Mainos:

Poliisi esittää kahta vangittavaksi viikonlopun suuroperaation jäljiltä – Toinen virolainen, toinen venäläinen

Julkaistu 24.9.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Kahta viime viikonloppuna varsin näyttävästi kiinniotettua ja pidätettyä henkilöä vaaditaan vangittaviksi Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa huomenna. Keskusrikospoliisi toimitti vangitsemisvaatimukset oikeudelle tänään iltapäivällä. Kyseessä on paljon huomiota herättänyt kotietsintä mm. Turun saaristossa, jossa yhteistyötä tekivät niin KRP, poliisi kuin puolustusvoimatkin.

Henkilöitä vaaditaan vangittaviksi epäiltyinä törkeästä rahanpesusta ja törkeästä veropetoksesta "syytä epäillä" -perusteella. Henkilöt ovat tutkinnan kohteena olevan yrityksen työntekijöitä. Poliisin mukaan toinen vangittavaksi esitetyistä on Viron ja toinen Venäjän kansalainen.

Talousrikostutkintaan liittyvät laajat kotietsinnät Varsinais-Suomessa saatiin päätökseen eilisiltana. Tutkinta jatkuu kuulusteluilla ja kotietsinnöissä takavarikoidun materiaalin läpikäynnillä.

– Kohteista takavarikoitiin muun muassa asiakirjoja ja tallennusvälineitä niin paljon, että niiden läpikäyminen ja tutkiminen kestävät pitkään, luultavasti vähintään ensi kevään, kertoo tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Tomi Taskila.

Kotietsintöjä tehtiin viikonlopun aikana kaiken kaikkiaan 17 kohteessa mantereella ja saarissa. Viranomaisyhteistyössä olivat mukana esimerkiksi Rajavartiolaitos ja Lounais-Suomen poliisilaitos, joka vastasi etsintöjen kenttätoiminnan suunnittelusta ja johtamisesta. KRP:n noin sadan työntekijän lisäksi operaatioon osallistui noin 300 henkilöä muista viranomaisorganisaatioista.

Mainos:

– Kotietsintöjen kohteet olivat harvinaisen laajoja ja maantieteellisesti haastavalla alueella saaristossa, mutta sujuva ja monipuolinen viranomaisyhteistyö takasi ison operaation jopa odotettua nopeamman etenemisen. Emme olisi pärjänneet ilman muita, Taskila sanoo.

Kotietsinnät ja kiinniotot liittyvät yhdessä Verohallinnon kanssa tehtävään talousrikostutkintaan, jonka esiselvitysvaihe alkoi puoli vuotta sitten. Tutkintapyynnön KRP sai verottajalta elokuun 2018 lopulla, joten toiminta oli tällä kertaa kiitettävän nopeaa...

Suomalaisessa osakeyhtiössä epäillään pestyn rahaa usean miljoonan euron edestä, ja yrityksen epäillään käyttäneen pimeää työvoimaa kiinteistöjen rakentamisessa. Esitutkinnassa epäillään muun muassa törkeää rahanpesua, törkeää veropetosta ja törkeää työeläkevakuutusmaksupetosta.

Lähde: Poliisi

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

14 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Röhkäle
Röhkäle
8 years ago

Jaha. Talousrikos on heti vihapuheen jälkeen rikoksista pahin. Murhakin on pikkujuttu silloin kun verottaja kärttää lisärahaa Sipilän värikkäiden kutsuvieraiden moninaisiin kuluihin.
Jos verotusta järkeistettäisiin niin harmaatalous ei houkuttaisi enää niin paljoa. Pölhöpuolueet vihreät, sdp, vasemmisto, keskusta ja kokoomus ovat kuitenkin järkevän kehityksen kiiloina yhteisessä matut ensin arvopohjassaan.

Jeppes
Jeppes
8 years ago

Hölmöt. Olisivat laittaneet omaisuudet verottajalta piiloon mm. vakuutuskuoriin kuten Pääministeri, lain mukaan ei olisi tapahtunut rikosta, tai paremmin sanottuna rikos olisi tapahtunut laillisesti.

