Mainos:

Mauri Peltokangas: EU:n ihanuus antoi meille 90 000 direktiiviä ja kieltoa

Julkaistu 27.4.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Perussuomalainen some-vaikuttaja Mauri Peltokangas ruotii Facebook-sivullaan 90-luvun laman velkavankeja sekä Suomen EU-jäsenyyttä seuraavaan tapaan:

"Nostalgiaa... ja nykyaikaa..

On hyvä muistaa, että 90-luvulla sadattuhannet taloudet romahtivat ja taloudellinen superkriisi/katastrofi oli todellisuutta.

Suomalaisia killui useiden talouksien "lähioksassa" koska eivät kestäneet poliitikkojen luomaa maallista velkahelvettiä. Monilta vietiin kaikki. Tuplana.

Kyseinen velkahelvetti oli massiivinen, suunniteltu omaisuudensiirto tavan tallaajalta ryöstäen, harvojen liikemiesten taskuihin. Tämän tietää jo jokainen.

Tämän jälkeen siirryttiin Sauli Niinistön, Paavo Lipposen ja Mauno Koiviston (kansaa vankasti kusettaneet lobbarit) johdolla ultimatum kusetukseen nimeltään Euroopan unioni.

EU:n ihanuus antoi meille 90 000 direktiiviä ja kieltoa. Tänään maksamme n. 1,5 mrd siitä, että saamme noudattaa kieltoja. Tähän nykyiseen itsestäänselvyyteen olisi mielestäni hyvä suomalaisten muodostaa terveempi kanta. Onko tämä järkevää? onko olemassa järkevämpi tapa?

Mennäänkö syvemmälle kyykkyyn, että komission on helpompi kusta meitä silmään. Vai noustaanko seisomaan oman maamme, Suomen puolesta?

Minä seison jo. Oletko mukana?"

Lähde: Facebook

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

19 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
juha.
juha.
8 years ago

Tuo pässinpäälauma nimeltä EU ei muuhun kykenekkään kuin suoltamaan kuin ripulipaskaa älynköyhiä direktiivejä, jotka vievät vain asioita taaksepäin kussakin jäsenmaassa. Suomenkin ilmastoon ja maantieteelliseen sijaintiin perustuvilla erityispiirteillä on pyyhitty pöytää, jotka ovat olleet voimassa vuosisadan ellei enemmän vain siksi, että Brysselin taivaan alla kevätlintujen sirkutellessa jo heti kohta vuoden vaihduttua kohennetaan omia aatamin aikuisia alkeellisia ja näin vaarallisia säännöksiä vain, josta Herra yksin tietää mikseivät nuo valopäät ole siihen itse 100-vuoteen mitenkään puuttuneet.

Setä
Setä
8 years ago

Suomen munattomat päättäjät nuoleskelevat eliitin persettä hillotolpan toivossa.
Ruskeakielisten mestari Katainenkin nauttii hillotolpallaan kun ensin sähläsi kotimaan asiat vituralleen.

juuda
juuda
8 years ago
Reply to  Setä

burananpuutostauti

Röhkäle
Röhkäle
8 years ago

Ihmiset ovat lopen kyllästyneitä vanhoihin puolueisiin ja poliitikoihin. Haukkuvat Eu:ta ja eurovaluuttaa, mutta silti ovat niin uppiniskaisia että äänestävät eduskuntaan samat vanhat puolueet ja roistot kuten aina ennenkin.
Valistus ei vaan mene perille. Eu kriittisten puolueiden olisi pidettävä näyttävämmin esillä Eu:n haittoja. Juurikin sinnikäs tosi asioiden esillä pitäminen lukujen valossa voisi saada jopa nukkuvat liikkeelle.
Federalistien on vaikea puolustella Eu taivasta, kun molokin kitaan heitetyt euromäärät paljastetaan ja kerrotaan esim.montako lasten-tai reumasairaalaa niillä saisi tai kuinka monta kymmentä vuotta Suomen maanteitä pidettäisiin ajokunnossa.

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
8 years ago
Reply to  Röhkäle

Hyvin huomattava este totuudenkertomiselle EU-diktatuurin ostamista, valtaapitävistä maanpettureista on viherpunikki-toimittajien dominoima valtaVALEmedia, joka tukee noita suomentuhoajia: sensuroi/salaa ja vääristelee totuutta sekä suoraan valehtelee. On kysymys ”epäpyhästä allianssista” valtaVALEmedian ja korruptoituneiden suomentuho-poliitikkojen kesken; joskus historian hämärässä toimineesta vihaisesta vallan vahtikoirasta on tullut kiltti vallan sylikoira.

aika kultaa muistot
aika kultaa muistot
8 years ago

Sitten vielä typerä Suomen kansa meni vielä äänestämään tuon sauli niinistönkin, jo toiselle kaudelle presidentiksi. Aika taitaa kullata muistot. Itse kirjoitin presidentinvaalien äänestyslipukkeeseen numeron 5, harmi että enemmistö ei.

Aika varmasti ensi eduskuntavaalienkin jälkeen samat kokoomukset, sdp ja keskusta on siellä taas Suomea tärvelemässä.

