kuitenkin myös toinen kääntöpuoli. Se mahdollistaa oikeusmurhat ja STASI:n, KGB:n ja Gestapon harjoittamat mielivaltaiset pidätykset ja tuomiot ajatusrikkomuksista. Oikeudenkäynnit ja niihin liittyvät asiakirjat on jo nyt mahdollista julistaa salaisiksi. Nyt tutkiva journalismi ei enää pääse julkaisemaan tuomittujen tietoja ja tekemään heistä sananvapauden marttyyreitä.

Niin se menee
Niin se menee
7 years ago

Ok, mut kai sentään nahan väri kerrotaan tai muuten pitää sitten olettaa, että kaikki tuomiot tulee matuille.

asd
asd
7 years ago
Reply to  Niin se menee

Väriä ei kerrota se pimitetään, jotta totuus ei paljastu kansalle.

Sellasta se tulee olemaan
Sellasta se tulee olemaan
7 years ago
Reply to  asd

Arvaa sen kuitenkin uutisesta esim: Mies laittoi siistiä safkaa naiselle illalliseksi, jonka jälkeen raiskasi ja tappoi tämän. Tuomioistuin vapautti miehen syytteistä, koska katsoi teon vähäpätöiseksi.

CFF
CFF
7 years ago

Suomessa on päättäjinä vain rikollisia!

Maa on yhtä mätä kuin sen homeiset rakennukset.

(myytti suomalaisesta osaamisesta rakentaa)

Markku Hietanen
Markku Hietanen
7 years ago

toihan ei sitten yhtään lisää spekulointeja somessa tekijöiden etnisyydestä.

fatwantarkistaja
fatwantarkistaja
7 years ago

Eikö pedofiliaa ja raiskauksia voisi sallia ja soveltaa näiltä osin shariaa? On pakolaisillakin jakamaton ihmisoikeus.

CFF
CFF
7 years ago

Suoimen perustuslaki on vitsi. Huono vitsi.

Eihän se anna edes mahdollisuutta kansalle syrjäyttää vallasta päättäjiä!

Mutta vaikka perustuslaki olisi miten juosten kustua, aina on kansalla oikeus ottaa valta omiin käsiin kun tilanne sitä vaatii. Esim. jos maa uhkaa tuhoutua ja oma väestö sen mukana.

https://kantasuomalainen.net/2019/09/02/muslimit-valtaavat-suomen-30-vuodessa/

HÄLYTYS!

Anne-Maija
Anne-Maija
7 years ago
Reply to  CFF

Kiitos sinulle CFF tosi hyvästä linkistä. Tuo on todella hyvä sivu jonka linkkasit. Siellä on totuus Suomesta sanottuna suoraan sellaisena, kuin se on. Olo on nyt kuin matrix leffassa, kun on syönyt pillerin ja tajuaa, herää, kuinka valtavassa kusetuksessa sitä on elänyt ja kuinka laput on ollu silmillä. Jokaisen tulisia lukea joka päivä tuota CFF linkkaamaa sivustoa. Lukea sieltä vähintään 10 viimeisintä uutista.

Woef
Woef
7 years ago
Reply to  CFF

Noita kantasuomalainen uutisia kannattaa levittää jokaisen somessa twitter facebook kaikille. Niissä on twitter, facebook, vk ja muut painikkeet.

CFF
CFF
7 years ago
CFF
CFF
7 years ago

Suomen asuntokannasta on arvioitu että jopa puolet on homeisia.

Kirjaimellisesti läpimätä maa.

CFF
CFF
7 years ago

Vapaamuurarit (masons) ovat soluttautuneet ja tunkeutuneet joka paikkaan.

https://www.youtube.com/embed/LY6YPd-Sdrg

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
7 years ago
Reply to  CFF

Se Illuminati-satanistien johtama joukko on varsinkin läntisen maailman syöpäkasvain, joka on onnistunut työntämään etäispesäkkeensä muuallekin maailmaan.

Wilhelmsbadin kongressissa v. 1782 n. 3 miljoonaa vapaamuuraria edustaneet osallistujat alistuivat Illuminati-johtoon:

”The 1782 Congress of Wilhelmsbad: The Illuminati Takeover”,
https://www.biblebelievers.org.au/wilhelms.htm

Ks. myös kuvaus 13 Illuminati-verilinjasta, joita Fritz Sprengmeier on selostanut kirjassaan ”13 Bloodlines of The Illuminati”. Se on suomeksi käännettynä seuraavassa: http://www.heinola.org/~patato/spring.html

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
7 years ago

Joka vuosi heinäkuun 3. viikolla illuminaatteja kokoontuu Bohemian Groveen saatananpalvonta-rituaaleja suorittamaan:

”Bohemian Grove: Illuminati Meet for Satanic Rituals”,
https://www.henrymakow.com/bohemian_grove_illuminati_meet.html

CFF
CFF
7 years ago

Alimmat vapaamuurari asteet ovat näitä nk. hyödyllisiä idiootteja joita käytettän hyväksi.
Helposti höynäytettäviä henkilöitä jotka vakaan aseman ja eteenpäin pääsemisen toivossa
myyvät itsensä järjestölle, mutta jotka eivät tajua että he eivät koskaan pääse etenemään
korkeimpiin asteisiin koska heissä ei ole ainesta tehdä pahoja asioita.

