Mainos:

Nyt on nähtävää: Nykysuomen sunnuntai-striimissä tänään jymy-vieraita!

Päivitetty 2.9.2018, Julkaistu 2.9.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Nykysuomen sunnuntai-striimissä on tänä iltana ensi kertaa vieraita, eikä mitä tahansa kadulta nykäistyjä hampuuseja. Vieraanamme on Suomen kaksi kenties eniten mielipiteitä jakavaa sekä ehkäpä myöskin kärkiviisikossa mielipahaa aiheuttavaa miestä.

Nykysuomen sunnuntai-striimin vieraiksi saapuvat Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Suomen osaston puheenjohtaja Antti Niemi, joka on paikalla puhumassa mm. PVL:n kieltämiseksi pystytettyä oikeus-sirkusta sekä MV-median hiljattain eronnut entinen päätoimittaja Juha Korhonen, jonka lukijat varmasti muistavat myöskin Nykysuomen kipparoimisesta ennen nykyisen päätoimittajan astumista puikkoihin.

Tämän lisäksi perataan normaaliin tapaan pintapuolisesti uutisviikkoa sekä etenkin Nykysuomen viikkokyselyä, joka tällä kertaa koski, ei enempää eikä vähempää kuin maahanmuuttoa!

Chat on käytössä koko lähetyksen ajan joten tervetuloa!

Suoraan lähetykseen tästä linkistä!

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

37 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Jocka
Jocka
8 years ago

Olikos nämä niitä tarranatseja joille ihan yleiseti naureskellaan?

Sensuroimaton Totuus
Sensuroimaton Totuus
8 years ago
Reply to  Jocka

Mikäpä pistää hirnumaan?

Jocka
Jocka
8 years ago

Niin, no kyllähän se hiukan naurattaa kun Korhonen käy liimailemassa tarroja oviin ja valitta ettei pysty jatkamaan MV-viemärin toiminta kun häiriköidään, eikä anneta työrauhaa. Vastarintaliikkeen ja Odinin porukat vaan naurattaa ihan surullisuudellaan ja koomisuudellaan,

Jocka
Jocka
8 years ago
Reply to  Jocka

Uskottavuus näillä on aika lähellä nollaa, mutta ne ei vaan jostain syystä itse huomaa sitä.

Jeppes
Jeppes
8 years ago
Reply to  Jocka

Ja jostakin Korhosen tarrojen oviin liimailusta meillä on muutakin näyttöä kuin jonkun jockan sekopäiset jutut?

Jocka
Jocka
8 years ago
Reply to  Jeppes

Löytyy Korhosen omalta VK-seinältä ja jos on poistettu niin piffillä on kuvat.

Jocka
Jocka
8 years ago
Reply to  Jeppes
Jeppes
Jeppes
8 years ago
Reply to  Jeppes

Niin, sitä näyttöä mistään tarrojen liimailusta ei edelleenkään tullut, mutta kiitos että olit riittävän yksinkertainen paljastamaan pikku koukulla että olet piffiläinen trolli. Voit jäädä rauhassa odottelemaan IP-bannejasi.

Ääliö 😀

Jocka
Jocka
8 years ago
Reply to  Jeppes

Odottelen ja jään myös odottemaan Juha pojan tarroja oveen.

Jeppes
Jeppes
8 years ago
Reply to  Jeppes

Aha. ensin tarinoissasi tarroja oli jo liimailtu ja nyt niitä vasta odotellaan. Ei älysi riitä edes uskottavaan valehtelemiseen. 😀

joskus olin mukana
joskus olin mukana
8 years ago
Reply to  Jeppes

Uoutubea katsoin minäki ja kyselyä ootko piffiläinen. Eri videot muistaaksni. Aika puolivillainen toimittaja kumkea juomaporukoissa arkipäivinä häiriköimässä

joskus olin mukana
joskus olin mukana
8 years ago
Reply to  Jocka

Eikös se niiden kavereiden kanssa ollut jotka nyt viikonloppuna olivat tappelussa vaasankadulla. Jokuhan jo ennusti näiden jääkäreiden saavan vielä köniinsä kun kalliossa häiriköivät.kuin teinit. ”Ootko piffiläinen. Ootko suvakki.”

