Mainos:

Maahanmuuttovirasto myöntänyt 6500 kausityölupaa – Tulijoita eniten Ukrainasta ja Venäjältä

Julkaistu 2.7.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Suomeen on saapunut tänä vuonna töihin tuhansia kausityöntekijöitä. Valtaosa heistä työskentelee kesäsesongin ajan marjanviljelyssä ja maataloudessa. Kausityöhön tulevien on tämän vuoden alusta alkaen pitänyt hankkia lupa. Maahanmuuttovirasto myönsi kesäkuun loppuun mennessä kausityölupia kaikkiaan noin 6 500. Suurin osa Migrin tekemistä päätöksistä oli myönteisiä.

Valtaosa maahanmuuttoviraston ovipumppua kuluttaneista haki lyhytaikaiseen työhön tarkoitettua kausityötodistusta. Sitä voi hakea viisumivapaasta maasta Suomeen tuleva työntekijä, jonka työ kestää alle kolme kuukautta. Kausityötodistuksia myönnettiin 5 824. Eniten kausityöntekijöinä on Ukrainan ja Venäjän kansalaisia.

– Hakemuksia tehtiin työhön ympäri Suomea, mutta eniten kausityöntekijöitä on arviomme mukaan tullut Varsinais-Suomeen, Pohjanmaalle ja Savoon, kertoo maahanmuuttoyksikön johtaja Tiina Suominen.

Julkisuudessa on nostettu esiin muun muassa se, että kausityön hakijoille pitää ilmoittaa työn alkamis- ja päättymisajankohta, vaikka osa kausityöntekijöistä hakee lupia jo alkuvuodesta.

– Työehdot ja vähimmäispalkka tulevat kausityölaista. On tärkeää huolehtia siitä, että kausityöntekijöitä koskevat tavanomaiset työehdot, Suominen jatkaa.

Mainos:

Kausityöntekijälle on lain mukaan taattava myöskin vähimmäispalkka. Palkan pitää olla vähintään työehtosopimuksen mukainen. Jos työehtosopimusta ei ole, bruttopalkan pitää olla vähintään 1189 euroa kuukaudessa.

Jos työntekijä työskentelee useilla tiloilla, työnantajia voi listata hakemuksessa useita. Näin uutta lupaa ei tarvitse hakea kesäsesongin aikana.

Yli kolme kuukautta maassa viipyvät kausityöläiset hakevat kausityöoleskelulupaa. Kausityöoleskelulupia 3-6 kuukautta kestävään työhön myönnettiin lähes 450 ja yli puoli vuotta kestävään työhön noin 180. Kausityön kesto on enimmällään 9 kuukautta.

Lähde: Migri

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

7 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
sukassakus
sukassakus
8 years ago

Suomalaisille niitä töitä ei sitten ole, jos laitetaan neukku/ukrainalainen, noin esimerkkinä suomalaista vastaan kun haetaan vaikkapa rakennusalalta paikkaa niin turha on varmaan kertoa ketkä hommiin valitaan.
En tajua miten noita neukkumaiden väkeä monet kehuu, samaa saastaa lähes kun maahamme tulevat islamilaiset terroristit.

Tässä talossa asuu neukku eukkonsa kanssa, voi helvetti mitä apinoita on noista kumpikin, ihme että eivät ole taloa vielä räjäyttäneet mutta eíköhän senkin aika vielä koita.
Ukrainalainen taasen lähes tappoi muutama vuosi ilman mitään syytä sukulaiseni, samanlaisia helvetin raukkoja kun suomeen tulleet muslimit, käydään joukolla päälle tai hyökätään takaapäin.

