Turun terrori-iskun sankariksi nostetun Hassan Zubierin on kerrottu mahdollisesti joutuvan viettämään loppuelämänsä halvaantuneena pyörätuolissa, erilaisiin syytteisiin ja syytöksiin vastailun ohessa. Facebookissa julkaisemallaan videolla Zubier kuitenkin liikkuu melkoisen rivakasti tuolista ylös ja takaisin mm. laittaakseen valot päälle.
Hassan ei ollut sattumalta paikalla silloin kun Turun verilöyly tapahtui. Tämän vesselin taustoja kannattaa selvitellä edelleen sillä sieltä varmasti löytyy vieläkin synkempää tarinaa mitä tähänmennessä on saatu selville.
Tutkikaa nyt hyvät ihmiset Turun muka puukotusta perustuen maalaisjärkeen – ei valemedian/Supon loppumattomiin valheisiin. Turun puukotus pesäpallomailoineen on täsmälleen yhtä totta kuin Las Vegasin ja Pariisin vale-verilöyly, jossa uhrit ja ”terroristi” olivat kriisinäyttelijöitä.
Hys, hys…. ei saa epäillä, älä tee missään tapauksessa kriittisiä kysymyksiä, meidän pitää kunnioittaa muka uhrien omaisia.
Soveltuu hyvin moneksi
8 years ago
Jos ei muslimi valehtele niin se ainakin miettii sitä. Muunnos suomalaisten tunteman naapurikansan tavoista.
JKH1975
8 years ago
Presidentti Sauli Niinistön palkitsema valehtelija.
Valehtelija palkitsi valehtelijan eli eräänlaista nepotismia ja vihkiytymistä ”samalle alalle”. Tämä kaiketi Ruotsin kalifaatin kansalainen olisi melkoinen ”vahvistus” Sipilän hallitukseen, vaikkapa salkuttomaksi ministeriksi. Se onkin viisainta, sillä tuon miehen salkku tallessa pysy.
Onko pressamme idiootti, seniili vai harhaan johdettu?
juha.
8 years ago
Eläköön Hölmölä! Taas tuli samanlaisia uutisia maailmalle kuin sekin 1970-luvulla valveutuneiston huoli siitä, ettei Aku Ankalla ole HOUSUJA!!!
Ellen väärin muista, se löysi tiensä peräti afganistanilaisen sanomalehden sivuille.
Siis mitä helvettiä varsinkin ilta-sanomat valheiden levittäjä pahimasta päästä kun kysessä iso Z
8 years ago
prioritetit ja asioiden vakavuus taas halussa
Plagiointikohun esiselvitys: Laura Huhtasaari loukkasi gradussaan hyvää tieteellistä käytäntöä ja johti tiedeyhteisöä harhaan
Ilta-Sanomat-STT
tiedeyhteisöä harhaan
ei jumalauta
se tiede yhteisö on 100 prosentisesti täynnä viher vasuri taistolais komunisteja
persu vihaajia aivopesijöitä vasemmisto sosialismin totalitarismiin
yhteen mielipiteeseen
yksi puole järjestelämään eli diktatuuri kommunismiin vihervasemisto totalitarismiin eu epä-demokratiaan
sitä nämä yliopistojen tiedeyhteisöt minulle edustavat
eli imekää saatana *toistenne tiedeyhteisön* karvaisia korvia ja homehtuneita aivojanne jossa pyörii vettä ja kusta sekaisin
samat terveiset iltasanomille ilta lehdelle ylelle hesarille vittu kaikille valtamediaksi kutsutulle paskalle valemedialle
mietikää millaisia akenda pellejä he ovat
zubier keissi paljastaa siis kaiken ihan kaiken missä menään
faktan tarkistus Zero sis miten helvetissä edes sitä ei tarkistettu onko hän rauhanturvaaja mietikää oikeasti
Siis
Zubierista sanaakaan taas missään hänen huijauksesta valehtelusta
kun iltasanomien mielestä kansalismielinen laura on pahempi huijjari
kuin matu perus lähtökohdaltaan oleva zubier
siis on aika hulvantonta ketä jahdataan ja ketä suojelaan suomen valtamediassa
se asis ei varmastikaan jää keneltäkään epäselväksi
siis jos omistaa aivot
tai ei ole aivopesty jossain te tiedätte suurin piirtein ehkä missä