Persut ja ääriliikkeet ovat kovasti pvl kanssa samaa porukkaa nykyisin. Kiemunkikaan ei kuulemma nähnyt yhtään heilausta vaikka turusta o mediassa paljon heilauskuvia.

Jeppes
Jeppes
8 years ago

Otapas nyt ne iltalääkkeesi, laita aikuisvaipat ja mene muovilakanoiden väliin nukkumaan, vajakki.

Jeppes
Jeppes
8 years ago
Reply to  Jocka

Jockahan voi kysyä sitä striimissä niin ei tarvitse huudella puskista.

Jocka
Jocka
8 years ago
Reply to  Jeppes

Pitää ainakin kysyä että koska Korhonen maksaa kavaltamasta rahat takaisin.

Jeppes
Jeppes
8 years ago
Reply to  Jocka

Piffitrolli se vaan levittelee valheitaan. Mistä teitä vajaaälyisiä oikein sikiää?

Jocka
Jocka
8 years ago
Reply to  Jeppes

Onhan tämä nyt jo moneen kertaan todistettu.

Jeppes
Jeppes
8 years ago
Reply to  Jeppes

No ei todellakaan ole. Perättömät juttusi ja loanheittosi eivät ole mitään todisteita. Olet pelkkä säälittävä valehtelija. Raukkamainen miespimpsa.

joskus olin mukana
joskus olin mukana
8 years ago
Reply to  Jeppes

Videoilta näin. Hanhikari ja vaimonsa, oliko se juki vai jaajo.

Röhkäle
Röhkäle
8 years ago

Tiedossa on siis hyvä keskustelu. PVL on tuonut puheissaan esille Suomen yhteiskunnallisen tilan ja Suomen todelliset uhat. Totuus on ollut kova pala purtavaksi EU:ta kannattaville liberaaliglobalisteille ja tietenkin valtamedialle. Eduskuntapuolueet lukuun ottamatta persuja haluavat elää kuplassaan, vaikka maailma ympärillä järisee. Bolshevismia arvopohjanaan pitävä Sipilän hallitus sairastaa vaikeaa sairautta kansasta vieraantumista,
Onneksi poliittiset tuulet ovat kääntyneet Euroopassa. Suomikin tulee vielä muuttumaan ja silloin liberaaliglobalistit ja kaiken suvaitsevaiset punastelevat ja häpeilevät tekosiaan kuten kommarit Neukkulan romahdettua.

Jep
Jep
8 years ago

Vastarintaliike aiotaan kieltää mm. sen takia koska se toiminta katsotaan ”hyvän tavan vastaiseksi.”.

”Hyvän tavainen” ei enää nykyaikana kelpaa perusoikeuksien rajoittamiseksi, koska määritelmä on liian epäselvä. Tähän tyyliin Perustuslakivaliokunta katsoi lausunnossaan PeVL 54/2002.

Perustuslakivaliokunta on katsonut ratkaisussaan
PeVL 54/2002 v, että ”hyvä tapa” on liian epäselvä ja epätarkka määritelmä. Sellaisella ei voida rajoittaa sananvapautta.

Perustuslakivaliokunta
PeVL 54/2002 vp

Lakiehdotus verkkotunnuslaiksi sisälsi säännöksen, jonka mukaan verkkotunnus ei saa sisältää ”hyvän tavan” tai ”yleisen järjestyksen” vastaisia ilmaisuja. Valiokunnan mukaan sanonnat eivät soveltuneet sananvapauden käytön sääntely yhteyteen.145 Vaikka sanontoja käytettiin sananvapauden
käytön yhteydessä, niiden epämääräisyys olisi samalla tavalla ongelmallista perusoikeuksien
rajoitussääntelyssä.

