Mainos:

Oikeusasiamiehelle useita kanteluita valtakunnansyyttäjästä – Ilta-Sanomien valeuutinen valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisesta

Päivitetty 30.6.2020, Julkaistu 29.6.2020 – Kirjoittaja Toimitus

Eduskunta äänesti kansanedustaja Juha Mäenpään syytesuojasta, Äänestys päättyi 121–54, mikä tarkoittaa sitä, ettei eduskunta antanut suostumustaan Mäenpään syyttämiselle.

Ilta-Sanomat julkaisi  uutisen missä oli jätetty Raija Toiviaisen erikoisin  kommentti käsittelemättä. Ilta-Sanomat oli pyytänyt kommentit Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvaselta ja oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Jukka Kekkoselta.

Ilta-Sanomat on nostanut artikkeliin lainauksen valtakunnansyytäjä Toiviaisen kommentista Ylen uutisesta:
"Tässä on kyse varsin tavallisesta lainvastaisesta vihapuheesta. Mitä todennäköisemmin se olisi johtanut tuomioon. Ratkaisun tekee tietysti aina lopulta tuomioistuin, Toiviainen totesi Ylelle."

Todellisuudessa erikoisin kommentti Toiviaiselta oli  Ylen otsikossa, missä mainitaan ensimmäisen kerran Toiviaisen lausunto:
"Onko oikein, että politiikkaa voi tehdä laittomin keinoin?"

Mainos:

 

Valtakunnansyyttäjä Toiviainen kommentoi Ylen uutisessa:
– Onko oikein, että polittiikkaa voi tehdä laittomin keinoin? Eli käyttää siinä sanoman ajamisessa lainvastaista puhetta, ja rikkoa siinä mielessä voimassa olevaa lainsäädäntöä niin, että siitä ei seuraa rikosoikeudellista seuraamusta.

Tämä kommentti on jätetty Ilta-Sanomien uutisesta kokonaan pois ja Tolvanen ja Kekkonen ei mitenkään kommentoi   Toiviaisen lausuntoa. Toiviaisen lausunto "Onko oikein, että politiikkaa voi tehdä laittomin keinoin?" nousee Ilta-Sanomien uutisessa esiin, vain Jussi Halla-ahon ja Ville Tavion siteerauksessa. Tolvanen ja Kekkonen ei sanallakaan kommentoi Valtakunnansyyttäjä Toiviaisen  lausuntoa.

Tolvanen Ilta-Sanomille: ”Mielestäni Raija Toiviainen kommentoi asiaa ihan asiallisesti”, sanoo rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen. Hänhän totesi vain, että syyttämisen edellytykset olivat olemassa, ja syyttämäänhän pitää mennä vain silloin, kun syyttäjä pitää todennäköisempänä että tulee tuomio kuin että ei tule. Syyttäjän pitää pitää tuomiota aika varmana, että voi syyttää ylipäätään, Tolvanen sanoo."

Kekkonen Ilta-Sanomille: "Toiviainen puhuu hyvin maltillisesti ja järkevästi. Ei pitäisi olla mitään erityistä syytä hermostua siitä, Kekkonen toteaa. Hän on virkamies, mutta hänellä on aivan sama oikeus ilmaista mielipiteensä kuin muillakin. Luin hyvin tarkkaan hänen haastattelunsa, ja hän ei ole missään sanonut varmuudella, mikä tämän prosessin lopputulos olisi, jos se tulisi tuomioistuimeen. Hän ei ole mitenkään loukannut syyttömyysolettamaa, joka on hyvin tärkeä periaate. Kekkonen itsekin olisi periaatteessa toivonut, että syytesuoja olisi purettu."

Oikeusasiamiehelle tehty lukuisia kanteluita Raija Toiviaisesta.

Oikeusasiamiehen toimistosta vahvistettiin maanantaiaamuna, että  kanteluita on kirjattu 8 kappaletta liittyen valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen kommentointiin ja toimintaan Kansanedustaja Juha Mäenpään tapaukseen. Oikeusasiamiehen toimistosta lisättiin ettei kaikkia sähköposteja ole vielä käyty läpi, kanteluita voi olla enemmän.


Syyttömyysolettama Suomessa.

