Aiemmin arvioin, että kepu kaikkien aikojen suurimman vaalitappionsa jälkeen ymmärtää mitä äänestäjät halusivat eli kepun pois vallankahvasta.
Näyttää käyvän toisin. Vallanhimossaan kepu lähtee hallitukseen ja väheksyy kansan vaaleissa ilmaisemaa tahtoa. Tällainen toiminta on demokratian irvikuva.
Punaviherkepulissa hallituksessa kepu on punavihreiden apupuolue, koska kepulla on vain vajaa kolmannes hallituksen ministeripaikoista. Hallituksessa kaapin paikan määräävät demarit, vihreät ja vassarit. Hallituksen politiikka tulee siten olemaan hyvin kaukana siitä, mitä kepun uskollisimmat eli vielä jäljellä olevat kannattajat Salpausselän pohjoispuolella haluavat.
Kepulaiset pelkäsivät lähteä oppositioon perussuomalaisten rinnalle opposition kakkospuolueeksi. Mutta nyt käykin niin, että kun lähtee sutta karkuun niin karhu tulee vastaan. Puolueelle tulee noutaja seuraavissa vaaleissa. Kepu viedään perunakellarin pimeimpään kolkkaan.
Mainos:
Perussuomalaisten tilanne suurimpana oppositiopuolueena on nyt paras mahdollinen. Kepun perinteisillä vahvoilla alueilla Salpausselän pohjoispuolella perussuomalaiset voivat tehokkaasti haastaa kepulaiset. SDP:n perinteisillä vahvoilla kannatusalueilla isoilla teollisuuspaikkakunnilla perussuomalaisilla on helppo tehtävä nostaa demarit tikunnokkaan.
Tämä kaikki tarkoittaa, että vuoden 2023 eduskuntavaaleissa puoluekenttä rakentuu uudelleen. Perussuomalaiset on suurin puolue yli 20 % kannatuksella. Hieman sen perässä on Kokoomus. Kepu, SDP ja Vihreät ovat keskisuuria, noin 14 prosentin puolueita.
Toivottavasti vuoden 2023 vaaleihin mennessä kokoomuslaiset ovat heittäneet punavihreiden kevytversion P. Orpon pihalle, jotta PS ja Kokoomus voivat aloittaa rakentavan yhteistyön. Maa tarvitsee silloin vahvan hallituksen korjaamaan punaviherkepulin hallituksen aiheuttamia vahinkoja.
………..
Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.
Siis kaikesta huolimatta Juha Sipilän irvokasta naamaa täytyy katsella toiset neljä vuotta Orpo II kanssa eli hieman ”kasvoja kohottamalla” eli vaihtamalla se SDP:n Antti Rinteeseen, joka on aidosti tyhmä kuin ”vasemman jalan saapas” toisin kuin Petteri Orpo (KOK), joka oli kierompi kuin korkkiruuvi pelatessaan globalistien ja riistokapitalistien pussiin ”sosialisoimalla” veronmaksajien rahat… tiedätte kyllä keille!
Perkele! Sipilä taasko kutsumaan kuin karjakko lehmiä laitumelta lypsylle matuja Suomi täyteen, joita EI LYPESETÄ, vaan HE lypsävät Suomen kuiviin.
Kiirettä pitää Angela Merkelin hameen alla, niin että päät yhteen kopsaavat!!!
Mihinkäpä kepu tai entinen maalaisliitto pääsisi raidoistaan. Jo ensimmäisissä vaaleissa, joissa Suomi havitteli itsenäisyyttä, maalaisliitto tosin oli porvaririntaman kanssa vaaliliitossa ja onnistui saamaann eduskuntaryhmän kasaan. Demarit menettivä määräenemmistön ja maalaisliitto hoksasi olevansa vaa’ankieliasemassa. Saadessaan vakuutuksen demamareilta hallitukseen pääsystä, alkoi pelin politiikka. Maalaisliitto alkoi torpedoimaan demarien kanssa itsenäistymiseen tähtääviä suunnitelmia vastaan ja kerkisi muutamissa äänestyksissä tukea demarien esityksiä. Demarien yltiöpäinen kiire ja näköalattomuus sen tyhmässä siivessä johti yleislakkoon ja mellakointiin, jossa kymmeniä ihmisiä murhattiin ja ryöstöt kohdistuivat myös maalaisliiton kannattajiin. Silloin nämä hädissään lopettivat demarien kanssa vehkeilyn, kun varsinkin kenttäväki lähti suurin joukoin vastustamaan demarien vallankaappausssuunnitelmia. Takki pyöri aikalailla. Ja tietenkin Siperiasta palanneen Ukko-Pekan vaikutus oli silloin hieman suurempi kuin Petterin.
Röhkäle
7 years ago
Eipä ollut äänestystuloksilla näissäkään vaaleissa mitään merkitystä. Voittaja oli jo ennalta sovittu Keskiviikko Kerhossa. Senpä vuoksi laskennassa ääniä hylättiin ennätysmäärä.
Jopa täällä takapajulan pienessä asumalähiössäni ihmiset päivittelevät ja ihmettelevät mitä helvettiä tässä maassa tapahtuu. Tavalliset kanssa ihmiset tietävät että Jussi Halla-aho sai valtavan äänisaaliin ja perussuomalaiset jytkyjen jytkyn, niinpä Halla-ahon olisi kuulunut olla hallitustunnustelija jne.
Seuraavissa eduskuntavaaleissa ei taida monikaan uurnille vaivautua koska eliitti pyyhkii persettä äänestystuloksilla. Ainoa keino on massojen herääminen ja eliitin syrjäyttäminen lopullisella ratkaisulla.
Kukkiva Tölli
7 years ago
taitaakin olla Punahamppu-hullutus
Patriootti
7 years ago
”Mukavaahan” se on odottaa seuraavat neljä vuotta tässä ikuisessa paskamahasukelluksessa. Taitaa vaan ottaa jo pää kiinni kivikkoon ja niskat mennä nurin Suomineidolla. Luulen, ettei seuraavia eduskuntavaaleja tule, koska silloin eletään poikkeustila aikoja. NATO kiimaset kiihottaa sodan Venäjää vastaan Helsingin CIA trollitehtaan huutaessa kaiken venäisten syyksi. Samalla tai ennen sitä Suomea naitetaan EU:n liittovaltioon yhdeksi kuppaisista pohjoisen maista joissa on kiva keskieurooppalaisten sotia oman pihan pysyessä puhtaana ainakin aluksi.
En haluaisi lisätä kenenkään isänmaallisen pahaa mieltä entisien lisäksi, mutta todellisuutta ei kannata paeta, vaan alkaa valmistautumaan pahimman varalle. Niiden sydän murtuu jotka elävät kuplassa ja niiltä viedään KAIKKI(some ja oma kupla) pois.
Mkoo
7 years ago
”Kepu viedään perunakellarin pimeimpään kolkkaan.”
Ehkä sieltä Keskustan perunakellarista olisi syytä hakea Jarmo Korhonen. Hän tuskin mukisematta kutsuisi imaamin lailla takapajuisimmista maista uusia nuoria ja väkivaltaisia eläkeläisiä perunakuoppaansa ja jokaiseen taajamaamme.
Kyllähän taktiikka meidän globalisteillamme on sama kuin Ruotsissa: suurin vaalivoittaja jätetään yhteistuumin ulos päätöksenteosta. Ei sallita sitä, että joku tuo julki porukan päätöksiä, jotka eivät päivänvaloa kestä, Kummelin dokumenteiksi osoittautuneita pääministerisketsejä lainatakseni.
Nyt kaksi tärkeintä hallituskysymystä ovat muka ilmastonmuutoksen estäminen sekä maailman siirtolaisuuden vastaanottaminen. Kolmantena on vielä Afrikan nostaminen avaruusaikaan Suomen kehitysavulla. Kaikki siis tehdään Suomen voimin ja johdolla, vieläpä neljässä vuodessa! Nämä ovat Suomen kannalta turhia ja vahingollisia aiheita. Tuntuu, kuin eläisimme jossain Kanaanissa, jossa pitää uhrata omat pikkulapsetkin Baalille, jotta maailma pelastuisi!
Kaukaisilta tuntuvat ajat, jolloin puhuttiin kynnyskysymyksinä eläkkeistä, sairaanhoidosta, vanhuksista jne. Tosiasiassa nuo aiheet olisivat ajankohtaisempia juuri nyt verrattuna niihin aikoihin, jolloin vaalien alla ei muista aiheista puhuttukaan. Nyt punikit ja lahtarit torjuvat yhdessä rintamassa suurta isänmaallista hirviötä, eli perussuomalaisia. Sitä tehdään kaiken kiusaamisen, sensuurin ja valheen voimalla. Sen vuoksi kansa pitää eristää päätöksenteosta ja edistää vallan siirtoa vallasta ja viinasta juopuville EU-satraapeille.
Kalergi-suunnitelma
7 years ago
Suomalaiset ovat kovakalloista väkeä ja oppivat vain kantapään kautta – jos sittenkään:
”SUOMEEN TULOSSA PUNAVIHREÄ PAINAJAISHALLITUS – EI VÄLTTÄMÄTTÄ HUONO UUTINEN
Tämänpäiväinen Yle-uutinen SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen päätöksestä aloittaa neuvottelut kansanrintamahallituksen kokoamisesta ei tullut yllätyksenä muille kuin hämmästystä teeskenneille punavihreille toimittajille. On päivänselvää, että demarien hallitusneuvottelut olivat alusta alkaen pelkkää teatteria, sillä tulipunainen ”äijäfeministi” Rinne oli jo kauan ennen vaaleja hinkunut maahan punavihreää kaunahallitusta.
Nyt sellainen ollaan saamassa, koska vaalitappion kärsinyt vallanahne Kepu oli jälleen kerran valmis pettämään aiemmat lupauksensa. Näillä näkymin hallituksesta on tulossa naisvoittoinen ”maailmanparannushallitus”, joka reaalimaailman paineessa muuntuu suomalaiseksi dystopiaksi nopeammin kuin arvaammekaan. Tämä ei ole loppujen lopuksi lainkaan huono juttu!
Maamme nykytilanteessa apaattiset suomilampaat ansaitsevat punavihreän painajaishallituksensa. Siperialla on tapana opettaa. Toki hallituskauden alussa julkisen hallinnon punavihreä lukeneisto ja valtion etuuksista nauttivat anarkopummit saavat elää suurta Unelmaa valtion ottamalla lisävelkarahalla, mutta kauaa he eivät tästä tulevaisuudelta varastetusta samppanjasosialismista saa nauttia. Kun käsi alkaa pian hamuta valtion kassan pohjaa, saavat roskaväen lisäksi vyötään kiristää myös tavalliset duunarit, jotka lyhytnäköisyydessään äänestivät sosiaalidemokraatteja.
