Yhdysvaltalaisen näyttelijän Jussie Smollettin epäillään lavastaneen oman rasistisen ja homo-vihaisen pahoinpitelynsä. Smollettin kerrotaan palkanneen afrikkalaistaustaisen veljesparin "viharikoksen" suorittajiksi.
Veljekset Abimbola "Abel"- ja Olabinjo "Ola" Osundairo kertovat Smollettin maksaneen näille 3500 dollarin palkkion likaisen työn tekemisestä.
Näyttelijä on ilmeisesti myöskin lähettänyt "uhkaavan, rasistisen ja homofobisen kirjeen työnantajalleen, FOX-studioille.
Smollett itse kertoi pahoinpitelystään mm. että hyökkääjät, "ilmeisesti (presidentti) Trumpin kannattajia, olivat iskeneet uhrin oltua matkalla voileipäkaupasta kotiin.
Suurimmillaan Smollettia voi odottaa jopa kolmen vuoden tuomio, sekä korvausvaatimus yhteiskunnan varoista tehdystä tutkimuksesta asian tiimoilta. Näyttelijä vapautettiin odottamaan oikeudenkäyntiä takuita vastaan. Takuusummaksi määrättiin 100 000 dollaria.
Mainos:
Tapaus on herättänyt voimakasta mielipahaa niin Yhdysvalloissa kuin muuallakin maailmassa, missä rasismia ja ylipäätään vähemmistöihin kohdistuvaa vihaa sekä väkivaltaa pidetään todellisena ongelmana.
Tapauksen koiranleukaisimmat kriitikot piikittelevätkin sillä, eikö Yhdysvalloissa sitten kuitenkaan ole tarpeeksi paljon "oikeaa rasismia".
Valtamediat maailman laajuisesti omistama Deep State on oli taaskin asialla. Onneksi globalistimafian päivät alkavat olla luetut. Suomekin vasalli Deep State järjestelmä kaatuu pian rytinllä. Siinä Sipilänkin suu vääristyy itkuun kun sellin ovi paukahtaa kiinni.
Joku näyttävä globalistieliitin hahmo olisi saatava nyt selkeästi vastaamaan teoistaan. Globalistieliitti on villiytynyt juuri sen vuoksi, että se on huomannut, ettei sitä koskaan tuomita mistään. Se on pikäjänteisesti pedannut itselleen aseman, jossa se voi ryöstää ja sortaa kansoja aivan vapaasti ja avoimesti joutumatta mihinkään vastuuseen.
USA:n deep state ei ole lähtemässä näillä näkymin mihinkään, vaan vajoaa yhä syvemmälle saastaansa. USA:n ulkopolitiikka (todella ’ulko’, koska on ulkoapäin ohjattu) on saavuttamassa röyhkeydessään taas aivan uudet ulottuvuudet. Suvereeneja valtioita ajetaan alas ja valtamediat laitetaan pohjustamaan nämä kampanjat aivan uskomattomien valheiden ja lähes avoimien petosten säestyksellä. Suomi uskollisena lakeijana touhussa mukana.
Islamisaation toteuttavat globalisti-elitistit ovat suorassa vastuussa myös siitä, että jopa tuhat vuotta vanhoja kristittyjen symboleja, ristejä, poistetaan julkisesta tilasta, ”koska muslimit pahoittavat mielensä”.
Sensijaan ei päättäjät puutu lainkaan siihen turvattomuuteen ja vihaan perustuvaan väkivaltaan, jonka muslimit toteuttavat kristittyihin, ja muihin.
Englannin feministit ovat olleet eturintamassa järjestämässä ja suojelemassa islamisaatiota ja muukalaisten massamaahantuloa (ja samalla laajaa väkivaltaa tyttöjä ja naisia kohtaan ”groomauksen” eli raiskausjihadin muodossa).
Nyt on paljastunut, että tasa-arvoisuuden ja LGBTQ -informaation opettaminen koululaisille lakkautetaan muslimien toiveesta Birminghamin kaupungissa:
Rasisti-jahdit ja ilmastovouhotus ovat vain peitetarinoita sille, että eliitti harjoittaa laajaa lapsikauppaa ja ihmiskauppaa. Vihdoin edes yksi Englannin sosiaalijärjestelmän virkailija tulee ulos kaapista, paljastaen laajan lasten kidnappausjärjestelmän toiminnan Englannin sossujärjestelmän sisällä. Hän sai potkut kun alkoi puhumaan:
Jewish museum at Auswitch latest lowered consensus number is NOT 6 million, but many times less, if that is what you meant?
