Teboil-yrittäjien ahdinko
– miksi syytön kärsii ja miksi autoilijaa vihataan?
Teboilin huoltoasemayrittäjät jotka ovat usein suomalaisia perheyrityksiä ovat ajautuneet sietämättömään tilanteeseen. Yhdysvaltain uudet pakotteet venäläistä Lukoilia vastaan ovat johtaneet Nesteen polttoainetoimitusten keskeytykseen 22.10.2025 ja uhkaavat jäädyttää maksuliikenteen 21.11.2025 mennessä. Tämä vie elinkeinon monelta yrittäjältä, jotka ovat jo valmiiksi kärsineet Venäjän käymän sodan laukaisemista aiemmista pakotteista ja boikoteista.
On väärin, että syyttömät yrittäjät ja jopa Teboililla tankkaavat autoilijat joutuvat kantamaan seuraukset täysin syyttöminä tilanteeseen.
Moni yrittäjä perusti Teboil-asemansa vuosia sitten, osa vasta hiljattain, luottaen vakaaseen franchise-sopimukseen. Esimerkiksi Alajärven Teboilin intialaislähtöinen perheyritys aloitti vain pari vuotta sitten, eikä kukaan osannut ennakoida että pakotteet iskisivät näin rajusti. Vuonna 2022 alkanut sota Ukrainassa johti Teboilin boikotteihin Suomessa, kun kuluttajat alkoivat vältellä asemia venäläisen omistuksen vuoksi. Myynti romahti ja yrittäjät, kuten Kouvolan Teboilin Matti Kulhelm, kertoivat liikevaihdon pudonneen jopa 30–50 % jo tuolloin. Nyt uudet pakotteet ja Nesteen toimituskatkos uhkaavat lopettaa toiminnan kokonaan, kun polttoainevarastot hupenevat viikoissa ja kassavirta tyrehtyy.
Vastustan jyrkästi sitä, että syyttömiä yrittäjiä rangaistaan suurvaltojen päätöksistä. He eivät ole päättäneet Lukoilin omistuksesta vaan tehneet sopimuksen haluamansa brändin kanssa. Aiemmat boikotit ja pakotteet ovat jo kurittaneet heitä, ja nyt tilanne voi johtaa konkurssiin.
Säälin näitä yrittäjiä, jotka ovat investoineet elämänsä huoltoasemille – kahviloihin, autopesuihin ja tankkauspalveluihin – vain huomatakseen, että heitä rangaistaan toisen valtion toimista. Tämä on todella epäoikeudenmukaista koska tässä ei kärsi vain yrittäjä vaan myös perheen toimeentulo on vaakalaudalla. Mistä leipää pöytään tai uusi työpaikka kun tietää nykyisen työttömyystilanteen. Tässä koko perhe joutuu kärsimään.
Lisäksi kun sosiaalista mediaa seuraa niin moni jopa iloitsee kun Teboil yritys kaatuu ja ihmisten toimeentulo on vaakalaudalla.
"siitäs sai kun veikkasi väärää hevosta" kirjoitti joku Teboilin vihaaja. Tällaista ei vaan voi käsittää. Mitään puolustusta tällä tavalla ajattelevalle ei löydy.
Entä miksi tavallinen autoilija, joka tankkaa Teboililla kohtaa vihaa? Vuoden 2022 boikottien aikaan some ja julkinen keskustelu leimasivat Teboilin asiakkaita "Venäjän tukijoiksi" vaikka moni valitsi aseman vain hinnan, sijainnin tai tottumuksen vuoksi. Esimerkiksi somessa nähtiin viestejä, joissa tankkaajia syytettiin "epäisänmaallisuudesta"
Tämä viha on kohtuutonta – autoilija ei ole syyllinen Venäjän politiikkaan sen enempää kuin yrittäjäkään. Moni suomalainen valitsee Teboilin, koska se on lähin asema tai tarjoaa edullisinta polttoainetta ja hyvää ruokaa matkustaville. Silti heitä moralisoidaan vaikka rahat menevät pääosin suomalaiselle yrittäjälle eivät suoraan Venäjälle.
Turhilta tuntuvat pakotteet ja boikotit vievät leivän yrittäjien pöydästä ja leimaavat tavallisia kansalaisia. Ymmärrän pakotteiden tarkoituksen (toisaalta en ymmärrä kun niistä on ongelmia vain niiden asettajille - ei itse kohteelle) mutta miksi hinta lankeaa pienyrittäjille ja autoilijoille? He eivät valinneet sotaa eivätkä omistajaa. Vaadin päättäjiä – Suomessa ja kansainvälisesti – etsimään ratkaisuja, kuten Teboilin myyntiä suomalaiselle toimijalle, jotta yrittäjien elinkeino pelastuu ja autoilijoita ei syyllistetä.
Perheyritysten toimeentulo ja suomalaisten arki ansaitsevat parempaa kuin pakotteiden ja vihapuheen varjon.