145
PeVL 54/2002 vp

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/164863/Tapio%20Puurunen%20lopputy%C3%B6%20lopullinen%202016.pdf?sequence=2

Kanne ja oikeudenkäynti liikkeen kieltämiseksi
Nämä asiatselvennä saivat poliisihallituksen harkitsemaan kanteen nostamista Suomen vastarintaliikkeen toiminnan lakkauttamiseksi. Poliisin mukaan SVL:n vallankumouksellinen, väkivaltainen ja avoimen rasistinen toiminta on olennaisesti lakien ja hyvien tapojen vastaista.[54]

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_vastarintaliike

106 §
Perustuslain etusija

Jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle.
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#L10P106

KKO 2006:52 tapauksessa syytetty jätettiin tuomitsematta kokonaan, koska sääntely oli liian epätäsmällistä:

Veneen sammutin

Korkein oikeus on perustanut eräässä tapauksessa vapauttavan päätöksen poikkeuksellisesti nimenomaan legaliteettiperiaatteeseen ja täsmällisyysvaatimukseen. Tapauksessa oli kysymys siitä, että syytettyä ei voitu tuomita rangaistukseen veneliikennettä koskevien lakien rikkomisesta kun hänen kuljettamassaan venessä ollutta sammutinta ei ollut vuosihuollettu eikä katsastettu sillä tavalla kun pelastustoimilaissa edellytetään. Veneliikennelainsäädännössä ei ollut määräyksiä sammuttimien huollosta ja tarkistamisesta eikä siinä liioin viitattu pelastustoimilainsäädäntöön.Pelastustoimilainsäädännössä oli määräyksiä sammuttimien tarkastamisesta, mutta pelastustoimen osalta oli kysymys lähinnä rakennusten ja asuntojen sammuttimet. Korkein oikeus perusteli vapauttavan päätöksensä nimenomaan legaliteettiperiaatteella ja lainsäädännölle asetettavalle täsmällisyysvaatimuksella. Alioikeus oli tuominnut syytetyn rangaistukseen sellaisen veneen kuljettamisesta, jossa ei ollut säädettyä varustusta, katsoen, ettei huoltamaton sammutin ollut veneliikenneasetuksen mukainen (pakollinen) ”asianmukainen sammutin”. Syytetty itse oli puolestaan katsonut, että asia oli vähäpätöinen eikä ansainnut rangaistusta, enintään huomautuksen.[1]

KKO 2006:52 Annettu 13.6.2006. Helsinki: Korkein oikeus.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Laillisuusperiaate

PeVM 25/1994

– Rajoitusten on oltava tarkkarajaisia ja riittävän täsmällisesti määritettyjä. Rajoitusten olennaisen sisällön tulee ilmetä laista.
https://www.edilex.fi/mt/pevm19940025

Tulkinnassa on otettava huomioon myös perustuslakimyönteinen tulkinta, mikäli asia on tulkinnanvarainen, niin tällöin asiaa on tulkittava perustuslakimyönteisesti:
Perustuslakivaliokunnan mietintö 25 ( PeVM 25/1994 ):
Tuomioistuinten tulee valita perusteltavissa olevista lain
tulkintavaihtoehdoista sellainen, joka parhaiten edistää perusoikeuksien
tarkoituksen toteutumista ja joka eliminoi perustuslain kanssa
ristiriitaisiksi katsottavat vaihtoehdot. Tältä osin voidaan puhua
perustuslainmukaisesta tai perusoikeusmyönteisestä laintulkinnasta

https://www.edilex.fi/mt/pevm19940025

59 KKO ratkaisua laillisuusperiaatteesta:

http://www.finlex.fi/fi/oikeus/haku/?search%5Btype%5D=pika&savedSearch=laki&search%5Bpika%5D=laillisuusperiaate&_offset=0&tab=kko

Jep
Jep
8 years ago
Reply to  Jep

Tilanne muuttui(Vastarintaliikkeen kannalta edulliseen suuntaan) kun vuonna 2000 annettiin suuri perustuslakiuudistus. Jonka yhteydessä perusoikeuksien merkitystä alettiin korostamaan. Silloin säädettiin mm. tämä
106 §
Perustuslain etusija

Jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle.
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#L10P106

Huomattava on että Perustuslakivaliokunta antoi lausuntonsa kyseisen perustuslakiuudistuksen JÄLKEEN
(PeVL 54/2002 vp).

