Teboil-yrittäjien ahdinko
– miksi syytön kärsii ja miksi autoilijaa vihataan?
Teboilin huoltoasemayrittäjät jotka ovat usein suomalaisia perheyrityksiä ovat ajautuneet sietämättömään tilanteeseen. Yhdysvaltain uudet pakotteet venäläistä Lukoilia vastaan ovat johtaneet Nesteen polttoainetoimitusten keskeytykseen 22.10.2025 ja uhkaavat jäädyttää maksuliikenteen 21.11.2025 mennessä. Tämä vie elinkeinon monelta yrittäjältä, jotka ovat jo valmiiksi kärsineet Venäjän käymän sodan laukaisemista aiemmista pakotteista ja boikoteista.
On väärin, että syyttömät yrittäjät ja jopa Teboililla tankkaavat autoilijat joutuvat kantamaan seuraukset täysin syyttöminä tilanteeseen.
Moni yrittäjä perusti Teboil-asemansa vuosia sitten, osa vasta hiljattain, luottaen vakaaseen franchise-sopimukseen. Esimerkiksi Alajärven Teboilin intialaislähtöinen perheyritys aloitti vain pari vuotta sitten, eikä kukaan osannut ennakoida että pakotteet iskisivät näin rajusti. Vuonna 2022 alkanut sota Ukrainassa johti Teboilin boikotteihin Suomessa, kun kuluttajat alkoivat vältellä asemia venäläisen omistuksen vuoksi. Myynti romahti ja yrittäjät, kuten Kouvolan Teboilin Matti Kulhelm, kertoivat liikevaihdon pudonneen jopa 30–50 % jo tuolloin. Nyt uudet pakotteet ja Nesteen toimituskatkos uhkaavat lopettaa toiminnan kokonaan, kun polttoainevarastot hupenevat viikoissa ja kassavirta tyrehtyy.
Vastustan jyrkästi sitä, että syyttömiä yrittäjiä rangaistaan suurvaltojen päätöksistä. He eivät ole päättäneet Lukoilin omistuksesta vaan tehneet sopimuksen haluamansa brändin kanssa. Aiemmat boikotit ja pakotteet ovat jo kurittaneet heitä, ja nyt tilanne voi johtaa konkurssiin.
Säälin näitä yrittäjiä, jotka ovat investoineet elämänsä huoltoasemille – kahviloihin, autopesuihin ja tankkauspalveluihin – vain huomatakseen, että heitä rangaistaan toisen valtion toimista. Tämä on todella epäoikeudenmukaista koska tässä ei kärsi vain yrittäjä vaan myös perheen toimeentulo on vaakalaudalla. Mistä leipää pöytään tai uusi työpaikka kun tietää nykyisen työttömyystilanteen. Tässä koko perhe joutuu kärsimään.
Lisäksi kun sosiaalista mediaa seuraa niin moni jopa iloitsee kun Teboil yritys kaatuu ja ihmisten toimeentulo on vaakalaudalla.
"siitäs sai kun veikkasi väärää hevosta" kirjoitti joku Teboilin vihaaja. Tällaista ei vaan voi käsittää. Mitään puolustusta tällä tavalla ajattelevalle ei löydy.
Entä miksi tavallinen autoilija, joka tankkaa Teboililla kohtaa vihaa? Vuoden 2022 boikottien aikaan some ja julkinen keskustelu leimasivat Teboilin asiakkaita "Venäjän tukijoiksi" vaikka moni valitsi aseman vain hinnan, sijainnin tai tottumuksen vuoksi. Esimerkiksi somessa nähtiin viestejä, joissa tankkaajia syytettiin "epäisänmaallisuudesta"
Tämä viha on kohtuutonta – autoilija ei ole syyllinen Venäjän politiikkaan sen enempää kuin yrittäjäkään. Moni suomalainen valitsee Teboilin, koska se on lähin asema tai tarjoaa edullisinta polttoainetta ja hyvää ruokaa matkustaville. Silti heitä moralisoidaan vaikka rahat menevät pääosin suomalaiselle yrittäjälle eivät suoraan Venäjälle.
