Mainos:

Jyrki Åland: Oi kallis sote

Julkaistu 29.6.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Moneltakaan ei ole jäänyt huomaamatta kuinka koomisia piirteitä hallituksen valmistelema pakkouudistus eli Sote on saanut aikaan. Varsinkin tällä viikolla olemme saaneet seurata farssia, jossa mies pääosaa vetää luenne(vikainen)näyttelijä ja Pääministerinä tunnettu Juha Sipilä. Tällä hetkellä varman epävarmaa on, että Sote-esitys siirtyy syksyyn ja mahdolliset maakuntavaalit toukokuulle 2019. Vanha sanonta on, että kolmas kerta toden sanoo.

Tosiaan alun perin uudistus piti olla valmiina jo paljon aikaisempaan ja maakuntavaalit piti käydä samaan aikaan presidentinvaalien kanssa. Sitten iski ahneus. Kokoomus ja sen lähipiiri oli huomannut, mikä mahdollisuus tässä on suurille yksityisille sotealan yritysmonopoleille tuottaa palveluita myös valtion rahoituksella. Tuo alkuperäinen valinnanvapaus esitys oli huomattavasti suppeampi ja olisi ehkä mennyt perustuslakivaliokunnassa läpi, mutta Kokoomuksen etupiirin valmistelema sulle >< mulle rahanjako-esitys törmäsi täydellä vauhdilla seinään. Sittemmin valinnanvapautta on yritetty viilata sellaiseksi, että se ei olisi lakien vastainen ja siitä saisi maksimaalisen hyödyn irti. Sillä kyllä kansa maksaa.

Mitä tämä kaikki maksaa? Sote ja Maku valmistelu on maksanut jo tähän menneessä vajaan miljardin, sillä uudistusta on valmisteltu jo yli kymmenen vuotta. Pelkästään tänä vuonna 2018 palaa 300 000 000 euroa valmisteluun. Alkuperäisen aikataulun mukaan, ensi vuoden valmisteluun kuluu arviolta 500 000 000 euroa, näin on arvioinut valtiovarainministeriön muutosjohtaja Kari Hakari. Pääministeri Sipilä ilmoitti eduskunnalle antamassaan pääministerin ilmoituksessa, että siirto maksaa 200 000 000 euroa lisää. Nopean laskutoimituksen mukaan edelliset hallitukset (Vanhanen, Kiviniemi, Katainen, Stubb) on hassannut miljardin ja nykyinen Sipilän hallitus (Kesk, Kok, Sin) toisen miljardin ja loppua ei näy.

On perin merkillistä, kun miettii mitä Sote- ja maakuntauudistuksella tavoitellaan, sillä tarkoitus on kuroa umpeen iso osa julkisen talouden kestävyysvajeesta. Hallituksen 10 miljardin euron säästötavoitteesta noin 3 miljardia euroa on tarkoitus kaapia kasaan sote-uudistuksen avulla vuoteen 2029 mennessä. Siis säästötavoite on ollut koko ajan maalina, koska väestö ikääntyy ja paineet kustannusten kasvulle vain nousevat. Nyt on poltettu rahaa jo 2 miljardia euroa, jotta voisimme säästää mahdollisesti 3 miljardia. Tämä ei missään tapauksessa voi olla järkevää ja vastuullista Suomen valtion taloudenpitoa.

Toukokuussa 2018 ministeri Orpo kuitenkin kyselytunnilla kertoi, että tavoitteet ovat muuttuneet ”Te olette ymmärtäneet valinnanvapauden aivan väärin. Ei valinnanvapaus ole säästötoimi”. Totta. Yhdessäkään ministeriön tai ulkopuolisen instanssin selvityksessä ei ole saatu kustannussäästöjä, vaan päinvastoin. ”Valiokunnan käsityksen mukaan tavoitteen saavuttamiseen liittyy valitulla toteuttamistavalla useita riskejä, jotka toteutuessaan saattavat vähentää tavoiteltua kustannussäästöä tai jopa lisätä sosiaali- ja terveydenhuollon menoja.” Valtiovarainvaliokunnan mietintö 20.6.2018.

