Mainos:

Jussi Niinistö Aamu-TV:ssä: EU:n turvatakuu-pyyntöihin vastaaminen edellyttää lainmuutosta.

Julkaistu 18.12.2016 – Kirjoittaja Toimitus

EU-maiden keskinäiset turvatakuut määritellään Lissabonin sopimuksessa, mutta melko väljästi. Suomen edellisten hallitusten linja on ollut kollektiivisen turvallisuuden vahvistamista vastaan, ja Viro presidentti Toomas Hendrik Ilves onkin kuvaillut tilannetta skeptisesti: Jos Suomi joutuisi pulaan, Italia lähettäisi avuksi oliiviöljyä. Viro on tehnyt turvallisuutensa varmistamiseksi toiset ratkaisut kuin Suomi. Näitä EU:n turvatakuita, ja mitä velvoitteita ne Suomelle tuovat, sivuttiin puolustusministeri Jussi Niinistön haastattelussa Aamu-TV:ssä.

EU:n keskinäisiin turvatakuihin on tähän mennessä vedonnut vain Ranska, jouduttuaan terrorihyökkäyksen kohteeksi marraskuussa 2015.  Suomi on vastannut Ranskan pyyntöön lähettämällä sotilaita kriisinhallintatehtäviin Malin ja Libanonin YK-operaatioihin ranskalaisten tilalle. Ranska on käyttänyt näistä vapautuneet joukot terrorismin torjuntaan.

Puolustusministerin mukaan lainsäädäntö riittää po. kriisinhallintatehtäviin, mutta tilanteessa jossa toinen EU-maa pyytää apua Lissabonin sopimukseen vedoten, nykylain mukainen käytäntö riitä. Lakia ollaankin muuttamassa niin, ettei po. tehtävään lähtö edellytä kantahenkilöltä vapaaehtoisuutta.

Yle:

Mainos:

Puolustusministeri Jussi Niinistön (ps.) mielestä suomalaisia sotilaita pitäisi voida määrätä tehtäviin, mikäli jokin jäsenmaa vetoaa EU:n avunantopykälään.

– Tätä on syytä pohtia. Kantahenkilökunnan osallistuminen kriisinhallintaan on nykyään vapaaehtoista, ja näkisin, että se saa jatkossakin olla. Kun palvelussuhteiden ehdot on kohdallaan, niin kyllä heitä riittää. EU:n keskinäisen avunannon velvoitteen kohdalla tilanne on toinen. Siinä olisi syytä miettiä, olisiko pakollisuus uskottavuuden takia tarpeellista, sanoi Niinistö Ylen aamu-tv:ssä.

Valmisteltava lainmuutos koskee siis toisen EU-maan esittämään pyyntöön vastaamista. Millainen tämä pyyntö voisi olla, siitä ei ohjelmassa keskusteltu. Voimme silti spekuloida:

  • EU:n Välimeren-rajavaltio voi pyytää muilta jäsenmailta pikaista apua yleisen järjestyksen romahdettua joillakin paikkakunnilla hallitsemattomien pakolaisjoukkojen ryhdyttyä rauhattomiksi, niin että tarvitaan sotilaallinen operaatio. (Tätä on jo pienessä mittakaavassa tapahtunutkin.)
  • Jokin ulkopuolinen taho kohdistaa EU-maahan hybridi-uhan, ja pyydetään pikaisesti sotilaita muista maista.
  • Terroritekojen sarja ja mellakointi aiheuttaa kaaoksen jossakin suurkaupungissa. Etc.

Tämän vuoden aikana kuulluissa turvallisuusviranomaisten yms. varoituksissa toistuvat em. uhkakuvat. Ranskan DGSI:n päällikkö Patrick Calvar mm. on esittänyt hyvin seikkaperäisen skenaarion. Ne tilanteet, joihin Suomikin nyt valmistautuu varautumaan, eivät ole mielikuvitusta, vaan juuri sitä mistä on varoitettu. Näillä tilanteilla on se ominaisuus, että niissä voidaan oikeasti ampua ihmisiä. di-gold

 

 

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

6 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Jorma Kovanen
Jorma Kovanen
9 years ago

EU:sta ei ole Suomea puolustamaan, mutta NATO:sta on. Suomi NATO:n jäseneksi ja heti! Typerimmät vasurit ja Venäjä-myönteiset yrittävät pelotella, että jos Suomi liittyy NATO:on, Venäjä kohdistaa ydinohjuksensa Suomeen ja tuhoaa Suomen ensimmäisenä NATO:n ja Venäjän välisessä tulevassa sodassa.

