Mainos:

Kommentti: Oikeuslaitoksemme on rikki

Päivitetty 24.10.2020, Julkaistu 24.10.2020 – Kirjoittaja Toimitus

Olemme saaneet seurata oikeuslaitoksemme murentumista, tai itseasiassa koko järjestelmän romuttumista, alkaen ihan poliisista. Helsingin poliisilaitos on erityisesti kunnostautunut puudellin roolissa. He ottavat ”tutkintaan” kerta toisensa jälkeen asioita, joilla ei ole mitään tekemistä oikeudenmukaisuuden tai lain kanssa. Poliisi aloittaa nämä farsiksi muodostuneet prosessit. Poliisilta jutut siirtyy koko kansan MitäVittua-syyttäjälle (nimi sensuroitu), joka pakkomielteisesti ajaa tuomioita tiedonvälitystä tekeville henkilöille.

Tämä MitäVittua-syyttäjä leikkii oikeussalin ulkopuolella niin sanotusti sitä hyvää tyyppiä ja koittaa vakuutella ihmisille, "juu kyllä kaikki hoidetaan lain ja oikeudenmukaisuuden mukaan". Tämä on osa peliä, älkää enää menkö tohon halpaan. Nyt ollaan viimevuosien aikana nähty toinen toistaan sakeempia päätöksiä oikeudessa, juuri tämän MitäVittua-syyttäjän ajamina. No syyttäjä ei tietenkään sitä oikeuden päätöstä tee, he ovat vaan edesauttamassa tätä järjestelmän romuttamista. Eli kun prosessi lähtee liikkeelle, tarvitaan uhriutuja, joka tekee rikosilmoituksen, poliisi tutkii, syyttäjä nostaa syytteen ja sitten valikoidaan sopiva tuomari käräjäoikeuteen antamaan tuomio. Tämä on yhteispeliä eri viranomaistahoilta, tälle koneistolle on lähes mahdoton pärjätä. Mutta vain lähes mahdoton. Tässä oikeusvaltion järjestelmässä on kuitenkin vielä ihmisiä, jotka eivät tätä toimintaa sulata, ja hyvä niin.

Ihmisiä tuhotaan kirjaimellisesti.

Oikeuslaitoksissa annetaan tänä päivänä tuomioita, jotka tuhoavat ihmisten elämän. Tuomiot tulevat poikkeuksetta tilanteesta, missä tuomittu on koittanut oikaista valheita, mitä heistä on väitetty. Tässä mustamaalaamisessa ja maalittamisessa on erityisesti kunnostautunut Yleisradio ja heidän työntekijät. Osittain on kyse siitä, että vapaat tiedonvälittäjät halutaan tuhota ja nujertaa henkisesti. Tässä ei olla luojan kiitos onnistuttu, vaikka koneisto mikä tätä yrittää, on valtava. Hyvä että meiltä löytyy vielä jääräpäisyyttä vääryyttä vastaan, ja vääryyttä edustaa poliisit, syyttäjät ja oikeuslaitos. Niille jotka yrittävät puolustaa itseään ja oikaista valheita, lätkäistään vankeustuomioita ja satojen tuhansien korvauksia niskaan. Eli jokainen ymmärtää, että kun saa niskaan tommoiset korvaukset, on turha haaveilla enää normaalista elämästä. Elämä muuttuu radikaalisti, et voi omistaa mitään, ei kannata käydä töissä jne. Eli koitetaan syrjäyttää henkilö, joka on vain puolustanut itseään valheilta.

Mainos:

Jos vapaa tiedonvälittäminen koetaan näin vakavaksi uhaksi viranomaistahoilta, niin sopii kysyä, miksi se on heille uhka? Juuri tämä on se kysymys, mitä pitää pohtia! Onko siellä järjestelmässä jotain sellaista, mitä ei saa tuoda päivänvaloon? Aikaisemmin jo mainitsin, että henkilöt ketkä tekee tiedonvälitystä, ovat jääriä ja vähät välittävät mistään ohjauksesta. Eli ovat valmiita tuomaan sitä rehellistä tietoa esiin, heitä ei voi ohjailla mitenkään ja tämä näyttää pelottavan näitä oikeusjärjestelmän romuttajia.

Jos olet väärää mieltä, niin sinut tullaa tuomitsemaan ja elämäsi tuhotaan. Onko meidän oikeusjärjestelmä rakennettu hiljentämään väärää mieltä olevat? Nyt koetun mukaan on! Siitä pitää huolestua ihan jokaisen tässä maassa poliitikkoja myöden. Oikeusjärjestelmä  ja tiedon välittäminen on kaikista tärkein asia yhteiskunnassa ihmisille. Älkää antako näiden mätien omenien tuhota vapaata tiedonvälitystä, se on se ase, millä tätä oikeusvaltion romuttamista vastaan voidaan taistella. Muistakaa: kun se voitto meille lopulta tulee, niin siellä saa ihan muut henkilöt tuomioita kuin me vapaat tiedonvälittäjät

Toimittajaliiton puheenjohtaja
Juha Korhonen

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

26 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Psychic Dictatorship
Psychic Dictatorship
5 years ago

Jo vanhimmassa tunnetussa oikeusjärjestelmässä eli Hammurabin laissa ilmaistiin selkeästi keskeinen oikeusperiaate ja se oli heikkojen kansalaisten tai kansalaisryhmien puolustaminen vahvempia vastaan. Vahvat saavat itselleen ”oikeutta” ylivertaisen asemansa avulla. Valtio on perustettu sitä varten, että siellä kuitenkin kollektiivisella päätöksellä ehkäistään tyrannien ja pikkuhitlereitten ylivalta. Myös heikossa asemassa olevien ihmisten on saatava oikeutta ja lain suojaa. Näin kaikki saadaan vapaaehtoisesti toimimaan yhteisen hyvän eteen.