Puolueeton
Puolueeton
8 years ago
Reply to  Jeppes

Omaisuus on rakennelmina ja kiinteistöinä saaristossa. Miten sen voi laittaa piiloon?
Viime vuosina kiinteistöhallintoyhtiö Airiston Helmi Oy on tuottanut useita miljoonia tappiota. Verottaja haluaa tietää, miten rahat investointeihin on hankittu ja millä työvoimalla kiinteistöt on rakennettu. Yhtiössä on vain muutama työntekijä, joten aliurakointia on käytetty.

Suurista summista on kysymys, joten rahoitusepäilyt ja veronkierto ovat tutkinnassa. Alueet ovat Suomen maaperää, vaikka omistaja olisikin venäläinen. Lopputulos voi kuitenkin olla, että on tehty hölmöjä investointeja eivätkä kiinteistöt menekään kaupaksi.

Venäjän hankinnat strategisilta alueilta ovat pelkkää huhupuhetta. Turun väylä kulkee lähellä, mutta tukikohdat ovat vanhaa tekniikkaa. Suomalaisetkin ovat tyhjentäneet omansa, kun niillä ei enää ole käyttöä. Jungfuskärissä voi käydä katselmassa museotykkejä, jotka on suunnattu Turun väylälle.

Jeppes
Jeppes
8 years ago
Reply to  Puolueeton

”Omaisuus on rakennelmina ja kiinteistöinä saaristossa. Miten sen voi laittaa piiloon?!”

Omaisuuden piilottaminen nyt vain on yleinen tapa sanoa asia. Paremmin sanottuna omistaja piiloutuu omaisuudeltaan ja sitä myöten verottajalta Vrt. erään pohjoisen lakkautettavan valtion Pääministeri & Hovi.

Jorma
Jorma
8 years ago

Osa Sinisten vaalikampajaan. Nyt ei enään kukaan puhu Soinin touhuista ja Jussi Niinistö voi leikkiä tärkeetä joka kanavalla.

Jorma
Jorma
8 years ago

Venäläiset sotilaat on niin tyhmiä, että heidän liikkeet kriisitilanteessa voi ennakoida metrin tarkkuudella jo vuosia etukäteen. Ja ne sijainnit voi jokainen katsoa Maanmittauslaitoksen netti kartoista.

Hallitus ja presidentti ovat epäilleet jo vuodesta 2014, että Airiston Helmen kiinteistöjä voitaisiin käyttää tunnuksettomien venäläisjoukkojen majoittamiseen kriisitilanteessa

https://www.aamulehti.fi/uutiset/hallitus-ja-presidentti-ovat-epailleet-jo-vuodesta-2014-etta-airiston-helmen-kiinteistoja-voitaisiin-kayttaa-tunnuksettomien-venalaisjoukkojen-majoittamiseen-kriisitilanteessa-201215570

Jeppes
Jeppes
8 years ago
Reply to  Jorma

Kaikkein pahin virhe on vastustajan aliarvioiminen. Ehkä tämä ”kiinnijääminen” on pelkkä täky jolla annetaan hömöläisten myhäillä itsetyytyväisinä, todellisten järjestelyjen ollessa jossakin ihan muualla ja muussa muodossa.

Miksi ei puututtu ?
Miksi ei puututtu ?
8 years ago
Reply to  Jeppes

Mikäli asia huolestutti niinistöä jo tuolloin niin miksi ei puututtu asiaan jo silloin ?…Ei voi kuin ihmetellä, ketkä torvelot äänestivät Sauli Niinistön uudelle kaudelle. Venäläiset sotilaat eivät sentään kantaneet juhlapaikanhakijoiden laukkuja, ja eivät ole osallistuneet pride-kulkueeseen virkapuvussa. Venäjä kun tulisi panssareineen rajan yli niin Suomella ei olisi mitään toivoa.