NIIN KUIN SE EI MUKA OLISI JO VUOSIKYMMENTEN AJAN KOHDISTANUT YDINOHJUKSIAAN SUOMEEN, NEUKKUAJOISTA ASTI! Niin kuin se ei muka olisi jo vuosikymmenten ajan ollut valmiina tuhoamaan Suomea ensitöikseen, kun sota NATO:n ja Venäjän välillä syttyy!

Uhka tulee idästä. Se on aina tullut, ja mitä enemmän Suomella on aseveljien joukkoja mukanaan, sitä parempi. Viime sodissa oli apuna vain yksi valtio, mutta NATO:n myötä meillä on kymmeniä valtioita aseveljinä.

Matti66
Matti66
9 years ago
Reply to  Jorma Kovanen

KESSELI!

Ristiriitaa
Ristiriitaa
9 years ago

Ei kai tässä sitten muuta kun sanoudutaan irti näistä EU:n turvatakuista. Ei lakiamme ruveta muuttamaan puolueettomasta maasta EU:n sotilasjunttaan sen vuoksi että puolustusvoimissamme on muutamia joilla ei seiso jollei kuule huudettavan NATO:a.

Helli Koskinen
Helli Koskinen
9 years ago

Minä kyllä tukeudun vain ja ainoastaan NATOon!

leo
leo
9 years ago

Ei Suomalaisia sotilaita EU joukkoihin ! Se on selvä se . Mitäpä lakia muuttamaan EU juonen myötä. EUlla ei ole vielä yhteistä verotusoikeutta , ei puolustusta. Eroon koko EU byraniidihuijauksesta. Mutta muistakaa EU lait menevät aina kansallisten lakien edelle. Joten kiireesti pois.

tp
tp
9 years ago

Tuomioja ja Halonen tekivät urakalla töitä vesittääkseen EU:n jäsenmaiden keskinäiset turvatakuut. Nyt on 0onneksi toinen suunta.

Majava pysäytti liikenteen Kokemäellä

Julkaistu 14.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa Kokemäellä, mutta jyrsitty runko osoitti syyn tukkeutuneeseen kaistaan. Kuvituskuva.

Majava nakursi Kokemäellä puun, joka kaatui tien poikki tukkien toisen ajokaistan. Palokunta joutui siivoamaan jäljet yöllisen puunkaatajan jäljiltä, jota ei näkynyt missään.

Tapaus sattui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Sääksjärventiellä Kokemäellä. Majavan kerrotaan halunneen rakentaa padon. Kokemäen palokunta joutui vastaamaan hälytykseen ja siirtämään puun pois tieltä.

— Puu oli siististi jyrsitty poikki, joten syy-yhteys siihen, miksi se makasi tien poikki, oli selvä, päivystävä palomestari Tuomas Kiskola kertoo Ylelle.

Sääksjärven ympärillä olevat laajat koskemattomat erämaa-alueet soveltuvat hyvin majaville. Silti Satakunnan palomiehet vastaavat harvoin majaviin liittyviin hälytyksiin. Useimmat puut kaatuvat lahon, iän tai myrskyjen vuoksi.

Mainos:

Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa.

— Minulla on ollut vain yksi aiempi hälytys majavan takia, joten onhan tämä varmasti epätavallista, Kiskola sanoo.

Suomalaiskoulu hyödyntää YouTubea saadakseen oppilaat lukemaan

Julkaistu 13.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Koulu Kauniaisissa käyttää VR-lasien kautta katsottavia videoita binokulaarisen näön harjoittamiseen perinteisten lukuharjoitusten sijaan. Kuvituskuva, ei koulun kokeilusta.

Lukuharjoitusten sijaan erään suomalaiskoulun oppilaat katsovat videoita, mukaan lukien YouTube-sisältöjä, VR-lasien läpi. Ideana on harjoittaa heidän silmiään lukemisen helpottamiseksi.

Helsingin kupeessa Kauniaisissa sijaitseva Hagelstamska skolan on korvannut perinteiset lukuharjoitukset laseilla, Yle raportoi. Kahdentoista viikon ajan oppilaat ovat katsoneet videoita 15 minuuttia päivässä erityisen sovelluksen kautta, joka on asennettu lasien sisään sijoitettuun matkapuhelimeen.

Videot, jotka sisältävät materiaalia YouTubesta ja Ylen ohjelmistosta, on kahdennettu siten, että kumpikin silmä näkee oman versionsa. Tavoitteena on harjoittaa binokulaarista näköä – eli sitä, miten silmät ja aivot toimivat yhdessä. Videot korvaavat lukuharjoituksen, eivät kirjoja.