Mainos:

Toisin sanoen Kokoomuksen tavoite ei missään vaiheessa ole ollut kustannusten hillintä, vaan tarkoituksena on siirtää verovaroin tuotetuista julkisista terveyspalveluista leijonan osa suurille terveystaloille. Miettikää, että joka vuosi valtiontoimesta jaetaan rahaa 10 miljardia euroa joko maakuntien soteyhtiöille tai suurille yksityisille sotealan yritysmonopoleille. Lisäksi terveys- ja sairaanhoitopalveluista ei makseta edes arvonlisäveroa, joten niitä kaivattuja verotulojakaan ei tarvitse odottaa. Kuten ministeri Orpo sanoi eduskunnan sote-keskustelussa 27.6.2018. ”Sotessa on kysymys vain rahasta ja vallasta…”.

Suomessa tuntuu rahaa riittävään sote- ja maakuntauudistuksen pohjattomaan kaivoon, sekä maahanmuuttajien elättämiseen. Suomessa on kaksi mahdotonta laskutehtävää, kun kysytään mitä maksaa Sote tai maahanmuutto. Poliittinen vastuu on kuin veteen piirretty viiva. Kädet ovat tiukasti veronmaksajan taskussa ja kukaan ei ota vastuuta päätöksistä ja joka neljäsvuosi me äänestämme ne samat koplaajat taas uudestaan valtaan. Kysyn vaan miksi?

Kokoomus leiristä on tullut kokoajan väitteitä, että nykyinen järjestelmämme on tehoton tapa tuottaa terveyspalveluita. On jopa väitetty, että Kestävyysvajeemme yksi perimmäinen syy on se, että julkista järjestelmää ei valvota tarpeeksi. Tämä kaikki on ollut vain hallituksen ja Kokoomuksen valheellista propagandaa. The Lancetin 23.5.2018 kansainvälisen tutkimuksen mukaan Suomen terveydenhuollon laatu ja tulokset ovat maailman parhaat. Suomen terveydenhuollon kustannukset ovat myös muita vertailumaita selvästi pienemmät.

Jyrki Åland

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

6 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Bert
Bert
8 years ago

Hyvä kirjoitus! Koplauksesta ja kansan kuppaamisesta on juurikin kysymys.

CNN Kätyrit Suomen viha liberaali toimittajat mtv3 otsikoineen
CNN Kätyrit Suomen viha liberaali toimittajat mtv3 otsikoineen
8 years ago

CNN Kätyrit Suomen viha liberaali toimittajat mtv3 otsikoineen

Merja Yli-Anttila on ilmeisesti Yleltä antanut lööppi idean tähänkin politisointiin Että äärioikeistohan
tähän on syylinen totta kai

T- Ääri liberaali vasemmistolainen patologinen valehtelija liberaali media kertoo totuuden