We now know that Kafka, a ”holokaust survivor” based in Finland, is a total lier and fraud. MSM will never correct the lies of Kafka they spread on their pages to the innocent people.
One after the other, they are exposed. Even this one:
”Now that’s interesting: Researcher Carlo Mattogno comes to a sensational, documented conclusion: Elie Wiesel (left) was never imprisoned either at Birkenau or Auschwitz or Monowitz or Buchenwald | English | in Italian). French: ”Wiesel n’a jamais été interné ni à Birkenau, ni à Auschwitz, ni à Monowitz, ni à Buchenwald.” The Grand Old Man of the Holocaust – a Multi-Millionaire Fraud? Can Nobel committee claw back his Prize? | For those with an interest in such things: Further doubts about Elie Wiesel’s Auschwitz story. Said to conceal that he has no tattoo, and other discrepancies”
juha.
7 years ago
Ööööööhhh…. Siis ellei maailmassa ole vääryyttä sitä on tehtävä. Siis elämmekö todellakin vielä Edeniä vartioivan enkelin miekan väärällä puolella vaiko ”oikealla” puolella?!?!?
Nythän on niin, että jos lähtisin sinne Ameriikan ihmemaahan, jossa kaikki on niin suurta ja kommunistista. Menisin Harlemiin kyldyyri matkalle turistina ihmettelemään niitä, jotka ovat alalyönti -asemassa meihin suomalaisiin valkoisiin miehiin, jotka olemme olleet aina sillä paremmalla puolella maailman historian aikana, sillä kuten kaikki historiaa tuntevat tiedämme sen, että pidimme lukuisia mustaihoisia orjia pelloillamme, jossa kasvoi puuvillaa ja metsässä rahaa.
Noh, joka tapauksessa siellä Harlemissa minun ei tarvitsisi lavastaa yhtään mitään eikä näin lunastaa kuin arkussa takaisin maahan, josta olin tullut ja tyhmyyksissäni olin lähtenyt katsomaan sitä suurta vääryyttä, joka on kuulunut tänne asti TV:n heti tunkeuduttua olohuoneisiimme *”laatikkol eikkeineen”.
*Niilo Tarvajärjen (1914-2002) ”Joo-o Sillä lailla”, isännöimä arvuuttelu kilpailu.
Saksalaiset ymmärsivät tupakan vaarat, USA päätti tehdä rahaa lääkkeillä ja kuolemalla.
”It is asserted that a Jew named Luis de Terres, who accompanied Columbus on his expedition in 1492, settled in Cuba, learned the use of tobacco, and introduced it into Europe.”
Juutalaiset myöntävät että USA on kokonaan heidän hyppysissään, eli kaikki hirveydet mitä USA tekee muille kansoilla ja etnisyyksille ovat talmudistista eugeniikkaa. Lopullinen päämäärä on juutalaisten ylivalta, ja neuvostoliitto-mallinen tyrannia jäljelle jääneiden kansojen kohtaloksi!
Jokainen ajatteleva ihminen huomaa neuvostoliittolaisen suiden tukkimisen olevan jo arkea meilläkin, ja sionistijuutalaisten NATO on täälläkin, vähitellen pakottamassa tyrannian syvenemistä myös veritekoihin toisinajattelijoita kohtaan.
Aikooko kukaan pysäyttää tätä kehitystä?
Reality Hits
7 years ago
Presidentti Trumpin yksi vaalilupaus oli taistella lapsikauppaa ja siihen liittyviä hirveyksiä vastaan. Asioita onkin tapahtunut, paljon enemmän kuin valtamedia kertoo. Itse asiassa valtamedia haluaa olla täysin hiljaa tästä, koska itsekin ovat osa globalistien pedo-rinkiä:
Donald Trump keventää taloudellista painetta Venäjää ja Venäjän energiaa ostavia maita kohtaan. Perjantaina annetussa määräyksessä hän luopuu toistaiseksi Grahamin lain mukaisista uusista rangaistustulleista ja pakotteista.