Mikä voisikaan mennä pieleen hallituksessa, jonka muodostavat SDP, Keskusta, Vihreät, Vasemmistoliitto ja RKP? Oikeastaan pitäisi kysyä, voiko enää huonompaa koalitiota ollakaan kuin edellä mainittu Rogue gallery. Vaikka oppositiossa ei ole juuri mitään kehuttavaa, tuleva hallituskokoonpano ei ole muuta kuin joukko paatuneita kansanvihollisia. Kansalta rahaa varastavan punabandiittijoukon kruunaa suomalaisvihamielisyydestään tunnettu pölhöhumanitaristinen RKP.
Millaista politiikkaa uuskommunistiselta kansanrintamahallitukselta on sitten odotettavissa?
Lisää verotusta.
Lisää tulonsiirtoja.
Lisää valtionvelkaa.
Lisää liittovaltio Eurostoliittoa.
Lisää homotusta ja transutusta.
Lisää sananvapauden rajoittamista.
Lisää kehitysmaiden ”turvapaikanhakijoita”.
Tämä kansa on näköjään lyötävä polvilleen ennen kuin se oppii realismia harhaisten utopioiden sijaan. Hyvä että oppii edes joskus. Se opetus on: asioiden on mentävä vielä huonommin, jotta ne voisivat mennä joskus paremmin. Siksi näin alkuun Suomen tien täytyy olla Kreikan tie.”
Pauli Vahtera: Maahanmuuton hinta 3,2 miljardia euroa.
Tuon summan ehtivät kommunistisen internationaalisansa mukaisesti maailmaa – erityisesti Afrikkaa – halaavat Ylewatch-blogistin mainitsemat punabandiitit moninkertaistaa neljän vuoden hallituskautensa aikana.
Sitoudutaan ilmaston lämpenemisen rajoittamiseksi 1,5 asteeseen!
TÄMÄ ON EHKÄ TYPERIMPIÄ JA HARHAISIMPIA VÄITTEITÄ IKINÄ!
Puolitammeko päästömme?
Vai nollaammeko ne täysin?
IHAN SAMA,
EI VAIKUTA GLOBAALIIN ILMASTOON!
Sama kuin Suomessa päätettäisiin:
Sitoudumme maailman väestönkasvun rajoittamisen 1,5 prosenttiin.
Vaikka tekisimme koko kansan joukkoitsemurhan tavoitteen saavuttamiseksi globaali väestönkasvu jatkuu yli tavoitteen.
Eli siis TÄYSIN HYÖDYTÖNTÄ.
Onneksi olen jo ehtoopuolella ja ei tarvitse rahoittaa omalla työnteolla näitä notkujia
7 years ago
Pelkään, en niinkään itseni puolesta vaan nuoremman sukupolven. Koska jos nuo viherpunikit, ryyditettynä rkp:n humaanin ajatusmaailman takia pääsevät päättämään maahan tulevien lähi-itäläisten ja afrikaanojen määristä, täyttyvät ainakin etelä-suomen kadut notkuvista sosiaalitukien varassa elävistä ja häiriköivistä kehitysmaalaisista. Työssä käyvät saavat tuntea palkkapussissaan tämän politiikan seuraukset. Voisin kuvitella Li tyttösen jonkin näistä asoista päättävän ministerin salkun vartijana kyltti ojossa, meillä on tilaa, Suomalaiset maksavat. Kiky on lasten leikkiä tulevan rinnalla koska haittamaahanmuutto maksaa aivan vitusti jo nyt.Myös sossujen feministi siipi saa takuuvarmasti tärkeitä paikkoja ja sen jälkeen rajat ovat todellakin auki. Uusi sisällissota on askeleen lähempänä.
Laz
7 years ago
Vuoden 2015 matuvyöry on tullut maksamaan jo lähes 10 000 000 000 €
ja vihervassareiden mukaan meillä on tilaa jja rahaa tähön pelleilyyn!
No ,nähty on
7 years ago
Taidan tappaa itseni ennen lopulista tuhoa, kunniakkaasti viinaa päässä ja antaa hulluudelle tilaa.
Kalergi-suunnitelma
7 years ago
Tällaista tulevat maailmoita ”solidaarisesti” syleilevät uudet vallanpitäjämme tarjoamaan suomalaisille kunnille ja kaupungeille tulevaisuudessa – Suomeen kun kuulemma mahtuu 60 miljoonaa ”hätää kärsivää” kehitysmaalaista ”pakolaista”:
”Filipstadin talous romahtaa sotapakolaisten takia
Filipstadin kunta on nostettu viime aikoina otsikoihin useaan otteeseen siellä majailevien turvapaikanhakijoiden takia. Tai pikemminkin sen takia, että yli 80 % ei tee töitä ja lopuistakin puolet on erilaisissa puuhasteluohjelmissa.
Filipstad on ottanut vuosien 2012-1016 aikana eniten kolmansista maista tulleita tulijoita suhteessa väkilukuun. SVT kirjoittaa uutisessaan, että yli 80 % Euroopan ulkopuolelta tulleista tulijoista on työttömänä. Tulijoihin kuuluvat mm. Somaliasta, Syyriasta ja Afganistanista tulleet tulijat.
Sosiaalidemokraattien kunnanvaltuutettu Per Gruvberg ei nää tulevaisuutta kovin valoisana. Hän kertoo uutisille, että useimmilla ei ole mitään realistista mahdollisuutta päästä työmarkkinoille kouluttamattomuutensa ja surkea kielitaitonsa vuoksi. Toisaalta pienessä kylässä ei edes ole työpaikkoja.
Sosiaalitoimen kulut ovat nousseet jättimäisiin summiin. Kun 2000-luvun alussa kunna sosiaalibudjetti oli 5 miljoonaa kruunua (500 000 euroa) niin kuluvan vuoden arvio huitelee 31 miljoonassa kruunussa (3,1 miljoonaa euroa), siis pelkkä toimeentulotuki.
Filipstad ei ole yksin ongelmiensa kanssa, samassa tilanteessa on useita muitakin kuntia. Teen koostetta niistä lähiaikoina.”
Olisi mielenkiintoista tietää, millaista tuo ”uskonnollinen ohjeistus” on! Saattaa olla, että siinä uskonto on täysin sivuosassa ja poliittinen terroriin yllytys ”vääräuskoisia” vastaan pääosassa.
Unohtamatta lukuisia ’no go’-alueita mm. Ruotsissa, Ranskassa ja Saksassa ja päälukuun suhteutettua moninkertaista rikollisuutta maahantulleiden ”kunniakansalaisten” keskuudessa – näiden aiheuttamista kustannuksista sekä monenlaisista kanta-asukkaille haitallisista lieveilmiöistä puhumattakaan.
Miten tiputtaa kun seuraavat vaalit tulee, tätä maata ei enää ole, suomen tilalle on syntynyt 3 maailman paskaviemäri.
Timo Törmikoski
7 years ago
Onhan odotettavissa että ,kun kaksi tunnetun menneisyyden omistajaa pääsee hallitsemaan suomea, ei ole kansalle mitään hyvää odotettavissa. Kyykytys tulee jatkumaan ja työttömät ovat syyllisiä huonoon taloudelliseen tilanteeseen. Rinteen kosinta kepun saamiseksi hallitusneuvotteluihin saa kahden tehdyn lehmänkaupan selvästi näkyviin. Molemmat ovat keinotelleet itselleen valtaa ja kuvittelevat että kansa unohtaa kaiken.
Vaikka maailma on tuuditettu uskomaan, että nykypäivän ilmastohypoteesi (jonka mukaan hiilidioksidipäästöillä on erittäin vaarallisia vaikutuksia maailman valtioille lähitulevaisuudessa) on totta, ovat muun muassa kaksi emeritusprofessoria hylänneet sen suoralta kädeltä. Heidän argumenttinsa olivat todennäköisesti suurin syy siihen, miksi Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto (EPA) muutti suuntaansa vuonna 2025. Heidän johtopäätöksensä voitaisiin tiivistää muutamaan lyhyeen mutta täysin murskaavaan lauseeseen, jotka vahvistettiin selvityksellä niitä tukevasta tutkimuksesta.
Tämä on Dan Ahlmarkin EU:ta käsittelevän sarjan viides osa. Lue edellinen osa.
Tämä vapautti ilmastopolitiikan ahdistavan otteen Yhdysvaltain energiantuotannosta ja -kulutuksesta, teollisesta kehityksestä ja sen kansainvälisen mahdin perustasta. Tutkijat tekivät kaksi johtopäätöstä YK:n ilmastohypoteesista, jonka EU myöhemmin omaksui: "Se ei ota huomioon ristiriitaista tiedettä. Se ei perustu tieteeseen, vaan epätieteelliseen näyttöön. Siten ei ole olemassa tieteellistä perustaa... havainnolle, että kasvihuonekaasut ('GHG') vaarantaisivat kansanterveyden ja hyvinvoinnin. Lisäksi se vaarantaa itse kansanterveyden ja hyvinvoinnin". 1
Vaikutukset energiapolitiikkaan
Emme käsittele tässä sitä, miksi ilmastohypoteesin väittäminen ja täytäntöönpano on ollut maailman globalisteille ja establismentille niin tärkeää, vaan tarkastelemme ainoastaan sen vakavimman vaikutuksen seurauksia. Seuraavaa syy-seurausketjua voidaan pitää merkittävimpänä: Nykypäivän ilmastopolitiikka → energiapolitiikka → haitallinen kehitys teollisuudessa ja muilla sektoreilla erilaisten seurausten, kuten makrotaloudellisten, kautta → heikentynyt kansainvälinen kilpailukyky ja väestön elintason lasku. Tämä on suoraa seurausta siitä, että EU on joko mukautunut globaaleihin päätöksiin tai toteuttanut omia radikaaleja ilmastohankkeitaan. Harva epäilee, etteikö energiapolitiikka olisi ilmastopolitiikan tärkein seuraus. Lännen koeteltu ja hyvin kalibroitu järjestelmä runsaan ja edullisen energian tarjoamiseksi väestölle – samalla kun se loi pohjan teolliselle toiminnalle ja uudistumiselle – kehitettiin pitkän ajan kuluessa.
Mainos:
Yhtäkkiä poliittisesti suosittu ilmastotutkimus ja poliittisen globalismin ideologian lumoissa olevat kansainväliset instituutiot muuttivat täysin tämän järjestelmän toimintaedellytykset. Energia on ensisijaisesti saatu ja saadaan edelleen hiilivedyistä, joita pidetään nyt soveltumattomina, koska niiden polttaminen tuottaa suuria määriä hiilidioksidia. Tämän kaasun lisääntyvän pitoisuuden ilmakehässä väitetään aiheuttavan ilmaston lämpenemistä, jolla on useita vakavia seurauksia maailmalle. Hiiltä, öljyä ja kaasua pidetään siten niin vaarallisina, että ne tulisi korvata paremmilla energianlähteillä, joita ei ole kovin monia. Hiilen ja öljyn eliminoimisen lisäksi monet hallitukset ovat leimanneet myös ydinenergian vaaralliseksi, tässä tapauksessa onnettomuusriskin vuoksi, joka voisi vapauttaa suuria määriä radioaktiivisuutta.