Turhilta tuntuvat pakotteet ja boikotit vievät leivän yrittäjien pöydästä ja leimaavat tavallisia kansalaisia. Ymmärrän pakotteiden tarkoituksen (toisaalta en ymmärrä kun niistä on ongelmia vain niiden asettajille - ei itse kohteelle) mutta miksi hinta lankeaa pienyrittäjille ja autoilijoille? He eivät valinneet sotaa eivätkä omistajaa. Vaadin päättäjiä – Suomessa ja kansainvälisesti – etsimään ratkaisuja, kuten Teboilin myyntiä suomalaiselle toimijalle, jotta yrittäjien elinkeino pelastuu ja autoilijoita ei syyllistetä.
Perheyritysten toimeentulo ja suomalaisten arki ansaitsevat parempaa kuin pakotteiden ja vihapuheen varjon.
Toivon kuitenkin että tilanne ratkeaa vielä positiivisella tavalla että yrittäjät voivat huokaista ja jatkaa taas normaalia elämää.
Ollaan toistemme puolella ei vastaan. Rakennetaan ei tuhota.
Marjaana Virtanen
Luulenpa, että tuo sokea mies ei ”näe” sitä mahdollisuutta, että jättäisi puheenjohtajuuden ennen kuin hän on aivan varmasti osunut ”jäävuoreen” samalla varmuudella kuin loistoristeilijä Titanicin ylväs ja itsevarma englantilainen kapteeni torjui komentosillalla varovaisesti alaistensa antamat neuvot vähentää vauhtia Atlantilla ajelehtivien irtojäälohkareiden varalta. Tosin kaikesta huolimatta hän uskollisena ammattietiikalleen ja tuon ajan kunniakäsitteitä noudattava ”hurjastelija” upposi laivansa mukana rinta rottingilla vain harvojen pelastuessa tuolta jättialukselta, ”jota ei pitänyt Jumalankaan saada uppoamaan”. Tuota voisi täydellä syyllä kutsua veren kaivamiseksi nenästään.
Merkille pantavaa v. 1912 eli yli 100 vuotta sitten oli se, että pelastuveneisiin mentiin periaatteella ”Naiset ja lapset ensin”. Ne raharikkaat, jotka eivät edes kuoleman katsoessa silmästä silmään eivät muistaneet Jumalaa, vaan tyrkyttivät seteleitään ja kultaisia kellojaan vastineeksi paikasta liian vähäisistä pelastusveneistä, koskapa mitäpä niillä tekisi laivassa, joka seisoo kuin peruskalliolla kaksoipohjineen. Laivan miehistöön kuuluvat miehille annettiinkin käsky vähintään uhata ampumisella niitä ”partalapsia”, jotka tunkevat silloisten hyveellisten naisparkojen hameen alle kaiketi jonkinlaisesta primitiivisestä takaumasta siitä, kun he aloittivat paheellisen elämänsä sen ensipäivästä ollen sängyssä naisen seurassa.
Optimismi on loputon luonnonvara. Kesän 2016 tempauksen jälkeen on käynyt selväksi, ettei nykyisellä hallituskoalitiolla ole mitään häpyä ja ne yrittävät sinnitellä vallassa kevään 2015 edustajamäärillä katkeraan ja toisaalta myös voittoisaan (Kokoomukselle) loppuun asti. Kepun tuleva puoluekokous tulee olemaan mielenkiintoinen, mutta puolueessa ei ole niin tarmokasta oppositiota kuin Perussuomalaisissa oli. Onhan tämä hallitus sikäli historiallinen, että se on onnistunut jo repimään kaksi isoa puoluetta rikki.
Näillä nyt ei ole mitään vaikutusta Suomen tulevaisuuteen. Se jatkuu samanlaisena kuin tähänkin asti. Niin kauan kun meillä on eduskutanpuolueet eduskunnassa, niin kauan Suomen kansaa ryöstetään, kyykytetään ja pidetään naurettavan tyhminä.
…ja koskas suomlaiset oppisivat? Juuri tänään sain kuunnella erään eläkeläisen kertomusta siitä miten eläkeläisten verotusta korotettiin 6% kun palkansaajien (yli 100 000e/a) vain 2%. No, eläkeläisten pitäisi vissiin äänestää eläkeläisten puoluetta. Vain siten omat asiat korjaantuvat. Ja jos kaikki eläkeläiset äänestäisivät eläkeläisten puoluetta, se olisi Suomen suurin puolue. Ja silloin asiat muuttuisivat.