juha.
juha.
8 years ago

”Ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi” on wanha suomalainen sanonta, joka pitää täysin paikkansa. Venäläiset ovat ovat karkeita slaaveja, jotka ovat samalla yli tunteellisia molempiin suuntiin. Ellet juo votkaasi ja sitä yletöntä määrää, jota tarjotaan. Tuuli kääntyy äkkiä ja huomaat äkkiä olevasi tilanteessa, jossa on kyse jo hengestäsi. Todellisia kuumakalleja venäläisessä liikenteessä ja kaikilla muillakin ”areenoilla” pätee sama slaavilasen kansanljuonteen piirre. Ei tarvitse ihmetellä, jos venäläinen alaluokka käy päälle kuin lautapäähärkä ottaen huomioon Suomen valtamedian Venäjä vastaisuuden joka käänteessä, joka kohdistuu vallankin presidentti Vladimir Putiniin. En kannata mitään nuoleskeluakaan, mutta jonkinlainen rääpy sentään pitäisi olla kun on kysymys rajanaapurista, jonka kanssa on maarajaa on pyöreät 1300 km ja muutama sotakin on tullut sodittua ruotsalaisten puuteripäiden alaisuudessa ja pari viimeisintä aivan itse Ruotsin pelatessa omaa peliään, joka merkitsi sitä, ettei loppujen lopuksi mikään ollut muuttunut vaan Ruotsi taisteli urhokkaasti viimeiseen suomalaiseen.
Venäjän kansakunta on omaa rotuaan ja sen historia on ollut äärimmäisen raaka ja brutaali, joka ei antanut musikan hengelle mitään arvoa ja suurena kansakuntana ei yhden raadon perään itketty. Venäjällä oli vielä viime vuosisadan alkuun saakka voimassa maaorjuus, jota ei yksikään Venäjän Tsaari tosiasiallisesti purkanut kuin paperilla, mutta käytännössä kaikki jatkui entiseen tapaan, koska maan talous ei olisi pyörinyt ilman tuota feodaalista systeemiä, eikä armeija saanut miesvahvuudeltaan suuria armeija, jonka keihäänkärjen muodostivat tietenkin vakinainen armeija ja ”nostoväki” oli tarvittavaa tykinruokaa, jota käytettiin vain lihamuurina säästelemättä talonpoikain henkiparkaa sillä hehän olivat vain ”kärpäsiä” Tsaarin kunniakkaan armeijan palveluksessa, joka merkitsi suurvallan voimaa ja suuruutta kiiltevine sapeleineen ja komeine sotilasuniformuineen, sillä alkukantaisuudestaan huolimatta Venäjällä on aina osattu olla ylimystön tasolla varsinaisia tyylitaitureita ja korkeakulttuurin ystäviä. Jopa tämä jatkui vielä Venäjän muuttuessa Neuvostoliitoksi bolsevikkien tehdessä vallankumouksen v. 1917. Tuosta ajankohdasta todellinen raakuus sitten alkoikin, joka on taas oma tarinansa ja useimman suomalaisen tuntemaa historiaa, koska se sivuaa niin läheisesti Suomen omaa selviytymiskamppailua ensin maan itsenäistymisen aikaisen v. 1918 Vapaussodan ja WWII:n, unohtamatta esinäytöstä Talvisotaa v. 1939.

Kyllä ennenvanhaan...
Kyllä ennenvanhaan...
8 years ago

Ei sitten suomalaiset opiskelijta tai koululaiset kelpaa marjatiloille? Siinä olisi työvoimaa. Vai onko niin että marjatilojen isännät eivät voi pidättää 50% veroa?

ei yhtäkään
ei yhtäkään
8 years ago

tuli vain mieleen

voiko olla että en ole lukenut suomen valtamediasta 2 vuoteen

yhdenkään suomalaisen trumphin politiikaa kannatavan ihmisen juttua

siis yhtäkään sellaista juttua en ole nähnyt niissä
siis faktaa
niitä ei vain ole Eikä tehdä
IL IS HS YLE MTV3 AAMULEHTI TURUNSANOMAT
siis ei ole Yhtäkään T kannatajien juttua

mistähän se voisi johtuaa miten se voi olla edes mahdolista nyt en ymmärrä

*suomen puolueetoman median kohdalla*oikein ihmetytää tällä demari mummojen tanssiaisissa

Hekin ihmettelevät asiaa ja raapivat peruukejaan todeten

että niin muuten eipä ole näkynyt YHTÄKÄÄN TUMPIN KANNATAJAN HAASTATELUA Yleläkään