*Äärioikeistolaisvaikuttaja kannusti ”
*ampumaan toimittajia” vain päiviä ennen Marylandin ammuskelua* MTV3 SUOMI
CNN YHTEISTYÖKUMPANI ELI UMPI POLITISOITUNUT LIBERAALI VIHER VASUREIDEN PROPAGANDA VALEMEDIA
TUTKITUSTI FAKTAA MITÄ JUURI CNN stä Tiedetään
CNN Suks fake news fuckers
Muutama päivä sitten Yhdysvalloissa uutisoitiin äärioikeistolaisesta Milo Yiannopouloksesta, joka toivoi julkisesti, että toimittajia alettaisiin ampua, Observe kirjoittaa.
En voi odottaa, että journalisteja aletaan ampua, muun muassa kirjailijana ja Breitbart-lehden entisenä toimittajana tunnettu Yiannopoulos totesi.
Lue myös: Breitbartin rääväsuinen toimittaja Yiannopoulos eroaa seksipuheiden takia – ”P*******a ei ole kiinnostusta 13-vuotiaaseen”
Mies oli suivaantunut Observen toimittajien kirjoituksiin. Kun mieheltä kysyttiin, kuka tarkalleen ottaen oli aiheuttanut hänen ärsyyntymisensä, hän selitti viestin olevan vain hänen taanomainen vastauksensa kommentointipyyntöön.
Negatiivissävytteinen viestittely ei ollut miehen ensimmäinen kerta. Hän on nimittäin aiemmin lähestynyt myös The Daily Beastiä, koska kyseisen median toimittajan kirjoitukset eivät miellyttäneet häntä.
Sosiaalisessa mediassa alettiin välittömästi Marylandin ampumisen jälkeen vetää yhteyksiä tapahtuneen ja ampumisuhkailun välille:
*Mietetikää millä poliitisella akendalla MTV3 Toimii*
jos heidän lähdetieto yhteistyökumpani on
CNN Fake News maailman valtameedioiden epäluotetavin
politisoitunein anti thrumph viha media
Vastakkainasettelu liberaalien ja konservatiivien välillä näkyy entistä vahvemmin amerikkalaisessa mediassa. Ideologisuus ja kärjistykset voimistuvat, kun syväanalyyseille ei ole kysyntää.
Hieman kärjistäen Yhdysvaltoi­hin on syntynyt kaksi rinnak­kaistodellisuutta liberaalien ja konservatiivien välille. Poliit­tisella kentällä liberaalit ovat kallellaan demokraatteihin ja konservatiivit re­publikaaneihin. Mielipide-erot valtion roolista, veroista ja sosiaalisista asioista ovat suuria eivätkä vastakkaiset leirit juuri kuuntele toisiaan.
Konservatiivien tulkinnan mukaan Amerikka on liberaalin median, yltiöli­beraalien yliopistojen ja ultraliberaalin Hollywoodin saastuttama. Liberaalit taas paheksuvat muun muassa oikeis­tolaisia radiokanavia, jotka heidän mukaansa saavat aivopestyä erityisesti sydänmaiden äänestäjiä.
Lauri Seppälä puhuu amerikan median kahtia jaosta
vaikka hänen jutunsa on yksipuolisesti rebulikaani konservatiivi fox newsin mustamaalausta
eli tälläistä juttuakaan ei nämä liberali tutkija perkeleet pysty väsäämään puolueetomasti
kuka nämä ihmiset oikein aivopesee ja missä tähän itselensä ja muille valehteluun
kun ihminen ei usko edes reali elämän tapahtumiin
mitä näkee omilla silmilään vaan vääristää ne tapahtumat poliitisesti päälaelen omassa kierossa kupla liberaali vasuri pääsään -totuus on vale
ja vale on totuus

“Have You Completely Lost Your Mind?”, Tucker Carlson
HUMILIATES Stupid Dem Maxine Watters
https://www.youtube.com/watch?v=pi-cjqUQaL8
CNN leading the collapse of liberal media
https://www.youtube.com/watch?v=-TYOy4nQmTo

CNN Kätyrit Suomen viha liberaali toimittajat mtv3 otsikoineen
CNN Kätyrit Suomen viha liberaali toimittajat mtv3 otsikoineen
8 years ago

Kertooko MTV 3 Mitän näistä tapahtumista
kun CNN toimitaja provosoi presidentin murhaan ISISIN Tyylin

CNN Host ’Beheads’ Trump
Kathy Griffin Holding A Fake Bloody Donald Trump Head

https://www.youtube.com/watch?v=x8inQZ750-k

juha.
juha.
8 years ago

”Kokoomus leiristä on tullut kokoajan väitteitä, että nykyinen järjestelmämme on tehoton tapa tuottaa terveyspalveluita.”