Euroopan tärkein teollisuusmaa Saksa romutti menestyksekkään ja merkittävän ydinenergiaohjelmansa hallitsevien poliitikkojen (ensisijaisesti Merkelin) vaikutuksesta, vaikka sen rakentaminen oli vienyt vuosikymmeniä ja maksanut valtavia summia. Tämä tehtiin ilman riittävää arviota seurauksista. Kun taas öljyn ja kaasun talteenotto tapahtui pääasiassa Pohjanmerellä, missä Britannia lopetti tuotantonsa, hiiltä löytyy monista osista Eurooppaa, mutta nuo esiintymät jäävät nyt hyödyntämättä. Valtavia summia on investoitu puhtaina pidettyihin energianlähteisiin, kuten tuuleen ja aurinkoon. Hiilidioksidipäästöille on otettu käyttöön hinnoittelujärjestelmä, joka asettaa merkittäviä kustannuksia näille päästöille. Hiilivetyenergiaan perustuvien järjestelmien laajentaminen saattaa vaatia ulkoisia hyväksyntöjä ja vaatii varmasti rahoitusta, joka kohtaa erityisiä rajoituksia.
Tuuli- ja aurinkovoiman osuus maiden energiansaannista on edelleen pieni, ja ottaen huomioon korkeat kustannukset ja luonnostaan vaihtelevat tuulet, tuulivoima tuskin selviää muuna kuin erittäin marginaalisena kaupallisena energianlähteenä, jos ja kun valtion sääntely ja tuet eivät enää tue teknologiaa. Aurinkoenergia ja vesivoima ovat tällöin kiinnostavia "puhtaita" energianlähteitä, mutta nykyään niillä ei ole merkittävää roolia lukuun ottamatta yksittäisiä maita, joissa on erityisolosuhteet.
Energiamurros ilman korvaajaa
Se, mitä Euroopan energiamurros on tähän mennessä osoittanut, on, että vastuussa olevat poliitikot, jotka työskentelevät yhdessä Euroopan komission kanssa, ovat olleet täysin vastuuttomia ottaessaan käyttöön sääntöjä, jotka monissa maissa eliminoivat edellisen energiajärjestelmän perustan ennen kuin uusi, kilpailukykyinen järjestelmä oli valmiina. Jälkimmäisellä olisi tietysti pitänyt olla osoitettu kyky kantaa taakka riittävän energian tuottamisesta hyväksyttävään hintaan. Nuo hinnat voivat olla korkeampia kuin ennen, mutta ne eivät saa, etenkään teollisuuden osalta, poiketa liikaa kansainvälisten kilpailijoiden kohtaamista kustannuksista. Yrityksen johtoryhmä, joka tekisi vastaavan vastuuttoman päätöksen omalla alallaan, olisi erotettu nopeasti.
EU:n päätöksentekojärjestelmä, joka on suunniteltu suojaamaan vallan keskipistettä kansan tyytymättömyydeltä ja jossa on vaikea tunnistaa selkeästi fiaskosta henkilökohtaisesti vastuussa olevia, jatkaa haitallisen ilmastopolitiikan ja siten haitallisen energiapolitiikan harjoittamista. Aivan kuten Euroopan aseistariisunnan aikana kylmän sodan päätyttyä, hallitsevalla luokalla ja EU:lla on ollut syvästi virheellinen näkemys ympäröivästä maailmasta, ja ne ovat tehneet harhaanjohtavia ja vastuuttomia päätöksiä.
Yhdysvallat jättää Pariisin sopimuksen
Yhdysvaltain vetäytyminen Pariisin sopimuksesta seurauksineen energiantuotantoon ja muihin alueisiin merkitsi alkua kehitykselle, joka todennäköisesti rajoittaa jyrkästi sopimuksen ulottuvuutta. Euroopan nykyinen poliittinen tilanne viittaa tähän suuntaan. Unionin kahden johtavan maan, Saksan ja Ranskan, hallitukset ovat harvoin pärjänneet huonommin mielipidemittauksissa. Nyt on käymässä ilmi, että jopa YK:n johtava komitea nykyisessä ilmastosiirtymässä myöntää, että aiemmat ennusteet nousevien hiilidioksiditasojen vaikutuksista olivat liioiteltuja. Euroopan väestön ja sen poliitikkojen pelotteluun käytetyt tuomiopäivän profetiat ovat olleet vääriä. Yhdysvaltain sisäministeri Doug Burgum sanoi äskettäin, että maailman siirtyminen uusiin energianlähteisiin on aina ollut:
— fantaasia ja rajatapauksellinen valhe2.
Hän rajoittui kuvailemaan tätä siirtymää ajavia ihmisiä:
— tiettyinä elementteinä.
Ottaen huomioon, että Euroopan siirtyminen uusiin energianlähteisiin on ollut lähes uskonnollista luonnetta olevaa politiikkaa, johtopäätös on murskaava. Euroopan päätökset ovat siten perustuneet parhaimmillaankin fantasiaan. Muussa tapauksessa kenties poliittinen kohteliaisuus esti häntä kutsumasta sitä suoraksi valheeksi, vain "rajatapaukselliseksi valheeksi". Joten tätä EU ja Euroopan poliittinen establismentti ovat käyttäneet miljardeja vuosittain saadakseen äänestäjänsä uskomaan, antaen sen läpäistä suuren osan maidensa toiminnoista ja kaiken koulutuksen kaikilla tasoilla. He ovat indoktrinoineet koko väestönsä fantasialla tai jollakin valhetta hipovalla.
Istanbulin ensimmäinen Bosporinsilta, joka avattiin vuonna 1973 ja nimettiin myöhemmin 15. heinäkuuta marttyyrien sillaksi, yhdistää Euroopan ja Aasian.
Ukrainasta ja Kaukasuksesta Länsi-Aasiaan, Keski-Aasiaan, Afrikkaan ja laajemmalle Indo-Tyynenmeren alueelle, suuria osia maailmasta leimaavat sota, poliittinen konfrontaatio ja kasvava militarisointi. Nämä konfliktit selitetään yleensä erillisinä: Ukraina Venäjän vastakkainasettelun kautta, Länsi-Aasia alueellisten kilpailujen kautta, Afganistan terrorismin kautta, Afrikan konfliktit sisäisen poliittisen epävakauden ja luonnonvarakilpailun kautta sekä Itä-Aasian jännitteet Kiinan nousun kautta.
Yhdysvaltain suurstrategian näkökulmasta nämä konfliktit alkavat kuitenkin noudattaa toisenlaista geopoliittista logiikkaa. Lähtökohta tämän logiikan ymmärtämiselle ei ole kunkin yksittäisen sodan tai intervention virallinen selitys, vaan Yhdysvaltain perustavanlaatuinen ja pitkäaikainen kansallinen etu estää Euroopan ja Aasian integroituminen.
Tämä Yhdysvaltain etu ilmaistiin poikkeuksellisen selvästi Yhdysvaltain toisessa kansallisessa turvallisuusstrategiassa vuonna 1988. Kylmän sodan viimeisinä vuosina kirjoitettu asiakirja tunnisti asian, jota se kutsui yhdeksi Yhdysvaltojen "perustavanlaatuisimmista kansallisista turvallisuusintresseistä". Tarkemmin sanottuna kansallisen turvallisuusstrategian ensimmäisellä sivulla todetaan:
"Strategiamme ensimmäinen historiallinen ulottuvuus on suhteellisen yksinkertainen, selkeä ja erittäin järkevä. Kyseessä on vakaumus siitä, että Yhdysvaltojen perustavanlaatuisimmat kansalliset turvallisuusintressit vaarantuisivat, jos vihamielinen valtio tai valtioiden ryhmä hallitsisi Euraasian mannerta – maapallon aluetta, jota usein kutsutaan maailman sydänmaaksi. Kävimme kaksi maailmansotaa estääksemme tämän tapahtumisen. Ja vuodesta 1945 lähtien olemme pyrkineet estämään Neuvostoliittoa hyödyntämästä geostrategista etuaan hallitakseen naapureitaan Länsi-Euroopassa, Aasiassa ja Lähi-idässä, ja siten muuttamasta perustavanlaatuisesti globaalia voimatasapainoa meidän vahingoksemme".
Mainos:
Tämä kohta ansaitsee huolellista huomiota, koska se kuvaa jotakin paljon laajempaa kuin kylmä sota, ja sillä on suuri merkitys nykyisille sodille ja konflikteille Euroopassa, Aasiassa ja Afrikassa.
Viittaus "maailman sydänmaahan" (world's heartland) perustuu brittiläisen maantieteilijän Halford Mackinderin geopoliittiseen ajatteluun. Hän määritteli vuoden 1900 tienoilla Euraasian globaalin maamahdin keskukseksi ja väitti, että sen kasvava integroituminen rautateiden kautta voisi heikentää suurten merivaltojen etuja. Brittiläistä imperiumia palvellessaan hänen keskeinen huolensa oli yhtenäinen Euraasian manner, jossa Britannia suurena merivaltana menettäisi vaikutusvaltansa.
Kiina-Eurooppa-tavarajunat odottavat jälleenlaivausta Suifenhen asemalla Kiinan Heilongjiangin maakunnassa 13. heinäkuuta 2026. Kuva: Qu Yiwei/Xinhua
Nykyään Euroopassa ja Aasiassa asuu yhdessä noin kaksi kolmasosaa maailman väestöstä, ja sinne on keskittynyt valtava määrä teollista kapasiteettia, teknologiaa, energiaa, raaka-aineita ja sotilaallista voimaa. Jos Euroopan ja Aasian suurimmat taloudelliset ja poliittiset keskukset integroituisivat vähitellen yhtenäiseksi euraasialaiseksi järjestelmäksi, maailmantalouden painopiste siirtyisi yhä enemmän kohti Euraasiaa.
Ajan myötä tällainen kehitys voi muuttaa perustavanlaatuisesti Yhdysvaltojen asemaa. Yhdysvallat pysyisi merkittävänä maana, mutta se voisi menettää poikkeuksellisen hallitsevan asemansa kansainvälisen järjestelmän keskipisteenä. Sen kyky vaikuttaa poliittiseen ja taloudelliseen kehitykseen koko Euraasiassa heikkenisi, ja sen globaalin sotilasvoiman taloudellinen perusta voisi lopulta rapautua.
Tärkeä näkökohta vuoden 1988 strategiassa on se, että siinä esitetään tämä kansallinen etu nimenomaan kylmää sotaa edeltävänä. Asiakirjassa viitataan Amerikan osallistumiseen kahteen maailmansotaan osana samaa historiallista tavoitetta estää Euraasian hallinta. Geopoliittinen periaate esitetään siten laajempana kuin vastakkainasetteluna Neuvostoliiton kanssa. Neuvostoliitto edusti yhtä erityistä haastetta paljon pidemmässä geopoliittisessa kysymyksessä, joka on merkityksellinen kylmää sotaa edeltäneen ja sen jälkeisen historian ymmärtämiseksi.