Voi sentään kun muista kansanedustajista ei ole mitään kertomista kun Huhtasaaresta Kyllä on vaikeaa kun vaietaan esim. vihreiden pressa ehdokas vain ylioppilas ja nykyisellä presitentillä ei kradusta tietoakaan Mutta voi kun voidaan persuja moittia niin niille kirjoittajille elämä hymyilee
Niinpä, kokoomuksen Jari Vilen jatkoi ministerivirassaan paljon rankemmasta plagioinnista ja palkittiin vielä suurlähetttilään viralla. Kyllä se siitä …
Siis mitä helvettiä varsinkin ilta-sanomat
8 years ago
toinen patologisen valhteluun taipuva ihminen
Isänmaan puolesta | Ilta-Sanomien Ulla Appelsin on isänmaanystävä, joka ei siedä punavihreitä maailmanparantajia
paisi hänen johtamansa medoian toimittajat ova ilmeiseti juri heitä joita hän mukamas ei siedä
hänen isänmaalisuutensa ja bloki kirjoituksensa ovat yhden patologisen valehtelijan harhautusta
punqa viher vasuri liberaali suvakin aivopesua käänteisellä psykologialla
ja kansa menee halpaan kuin zubierin kusetuksesa
ihanaa ulla en voi usko että joku voisi ola näin suora maahanmuto poikttikasta ja kertoa kriitisiä faktoja voi vittu sanon minä kun mietii tämän julkaisun oikeaa sisältöä
mari putaineen
PS
he rakastavat myös thrumphia puolueetomasti Johannes kotkavirran suulla tai Alenius tai
appelsinin inhokki vai
Johannes Kotkavirta – propagandatoimittaja Iltasanomissa
Iltasanomien politiikan toimittaja Johannes Kotkavirran juttuja seuraamalla voi päästä jyvälle siitä, kuinka hataralla pohjalla nykymediamme uskottavuus on. Kun itseään politiikantoimittajaksi kutsuva henkilö tekee päivästä toiseen töitä ajaakseen omaa ideologiaansa ja samalla mustamaalaa niitä, jotka eivät hänen ideologiaansa sovi, voidaan kai sanoa, että objektiivisuus kärsii melkoisesti.
Esimerkiksi Yhdysvaltain presidentistä on tullut Johannes Kotkavirralle pakkomielle.
Nyt on jo pakko puuttua ja kysyä: Miksi ihmeessä jotkut kirjoittaa Thrump?! Ymmärrän kirj.virheet kyllä, mutta kun näitä on tullut jo pitkään ja monta kertaa. Tuskin ne aina on kirj.virheitä. t: Donald Trump, ilman sitä h:ta.
Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin on suuri isänmaan ystävä, joka ei siedä punavihreitä maailmanparantajia. Hän ei peittele näkemyksiään sen enempää kirjoituksissaan kuin toimituksen käytävillä, missä
***osa alaisista pelkää häntä.****
voiko tätä selkeämmin kertoa että ilta sanomien toimittajat ovat juuri niitä
punavihreitä maailmanparantajia
voiko siis pahemmin itseänsä paljastaa ja mitä nämä IS Toimittjat edustavat
jos he pelkäävät *todella ääri oikeistolaista päätoimitajaansa*
niin sitä ei ainakaan IS Sisälöstä huomaa
Ulla Appelsiinhan ne jutut hyväksyy julkaistavaksi
ja iiden juttujen sisälöstä sa mielikuvan
että he taas vasta vuoroisesti inhoavat esim persuja kansallismielisiä ilman pelkoa ja syvästi
noita vaino jutuilaan esim kauppias kärkkäinen
ja kuinka *Märyam* pahoinpideltiin siis valeuutinen IS mukaan
ja samaan aikaan sama IS akenda PR Somali huutaa 1m etäisyydeltä poliiseille
te olette näzien kätyreitä hei hei hei
pahinta ovat juuri tälläiset kaksi naamaiset valtamedian edustajat
joilla on valtaa muokata ihmisten mieliä
valheilla perversillä käänteisellä psykologialla
Jorma
8 years ago
Okei. Nyt… näyttäkää se video! Mitään ei nimittäin näy ilman Facebookiin kirjautumista, ja minähän en ole siellä,
Petri
8 years ago
Kiitos Nykysuomi.com vapaasta kommentointimahdollisuudesta.