Selkokielellä edellinen tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että valtion terveydenhuoltojärjestelmän rahaa on pumpattava yksityisille toimijoille miljardeittain vain siksi, että nuo tahot rikastuvat kroisoksiksi, jotka luonnollisesti ovat merkinneet yrityksensä veroparatiisi saarille etteivät ne maksa latin latia veroja Suomeen. Yksityisten tuottamat terveyspalvelut ovat sikakalliita tavallisille kansalaisille nyt ja vallankin tulevaisuudessa, koska kohta selvitystilassa oleva Suomen valtio ei enää pysty eikä haluakaan korvata erotusta kelan toimesta, vaan järjestelmästä tulee täysin amerikkalainen, jossa vain rikkailla on varaa käyttää parhaita palveluita joko maksamalla suoraan omasta pussista tai ottamalla vakuutus.
Suomesta tehdään valtio, jossa rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät kuin Etelä-Amerikan valtioissa, jossa kurjallisto asuu peltihökkeli slummeissa ja raapivat ”elantonsa” keräämällä muovia kaatopaikoilta sekä pilaantunutta ruokaa.

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
8 years ago

Täysin selkärangattomat, läpeensä korruptoidut globalistien nuket vallankahvassa.

Jyskys
Jyskys
8 years ago

Muistaakseni CNN omistaa, jotain kautta mm mtv3 vai oliko niillä yhteinen diili uutistuotannosta, joku voisi tehdä tutkivaa journalismia.
Vastauksena Juhalle. Juuri näin. Nyt on kyseessä terveydenhoito budjetin kuppaus hyville veljille. Tällä hallituskaudella juntattiin myös hallintarekisteri läpi, vaikkakin EU pakote sekin. Nyt me emme saa tietää kelle oikeasti voitot valuu, mutta hallintarekisterien takana oleville henkilöille. Ikävä kyllä Kokoomus haluaa samanlaisen rahasammon mitä asumistukijärjestelmä on vasurille ja Demareille.
Taas rupes vituttamaan, prkl.

Lähes koko maailma kääntyy Israelia vastaan

Julkaistu 28.8.2026 – Kirjoittaja Toimitus

Pew Research Centerin kansainvälisessä tutkimuksessa enemmistöt suhtautuvat kielteisesti Israeliin lähes koko länsimaissa, samaan aikaan kun Israel käyttää ennätyssummia kansainväliseen julkisuusdiplomatiaan.

Pew haastatteli 44 657 ihmistä 36 maassa 8. helmikuuta ja 13. toukokuuta 2026 välisenä aikana. Mediaani oli 67 prosenttia, joilla oli negatiivinen näkemys Israelista, ja 25 prosenttia, joilla oli positiivinen näkemys. Tutkimuksessa käytettiin kansallisia otoksia ja yhdistelmää puhelin-, kasvokkain- ja verkkohaastatteluja.

Suurin osa haastatteluista tehtiin sen jälkeen, kun Yhdysvallat ja Israel aloittivat sotansa Irania vastaan 28. helmikuuta. Tutkimus seuraa myös useita vuosia kestänyttä Israelin mielipidelukujen heikkenemistä Gazan sodan aikana.

Negatiivinen enemmistö koko Länsi-Euroopassa

Jokaisessa tutkitussa Länsi-Euroopan maassa negatiiviset näkemykset ylittävät positiiviset. Negatiivinen osuus on 78 prosenttia Ruotsissa ja Espanjassa, 76 prosenttia Alankomaissa, 75 prosenttia Italiassa ja 73 prosenttia Saksassa. Se on 69 prosenttia Isossa-Britanniassa ja 68 prosenttia Ranskassa, Pew raportoi.

Mainos:

Niistä 24 maasta, joissa Pew voi verrata vuoteen 2025, negatiiviset näkemykset kasvoivat merkittävästi 13 maassa. Yhdysvalloissa osuus nousi vuodessa 53:sta 60 prosenttiin; Saksassa 64:stä 73 prosenttiin; ja Isossa-Britanniassa 61:stä 69 prosenttiin.

Ruotsissa on selvä poliittinen jako, mutta negatiivinen enemmistö kaikissa kolmessa ryhmässä: 94 prosenttia vasemmistolla, 80 prosenttia keskustassa ja 67 prosenttia oikeistolla.