Perään tietysi luojan kiitos

luojalle kiitos punaviher vasuri liberaali ylestä

he tekevät juuri meille punavasuri mumoille mieluisia uutisia JA LAPSEN LAPSILEMME

jotka olemme aivopeseet viher vasuri suvakeiksi

akendalla homous on hyve

ja islam myös

vaikka islamistt kyllä kivitävät homoja kuoliaaksi

mutta silti meidän pitää hyväksyä myös se risti-riitä vai mitä marja
olemmehan parempia kuin muut
ihmisoikeuksia kunniotiavia arvot kohdilaan olevia suvaitsevais mummoja

juu kyllä ehdotomasti
rasistit siellä jossaiin haistaka huilu
minä tanssin teidät kumoon
smurffi juoman voimalla

Siis kai heitakin
suomessa aikas paljon on Trumphin kannatajia
eli rebublikaani konservatiivien kannatajia

ei globalisteja

mutta valtamedia on piiloitanut heidät jonnekin
henkistä väkivaltaa harjoitavalle kidutus leireille

vertaus kuvallisesti t
ai saman tunteen henkisesti heidän häpäisy juttunsa saa aikaan hänestä D .Teestä ei E.T eestä

J.R Oli häijjympi puolet
mutta sitä kaikki ihailivat häntä dallasin tahdissa

Tiedän J.r oli näyttelijä ei presidentti tai periaatessa hänellä J.R oli ennemän valta kuin pressalla

öljy bisenekset ne öljy bisnekset mielikuvitus öljy pohatana armotomana naisten miehenä

nyky usa liberaali vasuri jenkit eivät myy toisilensa muuta kuin
VIHAA TUSKAA VIKINÄÄ ja kannabista heroiini opiaatti pillereitä

jotka raijataan sinne mexikosta ihmisiä ihastutamaan
että hollywood liberaali moraali soturi tähdet saavat raiskauksensa
pois mielistä edes vähäksi aikaa ennen itsemurhaa onnelisena ihmisenä

liberaali vasurit poliitikot ne Mexiko tuliais tabut aidan ali tekevät heidät mielen vikaisiksi
kuten tämän usan demari mummon poliitikon

Should Secret Service look into Rep. Maxine Waters’ threat?

https://www.youtube.com/watch?v=FlzoTw311fg

Roundtable: Feud Between President Donald Trump And Rep. Maxine Waters Escalates |
Megyn Kelly TODAY

https://www.youtube.com/watch?v=9_OyOqnXHg4

mitä vittua toi mummo vetää tauluunsa

tulee mieleen tämän elokuvan sekopää adikti mummo

Requiem For A Dream – Trailer
https://www.youtube.com/watch?v=jzk-lmU4KZ4

mittari alle 10 metriä matkaa eduskuntaan SINÄ MAKSAT- T -SDP Poliitikot
mittari alle 10 metriä matkaa eduskuntaan SINÄ MAKSAT- T -SDP Poliitikot
8 years ago

yksi ihmetys vielä

Yle ei haastatele yhtäkään taxi yritäjää henkilökohtaisesti jutusaan

ja kysy heidän mielipidetään asiaan
vaan kaikilta muilta kuin itse asian ytimeltä
eli taxi autoilijoilta

ehkä kun tietävät sen olevan äärimäisen negatiivinen heidän taxi kuskien mielestä

olisiko kysessä suomen hallituksen poliitiikan perseen nuoleminen
jopa käsky berneriltä
ylen tomitajlle

Röhkäle
Röhkäle
8 years ago

Maahanmuuttovirasto myönsi siis 6500 kausityölupaa Neuvostoliiton desanteille. Maahanmuuttovirastossa työskentelee Kremlin asiamiehet Pietarin trollit ruplasalkkuja kantelevat pukumiehet ja tiukkahameiset pirkot. Venäjän uhasta paasaava neitokainen näkee trolleja siellä missä ei ole ja vihollisen voimaa lappaa maahan luvan kera.