Laki, Lindsey O. Graham Sanctioning Russia and Iran Act, allekirjoitettiin 18. syyskuuta. Määräys on päivätty 16. lokakuuta, ja siinä vedotaan lain 115 pykälään. Kyseinen pykälä sallii presidentin luopua tulleista ja pakotteista, jos hän todistaa kongressille, että se on Yhdysvaltain kansallisen edun mukaista.
Tämä todetaan määräyksessä. Määräyksen mukaan kongressille on toimitettu todistus ja perustelut.
Luopuminen kattaa kolme tullinkorotusta, jotka olisivat kohdistuneet eri ryhmiin. Venäläisiin tuotteisiin kohdistuisi 500 prosentin tullinkorotus.
Mainos:
Venäläisen raakaöljyn ja maakaasun viiden suurimman ostajamaan tuotteisiin kohdistuisi 100 prosentin tullinkorotus, jos maa tekee tietoisesti uusia ostoja 18. lokakuuta tai sen jälkeen. Sama korotus kohdistuisi niiden viiden maan tuotteisiin, jotka tekevät eniten auttaakseen Venäjän öljypakotteiden kiertämisessä.
Mitään kolmesta tullinkorotuksesta ei tällä hetkellä sovelleta. Määräyksessä ei nimetä maita.
Toimintavapautta
Pitkä lista lain mukaisia yksilöihin kohdistuvia pakotteita ja rajoituksia on myös toistaiseksi peruttu.
Poikkeukset pysyvät voimassa, kunnes presidentti tai ulkoministeri, neuvoteltuaan valtiovarainministerin ja Yhdysvaltain kauppaedustajan kanssa, päättää, että uusia toimenpiteitä tarvitaan. Sillä välin Yhdysvaltain kauppaedustajan on seurattava Venäjän energian ostoja ja pakotteiden kiertämistä sekä raportoitava presidentille. Washington voi siten muuttaa suuntaa ilman uutta lainsäädäntöä.
Määräyksessä todetaan nimenomaisesti, että aiempiin Venäjään kohdistuviin presidentin asetuksiin perustuvat olemassa olevat pakotteet pysyvät ennallaan, mukaan lukien jo pakotelistalla oleviin henkilöihin kohdistuvat pakotteet.
Laki pysyy voimassa, mutta sen uudet tullit ja pakotteet ovat tauolla niin kauan kuin poikkeuslupa on voimassa.
Kuva: Dati Bendo / European Union, 2026 / EC - Audiovisual Service, CC BY 4.0
António Costa, Volodymyr Zelenskyi ja Ursula von der Leyen Kiovassa 24. helmikuuta 2026, jolloin Euroopan johtajat vierailevat kaupungissa Venäjän Ukrainaan hyökkäyksen neljäntenä vuosipäivänä. Arkistokuva, ei nykyisestä puheesta EU-johtajille.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi pyytää EU-johtajilta vähintään 70 miljardia euroa lisää puolustusrahoitusta ensi vuodelle. Rahanpuute estää Ukrainaa kaksinkertaistamasta tai kolminkertaistamasta droonien tuotantoa tyypistä riippuen, hän sanoo.
Zelenskyi esitti vaatimuksen puheessaan Eurooppa-neuvoston kokouksen osallistujille 16. lokakuuta. Hän julkaisi osia puheesta virallisella Telegram-kanavallaan.
— Ensi vuonna sota maksaa 155 miljardia euroa. Ja tarvitsemme teiltä vähintään 70 miljardia euroa lisää — puolustukseen, aseisiin ja selviytymiskykyymme. Se on realistinen summa, Zelenskyi sanoo.
Zelenskyi arvioi, että sota maksaa ensi vuonna 155 miljardia euroa.
Mainos:
Hänen pyytämänsä raha on julkista rahaa. Jos EU-johtajat tukevat vaatimusta, lopulta Euroopan veronmaksajat, eivätkä johtajat itse, joutuvat kantamaan kustannukset ja budjettiriskin. Tällainen tuki ei kuitenkaan itsessään tarkoita, että veronkorotus olisi jo hyväksytty.
