Mainos:

Tullin doping- ja huumausainetakavarikot kasvoivat vuonna 2017

Julkaistu 14.3.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Vuonna 2017 Tullin tietoon tuli yhteensä 9 409 rikosta, joista huumausainerikoksia oli yhteensä 3 229 ja veropetoksia yhteensä 1 086. Huumausaineita takavarikoitiin yhteensä 3 175 kiloa. Tulli varoitti myös hengenvaarallisesta fentanyylijohdannai-sesta ja paljasti huomattavan määrän dopingainerikoksia. Tullin rikostorjunnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus vuonna 2017 oli noin 81 miljoonaa euroa.

Tullin tietoon tuli vuonna 2017 yhteensä 9 409 rikosta. Tietoon tulleiden rikosten määrä on pysynyt viimeisen kolmen vuoden ajan lähes samalla tasolla. Huumausainerikoksia oli yhteensä 3 229, joista törkeitä huumausainerikoksia oli 271. Vuoteen 2016 verrattuna huumausainerikosten määrä oli samaa luokkaa, mutta törkeiden huumausainerikosten määrä nousi hieman. Ulkomaalaisten epäiltyjen osuus törkeissä huumausainerikoksissa oli 50 prosenttia.

Tullin rikostorjunnalla yhteiskunnallista vaikuttavuutta             

Tullin rikostorjunnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus oli vuonna 2017 noin 81 miljoonaa euroa. Suurin osa vaikuttavuudesta koostui vältetyistä veroista, joiden määrä oli noin 48 miljoonaa euroa. Rikoshyötyä Tulli sai takaisin 28 miljoonaa euroa. Talousrikostorjunnan vaikuttavuusmittareista tutkittujen tapauksien aiheuttamat vahingot olivat korkealla tasolla eli lähes 47 miljoonaa euroa.

Vuonna 2017 Tullin takavarikoimatta jääneen tavaran arvo oli viisi miljoonaa euroa. Vuonna 2016 takavarikoimatta jääneen tavaran kokonaisarvo oli huomattavasti korkeampi, koska silloin Tulli selvitti yksittäisen ison, kansainvälisen huumausaineiden salakuljetustapauksen.

Veropetosten määrä suurin viiteen vuoteen

Tulli tutki vuonna 2017 yhteensä 1 086 veropetosta, kun vastaava luku vuotta aiemmin oli 914. Törkeitä veropetoksia paljastui 83. Törkeät veropetosjutut liittyivät pääasiassa savukkeiden, alkoholin ja nuuskan laittomaan maahantuontiin sekä auto-, valmiste- ja arvonlisäveroihin, tullimaksuihin sekä passitusmenettelyjen yhteydessä tapahtuvaan laittomaan toimintaan. Tulli on paljastanut aikaisempien vuosien tapaan laitonta toimintaa logistiikka-alan vienti- ja passitusmenettelyjen yhteydessä. Tullin tutkinnassa olevat tapaukset ovat liittyneet muun muassa vientiselvittämättä jätettyihin tavaroihin tai virheellisesti ilmoitettuihin tavarankuvauksiin.

Mainos:

Internetiä hyödynnetään entistä enemmän korkeasti verotettujen tuotteiden markkinoinnissa ja kauppaamisessa kuluttajille, ja samalla kierretään näiden tuotteiden verosäännöksiä. Yhteisökaupan arvonlisäverotukseen liittyvää kasvavaa petosrikollisuutta Tulli torjuu yhteistyössä Verohallinnon ja ulkomaisten lainvalvontaviranomaisten kanssa.

Nuuska-, savuke- ja alkoholirikokset vähenivät

Tulli takavarikoi vuonna 2017 yhteensä 2 390 kiloa nuuskaa (vuonna 2016: 3 442), mikä on vuoteen 2016 verrattuna 1 000 kiloa vähemmän. Suomessa nuuskaa myydään verkossa eri kauppapaikoilla, postiennakolla ja muun liiketoiminnan yhteydessä.

Tulli haltuunotti rikosasioihin liittyen vuoden 2017 aikana yli 3 miljoonaa savuketta. Määrä oli 1,3 miljoonaa savuketta vähemmän kuin vuonna 2016. Rikosasioissa haltuunotettujen savukkeiden määrään vaikuttaa se, ettei suurempia savuketapauksia todettu vuonna 2017.

Tulli paljasti vuonna 2017 yhteensä 343 alkoholirikosta (vuonna 2016: 610). Alkoholia Tulli haltuunotti matkustajatuonnin yhteydessä 3 369 litraa.

