Mainos:

Kuolleeksi luullun koralliriutan havaittiin kuhisevan elämää

Julkaistu 5.8.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Kuvakollaasi koralleista ja kaloista korallielinympäristössä Beninin rannikolla.

Yli puolen vuosisadan ajan Beninin edustalla Länsi-Afrikassa sijaitsevaa koralliesiintymää pidettiin kuolleena. Nyt vedenalaiset kamerat ovat paljastaneet jotain aivan muuta.

1960-luvulla tutkijat kartoittivat merenpohjaa Beninin ja Togon edustalla etsiessään lupaavia kalastusalueita. Tutkimusten aikana he tallensivat korallivallin 52–56 metrin syvyydessä, mutta olettivat sen olevan kuollut.

Kysymys korallivallin tilasta jäi vaille vastausta yli 60 vuodeksi. Kun kansainvälinen tutkimusryhmä käynnisti uuden projektin vuonna 2025, sen tavoitteena oli selvittää, esiintyykö Beninin mannerjalustalla eläviä mesofoottisia koralliyhteisöjä, ja luoda ensisijainen kuva elinympäristöstä.

Uutta tutkimusta johti Coffi Gérard Franck Zinzindohoué Beninin kalastus- ja valtameritutkimuslaitoksesta (IRHOB) Cotonousta. Ryhmään kuului myös tutkijoita saksalaisesta Alfred Wegener -instituutista, GEOMAR Helmholtz-keskuksesta, Porton yliopistosta ja National Geographic Societystä.

Mainos:

— Kenttätutkimus ei ollut helppo. Se oli sekoitus pitkiä päiviä merellä, teknisiä ongelmia ja suurta epävarmuutta. Sitten näimme kaikuluotaimessa rakenteita, jotka vaikuttivat riutan tunnusmerkeiltä, mikä antoi meille toivoa siitä, että olimme lähellä, Zinzindohoué kertoo.

Tutkimusryhmä palasi alueelle sivukeilakaikuluotaimen ja vedenalaisten kameroiden kanssa. Tulokset, jotka julkaistiin Frontiers in Marine Science -lehdessä, osoittavat eläviä koralliyhteisöjä kallioisella merenpohjalla noin 54 metrin syvyydessä.

Tutkijat kartoittivat rajoitetun osan alueesta vuoden 2025 aikana. Kaikuluotainmittaukset kattoivat noin seitsemän kilometriä idästä länteen ja osoittivat kaksi vyöhykettä, joissa oli kovempia pohjarakenteita. Valituista kohdista otetut kamerakuvat dokumentoivat elinympäristön koralleja ja kaloja.

— Seuraavaksi tutkimme rakenteita vedenalaisella dronella ja Deep Sea Camera -järjestelmällä. Se oli meille suuri hetki, sillä yhtäkkiä saatoimme todella nähdä merenpohjan. Muistan yhä nuo ensimmäiset kuvat. Se oli sekoitus innostusta ja epäuskoa, sillä kaiken tämän ajan, jonka olimme tätä riuttaa miettineet, edessämme oli vihdoin jotain todellista, sanoo Zinzindohoué.

Monia kysymyksiä on yhä avoinna

Elinympäristö ei ole tyypillinen, yhtenäinen koralliriutta. Sen sijaan tutkijat kuvailevat sitä mesofoottiseksi korallipuutarhaksi: laikuttaisiksi yhteisöiksi, jotka koostuvat pääasiassa pehmytkoralleista vähävaloisessa merenpohjassa.

Kuvissa näkyy koralleja ja kahdeksan kalalajia, mutta fyysisiä näytteitä ei ole vielä kerätty. Siksi ei ole mahdollista vahvistaa, olivatko korallit elossa jo 1960-luvulla vai onko elinympäristö toipunut sen jälkeen.

Löytö on ensimmäinen visuaalinen vahvistus elävästä mesofoottisesta koralliyhteisöstä Guineanlahden mannerjalustalla. Tutkijat haluavat nyt selvittää, jatkuuko vanha korallivalli pidemmälle rannikkoa pitkin ja odottavatko muut unohdetut elinympäristöt löytämistään.