Oikeusvaltiossa kaiken vakavan yhteistoiminnan tulisi perustua tasavertaisiin sopimuksiin kansalaisten välillä. Toinen osapuoli voi irtaantua sopimuksesta, jos kokee sen alistavana ja omaa ihmisarvoaan loukkaavana. Oikeuslaitos on perustettu sitä varten, että tämä kansalaisten välinen yhdenvertaisuus sopimusosapuolina toteutuu. Se ei ole vahvemman tai hegemonian saavuttaneen osapuolen ylivallan sinetöimislaitos, jollaiseksi se on Suomessa jo muodostunut. Meidän oikeuslaitoksemme on luonteeltaan kommunistien tai fasistinen eli sen tarkoituksena on suojella valtiota sitä arvostelevia kansalaisia vastaan. Samalla se suojelee niitä ihmisiä, jotka ovat hivuttaneet itsensä edulliseen asemaan valtiossa. Tämän aseman he haluavat säilyttää ja ovat taivuttaneet oikeuslaitoksen puolelleen. Jos tilanne jatkuu pitkään tällaisena, oikeuslaitoksesta tulee korruptiota edistävä ja säilyttävä laitos, koska se estää järjestelmän itsekritiikin.

Pekka Kuismasaari
Pekka Kuismasaari
5 years ago

Eduskunta säätää Suomessa lait. ”Sananvapaus” laki on ollut sama viimeiset 25 vuotta. Samoin tuomioita myös kunnianloukkauksista jaetaan koko ajan. Ei tässäkään jutussa mainittu tuomio ole mitenkään poikkeuksellinen. Ihmettelen, että miten kukaan voi olla niin tietämätön laista, että kirjoittelee törkyä olettaen, että pääsee pälkähästä, koska sananvapaus?

puolueeton
puolueeton
5 years ago

Pitää olla kovin tietamaton lakitupien tuomioista, ellei ole huomannut sananvapauden rajoitusten lisaantymisen tapahtuneen viime vuosina. Lait ovat entiset, lakien tulkinta on muuttunut. Siitä on jo todisteena vihapuhe, jota sanaa ei laki tunne. Laki ei vihapuhetta vielä tunne, koska sana on uusi suomen kielessäkin.

juha II
juha II
5 years ago

Nämä stalinmaiset näytösoikeudenkäynnit ovat tilatut EU:n taholta ja kuuluu juutalais miljardöörin George Soroksen kansanvaihto-ohjelmaan, jonka pioneerityttönä toimii ddr:läinen muinaisjäänne liittokansleri Angela Merkel, jonka rakkain haave on tuhota Eurooppa ettei siitä jää muuta kuin kourallinen tuhkaa!!!

nakki makkara
nakki makkara
5 years ago

Lawfare, warfare, hybrid warfare, information warfare.

Mikä olisi sopiva suomennos ”oikeussodankäynnille”? Mikä ero on informaatiosodankäynnin tutkijalla ja itse informaatiosotatoimia suorittavalla operaattorilla? Sodassahan pitää harhauttaa ja naamioitua, jotta menestyisi paremmin. Pelottava ja armoton sissi Möttönen työntää piponsa laskokseen kuusen havun. Informaatiosotilas laittaa eteensä kyltin, että tutkija tai toimittaja. Vai onko kyse siitä, että Möttönen on pukenut koiralle pommirepun ja laskenut sen vapaaksi vihollisleiriin?

Vanhan liiton journalisti
Vanhan liiton journalisti
5 years ago
Reply to  nakki makkara

Kyllä, asia on juuri näin.

Tilanne on mennyt sellaiseksi, että aina kun joku esiintyy ”tutkijan” tai ”toimittajan” nimikkeellä tämäntyyppisissä kysymyksissä, on yleisön syytä olla varuillaan.

Ja mikäli sama ”tutkija” tai ”toimittaja” pääsee toistuvasti esittelemään näkemyksiään jossain suuressa globalismin agendaa edustavassa valtamediassa (esim. Yle, Helsingin Sanomat, Suomen Kuvalehti tai isoille maakuntalehdille materiaalia toimittava Lännen Media), voidaan käytännössä 100-prosenttisella varmuudella sanoa, että kyseessä ei ole mikään aito puolueeton tutkimus tai tutkivan journalismin harjoittaminen, vaan nimenomaan tutkimuksen tai tutkivan journalismin valekaapuun puettu poliittinen propaganda.

mökkiläinen
mökkiläinen
5 years ago

Mielestäni pitäisi puhua juuri informaatiosodasta. Onko oikein faktoihin perustuen kyseenalaistaa Suomessa harjoitettu kulttuurimarksismi, jonka allekirjoittavat välillisesti kaikki puolueet perussuomalaisia ja kd:ta lukuunottamatta? Valtamedian aivopesemät kansalaiset kyllä heräävät realismiin kun Suomi on täysin vararikossa. Media on syyllinen siihen, että Suomessa on valehdeltu korrektisti koko 2000-luku.

