Mainos:

Reijo Tossavainen: Demarit räksyttävät ja lupaavat mahdottomia

Julkaistu 3.5.2018 – Kirjoittaja Toimitus

Yleensä puolueiden kannatus nousee oppositiossa. Nyt demareilla ei ole niin tapahtunut, ja siksi siellä on painettu punaista hätänappulaa. Luvataan yhtä sun toista, kaikkea mahdollista hyvää. Silti kannatusviisari gallupeissa on vain hieman värähtänyt.

Demareiden tavoitteena on olla vaalien jälkeen suurin puolue. Nykykäytönnössä se tarkoittaa pääministeripuolueen asemaa. Siihen siis pyritään keinoja kaihtamatta. Puolueen lupaukset maksuttomasta varhaiskasvatuksesta, perusturvan kohentamisesta, eläkkeiden korottamisesta, ym. maksavat ainakin viisi miljardia. Siis viisi miljardia. Se on järkyttävän paljon aikana, jolloin valtiontalous pitäisi vääntää tasapainoon.

Demarit haluavat samalla, että ennen edellistä vaalikautta annetut lupaukset unohdettaisiin. Kerrattakoon tässä niistä vaikkapa yksi: demarit lupasivat silloisen puheenjohtaja Urpilaisen suulla, että maahan syntyy 100.000 uutta työpaikkaa. Luku toteutui, mutta päinvastoin. Työpaikkoja hävisi samaiset 100.000.

Nyt demarit räksyttävät myös soteratkaisusta ja eivät näe siinä mitään hyvää. Samalla unohtuvat edelliset demarihallitukset. Silloin demarit yhdessä kokoomuksen, vasemmistoliiton, RKP:n, KD:n ja vihreiden kanssa eivät päässeet alkua pidemmälle.

Mainos:

Myös muut puolueet ovat lupailleet yhtä sun toista. Poikkeuksena on perussuomalaiset. Puheenjohtaja Jussi Halla-ahon aikana linja on ollut hyvin maltillinen. Perussuomalaisten mielestä maassamme on paljon korjattavia epäkohtia, jotka eivät vaadi välttämättä rahaa. Tarvitaan vain halua nähdä tosiasiat ja toimia niiden pohjalta. Esimerkkinä olkoon maahanmuuttopolitiikka. Sen järkevä toteutus säästäisi vuosittain satoja miljoonia euroja ja säästäisi myös monelta muulta harmilta.

…………..

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

7 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Röhkäle
Röhkäle
8 years ago

Demarit hylkäsivät kantasuomalaisen työväenluokan etujen valvomisen ja vaihtoivat sen Mauno Koiviston aikana valuuttojen vapauttamiseen, Eurostoliittoon, globalisaatioon, joka on kommunismin korkein aste ja Halosen kaudella monikulttuurisuuteen, josta on koitunut aivan helvetilliset ongelmat nimenomaan köyhimmälle kantaväestölle.
Demareiden, vihreiden, vasemmiston, keskustan, kokoomuksen, rkp:n ja sinisten ideologia on internationalistinen kulttuurimarxismi ja partakallen talousopit. Käänteisesti tietekin eli julkiset monopolit vaihdetaan yksityisiin monopoleihin.
Valtamediat maailman laajuisesti ajavat samaa paskaa, jonka arkkitehteina ovat NWO-globalistit jotka haluavat kaikkien maailman maiden olevan heidän yksityisen monopolinsa pelinappuloina.

Kun padat kattiloita soimaa
Kun padat kattiloita soimaa
8 years ago
Reply to  Röhkäle

Noinhan se on. Meillä on lisäksi varsinainen oppositio-ongelma, kun sielläkin, valekansanmielisten keskuudessa vain hurrataan mustahattuisten MIC&pankkipartakallejen kerhojen sotaisaa ja sortavaa voitonmarssia ja TTIP-&natomyönteisyyttäkin johdossa sekä sen sellaista, aivan kuten ennen loikkausepisodiakin.
Mikään ei ole vielä todellisuudessa muuttunut eduskuntapuolueiden kentällä.
Aidosti ratkaiseviin linjoihin kun katsoo niin kaikki on vain ollut ryhmien sisäistä pikkunatinaa.

Siksi taitaa tässä tilanteessa olla viisainta purra hammasta niin lujaa kuin tarpeen ja äänestää siihen suuntaan mikä ei kurjista kansaa – ehkä jopa kääntää toisinpäin Kesk,Kok&Ps politiikan hirttosilmukat.
On selvää että oli ne mitkä tahansa suurpuolueista niin piikki ja rajat ovat auki kuin kreikkapaketeissa.
Torjuntavoittoja siis hakemaan.