Tämän toimintatapaa havainnollistaa EU:n 90 miljardin euron laina Ukrainalle vuosille 2026–2027, jonka ministerineuvosto viimeisteli huhtikuussa. EU lainaa rahat pääomamarkkinoilta käyttäen EU-budjetin liikkumavaraa vakuutena, ja laina on tarkoitus maksaa takaisin Venäjän sotakorvauksilla. Laina on jo hyväksytty, ja se on erillinen Zelenskyin nyt pyytämästä 70 miljardista eurosta.
Droonit ovat hänen tärkein perusteensa. Zelenskyin mukaan Ukraina käyttää drooneja pysäyttääkseen useimmat Venäjän hyökkäykset rintamalla. Hän sanoo myös, että teknologiaa käytetään Venäjän huoltolinjojen katkaisemiseen ja että ukrainalaiset droonit auttavat heikentämään Venäjän taloutta.
— Juuri nyt voisimme kaksinkertaistaa tai kolminkertaistaa droonien tuotannon — tyypistä riippuen. Mutta meillä ei yksinkertaisesti ole rahaa siihen. Se on totuus, Zelenskyi sanoo.
Hän päätti puheensa kehottamalla johtajia kuvittelemaan Ukrainan suuremman kapasiteetin vaikutukset.
— Kuvitelkaa, jos voisimme kohdistaa Venäjään kaksi tai kolme kertaa enemmän painetta kuin tänään, hän sanoo.
Arkistokuva: Starlink-pääte Capiovíssa, Misionesissa, Argentiinassa. Ukrainan neuvonantajat raportoivat, että sotilaskäytössä olevat päätteet menettivät yhteyden suurilla nopeuksilla, vaikka tavalliset päätteet pysyivät toimintakykyisinä.
Ukrainan armeijan Starlink-päätteiden nopeutta on rajoitettu liikkeessä ilman ennakkovaroitusta, kertoo presidentin neuvonantaja Serhi Beskrestnov. Useita operaatioita on jouduttu keskeyttämään, ja Kiova näkee päätöksen taustalla poliittisia motiiveja.
Beskrestnov, joka neuvoo presidentti Volodymyr Zelenskyiä sotilasteknologiassa, kirjoittaa Telegramissa, että SpaceX otti käyttöön nopeusrajoituksen liikkeessä oleville päätteille tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Hänen mukaansa rajoitus koskee Starshield-"sotilaspakettia" ja se on asetettu 100 mailiin tunnissa, mikä on noin 160 km/h.
Satelliittiyhteys katkeaa, kun pääte liikkuu rajoitusta nopeammin. Droonien nopeutta ei ole rajoitettu. "Puolustusvoimamme eivät saaneet ennakkovaroitusta rajoituksesta, ja se häiritsi useita tehtäviä", Beskrestnov kirjoittaa.
Aktivisti Serhi Sternenko, jolla on läheiset suhteet armeijaan ja joka nosti ensimmäisenä hälytyksen katkoksesta, kirjoittaa, että yhteys alkoi katkeilla yli 160 km/h nopeuksissa ja että "useita tärkeitä tehtäviä" keskeytettiin. Hänen mukaansa tavalliset satelliittipäätteet toimivat edelleen. Rajoitusta laskettiin myöhemmin entisestään, Sternenko kertoo ja The Guardian raportoi.
Mainos:
Nimetön lähde kertoo New York Postille, että yhteyden menetys tekee mahdottomaksi operoida drooneja, lentokoneita ja helikoptereita suurilla nopeuksilla, ja että se vaikuttaa myös toimiin venäläisten Shahed-droonien torjumiseksi. Saman lähteen mukaan Ukraina on ottanut yhteyttä yhtiöön saadakseen selityksen. SpaceX:n selitystä ei ole julkaistu.
Starlinkin oma tukisivu listaa jo nyt 100 mph (n. 160 km/h) nopeusrajoitukseksi liikkeessä tapahtuvalle käytölle useissa siviilipalvelupaketeissa. Sivulla ei täsmennetä, mitä Ukrainan sotilaallinen sopimus sanoo.
Neuvonantajat näkevät politiikkaa päätöksen takana
Beskrestnov uskoo, että toimenpide "ei voi olla sattumaa" ja se liittyy poliittiseen tilanteeseen. Sternenko uskoo SpaceX:n toimineen "todennäköisesti" Trumpin hallinnon pyynnöstä. Molemmat ovat arvioita, eivät vahvistettuja selityksiä.