Yhdistyslaki taas on vanhempi, vuodelta 1989, joten siinä ei oltu otettu huomioon vuoden 2000 suurta perustuslakiuudistusta.

Kukkuu
Kukkuu
8 years ago
Reply to  Jep

Kun WJC Nykistä jyrähtää, niin silloin perustuslaki weeceestä alas lirahtaa

Jocka
Jocka
8 years ago

”Vieraanamme on Suomen kaksi kenties eniten mielipiteitä jakavaa sekä ehkäpä myöskin kärkiviisikossa mielipahaa aiheuttavaa miestä.”

Nykysuomen toimittelijalta hiukan mopo karannut. Suurin osa suomalaisista ei edes tiedä ketkä ovat Juha Korhonen, eikä Antti Niemi, eikä kiinnosta näiden olemassaolo.

Jeppes
Jeppes
8 years ago
Reply to  Jocka

Sinua näyttävät kovasti kiihottavan. 😀 Kyllä kansa tietää, ihan jo siksi että valtamedian toimittelijat ovat kiihkossaan riittävän tyhmiä uutisoimaan MV-Lehden käänteistä ja hankkimaan sille ilmaista julkisuutta. Teitä paskavasureita kun ei ole koskaan älyllä siunattu. Ettehän te muuten olisikaan vasureita.

Jocka
Jocka
8 years ago

Ei, ei kiihota. Naurattaa vaan isänmaallisten elämämkoululaisten touhu.

Jeppes
Jeppes
8 years ago
Reply to  Jocka

Ei sinua naurata. Olet hädissäsi ja se näkyy.

Jocka
Jocka
8 years ago
Reply to  Jeppes

Joo, olen.

Jeppes
Jeppes
8 years ago
Reply to  Jocka

Joo, niin olet ja sen lisäksi säälittävä valehtelija. Mitä asiaasi oikein luulet edistäväsi näyttämällä noin saatanan tyhmältä ja epärehelliseltä?

moku
moku
8 years ago
Reply to  Jeppes

Taitaa tuo nimim. Jocka trollata, esittämällä piffiläistä. 😉

Jeppes
Jeppes
8 years ago
Reply to  Jeppes

Kyllä kyseessä taitaa kuitenkin olla ihan autenttinen sekakäyttäjä punkkipiffi, noin aivottoman esittäminen olisi jo suurenmoista lahjakkuutta näyttelemisen alalla.

Jocka
Jocka
8 years ago

Korhonen on huijannut ja häiriköinyt ihmisiä ja nyt Juha poika itkee kotonaan kun ei saanutkaan rauhassa tehdä roskajulkaisuaan ja rahat on loppu. Voi kyynel!

Jeppes
Jeppes
8 years ago
Reply to  Jocka

Edelleen sinulla on esittämättä ne todisteet väittämillesi, tyhjäpääpiffi. Luuletko oikeasti että höpötyksesi muuttuvat todeksi jankuttamalla niitä sitkeästi ilman todisteita?

Jocka
Jocka
8 years ago
Reply to  Jeppes

Ei nuo myöskään muutu epätodeksi vaikka siinä öyhöttäisit

Jeppes
Jeppes
8 years ago
Reply to  Jocka

Piffipuupäälle ei siis ole tuttu käsite se että väitteen esittäjällä on todistustaakka, ei päin vastoin. Asiat eivät muutu oleviksi sillä että joku ei pysty todistamaan että ne eivät olisi olemassa. Niinpä niin, tainnut piffipöljäkkeellä mennä se peruskoulukin liimaa nuuskiessa ja pulpetin alla pippeliä nyplätessä kun jo yleiset pelisäännöt ja käsitteetkin ovat oppimatta 😀

Miten te kykenettekin olemaan noin vajaita? Saavutus sinänsä.

mr.Flipflop
mr.Flipflop
8 years ago

On tässä tullut jo vuosikausia ihmeteltyä miten vastamedia ei ole saanut aikaan minkäänlaista organisoitumista, ”nuivaa lehtimiesliittoa”. Koettakaapa huviksenne laskea kuinka monta erilaista urheiluseuraa, lehteä ja muuta kerhoa vastapuolella on, DEMLA:sta alkaen…