Varma ääni
Varma ääni
8 years ago

Vihdoinkin joku, joka ajaa pyyteettömästi köyhän eläkeläisen asiaa! No, vaikka nyt ei ehkä pyyteettömästi, niin kuitenkin… tai siis vaikka nyt ei niinkään eläkeläisen tai köyhän, mutta siltikin… tai no, niin no…

Kolmen Markan Mies
8 years ago

> maksavat ainakin viisi miljardia. Siis
> viisi miljardia. Se on järkyttävän paljon

Lillukanvarsia. Todelliset ongelmat eivät ole näissä lupauksissa. Sitä paitsi ei näitä lupauksia kuitenkaan pidetä, jos valtaan päästään. Mutta nämä lupaukset pitävät tämän julkisen keskustelun, koirien räksytyksen, epäolennaisissa asioissa,

— mutta kuitenkin harhauttavat äänestäjän tekemään päätöksensä epäolennaisten seikkojen perusteella. —

Todelliset ongelmat ovat siinä valtion budjetin toisessa puoliskossa, VIISIKYMMENTÄ MILJARDIA. Tuosta budjetista 80% koostuu virkamiesten palkoista ja eläkkeistä.

— Todellinen keskustelu pitäisi käydä valtion nykyisen talouden rakenteellisista ongelmista. Siitä mitä pitäisi tehdä tuolla 50 miljardille! Ei siitä mitä pitäisi tehdä vaikka jokainen tietää, että ei tehdä kuitenkaan.

Soronoo
Soronoo
8 years ago

Demarit ja varsinkin demareiden syrjäytetty feministi osasto haluaisi pitää Suomea maailman sosiaalitoimistona. Kyllä Suomen omienkin vähävaraisten huolehtimisessa olisi hommaa, rahaa on mutta se menee vieraslajien ylläpitoon. Jos Rinne puhuu vain omista kansalaista, hyväksyn tuon. Myös vähän vanhempien pitkäaikaistyöttömien ”ongelmaan” on pian tultava joku ratkaisu. Itsellä ainakin jo voimat hiipuu ja tein päätöksen että lähden ennen syksyä. NIIN vituttaa tämä nykymaailma.

CFF
CFF
8 years ago

Suoraan toimintaan liittyvää asiaa.

Muistakaa että jos te olette vähänkin aktiivisia henkilöitä, niin te olette todennäköisesti poliisin seurannassa.

Tarkoittaa käytännössä että teidän autoa ja puhelinta seurataan. Autoon on saatettu jopa laittaa jäljitinlaite teidän tietämättänne.

Puhelin ja se kenen kanssa te puhutte sitä poliisi seuraa varmasti. Eli ei riitä että suljette puhelilmen kun olette liikkeellä, vaan puhelin on jätettävä pois. Akku irti ja puhelin jonnekin piiiloon.

Jos teillä on kännykkä mukana ja se on päällä, se lähettää koko ajan GPS signaalia jonka kautta poliisi helposti paikallistaa sijaintinne. Joten akku irti puhelimesta ja jättäkää puhelin jonnekin piiloon.

Varotoimenpiteitä ei voi koskaan olla liian paljon ennen kuin suora toiminta alkaa.

Minä Vain
Minä Vain
8 years ago

Tossavainen tietää, että maahanmuutosta nipistämällä perusturvaan ym. kaikkein heikoimmassa asemassa olevien tilanteen kohentamisen jäisi varaa. Tämä taisi olla Perussuomalaistenkin alkuperäinen ajatus, mutta Soini & Kumpp. tekivät näistä haaveista lopun.

Viimeaikaisten kommenttien perusteella Toss. ei ihmeemmin houkuttele äänestämään Perussuomalaisia, vaikka Huhtasaari on siellä edelleen luotettavan oloinen ja pari muutakin. Aika huonolta näyttää nyt tämä maahanmuuttokriittisyyden tulevaisuus ja sitä kautta koko Suomen tulevaisuus.

Lukijan kynästä: Riiheläiset ja muut maalittajat ovat joko ex-narkkareita tai sarjaepäonnistujia

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 30.10.2025 – Kirjoittaja Toimitus

Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.

Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.

Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.

Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.

Mainos:

On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.

