Avoin kirje puolustusministerille: Eroilmoitus puolustusvoimien reservistä

Päivitetty 10.3.2018, Julkaistu 21.2.2018 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 4 minuuttia
Sosiaalisessa mediassa leviää päivitys, jonka tekijä kertoo eroavansa Suomen puolustusvoimien reservistä puolustusministeri Jussi Niinistölle osoitetulla avoimella kirjeellä. Henkilön perustelut eroamiselleen ovat lukemisen arvoiset.

Kohta entinen reserviläinen kirjoittaa:

"Sen mitä sanon tai lupaan, sen myös pidän!
Huomenna lähtee postipaketti.

-Puolustusministeriö
Eteläinen Makasiinikatu 8
PL 31, 00131 HELSINKI
Puolustusministeri Jussi Niinistö

Henkilökohtainen eroilmoitus Suomen puolustusvoimien reservistä
Arvoisa puolustusministerin tilapäinen viranhaltija, Jussi Niinistö.
Älkää loukkaantuko, sillä virkanne ei ole ikuinen.
Haluaisin, että uhraisitte kallista aikaanne hetken tämän lukemiseen, aikaa jonka maksamiseen minäkin osallistun ja aikaa joka tuo leivän teidänkin perheen pöytään.

Täten haluan ilmoittaa teille tällä päivämäärällä henkilökohtaisesti, että en tule olemaan Suomen puolustusvoimien käytettävissä. Sodanajan tehtäväni olisi ollut johtaa torjuntakomppanian X.joukkuetta niitä ”pieniä vihreitä miehiä vastaan”, sekä suojata alueen X joukkojen varustaminen ja mobilisointi. Tähän kaikkeen varauduttiin jo yli 5 vuotta sitten, jolloin olin itse laatimassa joukkueeni puolustussuunnitelmaa, sekä sen kokoonpanoa, varustelistaa, ennalta määrittämässä miinoitettavat alueet, epäsuoran tulen ennakkomaalit, panssarintorjunta-asemat, tarkka-ampujien asemat, ajoneuvo- ja henkilötarkastuspisteet, QRF-ryhmän toiminnan, sekä aluetiedustelun kohteet ja reitit jossa sotilaamme liikkuvat siviilivaatteissa massan seassa etsien ja neutraloiden ”marssilaisten” sabotaasiryhmät.

Miksi minulle suotiin ko. tehtävä? Luultavasti siksi, että palvelin kriisinhallintajoukoissa 2vuotta, mm. joukkueen varajohtajan tehtävissä, johdin erilaisia operaatioita joissa suoriuduin ansiokkaasti. Toimin ampuma- ja voimankäyttökouluttajana, sekä rotaatiokouluttajana kouluttaen myös poliiseja. Tämä reservin ”salattu” tehtävä minulle lienee silloisen komppanian päällikön määrittelemä ja suomessa järjestelemä.

Minun reservistä eroamiseen on hyvin yksinkertaiset perustellut syyt. En ole antanut sotilasvalaani Eu:n liittovaltiolle sen enempää kuin Nato:lle. Olen aikoinani sitoutunut puolustamaan itsenäistä suomen valtiota ja sen kansaa, oikeudenmukaisuutta ja moraalia.

En voi olla mukana millään muotoa suojelemassa Suomen eliittiä, korruptoitunutta ja mädätettyä oikeusjärjestelmää samaan aikaan kun tämän maan rakentajat ajetaan köyhyyteen ja leipäjonoihin, yhteiskunnan turvallisuus romahdutetaan hyväksymällä suomen alueelle ulkomaisia taistelijoita, kapinallisia karkureita ja terroristeja ilman minkäänlaista henkilöllisyyden varmistamista. Poliisin ja rajavartiolaitoksen on ummistettava silmänsä tältä kaikelta suomen hallituksen hiljaisella määräyksellä. Määräyksellä joka on saneltu Suomen ulkopuolelta.

Miksi naiset ja lapset kokevat turvattomuutta, kärsivät raiskauksista ja väkivallanteoista. Teoista joiden määrä on räjähtänyt käsiin, teoista joita olemme maailmalla olleet estämässä, mutta emme pysty niitä suomessa estämään. Tämä saa minut surulliseksi, mutta ennen kaikkea vihaamaan kaikkea sitä mihin olen luottanut ja Suomessa uskonut.