Myös asiakirjan ajoitus on merkittävä. Se kirjoitettiin kylmän sodan viimeisinä vuosina, jolloin amerikkalaiset päättäjät pohtivat yhä enemmän, miltä kansainvälinen järjestys voisi näyttää Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Neuvostoliiton katoaminen poistaisi tärkeimmän kylmän sodan vastustajan, mutta se ei poistaisi taustalla olevaa geopoliittista kysymystä vallan jakautumisesta Euraasiassa.
Kylmän sodan jälkeen se on edelleen ollut keskeinen aihe Yhdysvaltain kansallista turvallisuutta koskevissa keskusteluissa. Diplomaattisemmin ilmaistuna Yhdysvaltain kansallista strategiaa kuvataan usein alueellisten hegemonien syntymisen estämiseksi Euraasiassa, mikä heijastuu useissa viimeaikaisissa Yhdysvaltain kongressin tutkimuspalvelun (CRS) raporteissa (12. joulukuuta 2024 ja 8. joulukuuta 2025).
Virallisten raporttien ja kirjallisuuden ytimen tiivistämiseksi todettakoon, että Yhdysvaltain kansallisessa strategiassa on nykyään kyse pohjimmiltaan Euroopan ja Aasian integroitumisen estämisestä, sillä Euroopan ja Aasian taloudet ovat nousussa ja muodostavat suuren haasteen Yhdysvaltain teollisuudelle ja teknologialle.
Euraasian integraatio tarkoittaa infrastruktuuria ja yhteyksiä. Infrastruktuuri käsittää laajat tieverkostot, rautatiet, merisatamat, lentokentät, energiaputket ja sähköverkot halki Euroopan ja Aasian mantereiden. Yhteydet ulottuvat fyysisen infrastruktuurin ulkopuolelle viestintäjärjestelmiin, rahoituspalveluihin, koulutukseen, terveyspalveluihin, teknologiseen yhteistyöhön, IT-järjestelmiin, vihreään siirtymään ja yhä enemmän tekoälyjärjestelmiin. Yhdessä nämä infrastruktuurin ja yhteyksien muodot voivat vähitellen sitoa Euroopan ja Aasian taloudet integroidummaksi euraasialaiseksi talousalueeksi.
Yksi tapa monien joukossa, jolla Yhdysvallat voi estää tällaista integraatiota, on hallittu destabilointi, erityisesti strategisesti tärkeillä raja-alueilla ja perifeerisillä alueilla, joilla keskushallintojen valta on rajallinen. Terrorismin vastaiset operaatiot tällaisilla alueilla voivat myös luoda pitkäaikaisia riippuvuussuhteita Yhdysvaltain sotilaalliseen, turvallisuus- ja tiedusteluyhteistyöhön. Tällaiset turvallisuusriippuvuudet antavat Yhdysvalloille vaikutusvaltaa alueellisiin päättäjiin ja turvallisuusrakenteisiin.
Tästä näkökulmasta sodat ja konfliktit Afganistanissa, Irakissa, Iranissa, Syyriassa, Palestiinassa ja Ukrainassa voidaan ymmärtää palvelevan Yhdysvaltain etuja monin tavoin. Ennen kaikkea konfliktit estävät Euraasian integraatiota. Ne häiritsevät infrastruktuuria, kauppaa, investointeja, energiaverkostoja ja kuljetuskäytäviä samalla kun ne jakavat valtioita, jotka voisivat muutoin kehittää läheisempiä taloudellisia ja poliittisia suhteita.
Esimerkiksi Yhdysvaltain sotaa Afganistanissa voidaan tulkita hyvin eri tavalla kuin sen virallisesti ilmoitettujen tavoitteiden – terrorismin kitkemisen ja vakaan valtion rakentamisen – kautta. Sen sijaan se voidaan nähdä strategiana estää sellaisen vahvan keskushallinnon syntyminen, joka kykenisi hallitsemaan tehokkaasti koko maata, erityisesti raja-alueiden maakuntia. Jatkuvasti heikko ja hajanainen Afganistan tekee maasta vähemmän kykenevän toimimaan vakaana käytävänä, joka yhdistää ympäröivät alueet. Tämä on geopoliittisesti merkittävää, koska Afganistan sijaitsee strategisesti tärkeässä risteyksessä Aasian sydämessä, yhdistäen tai rajautuen Keski-Aasiaan, Kiinaan, Pakistaniin ja Iraniin, ja mahdollisesti yhdistäen Keski-, Itä- ja Etelä-Aasian laajemmat taloudet.
Samoin Irania voidaan tarkastella ei pelkästään erillistapauksena, vaan osana laajempaa geopoliittista kamppailua Euraasian tulevasta järjestäytymisestä. Iranilla on ratkaiseva maantieteellinen asema Persianlahden, Keski-Aasian, Kaukasuksen, Etelä-Aasian ja Lähi-idän välissä, mikä tekee siitä tärkeän Euraasian ylittäville kuljetus-, kauppa- ja energiaverkostoille. Viimeaikaiset Yhdysvaltain hyökkäykset Iraniin ovat kohdistuneet suoraan tällaiseen infrastruktuuriin.
Tämä näkökulma on relevantti myös siksi, että Persianlahden maat ja muut alueelliset vallat pyrkivät monipuolistamaan kansainvälisiä suhteitaan Yhdysvaltojen ohella ja syventämään taloudellisia yhteyksiään Kiinaan ja laajempaan euraasialaiseen talouteen Vyö ja tie -aloitteen, BRICSin ja muiden nousevien euraasialaisten rakenteiden kautta. Yhdysvaltain sodissa alueella ei ole kyse vain yksittäisten maiden hallinnasta, vaan myös laajemmasta taloudellisten ja poliittisten suhteiden mallista, joka yhdistää Euraasian eri osia.
Turkki on tässä yhteydessä erityisen tärkeä. Se on yksi keskeisistä maista, jotka yhdistävät fyysisesti Euroopan ja Aasian, ja se voisi hyötyä valtavasti Euraasian rauhanomaisesta taloudellisesta integraatiosta. Sen maantieteellinen asema antaa sille potentiaalia tulla merkittäväksi kuljetuksen, energian, kaupan, teollisuuden ja viestinnän solmukohdaksi kahden mantereen välillä. Mutta sama maantiede, joka luo nämä mahdollisuudet, luo myös geopoliittisia haasteita. Kun Yhdysvaltain kansallinen perusturvallisuusstrategia nähdään Euraasian integraation estämisenä, Turkin kaltaisista Eurooppaa ja Aasiaa yhdistävistä maista tulee poikkeuksellisen strategisesti tärkeitä.
Bosporinsalmi ja Fatih Sultan Mehmetin silta Istanbulissa kuvattuna 11. kesäkuuta 2026. Salmi yhdistää Mustanmeren Marmaranmereen, ja silta yhdistää Euroopan ja Aasian. Kuva: Liu Lei/Xinhua
Tästä näkökulmasta Turkin ja Israelin väliset kasvavat jännitteet palvelevat Yhdysvaltain suurstrategian laajempaa logiikkaa niiden välittömistä syistä riippumatta. Palestiinan sota syventää poliittista jakoa koko Länsi-Aasiassa, ja Syyriasta on tullut yhä tärkeämpi Turkin ja Israelin kilpailevien etujen areena. Alueen kahden vahvimman sotilasvallan välinen konfrontaatio pirstoi entisestään juuri sitä maantieteellistä tilaa, jonka kautta Eurooppa, Aasia ja Afrikka voivat kytkeytyä tiiviimmin toisiinsa.
Turkille Euraasian integraatio edustaa valtavaa taloudellista ja strategista mahdollisuutta. Tämän potentiaalin toteuttaminen vaatii kuitenkin selkeää ymmärrystä niistä laajemmista geopoliittisista voimista, jotka voivat edistää tai estää Euraasian integraatiota. Tällainen tieto ja tietoisuus ovat ratkaisevan tärkeitä järkevälle päätöksenteolle, ei vain Turkin pitkän aikavälin kansallisten etujen suojelemiseksi, vaan koko alueen kannalta.
Laajemmin tarkasteltuna Yhdysvaltain suurstrategian ja sen eri toteuttamistapojen ymmärtäminen halki Euraasian mantereen on perustavanlaatuista sellaisten politiikkojen kehittämiselle, jotka vähentävät konflikteja ja vahvistavat alueellista yhteistyötä. Parempi tietoisuus näistä geopoliittisista rakenteista voi auttaa Euraasian maita ajamaan omia pitkän aikavälin etujaan ja luomaan edellytykset rauhanomaiselle integraatiolle, taloudelliselle kehitykselle ja suuremmalle alueelliselle vakaudelle.
Tämän päivän ilmastopolitiikka Euroopassa vaatii merkittäviä päätöksiä EU-tasolla ja jäsenvaltioiden toimien koordinointia. Perusteena on se, etteivät yksittäiset maat pysty ratkaisemaan nykyisiä maailmanlaajuisia ilmastongelmia omin päin; yhteistyö ja koordinointi ovat välttämättömiä. Tämä herättää kysymyksiä siitä, kuinka pitkälle keskitetyt päätökset ovat perusteltuja ja hyväksyttäviä, ja kuinka paljon itsenäisyyttä jäsenvaltiolla tulisi olla. Se johtaa usein vaatimuksiin vallan siirtämisestä yksittäisiltä jäsenvaltioilta EU:lle.
Tämä on Dan Ahlmarkin EU-sarjan 4. osa. Lue edellinen osa.
Keskitetty päätöksenteko tuottaa toimenpiteitä, jotka vaativat huomattavia investointeja ja aiheuttavat suuria kustannuksia. Se myös kasvattaa EU:n toimielimiä, joilla on omat resurssinsa sekä valmiudet antaa sääntöjä ja valvoa niiden täytäntöönpanoa, jotta ne voivat harjoittaa tarkoitettua valvontaa ja asettaa tavoitteita. Jäsenvaltioiden käytettävissä olevan asiantuntemuksen ohella näillä toimielimillä on omat tutkija- ja asiantuntijaverkostonsa.
Ilmastopolitiikka ulottuu läpi yhteiskunnan; se ei rajoitu vain perinteiseen raskaaseen ja kevyeen teollisuuteen. Se vaikuttaa liikenteeseen, maatalouteen, laajasti ymmärrettyyn rahoitusalaan, tutkimukseen ja julkisen sektorin tärkeisiin osiin, mukaan lukien oikeusjärjestelmään. Monet seuraukset johtuvat nimenomaan siitä, että ilmastopolitiikalla, joka perustuu oletettuun CO2-vaaraan, on niin kauaskantoisia vaikutuksia koko yhteiskuntaan.
