Mainos:

Huhtasaarelta ei lupaa gradunsa digitalisoimiseen – Täyttyvätkö tekijänoikeusrikoksen tunnusmerkit?

Päivitetty 24.6.2018, Julkaistu 24.6.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Perussuomalaisten varapuheenjohtajan ja kansanedustajan Laura Huhtasaaren plagiointisyytöksien melskeessä on jäänyt unhoon kysymys siitä, kuinka Huhtasaaren pro-gradu tutkielma on päätynyt digitalisoitavaksi. Asiasta nousi pienoinen keskustelu eilen, kun kansalaisaktivisti Panu Huuhtanen kysyi asiaa Twitterin välityksellä Liberaalipuolueen puoluesihteeriltä ja Yleisradiolta.

Pro-gradu-tutkielmat ovat, kuten eräs keskusteluun osallistunut esiin toikin "julkisia asiakirjoja, jotka tulee toimittaa niitä pyytäville". Kuitenkin Huhtasaaren tutkielma oli yliopistonkin kokoelmissa vain paperisena versiona ja sen digitalisointi saattaakin olla tekijänoikeusrikkomus.

Liberaalipuolueen puoluesihteerin Tuomas Tiaisen väitetään keskustelussa digitalisoineen ja julkaisseen Huhtasaaren pro-gradun laittomasti. Huhtasaari oli nimenomaan kieltänyt Jyväskylän yliopistoa laittamasta tutkielmaa julkisesti nettiin eikä myöskään sen digitalisoinnille oltu annettu lupaa, kuten Huhtasaari twitter-keskustelussa tuokin esiin.

Toistaiseksi vastausta avainkysymykseen, "Lähettikö Jyväskylän yliopisto sen (tutkielman) sinulle pdf-muodossa, kyllä vai ei?", ei olla saatu vastausta. Huhtasaarta on syytetty usealta eri taholta plagioinnista tämän pro-gradu tutkielmassa käytettyjen lainauksien osalta. Mylläkkä on viime aikoina hieman laantunut, mutta tuoreeltaan tulleet syytökset tutkielman julkaisijoiden mahdollisesta tekijänoikeusrikoksesta antanevat uutta pontta keskusteluun.

Lähde: Twitter

Mainos:
Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

15 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
juha.
juha.
8 years ago

Tämän tapauksen täytyy olla jo niin valtion turvallisuutta kosketteleva, että sosiaademokraattisen SUPOn täytyy tähän puuttua täydellä tehollaan, kuten se teki kepulaista Alpo Rusia kohtaan, vaikka mitään raskauttavaa rikosta ei saatu keitettyä kokoon, vaikka tuon turvallisuuspoliisin kaikki ”kokit” olivat kyökissä. Tosin Alpo Rusia syytettiin sosiaalidemokraatteihin kuuluvan Jukka Rusin tekemisistä ”harmaalla alueella” mallivaltio DDR:n leivissä, jota tietenkin ”valistuneissa” piireissä kutsutaan ”rauhantyöksi” ja sen ”edistämiseksi”, hirmukapitalistien hallitsemassa maailmassa, jotka ovat syypäitä maailmanrauhan horjuttamiseen ”sodanohjuksillaan” (vrt. rauhanohjukset).

terttu
terttu
8 years ago

Ei aihetta tutkintaan, ei edes huomautukseen,saatikka paheksuntaan koska kyseessä on PS:n Laura Huhtasaari

Nestori Lundahl
Nestori Lundahl
8 years ago
Reply to  terttu

Demlan ohjeen mukaan, Suomen lakien ja oikeuslaitoksen tehtävä on suojella vasemmistolaisia ja tuomita muut.

Alarik Lundin
Alarik Lundin
8 years ago

Persujen ja isänmaallisten ei kuitenkan tarvitse pelätä vassareita. Pahin vihollinen on juuri persut itse, jotka nimenomaisesti sulkevat vakavasti asian ottavat ja aktiivisesti sekä intohimolla politiikkaan suhtautuvat aidosti kansan asia ajavat ihmiset.

Persujen pahin ongelma on suhtautua politiikkan ammattina jossa tärkeintä näyttää olevan vain se uskottava poliittisen sopeutuvuuden ja toimintakyvyn viestiminen muulle eliitille. Tällä tavoin syntyy vain muutama tähti ammattivalehtelijoista, joita sitten voi etäällä oleva kansa äänestää kiiltokuvina unelmoimistaan poliittisista aatteista joita uskovat puolueen edustavan.

Aito kansanliike syntyisi vain jos uskallettaisiin ottaa radikaalisti ja toiminnallisesti politiikasta kiinnostuneet mukaan aktiiviseen toimintaan ja saataisiin jokaiselle paikkakunnalle uskottavia toimijoita, kun ate olisi tärkeämpää kuin edustuksellisuus hienommissa piireissä.

Persut tällaisena Halla-Ahojen ja Soinien kaltaisten oman uran edistäjien käsissä ovat sellainen kaveri kansallismielisille, ettei kenenkään kannattaisi olla huolissaan vihollisista.