En myöskään voi jakaa saati hyväksyä ajatustanne/ulostuloanne reservin sotilaskarkureista. Perimmäisiä syitä reservistä eroamiseen ette ole edes syvällisemmin miettinyt, sillä todelliset isänmaalliset joilla koko tilannekuva on halussa, eivät toimianne saati Suomen päättäjien toimintaa tule hyväksymään saati puolustamaan. Kuten en myöskään minäkään.

Se mikä tässä yhteiskunnassa kohdistuu henkilökohtaisesti minuun on nöyryytys jota joudun kokemaan yritystoimintani konkurssista johtuen, sitä ei voi sanoin kuvailla. Täytän kahden viikon päästä tasan 40 vuotta, eikä minulla ole mitään mahdollisuutta viettää normaalia tai tavallista tasapainoista perhe-elämää suomessa. Kaikki mahdollisuuteni toimia yrittäjänä jatkossa tässä maassa on estetty asiakastiedon, rahoituslaitoksen, vakuutuslaitoksen ja ulosottoviraston toimesta. Pelkkiä digitaalisia merkintöjä, joiden voima pystyy murskaamaan yksilön ihmisarvon.

Tämä tilanne on absurdi, koska minulle ei anneta mahdollisuutta edes yrittää maksaa yritystoiminnasta aiheutuneita tappiota ja velkatakauksia muutoin kuin matalapalkkatyön kautta normaalina ulosottona mikä ei ole edes laskennallisesti mahdollista. Minut pakotetaan köyhyyteen vastoin omaa tahtoani. Vähän sama kuin telottaisi antautuvan vihollisen ihmisoikeuksien vastaisesti. Konkurssin syy ei ollut mikään muu kuin rahoitusyhtiön ahneus realisoida ja tehdä voittoa, tilanteessa jossa kassavirta sakkasi puolen vuoden ajaksi talouden suhdanteissa.

Siksi olen päättänyt perustaa uuden yritystoiminnan suomen ulkopuolelle, muuttaa pois suomesta ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Velat pyöriköön suomen byrokratian rattaissa vanhentumiseen saakka. Tämä ei ole pelkästään minun kohtaloni, vaan myös kymmenien tuhansien muiden yrittäjänä toimineiden kohtalo suomessa. En koskaan osannut kuvitellakaan millainen tästä maasta on oikeasti tehty, mutta nyt sen tiedän.

Täten haluan palauttaa teille puolustusvoimien kaikki minulle osoittamat todistukset, ansiomerkit ja sotilaspassini. Tuntolevyni, muutaman valokuva muistoni muistuttamaan teitä siitä mitä tällaiset reservin karkurit ovat maansa eteen tehneet. Palautan myös baretin joka kantaa kultaista leijonaa. Baretin jolla on tunnearvoa, baretin joka on matkustanut useita kymmeniätuhansia kilometrejä maailmalla, baretin jonka aurinko on polttanut ja haalistanut, mutta ennen kaikkea symbolin joka on minulle edustanut moraalia, kristillisiä arvoja ja kunniallisuutta suomen ja suomalaisuuden puolesta.

En keksi yhtään syytä miksi säilyttää näitä tavaroita ja muistojani, sillä nykyinen suomi ei ole sitä johon minut on kasvatettu, se ei ole sitä johon olen luottanut, eikä se ole sitä johon tulevaisuuteni voisi jatkossa millään muotoa mahtua. Suomi on pilattu, tuhottu, raiskattu ja ryöstetty. Oikeuslaitoksen toiminta on moraalitonta ja lähes naurettavaa.

Joten esitän syvän halveksuntani teitä kaikkia päättäjiä kohtaan. Te olette osaltanne vastuussa tästä hetkestä, sekä lapsiemme tulevaisuudesta. Olette unohtaneet yhden tärkeimmistä asioista, te ette pidä huolta kansanne hyvinvoinnista vaan omasta hyvinvoinnistanne. Te elätte illuusiossa, jossa vastakkainasettelu, puolen valitseminen ja sotilasvarustelu takaa rauhan suurvaltapolitiikassa. Te johdatte aikakautena, joka on ihmiskunnan historian vaarallisin aikakausi koko ihmiskunnan olemassaololle. Te luotatte ja perustatte omat päätöksenne ulkopuolisten ja rahamarkkinoiden valheeseen."

