Mainos:

Reijo Tossavainen: Perussuomalaiset, Kokoomus ja Vihreät ovat tulevaisuudessa suuret puolueet

Julkaistu 23.6.2019 – Kirjoittaja Toimitus

Kotimaan politiikassa on meneillään suurten muutosten aika. Vanhat puolueiden väliset valtasuhteet ovat jo pääosin historiaa ja sama murros jatkuu muutaman vuoden. Sen jälkeen puoluekenttä on aivan toisenlainen kuin mihin on totuttu.

Viimeistään vuoden vuoden 2027 eduskuntavaalien jälkeen meillä on kolme suurta eli noin 20 prosentin kannatuksen puoluetta. Ne ovat Perussuomalaiset, Kokoomus ja Vihreät. Keskisuuria 10-15 prosentin puolueita ovat Keskusta ja SDP.

Perussuomalaiset on keskustaoikeistolainen, kansallismielinen ja arvokonservatiivinen yleispuolue. Puolue kerää kannatusta puolueista kaikkein tasaisimmin koko maasta. Potentiaalinen kannattajakunta laajenee, kun Kokoomus ja SDP kilpailevat yhä enemmän Vihreiden kanssa samoista äänestäjistä.

Kokoomus muuttuu nykyistä selkeämmin vihreäksi liberaalipuolueeksi. Samalla sen kannatus nykyistä enemmän keskittyy suuriin kaupunkeihin.

Mainos:

Vihreät on jatkossa nykyistä vahvemmin punavihreä vasemmistopuolue. Kannatus keskittyy jopa Kokoomusta enemmän suuriin kaupunkeihin.

Keskusta on yrittänyt päästä jo viiden vuosikymmenen ajan Salpausselän etelänpuolen kaupunkeihin. Se on ollut ja tulee olemaan toivotonta taistelua tuulimyllyjä vastaan. Nyt sen perinteisesti vahvalle kannatusalueelle on ilmestynyt vahva kilpailija, Perussuomalaiset. Keskusta joutuu puolustuskannalle. Sen on pakko keskittyä valta-asemiensa säilyttämiseen Salpausselän pohjoispuolella.

SDP:n tilanne on yhtä tukala kuin Keskustankin. Se on kuin harakka tervatulla katolla. SDP:n pitäisi pystyä säilyttämään perinteiset duunarikannattajat. Samaan aikaan sen pitäisi saada uusia punavihreitä kannattajia. Kahdella hyvin erilaisella jakkaralla istuminen ei onnistu. SDP on väliinputoaja.

Ahti Karjalainen totesi aikoinaan, että ”ennustaminen, ja varsinkin tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa”. Näin tietysti on, mutta silti pidän kuvailemaani kehitystä hyvin todennäköisenä.

……….

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

7 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Puolueeton
Puolueeton
7 years ago

Säitäkään ei pysty ennustamaan, ilmakehän on liian vaikea järjestelmä. Politiikka taitaa olla vielä epämääräisempi järjestelmä.
Ennustaisin, se puolue menestyy, joka pystyy keräämään johtoonsa älyllistä väkeä. Se ei menesty, jonka edustajiksi äänestetään kauniita lehdistön suosikkeja, joiden ymmärrys on keskitasoa. Ennusteeni toteutuminen edellyttää ainakin jonkin asteen kriisiajan, johon on nyt edellytyksiä.

Röhkäle
Röhkäle
7 years ago

Vuodesta 1987 alkaen on käynyt ilmi ettei ole paskankaan väliä mitkä puolueet ovat kulloinkin satulassa. Sama Suomen tuhoamis politiikka jatkuu. Käskyt tulevat politiikan yläpuolelta. Koiviston ajama vahvan markan linja oli käsky ylhäältä. Korot olivat tähtitieteellisellä tasolla. Seurasi hirvittävä masinoitu taantuma ja ainakin 45 000 pk yritystä kaadettiin ja ryöstettiin keinottelijoiden taskuihin. Valtion omaisuudelle on tehty sama ryöstöoperaatio jota puolueet laidasta laitaan ovat edistäneet lahjonnan ja kiristyksen keinoin. Suomalaista poliitikkoa ei kiinnosta valta. Suomalaista poliitikkoa kiehtoo ainoastaan raha. Veronmaksajilta ryöstetty raha. Globalistien Suomelle syöttämä pyöreänpöydän hallintomalli on katastrofi. Maata johtaa muutama oligarkki joita suojelee toimeenpano valta. Suomi ajetaan väkisin Fail State tilaan ilmastonmuutos kusetuksella. Mikään työllistäminen ei ole edes tarkoitus ikä edes mahdollista koska pk-yritykset tuhottiin 90-luvulla. Uusia ei tule koska kansainväliset ketjut hallitsevat markkinoita eikä pieni voi kilpaila millään sellaisia vastaan. Euro valuutta on oma tragediansa Suomelle.
Ainoastaan voimakas kansannousu ja hallitsevan luokan tuomiolle saattaminen voi pelastaa Suomen globalistien tyranniasta. Maa on siivottava jääkärimarssin hengessä. Maassa on kyllä selkärankaisia patriootteja uudelleen itsenäistyvän Suomen johtoon.