Useat oppilaat kertovat tuntevansa olonsa vähemmän väsyneeksi lukiessaan.

Mainos:

Lukunopeutta mittaa lasit kehittänyt Imvi-yritys, eikä kokeilulla ole vertailuryhmää. Projektia seuraava Helsingin yliopiston kasvatustieteen yliopistonlehtori Jeanette Koskinen kirjoittaa Ylelle lähettämässään sähköpostissa, että jotkut oppilaat lukevat yhtä vähän ja yhtä vastahakoisesti kuin ennenkin, vaikka lukeminen tuntuisi vähemmän rasittavalta silmille.

"Tieteellisesti emme siis voi vielä tietää, parantaako VR-laseilla harjoittelu binokulaarista näköä tarpeeksi, jotta sillä olisi positiivinen vaikutus oppilaiden lukemiseen", hän kirjoittaa.

Suomen resepti kustannusten leikkaamiseen: Pidempi työura ja lisää tekoälyä

Hyvinvointivaltion romahdus

Julkaistu 8.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Valtiovarainministeriön virkamiehet esittelivät ehdotuksensa 7. lokakuuta 2026. Alimman eläkeiän nostaminen 70 vuoteen vaatisi poliittisia päätöksiä.

Suomalaisten on ehkä työskenneltävä 70-vuotiaaksi asti ja pienten lasten perheet voivat menettää kotihoidon tuen, jos poliitikot noudattavat valtiovarainministeriön virkamiesten esityksiä. Mitään ei ole vielä päätetty – ehdotukset ovat virkamiesten näkemys seuraavan hallituksen säästötalkoisiin.

Valtiovarainministeriö julkaisi 7. lokakuuta virkamiestensä virkamiespuheenvuoron ”Luottamus tulevaan”. Ministeriön virkamiehet ovat toimittaneet vastaavia asiakirjoja ennen hallitusneuvotteluja vuoden 1991 vaaleista lähtien. Päätökset tekevät vaaleilla valitut edustajat.

Taustalla on parlamentaarisen työryhmän helmikuussa asettama tavoite: julkista taloutta on vahvistettava 8–11 miljardilla eurolla vuoteen 2031 mennessä. Ministeriön mukaan mitään menoja tai veroja ei voida jättää tarkastelun ulkopuolelle, ja päätökset tulisi tehdä heti seuraavan vaalikauden alussa.

Finanssipolitiikan koordinaattori Lauri Kajanoja kirjoittaa, että sopeutus on ”valitettavasti niin laaja, että se vaikuttaa väistämättä monien suomalaisten arkeen”.

Mainos:

Eläkkeelle 70-vuotiaana ja kotihoidon tuen lakkauttaminen

Virkamiehet haluavat nostaa vanhuuseläkkeen alaikärajan asteittain 70 vuoteen siten, että se nousisi kuudella kuukaudella kutakin peräkkäistä ikäluokkaa kohden. Tämän jälkeen eläkeikä sidottaisiin elinajanodotteeseen. Svenska Ylen mukaan muutoksen arvioidaan lisäävän työllisten määrää ajan mittaan 50 000–120 000 hengellä.

Kotihoidon tuki, jota maksetaan perheille, jotka hoitavat pieniä lapsiaan kotona päivähoidon sijaan, poistettaisiin tai sen kestoa lyhennettäisiin merkittävästi ehdotuksen mukaan. Ministeriö haluaa tällä tavoin nostaa ”pienten lasten vanhempien osallistumisastetta työmarkkinoilla”. Toimenpide voisi luoda 10 000 uutta työpaikkaa.

Myös opiskelijat saisivat osansa. Toista samantasoista tutkintoa suorittavilta suomalaisilta perittäisiin ehdotuksen mukaan vuotuiset lukukausimaksut.

Tekoälyä, vähemmän kuntia ja polttopuun verotus

Kuntien ja hyvinvointialueiden määrää on tarkoitus vähentää rajusti. Jos kuntarakennetta ei voida muuttaa, hyvinvointialueet tai valtio voisivat ottaa tehtäviä hoitaakseen. Valtion virastojen yhdistämisen odotetaan tuovan noin 100 miljoonan euron pysyvät säästöt vaalikauden 2031–2035 loppuun mennessä.

Julkisen sektorin on myös tarkoitus ottaa tekoäly laajasti käyttöön, erityisesti verotuksessa ja asiankäsittelyssä. Lainsäädäntöä on tarkoitus muuttaa tämän mahdollistamiseksi.

