Mainos:

Ministeriö ennustaa huimia kasvulukuja työllisyydessä ja romahdusta työttömyyteen

Päivitetty 19.12.2018, Julkaistu 5.7.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Viimeisen puolen vuoden aikana työllisyyden kasvu on ollut poikkeuksellisen vahvaa. Vähitellen voimakas kasvu tasaantuu, mutta myös vuositasolla 2018 työllisyyden ennustetaan kasvavan varsin hyvin, noin 43 000 hengellä. Vuonna 2019 työllisyyden kasvu on noin 30 000 henkeä.

Positiivisia viestejä siis kantaa tänään julkaistu Työ- ja elinkeinoministeriön lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste. Työllisyys kasvaa ministeriön mukaan kaikilla päätoimialoilla. Palveluiden työllisyyden kasvu muodostaa noin puolet työllisyyden kasvusta ja rakennusalalla työllisyyden kasvu jatkuu. Teollisuudessakin työllisyys kasvaa ensimmäistä kertaa vuosiin.

Työllisyys lisääntyy mutta työttömyys laskee vieläkin enemmän?

Työllisyysaste on viime aikoina kasvanut voimakkaasti ja ensi vuonna työllisyysasteen ennustetaan kohoavan jo 72,1 prosenttiin. Hallituksen työllisyystavoitteet näyttävät toteutuvan.

Työttömyysaste laskee selvästi, tänä vuonna 7,7 prosenttiin ja ensi vuonna jo noin 7 prosenttiin. Kaikki työttömistä eivät kuitenkaan varsinaisesti työllisty, kuten Nykysuomi kertoi kesäkuun lopulla. Yli 130 000 työtöntä on siirretty aktivointitoimien pariin ja Työ- ja elinkeinoministeriön neuvottelevan virkamiehen Johanna Alatalon mukaan näitä ihmisiä ei lasketa enää työttömiksi.

Ensi vuoden osalta työttömyysaste-ennusteeseen liittyy kuitenkin negatiivinen riski, sillä kohtaanto-ongelmat voivat rajoittaa työttömyyden laskua. Työvoiman kohtaanto-ongelmilla tarkoitetaan yleensä eroja työn kysynnän ja tarjonnan jakautumisessa
sektoreittain. Kohtaanto-ongelmien syitä voivat olla:

Mainos:

- avoimet työpaikat ja työttömät työnhakijat ovat eri alueilla
- työttömien koulutus ei vastaa työnantajien vaatimuksia tai toiveita
- työnhakija ei ole persoonansa ym. ominaisuuksiensa takia sopiva ko. työtehtävään
- työttömien osaaminen on vanhentunut ja työkyky alentunut pitkän työttömyyden aikana
- ammattirakenteen muutokset (esim. erilainen provisiopohjainen työ yleistynyt)

Ministeriön mukaan työvoiman tarjonta (15—74-vuotiaat) kasvaa molempina ennustevuosina sekä väestön ikärakenteen että osallistumisasteiden nousun kautta. TEM näkee, että hyvä työvoiman kysyntä lisää siirtymiä työmarkkinoille työvoiman ulkopuolelta.

Hurjien ja optimististen ennusteiden mukaan työttömien määrä painuu alle 200 tuhannen jo vuonna 2020 ja myöskin pitkäaikaistyöttömien määrä vähenee lähes kolmanneksella 54 tuhanteen. Nuoria, alle 25-vuotiaita, työttömiä ennustetaan vuonna 2018 olevan noin 32 000, noin 6 000 vähemmän kuin viime vuonna. Vuodelle 2019 ennustetaan noin 28 000 nuorisotyötöntä ja vuodelle 2020 noin 24 000.

Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

10 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Lelle
Lelle
8 years ago

Aikoinaan kun Suomen työttömyys kohosi peräti 63000:n, Urho Kekkonen julisti HÄTÄTILAN!

Minä Vain
Minä Vain
8 years ago

Uskokoon ken tahtoo. Hallituksen ja sen lähipiirien hihhuleille ja niiden kansainvälisille pankkiirikavereille näitä tilastoja laaditaan niin, että saadaan halpaa rahaa ulkomailta tai että Suomesta ulos myytävästä omaisuudesta tai liiketoiminnasta saa hyvän hinnan, koska maan tilastofaktat ovat kunnosssa.
Laajan työttömyyden tilastot näyttäisivät huomattavasti rumemmilta, mistä tuo 130.000 aktivoidun/orjuutetun määräkin kertoo. Orjuutetuille pitäisi maksaa palkkaa tilastojen kaunistelusta, mistä pääomapiirit hyötyvät, mutta arvatkaapa maksetaanko?