Esim. tuo Hyyysärin Iltasanomat sensuroi rajusti, julkaisee vain haluamansa kommentit. Ja hyvin tod.näk. myös itse peukuttelee niitä!
Samoin Suolmi24 sairas sensuuri hyväksyy lähinnä vain kaikki hyysärien kommentit.
NinA
8 years ago
Pitäisi itsekin alkaa suuremman luokan kusettajaksi, niin saisi kunniamerkkejä ja muita hillotolppia. Ei vaan ole luonto antanut periksi, mutta eiköhän se tästä esimerkin voimalla kohta itse kukin?!
Kaikkee pie uskoo kuitenkaan
8 years ago
Milloinkas tuo video on tehty? Ennen vai jälkeen puukotusten?
Jälkeen. Ja löytyy monta videota ennen ja jälkeen, missä kyseinen ”herra loppuelämänsä rullatuolissa” dallailee.
Pertti Grandell
8 years ago
tämä nyt kertoo jo kaiken, presidentin palkitsema rosvo, eli rosvot rovokoplassa, ihan samaa hömppää kuin jopon antaminen tummalle pikkuvesselille, ja pääministerin alaikäinen joka oli aika mies ja palloillut ympäri eurooppaa. kuinka ihmeen sinisilmäistä jengiä meidän päättäjät on.. eivät varmaan ole, mutta kun on niin valtavan kova halu saada agendaansa läpi ja tehdä kaikenmaailman pummeista kunniakansalaisia. eikö yhtään hävetä? ottaisivat nyt perkulenamma selvää ensin näistä pummeista joita me veronmaksajat elätämme niinkuin kaikkien päättäjienkin palkat. herätkää jo olette tehneet itsestänne narreja, jaatte mitalleita kaiken näköisille tummille pelleille ja jätätte suomaliset uhrilampaiksi…häpeisitte ja pirun paljon.
renkku
8 years ago
”Kaikkee pie uskoo kuitenkaan” ihan nyt toukokuun lopussa. Oliko 24 päivä.
Vittu kun naurattaa...
8 years ago
Vittu kun mua naurattaa tämän pellen meininki ja miten pyöritti ”mediaa” Ei ole paljon tullut ”pääutisiin” Ihan oikeasti tulee voittajan olo. Vai ovatko muut jo ”hereillä”
Einäin
8 years ago
Itellä on oikesti pajon pahemmat vammat, silti kohdellaan kuin kapista rottaa, ei enää työttömyystukea, ei pääsyä työttömyyseläkkeelle, sossu tukeq en edes hae, mieluummin vaikka kuolen, ja siihen ei mene muutenkaan enää kauaa sillä en ala rasittamaan tuttuja että saisin katon pääni päälle, minun elämäni alkaa olemaan eletty. Olin niin rasittava että pyydän anteeksi valtiolta että ikinä edes synnyin.
Majava nakursi Kokemäellä puun, joka kaatui tien poikki tukkien toisen ajokaistan. Palokunta joutui siivoamaan jäljet yöllisen puunkaatajan jäljiltä, jota ei näkynyt missään.
Tapaus sattui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Sääksjärventiellä Kokemäellä. Majavan kerrotaan halunneen rakentaa padon. Kokemäen palokunta joutui vastaamaan hälytykseen ja siirtämään puun pois tieltä.
— Puu oli siististi jyrsitty poikki, joten syy-yhteys siihen, miksi se makasi tien poikki, oli selvä, päivystävä palomestari Tuomas Kiskola kertoo Ylelle.
Sääksjärven ympärillä olevat laajat koskemattomat erämaa-alueet soveltuvat hyvin majaville. Silti Satakunnan palomiehet vastaavat harvoin majaviin liittyviin hälytyksiin. Useimmat puut kaatuvat lahon, iän tai myrskyjen vuoksi.