Tehottomia yritystukia leikattaisiin, ja valtio myisi ehdotuksen mukaan 2–3 miljardin euron arvosta julkisesti noteerattuja osakkeita, joiden tuotot ohjattaisiin sen sijaan listaamattomiin kasvuyrityksiin. Samalla virkamiehet haluavat nostaa fossiilisten polttoaineiden veroja, poistaa turpeen energiaveron huojennukset ja ottaa käyttöön veron lämmöntuotannossa käytettävälle puulle ja polttopuulle.

Ministeriö julkaisee 26. lokakuuta tarkemmat katsaukset menoista, rakenteista ja veroista.

Suomi: Google-yhtiö raivasi metsää ilman vaadittua arviointia

Ympäristö

Julkaistu 1.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Hakattua metsää. Kuva on yleiskuva eikä esitä Muhoksen kohdetta.

Googlen suomalainen tytäryhtiö Tuike Finland raivasi Muhoksella noin 330 hehtaaria metsää suunniteltua datakeskusta varten ilman Suomen lain edellyttämää ympäristövaikutusten arviointia. Hakkuut jatkuivat elokuuhun asti, vaikka viranomainen oli jo toukokuussa päättänyt, että arviointi on välttämätön.

Tiedot perustuvat suomalaiseen Helsingin Sanomat -lehteen, joka sai haltuunsa asiakirjoja Lupa- ja valvontavirastolta (LVV).

Suomen laki edellyttää ympäristövaikutusten arviointia (YVA), kun metsää poistetaan pysyvästi yhtenäiseltä alueelta, jonka koko ylittää 200 hehtaaria.

Tuike toteaa asiakirjoissa, että hakkuut ja valmistelutyöt Muhoksella kattavat 330 hehtaaria.

Mainos:

Hakkuut alkoivat tämän vuoden maaliskuussa. Huhtikuun lopulla Tuike pyysi LVV:tä määrittelemään, tarvitaanko arviointia lainkaan.

Yhtiö ja konsulttiyhtiö Ramboll väittivät, ettei säännös soveltunut, koska se esiintyy luonnonvarojen hyödyntämistä koskevan otsikon alla, kun taas metsää raivattiin rakentamista varten.

LVV vastasi 22. toukokuuta, että hanke kuuluu suoraan YVA-velvoitteen piiriin lain hankeluettelon kohdan 2(f) perusteella. Viranomaisen mukaan metsäelinympäristöihin kuuluvat koskemattomien metsien lisäksi myös talousmetsät.

Satelliittitietojen mukaan hakkuut jatkuivat tästä huolimatta elokuuhun saakka. LVV tutkii parhaillaan, toimiko Tuike lainmukaisesti.

A composite image contrasting a clear-cut area with dense forest.
Koosteotos, jossa näkyy avohakkuualue ja tiheää metsää (arkistokuva). Kuva: PxHere/Tero Laakso (CC BY 2.0)

Yhtiö: täysin laillista

Tuikkeen vastaus saatiin maanantaina.

Yhtiö kirjoittaa, että "Tuike Finland Oy kantaa täyden vastuun omasta toiminnastaan" ja että se suoritti ennen töiden aloittamista "perusteellisen selvityksen yhteistyössä kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien ja oikeudellisten neuvonantajien kanssa".

Yhtiön mukaan johtopäätös oli, että sen toimintatapa oli "täysin laillinen ja asianmukainen". Itse puiden kaatamisen osalta yhtiö sanoet Googlen noudattaneen metsälakia.

Google suunnittelee datakeskusta myös Kajaaniin. Siellä Tuike sanoo hakkuiden kattavan "hieman alle 200 hehtaaria", mikä jää juuri arviointia edellyttävän kynnyksen alapuolelle.

Hankkeita tulisi tarkastella sitä taustaa vasten, että Google ilmoitti vain päiviä aiemmin – Helsinki Timesin mukaan – 13 miljardin euron investoinneista suomalaisiin datakeskuksiin.

HS kysyi LVV:n yksikönpäälliköltä, oliko yhtiö toteuttanut hakkuut ilman YVA-prosessia LVV:n päätöksestä huolimatta.

— Siltähän se vähän näyttää, LVV:n yksikönpäällikkö Sari Myllyoja sanoo HS:lle.

Suomen eduskunnalle luovutettiin pari viikkoa sitten 50 000 allekirjoitusta sisältävä adressi, jolla vastustetaan suuren mittakaavan datakeskuksia.

Allekirjoittajien suurimmat huolenaiheet liittyvät vaikutuksiin sähkömarkkinoilla ja paikalliseen ympäristöön.