Mainos:

Asiakkaan kotiin tunkeutuneen taksikuskina toimineen seksuaalirikollisen henkilöllisyys on selvinnyt – Poliisi ei tiedota enempää

Päivitetty 30.1.2019, Julkaistu 22.1.2019 – Kirjoittaja Toimitus
Turussa tapahtui hiljattain jälleen kansan mieleen jäänyt järkyttävä rikos, kun taksikuski tunkeutui asiakkaansa kotiin ja epäillysti syyllistyi vierailullaan seksuaalirikokseen. Lounais-Suomen poliisi pyysi havaintoja taksista ja sen kuljettajasta sunnuntaiaamuna, mutta taksikuskista ei aluksi löytynyt jälkeäkään.

Poliisi on saanut selvitettyä taksinkuljettajan henkilöllisyyden, mutta tähän poliisin tiedottaminen tällä kertaa päättyykin. Useassa mediassa on vihjailtu epäillyn etnisellä taustalla, mutta poliisi ei tätä asiaa valottanut suuntaan taikka toiseen.

Matkan maksu oli suoritettu pankkikortilla ja oletettavasti tämä auttoi kuskin henkilöllisyyden selvittämisessä.

Esitutkintaa jatketaan kuulusteluilla ja tapahtumien kulku selviää niissä tarkemmin. Kuljettaja on kutsuttu kuulusteluun.

Tapahtumaa tutkitaan seksuaalisena ahdisteluna eikä poliisi omien sanojensa mukaan tiedota asiasta enempää.

Mainos:

Lähde: Poliisi

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

15 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Tehdäänkehitysmaayhdessä
Tehdäänkehitysmaayhdessä
7 years ago

Olikohan Tatu Vanhanen sittenkin oikeassa ?

muori
muori
7 years ago

Vanhasten tapauksessa polvi ei pojasta parantunut.
Uhri mainitsi jossain lehtikirjoituksessa, että taksinkuljettaja puhui huonosti suomea.

Kuffarigoyimi
Kuffarigoyimi
7 years ago
Reply to  muori

There is only one kind of islam – Toxic Islam

https://www.youtube.com/watch?v=oulg1zQkPYU

”Why Islam is Uniquely Toxic: Part 1”

NähtyOn
NähtyOn
7 years ago
Reply to  Kuffarigoyimi

Tässä lähes sama vielä ite muslimin suusta että kelpaa paikan mahdollisille suvakeille.

https://www.youtube.com/watch?v=-39-IAkurc4

Röhkäle
Röhkäle
7 years ago

Ulkomaisen hallintavallan alle joutuneessa maassa vihollisen miehitysjoukot puuhaavat tekoja joita ovat kautta historian puuhanneet. Suomen taloudellinen ja poliittinen eliitti antoi maamme hallinnon ilman laukaustakaan 90-luvulla Rothchilditien pankki suvun haltuun. Nyt on meneillään näytöksen loppuvaihe hybridisodan miehitysjoukot terrorisoivat kansaa iso-ja pikkuvihan malliin. Kun kaaos etenee kliimaksiin eu-armeija tulee ja tappaa kapinaan nousseet kantasuomalaiset vauvasta vaariin.

Minä Vain
Minä Vain
7 years ago
Reply to  Röhkäle

Vielä muutama vuosi sitten yo. tekstiä olisi pidetty sekopään hourailuna ja pidetään ehkä vieläkin. Murheellinen on profeetan, näkijän, alarmistin tai viestinviejän osa. Vai onko? Nukkujia odottaa vielä karmeampi herätys.