— Minulle jännittävin osa on riutan historian ymmärtäminen ja se, mitä se voi kertoa meille tämän alueen valtameren muuttumisesta ajan myötä. Tuntuu siltä, että olemme vasta alkaneet lukea arkistoa, joka on ollut siellä hyvin pitkään, sanoo Zinzindohoué.

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

0 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät

Mustavalas on vaarassa kuolla sukupuuttoon lukumäärän laskettua jälleen

Luonnon monimuotoisuus

Julkaistu eilen 09:45 – Kirjoittaja Toimitus
Mustavalas nostaa tumman, vaalealaikkuisen päänsä veden yläpuolelle.
Tutkijat arvioivat, että vuonna 2025 jäljellä oli 382 erittäin uhanalaista mustavalasta. Arkistokuva.

Äärimmäisen erittäin uhanalainen mustavalaspopulaatio (Eubalaena glacialis) putosi noin 382 yksilöön vuonna 2025, mikä on 1,8 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2024 tarkistettu arvio, joka oli 389. Lasku seuraa useita hitaan kasvun vuosia.

New England Aquariumin ja Yhdysvaltain valtamerentutkimuslaitos NOAA:n tutkijat laativat arvion, jonka North Atlantic Right Whale Consortium esittelee, akvaario raportoi. Vuoden 2025 arviossa on 11 valaan virhemarginaali. Lisääntymiskykyisten naaraiden määrä pysyy 73:ssa, ja populaatio on 20 prosenttia pienempi kuin vuoden 2011 huippulukema 483.

Vuosien 2025–2026 poikaskausi kertoo toisenlaista tarinaa. Kaksikymmentäneljä poikasta syntyi, mikä on suurin määrä sitten vuoden 2009. Silti uhat säilyvät: tähän mennessä tänä vuonna kaksi valasta on löydetty kuolleena ja kahdeksan ihmisen aiheuttamaa vammautumistapausta on kirjattu: seitsemän takertumista kalastusvälineisiin ja yksi törmäys alukseen. Division-niminen uros löydettiin kuolleena Pohjois-Carolinan edustalta tammikuussa vakavan takertumisen jälkeen, joka jäljitettiin kanadalaisiin lumiravun pyyntivälineisiin.

Samaan aikaan Yhdysvaltain edustajainhuone on hyväksynyt lakiesityksen, joka viivästyttäisi uusia suojelutoimia.

Mainos:

"Mustavalailla ei ole varaa odottaa enää yhtään kauempaa riittävää suojelua", sanoo Heather Pettis, joka johtaa akvaarion mustavalaiden tutkimusohjelmaa ja toimii konsortion puheenjohtajana.

Ruotsin saukkojen PFAS-pitoisuudet pysyvät korkeina

Julkaistu 17.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Märkä ruskea saukko katsoo kohti kameraa harmaalta kiveltä veden äärellä, sen häntä ulottuu vasemmalle.
Tutkijat analysoivat maksanäytteitä 447 saukosta, jotka löydettiin kuolleina Ruotsissa vuosina 1970–2020. Arkistokuva.

Ruotsin saukoissa on edelleen korkeita pitoisuuksia PFAS-yhdisteitä, eli pysyviä ympäristömyrkkyjä, joita löytyy muun muassa palosammutusvaahdoista ja tekstiileistä. Useiden näiden aineiden pitoisuudet ovat laskeneet, mutta toisten pitoisuudet jatkavat nousuaan, ja saukkojen kokonaismyrkkykuorma on säilynyt ennallaan.

Ruotsin luonnonhistoriallisen valtionmuseon tutkijat ovat analysoineet maksoja 447 saukosta, jotka löydettiin kuolleina Ruotsista vuosien 1970 ja 2020 välillä. Tutkimus, joka on julkaistu Environmental Pollution -lehdessä, heijastaa siten suuntauksia vuoteen 2020 asti, ei nykyisiä pitoisuuksia.

Kuva on ristiriitainen. PFOS, jota esiintyi suurimpina määrinä, lisääntyi 1990-luvun lopulle saakka ja on laskenut sen jälkeen, kuten useat muutkin 15 mitatusta aineesta.