Esitutkintalain 4 luvun 2 § mukaan rikoksesta epäiltyä on kohdeltava esitutkinnassa syyttömänä. Myös hyvään journalistiseen tapaan kuuluu syyttömyysolettama. Suomalaisten journalistin ohjeiden mukaan oikeudenkäynnin aikana ei pidä asiattomasti pyrkiä vaikuttamaan tuomioistuimen ratkaisuihin eikä ottaa ennakolta kantaa syyllisyyteen.

 

Syyttömyysolettama on keskeisiin ihmisoikeuksiin kuuluva periaate, jonka mukaan todistustaakka rikosasioissa kuuluu aina syyttäjälle ja jokaista, todennäköisin syin epäiltyäkin, on pidettävä syyttömänä. Hänen ei tarvitse todistaa syyttömyyttään välttyäkseen rangaistukselta. Kun syyte hylätään, ei tuomioistuin tuomitse syytettyä syyttömäksi vaan hän on ollut sitä koko ajan. Oikeudenkäynnin ja esitutkinnan aikana ei siis periaatteessa pitäisi olla epäselvää tilannetta, jossa haetaan vastausta onko henkilö syyllinen vai syytön. Tuomioistuimen tehtävänä on vastata vain siihen kysymykseen osoittaako syyttäjän näyttö syytetyn syylliseksi.

Periaate ilmaistaan YK:n ihmisoikeusjulistuksen 11 artiklassa: Jokaisen rikollisesta teosta syytteessä olevan henkilön edellytetään olevan syytön siihen asti kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti todistettu julkisessa oikeudenkäynnissä, jossa hänelle turvataan kaikki hänen puolustustaan varten tarpeelliset takeet.

Myös muun muassa Euroopan ihmisoikeussopimuksessa on asiasta säännös. Sen 6 artiklan 2 kappaleen mukaan jokaista rikoksesta syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen. Artiklan 1 kappaleessa taas edellytetään, että rikossyytteet tulee käsitellä nimenomaan riippumattomassa tuomioistuimessa, niitä ei voi jättää minkään hallinnollisen viranomaisen ratkaistavaksi. Edelleen vaaditaan, että tuomioistuimen menettelyn tulee täyttää oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset.

Lähde: Ilta-Sanomat, Yle, Wikipedia, Oikeisasiamiehen toimisto


 

 

 

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

12 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Psychic Dictatorship
Psychic Dictatorship
6 years ago

Suomessa on nyt otettu tavaksi muuttaa poliittista ilmapiiriä ja kulttuuria lainsäädännön ja oikeuslaitoksen toimenpiteiden kautta. Kuvio rikkoo perinteistä vallan kolmijako-oppia, joka pitää lainsäädäntövallan, sekä tuomio- että toimeenpanovallan erillään toisistaan. Kansan omaksumien käsityksien ja oikeustajun nopea ja väkivaltainen muuttaminen lainsäädännöllä on kommunististen maiden kehittämä käytäntö. Sillä käydään niiden kansalaisten kimppuun, joihin massamedian kautta suoritettava aivopesu ja asennekasvatus ei tepsi. Vahva poliittinen syyttäjä-instituutio luotiin Neuvostoliiton alkuaikoina. Tämän poliittisen oikeuden lainvalvojaksi ja rankaisijaksi syntyi salainen poliisi NKVD sekä GULAG eli vankileirien saaristo, jossa poliittisten vankien asema oli jopa tavanomaisia rikollisia huonompi.

Vai vielä "kansanryhmä"
Vai vielä "kansanryhmä"
6 years ago

Mietin tässä että mikähän oli se ”kansanryhmä” jota vastaan Juha olisi kiihottanut? Äkkiä ei tule mieleen yhtää kansanryhmää.

Vieraslajit eivät ole kansanryhmä. Kaikki muu on kuulijoiden arvuuttelua ja omien mielikuvitusten tuotosta.

Esko Tapani Kokko
Esko Tapani Kokko
6 years ago

Oikeutta ei saisi käydä poliittisin perustein. Raija Toiviainen syyllistyi tuohon! Jos poliittisin perustein aletaan tuomioita antaa, niin mikä on se puolue tai ryhmä, jolla olisi puhtaat jauhot? Sitä ei ainakaan edusta Raija Toiviainen

Juha
Juha
6 years ago

Näin on. Toiviaisen olisi syytä ymmärtää erota. Tai jos ei eroa niin hänet on erotettava epäpätevänä. Menkkaränkkä ei kuulu oikeuslaitokseen, eikä myöskään politiikka.
Eduskunta säätää lait eikä minkään valtakunnan koomikot.