Ohhoh!
Ohhoh!
7 years ago
Reply to  Minä Vain

Mitä jos alla oleva raportti olisi Petturi Orvon tai Siskon-Vitsin verisistä rituaalikulttimenoista? Mitä ajattelisit?

https://www.youtube.com/watch?v=zNlVdoAho9I

Valkoinen hetero
7 years ago
Reply to  Röhkäle

No onneksi niillä on muutama muukin tapettava esim. Ranskassa, Italiassa,Saksassa,Itävallassa, Unkarisssa,Puolasssa,Tsekissä,ect……

von ruth
von ruth
7 years ago

Tästäkin saa ilmeisesti kiittää Berneriä ja uutta taksilakia, melkein joka iikka pääsee nykyään ajamaan taksia,kunhan sillä ei ole hirveitä rikostuomioita päällä niin tervetuloa.Tää poliisien tiedoittaminen viittaa taas ei kantasuomalaiseen kuskiin, lisää tällaista!!!!!!

toni lajos
toni lajos
7 years ago

Turussa on muutoinkin tiedottaminen näistä asioista sanoisinko, vaatimatonta, kuten muistamme vailitettavan terrori -iskun, eipä juuri uutisoitu totuudenmukaisesti. Turussa joulurauhan julistuksen yhteydessä rekkojen ja kuormurien tukkimista kadunkulmista ei pihahdustakaan, jotta pelko ei hiipisi kuulijoiden nukkavierun villapaidan sisään. Uutisointi lopetaan ylempien viskaalien käskystä heti, kun tekijäksi paljastuu tummahipiäinen,

juha.
juha.
7 years ago

Poliisi äyskäröi vettä järvestä omaan läpimätään vuotavaan ruuheensa, jonka mätämeninen alkoi käsi kädessä karvaranteiden kanssa, sillä tämä ”piiloromanssi” lukuisista kiistämisistä huolimatta on tuottanut ”hedelmää”, joka haisee kuin raatokukka etelä-amerikkalaisessa sademetsässä. Lemu lähtee lukuisista rotumuukalaisten rikoksista, joista ”poliisi ei tiedota enempää” olivatpa ne miten ”vähäpätöisiä” hyvänsä. Ylläolevassakin tapauksessa ”voimavara” raiskasi laittomana taksina (kuinkas muuten, sillä Turku) naisasiakkaansa ”turvaten” taattuna kamelimiehenä sen, että vääräuskoinen valkoinen huora pääsee kotisohvalleen miehen alle ilman, että ”yksinäisyys” heti ”kaatuu päälle” ja vie surun alhoon mennessään. Mutta näinpä näppärästi ”moniosaaja” teki ”sen”, minkä jo 2-.vuotiaana näki isän siskolle tekevän Moskeijan perjantai rukouksen jälkeen. Tämäkin syystä, että äippä oli hieman ”mustana” erinäisten ”mielenliikkeiden” jälkeen, joita koettu pienen pojan esikuvana toimiva perheenpää ja kalasnikovin haltija oli aikaansaanut vireässä mielessään ja hartaana muslimina, joka ei jätä ”suuraakaan” kääntämättä sen enempää kuin entisaikojen julmat viikingit teroittamista tappo vehkeitään Valhallaan pääsyn toivossa Valkyrian valitsemina kuollessaan urheasti taistellen ja kaatuen kuoloon verihurmehessa.

On se niin väärin, etteivät suomalaiset kanta -valkoiset persjalat raiskaa täkäläisiä naisia, että päästäisiin tuosta poliisin ummetus tilasta eroon, sillä tuollainen ”tila” pitkittyessään käy terveyden päälle. Siksipä suosittelen käyttämään kuitua eli TOTUUTTA. Paras tapa on aloittaa lääkitseminen vääräuskoisten lastenkirjalla ”Jörö Jukalla”, jossa kerrotaan kuinka lopulta käy kun unohtaa olla rehellinen kanssaihmisilleen ja hylkää kaikki hyvät tavat, joilla lopulta saavuttaa menestyksen ja onnen aivan kuten wanha suomalainen sananlasku antaa töräyttää:
”REHELLISYYS MAAN PERII!”