"Charlie"
"Charlie"
8 years ago
Reply to  Röhkäle

Ymmärrän että ukrainalaisia tuetaan ottamalla tilapäistöihin mutta miksi Krimin miehityksen ja Ukrainaa bulvaanien takaa tuhoavan Venäjän potentiaalisia ”vihreitä miehiä” päästetään Suomeen?

Majava pysäytti liikenteen Kokemäellä

Julkaistu 14.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa Kokemäellä, mutta jyrsitty runko osoitti syyn tukkeutuneeseen kaistaan. Kuvituskuva.

Majava nakursi Kokemäellä puun, joka kaatui tien poikki tukkien toisen ajokaistan. Palokunta joutui siivoamaan jäljet yöllisen puunkaatajan jäljiltä, jota ei näkynyt missään.

Tapaus sattui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Sääksjärventiellä Kokemäellä. Majavan kerrotaan halunneen rakentaa padon. Kokemäen palokunta joutui vastaamaan hälytykseen ja siirtämään puun pois tieltä.

— Puu oli siististi jyrsitty poikki, joten syy-yhteys siihen, miksi se makasi tien poikki, oli selvä, päivystävä palomestari Tuomas Kiskola kertoo Ylelle.

Sääksjärven ympärillä olevat laajat koskemattomat erämaa-alueet soveltuvat hyvin majaville. Silti Satakunnan palomiehet vastaavat harvoin majaviin liittyviin hälytyksiin. Useimmat puut kaatuvat lahon, iän tai myrskyjen vuoksi.

Mainos:

Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa.

— Minulla on ollut vain yksi aiempi hälytys majavan takia, joten onhan tämä varmasti epätavallista, Kiskola sanoo.

Suomalaiskoulu hyödyntää YouTubea saadakseen oppilaat lukemaan

Julkaistu 13.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Koulu Kauniaisissa käyttää VR-lasien kautta katsottavia videoita binokulaarisen näön harjoittamiseen perinteisten lukuharjoitusten sijaan. Kuvituskuva, ei koulun kokeilusta.

Lukuharjoitusten sijaan erään suomalaiskoulun oppilaat katsovat videoita, mukaan lukien YouTube-sisältöjä, VR-lasien läpi. Ideana on harjoittaa heidän silmiään lukemisen helpottamiseksi.

Helsingin kupeessa Kauniaisissa sijaitseva Hagelstamska skolan on korvannut perinteiset lukuharjoitukset laseilla, Yle raportoi. Kahdentoista viikon ajan oppilaat ovat katsoneet videoita 15 minuuttia päivässä erityisen sovelluksen kautta, joka on asennettu lasien sisään sijoitettuun matkapuhelimeen.

Videot, jotka sisältävät materiaalia YouTubesta ja Ylen ohjelmistosta, on kahdennettu siten, että kumpikin silmä näkee oman versionsa. Tavoitteena on harjoittaa binokulaarista näköä – eli sitä, miten silmät ja aivot toimivat yhdessä. Videot korvaavat lukuharjoituksen, eivät kirjoja.

Useat oppilaat kertovat tuntevansa olonsa vähemmän väsyneeksi lukiessaan.

Mainos:

Lukunopeutta mittaa lasit kehittänyt Imvi-yritys, eikä kokeilulla ole vertailuryhmää. Projektia seuraava Helsingin yliopiston kasvatustieteen yliopistonlehtori Jeanette Koskinen kirjoittaa Ylelle lähettämässään sähköpostissa, että jotkut oppilaat lukevat yhtä vähän ja yhtä vastahakoisesti kuin ennenkin, vaikka lukeminen tuntuisi vähemmän rasittavalta silmille.

"Tieteellisesti emme siis voi vielä tietää, parantaako VR-laseilla harjoittelu binokulaarista näköä tarpeeksi, jotta sillä olisi positiivinen vaikutus oppilaiden lukemiseen", hän kirjoittaa.