Pietro
Pietro
8 years ago
Reply to  Alarik Lundin

Niputit sitten Soinin ja Halla-Ahon. Kertoo lähinnä sinusta ja aatemaailmastasi.

Kerrotko vielä minkä uuden kilpailevan liikeen edustaja olitkaan?

Simsalabim
Simsalabim
8 years ago
Reply to  Pietro

Vuosiahan nuo ovat olleet nipussa. Samaa huijariporukkaa ne ovat, vaikka leikkivät nyt välirikkoa

matsui
matsui
8 years ago

Punikkituholaiset vaan senkun yrittää.. Pian pääsee änestämään Lauraa ja persuja. Tsemppiä Laura!

Nestori Lundahl
Nestori Lundahl
8 years ago

Mitäh?
Eikös tekijänoikeuslaki, sananvapauslaki ja muutkin suomen lait suojele vain vihervasemmistoa ja heidän tuotoksiaan?
Perussuomalaiset ja muut kansallismieliset voidaan ainoastaan tuomita kyseisten lakien nojalla, mitään suojaa he eivät niistä voi hakea.
Tämähän on Demlan periaate ja pysyvä ohje.

trygve ericson
trygve ericson
8 years ago

Syytös missä ei loppujen lopuksi ole mitään tekemistä alkuperäisen rikoksen kanssa. Yritetäänkö huomiota kiinnittää pois plagioinnista.

Pietro
Pietro
8 years ago
Reply to  trygve ericson

Miksi tässä syytöksessä pitäisi olla mukana ”mitään tekemistä” minkään muun maailman asian kanssa?

Eihän murhaajaakaan tuomita sen perusteella oliko hänellä jalassaan naapurin pyykkinarulta lainaamansa farkut vaiko ihan itse ompelemansa pussihousut.

Alarik Lundin
Alarik Lundin
8 years ago

Siitäpä sitten hauska soppa tulee kun koetetaan selvittää kenen tekijänoikeuksia on rikottu. Suvakkigradun sisältö kun on niin monen eri henkilön suoltamaa sontaa, että Lauraakin lähinnä syytettiin siitä, että lainausten viittaukset olisivat puutteellisia.
Vähän vaikeahan se on kunnon viittauksia tehdä jos samaa soopaa on suoltanut lähes kuka tahansa ja lähdeviittauskulttuuri on yleisestikin hyvin löyhäistä.

Mitään varsinaista plagiointiahan tai varastamista Laura ei ole tehnyt, koska on viittauksensa viittauksiksi merkinnyt, ongelma on ilmeisesti lähinnä opinnäytetöiden yleisesti matalassa tasossa. (kuten löyhästi lähteeeseen viitaten olen jonkun proffan nähnyt asiasta kirjoittaneen. 😛 )
Suurin ongelma persuille on pikemminkin Lauran suvakkimenneisyyden ja yleisesti vastuuttoman oloisen tuuliviiri-persoonallisuuden esittäminen mediassa. Tosin jollain tapaa metkoja persoonallisuuksiahan useimmat poliitikot, varsinkin menestyneet, ovat.
Gradunsahan tuo Larua näyttää tehneen yllättävän huolellisesti ja hyvin jos vertaa siihen, miten vähän hän normaalisti viittaa lähteisiin esittäessään ajatuksia ominaan.

Jussi Pelkonen
Jussi Pelkonen
8 years ago

Onpa typeriä kommentteja tässä keskustelussa…

Röhkäle
Röhkäle
8 years ago

Jos yhden kansanedustajan gradu on syynätty, niin nyös kaikkien muidenkin kansanedustajien gradut täytyy tarkastaa. Nykyisten ja entisten. Vai eikö se enää olisikaan vihervasemmiston agendaan sopivaa?

tappernoje
tappernoje
8 years ago

Laura on huippu pimu

Leino Kimmo
8 years ago

Suomessa rikostutkintaa suoritetaan valikoidusti; hallitusten ”tarpeen” mukaan .

Eoa päätös 876/2/05 ( salattu 20.12. 2007 asti )…Poliisilla ei ole oikeutta suorittaa esitutkintaa kansalaisen sille ilmoittamassa presidentin- ja ministerinvastuuasiassa.

Tai Suomen ”perustuslaki” 118 § …Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukste … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

Tuonkaltaiset rikosilmoitukset Porin poliisi ja Valtakunnansyyttäjänvirasto sai pöydälleen jo 2005 … yhä ovat ”esitutkinnassa”.

Tässä valossa PL 118 § näyttää valtiopetokselta valtiopetosten rikostutkinnan estämiseksi .

Archive.is/kimmoleaks.fi

Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on 2006-2008 saanut pöydälleen tiedot lainsäädännöllisistä

ihmisoikeusloukkauksista Suomessa … aineisto tuhottu 27.3. 2009 / Eoa kanlsiapäätös 1350/4/08…

EIT:n suomalaishenkilökunnan jääviyksiä ei voida tutkia ( EIT 24221/06) tapauksessa,.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.