Sota ja Rauha
Sota ja Rauha
6 years ago

Sananvapaus on perustuslaillinen, ihmisoikeudellinen ja EU:n perustuskirjan mukaan sallittu. Jos jotain sitten herjataan, nostakoon syytteen ja oikeus voi asian käsitellä. Nyt syytettä ajoi vasemmistolainen tuomari, sanavalinnasta joka oli tarkoitettu vitsiksi ja joka ei edes ole epätosi. Sillä eikö ihminen ole laji? Eikö tänne tullut ole vieras? Kyse on ilmiselvästä poliittisesta loanheitosta.

Hulluinta on että paljon pahempaa vihapuhetta on kuultu persuja vastaan. Yleensä vieraiden suusta. Eikä niihin puutu kukaan.

”Perustuslaki 12 § 1 mom.
Sananvapaus ja julkisuus
Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.” lähde Finlex

YK:n ihmisoikeusjulistus
”19. artikla. Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta.” – Lähde ihmisoikeusliiton verkkosivut

”EU perusoikeuskirja
11 Artikla
Sananvapaus ja tiedonvälityksen vapaus
1.   Jokaisella on oikeus sananvapauteen. Tämä oikeus sisältää mielipiteenvapauden sekä vapauden vastaanottaa ja levittää tietoja tai ajatuksia viranomaisten siihen puuttumatta ja alueellisista rajoista riippumatta.” -lähde Eulex

Vakka kantensa valitsee
Vakka kantensa valitsee
6 years ago

Ovatko VKS Raija Toiviainen ja kohupastori Marjaana Toiviainen keskenään sukua?

juha II
juha II
6 years ago

Toiviainen voisi mennä omatoimimatkalle Etelä-Afrikkaan liftaamaan… Siellä se valkoinen alivalta on!!!

Tutkavalopää
Tutkavalopää
6 years ago
#jotain rajaa
#jotain rajaa
5 years ago

Voisiko joku asian osaava tehdä Toiviaisesta kantelun EU:n ihmisoikeustuomioistuimeen, koska hänhän selvästi vainoaa valkoisia, kristittyjä ja heteroita eivätkä hänen esimiehensä puutu tähän saman ideologian jakavina. Husumusut sen sijaan saavat solvata valkoisia sen kuin ehtivät ja Toiviaisen mielestä nämä eivät ole tutkinnan arvoisia asioita…

rimanuljaska
rimanuljaska
5 years ago
Reply to  #jotain rajaa

hän vain jatkaa samaa kuin edeltäjänsä ja lienee tämän talutusnuorassa

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
5 years ago
Reply to  #jotain rajaa

”Husumusut sen sijaan saavat solvata valkoisia sen kuin ehtivät ja Toiviaisen mielestä nämä eivät ole tutkinnan arvoisia asioita…”

Ei siinä ole ihmettelemistä:

”Valkoiset punaliberaalit edistävät enemmistönä olevien etnovähemmistöjen moraalista diktatuuria

Valkoisia on maailman koko väestöstä tällä hetkellä vaivaiset 6 prosenttia. Luku pienenee värillisten väestöräjähdyksen, suunnitelmallisen väestönvaihdoksen ja indoktrinoidun itseinhon seurauksena jatkuvasti. Silti vihamielisen ”eliitin” agendaa ajava valtamedia kutsuu värillisen globaalin enemmistön ihmisiä vähemmistön edustajiksi, vaikka väestötilastot kertovat päinvastaista. Toisaalta yleiseksi sylkykupiksi alennetut valkoiset leimataan surutta ”etuoikeutetuksi” vähemmistöksi, vaikka rasistinen rasismilainsäädäntö riistää heiltä puolueellisesti oikeuden etniseen itsesäilytykseen ja ylpeyden historiallisesti ansaittuihin saavutuksiin. Valkoisille suodaan vain syyllisyys ja loputon elatusvelvollisuus miljardeille vapaamatkustajille.

Terveen itsekunnioituksen puute ja sen ohjelmallinen rapauttaminen ovat keskeisiä syitä sille, miksi valkoiset eivät enää kollektiivisesti välitä kohtalostaan. He ovatkin luovuttamassa resurssinsa näennäisen vapaaehtoisesti populaatioille, joille se ei kuulu ja joilta puuttuu sitä paitsi kyky vaalia sitä.

