Suomalaiset ovat politikoineet nyt vuosia somessa. Kirjoitinko "politikoineet"? Tarkoitin toki, että suomalaiset ovat kiukutelleet ja vittuilleet toisilleen nyt vuosia somessa kuin pahaiset kakarat suuria tunteita herättävistä, yhteiskunnallisesti paskanhaileista aiheista, joista Veli-valta on katsonut sopiviksi alamaistensa jauhaa: Kuuluuko nelosolut ruokakauppaan? Kenen kanssa kukakin panee? Onko menkkarättivero sovinismia? Vaihdetaanko Suomen laki shariaan?
Kyllä, some on tarjonnut kansalaisille areenan keskusteluun ja valtamedian ympäripyöreästi valeiksi leimaamalle kansalaistiedottamiselle. Kyllä, some on lisännyt suomalaisten aktiivisuutta pseudopoliittisissa debateissa.
Kyllä, some on vienyt kansan soraäänet silloin tällöin klikkiotsikoihin asti. Kyllä, eduskunnan kryptiset valiokunnat ovat mietinnöissään hylänneet pari somesta tulta alleen ottanutta kansalaisaloitetta.
Ei, some ei ole aiheuttanut yhden yhtäkään merkityksellistä poliittista mielenilmaisua. Ei, some ei ole aktivoinut kansalaisia toimimaan oikeuksiensa puolesta verkon ulkopuolella. Ei, some ei ole yhdistänyt kansaa toimintaan.
Some on aktivoinut ihmiset siirtämään kahvipöytävollotuksensa internettiin ja luonut somettajille harhan minäminän suuremmoisesta tärkeydestä. Some on virtualisoinut poliittisen kansalaisaktivismin päättäjille harmittomaksi heimoriitelyksi.
Pata kattilaa soimaa
Päivänä toisensa perään herään kahvilla, netissä, somessa... Selaan Naamakirjaa, otsikoita, artikkeleita, uutisia ja "uutisia"
Viikko toisensa jälkeen seuraan, miten virtuaalilehdistö ja suomisome sulattavat sensaation ja hömpän seassa perustuslakirikollisten asemat, kärjistyneen korruption, moninaiset virkamieskähminnät ja kansan hyvinvoinnin uhraukset. Viikko toisensa jälkeen jaan itse näitä masentavia tiedotteita, jotka eivät aiheuta ...mitään! Vastareaktiot rajoittuvat muutamaan perusvollotukseen ja kyyniseen tuhahdukseen. Kansalaistiedotus on tärkeää, mutta onko sillä mitään merkitystä ylidataistuneessa maailmassa, jossa tiedon löytäminen ei ole haaste harvinaisuutensa vaan loputtoman määränsä vuoksi?
Kuukausi toisensa jälkeen seuraan, miten vain kourallinen tolkun väkeä ymmärtää rumat realiteetit yhteiskuntamme nopeasta rappiosta. Kuukausi toisensa jälkeen seuraan, miten valistuneiksi itsensä kuvittelevat lampaat peittävät korvansa todellisilta ongelmilta tappelemalla oman pikkukuplansa totuuden puolesta vaikutuksettomissa someriidoissa häästäägmiituusta tai homouden kauhistuksesta tai lämpöasteista tai ihan mistä vain, mikä nostattaa tunteita, luo mahdollisuuden jeesusteluun ja – ennen kaikkea – jättää Veli-herramme rauhaan suhmuroimaan kansallisomaisuutemme ulkomaisille korporaatioille omaan tiliin.
Kuukausi toisensa jälkeen seuraan, miten virallinen narratiivi aivopesee tavisten totuuksiksi toinen toistaan järjettömämpiä kertomuksia, joissa milloin maailman vahvin hermomyrkky aiheuttaa ruokamyrkytyksen tasoisia ikävyyksiä, milloin vahvoilla oleva valtiojohtaja ammuskelee nilkkaansa kaasuttamalla lapsia Valkokypäräleirin vieressä, milloin Venäjä, Venäjä, Venäjä lähettää villihanhensa pilaamaan suomalaisten piknikit. Kyllä kansa uskoo – kertoohan näitä Veli-vallan suhmuroinneille kulisseja maalaavia satuja sellaiset suorastaan raamatulliset tahot kuin yleNAnTO ja Hyvät Serkut (HS). Ja "valistuneet" lampaat siirtyvät someen raivoamaan.
Mielessä käy, jäisikö somettamatta energiaa olla ihan oikea kansalaisaktivisti, tehdä oikeassa maailmassa jotain merkittävää. Mielessä käy, olisiko Suomen kansa jo omalla paikallaan Arkadianmäkeä remontoimassa, jos tolkun suomalaiset olisivatkin viime vuosina somettamisen sijaan käyttäneet saman ajan ja henkisen energian yhteiskunnalliseen ja poliittiseen toimintaan lihallisessa, konkreettisessa maailmassa.
Mielessä käy, antoiko some kansalle äänen vain haudatakseen sen kerralla?
Johanna Lehtonen