Vielä alhaisempi luottamus Netanjahuun

Luottamus Israelin pääministeri Benjamin Netanjahuun on vieläkin alhaisempi. Ruotsissa 84 prosenttia ilmoittaa tuntevansa vain vähän tai ei lainkaan luottamusta häneen kansainvälisissä asioissa; vain 14 prosenttia ilmaisee luottamusta.

Yhdysvalloissa 59 prosenttia ei luota Netanjahuun. Vastaavat osuudet ovat 88 prosenttia Italiassa, 83 prosenttia Saksassa ja 82 prosenttia Espanjassa. Kenia ja Filippiinit ovat ainoat tutkitut maat, joissa yli puolet ilmaisee luottamusta häneen.

Greenwald: Propaganda ei pysäytä laskua

Glenn Greenwald kirjoittaa, että Israel on yhä epäsuositumpi enemmistöjen keskuudessa ympäri maailmaa, mukaan lukien Yhdysvallat, huolimatta siitä, mitä hän kutsuu yhdeksi kaikkien aikojen rahoitetuimmista ja intensiivisimmistä globaaleista propagandakampanjoista, joita on koskaan järjestetty yhden maan puolesta.

Propandamenot kasvavat

Israelin vuoden 2026 valtionbudjetti sisältää noin 730 miljoonaa dollaria julkisuusdiplomatiaan, jota hepreaksi kutsutaan usein nimellä hasbara. Se on lähes viisi kertaa enemmän kuin edellisenä vuonna varattu noin 150 miljoonaa dollaria, Times of Israelin mukaan.

Rahat on tarkoitettu kansainvälisiin sosiaalisen median kampanjoihin, yhteistyöhön järjestöjen kanssa sekä poliitikkojen, mielipidevaikuttajien ja vaikuttajien matkoihin Israeliin. Vuonna 2025 kymmeniä miljoonia dollareita käytettiin maailmanlaajuiseen mainontaan, ulkomaisiin valtuuskuntiin, kirkkokampanjoihin ja tekoälytyökaluihin, joiden tarkoituksena on vaikuttaa Israelin kuvaan verkossa.

Ulkoministeri Gideon Sa’ar on kuvannut työtä maailmanlaajuiseksi taisteluksi sydämistä ja mielistä. Ulkoministeriöön on myös perustettu uusi julkisuusdiplomatian yksikkö.

Nuoret amerikkalaiset ajavat muutosta

18–34-vuotiaista amerikkalaisista 74 prosentilla on negatiivinen näkemys Israelista, kun taas yli 50-vuotiaiden keskuudessa osuus on 49 prosenttia. Alle 50-vuotiaista republikaaniäänestäjistä 57 prosenttia on nyt negatiivisia, vaikka vanhemmat republikaaniäänestäjät pysyvät pääosin positiivisina.

Vielä vuonna 2022 55 prosentilla amerikkalaisista oli positiivinen näkemys Israelista ja 42 prosentilla negatiivinen. Neljä vuotta myöhemmin luvut ovat kääntyneet päinvastaisiksi: 37 prosenttia on positiivisia ja 60 prosenttia negatiivisia.

Mielipiteiden lasku ei ole tapahtunut tyhjiössä. Israelin sotaa Gazassa ja sen sotaa Irania vastaan on seurattu reaaliajassa ympäri maailmaa. Tutkimus ei vahvista mielipiteiden muutoksen syitä, mutta mainonta, vaikuttajat, valtuuskunnat ja tekoälykampanjat eivät voi pyyhkiä pois sodan seurauksia.

Vain kolmasosa amerikkalaisista tukee sotaa Irania vastaan

Päivitetty 2.8.2026, Julkaistu 28.7.2026 – Kirjoittaja Toimitus

Amerikkalaisten tuki sodalle Irania vastaan on laskenut noin kolmasosaan, ja selkeä enemmistö sanoo, ettei presidentti Donald Trump ole selittänyt Yhdysvaltain sotilaallisia tavoitteita.