Loiskapitalismi
Loiskapitalismi
8 years ago
Reply to  Minä Vain

Kokoomus ja Kepu sekä EK ovat tilanneet tilastot taas propagandaosastolta.Työllisyys olevinaan kasvaa kohisten ja työttämyys putoaa, tämä kaikki Aktiivimallin ym. tilastokikkailun avulla. 1 tunti työllistämistoimia poistaa jo työttömyystilastoista, 6 tuntia työtä kuukaudessa tekee osa-aikatyöläiseksi, HAH! mitä sontaa. Kummasti 65 päivän eli 3 kuukauden Aktiivimallin tarkastelujakson työvaade on 18 tuntia eli 6+6+6 tuntia kolmessa kuukaudessa. Kolme kuukautta osa-aikatyöläinen 6 tunnin töillä kuukaudessa! Näin taiotaan osa-aikatyöläisiä porvarihallituksen magialla=))

Työttömiä on todellisuudessa edelleen Suomessa n. 300 000 ja vapaita työpaikkoja 20 000 – 25 000. Kun kaikki tempputyöllistetyt-koulutettavat-kurssitettavat otetaan mukaan, Suomessa on työttömiä lähes 600 000, kuten myös miljonääriyrittäjä Kyösti Kakkonen jokin aika sitten Perjantai-keskusteluohjelmassa totesi.

Sipilän ja Orpon luvut perustuvat puhtaaseen K-setukseen ja tarkoitus on, kuten tuossa jutussa oli, etsiä tekosyitä ja mm. kohtaanto-ongelmalla pakottaa ihmisiä lisää ilmaispakkotöihin ja alipalkkahommiin, joita kompensoidaan työttömyys/sosiaaliturvalla. Tämä on suoraan yritysten ja niiden omistajien sosiaalitukemista kun palkkakuluja siirretään yhteiskunnan, kansan ja veronmaksajien maksettaviksi. Sitä kapitaalikommunismia tai sosiaalikapitalismia.

Suomessa puuttuu vain palkan maksaja, työhaluisia ahkeria ihmisiä tes-palkattuun työhön kyllä löytyisi pilvin pimein. Mutta kun porvarihallitus on totuttanut työnantajat liian hyvään, joten palkkakuluja koitetaan sosialisoida enenevässä määrin ja kasvattaa näin firmojen voittoja.

Suomalaisen työvoiman ulosliputus
Suomalaisen työvoiman ulosliputus
8 years ago

Ja yksi syy tälle lööperille on kokoomuksen ja muunkin porvarihallituksen sekä EK:n tahto ulosliputtaa suomalainen heidän mielestään liian kallis tes-palkattu työvoima ja korvata se ulkomaisen työvoiman tarveharkinnan poiston avulla ulkomaisella halpatyövoimalla mm. Kiinasta, Intiasta ym.

Ulkomaisen työvoiman saatavuutta halutaan helpottaa Suomessa

Suuri osa ekonomisteista haluaisi poistaa ulkomaisen työvoiman tarveharkinnan.

Samaan aikaan, kun suomalaiset työttömät painiskelvat aktiivimallin kanssa, maahamme halutaan saada ulkomaista työvoimaa entistä helpommin.

Ekonomistikone-sivuston juuri julkaiseman tutkimustuloksen mukaan jopa 79 prosenttia kyselyyn vastanneista ekonomisteista on sitä mieltä, että EU ja Eta-alueen ulkopuolelta saapuvan työvoiman tarveharkinta tulisi poistaa.

Suomeksi sanottuna, ulkomailta tuleva työntekijä voisi saada oleskeluluvan Suomeen ennen kuin on selvitetty löytyykö vastaavalle paikalle työvoimaa kotimaasta, EU- tai Euroopan talousalueelta.