Kirja-arvostelu: Jessikka Aro – Putinin USA

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Toimitus

Jessikka Aron Putinin USA pyrkii olemaan paljastuskirja Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvalloissa, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin paljastava. Kirja on rakennettu vanhentuneiden väitteiden, yksipuolisten lähteiden ja toistettujen teorioiden varaan, joista moni on jo osoitettu kestämättömäksi.

Aro esittää väitteitä ja yhteyksiä, joita ei tue ajantasainen tai todennettava aineisto. Lähteitä ei usein tarkisteta kriittisesti, ja kokonaisuus rakentuu enemmän mielikuvien kuin faktan varaan. Monet kirjassa esitetyt tarinat vaikuttavat peräisin aikaisemmista kiistanalaisista lähteistä, joita tekijä kierrättää ilman uutta todistusaineistoa.

Kerronta on kärjistettyä ja värittynyttä. Aro ei pyri tasapuolisuuteen, vaan rakentaa mustavalkoisen vastakkainasettelun, jossa hän itse esiintyy totuuden puolustajana ja eri mieltä olevat leimataan propagandan uhreiksi. Tämä tekee kirjasta enemmän poliittisen pamfletin kuin tutkivan journalismin työn.

Lukijalle Putinin USA näyttäytyy teoksena, joka yrittää epätoivoisesti toistaa vanhaa narratiivia todellisuuden muuttuessa ympärillä. Kirjasta puuttuu itsearviointi, lähdekritiikki ja analyyttinen etäisyys. Lopputulos on raskas, yksipuolinen ja harhaanjohtava.

Mainos:

Yhteenveto:
Putinin USA ei tarjoa uutta tietoa, ei uskottavia johtopäätöksiä eikä journalistista objektiivisuutta. Se on kokoelma toistettuja väitteitä ja yksipuolisia tulkintoja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Amatöörimäinen sepustus täysin todellisuudesta irrallaan.

Arvosana: 0,5 / 5
Kokonaisuus on epäuskottava, ylidramaattinen ja pahasti ajastaan jäljessä.

Lukijan kynästä: Heitetäänkö Suomen Teboil-yrittäjät susille?

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 26.10.2025 – Kirjoittaja Toimitus

Teboil-yrittäjien ahdinko
– miksi syytön kärsii ja miksi autoilijaa vihataan?

Teboilin huoltoasemayrittäjät jotka ovat usein suomalaisia perheyrityksiä ovat ajautuneet sietämättömään tilanteeseen. Yhdysvaltain uudet pakotteet venäläistä Lukoilia vastaan ovat johtaneet Nesteen polttoainetoimitusten keskeytykseen 22.10.2025 ja uhkaavat jäädyttää maksuliikenteen 21.11.2025 mennessä. Tämä vie elinkeinon monelta yrittäjältä, jotka ovat jo valmiiksi kärsineet Venäjän käymän sodan laukaisemista aiemmista pakotteista ja boikoteista.
On väärin, että syyttömät yrittäjät ja jopa Teboililla tankkaavat autoilijat joutuvat kantamaan seuraukset täysin syyttöminä tilanteeseen.

Moni yrittäjä perusti Teboil-asemansa vuosia sitten, osa vasta hiljattain, luottaen vakaaseen franchise-sopimukseen. Esimerkiksi Alajärven Teboilin intialaislähtöinen perheyritys aloitti vain pari vuotta sitten, eikä kukaan osannut ennakoida että pakotteet iskisivät näin rajusti. Vuonna 2022 alkanut sota Ukrainassa johti Teboilin boikotteihin Suomessa, kun kuluttajat alkoivat vältellä asemia venäläisen omistuksen vuoksi. Myynti romahti ja yrittäjät, kuten Kouvolan Teboilin Matti Kulhelm, kertoivat liikevaihdon pudonneen jopa 30–50 % jo tuolloin. Nyt uudet pakotteet ja Nesteen toimituskatkos uhkaavat lopettaa toiminnan kokonaan, kun polttoainevarastot hupenevat viikoissa ja kassavirta tyrehtyy.

Vastustan jyrkästi sitä, että syyttömiä yrittäjiä rangaistaan suurvaltojen päätöksistä. He eivät ole päättäneet Lukoilin omistuksesta vaan tehneet sopimuksen haluamansa brändin kanssa. Aiemmat boikotit ja pakotteet ovat jo kurittaneet heitä, ja nyt tilanne voi johtaa konkurssiin.