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
8 years ago

Suomen kansallisen kivääriyhdistyksen puheenjohtaja Runo K. Kurko:

”TUOMIOVALLAN ANASTUS

Oppi vallan kolmijaosta on eräs oikeusvaltion toimivuuden perusteista, mutta Suomessa sosiaalidemokraattien pitkän vallassaolon seurauksena Suomi on ajautunut kauas itsenäisyytemme alkuvuosikymmenten oikeusvaltiosta. Erinomainen esimerkki on Demlan soluttautuminen oikeuslaitokseen ja jopa asianajajien ammattikuntaan, jolloin mahdollisuus saada puolueeton oikeudenkäynti on muuttumassa mahdottomaksi Suomessa. Poliisihallituksen perustaminen on ollut eräs ratkaisevia virheitä oikeusvaltiossa, sillä kasvottomat virkamiehet tekevät kansalaisten tietämättä päätöksiä heidän oikeuksiensa rajoittamisista. Ennen Poliisihallitusta oli mahdollista asioida suoraan sisäministeriön virkamiesten kanssa ja kihlakuntien poliisilaitoksissa asioiden hoitaminen oli suhteellisen helppoa. Nimismiehet olivat useilla paikkakunnilla ainoat lakia lukeneet ja kykenivät auttamaan kansalaisia useissa vaikeissakin juridisissa kysymyksissä.

Poliisihallituksen käynnistämät toimet kieltää Pohjoismainen Vastarintaliike Suomessa ja siihen liittyvät yhdistykset tai järjestöt on demokratiassa poikkeuksellinen toimi. Ulkopuolisen, Demlaan kuuluvan asianajajan palkkaaminen tekemään “likainen työ” oikeudessa on vähintään erikoista. Poliisihallituksen olisi voinut olettaa omaavan omasta takaa riittävän määrän oikeustutkinnon suorittaneita, mutta poliittisesti riippumattomia juristeja rakentamaan perusteet lakkautusta koskevalle vaatimukselle. Demlan puheenjohtajana toimineen asianajajan Markku Fredmanin käyttäminen on suora osoitus kansalaisille siitä, että minkäänlaista poliittisesti puolueetonta oikeudenkäyntiä on aivan turha odottaa. Poliisihallitus on toimillaan osoittanut olevansa suomalaisia kansallismielisiä vastaan ja erityisesti selvästi asia tuli ilmi jo oikeudenkäynnissä Torniainen syytteessä “rasistisessa tarkoituksessa” tehdystä Karttusen surmasta, vaikka molemmat miehet olivat kantasuomalaisia.

Poliisihallituksen toimet ovat selkeä osoitus siitä, että kyseessä on poliittinen toimivallan ylitys ja samalla tuomiovallan anastus. Tuomitessaan Torniaisen ylitti Helsingin käräjäoikeus kaikki riippumattoman tuomioistuimen periaatteet ja siksi myös saman tuomioistuimen päätös kieltää Pohjoismainen Vastarintaliike Suomessa ei täytä puolueettoman oikeudenkäynnin perusteita. On ilmeistä, että Poliisihallitus toimii yhdessä Suojelupoliisin kanssa kansallismielisten suomalaisten murskaamiseksi ja täyttääkseen globalistien, kuten George Soroksen vaatimukset täyttää Eurooppa vieraasta kulttuurista tulleilla siirtolaisilla. Poliisihallituksen toiminta on osoittautunut erityisesti ampuma-aselainsäädännön kiristämisen kautta kansallisen edun vastaiseksi ja voin todeta kuten entinen sisäministeri Kari Rajamäki: “Poliisihallitus on lakkautettava”!