Häiriö tapahtui viikolla, jona Donald Trump vaati johtajiston vaihtamista Kiovassa, kuten The Nordic Times uutisoi. Tämän jälkeen Elon Musk kirjoitti X:ssä, että Zelenskyi "on mennyt liian pitkälle" ja että Ukrainan on aika saada uusi johtaja, New York Postin mukaan. Puola maksaa noin 50 miljoonaa dollaria vuodessa Ukrainan Starlink-yhteyksistä lehden mukaan. Keskiviikkona Puolan ulkoministeri Radosław Sikorski kysyi Muskilta X:ssä, "pelaako hän jälleen politiikkaa tuotteillaan".
Samaan aikaan Musk on lähentynyt jälleen Trumpia viimevuotisen konfliktin jälkeen. Heidän suhteensa on palautunut ennalleen useiden lähteiden mukaan, ja Musk on vieraillut Valkoisessa talossa viime viikkoina ja osallistunut valtiolliseen illalliseen syyskuussa, Fox News raportoi. Torstaina Trump myönsi Muskille National Medal of Science -mitalin ja kutsui häntä ystäväkseen, AFP kertoo. Muskilta ei tiedetä olevan virallista roolia hallinnossa.
Käytettävissä olevat lähteet eivät vahvista, että Musk tai Trump olisivat henkilökohtaisesti tehneet päätöksen rajoituksen asettamisesta.
Composite illustration. Photo: ООО "Яндекс", CC BY-SA 4.0
Common Consultancyn analyysi AfD:n ja MAGA-liikkeen Facebook-tileistä ei löytänyt vastaavaa romahdusta Yandexin datakeskuksiin tehtyjen hyökkäysten jälkeen.
Yandexin datakeskuksiin tehtyjen drooni-iskujen piti vaientaa ”venäläiset propagandabotit”, joiden sanottiin olevan AfD:n ja MAGA-liikkeen sosiaalisen median suosion takana. Poliitikot ja tiedotusvälineet levittivät tarinaa. Kun tanskalaisanalyytikot testasivat sitä dataa vasten, mitään romahdusta ei löytynyt.
Itse hyökkäykset on dokumentoitu. Lokakuun 8. päivän vastaisena yönä Yandexin datakeskus Sasovossa vaurioitui niin pahasti, että se suljettiin kokonaan. Seuraavana aamuna Kalugan laitokseen osui, kirjoittaa Yandex, jota kutsutaan usein Venäjän Googleksi.
Pian alkoi kiertää graafi. Internetin valvontayhtiö Cloudflare tallensi jyrkän laskun bottiliikenteessä Yandexin verkosta 8. ja 11. lokakuuta, eli samana päivinä kuin kaksi hyökkäyksistä tapahtui, raportoi The Guardian. Teknologiasivusto Tom's Hardware otsikoi uutisensa sanomalla, että venäläinen ”disinformaatiobotti-liikenne” oli lähes eliminoitu yhdessä yössä.
Hyökkäysten jälkeen levitetty graafi näyttää liikennettä Yandexin verkosta, ei mittausta sosiaalisen median poliittisista kommenteista. Faksimile: Cloudflare/Jeremiah Fowler.
Sitten tuli kaavio, joka antoi tarinalle sen poliittisen terän. Sen väitettiin osoittavan, että ”venäläiset botit” postasivat 56 prosenttia vähemmän AfD:n tueksi. Lähdettä ei ilmoitettu. Tiedot ulottuivat 15. lokakuuta asti, vaikka kaavio oli kiertänyt jo useita päiviä aiemmin, Hungarian Conservative -lehti huomauttaa. Regensburgin tietojenkäsittelytieteen professori Raphael Wimmer epäili sen olevan tekoälyllä luotu.
Mainos:
Kaavio ilman lähdeviitettä, jota levitettiin todisteena ”venäläisten bottien” vähentyneestä toiminnasta. Aikajana ulottuu 15. lokakuuta asti, vaikka kuva kiersi jo aiemmin. Faksimile: Tomáš Zdechovský/X.