Reuters/Ipsos-kysely toteutettiin verkossa valtakunnallisesti perjantaista sunnuntaihin 1 246 aikuisen keskuudessa, ja sen virhemarginaali oli plus-miinus kolme prosenttiyksikköä.

Noin kolmasosa vastaajista sanoi tukevansa sotaa Irania vastaan. Reuters/Ipsosin mukaan tämä oli alhaisin kannatusaste konfliktin alkamisen jälkeen. Tuki on pysynyt alle 40 prosentissa viiden kuukauden ajan.

Sota alkoi 28. helmikuuta Yhdysvaltain ja Israelin hyökkäyksillä Iraniin. Maaliskuun puolivälistä lähtien Reuters/Ipsos on kysynyt vastaajilta, tukevatko vai vastustavatko he sotilaallisia iskuja. Tuolloin 37 prosenttia sanoi tukevansa sotaa. Konfliktin alkaessa vastaava luku oli 27 prosenttia, kun taas 29 prosenttia ilmoitti olevansa epävarma.

Mainos:

Vastaajat pitävät tavoitteita epäselvinä

Kuusikymmentäyhdeksän prosenttia vastaajista, mukaan lukien neljä kymmenestä republikaanista, sanoi, ettei Trump ollut selittänyt selkeästi Yhdysvaltain sotilaallisen osallistumisen tavoitteita Iranissa.

Konfliktin aikana Trump on maininnut useita tavoitteita: iranilaisten auttaminen maan johdon kaatamisessa, Iranin ballististen ohjusten suorituskyvyn eliminointi ja Iranin ydinasehankinnan estäminen.

Valkoisen talon tiedottaja Olivia Wales sivuutti lausunnossaan vaihtelevat mielipidemittaukset ja sanoi Trumpin pysyvän sitoutuneena estämään Irania hankkimasta ydinasetta.

Bensiinin hinta ja poliittinen paine

Reuters raportoi, että konfliktissa on kuollut 18 Yhdysvaltain armeijan jäsentä. Tuhansia ihmisiä on kuollut Iranissa ja Libanonissa, missä Iranin liittolaisryhmät ovat taistelleet Israelin joukkoja vastaan.

Sota on ajoittunut samaan aikaan bensiinin hinnan voimakkaan nousun kanssa Yhdysvalloissa. Reuters raportoi, että valtakunnallinen keskihinta oli hieman yli 4 dollaria gallonalta, kun se ennen konfliktia oli noin 3 dollaria.

Trumpin yleinen kannatus nousi kyselyssä 37 prosenttiin, mikä on kolme prosenttiyksikköä enemmän kuin edellisenä kuukautena. Tyytymättömyys sotaan voi silti painaa presidenttiä ja republikaaneja ennen marraskuun välivaaleja, joissa puolue puolustaa niukkaa enemmistöään kongressissa.

Rekisteröityjen sitoutumattomien äänestäjien keskuudessa 36 prosenttia sanoi suosivansa demokraattien kongressiehdokkaita, kun taas 20 prosenttia suosi republikaaniehdokkaita.

Vuoden 2024 presidentinvaalikampanjansa aikana Trump lupasi pitää Yhdysvallat poissa pitkittyneistä sodista. Hän oli alun perin ennustanut konfliktin kestävän neljästä viiteen viikkoa.

Israel käyttää yli 45 miljoonaa dollaria tekoälypohjaiseen vaikuttajakampanjaan

Päivitetty 2.8.2026, Julkaistu 20.7.2026 – Kirjoittaja Toimitus

Israelin hallitus toteuttaa monen miljoonan dollarin kampanjaa vaikuttaakseen yleiseen mielipiteeseen Yhdysvalloissa. Yli 45 miljoonan dollarin arvoinen sopimus sisältää tekoälyllä luotujen viestien massajakelua, konservatiivista mediaa ja verkkosisältöä, jonka tarkoituksena on ohjata suurten tekoälypalveluiden vastauksia Israel-myönteiseen suuntaan.