Naiset pilaa Suomen
Naiset pilaa Suomen
7 years ago

Naiset äänestää Vihreitä ja jotkut typerät homppelimiehet.

Puolueeton
Puolueeton
7 years ago

Onhan vihreissäkin ollut älykkäitä, mutta ovat eronneet, kun eivät saaneet ajatuksiaan toteutetuiksi. Tavallinen suomalainen äänestäjä ei seuraa tapahtumia, seuraa vain valtamedioita.

Pääministeri on aivan tiedoton todellisesta maailman menosta ja on rinnastettavissa uskomuksissaan tyypilliseen suomalaiseen tavalliseen pulliaiseen, tai pyrkii vain omaan etuun Soinin tapaan. Sekin on mahdollista.

Elke Hari
Elke Hari
7 years ago

Ilman muuta näin se menee. Voidaan syyttää vihreitä siitä, että takkaa ei saa polttaa, saunaa ei saa lämmittää, on ajettava taloyhtiön omistamalla sähköautolla silloin, kun kukaan muu ei sillä aja ja ajateltava oikein, ettei Iso Veli sulje mikrosirua, jonka takana luottokortti, kodin avaimet ja pano-oikeus toiseen henkilöön ovat. Kokoomuksen saamat 20% ovat ilman muuta syypää siihen, että samainen Iso Veli möi vaarivainaan perintömetsät kansainväliselle konsernille kaivosalueeksi. Perussuomalaiset puolestaan takaavat noin yleisesti sen, ettei minkäänlaista suomalaiskansallista vastarintaa pääse syntymään ja istuvat oppositiossa siltä varalta, ettei vallitsevaa kehitystä suistaisi raiteilta edes etnisyyden puolustus epäsuorasti maahanmuuttokriittisyydellä kiertäen. Käytännössä Suomea johdetaan siis jatkossa yhteensä siinä 40% hujakoilla olevalla osuudella. 40% voi olla suurin määrä annetuista äänistä, mutta enemmistö se ei ole. Enemmistö on yli 50%.

Sekoomus myös vittuun
Sekoomus myös vittuun
7 years ago

Toivottavasti demarien ja kusipäisten keskustan lisäksi katoaa myös tuo helvetin kokoomus kokonaan vaalikartoilta. Kepu perslävet kyllä katoaa, sillä näitä pelkän pärstän takia äänestäneet ovat pian jo haudassa, kun nytkin ovat liki 100 vuotiaita. Virheet sais myös heivata vittuun, eiköhän ole korkea aika nostaa kokonaan uusia porukoita perussuomen rinnalle, ja unohtaa nämä ilmasto valehtelijat myös jatkossa, joiden ainoa tavoite on tehdä elämästä helvetin kallista ja vittumaista.

mökkiläinen
mökkiläinen
7 years ago

Tulisi kiinnittää myös huomiota siihen, että vihervasemmiston menestyksen takana on valtava vasemmiston mediakoneisto. Ihmisten tietämättömyys politiikan taustatekijöistä ja siitä mitä pimeitä agendoja vihervasemmisto ajaa johtuu heidän sokeasta luottamuksesta vääristelevään ja pimittävään valtamediaan kuten yle ja hs. Ei ole samantekevää ajetaanko maamme vihervasemmiston taholta konkurssiin vai korjataanko juurisyy eli moraalis-eettinen rappio.

Lukijan kynästä: Riiheläiset ja muut maalittajat ovat joko ex-narkkareita tai sarjaepäonnistujia

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 30.10.2025 – Kirjoittaja Toimitus

Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.

Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.

Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.

Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.

Mainos:

On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.

Kirja-arvostelu: Jessikka Aro – Putinin USA

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Toimitus

Jessikka Aron Putinin USA pyrkii olemaan paljastuskirja Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvalloissa, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin paljastava. Kirja on rakennettu vanhentuneiden väitteiden, yksipuolisten lähteiden ja toistettujen teorioiden varaan, joista moni on jo osoitettu kestämättömäksi.

Aro esittää väitteitä ja yhteyksiä, joita ei tue ajantasainen tai todennettava aineisto. Lähteitä ei usein tarkisteta kriittisesti, ja kokonaisuus rakentuu enemmän mielikuvien kuin faktan varaan. Monet kirjassa esitetyt tarinat vaikuttavat peräisin aikaisemmista kiistanalaisista lähteistä, joita tekijä kierrättää ilman uutta todistusaineistoa.