Kaija
Kaija
5 years ago

Niin totta nämä jutut tällä sivulla että oikein tekee pahaa !!

Birccos
Birccos
5 years ago
Reply to  Kaija

Kaijan kommentti osuu kohdalleen, tekee häijyä. Taistelutantereella eletään. Sisäinen sodan käynti senkuin kiihtyy. Ja kansalaiset tässä kärsii ja tulee kärsimään vieläkin enemmän. Miten tähän on tultu ! Ja tähän on tultu niin pahasti ettei ulospääsyä näy. Tarvitaan todellista johtajaa, nyt on vain sokeita, jotka opastavat sokeita. Vapaa muurarien joukosta tuskin löytyy, ei ainakaan sloossin ylä hyllyltä. Siellä vedetään omaan pussiin ja vihataan köyhää kansaa. Puistattaa tulevaisuuden näkymät, kun Informaatio pimeys sakenee.

Kysymyksiä - missä vastaukset ?
Kysymyksiä - missä vastaukset ?
5 years ago

Naton ja EU:n hybridiosaamiskeskuksen (Suomessa !!!) johtaja Teija Tiilikainen osallistui hiljattain lokakuun alussa amerikkalaisen Brooking- ajatushautomon tilaisuuteen, jossa keskusteltiin disinformoidusta demokratiasta ja informaatiosodankäynnin tulevaisuuden näkymistä. Vaikuttaa siltä, että kyseessä on uusi totalitarismin muoto ja kuitenkin asetelma on tuttu ja vanha: rikas eliitti rapakon takana plus täällä vastaan pieni, köyhä ihminen.

Salaisuuden, vaitiolon ja syytesuojan takana voidaan suunnitella mitä tahansa kansalaisten perusihmisoikeuksien loukkaamiseksi. Meille ei sitä kerrota, voimme vain aprikoida, miksi juuri Suomeen on perustettu tällainen kyseenalainen tiedustelu-ja propagandaelin, hybridiosaamiskeskus ? Emme tarvitse sitä. Maksammeko vielä veroja sen ylläpidosta ? Kohta 25 % työttömyydestä kärsivillä paikkakunnilla ei tällaisia kuluja kaivata. Juonitteluista kansalaisten vaientamiseksiko luovutamme joka kuukausi rahaa ? Mikä kytkös hok:lla on presidenttiin, puolustuslaitokseen, poliisiin, oikeuslaitokseen, virkamiehiin ja poliitikkoihin, koululaitokseen ? Ainakaan se ei näytä kestävän päivänvaloa.

Kaiken lisäksi seuraava hiuksia nostattava kytkös : Brooking-instanssin päärahoittajana toimii Bill ja Melinda Gatesin säätiö. Sama, joka myös päärahoittaa WHO:n, josta tulevat kaikki määräykset THL:lle ja vastaaville terveyslaitoksille ympäri maailmaa. Bill on ilmoittanut haluavansa rokottaa 7 miljardia ihmistä feikkitautia, coronaa vastaan. Varmaan olisi tuottoisa bisnes ! – Tämä ”epidemia” on ollut koko ajan disinformaatioharjoitus, uutta sodankäyntiä – näin muodostuu kokonaiskuva siitä, mikä on menossa. Se on yritys orjuuttaa ihmiset globaalisti.

Historiaa tunteva
Historiaa tunteva
5 years ago

Käsittääkseni tuo hybridiosaamiskeskus perustettiin Suomeen juuri siksi, koska olosuhteet täällä ovat kaikkein ihanteellisimmat. Siis EU-eliitin näkökulmasta kaikkein ihanteellisimmat.

Monissa muissa Euroopan maissa on kansan keskuudessa vielä jäljellä jonkin verran tervettä itsetuntoa. Tämä näkyy niin tavallisten rivikansalaisten kuin poliittisten päättäjienkin keskuudessa – ja ilmenee esimerkiksi kansan nousemisena barrikadeille jotain älyttömyyksiä vastaan sekä toisaalta myös päättäjien pyrkimyksenä vastustaa (tai ainakin kiertää) sellaisia EU-eliitin antamia määräyksiä, joissa ei ole mitään järkeä ja jotka ovat oman maan kannalta suorastaan haitallisia.

Meillä Suomessa ei tällaista perinnettä juurikaan ole.

Koska Suomi on ollut lähes koko historiansa ajan jonkun muun maan alaisuudessa, on suomalaisiin päässyt juurtumaan joku kummallinen alamaismentaliteetti. Sen mukaan kaikkein suurin hyve on nöyryys ja ehdoton kuuliaisuus vallanpitäjiä kohtaan! Aina kun sieltä emämaasta on joku uusi määräys annettu, ovat suomalaiset ryhtyneet sitä innolla toteuttamaan. Monesti on esiintynyt jopa kilpailua siitä, kuka kaikkein kuuliaisimmin ja täydellisimmin nyt noudattaa tätä uutta määräystä – jopa sellaisissakin tapauksissa, kun kyseinen määräys on aivan älytön ja Suomen kannalta jopa vahingollinen.

