Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.
Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.
Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.
Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.
Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.
Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.
Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.
Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.
— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.
Siis siitä pitää vielä keskustella ja repiä ”haavoja auki”. Nythän on ollut läntisessä maailmassa itäisen maailman tupsahdettua ”kylään” siipeilemään iäksi kuin entinen serkkupoika (ei Sipilän) on ollut tämä ”ei saa kosketella” risuaita -kampanja. Eli naista ei saa lyödä (ymmärrän tämän), mutta ei liioin olla ”kiva” ja silitellä refleksinomaisesti kuin kissaa kun sellaisen Animalian hylkäämän luontokappaleen tapaa. Toisaalta tuollainen on miehen kannalta kaikkein helpoin ymmärrettävä, sillä kaikki mikä siitä menee yli säätilanomaisten ilmanpaineen vaihteluiden kaltaisten äkkiarvaamattomien mielentilan muutosten läpitunkemattomassa viidakossa, josta ei osaisi pois, vaikka olisi se punainen lankakerä, jolla paluumatkansa yrittäisi varmistaa.
Väkivalta on vakava asia, kohdistui se sitten naiseen tai mieheen, jota viimeksi mainittu sukupuoli myös joutuu kokemaan nyky-yhteiskunnassa perheväkivaltana, josta saattaa saada osansa myös perheen lapset. Pahinta tälläisissä tapauksissa on se, että kun hakattu mies soittaa Hätäkeskukseen apua saadakseen. Hänelle nauretaan päin korvia, että ”minkäslainen mies sinä olet, kun että saa akkaasi pidettyä kurissa”? No, mitäs sitten sellaiset miehet, jotka ”pärjäävät” vaimolleen ”tyrmäysiskulla”.
Silloin loppuu kaikkien viranomaisten huumorintaju kuin seinään ja rangaistusprosessi lähtee käyntiin siltä istumalta, joka tietenkin oikein onkin. Feministijärjestöt ja ”wanhat perinteet” ja uskomukset pitävät kynsin hampain kiinni siitä olettamuksesta – ja jo nyt – myytistä, että väkivallan kohde on aina nainen tai lapset. Ei koskaan mies. Maailma on muuttunut lähes vastakohdakseen siitä mitä se oli esim. vielä 70-vuotta sitten naisten harrastaessa kehonrakennusta tai käymällä vähintäinkin muuten kuntosalilla rautaa kolistelemassa siinä missä miehetkin. Nainen ei ole enää nyrkkeilysäkki pääsääntöisesti, mikä tietenkin on osaltaan hyväkin asia, sillä kukaan ei ole velvollinen kärsimään aiheetonta väkivaltaa sukupuolesta riippumatta iästä ja koosta riippumatta.