Suomen resepti kustannusten leikkaamiseen: Pidempi työura ja lisää tekoälyä

Hyvinvointivaltion romahdus

Julkaistu 8.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Valtiovarainministeriön virkamiehet esittelivät ehdotuksensa 7. lokakuuta 2026. Alimman eläkeiän nostaminen 70 vuoteen vaatisi poliittisia päätöksiä.

Suomalaisten on ehkä työskenneltävä 70-vuotiaaksi asti ja pienten lasten perheet voivat menettää kotihoidon tuen, jos poliitikot noudattavat valtiovarainministeriön virkamiesten esityksiä. Mitään ei ole vielä päätetty – ehdotukset ovat virkamiesten näkemys seuraavan hallituksen säästötalkoisiin.

Valtiovarainministeriö julkaisi 7. lokakuuta virkamiestensä virkamiespuheenvuoron ”Luottamus tulevaan”. Ministeriön virkamiehet ovat toimittaneet vastaavia asiakirjoja ennen hallitusneuvotteluja vuoden 1991 vaaleista lähtien. Päätökset tekevät vaaleilla valitut edustajat.

Taustalla on parlamentaarisen työryhmän helmikuussa asettama tavoite: julkista taloutta on vahvistettava 8–11 miljardilla eurolla vuoteen 2031 mennessä. Ministeriön mukaan mitään menoja tai veroja ei voida jättää tarkastelun ulkopuolelle, ja päätökset tulisi tehdä heti seuraavan vaalikauden alussa.

Finanssipolitiikan koordinaattori Lauri Kajanoja kirjoittaa, että sopeutus on ”valitettavasti niin laaja, että se vaikuttaa väistämättä monien suomalaisten arkeen”.

Mainos:

Eläkkeelle 70-vuotiaana ja kotihoidon tuen lakkauttaminen

Virkamiehet haluavat nostaa vanhuuseläkkeen alaikärajan asteittain 70 vuoteen siten, että se nousisi kuudella kuukaudella kutakin peräkkäistä ikäluokkaa kohden. Tämän jälkeen eläkeikä sidottaisiin elinajanodotteeseen. Svenska Ylen mukaan muutoksen arvioidaan lisäävän työllisten määrää ajan mittaan 50 000–120 000 hengellä.

Kotihoidon tuki, jota maksetaan perheille, jotka hoitavat pieniä lapsiaan kotona päivähoidon sijaan, poistettaisiin tai sen kestoa lyhennettäisiin merkittävästi ehdotuksen mukaan. Ministeriö haluaa tällä tavoin nostaa ”pienten lasten vanhempien osallistumisastetta työmarkkinoilla”. Toimenpide voisi luoda 10 000 uutta työpaikkaa.

Myös opiskelijat saisivat osansa. Toista samantasoista tutkintoa suorittavilta suomalaisilta perittäisiin ehdotuksen mukaan vuotuiset lukukausimaksut.

Tekoälyä, vähemmän kuntia ja polttopuun verotus

Kuntien ja hyvinvointialueiden määrää on tarkoitus vähentää rajusti. Jos kuntarakennetta ei voida muuttaa, hyvinvointialueet tai valtio voisivat ottaa tehtäviä hoitaakseen. Valtion virastojen yhdistämisen odotetaan tuovan noin 100 miljoonan euron pysyvät säästöt vaalikauden 2031–2035 loppuun mennessä.

Julkisen sektorin on myös tarkoitus ottaa tekoäly laajasti käyttöön, erityisesti verotuksessa ja asiankäsittelyssä. Lainsäädäntöä on tarkoitus muuttaa tämän mahdollistamiseksi.

Tehottomia yritystukia leikattaisiin, ja valtio myisi ehdotuksen mukaan 2–3 miljardin euron arvosta julkisesti noteerattuja osakkeita, joiden tuotot ohjattaisiin sen sijaan listaamattomiin kasvuyrityksiin. Samalla virkamiehet haluavat nostaa fossiilisten polttoaineiden veroja, poistaa turpeen energiaveron huojennukset ja ottaa käyttöön veron lämmöntuotannossa käytettävälle puulle ja polttopuulle.