Elke Hari
Elke Hari
8 years ago

Nyt vain odotetaan innolla, että KRP ja puolustusvoimat iskevät vieraan vallan joukkoihin maaperällämme.

huugo
huugo
8 years ago

grahn laasonen näki jopa rasimia maakauppojen rajoittamisessa mutta kokoomushan myisi omat alushousunsa jos siitä saa hieman tuohta. Melkoisen sinisilmäistä touhua.
https://www.suomenuutiset.fi/halla-aho-missaan-muussa-puolueessa-aanestajakunnan-odotukset-puolueen-kaytannon-toiminta-eivat-jyrkassa-ristiriidassa-kokoomuksessa/

juha.
juha.
8 years ago

Eivät ne sitten löytäneet etsimälläkään sieltä yhtään suomalaista kanta-asukasta??? Taisipa kuitenkin löytyä venäläistä votkaa, tupakkaa, ruotsalaista nuuskaa, venäläisiä ylellisyystuotteita, joita EU:n pakotteiden takia ei saa täällä olla, ettei vain tavikset nää mistä jäädään paitsi, huumeita, narssisteja (hollannista), sohvan välistä venäläistä leipää ja muutama Putinin kopeekka ja lopuksi helevetin hyvännäköisiä venäläisiä ja virolaisia huoria, jotka Suomen poliisin oli helppo tunnistaa naiseksi, koska sulottarien ”habitus” ei ole muuttunut toisin kuin täällä kotilieden ääressä, jossa ei niinkään tarvittaisi hellankoukkua, vaan harppuunaa. Siis ei pidä edes päästää mieleensä huulipunaa, vaan HARPPUUNAA!!!

Tavja: ”Niin kyllähän MINÄKIN olen saanut KÄRSIÄ aikoinaan erilaisesta HÄIRINNÄSTÄ!?!?!?

P.S. Poliisia eniten tässä ”tapauksessa” tietenkin harmitti se, ettei se ITSE ”tutkivan rikuspolliisin” -soluttautujaisosaston myyräntyöntekijät eivät olleet saaneet ”puuskajaskarin” hilunpilttuista mitään tietoa, että ITSE olisivat voineet olla mukaana, kun sielllä oli niin muukaavaa, voi kun olis Helsingin poliisijohtajat saaneet olla muukaanaaa…!!!!

CFF
CFF
8 years ago

Ja samaan aikaan valmistaudutaan päästämään Suomeen jopa 100 000 matua joiden joukossa on 100% varmasti kovia terroristeja.

Poliisivaltion ote tiukkenee. Sananvapaus on poljettu viranomais saappaan alle yhteisymmärryksessä EUn mielivaltaisten määräysten mukaan

Viranomaiset saivat vähän kiillotettua ryvettynyttä julkikuvaansa kun kohta lähes koko Suomen poliisijohto on joko vankilassa tai ainakin syytettyinä.

Poliisit voivat lohduttautua sillä että samaan selliin laitetaan kohta kansantrubaduuri jonka rikoksena on laulaminen. Ei kuitenkaan laulaminen siinä mielessä kuin se ymmäretään vasikoimisella Pasilassa.

FAKE NEWS!
FAKE NEWS!
8 years ago

Kyllä taas suomalaisia kustaan silmään kuusnolla tälläkin typerällä Airiston Helmi näytelmällä. Koittakaa nyt tajuta se, että kaikkien valtioiden suojelupoliisit tekevät yhteistyötä PITÄMÄLLÄ YLLÄ KANSAINVÄLISTÄ RIKOLLISUUTTA. Suomen poliisin YLIN JOHTO ei siis taistele rikollisuutta vastaan – he pitävät sitä itse yllä. Tutkikaa Supon taustoja vaikkapa Wikipediasta, kyseisen – valtio valtiossa – organisaation rikollinen toiminta ei ole perustamisajoista muuttunut, ainoastaan nimi muuttui.

Älkää siis uskoko tälläisiin Airiston Helmi suur-operaatioihin ja feikki Aarnio-elokuviin, jossa Suomen vale-oikeusministeriö on härskisti mukana.

CFF
CFF
8 years ago

Löytyi 500 000 euroa muovikassista. So what!

Sama summa tilillä ei olisi ongelma.

Käteisraha näyttää olevan vain ongelma niille jotka haluavat että se poistetaan käytöstä. Eli hyvä veli järjestelmälle.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.