EU:n perusoikeusvirasto nosti suomalaisen vihapuheen vastaisen kampanjan malliesimerkiksi

Euroopan unionin perusoikeusvirasto (FRA) julkaisi tänään vuosittaisen raporttinsa perusoikeuksien toteutumisesta EU:ssa. Suomea rapsutettiin korvan takaa kuten kunnollista sylikoiraa, sillä FRA:n

lue lisää

Itseensä kohdistuneen viharikoksen lavastaneen Jussie Smollettin syytteistä luovuttiin

”Empire” TV-sarjasta tuttu näyttelijä Jussie Smollett joutui helmikuussa kiusalliseen tilanteeseen, kun kävi ilmi, että tämä oli lavastanut omien sanojensa mukaan

lue lisää

Sisäministeri Mykkänen: ”Antisemitismiin ja islamofobiaan puututtava ennen kuin siitä tulee uusi normaali”

Sisäministeriöstä kerrotaan tuoreiden selvitysten kertovan niin antisemitismin eli juutalaisvastaisuuden kuin islamofobiankin lisääntyneen sekä Euroopassa että Suomessa. Poliisille tehdyistä viharikosepäilyihin liittyvistä

lue lisää

Oman rasistisen ja homo-vihaisen pahoinpitelynsä lavastanut jenkkinäyttelijä vapaaksi takuita vastaan

Yhdysvaltalaisen näyttelijän Jussie Smollettin epäillään lavastaneen oman rasistisen ja homo-vihaisen pahoinpitelynsä. Smollettin kerrotaan palkanneen afrikkalaistaustaisen veljesparin ”viharikoksen” suorittajiksi. Veljekset Abimbola

lue lisää