Yhtenä näkyvimpänä oireena tästä etnomasokismista on globaalia enemmistöä edustavien rotumuukalaisten julkeus käydä haavoitetun titaanin päälle. He ovat haistaneet veren, mutta eivät uskaltaisi silti käydä päälle ilman valkoisten maiden viidettä kolonnaa, joka hegemoniallaan määrittää nykyeurooppalaisten itsetuhoiset arvot. Kun kansallismasokismista tehdään jo lastentarhoissa normi, ei ole ihme, että etuoikeuksia haalivat ”vähemmistöt” aloittavat röyhkeän kitinänsä olemattomasta sorrosta nykyaikana. Taikasanana he käyttävät rasismia, josta on tullut pelkkä koodisana valkoisten vastaiselle rasismille.

Tyyppiesimerkki kaunaisten värillisten pullistelevasta identiteettipolitiikasta on vaatimus tuotemerkkien nimien vaihtamisesta, koska ne jotenkin loukkaavat heidän etnisyyttään so. rotuylpeyttään. Harmittomat ja jopa hyväntahtoiset tuotenimet tulkitaan kieroutuneella logiikalla rasismiksi. Toisin sanoen etniset ammattiloukkaantujat vaativat, miten valkoisten luomien yritysten pitäisi käyttää kieltä kotimaissaan.

Vastaavasti tiedotusvälineissä vainoharhainen rasismin kyyläys ei herätä minkäänlaisia kriittiisiä puheenvuoroja, mikä kertoo jo omalta osaltaan pelin hengen…”

Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.com/2020/11/valkoiset-punaliberaalit-edistavat.html

Majava pysäytti liikenteen Kokemäellä

Julkaistu 14.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa Kokemäellä, mutta jyrsitty runko osoitti syyn tukkeutuneeseen kaistaan. Kuvituskuva.

Majava nakursi Kokemäellä puun, joka kaatui tien poikki tukkien toisen ajokaistan. Palokunta joutui siivoamaan jäljet yöllisen puunkaatajan jäljiltä, jota ei näkynyt missään.

Tapaus sattui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Sääksjärventiellä Kokemäellä. Majavan kerrotaan halunneen rakentaa padon. Kokemäen palokunta joutui vastaamaan hälytykseen ja siirtämään puun pois tieltä.

— Puu oli siististi jyrsitty poikki, joten syy-yhteys siihen, miksi se makasi tien poikki, oli selvä, päivystävä palomestari Tuomas Kiskola kertoo Ylelle.

Sääksjärven ympärillä olevat laajat koskemattomat erämaa-alueet soveltuvat hyvin majaville. Silti Satakunnan palomiehet vastaavat harvoin majaviin liittyviin hälytyksiin. Useimmat puut kaatuvat lahon, iän tai myrskyjen vuoksi.

Mainos:

Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa.

— Minulla on ollut vain yksi aiempi hälytys majavan takia, joten onhan tämä varmasti epätavallista, Kiskola sanoo.

Suomalaiskoulu hyödyntää YouTubea saadakseen oppilaat lukemaan

Julkaistu 13.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Koulu Kauniaisissa käyttää VR-lasien kautta katsottavia videoita binokulaarisen näön harjoittamiseen perinteisten lukuharjoitusten sijaan. Kuvituskuva, ei koulun kokeilusta.

Lukuharjoitusten sijaan erään suomalaiskoulun oppilaat katsovat videoita, mukaan lukien YouTube-sisältöjä, VR-lasien läpi. Ideana on harjoittaa heidän silmiään lukemisen helpottamiseksi.

Helsingin kupeessa Kauniaisissa sijaitseva Hagelstamska skolan on korvannut perinteiset lukuharjoitukset laseilla, Yle raportoi. Kahdentoista viikon ajan oppilaat ovat katsoneet videoita 15 minuuttia päivässä erityisen sovelluksen kautta, joka on asennettu lasien sisään sijoitettuun matkapuhelimeen.

Videot, jotka sisältävät materiaalia YouTubesta ja Ylen ohjelmistosta, on kahdennettu siten, että kumpikin silmä näkee oman versionsa. Tavoitteena on harjoittaa binokulaarista näköä – eli sitä, miten silmät ja aivot toimivat yhdessä. Videot korvaavat lukuharjoituksen, eivät kirjoja.

Useat oppilaat kertovat tuntevansa olonsa vähemmän väsyneeksi lukiessaan.