Se, että epärehellisyydellä haluaa periä EU:n, EI Kanna pitkälle, sillä poliittisen eliitin sekä EU Federalistien renkinä toimiminen ja likaisten töiden tekijöiden osa ei kanna hedelmää. Sillä, jos Suomen poliittinen eliitti kykenee naureskellen virka-auton takaloosterissa pettämään kokonaisen Suomen kansan!!! Niin kuinka voi odottaa ”isännän” lupausten täyttymystä muutaman rakkikoiran osalta???

Sisko ja veli suunnittelivat?
Sisko ja veli suunnittelivat?
7 years ago

Jaa , ei raiskattu, ei oltu naisen kotona. Nainen vieläpä halasi kskia kun oli maksanut matkasta. Mikä lienee Mirkku ollut, kun on yllyttänyt.. Ei järkinainen halaa, jos mies hiplasi vastoin tahtoa. Ei oikein tunnu järkevältä jos on diabetes lähteä kotiin ja etuilla taksiin. Eli oikein on tapellut päästäkseen mamun kyytiin. Ravintoloista saa kyllä jotain ruoanmurua.
Luultavasti suunniteltu juttu, tuo halaaminen viittaa siihen.

gojimi
gojimi
7 years ago

”Korporatismi merkitsee työnantajien, palkansaajien ja valtion tiivistä yhteistyötä. Tulonjaosta ja työehdoista on sovittava yhteisen pöydän ääressä ilman etujärjestöjen painostusta; kapeiden viiteryhmien vaatimusten sijaan päätösten on perustuttava kansantalouden yleiselle edulle. […]

Suunnitelmataloutta voidaan kuitenkin soveltaa esimerkiksi talouden rakenteen murroskohdissa. Mikäli merkittävä työllistäjä ajautuu konkurssiin, voi valtio luoda investoinneilla uusia työpaikkoja. Monet talouskasvua luoneet innovaatiot ovat olleet alunperin valtiollisia hankkeita – hyvänä esimerkkinä Internet.”

Internetin kaltaiset keksinnöt ovat vaatineet niin suurten riskien ottoa ja niin valtavia taloudellisia investointeja, ettei niitä olisi voitu tehdä ja valtavirtaistaa ilman valtion ”fasistista” eli korporatistista apua.

Mikäli kavahtaisimme valtion ja yksityisen sektorin ”fasistista” liittoa, eläisimmekin teknologisesti paljon kurjemmissa ja alkeellisemmissa olosuhteissa. Eläköön siis fasismi!

Fasismi ja sen serkku kansallissosialismi kannattavat myös luokkien välistä sopusointua, joka saavutetaan oikeudenmukaisella työehto- ja finanssipolitiikalla. Suomen vapaussodan jälkeen juuri IKL julisti fasismin hengessä, että yrittäjien ja työntekijöiden välisen taistelun on loputtava.

IKL-aktivisti Paavo Susitaival painotti aina, että todellisia vihollisia eivät olleet muut luokat vaan kansainvälinen suurpääoma, jota hänen mielestään edustivat esimerkiksi vapaamuurarit ja juutalaiset*.

Tshang
Tshang
7 years ago
Reply to  gojimi

Totta. Mutta kv painostuksesta ja rappari-ideologian myötä ja rottamaisuuttaan Suomen eliitti murskasi IKL:n ja lapualaiset (joissa tosin oli myös paljon mätää) ja valitsi tietenkin marxilaiset sossut, joiden kanssa yhteiskuntaa alettiin pyörittämään, kuten muissakin rapparidemokratioissa eli Pan-Euroopan paskavaltioissa. Jos asiat olisi hoidettu oikein, olisi demarien merkitys väöhentynyt ja koko puolue ehkä vaihtanut natsityylisemmäksi viimeistään 1941. Mitään pakkoa ei ollut sossuilla 30-luvun aikana ja Talvisodassa. Tuntematon on huono kirja ja ne leffat myös ikävästi aivopestyjen nappuloiden oksettavaa pälätystä

NähtyOn
NähtyOn
7 years ago

Oulussa taasen ihan poliisi vakavalla naamalla kertoi miten me suomalaiset ollaan rasiteja kun kartetaan ulkomaalisen ajamia takseja.