Myös suomalaiset poliitikot ja virkamiehet lankeavat tähän samaan nöyristelyyn. Luontaisen alamaismentaliteetin lisäksi moni heistä laskee myös sen varaan, että tämä on hyvä keino edistää omaa uraa. Kun poliitikko tai virkamies pystyy näyttämään omille esimiehilleen, että juuri hänen alueellaan tai juuri hänen johtamassaan virastossa on näitä ”ylhäältä annettuja” määräyksiä noudatettu kaikkein kuuliaisimmin ja ilman minkäänlaisia soraääniä, nämä ”ylemmät tahot” sitten huomaavat tämän pikkunilkin kyvyt ja palkitsevat hänet jossain vaiheessa ylennyksellä johonkin vielä parempaan ja isopalkkaisempaan virkaan. (Jyrki Kataisen tapaus oli suoranainen malliesimerkki tästä menettelystä.)

teija-äiti
teija-äiti
5 years ago

Kiitos Juha tästä kirjoituksesta. On todella aika, että asiasta ja ongelmasta puhutaan rehellisesti ja avoimesti.

Kysymyksiä- missä vastaukset ?
Kysymyksiä- missä vastaukset ?
5 years ago

Rapparipyramidi- käskytysjärjestelmä ylhäältä alas ja ” hengen uhalla vaikene”- lupauksella varjeltuna on rakenne, joka kasvattaa alamaisuutta, kun se heijastuu yhteiskunnan asenteisiin.

Kirjailija Dostojevski toi jo kauan sitten esiin ettei suomalaisilla ole luontaista kykyä itsenäiseen valtion muodostamiseen. Näin ollen Historiaa tunteva tuntee historian. Voisimme kuitenkin kansakuntana kehittyä ja nousta uuteen terveeseen itsetuntoon.

markku valkama
markku valkama
5 years ago

Pojat vissiin kotiutunut Putinlandiasta koulutuksesta. Putin haluaa horjuttaa länsimaita, eräs keino on oikeusvaltion horjuttaminen

Psychic Dictatorship
Psychic Dictatorship
5 years ago
Reply to  markku valkama

Leimakirveesi on kovin kulunut. Mitäpä jos kirjoittaisit asiaa. Onko sinulla oikeusfilosofiaa koskevia näkemyksiä? Miksi oikeusjärjestelmä on perustettu? Kuinka oikeusperiaatteet toteutuvat, jos järjestelmä alkaa suosia kulttuurissa hegemonian saavuttanutta osapuolta. Oletko katsonut Oikeuden Jumalatarta esittävä patsasta? Miksi sen silmät ovat sidotut ja miksi se pitelee kädessään vaakaa?

Historiaa tunteva
Historiaa tunteva
5 years ago
Reply to  markku valkama

Psychic Dictatorship on aivan oikeassa. Tuollainen Putin-kortin (tai natsikortin tai rasismikortin) heiluttaminen on aika väsähtänyttä meininkiä.

Käytännössähän tuo kertoo vain siitä, ettei kyseisellä henkilöllä ole mitään päteviä argumentteja, joten hän joutuu sitten paremman puutteessa turvautumaan tuollaiseen.

Kiikari
Kiikari
5 years ago

Tämä liittyy suoraan myös NOKIA/Elcotec -skandaaliin. Kun ihmiset eivät ajattele eivätkä ota selvää, he eivät kykene oudoksumaan sitä kivenkovaa faktaa että Suomeen on pesiytynyt johtajaeliitti jolle on täysin yks hailee ttä Kiinassa jahdataan ja massamurhaillaan yhä tänään väärää mieltä olevia.

Miten niin?

Suurin osa niistä vuosittaisista miljardituloista joita taottiin NOKIAn ja Elcotecin toimesta alihankkijoineen Euroopassa siirtyivät tämän massiivisen petos-operaatiovyyhdin myötä eräälle FOXCONN (nimi suomennettuna ”huijaava kettu”), kiinalaiselle korporaatiolle joka nauttii ihmislahtari-hallituksen, Kiina kommunistisen totalitaristisen helvetinkoneiston suosiota.

Upsalan ei ekonomi
Upsalan ei ekonomi
5 years ago
Reply to  Kiikari

Tiedättehän ”Hankkenin” ruotsinkielisen kauppakorkeakoulun. Siellä kasvatetaan ”svekomaaneja”, joilla on ruotsalaisen eliitin tuki. Talvivaara skandaali on yksi esimerkki aiheesta. Samoin metsäteollisuuden känkkääminen suurelta osaltaan ruotsalaisomistukseen.

Totta vai tarua?
Totta vai tarua?
5 years ago

Hallituksemme on läpimätä mafiajuntta, ei vain oikeuslaitos. Islamisaatio ja epämääräisen väestön massamaahantuonti lisää alle kirjattuja asioita valtavasti, ja tahallisesti:

Ihmiskaupan ilmenemismuotoja ovat muun muassa:

-seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvä ihmiskauppa eli henkilön pakottaminen prostituutioon, hänen hyväksikäyttönsä seksiteollisuuden alalla, tai muu seksuaalinen hyväksikäyttö ja seksiorjuus
-työvoiman hyväksikäyttöön liittyvä ihmiskauppa
-pakkoavioliitto
-lapsikauppa (lapsiin kohdistuva ihmiskauppa) ja adoptioon pakottaminen
-kerjäämiseen pakottaminen
-rikollisuuteen pakottaminen, sekä
-elinkauppa

Jones
Jones
5 years ago

Jo aikoinaan Ior Bockin murha näytti missä mennään. Syytetystä tehtiin uhri jopa mediassa. Iltalehti kirjoitti asiasta näin aikoinaan:
-Intialaismies lähti Helsingin käräjäoikeudesta Vantaan vankilaan päästettäväksi vapaaksi.