Threadista toimituksiin
Vihreiden paikallispoliitikko Robin Schlingheider jakoi kaavion Threadissa ja tšekkiläinen Euroopan parlamentin jäsen Tomáš Zdechovský jakoi sen X:ssä, netzpolitik.org kertoo. Kun Wimmer kysyi Schlingheiderilta, mistä luvut olivat peräisin, hänet tiettävästi estettiin. Myöskään netzpolitik.org ei saanut vastausta kysymykseensä lähteestä, kun sivusto julkaisi tutkimuksensa.
Itävaltalainen Der Standard ja saksalainen Focus välittivät tarinan silti eteenpäin netzpolitik.orgin mukaan. Muutamassa päivässä tuntematonta alkuperää olevasta kaaviosta oli tullut uutinen, jossa väitettiin, että AfD:n verkkotuki oli johdettua Venäjältä.
Jarosław Wolski, joka oli myös levittänyt väitettä, poisti julkaisunsa ja pyysi tiistaina anteeksi miljoonia tavoittanutta väärää tietoa Hungarian Conservativen mukaan.
Tanskalainen faktojen tarkistus
Tanskalainen analyytikko Valdemar Osted Common Consultancysta otti tarinan todesta. ”Liikkeellä on tarina: Yandexin datakeskuksiin tehtyjen drooni-iskujen jälkeen kommentointi AfD- ja MAGA-tileillä romahti. Joten me tarkistimme asian. Emme havaitse sitä”, hän kirjoittaa.
Analyytikot seurasivat 76 AfD-poliitikkoa ja 136 MAGA-tiliä Facebookissa. Jokaista postausta verrattiin tilin normaaliin suoriutumiseen samassa vaiheessa julkaisun jälkeen, samana viikonpäivänä ja samaan vuorokaudenaikaan.
Hyökkäysten jälkeen AfD-poliitikoiden postaukset vaihtelivat 8 prosenttia alle normaalista 5 prosenttiin yli normaalin, kun taas MAGA-tileillä ne olivat 4–10 prosenttia yli normaalin. Common Consultancyn mukaan kyseessä on tavanomainen päivittäinen vaihtelu.
Luvattua romahdusta ei näkynyt numeroissa missään. MAGA-tilien osalta suuntaus oli päinvastoin ylöspäin: uudet postaukset saivat 480 000–560 000 kommenttia päivässä hyökkäysten jälkeen, kun syyskuun lopulla niitä oli noin 370 000. Analyysi kattaa Facebookin kahden–kolmen ensimmäisen päivän ajalta hyökkäysten jälkeen.
Common Consultancyn analyysi ei osoita selvää laskua hyökkäysten jälkeen: tutkittujen AfD- ja MAGA-tilien kommentit pysyivät normaalin vaihtelun rajoissa. Grafiikka: Common Consultancy.
Hakurobotteja, ei yleistä mielipidettä
Graafi, josta kaikki alkoi, seurasi Yandexin hakurobotteja (web crawlers), eli ohjelmia, jotka indeksoivat verkkosivuja hakukonetta varten. Venäläinen bottiliikenne kokonaisuudessaan ei laskenut merkittävästi netzpolitik.orgin mukaan.
— Kun Cloudflaren data näyttää jyrkkää pudotusta ”bottiliikenteessä”, se ei viittaa automatisoituihin trollitileihin sosiaalisessa mediassa, vaan ohjelmistoihin, jotka tekevät automatisoituja verkkopyyntöjä suuressa mittakaavassa, internet-infrastruktuurin asiantuntija Michał Woźniak kertoo The Guardianille.
Saksalainen analyysiorganisaatio CeMAS ei nähnyt mitään laskua siinä, mitä se luokittelee epäaidoiksi tykkäyksiksi ja jaoiksi. Valentin toimitusjohtaja Amil Khan kertoo The Guardianille, ettei analyysiyhtiö ole havainnut muutoksia postaustavoissa ja ettei Yandexin datakeskuksilla ole käytännön yhteyttä toimintaan, jota huhu koski.
Historiaa omaava joukkohyökkäys
Mobilisaatiolla sosiaalisen median ”venäläistä propagandaa” vastaan on historiansa. NAFO-verkoston (lyhenne sanoista North Atlantic Fella Organization) perusti toukokuussa 2022 Kamil Dyszewski. Ryhmä on tuottanut meemejä, jotka on suunnattu sen ”venäläiseksi propagandaksi” kutsumaansa toimintaa vastaan, ja kerännyt varoja Ukrainan sotakoneistolle, mukaan lukien Georgialaiselle legioonalle.