Ilmastopolitiikan perusteita käsitellään osittain seuraavassa artikkelissa (osa 5A) esitettävän aineiston kautta, jossa tarkastellaan ilmastopolitiikan tuhoisaa vaikutusta energiapolitiikkaan. Siinä selvitetään, miksi Euroopan nykyistä ilmastopolitiikkaa tulisi pitää tarpeettomana, harhaanjohtavana ja erittäin vaarallisena alueen hyvinvoinnille ja kehitykselle. Nykypäivän ilmastoteoria on edelleen suurelta osin todistamaton hypoteesi. Tässä toistan vain sen, mitä kaksi johtavaa tutkijaa, Lindzen ja Happer, jotka ovat nykyisen ilmastopolitiikan merkittävimpiä akateemisia vastustajia (1), sanovat sen seurauksista: "...ne ovat politiikkaa, joka tuhoaa länsimaiset taloudet, köyhdyttää työtätekevän keskiluokan, tuomitsee miljardit maailman köyhimmistä jatkuvaan köyhyyteen ja lisääntyvään nälkään, jättää lapsemme epätoivoon väitetyn tulevaisuuden puuttumisen vuoksi ja rikastuttaa lännen vihollisia, jotka nauttivat itsemurhamarssimme katselusta."
Mainos:
Toimimalla yhdessä todistamattoman teorian pohjalta maailman johtavat globalistijärjestöt ja osa maailmanlaajuista eliittiä ovat suostutelleet maailman yrittämään CO2-tasojen alentamista. Silti CO2 on todellisuudessa hyödyllinen kaasu, ja sen pitoisuuden lisääntyminen ilmassa kasvattaa huomattavasti ruoantuotantoa maailmanlaajuisesti.
Tässä artikkelissa sivuutetaan teorian seuraukset energiapolitiikalle ja laajemmalle taloudelle. Sen sijaan tarkastelemme sen vaikutusten luonnetta ja laajuutta. YK:n ja EU:n yhteinen ilmastopolitiikka vaikuttaa lähes kaikkiin Ruotsin yhteiskunnan osa-alueisiin. Se kattaa useimpien teollisuudenalojen lisäksi lähes kaikki muut suuret sektorit, kuten maatalouden, metsätalouden ja rahoituksen. Kaikkien hyväksytyn ilmastopolitiikan toteuttamiseen tarvittavien sääntöjen hallinnointi vaatii laajennettua julkista hallintoa sekä huomattavaa huomiota ja ponnisteluja yrityksiltä ja erilaisten omaisuuserien omistajilta. Tämä asettaa huomattavia taakkoja yksityiselle sektorille. Jokaisen säännön noudattaminen ja asetettujen tavoitteiden saavuttaminen vaatii mittavia resursseja, lukemattomia projekteja, ongelmanratkaisua ja valvontaa. Ruotsin talouteen on näin ollen tuotu voimakas byrokraattinen elementti, joka muistuttaa jossain määrin sosialistisen talouden piirteitä ja menetelmiä.
Monien julkishallintoon kohdistuvien vaikutusten ohella näillä uusilla säännöillä on ollut merkittävä vaikutus oikeusjärjestelmään. Omaisuuteen ja yritysten toimintaedellytyksiin merkittävästi vaikuttavien sääntöjen erilaiset tulkinnat luovat lukemattomia ratkaistavia oikeudellisia ongelmia. Mielipide-erojen ja osapuolten välisten tavallisten kiistojen lisäksi syntyy konflikteja, kun ympäristöjärjestöt ja radikaalit poliittiset ryhmät yrittävät käyttää monimutkaista lainsäädäntöä omien ideologisten tavoitteidensa saavuttamiseksi.
Teollisuudenalat, joiden tuotantoprosessit luonnollisesti tuottavat suuria määriä hiilidioksidia, eivät todennäköisesti ole enää elinkelpoisia Euroopassa huolimatta edistysaskeleista päästöjen poistamisessa, mikä itsessään aiheuttaa merkittäviä kustannuksia. Syynä ovat energiakustannukset ja sellaisten päästöjen kustannukset, joita ei voida poistaa. Nuo päästökustannukset, olivatpa ne kansainvälisesti tai hallitusten asettamia, ovat huomattavia.
Samalla toinen edellytys on muuttunut joillekin teollisuudenaloille: niiden tarve halvalla energialle. Tässä artikkelissa ei käsitellä energiantuotantoa; siinä vain todetaan esimerkiksi, että BASF, yksi Euroopan suurimmista kemianalan yrityksistä, on siirtänyt toimintojaan pois Euroopasta energiakustannustensa vuoksi. Se on dramaattinen askel, mutta sellainen, jonka raskaan teollisuuden, kuten teräs-, konepaja- ja kemianyritysten omistajat saattavat päättää ottaa. Nousevat energiakustannukset, teknologian uusiin sääntöihin sopeuttamisen kasvavat kustannukset, päästökustannukset ja korkeammat hallinnolliset kustannukset voivat yhdessä muodostua liian suuriksi. Oikeudenkäyntikulut voivat myös nousta, jos ulkopuoliset ryhmät käyttävät tuomioistuimia ympäristötavoitteen ajamiseen. Yritykset voivat tällöin kohdata viivästyksiä lupien ja muiden toimintaan tarvittavien hyväksyntöjen saamisessa. Kun kumulatiivinen vaikutus saavuttaa tietyn pisteen, ne saattavat katsoa parhaaksi muuttaa ulkomaille, myydä tai lopettaa toimintansa.
Liikenne, ilmailu ja merenkulku
Liikenne on teollisuudenala, joka saa huomattavaa huomiota ilmastopolitiikassa, tapahtuipa se maalla, ilmassa tai merellä. Nämä toiminnot vastaavat merkittävästä osasta teollisuuden CO2-päästöjä. Eri maat asettavat erilaisia veroja ilmailulle. Vuonna 2025 Yhdysvallat esti yrityksen ottaa käyttöön kansainvälinen vero erityisesti laivojen päästöille taivuttelemalla useita maita äänestämään YK:n ehdottamaa Net-Zero-kehystä vastaan. Aloitetta kutsuttiin "maailmanlaajuiseksi vihreäksi verohuijaukseksi" ja se lykkääntyi. YK ja sen virastot haluavat epätoivoisesti saada vihdoin verotusoikeuden jollakin alalla ja oman tulonlähteen.
Autojen päästöt olivat ensimmäisiä kuluttajatuotteiden päästöjä, joita alettiin säännellä monta vuotta sitten. Myöhemmin hiilidioksidi sai suurempaa huomiota, ja sen päästörajoituksia on kiristetty jatkuvasti. Polttomoottorit ovat vähitellen tulleet tehokkaammiksi tuottaen samalla yhä vähemmän erilaisia päästöjä. Sähköautojen määrä on noussut jyrkästi, mutta niiden osuus autoista Euroopassa on edelleen pieni. Yksi suuri ongelma on se, että sähköautot maksavat liikaa. Latausmahdollisuudet ovat myös erittäin puutteelliset, ja harvaan asutuilla alueilla niitä on kriittisen vähän. Ruotsi kohtaa erityisiä vaikeuksia suuren pinta-alansa ja osittain harvan asutuksensa vuoksi. Keskusteltua polttomoottorien vaiheittaista lopettamista ei todennäköisesti tapahdu vielä pitkään aikaan.
Paine on ollut kova myös yhdellä maailman vanhimmista elinkeinoista: maataloudessa. EU:n Green Deal on tuottanut erilaisia toimenpiteitä saavuttaakseen sen, mitä se kutsuu ympäristön kannalta kestäväksi viljelyksi. Muun muassa lannoitteita ja torjunta-aineita säännellään, ja metaanipäästöjen vähentämiseksi on käynnissä ponnisteluja. Poliittinen vastustus erilaisia toimenpiteitä kohtaan on ollut erityisen voimakasta keskikokoisissa maissa, kuten Alankomaissa ja Puolassa, mutta se on merkittävää myös EU:n suurimmissa maissa.
Viljelijät valittavat nousevista kustannuksista ja byrokratiaa luovista säännöistä. Eurooppalaisesta maataloudesta on tulossa vähemmän tehokasta, vähemmän kannattavaa ja vähemmän kilpailukykyistä. Eurooppalaiset viljelijät pelkäävät myös sopimuksia, kuten EU:n sopimusta Mercosurin kanssa, joka on Argentiinan, Brasilian, Paraguayn ja Uruguayn muodostama latinalaisamerikkalainen kaupparyhmittymä. Sopimus sisältää kuitenkin määräyksiä, joiden tarkoituksena on suojella Euroopan viljelijöitä, mukaan lukien erittäin pienet vuosittaiset lisäykset, kuten 1,3 tai 1,5 prosenttia, sellaisten elintarvikkeiden sallittuun tuontiin, joissa eurooppalaiset tuottajat ovat vähemmän kilpailukykyisiä, kuten naudanliha ja kana.
Rakentamisen julkinen suunnittelu eri tasoilla on voimakkaasti ilmastopolitiikan vaikutuksen alaista, samoin kuin arkkitehtien, rakennusliikkeiden ja rakennusmateriaalivalmistajien työ. Rakennusstandardeja sekä materiaaleja ja eristystä koskevia sääntöjä käytetään näiden toimintojen ohjaamiseen. Kustannukset ovat siksi nousseet jyrkästi useissa vaiheissa. Ruotsiin tämä iskee kovaa: sen ilmasto ja vaativat rakennusvaatimukset tekevät rakentamisesta jo ennestään kallista. Maan erittäin suurta uusasunnotarvetta ei voida tyydyttää riittävästi. Korjaukset, laajennukset ja vastaavat työt kärsivät uudisrakentamisen ohella.
Rahoitus ja tutkimus
Rahoitus on toinen tärkeä ilmastopolitiikan vaikutusalue. Kaikki suuret rahoituslähteet ottavat nyt huomioon halun priorisoida ympäristön kannalta järkeviä tai vihreitä hankkeita. Tämä luo vaikeuksia hankkeille, joiden ilmastoprofiilia pidetään nykyisten standardien ja sääntöjen mukaan kyseenalaisena, kuten puolustusteollisuudessa. Se on poliittista puuttumista markkinatalouteen, jossa asetetaan prioriteetteja, jotka ovat ristiriidassa muiden poliittisen prosessin kautta hyväksyttyjen toimintalinjojen kanssa.