– Saa nähdä, miten hänen elämänsä järjestyy, jääkö hän nyt Suomeen tai miten hän pääsee kotimaahansa ja millä aikataululla.

Mies on tuntenut huonoa omaatuntoa teostaan.

– Kyllä hän on edelleen koko ajan ollut hirveän surullinen tästä tapahtumasta ja katunut tätä tekoa, mutta hän oli silloin sairastunut, ne olosuhteet siellä työpaikalla johtivat siihen sairastumiseen, ja ne vaikuttivat juuri tähän syyntakeettomuuteen.

– Siellä oli tavallaan tiukat olot ja tietysti tämä Ior Bockin henkilökin vähän vaikutti, ja nämä nämä mytologiat ja muut. Nämä ovat sellaisia asioita, mitä siellä mielentilatutkimuksessa käsiteltiin tarkemmin ja mitkä asiat taas määrättiin salaiseksi eli en voi niistä sen tarkemmin kertoa.

-Syytetty puhkesi itkuun kuultuaan tuomion.

Tämä juttu on sittemmin sensuroitu iltalehdestä, joten tämä linkki ei enää toimi.
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/201108160105155

Toisessa tapauksessa iltasanomissa tai iltalehdessä oli juttua siitä, että eräs ulkomaalainen mies oli hinkkaillut pikkupoikien pippeleitä ja peräreikiä. Korkein oikeus ei tuominnut, koska korkeimman oikeuden mukaan se kuului hänen kulttuuriinsa. Mistä maasta mies oli kotoisin, ei jutussa kerrottu. Joten onko väärin kirjoitella että joidenkin kulttuuriin kuuluu moiset tavat, koska jopa korkein oikeuskin on ollut tätämieltä. Nyt sitten alennetaan suojaikärajaa 12-vuoteen. Näin Suomessa toimitaan.

Global CCCP
Global CCCP
5 years ago
Reply to  Jones

Sandy Hook -kouluterroritapahtumasta on tosi erikoista kovaa dataa saatavilla. Tämä esimerkkinä kuinka rikki USA:n oikeuslaitos on (ja valtamedia, joka todisteidenkin valossa yhä levittää samoja valheita):

Yksi ”tapetuista” pojista ilmestyi myöhemmin Pakistanissa tapahtuneen terroriteon kuolleiden listalle – sama valokuva jopa.

Toistuvista pyynnöistä huolimatta ei olla saatu yhdenkään lapsen kuolintodistusta esille. Yksi feikki saatiin, ja se oli niin feikki että jokainen voi todeta sen feikiksi.

Vaikka on totta ja jokaisen virallisista papereista todistettavissa että väitettyä tappajaa ei voida mitenkään liittää tapahtumaan, tuomittiin hänet. Lukuisat väitetyt luodit olivat eri aseesta kuin mitä ”tekijällä” oli väitetysti, ja muuta vastaavaa joka ei mitenkään sido väitettyä terroriteon toteuttajaa tapahtumaan.

Ambulanssi- ja muu henkilökunta, saavuttuaan paikalle, ei saanut mennä kouluun antamaan ensiapua mahdollisille haavoittuneille, vaan heidät passitettiin viereiseen rakennukseen. Mitä heidän ei sallittu näkevän?

Kun koulu sittemmin purettiin maan tasalle, pakotettiin jokainen siellä purkuhommissa oleva allekirjoittamaan vaitiolopaperit. Miksi?

Vaikka väitettiin että koulussa oli yli 400 lasta tapahtumahetkellä, ei ole AINUTTAKAAN kuvaa missä näkyy enempää kuin parisenkymmentä lasta.

Yhdessä kuvaparissa näkee että ”lasten hätäsiirrossa pois ampujan ulottuvilta” pysähtyi jono jossakin kohtaa toviksi jotta saatiin lapset eri paikkoihin jonossa, valokuvaamista varten!

Yhdenkään haastatellun vanhemman todellista surua ei ole ilmennyt. Jos lapsi tosiaan kuolee, on reaktio ihan eri kuin näillä ”murhatun lapsen vanhemmilla”.

Koulun pihalla ei ole vuoden 2008 jälkeen määrättyjä uusia invapaikkamerkintöjä, vaan siellä on ne vanhat, tapahtumahetkellä laittomat.

Koulu suljettiin vuonna 2008 virallisen tiedon mukaan. Tätä vahvistaa lopulta, kovan vänkäämisen jälkeen saatujen sähköpostitietojen kautta, kun mitään email-liikennettä ei koululla ole ollut vuoden 2008 jälkeen.

Koulu purettiin pian Sandy Hooks- tapahtuman jälkeen. Kunta sai 50 miljoonaa uutta koulua varten, kun normaali budjetti on alle 10 miljoonaa.

Siinä vasta pintaraapaisu. Lisää: lightonconspiracies.com

Tuolla sivustolla on yksityiskohtaista dataa kymmenistä muista vastaavista globalistiterroriteoista. Sama kaava monin eri yksityiskohdin, samoja näyttelijöitä useammissa tapahtumassa, joissakin näkyy esimerkiksi elokuvateollisuudesta tuttuja merkkejä, esimerkiksi mihin kohtaan näyttelijöiden pitää ajaa autolla.

ZvdiDrei
ZvdiDrei
5 years ago
Reply to  Global CCCP

Heh, muslimi on tehnyt videon Wienin uudesta terrori-iskusta, väittää sitä false flag-hyökkäykseksi. Käytä subtitles – english tai suomi. Kääntää paremmin englanniksi.