Kaikki hyväntekeväisyys toiminta vapaamuuari järjestöjen nimissä on sumuverho, hämäystä
jolla uskotellaan yleisölle että ollaan hyvän asian puolesta liikkeellä. Korkeimmat asteet tietävät
että tämä on täyttä bullshittiä.

CFF
CFF
7 years ago

Aivottomat lampaat eivät ymmärrä miten heitä joka päivä kusetetaan suoraan päin naamaa.

https://www.google.fi/search?hl=fi&q=masonic+handshake&um=1&ie=UTF-8&source=og&sa=N&tab=wi&biw=1920&bih=1007&tbm=isch

folw
folw
7 years ago
Reply to  CFF

Joko ihmiset on lukeneet kovan paljastuksen Suomesta lukekaa ja herätkää.
https://kantasuomalainen.net/2019/09/08/miten-suomi-vapautetaan-monikulttuurisuudesta-ja-miten-sina-voit-olla-mukana/

CFF
CFF
7 years ago

It reads like a bad script for a B-movie. Humanity is taken over by a satanic cult. Everyone must secretly pledge allegiance to this cult if they want to advance. Members are compromised and blackmailed to ensure loyalty.

Although this cult’s monuments and symbols are everywhere, no one dares to mention its name, or challenge its dominance.

CFF
CFF
7 years ago

Vaadin että nousee esille johtaja joka tekee lopun tästä vehkeilystä!

CFF
CFF
7 years ago

Vilpillisen vaalituloksen voimassa pitäminen ja uusien vaalien estäminen antaa oikeutuksen kansalle ottaa valta omiin käsiin – sekä järjestää uusi valta parhaaksi katsomallaan tavalla.

CFF
CFF
7 years ago

Tuomiokirkko, Senaatintorin kirkko 30 vuoden kuluttua?

https://blogit.kansalainen.fi/wp-content/uploads/Suurmoskeija.jpg

Näin tulee käymään ellei rikollisia maanpettureita syöstä vallasta!

CFF
CFF
7 years ago

Kaupungissa käytävä sissisota voi olla tällaista. Se saattaa alkaa tällä tavalla…

https://www.youtube.com/watch?v=GE9rON282jU

CFF
CFF
7 years ago

Suomi on henkisesti takapajuinen, viranomaismielivallan saareke. Oikeusmurhavaltio.

Eivätkö tuomioistuimet ole viranomaisia. Kyllä ovat. Ne ovat osa sitä järjestelmää jonka tehtävä on painaa alas alamaisia.

Jos sinuun kotiisi tunkeutuu murtovarkaita mitä teet?

a. kysyt murtovarkailta onko heillä nälkä, tarjoat heille ruokaa.

b. kerrot murtovarkaille että teidän tytär on huoneessaan, voitte käydä tutustumassa häneen.

c. ammut murtovarkaat ja voit olla tyytyväinen että huomasit murtovarkaat ajoissa ennen kuin jotain todella pahaa olisi päässyt tapahtumaan.

Takapajuisessa oikeusmurhavaltio Suomessa sinusta tehdään rikollinen!

EI NÄIN!

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8a230cf8-ce20-40e6-92c8-5d4938b46d0f

VAAN NÄIN!! Näin sen kuuluu mennä.

https://www.youtube.com/watch?time_continue=133&v=sV0R45sG3nI

CFF
CFF
7 years ago

Mädän oikeusmurhavaltion satoa:

Satojen rikosjuttujen tiedot jäivät lähtemättä eteenpäin käräjäoikeuksista – virhe on voinut johtaa jopa vankeustuomioiden vanhenemiseen

https://yle.fi/uutiset/3-10962282

Satojen rikosasioiden tiedot on jäänyt lähettämättä käräjäoikeuksista eteenpäin tietojärjestelmään liittyvän vakavan ongelman vuoksi.

(olisiko käynyt niin että joku oikeamielinen hakkeri on vapauttanut tuomion saaneita syyttömiä…)

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.