Ministeriö julkaisee 26. lokakuuta tarkemmat katsaukset menoista, rakenteista ja veroista.

Suomi: Google-yhtiö raivasi metsää ilman vaadittua arviointia

Ympäristö

Julkaistu 1.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Hakattua metsää. Kuva on yleiskuva eikä esitä Muhoksen kohdetta.

Googlen suomalainen tytäryhtiö Tuike Finland raivasi Muhoksella noin 330 hehtaaria metsää suunniteltua datakeskusta varten ilman Suomen lain edellyttämää ympäristövaikutusten arviointia. Hakkuut jatkuivat elokuuhun asti, vaikka viranomainen oli jo toukokuussa päättänyt, että arviointi on välttämätön.

Tiedot perustuvat suomalaiseen Helsingin Sanomat -lehteen, joka sai haltuunsa asiakirjoja Lupa- ja valvontavirastolta (LVV).

Suomen laki edellyttää ympäristövaikutusten arviointia (YVA), kun metsää poistetaan pysyvästi yhtenäiseltä alueelta, jonka koko ylittää 200 hehtaaria.

Tuike toteaa asiakirjoissa, että hakkuut ja valmistelutyöt Muhoksella kattavat 330 hehtaaria.

Mainos:

Hakkuut alkoivat tämän vuoden maaliskuussa. Huhtikuun lopulla Tuike pyysi LVV:tä määrittelemään, tarvitaanko arviointia lainkaan.

Yhtiö ja konsulttiyhtiö Ramboll väittivät, ettei säännös soveltunut, koska se esiintyy luonnonvarojen hyödyntämistä koskevan otsikon alla, kun taas metsää raivattiin rakentamista varten.

LVV vastasi 22. toukokuuta, että hanke kuuluu suoraan YVA-velvoitteen piiriin lain hankeluettelon kohdan 2(f) perusteella. Viranomaisen mukaan metsäelinympäristöihin kuuluvat koskemattomien metsien lisäksi myös talousmetsät.

Satelliittitietojen mukaan hakkuut jatkuivat tästä huolimatta elokuuhun saakka. LVV tutkii parhaillaan, toimiko Tuike lainmukaisesti.

A composite image contrasting a clear-cut area with dense forest.
Koosteotos, jossa näkyy avohakkuualue ja tiheää metsää (arkistokuva). Kuva: PxHere/Tero Laakso (CC BY 2.0)

Yhtiö: täysin laillista

Tuikkeen vastaus saatiin maanantaina.

Yhtiö kirjoittaa, että "Tuike Finland Oy kantaa täyden vastuun omasta toiminnastaan" ja että se suoritti ennen töiden aloittamista "perusteellisen selvityksen yhteistyössä kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien ja oikeudellisten neuvonantajien kanssa".

Yhtiön mukaan johtopäätös oli, että sen toimintatapa oli "täysin laillinen ja asianmukainen". Itse puiden kaatamisen osalta yhtiö sanoet Googlen noudattaneen metsälakia.

Google suunnittelee datakeskusta myös Kajaaniin. Siellä Tuike sanoo hakkuiden kattavan "hieman alle 200 hehtaaria", mikä jää juuri arviointia edellyttävän kynnyksen alapuolelle.

Hankkeita tulisi tarkastella sitä taustaa vasten, että Google ilmoitti vain päiviä aiemmin – Helsinki Timesin mukaan – 13 miljardin euron investoinneista suomalaisiin datakeskuksiin.

HS kysyi LVV:n yksikönpäälliköltä, oliko yhtiö toteuttanut hakkuut ilman YVA-prosessia LVV:n päätöksestä huolimatta.

— Siltähän se vähän näyttää, LVV:n yksikönpäällikkö Sari Myllyoja sanoo HS:lle.

Suomen eduskunnalle luovutettiin pari viikkoa sitten 50 000 allekirjoitusta sisältävä adressi, jolla vastustetaan suuren mittakaavan datakeskuksia.

Allekirjoittajien suurimmat huolenaiheet liittyvät vaikutuksiin sähkömarkkinoilla ja paikalliseen ympäristöön.