Mainos:
Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa.
— Minulla on ollut vain yksi aiempi hälytys majavan takia, joten onhan tämä varmasti epätavallista, Kiskola sanoo.
Koulu Kauniaisissa käyttää VR-lasien kautta katsottavia videoita binokulaarisen näön harjoittamiseen perinteisten lukuharjoitusten sijaan. Kuvituskuva, ei koulun kokeilusta.
Lukuharjoitusten sijaan erään suomalaiskoulun oppilaat katsovat videoita, mukaan lukien YouTube-sisältöjä, VR-lasien läpi. Ideana on harjoittaa heidän silmiään lukemisen helpottamiseksi.
Helsingin kupeessa Kauniaisissa sijaitseva Hagelstamska skolan on korvannut perinteiset lukuharjoitukset laseilla, Yle raportoi. Kahdentoista viikon ajan oppilaat ovat katsoneet videoita 15 minuuttia päivässä erityisen sovelluksen kautta, joka on asennettu lasien sisään sijoitettuun matkapuhelimeen.
Videot, jotka sisältävät materiaalia YouTubesta ja Ylen ohjelmistosta, on kahdennettu siten, että kumpikin silmä näkee oman versionsa. Tavoitteena on harjoittaa binokulaarista näköä – eli sitä, miten silmät ja aivot toimivat yhdessä. Videot korvaavat lukuharjoituksen, eivät kirjoja.
Useat oppilaat kertovat tuntevansa olonsa vähemmän väsyneeksi lukiessaan.
Mainos:
Lukunopeutta mittaa lasit kehittänyt Imvi-yritys, eikä kokeilulla ole vertailuryhmää. Projektia seuraava Helsingin yliopiston kasvatustieteen yliopistonlehtori Jeanette Koskinen kirjoittaa Ylelle lähettämässään sähköpostissa, että jotkut oppilaat lukevat yhtä vähän ja yhtä vastahakoisesti kuin ennenkin, vaikka lukeminen tuntuisi vähemmän rasittavalta silmille.
"Tieteellisesti emme siis voi vielä tietää, parantaako VR-laseilla harjoittelu binokulaarista näköä tarpeeksi, jotta sillä olisi positiivinen vaikutus oppilaiden lukemiseen", hän kirjoittaa.
Suomalaisten on ehkä työskenneltävä 70-vuotiaaksi asti ja pienten lasten perheet voivat menettää kotihoidon tuen, jos poliitikot noudattavat valtiovarainministeriön virkamiesten esityksiä. Mitään ei ole vielä päätetty – ehdotukset ovat virkamiesten näkemys seuraavan hallituksen säästötalkoisiin.
Valtiovarainministeriö julkaisi 7. lokakuuta virkamiestensä virkamiespuheenvuoron ”Luottamus tulevaan”. Ministeriön virkamiehet ovat toimittaneet vastaavia asiakirjoja ennen hallitusneuvotteluja vuoden 1991 vaaleista lähtien. Päätökset tekevät vaaleilla valitut edustajat.
Taustalla on parlamentaarisen työryhmän helmikuussa asettama tavoite: julkista taloutta on vahvistettava 8–11 miljardilla eurolla vuoteen 2031 mennessä. Ministeriön mukaan mitään menoja tai veroja ei voida jättää tarkastelun ulkopuolelle, ja päätökset tulisi tehdä heti seuraavan vaalikauden alussa.
Finanssipolitiikan koordinaattori Lauri Kajanoja kirjoittaa, että sopeutus on ”valitettavasti niin laaja, että se vaikuttaa väistämättä monien suomalaisten arkeen”.
Mainos:
Eläkkeelle 70-vuotiaana ja kotihoidon tuen lakkauttaminen
Virkamiehet haluavat nostaa vanhuuseläkkeen alaikärajan asteittain 70 vuoteen siten, että se nousisi kuudella kuukaudella kutakin peräkkäistä ikäluokkaa kohden. Tämän jälkeen eläkeikä sidottaisiin elinajanodotteeseen. Svenska Ylen mukaan muutoksen arvioidaan lisäävän työllisten määrää ajan mittaan 50 000–120 000 hengellä.