Ei ole kun yksi opetus koskien suomen poliisia, älkää ikinä uskoko mitä ne kertoo.

Majava pysäytti liikenteen Kokemäellä

Julkaistu 14.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa Kokemäellä, mutta jyrsitty runko osoitti syyn tukkeutuneeseen kaistaan. Kuvituskuva.

Majava nakursi Kokemäellä puun, joka kaatui tien poikki tukkien toisen ajokaistan. Palokunta joutui siivoamaan jäljet yöllisen puunkaatajan jäljiltä, jota ei näkynyt missään.

Tapaus sattui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Sääksjärventiellä Kokemäellä. Majavan kerrotaan halunneen rakentaa padon. Kokemäen palokunta joutui vastaamaan hälytykseen ja siirtämään puun pois tieltä.

— Puu oli siististi jyrsitty poikki, joten syy-yhteys siihen, miksi se makasi tien poikki, oli selvä, päivystävä palomestari Tuomas Kiskola kertoo Ylelle.

Sääksjärven ympärillä olevat laajat koskemattomat erämaa-alueet soveltuvat hyvin majaville. Silti Satakunnan palomiehet vastaavat harvoin majaviin liittyviin hälytyksiin. Useimmat puut kaatuvat lahon, iän tai myrskyjen vuoksi.

Mainos:

Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa.

— Minulla on ollut vain yksi aiempi hälytys majavan takia, joten onhan tämä varmasti epätavallista, Kiskola sanoo.

Suomalaiskoulu hyödyntää YouTubea saadakseen oppilaat lukemaan

Julkaistu 13.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Koulu Kauniaisissa käyttää VR-lasien kautta katsottavia videoita binokulaarisen näön harjoittamiseen perinteisten lukuharjoitusten sijaan. Kuvituskuva, ei koulun kokeilusta.

Lukuharjoitusten sijaan erään suomalaiskoulun oppilaat katsovat videoita, mukaan lukien YouTube-sisältöjä, VR-lasien läpi. Ideana on harjoittaa heidän silmiään lukemisen helpottamiseksi.

Helsingin kupeessa Kauniaisissa sijaitseva Hagelstamska skolan on korvannut perinteiset lukuharjoitukset laseilla, Yle raportoi. Kahdentoista viikon ajan oppilaat ovat katsoneet videoita 15 minuuttia päivässä erityisen sovelluksen kautta, joka on asennettu lasien sisään sijoitettuun matkapuhelimeen.

Videot, jotka sisältävät materiaalia YouTubesta ja Ylen ohjelmistosta, on kahdennettu siten, että kumpikin silmä näkee oman versionsa. Tavoitteena on harjoittaa binokulaarista näköä – eli sitä, miten silmät ja aivot toimivat yhdessä. Videot korvaavat lukuharjoituksen, eivät kirjoja.

Useat oppilaat kertovat tuntevansa olonsa vähemmän väsyneeksi lukiessaan.

Mainos:

Lukunopeutta mittaa lasit kehittänyt Imvi-yritys, eikä kokeilulla ole vertailuryhmää. Projektia seuraava Helsingin yliopiston kasvatustieteen yliopistonlehtori Jeanette Koskinen kirjoittaa Ylelle lähettämässään sähköpostissa, että jotkut oppilaat lukevat yhtä vähän ja yhtä vastahakoisesti kuin ennenkin, vaikka lukeminen tuntuisi vähemmän rasittavalta silmille.

"Tieteellisesti emme siis voi vielä tietää, parantaako VR-laseilla harjoittelu binokulaarista näköä tarpeeksi, jotta sillä olisi positiivinen vaikutus oppilaiden lukemiseen", hän kirjoittaa.

Suomen resepti kustannusten leikkaamiseen: Pidempi työura ja lisää tekoälyä

Hyvinvointivaltion romahdus

Julkaistu 8.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Valtiovarainministeriön virkamiehet esittelivät ehdotuksensa 7. lokakuuta 2026. Alimman eläkeiän nostaminen 70 vuoteen vaatisi poliittisia päätöksiä.