Ilmastopolitiikka ja sen kestävyystavoitteet vaikuttavat luonnollisesti EU:n keskeiseen tutkimusrahoitukseen ja jäsenvaltioiden painopisteisiin niiden kansallisissa tutkimusohjelmissa. Tämä vaikuttaa yrityksiin, erikoistuneisiin riippumattomiin tutkimuslaitoksiin ja yliopistotutkimukseen. Se muokkaa myös vaatimuksia kaikenlaisissa julkisissa hankinnoissa. Tutkimuksen tiukka ohjaus on herättänyt kritiikkiä. Paljastava – ja hälyttävä – esimerkki on itse ilmastotieteen perustutkimus, jossa lähes lainkaan apurahoja ei myönnetä tutkimukselle, joka saattaisi haastaa yleisesti hyväksytyn ilmastopolitiikan. Tämän seurauksena skeptiset tutkijat eivät voi rakentaa meriittejään valitsemiensa hankkeiden kautta, mikä vaikuttaa palkkaamiseen ja ylenemiseen yliopistoissa.
Tieteelliselle vastustukselle on toinenkin este: tieteellisten artikkeleiden vertaisarviointijärjestelmän vuoksi kriitikoilla on suuria vaikeuksia saada työtään julkaistua arvostetuissa ilmastotieteen lehdissä. Se puolestaan vähentää heidän etenemismahdollisuuksiaan. Tällaisia toisinajattelevia tutkijoita ei myöskään kutsuta kokouksiin ja symposioihin, joissa tärkeää tutkimusta käsitellään. Rahoituksen ja julkaisukanavien valvonta luo siten järjestelmän, joka sulkee pois useimmat mahdollisuudet kritisoida hyväksyttyjä teorioita. Useissa suhteissa EU:lla on tässä kielteinen vaikutus. Alan näkemykset rajoittuvat niihin, joita pidetään hyväksyttävinä, ja eriävät äänet vaiennetaan. Nämä ovat menetelmiä, joita käytetään rutiininomaisesti autoritaarisissa valtioissa. Totalitaarisissa valtioissa potentiaalisia vastustajia estetään muilla keinoin.
Kansainvälisten päätösten seurauksena usko ilmaston lämpenemiseen, tai mitä tahansa termiä halutaankin käyttää, läpäisee nyt työntekijöiden ja heidän johtajiensa työn lähes kaikilla aloilla. Jotkut maat, mukaan lukien Ruotsi, ottavat luonnollisesti johtoaseman: Ruotsi haluaa yleensä tulla nähdyksi luokan parhaana kansainvälisten sitoumusten suhteen. Tämä on saanut yhteiskunnat, pääasiassa lännessä, tiukkaan sääntöjen ja byrokratian otteeseen, jonka vaikutuksia ja kustannuksia ei ole vielä vahvistettu. Lain tukemana jatkuvasti laajeneva sääntöjärjestelmä ulottuu yhä syvemmälle kansakuntien jokapäiväiseen elämään.
Terveyspolitiikassa kansalliset hallitukset ovat säilyttäneet oikeuden toimia monessa suhteessa itsenäisesti. Tästä tuli erityisen merkityksellistä koronakriisin aikana, joka koetteli lähes jokaista EU:n jäsenvaltiota, ja jossa EU:lla oli silti – tai sille annettiin – tärkeitä tehtäviä. Tämän seurauksena EU toimi myös aloilla, joilla sillä ei ollut virallista toimivaltaa.
Tämä on Dan Ahlmarkin EU-aiheisen sarjan 3. osa. Lue edellinen osa.
Yksi alue, jolla EU:lla oli selkeä johtava rooli, oli rokotteiden hyväksymisen ja käytön koordinointi. Tämä tehtävä lankesi Euroopan lääkevirastolle eli EMA:lle. Se kattoi lääkkeiden myyntiluvat, käyttöohjeet, turvallisuusvaatimukset ja paljon muuta. Hallitukset noudattivat pitkälti sen päätöksiä.
Sen jälkeen erityisesti tietyt lääkeyhtiöt ovat kohdanneet kritiikkiä tuotteistaan ja niiden terveysvaikutuksista. Suuri yleisö kyseenalaistaa kyseisten tuotteiden hyväksynnän. On edelleen epäselvää, mitä oikeudellisia seurauksia, jos mitään, yritykset kohtaavat. Ne näyttävät hakeneen hallituksilta alusta alkaen hyväksyntöjä, jotka suojaavat niitä sellaisten tuotteiden markkinoinnin seurauksilta, joita ei ehkä ole testattu perinteisellä tavalla ja joihin siksi liittyy tietty riski.
Mainos:
Pandemian alkuvaiheessa monet EU-maat antoivat unionille tehtäväksi rokotteiden ostamisen ja niiden jakelun koordinoinnin, ja nämä päätökset pantiin täytäntöön. Jotkut maat tekivät omia hankintojaan ja saivat toimituksia ennen yhteisesti sovittuja hankintoja muun muassa julkisten elinten viivästysten ja kokemattomuuden vuoksi. Euroopan komission puheenjohtaja on kohdannut kritiikkiä tietyistä hankinnoista, mutta selvisi toimiaan koskevasta luottamusäänestyksestä Euroopan parlamentissa.
Sulkutilat ja puuttuminen jokapäiväiseen elämään
Jokapäiväiseen elämään suoraan vaikuttavia toimenpiteitä olivat erilaiset sulkutilat, ulkonaliikkumiskiellot, turvavälisäännöt, maskivaatimukset ja niin edelleen. Henkilökohtaiseen itsemääräämisoikeuteen puuttuvien toimenpiteiden joukossa oli vaatimus, että kansalaisten on otettava tietty määrä rokotuksia. Onneksi päätökset näistä toimenpiteistä jätettiin yksittäisille valtioille, ei EU-elimelle. Ruotsi oli tässä suhteessa yksi onnekkaammista maista: vastaava kansanterveysviranomainen kehitti nopeasti jokseenkin realistisen kuvan taudista ja vältti siten joitakin pakollisia toimenpiteitä, joita muiden maiden ihmisten oli siedettävä.
Melko nopeasti kävi selväksi, että iäkkäät olivat tärkein riskiryhmä, kun taas nuorilla vakavan sairauden riski oli paljon pienempi. Lopulta oli selvää, että korkeimman riskin ryhmää lukuun ottamatta kyseessä oli tauti, joka oli jossain määrin tai huomattavasti vakavampi kuin vaikea kausi-influenssa, mutta jonka kuolleisuutta oli suuresti liioiteltu. Nuorten pienemmästä riskistä huolimatta koulut jouduttiin monissa maissa, myös Ruotsissa, pitämään suljettuina pitkiä aikoja. Ottaen huomioon muun muassa monien nuorten voimakkaan sosiaalisen kontaktin ja lähiopetuksen tarpeen, tämä oli todennäköisesti väärä päätös. Yhteiskunnan osien sulkemisia ja pieniin ja keskisuuriin yrityksiin kovasti osuneita interventioita voidaan nyt pitää kyseenalaisina. Laajimmat koronatoiimenpiteet voidaan siten haastaa. Protestoineet lääketieteen asiantuntijat kärsivät toisinaan vakavia henkilökohtaisia seurauksia tavoilla, jotka toivat mieleen autoritaariset yhteiskunnat.
EU:n digitaalisen koronatodistuksen kehittäminen todennäköisesti mahdollisti ihmisten sallitun matkustamisen jatkumisen Euroopassa aikaisemmin kuin ilman tällaista dokumentaation koordinointia olisi ollut mahdollista. Samaan aikaan se antoi EU:lle roolin rajatarkastuksissa, ehdoissa, joilla EU-kansalaiset voivat matkustaa, sekä digitaalisissa identiteettijärjestelmissä. EU:n kautta käynnistetyt suuret taloudelliset tukiohjelmat antoivat keskusviranomaisille vaikutusvaltaa ja valvontaa jäsenvaltioiden avustustoimenpiteisiin. Se vahvisti keskushallinnon roolia.
Euroopan valtioiden välinen yhteistyö vahvisti taipumusta sivuuttaa kotimaiset protestit. Päätöksistä, jotka kuuluivat oikeutetusti maan omalle vastuulle, keskusteltiin ensin erilaisilla EU-foorumeilla, ja näistä keskusteluista tuli tärkeä perusta myöhemmille kotimaan politiikan päätöksille. Luonnollisesti tämä teki maiden vastauksista epidemiaan tai pandemiaan samankaltaisempia. Se varmasti vahvisti taipumusta pyyhkiä syrjään kotimainen kritiikki ja protestit koronapolitiikan eri näkökohtia vastaan. Hallitusten näkökulmasta kotimaista poliittista keskustelua muokkasi todennäköisesti hyvinkin vahvasti EU:n eri tasojen keskusteluissa saavutettu konsensus. Vastalauseita esittäneitä kotimaisia demokraattisia ääniä ei siksi kohdeltu tai otettu huomioon samalla tavalla kuin ilman EU:ta olisi tehty.
Yksi epämiellyttävä kokemus oli nähdä pienen osan Ruotsin väestöstä reagoivan aggressiivisesti ihmisiin, jotka protestoivat erilaisia toimenpiteitä vastaan, ja kieltäytyvän sallimasta heille sellaista toiminnan ja ilmaisun vapautta, joka kansalaisilla kuuluisi olla. Uhka heidän terveydelleen näytti tuovan esiin syvästi huolestuttavia autoritaarisia taipumuksia monissa ihmisissä. Samaan aikaan ruotsalaiset poliitikot vastasivat tällaiseen käytökseen vain passiivisuudella eivätkä osoittaneet moraalista rohkeutta.
EU:n sensuuri koronaepidemian aikana
EU valvoo sosiaalisen median alustojen omaa yleisön julkaiseman sisällön tarkastusta. Kuten Yhdysvaltain kongressin tutkinta on osoittanut, EU asettaa kuitenkin yleensä sensuuria, joka menee pidemmälle kuin mitä alustat itse haluavat tai tekevät (1). Tämä koski myös hallitusten koronapolitiikasta käytävää keskustelua, jossa EU esti kyseistä politiikkaa koskevien kriittisten näkemysten julkaisemisen tai pääsyn yleisön tietoon.
Oli luonnollista, että Euroopan koronapolitiikasta esitettiin tänä aikana monia erilaisia näkemyksiä, koska hallitukset vaativat ja toteuttivat kansalaisten elämään vaikuttavia rajuja toimenpiteitä. Vilkas keskustelu oli luonnollista, ja tietysti se saattoi joskus mennä liian pitkälle. Alustat estivät valheita ja villejä teorioita, joita voitiin pitää joko "harhaanjohtavana tietona" tai "disinformaationa". Sekä alustojen sisällöntarkastukset että EU:n valvonta kattavat nämä kaksi kategoriaa. Harhaanjohtava tieto (misinformaatio) on väärää tai harhaanjohtavaa tietoa, jota levitetään ilman tarkoitusta erehdyttää. Disinformaatio on vakavampaa. EU määrittelee sen seuraavasti: "Disinformaatiolla... tarkoitetaan väärää tai harhaanjohtavaa tietoa (oma korostukseni), jota levitetään tarkoituksellisesti yleisen mielipiteen pettämiseksi ja manipuloimiseksi, erityisesti verkkoviestinnän yhteydessä" (2).