Ukrainan puolustusministeriö kiitti 28. elokuuta 2022 verkostoa julkisesti sen taistelusta ”Kreml-propagandaa ja trolleja” vastaan. Jäsenet ovat ilmaisseet tukensa Ukrainalle ja Natolle, ja verkostoa on syytetty koordinoidusta häirinnästä ja toisinajattelijoiden massailmiantamisesta Discordin ja Twitterin kautta. Väitettyihin kohteisiin ovat kuuluneet MAGA-kannattajat, Tulsi Gabbard ja Tucker Carlson.
Graafi venäläisen hakukoneen hakuroboteista ja tuntematonta alkuperää oleva kaavio riittivät muuttamaan poliittisen sitoutumisen AfD:n ja MAGA:n ympärillä Venäjältä käsin suoritetuksi kauko-ohjaukseksi. Kun väitettä lopulta testattiin todellisia tilejä vasten, luvattua pudotusta ei yksinkertaisesti ollut.
Valtamediat maailman laajuisesti omistama Deep State on oli taaskin asialla. Onneksi globalistimafian päivät alkavat olla luetut. Suomekin vasalli Deep State järjestelmä kaatuu pian rytinllä. Siinä Sipilänkin suu vääristyy itkuun kun sellin ovi paukahtaa kiinni.
Joku näyttävä globalistieliitin hahmo olisi saatava nyt selkeästi vastaamaan teoistaan. Globalistieliitti on villiytynyt juuri sen vuoksi, että se on huomannut, ettei sitä koskaan tuomita mistään. Se on pikäjänteisesti pedannut itselleen aseman, jossa se voi ryöstää ja sortaa kansoja aivan vapaasti ja avoimesti joutumatta mihinkään vastuuseen.
USA:n deep state ei ole lähtemässä näillä näkymin mihinkään, vaan vajoaa yhä syvemmälle saastaansa. USA:n ulkopolitiikka (todella ’ulko’, koska on ulkoapäin ohjattu) on saavuttamassa röyhkeydessään taas aivan uudet ulottuvuudet. Suvereeneja valtioita ajetaan alas ja valtamediat laitetaan pohjustamaan nämä kampanjat aivan uskomattomien valheiden ja lähes avoimien petosten säestyksellä. Suomi uskollisena lakeijana touhussa mukana.
Islamisaation toteuttavat globalisti-elitistit ovat suorassa vastuussa myös siitä, että jopa tuhat vuotta vanhoja kristittyjen symboleja, ristejä, poistetaan julkisesta tilasta, ”koska muslimit pahoittavat mielensä”.
Sensijaan ei päättäjät puutu lainkaan siihen turvattomuuteen ja vihaan perustuvaan väkivaltaan, jonka muslimit toteuttavat kristittyihin, ja muihin.
Feministit – Huutonaurua!!!!!!!!!!!!!!!
Englannin feministit ovat olleet eturintamassa järjestämässä ja suojelemassa islamisaatiota ja muukalaisten massamaahantuloa (ja samalla laajaa väkivaltaa tyttöjä ja naisia kohtaan ”groomauksen” eli raiskausjihadin muodossa).
Nyt on paljastunut, että tasa-arvoisuuden ja LGBTQ -informaation opettaminen koululaisille lakkautetaan muslimien toiveesta Birminghamin kaupungissa:
https://www.youtube.com/watch?v=C0zyHi01Rzo
”Gay Rights Educations SHUT DOWN After Muslims Protest in UK”
Outoa, että Suomen valtamedia ei otsikoinut tapauksesta lainkaan…
Rasisti-jahdit ja ilmastovouhotus ovat vain peitetarinoita sille, että eliitti harjoittaa laajaa lapsikauppaa ja ihmiskauppaa. Vihdoin edes yksi Englannin sosiaalijärjestelmän virkailija tulee ulos kaapista, paljastaen laajan lasten kidnappausjärjestelmän toiminnan Englannin sossujärjestelmän sisällä. Hän sai potkut kun alkoi puhumaan:
https://www.youtube.com/watch?v=CN8dvWXyK-s
”Jewish propaganda originally claimed 18 million dead but that figure was dropped several times until it reached 6 million.”