Suomalaisten on ehkä työskenneltävä 70-vuotiaaksi asti ja pienten lasten perheet voivat menettää kotihoidon tuen, jos poliitikot noudattavat valtiovarainministeriön virkamiesten esityksiä. Mitään ei ole vielä päätetty – ehdotukset ovat virkamiesten näkemys seuraavan hallituksen säästötalkoisiin.

Valtiovarainministeriö julkaisi 7. lokakuuta virkamiestensä virkamiespuheenvuoron ”Luottamus tulevaan”. Ministeriön virkamiehet ovat toimittaneet vastaavia asiakirjoja ennen hallitusneuvotteluja vuoden 1991 vaaleista lähtien. Päätökset tekevät vaaleilla valitut edustajat.

Taustalla on parlamentaarisen työryhmän helmikuussa asettama tavoite: julkista taloutta on vahvistettava 8–11 miljardilla eurolla vuoteen 2031 mennessä. Ministeriön mukaan mitään menoja tai veroja ei voida jättää tarkastelun ulkopuolelle, ja päätökset tulisi tehdä heti seuraavan vaalikauden alussa.

Finanssipolitiikan koordinaattori Lauri Kajanoja kirjoittaa, että sopeutus on ”valitettavasti niin laaja, että se vaikuttaa väistämättä monien suomalaisten arkeen”.

Mainos:

Eläkkeelle 70-vuotiaana ja kotihoidon tuen lakkauttaminen

Virkamiehet haluavat nostaa vanhuuseläkkeen alaikärajan asteittain 70 vuoteen siten, että se nousisi kuudella kuukaudella kutakin peräkkäistä ikäluokkaa kohden. Tämän jälkeen eläkeikä sidottaisiin elinajanodotteeseen. Svenska Ylen mukaan muutoksen arvioidaan lisäävän työllisten määrää ajan mittaan 50 000–120 000 hengellä.

Kotihoidon tuki, jota maksetaan perheille, jotka hoitavat pieniä lapsiaan kotona päivähoidon sijaan, poistettaisiin tai sen kestoa lyhennettäisiin merkittävästi ehdotuksen mukaan. Ministeriö haluaa tällä tavoin nostaa ”pienten lasten vanhempien osallistumisastetta työmarkkinoilla”. Toimenpide voisi luoda 10 000 uutta työpaikkaa.

Myös opiskelijat saisivat osansa. Toista samantasoista tutkintoa suorittavilta suomalaisilta perittäisiin ehdotuksen mukaan vuotuiset lukukausimaksut.

Tekoälyä, vähemmän kuntia ja polttopuun verotus

Kuntien ja hyvinvointialueiden määrää on tarkoitus vähentää rajusti. Jos kuntarakennetta ei voida muuttaa, hyvinvointialueet tai valtio voisivat ottaa tehtäviä hoitaakseen. Valtion virastojen yhdistämisen odotetaan tuovan noin 100 miljoonan euron pysyvät säästöt vaalikauden 2031–2035 loppuun mennessä.

Julkisen sektorin on myös tarkoitus ottaa tekoäly laajasti käyttöön, erityisesti verotuksessa ja asiankäsittelyssä. Lainsäädäntöä on tarkoitus muuttaa tämän mahdollistamiseksi.

Tehottomia yritystukia leikattaisiin, ja valtio myisi ehdotuksen mukaan 2–3 miljardin euron arvosta julkisesti noteerattuja osakkeita, joiden tuotot ohjattaisiin sen sijaan listaamattomiin kasvuyrityksiin. Samalla virkamiehet haluavat nostaa fossiilisten polttoaineiden veroja, poistaa turpeen energiaveron huojennukset ja ottaa käyttöön veron lämmöntuotannossa käytettävälle puulle ja polttopuulle.

Ministeriö julkaisee 26. lokakuuta tarkemmat katsaukset menoista, rakenteista ja veroista.