Ongelmana on, että EU, luultavasti siksi, että se on poliittinen organisaatio, joka on syvästi osallisena monissa jäsenvaltioiden koronapolitiikan vaiheissa, oli erittäin herkkä kyseiseen politiikkaan kohdistuvalle kritiikille. Se näyttää harjoittaneen tiivistä, yksityiskohtaista ja tiukkaa sensuuria, joka selvästi ylitti sen, mitä alustat halusivat tehdä. Mutta koska EU saattoi vaatia noudattamista, alustat seurasivat keskussensuurielimen ohjeita.
Tässä tapauksessa, kun otetaan huomioon tiedon puute koronan todellisesta alkuperästä ja vaikutuksista, viranomaisten olisi pitänyt sallia laaja keskustelu kaikista epidemian tai pandemian näkökohdista. Tähän oli painavia syitä. Kukaan ei todellisuudessa tiennyt totuutta millään varmuudella, ja kansalaisen oikeus ilmaista mielipiteensä on perustavanlaatuinen. Silti tuota oikeutta ei usein kunnioitettu. Yksi esimerkki: se, minkä Yhdysvaltain viranomaiset nyt hyväksyvät totuudeksi – eli että virus levisi Yhdysvaltain rahoittamasta laboratoriosta Kiinassa (3) – sensuroitiin vähintäänkin harhaanjohtavana tietona. Lääketieteen asiantuntijat, joilla oli erilaisia, tosiasioihin perustuvia näkemyksiä jyrkistä toimenpiteistä, kuten maskipakosta ja jonojen turvaväleistä, vaiennettiin. Sensuuri tylsytti taloudellisesti tuhoisiin yhteisöjen ja koulujen sulkemisiin kohdistuvan kritiikin.
Verkkosensuurilla on käytössään monia työkaluja. Asiantuntijoiden kriittisiä näkemyksiä rokotteiden vaikutuksista tai ihmisten oikeudesta kieltäytyä rokotuksesta ei välttämättä tarvinnut poistaa kokonaan. Sen sijaan niiden näkyvyyttä verkossa voitiin rajoittaa, mikä vähensi huomattavasti tiedon vaikutusta, tai sisältö voitiin merkitä. Kirjoittajat, jotka saivat maksua alustalta, saattoivat menettää kyseisen tulon tietyn sisällön vuoksi.
Näyttää aivan selvältä, että EU:n sensuurityksikön tulkinta harhaanjohtavasta tiedosta ja siihen liittyvistä kategorioista oli toisinaan ristiriidassa asianomaisten maiden sananvapauslakien kanssa. Käsiteltiinpä sitten lääketieteen asiantuntijoita, jotka olivat vähintään yhtä asiantuntevia kuin hallituksen asiantuntijat, tai suurta yleisöä, joka vain käytti oikeuttaan kritisoida hallituksen politiikkaa, EU meni liian pitkälle vaimentaessaan eriävät äänet. Useat EU:n ja jäsenvaltioiden hallitusten puolustamat kannat ovat myös osoittautuneet vääriksi tai liioitelluiksi. Väitetyt salaliittoteoriat osoittautuvat nykyään usein paikkansapitäväksi tiedoksi. Mutta sensuuripyrkimyksissään EU:lta puuttui arvostelukykyä ottaa huomioon epävarmuus siinä, mitä tiedettiin, sekä ihmisten yleinen oikeus ilmaista näkemyksensä.
Dan Ahlmark
Lähteet ja jatkolukemista
3. CIA:n ilmiantaja – hahmottelee COVID-19-peittelyä – The Conservative Treehouse
Siis kaikesta huolimatta Juha Sipilän irvokasta naamaa täytyy katsella toiset neljä vuotta Orpo II kanssa eli hieman ”kasvoja kohottamalla” eli vaihtamalla se SDP:n Antti Rinteeseen, joka on aidosti tyhmä kuin ”vasemman jalan saapas” toisin kuin Petteri Orpo (KOK), joka oli kierompi kuin korkkiruuvi pelatessaan globalistien ja riistokapitalistien pussiin ”sosialisoimalla” veronmaksajien rahat… tiedätte kyllä keille!
Perkele! Sipilä taasko kutsumaan kuin karjakko lehmiä laitumelta lypsylle matuja Suomi täyteen, joita EI LYPESETÄ, vaan HE lypsävät Suomen kuiviin.
Kiirettä pitää Angela Merkelin hameen alla, niin että päät yhteen kopsaavat!!!
Mihinkäpä kepu tai entinen maalaisliitto pääsisi raidoistaan. Jo ensimmäisissä vaaleissa, joissa Suomi havitteli itsenäisyyttä, maalaisliitto tosin oli porvaririntaman kanssa vaaliliitossa ja onnistui saamaann eduskuntaryhmän kasaan. Demarit menettivä määräenemmistön ja maalaisliitto hoksasi olevansa vaa’ankieliasemassa. Saadessaan vakuutuksen demamareilta hallitukseen pääsystä, alkoi pelin politiikka. Maalaisliitto alkoi torpedoimaan demarien kanssa itsenäistymiseen tähtääviä suunnitelmia vastaan ja kerkisi muutamissa äänestyksissä tukea demarien esityksiä. Demarien yltiöpäinen kiire ja näköalattomuus sen tyhmässä siivessä johti yleislakkoon ja mellakointiin, jossa kymmeniä ihmisiä murhattiin ja ryöstöt kohdistuivat myös maalaisliiton kannattajiin. Silloin nämä hädissään lopettivat demarien kanssa vehkeilyn, kun varsinkin kenttäväki lähti suurin joukoin vastustamaan demarien vallankaappausssuunnitelmia. Takki pyöri aikalailla. Ja tietenkin Siperiasta palanneen Ukko-Pekan vaikutus oli silloin hieman suurempi kuin Petterin.
Eipä ollut äänestystuloksilla näissäkään vaaleissa mitään merkitystä. Voittaja oli jo ennalta sovittu Keskiviikko Kerhossa. Senpä vuoksi laskennassa ääniä hylättiin ennätysmäärä.
Jopa täällä takapajulan pienessä asumalähiössäni ihmiset päivittelevät ja ihmettelevät mitä helvettiä tässä maassa tapahtuu. Tavalliset kanssa ihmiset tietävät että Jussi Halla-aho sai valtavan äänisaaliin ja perussuomalaiset jytkyjen jytkyn, niinpä Halla-ahon olisi kuulunut olla hallitustunnustelija jne.
Seuraavissa eduskuntavaaleissa ei taida monikaan uurnille vaivautua koska eliitti pyyhkii persettä äänestystuloksilla. Ainoa keino on massojen herääminen ja eliitin syrjäyttäminen lopullisella ratkaisulla.
taitaakin olla Punahamppu-hullutus
”Mukavaahan” se on odottaa seuraavat neljä vuotta tässä ikuisessa paskamahasukelluksessa. Taitaa vaan ottaa jo pää kiinni kivikkoon ja niskat mennä nurin Suomineidolla. Luulen, ettei seuraavia eduskuntavaaleja tule, koska silloin eletään poikkeustila aikoja. NATO kiimaset kiihottaa sodan Venäjää vastaan Helsingin CIA trollitehtaan huutaessa kaiken venäisten syyksi. Samalla tai ennen sitä Suomea naitetaan EU:n liittovaltioon yhdeksi kuppaisista pohjoisen maista joissa on kiva keskieurooppalaisten sotia oman pihan pysyessä puhtaana ainakin aluksi.
En haluaisi lisätä kenenkään isänmaallisen pahaa mieltä entisien lisäksi, mutta todellisuutta ei kannata paeta, vaan alkaa valmistautumaan pahimman varalle. Niiden sydän murtuu jotka elävät kuplassa ja niiltä viedään KAIKKI(some ja oma kupla) pois.
”Kepu viedään perunakellarin pimeimpään kolkkaan.”
Ehkä sieltä Keskustan perunakellarista olisi syytä hakea Jarmo Korhonen. Hän tuskin mukisematta kutsuisi imaamin lailla takapajuisimmista maista uusia nuoria ja väkivaltaisia eläkeläisiä perunakuoppaansa ja jokaiseen taajamaamme.
Kyllähän taktiikka meidän globalisteillamme on sama kuin Ruotsissa: suurin vaalivoittaja jätetään yhteistuumin ulos päätöksenteosta. Ei sallita sitä, että joku tuo julki porukan päätöksiä, jotka eivät päivänvaloa kestä, Kummelin dokumenteiksi osoittautuneita pääministerisketsejä lainatakseni.
Nyt kaksi tärkeintä hallituskysymystä ovat muka ilmastonmuutoksen estäminen sekä maailman siirtolaisuuden vastaanottaminen. Kolmantena on vielä Afrikan nostaminen avaruusaikaan Suomen kehitysavulla. Kaikki siis tehdään Suomen voimin ja johdolla, vieläpä neljässä vuodessa! Nämä ovat Suomen kannalta turhia ja vahingollisia aiheita. Tuntuu, kuin eläisimme jossain Kanaanissa, jossa pitää uhrata omat pikkulapsetkin Baalille, jotta maailma pelastuisi!
Kaukaisilta tuntuvat ajat, jolloin puhuttiin kynnyskysymyksinä eläkkeistä, sairaanhoidosta, vanhuksista jne. Tosiasiassa nuo aiheet olisivat ajankohtaisempia juuri nyt verrattuna niihin aikoihin, jolloin vaalien alla ei muista aiheista puhuttukaan. Nyt punikit ja lahtarit torjuvat yhdessä rintamassa suurta isänmaallista hirviötä, eli perussuomalaisia. Sitä tehdään kaiken kiusaamisen, sensuurin ja valheen voimalla. Sen vuoksi kansa pitää eristää päätöksenteosta ja edistää vallan siirtoa vallasta ja viinasta juopuville EU-satraapeille.
Suomalaiset ovat kovakalloista väkeä ja oppivat vain kantapään kautta – jos sittenkään:
”SUOMEEN TULOSSA PUNAVIHREÄ PAINAJAISHALLITUS – EI VÄLTTÄMÄTTÄ HUONO UUTINEN
Tämänpäiväinen Yle-uutinen SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen päätöksestä aloittaa neuvottelut kansanrintamahallituksen kokoamisesta ei tullut yllätyksenä muille kuin hämmästystä teeskenneille punavihreille toimittajille. On päivänselvää, että demarien hallitusneuvottelut olivat alusta alkaen pelkkää teatteria, sillä tulipunainen ”äijäfeministi” Rinne oli jo kauan ennen vaaleja hinkunut maahan punavihreää kaunahallitusta.
Nyt sellainen ollaan saamassa, koska vaalitappion kärsinyt vallanahne Kepu oli jälleen kerran valmis pettämään aiemmat lupauksensa. Näillä näkymin hallituksesta on tulossa naisvoittoinen ”maailmanparannushallitus”, joka reaalimaailman paineessa muuntuu suomalaiseksi dystopiaksi nopeammin kuin arvaammekaan. Tämä ei ole loppujen lopuksi lainkaan huono juttu!