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
8 years ago

Ei vain tärvelemässä vaan TUHOAMASSA! Mitä muuta Kalergi-suunnitelman mukainen suomalaisten valkoinen kansanmurha on?! Orwell-Sipilä Polpoineen, nettikyttineen ja uusine urkintalaikeineen edistää sitä parhaansa mukaan kaiuttaen kännyköiden välityksellä partalapset kauimmaisestakin Afrikan kolkasta tervetulleiksi omaan kotiinsa, ylikansallisten takapirujensa määrä

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
8 years ago

(karkasi teksti ennen aikojaan) …ylikansallisten takapirujensa määräyksiä noudattaen kuten toinen sionisti-globalistien nukke Ranskasta:

”Macron: Eurooppa ‘jakaa kohtalonsa’ Afrikan kanssa ja siirtyy ‘ennennäkemättömään’ massamaahanmuuton aikakauteen”,
https://www.kansalainen.fi/macron-eurooppa-jakaa-kohtalonsa-afrikan-kanssa-siirtyen-ennennakemattomaan-massamaahanmuuton-aikakauteen/

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
8 years ago

EU-diktatuurin propagandatorvet valehtelevat, että tuota mutavyöryä on mahdoton pysäyttää. Tässäkin asiassa totuus on täysin toisenlainen:

”Unkarin raja-aita torjuu laittomat siirtolaiset ”äärimmäisen tehokkaasti””,
http://www.magneettimedia.com/unkarin-raja-aita-torjuu-laittomat-siirtolaiset-aarimmaisen-tehokkaasti/

aika kultaa muistot
aika kultaa muistot
8 years ago

Suomen tuhoaminen alkoi jo vuonna 2007, kun Jyrki Käteinen aloitti sen hölmöilyllään ja luikki sitten pakoon hillotolpalle hyvään EU-virkaan. Istuuhan hallituksessa nytkin, ”sininen tulevaisuus”, vaikka sellaista puoluetta ei kukaan tietääkseni ole edes äänestänyt.

ei kyllä juha sipiläkään ole onnistunut muussa kuin Suomen tuhoamisessa.

Minä Vain
Minä Vain
8 years ago

Tulee mieleen surkuhupaisan vaisuksi jäänyt yritys saada Suomi irti järjettömästä kellojen siirtelystä. Ei kuulemma käy, kun eteläisen Euroopan maat siitä pitävät. Tuo olikin lähes ainoa asia, johon Suomen EU-kiimainen eliitti on yrittänyt saada kansan kannalta järkevää muutosta aikaiseksi. Metsien hiilipäästölaskennassa päästiin Suomen kannalta parempaan ratkaisuun, koska kyseessä olivat täkäläisten rahapiirien mm. metsäteollisuuden intressit ja heillä oli vääntöä satsata lobbaukseen.

Patu
Patu
8 years ago

Suomalaisilla menee vielä liian hyvin.
Tai sitten eivät uskalla valittaa.
Pahinta tässä on se että kaikki alle 30- vuotiaat EIVÄT tiedä muusta kuin EU-Suomesta.
Ennen sitä asunnon kuukausivuokraan ei mennyt kuin neljäs tai viidesosa liksasta!
Oman asunnonkin maksoi pois 10-15 vuodessa. Ei ollut sosiaalista mediaa, oltiin OIKEASTI sosiaalisia.
Öisin uskalsi liikkua ulkona.
Suomi päätti itse asioistaan.
Kulutettiin vähemmän, ei oltu niin riippuvaisia tavarasta, tämän päivän 5-6kymppiset olivat silloin nuorina onnellisempia kuin tänäpäivänä.

CFF
CFF
8 years ago

Missä on Suomen paras nettiradio?

Se voisi olla MV-radio.

Eikä suomalaiset viranomaiset voisi tehdä mitään. Jos yrittäisivät, tehtäisiin oikea piraattiradio joka valtaa radio taajuudet.

Viestintävirastolle keskisormea.

CFF
CFF
8 years ago

Ehdotus:

Järjestetään mielenosoitus Vantaan vankilan edessä. Ilja vapaaksi!

Marssitaan Vantaan vankilan ympäri muutama kerta ja mielenosoitus huipentuu karjumiskilpailuun.

Häpäistään viranomaiset.

Odinit ja Kansallinen Vastarinta turvaamaan mielenosoitusta.

CFF
CFF
8 years ago

Kansanpetturit korottivat omia palkkojaan.

Eduskunnan palkkiotoimikunta on päättänyt korottaa kansanedustajien palkkoja. Kaiken kaikkiaan palkkoja korotetaan kahdesti vuoden 2018 aikana! Ensimmäinen korotus astuu voimaan jo ensi viikolla ja toinen vuodenvaihteessa.

Toimikunta motivoi päätöstään sillä, että he ovat ottaneet huomioon palkankorotusten yleisen linjan. Jää nähtäväksi, aikooko eduskunta korottaa maan köyhien ja vähäosaisten tukija myös ”palkankorotusten yleisen linjan” mukaisesti.

https://www.vastarinta.com/kansanpetturit-korottivat-omia-palkkojaan/

Make
Make
8 years ago

Just noin mitä Mauri kertoi. EU antoi mahdollisuuden rosvota kansalliset omaisuudet lobbareitten taskuihin. Maksetun meedian avulla pidetään kansa aisoissa.

huugo
huugo
8 years ago

EU ja bryssel on jättimäinen bandiittien rosvoluola ja jäsenet nauttivat ”lakien” suojaa. Rahaa hassataan mitä hullumpiin hankkeisiin ja ainut tarkoitus että myös ”EU-perheen” kaverit ja sukulaiset pääsevät nauttimaan myös runsaista antimista.

sepp juhani
sepp juhani
8 years ago

Suomen tuhoaminen on alkanut Koiviston kaudella järjestämällä syvän laman 90 luvun alussa,jotta valmistelua EU hun aloitettiin

CFF
CFF
8 years ago

EU:n ihanuus antoi meille 90 000 direktiiviä ja kieltoa!

Tämä on nyt liian hyvää ollakseen totta. Nyt tuntuu ihan siltä kuin olisi voittanut lotossa täysosuman.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.