Kotihoidon tuki, jota maksetaan perheille, jotka hoitavat pieniä lapsiaan kotona päivähoidon sijaan, poistettaisiin tai sen kestoa lyhennettäisiin merkittävästi ehdotuksen mukaan. Ministeriö haluaa tällä tavoin nostaa ”pienten lasten vanhempien osallistumisastetta työmarkkinoilla”. Toimenpide voisi luoda 10 000 uutta työpaikkaa.
Myös opiskelijat saisivat osansa. Toista samantasoista tutkintoa suorittavilta suomalaisilta perittäisiin ehdotuksen mukaan vuotuiset lukukausimaksut.
Tekoälyä, vähemmän kuntia ja polttopuun verotus
Kuntien ja hyvinvointialueiden määrää on tarkoitus vähentää rajusti. Jos kuntarakennetta ei voida muuttaa, hyvinvointialueet tai valtio voisivat ottaa tehtäviä hoitaakseen. Valtion virastojen yhdistämisen odotetaan tuovan noin 100 miljoonan euron pysyvät säästöt vaalikauden 2031–2035 loppuun mennessä.
Julkisen sektorin on myös tarkoitus ottaa tekoäly laajasti käyttöön, erityisesti verotuksessa ja asiankäsittelyssä. Lainsäädäntöä on tarkoitus muuttaa tämän mahdollistamiseksi.
Tehottomia yritystukia leikattaisiin, ja valtio myisi ehdotuksen mukaan 2–3 miljardin euron arvosta julkisesti noteerattuja osakkeita, joiden tuotot ohjattaisiin sen sijaan listaamattomiin kasvuyrityksiin. Samalla virkamiehet haluavat nostaa fossiilisten polttoaineiden veroja, poistaa turpeen energiaveron huojennukset ja ottaa käyttöön veron lämmöntuotannossa käytettävälle puulle ja polttopuulle.
Ministeriö julkaisee 26. lokakuuta tarkemmat katsaukset menoista, rakenteista ja veroista.
Googlen suomalainen tytäryhtiö Tuike Finland raivasi Muhoksella noin 330 hehtaaria metsää suunniteltua datakeskusta varten ilman Suomen lain edellyttämää ympäristövaikutusten arviointia. Hakkuut jatkuivat elokuuhun asti, vaikka viranomainen oli jo toukokuussa päättänyt, että arviointi on välttämätön.
Tiedot perustuvat suomalaiseen Helsingin Sanomat -lehteen, joka sai haltuunsa asiakirjoja Lupa- ja valvontavirastolta (LVV).
Suomen laki edellyttää ympäristövaikutusten arviointia (YVA), kun metsää poistetaan pysyvästi yhtenäiseltä alueelta, jonka koko ylittää 200 hehtaaria.
Tuike toteaa asiakirjoissa, että hakkuut ja valmistelutyöt Muhoksella kattavat 330 hehtaaria.
Mainos:
Hakkuut alkoivat tämän vuoden maaliskuussa. Huhtikuun lopulla Tuike pyysi LVV:tä määrittelemään, tarvitaanko arviointia lainkaan.
Yhtiö ja konsulttiyhtiö Ramboll väittivät, ettei säännös soveltunut, koska se esiintyy luonnonvarojen hyödyntämistä koskevan otsikon alla, kun taas metsää raivattiin rakentamista varten.
LVV vastasi 22. toukokuuta, että hanke kuuluu suoraan YVA-velvoitteen piiriin lain hankeluettelon kohdan 2(f) perusteella. Viranomaisen mukaan metsäelinympäristöihin kuuluvat koskemattomien metsien lisäksi myös talousmetsät.
Satelliittitietojen mukaan hakkuut jatkuivat tästä huolimatta elokuuhun saakka. LVV tutkii parhaillaan, toimiko Tuike lainmukaisesti.
Koosteotos, jossa näkyy avohakkuualue ja tiheää metsää (arkistokuva). Kuva: PxHere/Tero Laakso (CC BY 2.0)
Yhtiö: täysin laillista
Tuikkeen vastaus saatiin maanantaina.