Lähde: Facebook

Katso myös:

https://www.nykysuomi.com/2018/01/10/nakokulma-avoin-tyonhakukirje-jari-lindstromille/

Janne ”Rysky” Riiheläinen menetti kaikki työt – Uskottavuus propagandistina meni

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 27.2.2026 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

On olemassa ilmiö, jossa julkinen hahmo rakentaa uransa vahvan retoriikan, kärjekkäiden tulkintojen ja jatkuvan vastakkainasettelun varaan. Hetken aikaa se toimii. Otsikoita syntyy, some reagoi, oma kupla taputtaa.

Mutta sitten tapahtuu jotain vaarallista: yleisö lakkaa uskomasta.

Kun uskottavuus murenee, se ei romahda kerralla. Ensin katoavat hiljaiset lukijat. Sitten katoaa kiinnostus. Lopulta katoavat toimeksiannot. Se on kylmä markkinatalouden logiikka: jos kukaan ei halua lukea, kukaan ei maksa kirjoittamisesta.

Moni mediapersoona on viime vuosina saanut huomata tämän. Kun retoriikka kovenee ja jokainen kriitikko leimataan viholliseksi, alkaa uskottavuus syödä itse itseään. Jos vuosikausia maalaa maailmaa mustavalkoisilla siveltimillä ja syyttää vastapuolta milloin mistäkin, lopulta yleisö kysyy: missä ovat todisteet – ja miksi sama levy soi aina?

Yleisradio ei ole velvollinen tarjoamaan töitä kenellekään. Yliopistot eivät ole velvollisia tarjoamaan alustoja. Media-alalla toimeksiannot eivät ole sosiaalietuus vaan seurausta kysynnästä ja luottamuksesta. Kun luottamus katoaa, myös puhelin hiljenee.

Ja mitä jää jäljelle? Pienet ideologiset taskujulkaisut, joissa oma piiri edelleen nyökyttelee toisilleen. Muutaman kympin palkkio kuussa ja tuttu toimituksellinen kupla, jossa kriittinen peili on jo vuosia sitten peitetty verholla.

Suurin tragedia ei ole työn menetys. Suurin tragedia on se, ettei kukaan enää jaksa lukea. Ei siksi että olisi “vaiennettu”, vaan siksi että yleisö on jo tehnyt arvionsa.

Uskottavuus on mediassa valuuttaa. Sen voi käyttää loppuun. Ja kun saldo näyttää nollaa, pankki ei enää myönnä lisäluottoa – ei edes propagandan nimissä.

Janne "Rysky" Riiheläiselle kävi näin.

Lukijan kynästä: Riiheläiset ja muut maalittajat ovat joko ex-narkkareita tai sarjaepäonnistujia

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 30.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.

Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.

Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.

Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.

On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.

Kirja-arvostelu: Jessikka Aro – Putinin USA

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

Jessikka Aron Putinin USA pyrkii olemaan paljastuskirja Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvalloissa, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin paljastava. Kirja on rakennettu vanhentuneiden väitteiden, yksipuolisten lähteiden ja toistettujen teorioiden varaan, joista moni on jo osoitettu kestämättömäksi.

Aro esittää väitteitä ja yhteyksiä, joita ei tue ajantasainen tai todennettava aineisto. Lähteitä ei usein tarkisteta kriittisesti, ja kokonaisuus rakentuu enemmän mielikuvien kuin faktan varaan. Monet kirjassa esitetyt tarinat vaikuttavat peräisin aikaisemmista kiistanalaisista lähteistä, joita tekijä kierrättää ilman uutta todistusaineistoa.

Kerronta on kärjistettyä ja värittynyttä. Aro ei pyri tasapuolisuuteen, vaan rakentaa mustavalkoisen vastakkainasettelun, jossa hän itse esiintyy totuuden puolustajana ja eri mieltä olevat leimataan propagandan uhreiksi. Tämä tekee kirjasta enemmän poliittisen pamfletin kuin tutkivan journalismin työn.

Lukijalle Putinin USA näyttäytyy teoksena, joka yrittää epätoivoisesti toistaa vanhaa narratiivia todellisuuden muuttuessa ympärillä. Kirjasta puuttuu itsearviointi, lähdekritiikki ja analyyttinen etäisyys. Lopputulos on raskas, yksipuolinen ja harhaanjohtava.