Kari Rajamäen henkilökohtainen rohkeus osoitti, että kaikki sosiaalidemokraatit eivät ole kansansa vihollisia ja globalisteja! Poliisihallitus on toimillaan osoittanut hyväksyvänsä väkivaltaa käyttävien järjestöjen kuten Antifa ja Anarkistit toimet, joiden seurauksena kansalaisia pahoinpidellään ja viranomaisia vastustetaan väkivaltaisesti. Antifa on eräissä oikeusvaltioissa todettu terrorijärjestöksi ja erityisesti naamiointikiellon vastainen toiminta olisi tullut johtaa välittömiin pidätyksiin. Poliisihallitus ei ole ryhtynyt tarvittaviin toimenpiteisiin estääkseen Suomessa terroristisissa tarkoituksissa tehdyt autojen polttamiset, sillä nykyisen hallituksemme toimet tukevat ghettoutumista ja tuovat samalla Suomeen Ruotsin mallin mukaisen yhteiskunnan…”

Koko artikkeli: http://nra.fi/puheenjohtajalla-on-asiaa-165/

Majava pysäytti liikenteen Kokemäellä

Julkaistu 14.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa Kokemäellä, mutta jyrsitty runko osoitti syyn tukkeutuneeseen kaistaan. Kuvituskuva.

Majava nakursi Kokemäellä puun, joka kaatui tien poikki tukkien toisen ajokaistan. Palokunta joutui siivoamaan jäljet yöllisen puunkaatajan jäljiltä, jota ei näkynyt missään.

Tapaus sattui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Sääksjärventiellä Kokemäellä. Majavan kerrotaan halunneen rakentaa padon. Kokemäen palokunta joutui vastaamaan hälytykseen ja siirtämään puun pois tieltä.

— Puu oli siististi jyrsitty poikki, joten syy-yhteys siihen, miksi se makasi tien poikki, oli selvä, päivystävä palomestari Tuomas Kiskola kertoo Ylelle.

Sääksjärven ympärillä olevat laajat koskemattomat erämaa-alueet soveltuvat hyvin majaville. Silti Satakunnan palomiehet vastaavat harvoin majaviin liittyviin hälytyksiin. Useimmat puut kaatuvat lahon, iän tai myrskyjen vuoksi.

Mainos:

Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa.

— Minulla on ollut vain yksi aiempi hälytys majavan takia, joten onhan tämä varmasti epätavallista, Kiskola sanoo.

Suomalaiskoulu hyödyntää YouTubea saadakseen oppilaat lukemaan

Julkaistu 13.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Koulu Kauniaisissa käyttää VR-lasien kautta katsottavia videoita binokulaarisen näön harjoittamiseen perinteisten lukuharjoitusten sijaan. Kuvituskuva, ei koulun kokeilusta.

Lukuharjoitusten sijaan erään suomalaiskoulun oppilaat katsovat videoita, mukaan lukien YouTube-sisältöjä, VR-lasien läpi. Ideana on harjoittaa heidän silmiään lukemisen helpottamiseksi.

Helsingin kupeessa Kauniaisissa sijaitseva Hagelstamska skolan on korvannut perinteiset lukuharjoitukset laseilla, Yle raportoi. Kahdentoista viikon ajan oppilaat ovat katsoneet videoita 15 minuuttia päivässä erityisen sovelluksen kautta, joka on asennettu lasien sisään sijoitettuun matkapuhelimeen.

Videot, jotka sisältävät materiaalia YouTubesta ja Ylen ohjelmistosta, on kahdennettu siten, että kumpikin silmä näkee oman versionsa. Tavoitteena on harjoittaa binokulaarista näköä – eli sitä, miten silmät ja aivot toimivat yhdessä. Videot korvaavat lukuharjoituksen, eivät kirjoja.

Useat oppilaat kertovat tuntevansa olonsa vähemmän väsyneeksi lukiessaan.

Mainos:

Lukunopeutta mittaa lasit kehittänyt Imvi-yritys, eikä kokeilulla ole vertailuryhmää. Projektia seuraava Helsingin yliopiston kasvatustieteen yliopistonlehtori Jeanette Koskinen kirjoittaa Ylelle lähettämässään sähköpostissa, että jotkut oppilaat lukevat yhtä vähän ja yhtä vastahakoisesti kuin ennenkin, vaikka lukeminen tuntuisi vähemmän rasittavalta silmille.

"Tieteellisesti emme siis voi vielä tietää, parantaako VR-laseilla harjoittelu binokulaarista näköä tarpeeksi, jotta sillä olisi positiivinen vaikutus oppilaiden lukemiseen", hän kirjoittaa.