Yhtiö kirjoittaa, että "Tuike Finland Oy kantaa täyden vastuun omasta toiminnastaan" ja että se suoritti ennen töiden aloittamista "perusteellisen selvityksen yhteistyössä kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien ja oikeudellisten neuvonantajien kanssa".
Yhtiön mukaan johtopäätös oli, että sen toimintatapa oli "täysin laillinen ja asianmukainen". Itse puiden kaatamisen osalta yhtiö sanoet Googlen noudattaneen metsälakia.
Google suunnittelee datakeskusta myös Kajaaniin. Siellä Tuike sanoo hakkuiden kattavan "hieman alle 200 hehtaaria", mikä jää juuri arviointia edellyttävän kynnyksen alapuolelle.
Hankkeita tulisi tarkastella sitä taustaa vasten, että Google ilmoitti vain päiviä aiemmin – Helsinki Timesin mukaan – 13 miljardin euron investoinneista suomalaisiin datakeskuksiin.
HS kysyi LVV:n yksikönpäälliköltä, oliko yhtiö toteuttanut hakkuut ilman YVA-prosessia LVV:n päätöksestä huolimatta.
— Siltähän se vähän näyttää, LVV:n yksikönpäällikkö Sari Myllyoja sanoo HS:lle.
Suomen eduskunnalle luovutettiin pari viikkoa sitten 50 000 allekirjoitusta sisältävä adressi, jolla vastustetaan suuren mittakaavan datakeskuksia.
Allekirjoittajien suurimmat huolenaiheet liittyvät vaikutuksiin sähkömarkkinoilla ja paikalliseen ympäristöön.
Hassan ei ollut sattumalta paikalla silloin kun Turun verilöyly tapahtui. Tämän vesselin taustoja kannattaa selvitellä edelleen sillä sieltä varmasti löytyy vieläkin synkempää tarinaa mitä tähänmennessä on saatu selville.
Tutkikaa nyt hyvät ihmiset Turun muka puukotusta perustuen maalaisjärkeen – ei valemedian/Supon loppumattomiin valheisiin. Turun puukotus pesäpallomailoineen on täsmälleen yhtä totta kuin Las Vegasin ja Pariisin vale-verilöyly, jossa uhrit ja ”terroristi” olivat kriisinäyttelijöitä.
Hys, hys…. ei saa epäillä, älä tee missään tapauksessa kriittisiä kysymyksiä, meidän pitää kunnioittaa muka uhrien omaisia.
Jos ei muslimi valehtele niin se ainakin miettii sitä. Muunnos suomalaisten tunteman naapurikansan tavoista.
Presidentti Sauli Niinistön palkitsema valehtelija.
Valehtelija palkitsi valehtelijan eli eräänlaista nepotismia ja vihkiytymistä ”samalle alalle”. Tämä kaiketi Ruotsin kalifaatin kansalainen olisi melkoinen ”vahvistus” Sipilän hallitukseen, vaikkapa salkuttomaksi ministeriksi. Se onkin viisainta, sillä tuon miehen salkku tallessa pysy.
Onko pressamme idiootti, seniili vai harhaan johdettu?
Eläköön Hölmölä! Taas tuli samanlaisia uutisia maailmalle kuin sekin 1970-luvulla valveutuneiston huoli siitä, ettei Aku Ankalla ole HOUSUJA!!!
Ellen väärin muista, se löysi tiensä peräti afganistanilaisen sanomalehden sivuille.