Miljoonia tekstiviestejä on lähetetty amerikkalaisille viime kuukausina lähettäjiltä, jotka piiloutuvat tavallisten etunimien, kuten Emman, Sarahin ja Johnin, taakse. He väittävät edustavansa ryhmää nimeltä Friends for Peace ja kysyvät muun muassa Yhdysvaltojen, Israelin ja Iranin välisistä suhteista.

Wall Street Journalin tutkimus, jonka Ynet on tiivistänyt, osoittaa, että viestit on luotu tekoälyn avulla ja rahoitettu Israelin hallituksen toimesta. Friends for Peace -nimellä ei puolestaan näytä olevan varsinaista organisaatiota takanaan: sanomalehti ei löytänyt rekisteröityä yritystä eikä voittoa tavoittelematonta järjestöä.

Viestit ovat osa laajempaa, yli 45 miljoonan dollarin arvoista sopimusta operaatiossa, jota johtaa Donald Trumpin entinen kampanjapäällikkö Brad Parscale. Tekstiviestikampanjaa pyörittävä yritys Sparkfire oli saanut 6,5 miljoonaa dollaria toukokuun puoliväliin mennessä.

Mainos:

Parscalen ryhmä on myös rakentanut Israel-myönteisiä verkkosivustoja ja tuottanut postauksia sekä linkkejä, joiden tarkoituksena on luoda suotuisampia vastauksia Israelista tekoälypalveluilta, kuten ChatGPT ja Claude. Strategia ulottuu siten perinteistä mainontaa pidemmälle ja pyrkii vaikuttamaan myös siihen, mitä verkkomateriaalia tekoälymallit löytävät ja toistavat.

Monen miljoonan dollarin kampanja seuraa yleisen mielipiteen romahdusta

Kampanja käynnistyy tilanteessa, jossa näkemykset Israelista ovat heikentyneet jyrkästi Yhdysvalloissa. Pew Research Centerin tutkimus osoittaa, että 60 prosentilla amerikkalaisista oli kielteinen kuva Israelista maaliskuussa, kun vastaava luku oli 53 prosenttia vuonna 2025 ja 42 prosenttia vuonna 2022.

Tutkimuksen mukaan Israel on palkannut ainakin kuusi yritystä Yhdysvaltain vaikuttamispyrkimyksiin, ja noin kolmekymmentä ihmistä on rekisteröitynyt maan ulkomaisiksi agenteiksi. Kampanja sisältää myös yli 500 000 dollarin (437 000 euron) arvosta mainontaa konservatiivisen Salem Media -mediaryhmän kautta, jossa Parscale toimii strategiaylijohtajana.

Salem Media kiistää, että juontajille olisi maksettu tiettyjen näkemysten ilmaisemisesta Israelista, ja sanoo rahojen tulleen käytetyksi digitaaliseen mainontaan. Israelin kannattajat kuvailevat ponnistelua välttämättömäksi vastaukseksi Iranin ja palestiinalaismielisten ryhmien kampanjoille.

Yhdysvaltain varapresidentti JD Vance kritisoi hiljattain jyrkästi osia Israelin hallituksesta Joe Roganin haastattelussa.

He yrittävät pitää sodan käynnissä loputtomiin, Vance sanoi Israelin viranomaisista, joita hän syytti pyrkimyksistä vaikuttaa Yhdysvaltain yleiseen mielipiteeseen ja horjuttaa sopimusta Iranin kanssa.

Israelin ulkoministeri Gideon Sa’ar sanoi viime vuonna, että vuoden 2026 budjetissa on varattu yli 700 miljoonaa dollaria maan kansainvälisen kuvan parantamiseen ja yleisen mielipiteen muokkaamiseen. Ulkoministeriö ei vastannut Wall Street Journalin kysymyksiin.

Lukijan kynästä: Riiheläiset ja muut maalittajat ovat joko ex-narkkareita tai sarjaepäonnistujia

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 30.10.2025 – Kirjoittaja Toimitus

Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.

Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.

Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.

Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.

Mainos:

On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.