Mainos:

Säälin näitä yrittäjiä, jotka ovat investoineet elämänsä huoltoasemille – kahviloihin, autopesuihin ja tankkauspalveluihin – vain huomatakseen, että heitä rangaistaan toisen valtion toimista. Tämä on todella epäoikeudenmukaista koska tässä ei kärsi vain yrittäjä vaan myös perheen toimeentulo on vaakalaudalla. Mistä leipää pöytään tai uusi työpaikka kun tietää nykyisen työttömyystilanteen. Tässä koko perhe joutuu kärsimään.

Lisäksi kun sosiaalista mediaa seuraa niin moni jopa iloitsee kun Teboil yritys kaatuu ja ihmisten toimeentulo on vaakalaudalla.
"siitäs sai kun veikkasi väärää hevosta" kirjoitti joku Teboilin vihaaja. Tällaista ei vaan voi käsittää. Mitään puolustusta tällä tavalla ajattelevalle ei löydy.

Entä miksi tavallinen autoilija, joka tankkaa Teboililla kohtaa vihaa? Vuoden 2022 boikottien aikaan some ja julkinen keskustelu leimasivat Teboilin asiakkaita "Venäjän tukijoiksi" vaikka moni valitsi aseman vain hinnan, sijainnin tai tottumuksen vuoksi. Esimerkiksi somessa nähtiin viestejä, joissa tankkaajia syytettiin "epäisänmaallisuudesta"
Tämä viha on kohtuutonta – autoilija ei ole syyllinen Venäjän politiikkaan sen enempää kuin yrittäjäkään. Moni suomalainen valitsee Teboilin, koska se on lähin asema tai tarjoaa edullisinta polttoainetta ja hyvää ruokaa matkustaville. Silti heitä moralisoidaan vaikka rahat menevät pääosin suomalaiselle yrittäjälle eivät suoraan Venäjälle.
Turhilta tuntuvat pakotteet ja boikotit vievät leivän yrittäjien pöydästä ja leimaavat tavallisia kansalaisia. Ymmärrän pakotteiden tarkoituksen (toisaalta en ymmärrä kun niistä on ongelmia vain niiden asettajille - ei itse kohteelle) mutta miksi hinta lankeaa pienyrittäjille ja autoilijoille? He eivät valinneet sotaa eivätkä omistajaa. Vaadin päättäjiä – Suomessa ja kansainvälisesti – etsimään ratkaisuja, kuten Teboilin myyntiä suomalaiselle toimijalle, jotta yrittäjien elinkeino pelastuu ja autoilijoita ei syyllistetä.

Perheyritysten toimeentulo ja suomalaisten arki ansaitsevat parempaa kuin pakotteiden ja vihapuheen varjon.
Toivon kuitenkin että tilanne ratkeaa vielä positiivisella tavalla että yrittäjät voivat huokaista ja jatkaa taas normaalia elämää.

Ollaan toistemme puolella ei vastaan. Rakennetaan ei tuhota.
Marjaana Virtanen

Norjalaislääkäri, joka tuomittiin 70 raiskauksesta, epäiltynä uusista rikoksista

Julkaistu 24.10.2025 – Kirjoittaja Toimitus

Norjan Frostassa toiminut ylilääkäri, joka tuomittiin kesäkuussa 70 raiskauksesta, on nyt epäiltynä uusista seksuaalirikoksista. Norjan yleisradioyhtiö NRK:n mukaan epäilyt koskevat 33 erilaista raiskausrikosta, ja uhreja on yhteensä 16.

Lisäksi entisen lääkärin epäillään kuvanneen alle 18-vuotiasta lasta lääkärintarkastuksen yhteydessä.

Uudet tiedot tulivat julki sen jälkeen, kun sanomalehti Adresseavisen kertoi perjantaina poliisin tehneen uusia kotietsintöjä lääkärin asunnossa. Poliisi etsii mahdollisia videomateriaaleja ajalta ennen vuotta 2016, viranomaiset kertoivat tiedotteessaan.

Ylilääkäri tuomittiin kesäkuussa 21 vuoden vankeuteen 70 raiskauksesta. Tuomion yhteydessä hän menetti oikeutensa toimia lääkärinä.

Mainos:

Useat naispuoliset asianomistajat ovat aiemmin kertoneet epämiellyttävistä ja rajanylittävistä kokemuksista lääkärin vastaanotolla. Lääkärin on kerrottu muun muassa antaneen potilaille niin sanottuja ”sukupuolielinhierontoja” ja joissakin tapauksissa käyttäneen esineitä gynekologisten tutkimusten yhteydessä ilman suostumusta.

Kesäkuinen tuomio on valitettu, ja asia etenee oikeuskäsittelyyn korkeammassa oikeusasteessa.