prioritetit ja asioiden vakavuus taas halussa
Plagiointikohun esiselvitys: Laura Huhtasaari loukkasi gradussaan hyvää tieteellistä käytäntöä ja johti tiedeyhteisöä harhaan
Ilta-Sanomat-STT
tiedeyhteisöä harhaan
ei jumalauta
se tiede yhteisö on 100 prosentisesti täynnä viher vasuri taistolais komunisteja
persu vihaajia aivopesijöitä vasemmisto sosialismin totalitarismiin
yhteen mielipiteeseen
yksi puole järjestelämään eli diktatuuri kommunismiin vihervasemisto totalitarismiin eu epä-demokratiaan
sitä nämä yliopistojen tiedeyhteisöt minulle edustavat
eli imekää saatana *toistenne tiedeyhteisön* karvaisia korvia ja homehtuneita aivojanne jossa pyörii vettä ja kusta sekaisin
samat terveiset iltasanomille ilta lehdelle ylelle hesarille vittu kaikille valtamediaksi kutsutulle paskalle valemedialle
mietikää millaisia akenda pellejä he ovat
zubier keissi paljastaa siis kaiken ihan kaiken missä menään
faktan tarkistus Zero sis miten helvetissä edes sitä ei tarkistettu onko hän rauhanturvaaja mietikää oikeasti
Siis
Zubierista sanaakaan taas missään hänen huijauksesta valehtelusta
kun iltasanomien mielestä kansalismielinen laura on pahempi huijjari
kuin matu perus lähtökohdaltaan oleva zubier
siis on aika hulvantonta ketä jahdataan ja ketä suojelaan suomen valtamediassa
se asis ei varmastikaan jää keneltäkään epäselväksi
siis jos omistaa aivot
tai ei ole aivopesty jossain te tiedätte suurin piirtein ehkä missä
Voi sentään kun muista kansanedustajista ei ole mitään kertomista kun Huhtasaaresta Kyllä on vaikeaa kun vaietaan esim. vihreiden pressa ehdokas vain ylioppilas ja nykyisellä presitentillä ei kradusta tietoakaan Mutta voi kun voidaan persuja moittia niin niille kirjoittajille elämä hymyilee
Niinpä, kokoomuksen Jari Vilen jatkoi ministerivirassaan paljon rankemmasta plagioinnista ja palkittiin vielä suurlähetttilään viralla. Kyllä se siitä …
toinen patologisen valhteluun taipuva ihminen
Isänmaan puolesta | Ilta-Sanomien Ulla Appelsin on isänmaanystävä, joka ei siedä punavihreitä maailmanparantajia
paisi hänen johtamansa medoian toimittajat ova ilmeiseti juri heitä joita hän mukamas ei siedä
hänen isänmaalisuutensa ja bloki kirjoituksensa ovat yhden patologisen valehtelijan harhautusta
punqa viher vasuri liberaali suvakin aivopesua käänteisellä psykologialla
ja kansa menee halpaan kuin zubierin kusetuksesa
ihanaa ulla en voi usko että joku voisi ola näin suora maahanmuto poikttikasta ja kertoa kriitisiä faktoja voi vittu sanon minä kun mietii tämän julkaisun oikeaa sisältöä
mari putaineen
PS
he rakastavat myös thrumphia puolueetomasti Johannes kotkavirran suulla tai Alenius tai
appelsinin inhokki vai
Johannes Kotkavirta – propagandatoimittaja Iltasanomissa
Iltasanomien politiikan toimittaja Johannes Kotkavirran juttuja seuraamalla voi päästä jyvälle siitä, kuinka hataralla pohjalla nykymediamme uskottavuus on. Kun itseään politiikantoimittajaksi kutsuva henkilö tekee päivästä toiseen töitä ajaakseen omaa ideologiaansa ja samalla mustamaalaa niitä, jotka eivät hänen ideologiaansa sovi, voidaan kai sanoa, että objektiivisuus kärsii melkoisesti.
Esimerkiksi Yhdysvaltain presidentistä on tullut Johannes Kotkavirralle pakkomielle.
Nyt on jo pakko puuttua ja kysyä: Miksi ihmeessä jotkut kirjoittaa Thrump?! Ymmärrän kirj.virheet kyllä, mutta kun näitä on tullut jo pitkään ja monta kertaa. Tuskin ne aina on kirj.virheitä. t: Donald Trump, ilman sitä h:ta.