Mainos:

Lukunopeutta mittaa lasit kehittänyt Imvi-yritys, eikä kokeilulla ole vertailuryhmää. Projektia seuraava Helsingin yliopiston kasvatustieteen yliopistonlehtori Jeanette Koskinen kirjoittaa Ylelle lähettämässään sähköpostissa, että jotkut oppilaat lukevat yhtä vähän ja yhtä vastahakoisesti kuin ennenkin, vaikka lukeminen tuntuisi vähemmän rasittavalta silmille.

"Tieteellisesti emme siis voi vielä tietää, parantaako VR-laseilla harjoittelu binokulaarista näköä tarpeeksi, jotta sillä olisi positiivinen vaikutus oppilaiden lukemiseen", hän kirjoittaa.

Suomen resepti kustannusten leikkaamiseen: Pidempi työura ja lisää tekoälyä

Hyvinvointivaltion romahdus

Julkaistu 8.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Valtiovarainministeriön virkamiehet esittelivät ehdotuksensa 7. lokakuuta 2026. Alimman eläkeiän nostaminen 70 vuoteen vaatisi poliittisia päätöksiä.

Suomalaisten on ehkä työskenneltävä 70-vuotiaaksi asti ja pienten lasten perheet voivat menettää kotihoidon tuen, jos poliitikot noudattavat valtiovarainministeriön virkamiesten esityksiä. Mitään ei ole vielä päätetty – ehdotukset ovat virkamiesten näkemys seuraavan hallituksen säästötalkoisiin.

Valtiovarainministeriö julkaisi 7. lokakuuta virkamiestensä virkamiespuheenvuoron ”Luottamus tulevaan”. Ministeriön virkamiehet ovat toimittaneet vastaavia asiakirjoja ennen hallitusneuvotteluja vuoden 1991 vaaleista lähtien. Päätökset tekevät vaaleilla valitut edustajat.

Taustalla on parlamentaarisen työryhmän helmikuussa asettama tavoite: julkista taloutta on vahvistettava 8–11 miljardilla eurolla vuoteen 2031 mennessä. Ministeriön mukaan mitään menoja tai veroja ei voida jättää tarkastelun ulkopuolelle, ja päätökset tulisi tehdä heti seuraavan vaalikauden alussa.

Finanssipolitiikan koordinaattori Lauri Kajanoja kirjoittaa, että sopeutus on ”valitettavasti niin laaja, että se vaikuttaa väistämättä monien suomalaisten arkeen”.

Mainos:

Eläkkeelle 70-vuotiaana ja kotihoidon tuen lakkauttaminen

Virkamiehet haluavat nostaa vanhuuseläkkeen alaikärajan asteittain 70 vuoteen siten, että se nousisi kuudella kuukaudella kutakin peräkkäistä ikäluokkaa kohden. Tämän jälkeen eläkeikä sidottaisiin elinajanodotteeseen. Svenska Ylen mukaan muutoksen arvioidaan lisäävän työllisten määrää ajan mittaan 50 000–120 000 hengellä.

Kotihoidon tuki, jota maksetaan perheille, jotka hoitavat pieniä lapsiaan kotona päivähoidon sijaan, poistettaisiin tai sen kestoa lyhennettäisiin merkittävästi ehdotuksen mukaan. Ministeriö haluaa tällä tavoin nostaa ”pienten lasten vanhempien osallistumisastetta työmarkkinoilla”. Toimenpide voisi luoda 10 000 uutta työpaikkaa.

Myös opiskelijat saisivat osansa. Toista samantasoista tutkintoa suorittavilta suomalaisilta perittäisiin ehdotuksen mukaan vuotuiset lukukausimaksut.

Tekoälyä, vähemmän kuntia ja polttopuun verotus

Kuntien ja hyvinvointialueiden määrää on tarkoitus vähentää rajusti. Jos kuntarakennetta ei voida muuttaa, hyvinvointialueet tai valtio voisivat ottaa tehtäviä hoitaakseen. Valtion virastojen yhdistämisen odotetaan tuovan noin 100 miljoonan euron pysyvät säästöt vaalikauden 2031–2035 loppuun mennessä.

Julkisen sektorin on myös tarkoitus ottaa tekoäly laajasti käyttöön, erityisesti verotuksessa ja asiankäsittelyssä. Lainsäädäntöä on tarkoitus muuttaa tämän mahdollistamiseksi.