Vaarallisten aineiden pienet takavarikkomäärät eivät kerro koko totuutta

Tulli takavarikoi vuonna 2017 yhteensä 3 175 kiloa huumausaineita, mikä on yli 2 000 kiloa enemmän kuin edellisvuonna. Khat-huumeen takavarikot kasvoivat edellisvuodesta noin 1 500 kiloa ja hasiksen 600 kiloa, mikä selittää kokonaismäärän voimakkaan kasvun. Kahtena aiempana vuonna khatia tuotiin Suomeen pääosin kuivatussa muodossa, jolloin se on kevyempää. Hasiksen takavarikkomäärän voimakas kasvu selittyy yhdellä 660 kilon takavarikolla. Marihuanaa takavarikoitiin 115 kiloa.

Metamfetamiinia ja amfetamiinia takavarikoitiin yhteensä noin 58 kiloa eli kaksi kiloa edellisvuotta enemmän.

Kokaiinia takavarikoitiin 3,5 kiloa ja ekstaasia 19 000 tablettia. Suunta molempien aineiden takavarikoissa oli laskeva, mutta vastasi kuitenkin viimeisten 10 vuoden keskiarvoa.

Tulli takavarikoi vuonna 2017 fentanyylijohdannaisia noin 90 grammaa. Määrä on merkittävä, kun otetaan huomioon aineiden erittäin pienet käyttöannokset. Johdannaisista karfentaniilia, joka on 10 000 kertaa vahvempaa kuin morfiini, takavarikoitiin 0,12 grammaa.

Huumausaineita matkustaja- ja postiliikenteessä – huumelääkkeitä löydettiin ennätysmäärä

Huumeiden salakuljetuksia paljastui runsaasti matkustajaliikenteessä. Myös ulkomaan postiliikenteestä paljastui useita huumausainetapauksia, mikä kertoo siitä, että internetiä käytetään yhä enemmän huumausaineiden myynnissä ja hankinnassa.

Tulli takavarikoi vuonna 2017 huumelääkkeitä kaksinkertaisen määrän edellisvuoteen verrattuna ja lähes viisinkertaisen määrän viimeisten viiden vuoden keskiarvoon verrattuna.

Lääkkeiden laiton maahantuonti on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosina sitä mukaa, kun internetin merkitys laittomien lääkkeiden kauppapaikkana on kasvanut. Tämä on johtanut siihen, että lääkkeitä takavarikoidaan lähinnä postiliikenteestä tai kuriirilähetyksistä. Noin kymmenesosa takavarikoiduista lääkkeistä tuodaan matkustajatuomisina.

Dopingaineita salakuljetettiin aiempaa enemmän

Tullin takavarikoimien dopingaineiden määrä nelinkertaistui vuonna 2017 vuoteen 2016 verrattuna huolimatta törkeiden dopingrikosten määrän vähenemisestä. Vuonna 2017 dopingaineita takavarikoitiin noin 121 300 tablettia/ampullia. Tämä kertoo selkeästi suurien kertamäärien salakuljetuksista. Merkittävä muutos dopingaineiden salakuljetuksessa on se, että niitä salakuljetetaan suurissa erissä, joissa saattaa olla esimerkiksi tuhat ampullia tai useamman kilon erä testosteronia.

Tulli takavarikoi vuonna 2017 dopingjauheita noin 10 kiloa, mikä on viisi kertaa enemmän kuin edellisenä vuonna. Jauhemaista testosteronia salakuljetettiin myös paljon suurissa erissä. Jauheesta valmistetaan kerta-annoksia injektoitavaksi tai tablettikoneella tableteiksi, joita välitetään myyjien verkostojen kautta.

Lähde: Tulli

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

2 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
huugo
huugo
8 years ago

”Ulkomaalaisten epäiltyjen osuus törkeissä huumausainerikoksissa oli 50 prosenttia.” Siinä tärkein ja takuulla ei ole laskemaan päin kunhan ”kotoutuvat” kunnolla. Myös vankilat täyttyvät vieraslajeilla. Sossu maksaa oleskelun ja muun kivan ja jää aikaa harrastaa.Myös lomailut ”vaarallisissa” lähtömaissa on hyväksyttävää koska se auttaa unohtamaan sodan kauhut ja rasistiset Suomalaiset.

juha.
juha.
8 years ago

Lukemat nousevat kunhan EU -alueelta kultivoituneet rikolliset lisääntyvät ja haittamaahanmuutto -pohjaiset moniosaajat saavat putiikkinsa pystyyn kaikilla ”konsteilla”.
Poliisi ja veroviranomaiset tulevat körmyyttämään enenevässä määrin kantasuomalaisia pieneläkeläisiä, pullojen kerääjiä, marjastajia, käpyjen noukkijoita ja mielestäni harkinnan arvoista olisi kerätä ”huvivero” kusiaispesässä istumisesta ympättynä haittaverolla näiden kusiaisten ”näkökulmasta” katsottuna. Tästä luonnollisesti vapautetaan lukuisat varislinnut, jotka käyvät hätistämässä syöpäläisiään pois höyhenistään.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.