kivoja sana samakoita virheitä sattuu
Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin on suuri isänmaan ystävä, joka ei siedä punavihreitä maailmanparantajia. Hän ei peittele näkemyksiään sen enempää kirjoituksissaan kuin toimituksen käytävillä, missä
***osa alaisista pelkää häntä.****
voiko tätä selkeämmin kertoa että ilta sanomien toimittajat ovat juuri niitä
punavihreitä maailmanparantajia
voiko siis pahemmin itseänsä paljastaa ja mitä nämä IS Toimittjat edustavat
jos he pelkäävät *todella ääri oikeistolaista päätoimitajaansa*
niin sitä ei ainakaan IS Sisälöstä huomaa
Ulla Appelsiinhan ne jutut hyväksyy julkaistavaksi
ja iiden juttujen sisälöstä sa mielikuvan
että he taas vasta vuoroisesti inhoavat esim persuja kansallismielisiä ilman pelkoa ja syvästi
noita vaino jutuilaan esim kauppias kärkkäinen
ja kuinka *Märyam* pahoinpideltiin siis valeuutinen IS mukaan
ja samaan aikaan sama IS akenda PR Somali huutaa 1m etäisyydeltä poliiseille
te olette näzien kätyreitä hei hei hei
pahinta ovat juuri tälläiset kaksi naamaiset valtamedian edustajat
joilla on valtaa muokata ihmisten mieliä
valheilla perversillä käänteisellä psykologialla
Okei. Nyt… näyttäkää se video! Mitään ei nimittäin näy ilman Facebookiin kirjautumista, ja minähän en ole siellä,
Kiitos Nykysuomi.com vapaasta kommentointimahdollisuudesta.
Esim. tuo Hyyysärin Iltasanomat sensuroi rajusti, julkaisee vain haluamansa kommentit. Ja hyvin tod.näk. myös itse peukuttelee niitä!
Samoin Suolmi24 sairas sensuuri hyväksyy lähinnä vain kaikki hyysärien kommentit.
Pitäisi itsekin alkaa suuremman luokan kusettajaksi, niin saisi kunniamerkkejä ja muita hillotolppia. Ei vaan ole luonto antanut periksi, mutta eiköhän se tästä esimerkin voimalla kohta itse kukin?!
Milloinkas tuo video on tehty? Ennen vai jälkeen puukotusten?
Jälkeen. Ja löytyy monta videota ennen ja jälkeen, missä kyseinen ”herra loppuelämänsä rullatuolissa” dallailee.
tämä nyt kertoo jo kaiken, presidentin palkitsema rosvo, eli rosvot rovokoplassa, ihan samaa hömppää kuin jopon antaminen tummalle pikkuvesselille, ja pääministerin alaikäinen joka oli aika mies ja palloillut ympäri eurooppaa. kuinka ihmeen sinisilmäistä jengiä meidän päättäjät on.. eivät varmaan ole, mutta kun on niin valtavan kova halu saada agendaansa läpi ja tehdä kaikenmaailman pummeista kunniakansalaisia. eikö yhtään hävetä? ottaisivat nyt perkulenamma selvää ensin näistä pummeista joita me veronmaksajat elätämme niinkuin kaikkien päättäjienkin palkat. herätkää jo olette tehneet itsestänne narreja, jaatte mitalleita kaiken näköisille tummille pelleille ja jätätte suomaliset uhrilampaiksi…häpeisitte ja pirun paljon.
”Kaikkee pie uskoo kuitenkaan” ihan nyt toukokuun lopussa. Oliko 24 päivä.
Vittu kun mua naurattaa tämän pellen meininki ja miten pyöritti ”mediaa” Ei ole paljon tullut ”pääutisiin” Ihan oikeasti tulee voittajan olo. Vai ovatko muut jo ”hereillä”
Itellä on oikesti pajon pahemmat vammat, silti kohdellaan kuin kapista rottaa, ei enää työttömyystukea, ei pääsyä työttömyyseläkkeelle, sossu tukeq en edes hae, mieluummin vaikka kuolen, ja siihen ei mene muutenkaan enää kauaa sillä en ala rasittamaan tuttuja että saisin katon pääni päälle, minun elämäni alkaa olemaan eletty. Olin niin rasittava että pyydän anteeksi valtiolta että ikinä edes synnyin.
miksi video sensuroitu?
Olisiko heppu itse poistanut videon fb sivultaan ?
Valtamedia on häveliäästi jättänyt kertomatta, että myös Englannin kuningatar on myöntänyt heinäkuun lopulla Hassan Zubierille urhoollisuusmitalin…