ZvdiDrei
ZvdiDrei
5 years ago
Reply to  ZvdiDrei

Linkki:

youtube.com/watch?v=e_sAQuRaDko

Huomionarvoista
Huomionarvoista
5 years ago

Joku voisi väittää että oikeuslaitoksemme ei ole rikki. Se on vain valjastettu kansainvälisen suurpääoman rengiksi, kuten kautta maailman on tapahtunut. Oikeuslaitoksemme on ehjä rikollis-syndikaattien näkökulmasta. Se pelaa niiden pussiin sujuvasti ja tehokkaasti.

Seuraava sitaatti paljastaa kuinka vaarallisesti maamme mafia valtamedioineen ja oikeuslaitoksineen toimii korruption kierteessä ollessaan hyvää pataa globalisti-ganstereiden ja miljardööri-pankstereiden kanssa:

”Newstarget kertoo samaan vyyhtiin liittyen, että uudet paljastukset osoittavat Hunter Bidenin pyytäneen varakkaalta kiinalaiskumppanilta neuvotteluissa usean miljoonan dollarin huvilaa ja kauniita naisia. Paljastusten mukaan Hunter Biden tapasi useasti kiinalaisia, joista ainakin osa oli viranomaisia, aikana kun Joe Biden oli varapresidenttinä.”

Historiaa tunteva
Historiaa tunteva
5 years ago

”…uudet paljastukset osoittavat Hunter Bidenin pyytäneen varakkaalta kiinalaiskumppanilta neuvotteluissa usean miljoonan dollarin huvilaa ja kauniita naisia. Paljastusten mukaan Hunter Biden tapasi useasti kiinalaisia, joista ainakin osa oli viranomaisia, aikana kun Joe Biden oli varapresidenttinä.”

Tuosta touhusta tulevat mieleen ex-diktaattori Saddam Husseinin pojat.

Hehän myös viettivät makeaa playboy-elämää isäpappansa aseman turvin. Oli loistoautoja ja upeita huviloita, joissa vietettiin rajuja bileitä. Viinaa ja muita aineita riitti, samoin myös kauniita naisia.

Vaikkei pojilla ollut mitään varsinaista koulutusta eikä ammatillista pätevyyttä, oli kummallekin järjestetty hyvät asemat. Ja tietenkin suhteet valtamediaan olivat aivan erinomaiset; vaikka pojat olisivat syyllistyneet millaisiin rötöstelyihin tahansa, ei valtamedia koskaan kirjoittanut heistä ainuttakaan poikkipuolista sanaa.

teija-äiti
teija-äiti
5 years ago

hämeenlinnan poliisilaitos osaa ihan saman mallin. sama pätee niillä paikkakunnilla joissa korruptio rehoittaa. hämeenlinnan poliisilla on vuosia ollut ihan julkisesti se maine että se ei korruptiota tutki. johtuisiko siitä että korruptio taitaa olla käsite joka on vähän hukassa.
lisäksi se ei tutki virkarikoksia. se on vuosien ajan ollut suuri ongelma.

Suomen resepti kustannusten leikkaamiseen: Pidempi työura ja lisää tekoälyä

Hyvinvointivaltion romahdus

Julkaistu 8.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Valtiovarainministeriön virkamiehet esittelivät ehdotuksensa 7. lokakuuta 2026. Alimman eläkeiän nostaminen 70 vuoteen vaatisi poliittisia päätöksiä.

Suomalaisten on ehkä työskenneltävä 70-vuotiaaksi asti ja pienten lasten perheet voivat menettää kotihoidon tuen, jos poliitikot noudattavat valtiovarainministeriön virkamiesten esityksiä. Mitään ei ole vielä päätetty – ehdotukset ovat virkamiesten näkemys seuraavan hallituksen säästötalkoisiin.

Valtiovarainministeriö julkaisi 7. lokakuuta virkamiestensä virkamiespuheenvuoron ”Luottamus tulevaan”. Ministeriön virkamiehet ovat toimittaneet vastaavia asiakirjoja ennen hallitusneuvotteluja vuoden 1991 vaaleista lähtien. Päätökset tekevät vaaleilla valitut edustajat.

Taustalla on parlamentaarisen työryhmän helmikuussa asettama tavoite: julkista taloutta on vahvistettava 8–11 miljardilla eurolla vuoteen 2031 mennessä. Ministeriön mukaan mitään menoja tai veroja ei voida jättää tarkastelun ulkopuolelle, ja päätökset tulisi tehdä heti seuraavan vaalikauden alussa.

Finanssipolitiikan koordinaattori Lauri Kajanoja kirjoittaa, että sopeutus on ”valitettavasti niin laaja, että se vaikuttaa väistämättä monien suomalaisten arkeen”.

Mainos:

Eläkkeelle 70-vuotiaana ja kotihoidon tuen lakkauttaminen

Virkamiehet haluavat nostaa vanhuuseläkkeen alaikärajan asteittain 70 vuoteen siten, että se nousisi kuudella kuukaudella kutakin peräkkäistä ikäluokkaa kohden. Tämän jälkeen eläkeikä sidottaisiin elinajanodotteeseen. Svenska Ylen mukaan muutoksen arvioidaan lisäävän työllisten määrää ajan mittaan 50 000–120 000 hengellä.