PFOA ja PFNA puolestaan lisääntyivät koko ajanjakson ajan. Koska aineiden haitallisuus vaihtelee, tutkijat painottivat niiden pitoisuudet myrkyllisyyden mukaan. Tällä tavalla laskettuna saukkojen kokonaiskuorma ei ole laskenut.

Mainos:

Varoitus ei ole uusi. Jo tammikuussa 2023 museon raportti 187 saukon ympäristömyrkyistä ja lääkeaineista, jotka kerättiin vuosien 1977 ja 2020 välillä, osoitti, ettei PFAS-tasoissa ollut tapahtunut laskua kasvun hidastumisen jälkeen.

Tuntematon lähde Jämtlannissa

Saukon elinpaikka määrittää, mitä myrkyllisiä aineita se kantaa. Korkeampia PFOS-pitoisuuksia mitattiin tiheään asutussa Etelä-Ruotsissa, missä kaupunkialueet ja teollisuus tunnistetaan usein lähteiksi. PFNA-pitoisuudet olivat puolestaan kohonneet harvaan asutuilla alueilla luoteessa.

— PFNA:ta, joka on yksi ihmisen terveydelle haitallisimmista PFAS-aineista, löytyy erityisen korkeina pitoisuuksina Jämtlannin saukoista. Valitettavasti emme ole vielä pystyneet tunnistamaan selvää lähdettä täällä, sanoo Suzanne Faxneld, tutkimuksen pääkirjoittaja ja Ruotsin luonnonhistoriallisen valtionmuseon tutkija.

Yksi mahdollinen selitys tutkijoiden mukaan on, että aine kulkeutuu ilman ja sateen mukana kauas päästölähteistä, mikä mahdollistaa sen pääsyn jopa syrjäisiin vesistöihin.

Seuranta jäi ilman rahoitusta

Saukkoja esiintyy koko maassa, ja huippupetoina niihin kertyy korkeita pitoisuuksia ympäristömyrkkyjä. Tämä tekee niistä erinomaisen indikaattorin näiden saasteiden leviämisestä Faxneldin mukaan, mutta työ ei voi jatkua entiseen tapaan.

— Valitettavasti rahoitusta saukkojen seurannan jatkamiseksi ei ole tällä hetkellä saatavilla, hän sanoo.

Ruotsin Borrås skåra kertoo vanhoista legendoista

Julkaistu 11.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Jyrkkien, sammalpeitteisten kallioseinämien väliin kapean polun yläpuolelle kiilautunut lohkare Borrås skårassa.
Legendan mukaan Borrås skåran lohkare putoaa, kun maailman viimeinen ihminen kulkee sen alitse.

Vieraile Borrås skåran lumoavassa luonnonilmiössä, joka on 100 metriä pitkä ja jyrkkien kallioseinämien reunustama halkeama. Täällä legendat kertovat maapallon viimeisestä ihmisestä ja siitä, kuinka ihmiset todistivat rohkeutensa hyppäämällä halkeaman yli.

Varbergin ulkopuolella, lähellä Åkrabergin luonnonpuistoa Hallandissa, maakunnassa Lounais-Ruotsissa, sijaitsee kalliossa oleva halkeama, joka on 10 metriä syvä ja 100 metriä pitkä. Halkeama on suunnilleen yhdestä kahteen metriä leveä ja se on todennäköisesti muodostunut mannerjäätikön virtaavista vesistä.

Borrås skåra on pitkään ollut paikallisten asukkaiden keskuudessa legendojen ympäröimä. Halkeaman päässä on siirtolohkare, jonka sanotaan riippuvan näkymättömän silkkilangan varassa. Tarinan mukaan, kun maapallon viimeinen ihminen kulkee kiven alta, lanka katkeaa ja lohkare putoaa. Jos tunnet silti olosi epävarmaksi lohkareen alta kulkiessasi, voit uhrata kolikon kuppimaiseen syvennykseen, joka sijaitsee suunnilleen halkeaman puolivälissä.

Mainos:

Toiset legendat sanovat, että ihmisten on täytynyt hypätä halkeaman yli kukkulan huipulla todistaakseen rohkeutensa — esimerkiksi renkien sanotaan joutuneen tekemään näin ennen kuin heidät palkattiin. On myös tarinoita, joiden mukaan 1800-luvulla sulhasten oli otettava vaimonsa syliinsä vihkimisen jälkeen ja hypättävä sitten kuilun yli.