Kerronta on kärjistettyä ja värittynyttä. Aro ei pyri tasapuolisuuteen, vaan rakentaa mustavalkoisen vastakkainasettelun, jossa hän itse esiintyy totuuden puolustajana ja eri mieltä olevat leimataan propagandan uhreiksi. Tämä tekee kirjasta enemmän poliittisen pamfletin kuin tutkivan journalismin työn.

Lukijalle Putinin USA näyttäytyy teoksena, joka yrittää epätoivoisesti toistaa vanhaa narratiivia todellisuuden muuttuessa ympärillä. Kirjasta puuttuu itsearviointi, lähdekritiikki ja analyyttinen etäisyys. Lopputulos on raskas, yksipuolinen ja harhaanjohtava.

Mainos:

Yhteenveto:
Putinin USA ei tarjoa uutta tietoa, ei uskottavia johtopäätöksiä eikä journalistista objektiivisuutta. Se on kokoelma toistettuja väitteitä ja yksipuolisia tulkintoja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Amatöörimäinen sepustus täysin todellisuudesta irrallaan.

Arvosana: 0,5 / 5
Kokonaisuus on epäuskottava, ylidramaattinen ja pahasti ajastaan jäljessä.

Lukijan kynästä: Heitetäänkö Suomen Teboil-yrittäjät susille?

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 26.10.2025 – Kirjoittaja Toimitus

Teboil-yrittäjien ahdinko
– miksi syytön kärsii ja miksi autoilijaa vihataan?

Teboilin huoltoasemayrittäjät jotka ovat usein suomalaisia perheyrityksiä ovat ajautuneet sietämättömään tilanteeseen. Yhdysvaltain uudet pakotteet venäläistä Lukoilia vastaan ovat johtaneet Nesteen polttoainetoimitusten keskeytykseen 22.10.2025 ja uhkaavat jäädyttää maksuliikenteen 21.11.2025 mennessä. Tämä vie elinkeinon monelta yrittäjältä, jotka ovat jo valmiiksi kärsineet Venäjän käymän sodan laukaisemista aiemmista pakotteista ja boikoteista.
On väärin, että syyttömät yrittäjät ja jopa Teboililla tankkaavat autoilijat joutuvat kantamaan seuraukset täysin syyttöminä tilanteeseen.

Moni yrittäjä perusti Teboil-asemansa vuosia sitten, osa vasta hiljattain, luottaen vakaaseen franchise-sopimukseen. Esimerkiksi Alajärven Teboilin intialaislähtöinen perheyritys aloitti vain pari vuotta sitten, eikä kukaan osannut ennakoida että pakotteet iskisivät näin rajusti. Vuonna 2022 alkanut sota Ukrainassa johti Teboilin boikotteihin Suomessa, kun kuluttajat alkoivat vältellä asemia venäläisen omistuksen vuoksi. Myynti romahti ja yrittäjät, kuten Kouvolan Teboilin Matti Kulhelm, kertoivat liikevaihdon pudonneen jopa 30–50 % jo tuolloin. Nyt uudet pakotteet ja Nesteen toimituskatkos uhkaavat lopettaa toiminnan kokonaan, kun polttoainevarastot hupenevat viikoissa ja kassavirta tyrehtyy.

Vastustan jyrkästi sitä, että syyttömiä yrittäjiä rangaistaan suurvaltojen päätöksistä. He eivät ole päättäneet Lukoilin omistuksesta vaan tehneet sopimuksen haluamansa brändin kanssa. Aiemmat boikotit ja pakotteet ovat jo kurittaneet heitä, ja nyt tilanne voi johtaa konkurssiin.

Mainos:

Säälin näitä yrittäjiä, jotka ovat investoineet elämänsä huoltoasemille – kahviloihin, autopesuihin ja tankkauspalveluihin – vain huomatakseen, että heitä rangaistaan toisen valtion toimista. Tämä on todella epäoikeudenmukaista koska tässä ei kärsi vain yrittäjä vaan myös perheen toimeentulo on vaakalaudalla. Mistä leipää pöytään tai uusi työpaikka kun tietää nykyisen työttömyystilanteen. Tässä koko perhe joutuu kärsimään.

Lisäksi kun sosiaalista mediaa seuraa niin moni jopa iloitsee kun Teboil yritys kaatuu ja ihmisten toimeentulo on vaakalaudalla.
"siitäs sai kun veikkasi väärää hevosta" kirjoitti joku Teboilin vihaaja. Tällaista ei vaan voi käsittää. Mitään puolustusta tällä tavalla ajattelevalle ei löydy.