Kotihoidon tuki, jota maksetaan perheille, jotka hoitavat pieniä lapsiaan kotona päivähoidon sijaan, poistettaisiin tai sen kestoa lyhennettäisiin merkittävästi ehdotuksen mukaan. Ministeriö haluaa tällä tavoin nostaa ”pienten lasten vanhempien osallistumisastetta työmarkkinoilla”. Toimenpide voisi luoda 10 000 uutta työpaikkaa.

Myös opiskelijat saisivat osansa. Toista samantasoista tutkintoa suorittavilta suomalaisilta perittäisiin ehdotuksen mukaan vuotuiset lukukausimaksut.

Tekoälyä, vähemmän kuntia ja polttopuun verotus

Kuntien ja hyvinvointialueiden määrää on tarkoitus vähentää rajusti. Jos kuntarakennetta ei voida muuttaa, hyvinvointialueet tai valtio voisivat ottaa tehtäviä hoitaakseen. Valtion virastojen yhdistämisen odotetaan tuovan noin 100 miljoonan euron pysyvät säästöt vaalikauden 2031–2035 loppuun mennessä.

Julkisen sektorin on myös tarkoitus ottaa tekoäly laajasti käyttöön, erityisesti verotuksessa ja asiankäsittelyssä. Lainsäädäntöä on tarkoitus muuttaa tämän mahdollistamiseksi.

Tehottomia yritystukia leikattaisiin, ja valtio myisi ehdotuksen mukaan 2–3 miljardin euron arvosta julkisesti noteerattuja osakkeita, joiden tuotot ohjattaisiin sen sijaan listaamattomiin kasvuyrityksiin. Samalla virkamiehet haluavat nostaa fossiilisten polttoaineiden veroja, poistaa turpeen energiaveron huojennukset ja ottaa käyttöön veron lämmöntuotannossa käytettävälle puulle ja polttopuulle.

Ministeriö julkaisee 26. lokakuuta tarkemmat katsaukset menoista, rakenteista ja veroista.

Suomi: Google-yhtiö raivasi metsää ilman vaadittua arviointia

Ympäristö

Julkaistu 1.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Hakattua metsää. Kuva on yleiskuva eikä esitä Muhoksen kohdetta.

Googlen suomalainen tytäryhtiö Tuike Finland raivasi Muhoksella noin 330 hehtaaria metsää suunniteltua datakeskusta varten ilman Suomen lain edellyttämää ympäristövaikutusten arviointia. Hakkuut jatkuivat elokuuhun asti, vaikka viranomainen oli jo toukokuussa päättänyt, että arviointi on välttämätön.

Tiedot perustuvat suomalaiseen Helsingin Sanomat -lehteen, joka sai haltuunsa asiakirjoja Lupa- ja valvontavirastolta (LVV).

Suomen laki edellyttää ympäristövaikutusten arviointia (YVA), kun metsää poistetaan pysyvästi yhtenäiseltä alueelta, jonka koko ylittää 200 hehtaaria.

Tuike toteaa asiakirjoissa, että hakkuut ja valmistelutyöt Muhoksella kattavat 330 hehtaaria.

Mainos:

Hakkuut alkoivat tämän vuoden maaliskuussa. Huhtikuun lopulla Tuike pyysi LVV:tä määrittelemään, tarvitaanko arviointia lainkaan.

Yhtiö ja konsulttiyhtiö Ramboll väittivät, ettei säännös soveltunut, koska se esiintyy luonnonvarojen hyödyntämistä koskevan otsikon alla, kun taas metsää raivattiin rakentamista varten.

LVV vastasi 22. toukokuuta, että hanke kuuluu suoraan YVA-velvoitteen piiriin lain hankeluettelon kohdan 2(f) perusteella. Viranomaisen mukaan metsäelinympäristöihin kuuluvat koskemattomien metsien lisäksi myös talousmetsät.

Satelliittitietojen mukaan hakkuut jatkuivat tästä huolimatta elokuuhun saakka. LVV tutkii parhaillaan, toimiko Tuike lainmukaisesti.

A composite image contrasting a clear-cut area with dense forest.
Koosteotos, jossa näkyy avohakkuualue ja tiheää metsää (arkistokuva). Kuva: PxHere/Tero Laakso (CC BY 2.0)

Yhtiö: täysin laillista

Tuikkeen vastaus saatiin maanantaina.

Yhtiö kirjoittaa, että "Tuike Finland Oy kantaa täyden vastuun omasta toiminnastaan" ja että se suoritti ennen töiden aloittamista "perusteellisen selvityksen yhteistyössä kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien ja oikeudellisten neuvonantajien kanssa".

Yhtiön mukaan johtopäätös oli, että sen toimintatapa oli "täysin laillinen ja asianmukainen". Itse puiden kaatamisen osalta yhtiö sanoet Googlen noudattaneen metsälakia.

Google suunnittelee datakeskusta myös Kajaaniin. Siellä Tuike sanoo hakkuiden kattavan "hieman alle 200 hehtaaria", mikä jää juuri arviointia edellyttävän kynnyksen alapuolelle.

Hankkeita tulisi tarkastella sitä taustaa vasten, että Google ilmoitti vain päiviä aiemmin – Helsinki Timesin mukaan – 13 miljardin euron investoinneista suomalaisiin datakeskuksiin.

HS kysyi LVV:n yksikönpäälliköltä, oliko yhtiö toteuttanut hakkuut ilman YVA-prosessia LVV:n päätöksestä huolimatta.