Suomen resepti kustannusten leikkaamiseen: Pidempi työura ja lisää tekoälyä

Hyvinvointivaltion romahdus

Julkaistu 8.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Valtiovarainministeriön virkamiehet esittelivät ehdotuksensa 7. lokakuuta 2026. Alimman eläkeiän nostaminen 70 vuoteen vaatisi poliittisia päätöksiä.

Suomalaisten on ehkä työskenneltävä 70-vuotiaaksi asti ja pienten lasten perheet voivat menettää kotihoidon tuen, jos poliitikot noudattavat valtiovarainministeriön virkamiesten esityksiä. Mitään ei ole vielä päätetty – ehdotukset ovat virkamiesten näkemys seuraavan hallituksen säästötalkoisiin.

Valtiovarainministeriö julkaisi 7. lokakuuta virkamiestensä virkamiespuheenvuoron ”Luottamus tulevaan”. Ministeriön virkamiehet ovat toimittaneet vastaavia asiakirjoja ennen hallitusneuvotteluja vuoden 1991 vaaleista lähtien. Päätökset tekevät vaaleilla valitut edustajat.

Taustalla on parlamentaarisen työryhmän helmikuussa asettama tavoite: julkista taloutta on vahvistettava 8–11 miljardilla eurolla vuoteen 2031 mennessä. Ministeriön mukaan mitään menoja tai veroja ei voida jättää tarkastelun ulkopuolelle, ja päätökset tulisi tehdä heti seuraavan vaalikauden alussa.

Finanssipolitiikan koordinaattori Lauri Kajanoja kirjoittaa, että sopeutus on ”valitettavasti niin laaja, että se vaikuttaa väistämättä monien suomalaisten arkeen”.

Mainos:

Eläkkeelle 70-vuotiaana ja kotihoidon tuen lakkauttaminen

Virkamiehet haluavat nostaa vanhuuseläkkeen alaikärajan asteittain 70 vuoteen siten, että se nousisi kuudella kuukaudella kutakin peräkkäistä ikäluokkaa kohden. Tämän jälkeen eläkeikä sidottaisiin elinajanodotteeseen. Svenska Ylen mukaan muutoksen arvioidaan lisäävän työllisten määrää ajan mittaan 50 000–120 000 hengellä.

Kotihoidon tuki, jota maksetaan perheille, jotka hoitavat pieniä lapsiaan kotona päivähoidon sijaan, poistettaisiin tai sen kestoa lyhennettäisiin merkittävästi ehdotuksen mukaan. Ministeriö haluaa tällä tavoin nostaa ”pienten lasten vanhempien osallistumisastetta työmarkkinoilla”. Toimenpide voisi luoda 10 000 uutta työpaikkaa.

Myös opiskelijat saisivat osansa. Toista samantasoista tutkintoa suorittavilta suomalaisilta perittäisiin ehdotuksen mukaan vuotuiset lukukausimaksut.

Tekoälyä, vähemmän kuntia ja polttopuun verotus

Kuntien ja hyvinvointialueiden määrää on tarkoitus vähentää rajusti. Jos kuntarakennetta ei voida muuttaa, hyvinvointialueet tai valtio voisivat ottaa tehtäviä hoitaakseen. Valtion virastojen yhdistämisen odotetaan tuovan noin 100 miljoonan euron pysyvät säästöt vaalikauden 2031–2035 loppuun mennessä.

Julkisen sektorin on myös tarkoitus ottaa tekoäly laajasti käyttöön, erityisesti verotuksessa ja asiankäsittelyssä. Lainsäädäntöä on tarkoitus muuttaa tämän mahdollistamiseksi.

Tehottomia yritystukia leikattaisiin, ja valtio myisi ehdotuksen mukaan 2–3 miljardin euron arvosta julkisesti noteerattuja osakkeita, joiden tuotot ohjattaisiin sen sijaan listaamattomiin kasvuyrityksiin. Samalla virkamiehet haluavat nostaa fossiilisten polttoaineiden veroja, poistaa turpeen energiaveron huojennukset ja ottaa käyttöön veron lämmöntuotannossa käytettävälle puulle ja polttopuulle.