Entä miksi tavallinen autoilija, joka tankkaa Teboililla kohtaa vihaa? Vuoden 2022 boikottien aikaan some ja julkinen keskustelu leimasivat Teboilin asiakkaita "Venäjän tukijoiksi" vaikka moni valitsi aseman vain hinnan, sijainnin tai tottumuksen vuoksi. Esimerkiksi somessa nähtiin viestejä, joissa tankkaajia syytettiin "epäisänmaallisuudesta"
Tämä viha on kohtuutonta – autoilija ei ole syyllinen Venäjän politiikkaan sen enempää kuin yrittäjäkään. Moni suomalainen valitsee Teboilin, koska se on lähin asema tai tarjoaa edullisinta polttoainetta ja hyvää ruokaa matkustaville. Silti heitä moralisoidaan vaikka rahat menevät pääosin suomalaiselle yrittäjälle eivät suoraan Venäjälle.
Turhilta tuntuvat pakotteet ja boikotit vievät leivän yrittäjien pöydästä ja leimaavat tavallisia kansalaisia. Ymmärrän pakotteiden tarkoituksen (toisaalta en ymmärrä kun niistä on ongelmia vain niiden asettajille - ei itse kohteelle) mutta miksi hinta lankeaa pienyrittäjille ja autoilijoille? He eivät valinneet sotaa eivätkä omistajaa. Vaadin päättäjiä – Suomessa ja kansainvälisesti – etsimään ratkaisuja, kuten Teboilin myyntiä suomalaiselle toimijalle, jotta yrittäjien elinkeino pelastuu ja autoilijoita ei syyllistetä.

Perheyritysten toimeentulo ja suomalaisten arki ansaitsevat parempaa kuin pakotteiden ja vihapuheen varjon.
Toivon kuitenkin että tilanne ratkeaa vielä positiivisella tavalla että yrittäjät voivat huokaista ja jatkaa taas normaalia elämää.

Ollaan toistemme puolella ei vastaan. Rakennetaan ei tuhota.
Marjaana Virtanen

Pelastakaa sotamies Pekka Toveri – Satu-setä ei tiiä mitä tekee

Julkaistu 28.9.2025 – Kirjoittaja Toimitus

Suomalainen media on onnistunut yhdessä asiassa täydellisesti: tekemään valheesta arkea. Päivästä toiseen televisioruuduissa ja lehtien sivuilla marssii esiin sama mies – Pekka Toveri – kuin jokin valtion virallinen satu-setä. Toveri on saanut vapaalipun sepittää tarinoita, jotka eivät ole kertaakaan osuneet oikeaan sitten vuoden 2022. Mutta eihän totuudella ole väliä, kunhan propaganda pyörii.

Miksi media edelleen nojaa mieheen, jonka jokainen lausunto hajoaa kuin korttitalo pienimmästäkin todellisuuden tuulahduksesta? Kyse ei ole enää erehdyksistä, kyse on järjestelmällisestä sumutuksesta. Toveri ei puhu vahingossa ohi, hän puhuu tarkoituksella ohi. Hän on propagandisti isolla P:llä.

Mutta missä on Supon rooli? Onko kansallisen turvallisuuden kannalta vähemmän vaarallista, että kansa elää valheessa, kuin että joku alkaisi kyseenalaistaa median kulisseissa pyörivän sotakoneiston? Onko Supon tehtävä todella tarkkailla kansalaisia samalla kun se antaa Toverin kaltaisten levittää mitä tahansa valhetta kansan päänmenoksi? Jos Supo ei tiedä, se on täydellisen kyvytön. Jos se tietää, se on osa samaa propagandaverkostoa. Molemmat vaihtoehdot ovat yhtä lohduttomia.

Kun professori Heikki Patomäki rohkeni sanoa ääneen jotain, mikä haiskahti edes etäisesti totuudelta, kuka nousi ensimmäisenä barrikadeille? Ei suinkaan media, ei poliitikot, vaan Pekka Toveri – Suomi-propagandan itseoikeutettu kenraali. Ja jälleen sama kaava: ei faktoja, ei rehellisyyttä, vain loputonta sepitystä.

Mainos:

On toki lohdullista, että kasvava osa kansasta jo naureskelee Toverin horinoille. Mutta yhtä huolestuttavaa on se toinen joukko – ne, jotka nielevät jokaisen valheen ja kohauttavat olkapäitään, kun valhe paljastuu: ”Ai jaa.” Juuri tämä välinpitämättömyys on se myrkky, jonka varaan propaganda rakennetaan.

Tulevaisuudessa tilinteon hetki vielä koittaa. Kansallista turvallisuutta vaarantavat propagandistit eivät voi loputtomiin piiloutua median kulisseihin. On täysin perusteltua kysyä: istuuko syytettyjen penkillä silloin myös suojelupoliisin virkamiehiä?

Sillä kansan vihollinen ei aina ole vieraan vallan agentti. Usein se on se hymyilevä, vakavasti otettava asiantuntija, joka kertoo sinulle sadun – ja pyytää sinua kutsumaan sitä totuudeksi.