Yhteenveto:
Putinin USA ei tarjoa uutta tietoa, ei uskottavia johtopäätöksiä eikä journalistista objektiivisuutta. Se on kokoelma toistettuja väitteitä ja yksipuolisia tulkintoja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Amatöörimäinen sepustus täysin todellisuudesta irrallaan.

Arvosana: 0,5 / 5
Kokonaisuus on epäuskottava, ylidramaattinen ja pahasti ajastaan jäljessä.

Maalittaminen ja väärän tiedon agitaattorit uhkaavat ihmisten turvallisuutta

Päivitetty 11.6.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Yhä useammin sosiaalisessa mediassa näemme ilmiön, jossa jotakuta ihmistä aletaan yhteisvoimin painostaa, leimata ja häpäistä. Tätä kutsutaan maalittamiseksi – ja se on yksi aikamme vaarallisimmista keskustelukulttuurin sairauksista.

Maalittamisen ydin on yksinkertainen: joku vaikuttaja tai näkyvä henkilö jakaa valikoitua tai virheellistä tietoa jostain yksilöstä tavalla, joka saa joukon ihmisiä hyökkäämään tämän kimppuun. Tuloksena on somemyrsky, uhkailua, ja monesti kohteen henkilökohtainen ja ammatillinen maine tuhoutuu hetkessä.

Tämä ei ole sattumanvaraista. Se on osa laajempaa agitaatiokulttuuria, jossa viestintää käytetään poliittisena tai ideologisena aseena. Ikävä kyllä, myös Suomessa tällaisia toimintatapoja on omaksuttu – ja niihin on toisinaan liittynyt jopa julkisin varoin tuettuja hankkeita tai projekteja.

Kun vaikuttajasta tulee yllyttäjä

Yksi esimerkki tästä kehityksestä on viestintävaikuttaja Janne Riiheläinen, joka on toiminut näkyvästi julkisessa keskustelussa ja saanut tukea myös erilaisilta yhteisöiltä, kuten Aalto-yliopistosta. Riiheläisen toiminta sosiaalisessa mediassa on herättänyt laajaa huolta: hänen päivityksissään toistuu kaava, jossa yksittäisistä ihmisistä tai ryhmistä annetaan vääristeleviä väitteitä, minkä jälkeen seuraajat käyvät hyökkäykseen, jopa väkivataan kehoitetaan ihmisiä.

Ongelma ei ole pelkästään Riiheläisessä henkilönä – vaan ilmiössä, jota hän edustaa. Kun valta-asemassa oleva vaikuttaja käyttää sananvapauttaan toisten leimaamiseen, hän asettaa itsensä viestinnän agitaattoriksi, ei keskustelijaksi. Tällainen toiminta murentaa yhteiskunnallista luottamusta ja normalisoi vihamielistä käytöstä.

Julkinen raha ja vastuu

Erityisen ongelmallista on, jos julkista rahaa kanavoidaan henkilöille tai hankkeille, joiden toiminta synnyttää maalittamista tai sen kaltaista sosiaalista painostusta. Tiede ja koulutus ovat arvokkaita vain silloin, kun ne rakentavat luottamusta ja yhteisöllisyyttä – eivätkä toimi välineenä muiden hiljentämiseen.

Jos yliopisto tai muu julkinen taho tukee toimijoita, jotka toistuvasti lietsoivat someraivoa, on syytä pysähtyä ja kysyä: mitä me oikein rahoitamme?

Sananvapaus ei ole hyökkäysoikeus

Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan kulmakivi. Mutta se ei tarkoita oikeutta vääristellä tietoa tai lietsoa ihmisiä toisia vastaan. Jokainen, jolla on suuri seuraajakunta ja vaikutusvaltaa, kantaa myös moraalisen vastuun siitä, miten hänen sanansa vaikuttavat.

Jos haluamme säilyttää vapauden puhua, meidän on suojeltava myös vapautta olla joutumatta joukkohyvittelyn kohteeksi. On aika lopettaa maalittamisen normalisointi – riippumatta siitä, kuka sitä tekee.

https://nykysuomi.com/2025/06/10/aalto-yliopisto-faktabaari-ja-janne-riihelainen-rikostutkinnan-kohteena-syytoksia-laajasta-vihamaalittamisesta-ja-valheellisesta-mustamaalauksesta/