Suomi: Google-yhtiö raivasi metsää ilman vaadittua arviointia

Ympäristö

Julkaistu 1.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Hakattua metsää. Kuva on yleiskuva eikä esitä Muhoksen kohdetta.

Googlen suomalainen tytäryhtiö Tuike Finland raivasi Muhoksella noin 330 hehtaaria metsää suunniteltua datakeskusta varten ilman Suomen lain edellyttämää ympäristövaikutusten arviointia. Hakkuut jatkuivat elokuuhun asti, vaikka viranomainen oli jo toukokuussa päättänyt, että arviointi on välttämätön.

Tiedot perustuvat suomalaiseen Helsingin Sanomat -lehteen, joka sai haltuunsa asiakirjoja Lupa- ja valvontavirastolta (LVV).

Suomen laki edellyttää ympäristövaikutusten arviointia (YVA), kun metsää poistetaan pysyvästi yhtenäiseltä alueelta, jonka koko ylittää 200 hehtaaria.

Tuike toteaa asiakirjoissa, että hakkuut ja valmistelutyöt Muhoksella kattavat 330 hehtaaria.

Mainos:

Hakkuut alkoivat tämän vuoden maaliskuussa. Huhtikuun lopulla Tuike pyysi LVV:tä määrittelemään, tarvitaanko arviointia lainkaan.

Yhtiö ja konsulttiyhtiö Ramboll väittivät, ettei säännös soveltunut, koska se esiintyy luonnonvarojen hyödyntämistä koskevan otsikon alla, kun taas metsää raivattiin rakentamista varten.

LVV vastasi 22. toukokuuta, että hanke kuuluu suoraan YVA-velvoitteen piiriin lain hankeluettelon kohdan 2(f) perusteella. Viranomaisen mukaan metsäelinympäristöihin kuuluvat koskemattomien metsien lisäksi myös talousmetsät.

Satelliittitietojen mukaan hakkuut jatkuivat tästä huolimatta elokuuhun saakka. LVV tutkii parhaillaan, toimiko Tuike lainmukaisesti.

A composite image contrasting a clear-cut area with dense forest.
Koosteotos, jossa näkyy avohakkuualue ja tiheää metsää (arkistokuva). Kuva: PxHere/Tero Laakso (CC BY 2.0)

Yhtiö: täysin laillista

Tuikkeen vastaus saatiin maanantaina.

Yhtiö kirjoittaa, että "Tuike Finland Oy kantaa täyden vastuun omasta toiminnastaan" ja että se suoritti ennen töiden aloittamista "perusteellisen selvityksen yhteistyössä kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien ja oikeudellisten neuvonantajien kanssa".

Yhtiön mukaan johtopäätös oli, että sen toimintatapa oli "täysin laillinen ja asianmukainen". Itse puiden kaatamisen osalta yhtiö sanoet Googlen noudattaneen metsälakia.

Google suunnittelee datakeskusta myös Kajaaniin. Siellä Tuike sanoo hakkuiden kattavan "hieman alle 200 hehtaaria", mikä jää juuri arviointia edellyttävän kynnyksen alapuolelle.

Hankkeita tulisi tarkastella sitä taustaa vasten, että Google ilmoitti vain päiviä aiemmin – Helsinki Timesin mukaan – 13 miljardin euron investoinneista suomalaisiin datakeskuksiin.

HS kysyi LVV:n yksikönpäälliköltä, oliko yhtiö toteuttanut hakkuut ilman YVA-prosessia LVV:n päätöksestä huolimatta.

— Siltähän se vähän näyttää, LVV:n yksikönpäällikkö Sari Myllyoja sanoo HS:lle.

Suomen eduskunnalle luovutettiin pari viikkoa sitten 50 000 allekirjoitusta sisältävä adressi, jolla vastustetaan suuren mittakaavan datakeskuksia.

Allekirjoittajien suurimmat huolenaiheet liittyvät vaikutuksiin sähkömarkkinoilla ja paikalliseen ympäristöön.