Maamme nykytilanteessa apaattiset suomilampaat ansaitsevat punavihreän painajaishallituksensa. Siperialla on tapana opettaa. Toki hallituskauden alussa julkisen hallinnon punavihreä lukeneisto ja valtion etuuksista nauttivat anarkopummit saavat elää suurta Unelmaa valtion ottamalla lisävelkarahalla, mutta kauaa he eivät tästä tulevaisuudelta varastetusta samppanjasosialismista saa nauttia. Kun käsi alkaa pian hamuta valtion kassan pohjaa, saavat roskaväen lisäksi vyötään kiristää myös tavalliset duunarit, jotka lyhytnäköisyydessään äänestivät sosiaalidemokraatteja.
Mikä voisikaan mennä pieleen hallituksessa, jonka muodostavat SDP, Keskusta, Vihreät, Vasemmistoliitto ja RKP? Oikeastaan pitäisi kysyä, voiko enää huonompaa koalitiota ollakaan kuin edellä mainittu Rogue gallery. Vaikka oppositiossa ei ole juuri mitään kehuttavaa, tuleva hallituskokoonpano ei ole muuta kuin joukko paatuneita kansanvihollisia. Kansalta rahaa varastavan punabandiittijoukon kruunaa suomalaisvihamielisyydestään tunnettu pölhöhumanitaristinen RKP.
Millaista politiikkaa uuskommunistiselta kansanrintamahallitukselta on sitten odotettavissa?
Lisää verotusta.
Lisää tulonsiirtoja.
Lisää valtionvelkaa.
Lisää liittovaltio Eurostoliittoa.
Lisää homotusta ja transutusta.
Lisää sananvapauden rajoittamista.
Lisää kehitysmaiden ”turvapaikanhakijoita”.
Tämä kansa on näköjään lyötävä polvilleen ennen kuin se oppii realismia harhaisten utopioiden sijaan. Hyvä että oppii edes joskus. Se opetus on: asioiden on mentävä vielä huonommin, jotta ne voisivat mennä joskus paremmin. Siksi näin alkuun Suomen tien täytyy olla Kreikan tie.”
http://ylewatch.blogspot.com/2019/05/suomeen-tulossa-punavihrea.html
Pauli Vahtera: Maahanmuuton hinta 3,2 miljardia euroa.
Tuon summan ehtivät kommunistisen internationaalisansa mukaisesti maailmaa – erityisesti Afrikkaa – halaavat Ylewatch-blogistin mainitsemat punabandiitit moninkertaistaa neljän vuoden hallituskautensa aikana.
”Gunnar Heinsohn: 950 miljoonaa afrikkalaista ja arabia tekevät lopun Euroopasta vuosisadan puoliväliin mennessä”,
https://www.kansalainen.fi/950-miljoonaa-afrikkalaista-ja-arabia-tekevat-lopun-euroopasta-vuosisadan-puolivaliin-mennessa/
Mutta:
”Unkarin raja-aita torjuu laittomat siirtolaiset ”äärimmäisen tehokkaasti””,
http://www.magneettimedia.com/unkarin-raja-aita-torjuu-laittomat-siirtolaiset-aarimmaisen-tehokkaasti/
Unkarissa ei olekaan punabandiitti-hallitusta.
Punabandiitti-hallitusta liioin ei ole Bulgariassakaan:
”Bulgarian uusi rautaesirippu sulkee rajan tulijoilta ”,
https://www.savonsanomat.fi/ulkomaat/Bulgarian-uusi-rautaesirippu-sulkee-rajan-tulijoilta/750530
”Bulgaria on valmis lähettämään 3 000 sotilasta rajalle torjumaan laittomia siirtolaisia”,
https://www.kansalainen.fi/bulgaria-on-valmis-lahettamaan-3-000-sotilasta-rajalle-torjumaan-laittomia-siirtolaisia/
MIETTIKÄÄPÄ IHMISET TÄTÄ HALLITUKSEN LOGIIKKAA!
Sitoudutaan ilmaston lämpenemisen rajoittamiseksi 1,5 asteeseen!
TÄMÄ ON EHKÄ TYPERIMPIÄ JA HARHAISIMPIA VÄITTEITÄ IKINÄ!
Puolitammeko päästömme?
Vai nollaammeko ne täysin?
IHAN SAMA,
EI VAIKUTA GLOBAALIIN ILMASTOON!
Sama kuin Suomessa päätettäisiin:
Sitoudumme maailman väestönkasvun rajoittamisen 1,5 prosenttiin.
Vaikka tekisimme koko kansan joukkoitsemurhan tavoitteen saavuttamiseksi globaali väestönkasvu jatkuu yli tavoitteen.
Eli siis TÄYSIN HYÖDYTÖNTÄ.
Pelkään, en niinkään itseni puolesta vaan nuoremman sukupolven. Koska jos nuo viherpunikit, ryyditettynä rkp:n humaanin ajatusmaailman takia pääsevät päättämään maahan tulevien lähi-itäläisten ja afrikaanojen määristä, täyttyvät ainakin etelä-suomen kadut notkuvista sosiaalitukien varassa elävistä ja häiriköivistä kehitysmaalaisista. Työssä käyvät saavat tuntea palkkapussissaan tämän politiikan seuraukset. Voisin kuvitella Li tyttösen jonkin näistä asoista päättävän ministerin salkun vartijana kyltti ojossa, meillä on tilaa, Suomalaiset maksavat. Kiky on lasten leikkiä tulevan rinnalla koska haittamaahanmuutto maksaa aivan vitusti jo nyt.Myös sossujen feministi siipi saa takuuvarmasti tärkeitä paikkoja ja sen jälkeen rajat ovat todellakin auki. Uusi sisällissota on askeleen lähempänä.
Vuoden 2015 matuvyöry on tullut maksamaan jo lähes 10 000 000 000 €
ja vihervassareiden mukaan meillä on tilaa jja rahaa tähön pelleilyyn!
Taidan tappaa itseni ennen lopulista tuhoa, kunniakkaasti viinaa päässä ja antaa hulluudelle tilaa.
Tällaista tulevat maailmoita ”solidaarisesti” syleilevät uudet vallanpitäjämme tarjoamaan suomalaisille kunnille ja kaupungeille tulevaisuudessa – Suomeen kun kuulemma mahtuu 60 miljoonaa ”hätää kärsivää” kehitysmaalaista ”pakolaista”:
”Filipstadin talous romahtaa sotapakolaisten takia
Filipstadin kunta on nostettu viime aikoina otsikoihin useaan otteeseen siellä majailevien turvapaikanhakijoiden takia. Tai pikemminkin sen takia, että yli 80 % ei tee töitä ja lopuistakin puolet on erilaisissa puuhasteluohjelmissa.
Filipstad on ottanut vuosien 2012-1016 aikana eniten kolmansista maista tulleita tulijoita suhteessa väkilukuun. SVT kirjoittaa uutisessaan, että yli 80 % Euroopan ulkopuolelta tulleista tulijoista on työttömänä. Tulijoihin kuuluvat mm. Somaliasta, Syyriasta ja Afganistanista tulleet tulijat.
Sosiaalidemokraattien kunnanvaltuutettu Per Gruvberg ei nää tulevaisuutta kovin valoisana. Hän kertoo uutisille, että useimmilla ei ole mitään realistista mahdollisuutta päästä työmarkkinoille kouluttamattomuutensa ja surkea kielitaitonsa vuoksi. Toisaalta pienessä kylässä ei edes ole työpaikkoja.
Sosiaalitoimen kulut ovat nousseet jättimäisiin summiin. Kun 2000-luvun alussa kunna sosiaalibudjetti oli 5 miljoonaa kruunua (500 000 euroa) niin kuluvan vuoden arvio huitelee 31 miljoonassa kruunussa (3,1 miljoonaa euroa), siis pelkkä toimeentulotuki.
Filipstad ei ole yksin ongelmiensa kanssa, samassa tilanteessa on useita muitakin kuntia. Teen koostetta niistä lähiaikoina.”
https://pt-media.org/2019/05/09/filipstadin-talous-romahtaa-sotapakolaisten-takia/
Mutta ei sittenkään hätää: sähköä tulee seinästä ja rahaa saa automaatista!
Miltä näyttää vasemmistolainen Eurooppa?
”Salvini, Orban alliance: “If the Left wins, Europe will become an Islamic Caliphate” ”,
https://voiceofeurope.com/2019/05/salvini-orban-alliance-if-the-left-wins-europe-will-become-an-islamic-caliphate
”Hundreds of working-class Austrians – with real roots to the nation’s culture and customs – have expressed to one of the most popular newspapers their opinions on mass migration, with many saying that they’re feeling like outsiders in their own country.”,
https://voiceofeurope.com/2019/05/austrians-say-theyre-feeling-like-foreigners-inside-of-their-own-country/
Jatkoa edelliseen:
”France: Five radical Islamic terror attacks already foiled in 2019”,
https://voiceofeurope.com/2019/05/france-five-radical-islamic-terror-attacks-already-foiled-in-2019/
”Morocco is sending 422 imams to Europe for “religious guidance” during Ramadan – which starts today ”,
https://voiceofeurope.com/2019/05/morocco-is-sending-422-imams-to-europe-for-religious-guidance-during-ramadan-which-starts-today
Olisi mielenkiintoista tietää, millaista tuo ”uskonnollinen ohjeistus” on! Saattaa olla, että siinä uskonto on täysin sivuosassa ja poliittinen terroriin yllytys ”vääräuskoisia” vastaan pääosassa.
Jatkoa edelliseen:
Epäilemättä varsinkin vasemmistolainen EU-diktatuuri tulee takaamaan lisää tällaista – meidänkin maksamillamme verorahoilla:
”Hungary: The EU has provided 2 million migrants with unlawful cash cards worth 1.55 billion euros in an effort to legalise illegal migration ”, https://voiceofeurope.com/2019/04/hungary-the-eu-has-provided-2-million-migrants-with-unlawful-cash-cards-worth-1-55-billion-euros-in-an-effort-to-legalise-illegal-migration/
Unohtamatta lukuisia ’no go’-alueita mm. Ruotsissa, Ranskassa ja Saksassa ja päälukuun suhteutettua moninkertaista rikollisuutta maahantulleiden ”kunniakansalaisten” keskuudessa – näiden aiheuttamista kustannuksista sekä monenlaisista kanta-asukkaille haitallisista lieveilmiöistä puhumattakaan.
Pieni valonpilkahdus Kreikasta:
”New patriotic Greek party wants higher birth rates and to protect Europe from Islamic colonisation – Interview”,
https://voiceofeurope.com/2018/12/new-patriotic-greek-party-wants-higher-birth-rates-and-to-protect-europe-from-islamic-colonisation-interview