Ministeriö julkaisee 26. lokakuuta tarkemmat katsaukset menoista, rakenteista ja veroista.

Suomi: Google-yhtiö raivasi metsää ilman vaadittua arviointia

Ympäristö

Julkaistu 1.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Hakattua metsää. Kuva on yleiskuva eikä esitä Muhoksen kohdetta.

Googlen suomalainen tytäryhtiö Tuike Finland raivasi Muhoksella noin 330 hehtaaria metsää suunniteltua datakeskusta varten ilman Suomen lain edellyttämää ympäristövaikutusten arviointia. Hakkuut jatkuivat elokuuhun asti, vaikka viranomainen oli jo toukokuussa päättänyt, että arviointi on välttämätön.

Tiedot perustuvat suomalaiseen Helsingin Sanomat -lehteen, joka sai haltuunsa asiakirjoja Lupa- ja valvontavirastolta (LVV).

Suomen laki edellyttää ympäristövaikutusten arviointia (YVA), kun metsää poistetaan pysyvästi yhtenäiseltä alueelta, jonka koko ylittää 200 hehtaaria.

Tuike toteaa asiakirjoissa, että hakkuut ja valmistelutyöt Muhoksella kattavat 330 hehtaaria.

Mainos:

Hakkuut alkoivat tämän vuoden maaliskuussa. Huhtikuun lopulla Tuike pyysi LVV:tä määrittelemään, tarvitaanko arviointia lainkaan.

Yhtiö ja konsulttiyhtiö Ramboll väittivät, ettei säännös soveltunut, koska se esiintyy luonnonvarojen hyödyntämistä koskevan otsikon alla, kun taas metsää raivattiin rakentamista varten.

LVV vastasi 22. toukokuuta, että hanke kuuluu suoraan YVA-velvoitteen piiriin lain hankeluettelon kohdan 2(f) perusteella. Viranomaisen mukaan metsäelinympäristöihin kuuluvat koskemattomien metsien lisäksi myös talousmetsät.

Satelliittitietojen mukaan hakkuut jatkuivat tästä huolimatta elokuuhun saakka. LVV tutkii parhaillaan, toimiko Tuike lainmukaisesti.

A composite image contrasting a clear-cut area with dense forest.
Koosteotos, jossa näkyy avohakkuualue ja tiheää metsää (arkistokuva). Kuva: PxHere/Tero Laakso (CC BY 2.0)

Yhtiö: täysin laillista

Tuikkeen vastaus saatiin maanantaina.

Yhtiö kirjoittaa, että "Tuike Finland Oy kantaa täyden vastuun omasta toiminnastaan" ja että se suoritti ennen töiden aloittamista "perusteellisen selvityksen yhteistyössä kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien ja oikeudellisten neuvonantajien kanssa".

Yhtiön mukaan johtopäätös oli, että sen toimintatapa oli "täysin laillinen ja asianmukainen". Itse puiden kaatamisen osalta yhtiö sanoet Googlen noudattaneen metsälakia.

Google suunnittelee datakeskusta myös Kajaaniin. Siellä Tuike sanoo hakkuiden kattavan "hieman alle 200 hehtaaria", mikä jää juuri arviointia edellyttävän kynnyksen alapuolelle.

Hankkeita tulisi tarkastella sitä taustaa vasten, että Google ilmoitti vain päiviä aiemmin – Helsinki Timesin mukaan – 13 miljardin euron investoinneista suomalaisiin datakeskuksiin.

HS kysyi LVV:n yksikönpäälliköltä, oliko yhtiö toteuttanut hakkuut ilman YVA-prosessia LVV:n päätöksestä huolimatta.

— Siltähän se vähän näyttää, LVV:n yksikönpäällikkö Sari Myllyoja sanoo HS:lle.

Suomen eduskunnalle luovutettiin pari viikkoa sitten 50 000 allekirjoitusta sisältävä adressi, jolla vastustetaan suuren mittakaavan datakeskuksia.

Allekirjoittajien suurimmat huolenaiheet liittyvät vaikutuksiin sähkömarkkinoilla ja paikalliseen ympäristöön.