Siinä jää taas kantasuomalainen pitkäaikaistyötön nuolemaan näppejään.
Lähde: https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/684348-taloustutkijat-ulkomaisen-tyovoiman-paastava-suomeen-ilman-tarveharkintaa-on-vaikea

Fabu
Fabu
8 years ago

Globalisaati ja EU, tai oikeastaan niiden haittoihin alistuminen, on vienyt meiltä teollisuutta ja työpaikkoja.
Nyt kun ostamme kiinalaisia tuotteita, säästämme rahaa.
Saman rahan maksamme kuitenkin kohonneina veroina…..
Kotimaisuuden suosiminen eli protektionismi, tuo kauhea vitsaus kuitenkin pitäisi rahan kiertämässä Suomessa.
Verotus olisi kevyempää ja valtio EI velkaantuisi kuten nykyään.
Kokoomuslainen markkinaliberalismi on köyhdyttänyt Suomea euroaikana useita kymmeniä MILJARDEJA!
Miljardi euroa on tuhat miljoonaa, tällainen luku: 1 000 000 000 €
Valtion velka on jo n.20000€ / asukas.

Jarkko kainulainen
Jarkko kainulainen
8 years ago

Laskevat akrmti kakkosen varaan vaikka ihmiset ovat edelleen oikeasti työttömiä vasn ovat tämän aktin jälkeen toimeentuloluukulla ja mäim tullasn poistamaan työttömyyskortistosta.

"Charlie"
"Charlie"
8 years ago

Kyllä alkaa tilastot kaunistumaan kun aktiivimallilla tempputyöllistetään provikkapalkalle, kulttuuritulkeiksi ja uberkuskeiksi salafistien ja somalien startupfirmoihin.
Kaikki pyörii luonnollisesti veronmaksajan pussista ja valtionvelkaa ottamalla mikä työllistää helvetillisen määrän paperinpyörittäjäbyrokraatteja.

juha.
juha.
8 years ago

Onko tämä nyt katsottu Resitentti kahvinporoista vai kuopiolaisen kalakukon muikkujen muikeista ilmeistä.
Minäkin olen käyttänyt samoja tahoja ennustamaan oman tulevaisuuteni ja samat piirit pentagrammin keskeltä tuumailivat, että ei enää ainakaan tulevaisuudessa meikäpojan tarvitse kärsiä kahdesta asiasta, joka on ollut aina vierahanamme. Nimittäin vilua ja nälkää paikassa, jossa ei tuskiltaan nälästä välitä ja kuumakin on kuin ryssän helvetissä koko perkeleen Sipilän hallituksen kanssa.

Röhkäle
Röhkäle
8 years ago

Tilasto kikkailua. Byrokratian sielujen insinöörit ovat näpelöineet lukuja hallituksen tilausta vastaavaksi. Vale-emävale-tilasto teesi opetettiin jo ala-asteella.
Vai on muka työttömien osaaminen vanhentunut työttömyyden aikana. Vittu mitä paskaa. Ainoa mikä vanhenee on jatkuvasti uusittavien työajan seuranta laitteiden piippaamisen osaaminen. Työnanatajt mättävät lapio tolkulla rahaa työajanseuranta systeemeihin ja kahvi/ruoka taukojen kyttäämiseen. Nyt muutaman vuoden on erilaisten roskien lajittelu erilaisiin astioihin ollut työnatajien kärkihanke ja ylistettävää ydinosaamista. Lisäksi työnantajien mielestä kaikenlaiset huuhaa kurssit pitävät työntekijän osaamisen taivaallisella tasolla. Kalliita konsultteja palkataan pitämään työvalmennusta työntekijöille. Erilaisia ryhmätöitä sakset ja liimapuikko kädessä ja powerpoint esityksiä ja joku kulahtanut freelancer-näyttelijä opettamaan esiintymistä. Siinähän sitä Jore ja Ritu oppivat sorvamaan paremmin ja nopeammin. Kursseista saa myös värikkään todistuksen hymynaaman kanssa.
Työnantajat elävät kuplassa, jossa on sysipimeää.

Leino Kimmo
8 years ago

Tämän tilaston laskuperiaate … muutama tunti töitä viikossa; niin olet ”työllinen” ja poistut työttömyystilastosta !

Miksi työpaikat katoavat; kun hallitukset varastaa pienyritysten investointivarat … archive.is/kimmoleaks.fi

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu 6.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.