Halkeaman läpi kävelyn jälkeen sinun pitäisi löytää tiesi ylös kukkulalle näköalapaikalle. Kukkulalla on myös muinaisen linnavuoren jäänteitä.

Vierailijat kuvailevat paikkaa usein lumotuksi, oudoksi ja kuin suoraan Astrid Lindgrenin tarinasta Ronja, ryövärintytär. Halkeamalle pääseminen vaatii vaellusta ylös jyrkkää rinnettä.

Pelkäävät hämähäkkejä ja käärmeitä — mutta lapset tuntevat silti vetoa luontoon

Ympäristö

Julkaistu 10.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Kaksi lasta kyykistyy lätäkön äärellä aurinkoisella metsäpolulla katsoen alas kädet veden lähellä tai vedessä.
Yksittäisten eläinten pelko voi esiintyä rinnakkain luontoa kohtaan tunnetun uteliaisuuden kanssa, tutkimus totesi. Kuvituskuva; kuvassa näkyvät lapset eivät osallistuneet tutkimukseen.

Lapset, jotka pelkäävät hämähäkkejä, käärmeitä tai kuoriaisia, voivat silti tuntea vetoa luontoon. Duken yliopiston uudessa tutkimuksessa lasten pelko ei ollut yhteydessä heidän kiinnostukseensa luontoa kohtaan.

Frontiers in Psychology -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa Duken yliopiston ja Pohjois-Carolinan osavaltionyliopiston tutkijat pyysivät 295:ttä 3–13-vuotiasta lasta kuvailemaan, kuinka paljon he pelkäsivät kymmentä eläintä: liskoja, käärmeitä, karhuja, susia, hämähäkkejä, lepakoita, lintuja, kissoja, muurahaisia ja kuoriaisia.

Lapset valitsivat myös kuvia puutarhoista, kodin lähellä olevista eläimistä ja matkakohteista. Lapsista 124 oli North Carolinan eläintarhassa Yhdysvalloissa ja 171 oli kouluvierailulla Lola ya Bonobossa, bonoboiden suojelualueella lähellä Kinshasaa. Kongolaiset lapset asuivat kaupungissa, eivät sademetsässä.

Eläinpelon ja kolmen luontokiinnostuksen mittarin – puutarhojen, kodin lähellä olevan luonnon ja luontomatkojen – välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä Yhdysvalloissa eikä Kongossa. Lapset, jotka pelkäsivät kuoriaisia, valitsivat perhosia ja kuoriaisia sisältävän kuvan yhtä usein kuin muut lapset.

Mainos:

Tutkija Vanessa Woods Duken evoluutioantropologian laitokselta sanoo, että tämä löydös oli yksi odottamattomimmista.

— Sen sijaan huomasimme, että tämä pelko voi elää rinnakkain yleisen luontoon kohdistuvan vetovoiman kanssa, Woods sanoo.

Eräs tyttö Kinshasassa kertoi pelkäävänsä seitsemää kymmenestä eläimestä, mutta sanoi silti tutkijoille:

— Pidän metsässä vierailemisesta. Siellä on puita, jotka suojelevat minua, tyttö sanoi.

Tutkimus osoittaa myös suuria eroja yksittäisten lasten välillä. Jotkut tunsevat jatkuvaa vetoa lajirikkaisiin ympäristöihin, kun taas toiset pitivät parempana järjesteltyjä ympäristöjä. Tutkijat tulkitsevat tämän viittaavan siihen, että kiinnostus luontoon saattaa muistuttaa temperamenttia, mutta se on heidän hypoteesinsa, ei vakiintunut synnynnäinen piirre. Tutkimus koskee kuvavalintoja ja itse raportoituja mieltymyksiä, ei sitä, miten lapset käyttäytyvät metsässä.

Seuraava askel on tutkia lasten reaktioita Duke Gardensissa, jossa villiä puutarhaa ja huolellisesti suunniteltua puutarhaa voidaan verrata. Woods päättää viestillä vanhemmille:

— Älä luovuta lapsesi suhteen, vaikka hän pelkäisi kuollakseen yhtä metsän olentoa. Silti on tilaa ihmettelylle, hän sanoo.