Toivon kuitenkin että tilanne ratkeaa vielä positiivisella tavalla että yrittäjät voivat huokaista ja jatkaa taas normaalia elämää.
Ollaan toistemme puolella ei vastaan. Rakennetaan ei tuhota.
Marjaana Virtanen
Suomen suvaitsevaiset idioottipoliitikot eivät mitään mistään ymmärrä, vain hillotolpat kiinnostaa ja EU-eliitin persvaon nuoleminen.
Islam on rauhan uskonto, eikö se niin mennyt?
Radikalisoituneet vain tulkitsevat koraania väärin….
TAJUTKAA JO SAATANA, KORAANIN TEKSTIT OVAT ALLAHIN SANAA, IKUISTA TOTUUTTA. SITÄ MOSKEIJOISSA OPETETAAN.
VÄÄRÄUSKOISET PITÄÄ TAPPAA JNE JNE.
Tyhmät eivät kuole ja viisastu kuin tappamalla. Tässä tarkoitan nimenomaisesti länsimaalaisia kermaperseitä, jotka ovat etääntyneet reaalielämästä niin kauaksi, että heitä voi aivan hyvällä syyllä sanoa aikuisiksi lapsiksi, jotka menee vatsa sekaisin jo siitä, että siili on jäänyt auton alle.
Vaikka itse kunnioitan suomalaisuutta ja etnistä taustaani voin siitä huolimatta sanoa, että jos länsimaalainen idioottimaisuus vielä nousee ja saavuttaa sen lakikorkeuden, joka määrää yksiselitteisesti sen, että ”laji” kuolee ja tuhoutuu maan päältä aivan kuin sellaiset eläinlajit ovat tehneet, joiden ohi aika on mennyt. En tästä vedä hernettä nenään, vaan en yksinkertaisesti jaksa katsoa ”lajikumppanien” pohjatonta typeryyttä, eikä muutoin kukaan muukaan, jolla vielä edes pieni järjen valo kajastaa päänupissa.
Lopuksi voin todeta ilman Putinin ruplia sen tosiasian, että Venäjä on ja pysyy jo kansanluonteensa vuoksi, joka nyt muutoinkin on itsestäänselvyys, jos vähääkään viitsii katsoa tuon valtakunnan historiaa. Eikä Venäjän suuruus johdu pelkästään siitä, että se on jumalattoman suuri, vaan juju onkin tuon kansakunnan kansanluonne, joka on sopivasti raaka ja alkukantainen vetämään jokaista ulkomaan pelleä pataan mitä suorinta tietä, jos vähääkään siihen aihetta ilmenee. He eivät ehkä länsimaiden katsantokannasta katsottuna ole sivistyneitä eikä muutoinkaan fiinejä, mutta yhtä kaikki, venäläiset elävät, syövä, juovat ja naivat vielä senkin jälkeen kuin kusipäistä EU:ta ja muita löyhäpäisiä löyhäperseitä ei enää ole löydettävissä edes historiankirjoista.
kuva vinkki
pistäkää kuva suomalaisesta kristin uskovaisita mummoista kirkoissa
ja siihen viereen ISISIN ÄÄRI ISLAMISTIEN Uskon harjoitamis kuva
joku profesori sanoi että niiden kummankin uskonon harjoittajissa on paljon samaa
olisi kiva nähdä
kuva suomi mumoista patruuna voihin vuoratuna kirkossa
löytyykö jostain
patruuna vöitä suomi kirkossa ööööö……………………………………………………
No..kaipa vihervassureilla oma agenda..saada lisää äänestäjiä..anarkisteilla ja kommareilla omansa..saada maa sekaisin..
Tossavainen, missä on linkki viittaamaasi Iltalehden juttuun?
Muualla kyllä seksuaalivähemmistön edustajat ovat järkeviä mutta täällä he ovat pää pensaassa. Esimerkkinä Milo Yiannopoulos ja Alice Weidel AfD:sta. Eikös Ranskan Front National-puolueessakin ole jokunen homoseksuaali? Ei katso nyt nimi muistu mieleen, on niin helvetin vaikeeta kirjoittaa vieraskielisiä nimiä lukihäiriön takia. Onhan meillä tietysty Sebastian Tynkkynen. Eihän se tietenkään Vihreitä ja Vasemmistoliittoa lohduta millään, koska maahanmuutto- ja varsinkin islamkriittinen on aina rasisti, oli sitten homo, hetero, musta tai vaikkapa arabi! Muistankin yhden kirjoituksen Rasmus-ryhmästä parin vuoden takaa missä joku oli järkyttynyt kuinka hänen mökkeilystä ja kalastuksesta pitävä arabiystävänsä ei pidä näistä
turhapaikanhakijoista ja oli ihmeissään, että näinkö nopeasti se suomalaisuus tarttuu 😀
Jutkut on samaa paskaa kun muslimit.