— Siltähän se vähän näyttää, LVV:n yksikönpäällikkö Sari Myllyoja sanoo HS:lle.

Suomen eduskunnalle luovutettiin pari viikkoa sitten 50 000 allekirjoitusta sisältävä adressi, jolla vastustetaan suuren mittakaavan datakeskuksia.

Allekirjoittajien suurimmat huolenaiheet liittyvät vaikutuksiin sähkömarkkinoilla ja paikalliseen ympäristöön.

Harvinainen Muumimuki myytiin ennätyssummalla

Julkaistu 24.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Testiversio "Diving with Seashells" valmistettiin kymmenen kappaletta ja jaettiin Arabian tehtaan henkilökunnalle.

Harvinainen Muumimuki on myyty 46 023 eurolla. Muumimukit rahaksi -verkkokaupan mukaan kyseessä on korkein tunnettu summa, joka Muumimukista on koskaan maksettu.

Kauppa kertoi keskiviikkona, että huutokauppa alkoi viime vuoden lopulla ja viisi huutajaa tarjosi yli 40 000 euroa. Ostaja on liikkeen mukaan pitkäaikainen keräilijä Pohjoismaista. Kauppa viimeisteltiin huhtikuussa.

Muki on nimeltään Uimahyppy simpukoilla, ruotsiksi Simhopp med snäckskal. Tavallinen Uimahyppy-muki oli sarjan ensimmäinen kesämuki ja se ilmestyi vuonna 2006. Simpukkaversio oli Arabian koesarja, joka ei koskaan tullut myyntiin. Se annettiin tehtaan henkilökunnalle. Kauppa arvioi, että mukeja on jäljellä noin kymmenen kappaletta.

Ennätys on kaupan oma, ei riippumaton rekisteri

Muumimukit rahaksi -yrityksen toimitusjohtaja Rasmus Rantanen kertoi ruotsinkieliselle Ylelle odottaneensa ennätystä, sillä vastaava muki myytiin edellisen kerran julkisesti viisi vuotta sitten noin 23 000 euron vastaavalla summalla ruotsalaisessa huutokaupassa.

Mainos:

Hän myöntää myös, että vielä korkeampi summa on saatettu maksaa yksityisesti. Piirit ovat kuitenkin pienet, ja hänen mukaansa tällainen kauppa olisi todennäköisesti tullut tietoon.

Kauppa viittaa myös vuoden 2004 Fazer-mukiin, jota valmistettiin 400 numeroitua kappaletta, toisena erittäin arvostettuna painoksena. Kauppa arvioi sen arvoksi 15 000 euroa.

Google ostaa puolet suomalaisen ydinvoimalan sähköstä vuoteen 2049 asti

Euroopan energiakriisi

Julkaistu 18.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Google on allekirjoittanut sähkön ostopöytäkirjan, joka kattaa puolet Loviisan kapasiteetista vuosina 2030–2049. Arkistokuva vuodelta 2020.

Google kertoo investoivansa vähintään 13 miljardia euroa suomalaisiin datakeskuksiin vuosina 2027 ja 2028 – yhtiön mukaan kyseessä on sen suurin yksittäinen investointi Euroopassa. Samalla Google on allekirjoittanut Fortumin kanssa sähkönostosopimuksen, joka varaa vuodesta 2030 vuoteen 2049 asti jopa puolet Suomen Loviisan ydinvoimalan kapasiteetista.

Ilmoitus tehtiin 9. syyskuuta. 13 miljardia euroa on Googlen oma kaksivuotinen investointikehys, ei laskelma täysin uusista projekteista.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kutsui päätöstä osoitukseksi Suomen vahvuuksista ja sanoi lehdistötilaisuudessa:

— Tämä tarkoittaa työpaikkoja, paljon työpaikkoja suomalaisille ympäri Suomen. Investointien odotetaan tuovan kunnille merkittäviä verotuloja.

Mainos:

Puolet voimalasta varattu – uusi ydinvoima vasta paperilla

Paketin konkreettinen osa on sähkö. Google ja Fortum ovat allekirjoittaneet 22-vuotisen sopimuksen, joka kattaa 50 prosenttia Loviisan kapasiteetista vuosina 2030–2049. Kyse on verkossa jo olevasta energiasta, ei uudesta voimalasta. Reaktorit otettiin käyttöön vuosina 1977 ja 1980, ja ne vastaavat noin 10 prosentista Suomen sähkönntuotannosta. Puolet tästä on noin 4 terawattituntia vuodessa – suunnilleen saman verran kuin kaksi miljoonaa pientä kerrostaloasuntoa kuluttaa vuodessa.

Fortumilla on jo käynnissä miljardiohjelma voimalan toiminnan jatkamiseksi vuoteen 2050 asti. Noin 700 miljoonaa euroa odottaa vielä investointipäätöksiä. Googlen sopimuksen on Fortumin mukaan tarkoitus tuoda jatkamiseen tarvittavaa tulovirran varmuutta. Sitä vastoin uusi ydinvoima Loviisassa on vasta selvityskumppanuus, ei rakentamispäätös.

Google arvioi rakennusvaiheen tukevan yli 37 000 työpaikkaa Suomessa. Luku on yhtiön ennuste koko toimitusketjulle ja paikallisille kerrannaisvaikutuksille – ei Googlen omia palkkauksia. Seuraavat ratkaisevat päätökset tehdään Fortumin hallituksessa niiden satojen miljoonien eurojen osalta, joita ei ole vielä hyväksytty.