Jewish museum at Auswitch latest lowered consensus number is NOT 6 million, but many times less, if that is what you meant?
We now know that Kafka, a ”holokaust survivor” based in Finland, is a total lier and fraud. MSM will never correct the lies of Kafka they spread on their pages to the innocent people.
One after the other, they are exposed. Even this one:
”Now that’s interesting: Researcher Carlo Mattogno comes to a sensational, documented conclusion: Elie Wiesel (left) was never imprisoned either at Birkenau or Auschwitz or Monowitz or Buchenwald | English | in Italian). French: ”Wiesel n’a jamais été interné ni à Birkenau, ni à Auschwitz, ni à Monowitz, ni à Buchenwald.” The Grand Old Man of the Holocaust – a Multi-Millionaire Fraud? Can Nobel committee claw back his Prize? | For those with an interest in such things: Further doubts about Elie Wiesel’s Auschwitz story. Said to conceal that he has no tattoo, and other discrepancies”
Ööööööhhh…. Siis ellei maailmassa ole vääryyttä sitä on tehtävä. Siis elämmekö todellakin vielä Edeniä vartioivan enkelin miekan väärällä puolella vaiko ”oikealla” puolella?!?!?
Nythän on niin, että jos lähtisin sinne Ameriikan ihmemaahan, jossa kaikki on niin suurta ja kommunistista. Menisin Harlemiin kyldyyri matkalle turistina ihmettelemään niitä, jotka ovat alalyönti -asemassa meihin suomalaisiin valkoisiin miehiin, jotka olemme olleet aina sillä paremmalla puolella maailman historian aikana, sillä kuten kaikki historiaa tuntevat tiedämme sen, että pidimme lukuisia mustaihoisia orjia pelloillamme, jossa kasvoi puuvillaa ja metsässä rahaa.
Noh, joka tapauksessa siellä Harlemissa minun ei tarvitsisi lavastaa yhtään mitään eikä näin lunastaa kuin arkussa takaisin maahan, josta olin tullut ja tyhmyyksissäni olin lähtenyt katsomaan sitä suurta vääryyttä, joka on kuulunut tänne asti TV:n heti tunkeuduttua olohuoneisiimme *”laatikkol eikkeineen”.
*Niilo Tarvajärjen (1914-2002) ”Joo-o Sillä lailla”, isännöimä arvuuttelu kilpailu.
Saksalaiset ymmärsivät tupakan vaarat, USA päätti tehdä rahaa lääkkeillä ja kuolemalla.
”It is asserted that a Jew named Luis de Terres, who accompanied Columbus on his expedition in 1492, settled in Cuba, learned the use of tobacco, and introduced it into Europe.”
http://www.vintageadbrowser.com/tobacco-ads-1950s/2
https://en.wikipedia.org/wiki/Anti-tobacco_movement_in_Nazi_Germany
Juutalaiset myöntävät että USA on kokonaan heidän hyppysissään, eli kaikki hirveydet mitä USA tekee muille kansoilla ja etnisyyksille ovat talmudistista eugeniikkaa. Lopullinen päämäärä on juutalaisten ylivalta, ja neuvostoliitto-mallinen tyrannia jäljelle jääneiden kansojen kohtaloksi!
https://www.youtube.com/watch?v=sPaZ8UjMUD8
”Israeli Jews admit they run America”
Jokainen ajatteleva ihminen huomaa neuvostoliittolaisen suiden tukkimisen olevan jo arkea meilläkin, ja sionistijuutalaisten NATO on täälläkin, vähitellen pakottamassa tyrannian syvenemistä myös veritekoihin toisinajattelijoita kohtaan.
Aikooko kukaan pysäyttää tätä kehitystä?
Presidentti Trumpin yksi vaalilupaus oli taistella lapsikauppaa ja siihen liittyviä hirveyksiä vastaan. Asioita onkin tapahtunut, paljon enemmän kuin valtamedia kertoo. Itse asiassa valtamedia haluaa olla täysin hiljaa tästä, koska itsekin ovat osa globalistien pedo-rinkiä:
https://www.youtube.com/watch?v=T_HdkwmwSyI