Tehottomia yritystukia leikattaisiin, ja valtio myisi ehdotuksen mukaan 2–3 miljardin euron arvosta julkisesti noteerattuja osakkeita, joiden tuotot ohjattaisiin sen sijaan listaamattomiin kasvuyrityksiin. Samalla virkamiehet haluavat nostaa fossiilisten polttoaineiden veroja, poistaa turpeen energiaveron huojennukset ja ottaa käyttöön veron lämmöntuotannossa käytettävälle puulle ja polttopuulle.

Ministeriö julkaisee 26. lokakuuta tarkemmat katsaukset menoista, rakenteista ja veroista.

Suomi: Google-yhtiö raivasi metsää ilman vaadittua arviointia

Ympäristö

Julkaistu 1.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Hakattua metsää. Kuva on yleiskuva eikä esitä Muhoksen kohdetta.

Googlen suomalainen tytäryhtiö Tuike Finland raivasi Muhoksella noin 330 hehtaaria metsää suunniteltua datakeskusta varten ilman Suomen lain edellyttämää ympäristövaikutusten arviointia. Hakkuut jatkuivat elokuuhun asti, vaikka viranomainen oli jo toukokuussa päättänyt, että arviointi on välttämätön.

Tiedot perustuvat suomalaiseen Helsingin Sanomat -lehteen, joka sai haltuunsa asiakirjoja Lupa- ja valvontavirastolta (LVV).

Suomen laki edellyttää ympäristövaikutusten arviointia (YVA), kun metsää poistetaan pysyvästi yhtenäiseltä alueelta, jonka koko ylittää 200 hehtaaria.

Tuike toteaa asiakirjoissa, että hakkuut ja valmistelutyöt Muhoksella kattavat 330 hehtaaria.

Mainos:

Hakkuut alkoivat tämän vuoden maaliskuussa. Huhtikuun lopulla Tuike pyysi LVV:tä määrittelemään, tarvitaanko arviointia lainkaan.

Yhtiö ja konsulttiyhtiö Ramboll väittivät, ettei säännös soveltunut, koska se esiintyy luonnonvarojen hyödyntämistä koskevan otsikon alla, kun taas metsää raivattiin rakentamista varten.

LVV vastasi 22. toukokuuta, että hanke kuuluu suoraan YVA-velvoitteen piiriin lain hankeluettelon kohdan 2(f) perusteella. Viranomaisen mukaan metsäelinympäristöihin kuuluvat koskemattomien metsien lisäksi myös talousmetsät.

Satelliittitietojen mukaan hakkuut jatkuivat tästä huolimatta elokuuhun saakka. LVV tutkii parhaillaan, toimiko Tuike lainmukaisesti.

A composite image contrasting a clear-cut area with dense forest.
Koosteotos, jossa näkyy avohakkuualue ja tiheää metsää (arkistokuva). Kuva: PxHere/Tero Laakso (CC BY 2.0)

Yhtiö: täysin laillista

Tuikkeen vastaus saatiin maanantaina.

Yhtiö kirjoittaa, että "Tuike Finland Oy kantaa täyden vastuun omasta toiminnastaan" ja että se suoritti ennen töiden aloittamista "perusteellisen selvityksen yhteistyössä kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien ja oikeudellisten neuvonantajien kanssa".

Yhtiön mukaan johtopäätös oli, että sen toimintatapa oli "täysin laillinen ja asianmukainen". Itse puiden kaatamisen osalta yhtiö sanoet Googlen noudattaneen metsälakia.

Google suunnittelee datakeskusta myös Kajaaniin. Siellä Tuike sanoo hakkuiden kattavan "hieman alle 200 hehtaaria", mikä jää juuri arviointia edellyttävän kynnyksen alapuolelle.

Hankkeita tulisi tarkastella sitä taustaa vasten, että Google ilmoitti vain päiviä aiemmin – Helsinki Timesin mukaan – 13 miljardin euron investoinneista suomalaisiin datakeskuksiin.

HS kysyi LVV:n yksikönpäälliköltä, oliko yhtiö toteuttanut hakkuut ilman YVA-prosessia LVV:n päätöksestä huolimatta.

— Siltähän se vähän näyttää, LVV:n yksikönpäällikkö Sari Myllyoja sanoo HS:lle.

Suomen eduskunnalle luovutettiin pari viikkoa sitten 50 000 allekirjoitusta sisältävä adressi, jolla vastustetaan suuren mittakaavan datakeskuksia.

Allekirjoittajien suurimmat huolenaiheet liittyvät vaikutuksiin sähkömarkkinoilla ja paikalliseen ympäristöön.