Missä mennään nyt – Jerusalem, YK ja Trump

Päivitetty 28.12.2017, Julkaistu 27.12.2017 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 5 minuuttia

Juutalaiset vastaan muslimit ja Trump vastaan YK.

Lähi-idän konfliktissa ovat vastakkain juutalaiset ja palestiinalaiset eli sunnimuslimit. Palestiinalaiset ovat vuonna 1968 keksitty ja määritelty sunnimuslimi-ihmisryhmä.

Jerusalemista on löydetty arkeologisia jälkiä jo 4500 ennen ajan laskun alkua. Jerusalemista tuli Israelin ja juutalaisten pääkaupunki 1606 vuotta ennen kuin maailmassa oli yhtään muslimia ja edes Islamin uskontoa.

Juutalaisuus on juutalaisten etninen uskonto. Se on yksi maailman ensimmäisistä uskonnoista ja yksi vanhimmista nykyaikana harjoitetuista uskonnoista. Kristinusko ja Islam ovat kehittyneet juutalaisuudesta. Islam syntyi vasta 610 vuotta Jeesuksen jälkeen.

Jumala antoi Luvatun Maan eli Israelin Abrahamin jälkeläisille eli juutalaisille. Luvatun Maan konsepti muodostuu sen mukaan, että juutalaiset ovat Israelin heimoista periytynyt ryhmä, jolle Jumala antoi Israelin ja siten juutalaisilla on aina ollut oma kansallisvaltio, jonka pääkaupunkina Jerusalem on ollut jo 3013 vuotta. Juutalaisuus on Israelin kansan uskonnollinen yhteisö.

David, se joka tappoi Goliatin, oli Israelin juutalaista uskontoa noudattaneen kuningaskunnan Kuningas. David teki Jerusalemista juutalaisten pääkaupungin 1004 ennen ajan laskun alkua. Jerusalemista syntyi poliittinen ja hengellinen keskus juutalaisille.

Davidin poika Salomo rakensi Salomonin temppelin. Jeesuskin rukoili tässä temppelissä. Uskonnollisten rituaalien keskittyminen temppeliin teki Jerusalemista paikan pyhiinvaellukselle ja merkittävän kaupan keskuksen. Kaupunki toimi pääkaupunkina yhdistyneenä kuningaskuntana Israelissa.

Salomon temppeli eli Jerusalemin ensimmäinen temppeli oli Raamatun mukaan Jerusalemin ensimmäinen juutalainen pyhäkkö. Temppelin sisintä osaa kutsuttiin nimellä kaikkeinpyhin, ja Raamatun mukaan temppelissä säilytettiin liitonarkkia.

Temppeli tuhottiin Jerusalemin ollessa Israelin pääkaupunkina, muslimit tulivat ja rakensivat sinne Kalliomoskeijansa Juutalaisten ja Kristinuskon keikkeinpyhimmän
Salomonin temppelin raunioiden päälle 1683 vuotta sen jälkeen, kun juutalaiset asuttivat Israelin ja kun Jerusalemista tuli Israelin pääkaupunki.

Tämä oli törkein mahdollinen teko juutalaisille ja kristinuskolle. Törkeyden huipuksi, muslimit vielä kirjoittivat Temppelivuoren moskeijaan tekstin ”Jumalalla ei ole poikaa.”

Temppelivuorella Jerusalemissa sijaitseva islamilainen moskeija on muslimeille tärkeä, koska perinteen mukaan islamin perustaja Muhammad nousi siellä taivaaseen.

Lähi-idän konflikti on maailman helpoin konflikti selittää, mutta vaikein ratkaista.

Pähkinänkuoressa kerrottuna se menee niin, että toinen osapuoli (palestiinalaiset sunnimuslimit) haluaa tappaa toisen osapuolen (juutalaiset).

Israel haluaa olla olemassa juutalaisten omana valtiona ja elää rauhassa. Israel myös tunnustaa, että palestiinalaisilla on oikeus omaan valtioon ja elää siellä rauhassa.

Ongelma on siinä, että palestiinalaiset, arabit ja monet muslimimaat eivät hyväksy Israelin olemassaoloa omana valtiona.

Näin on ollut siitä lähtien, kun YK vuonna 1947 jakoi maa-alueen arabialueeksi ja juutalaisten alueeksi. Juutalaiset hyväksyivät tämän jaon, mutta mikään arabi- tai muslimaa ei hyväksynyt sitä.

Kun Britannian valta loppui toukokuun 15. vuonna 1948, kaikki ympäröivät arabivaltiot Libanon, Iran, Transjordan ja Egypti hyökkäsivät yhden päivän aikana Israeliin tarkoituksena tuhota se kokonaan ja poistaa valtio kartalta.

Koko maailman hämmästykseksi pieni juutalaisvaltio selvisi tästä valtavasta ylivoimasta. 1967 se tapahtui uudelleen, kun Egyptin diktaattorin Gamel Abdel Nasserin omia sanoja käyttäen aikoi tuhota Israelin. Hän mobilisoi yhdessä kaikkien Israelia ympäröivien arabivaltioiden kanssa joukot hyökkäysvalmiuteen, mutta Israel aloitti ennaltaehkäisevästi vastahyökkäyksen puolustaakseen itseään täydeltä tuholta.

Israel pyysi moneen kertaan, että Jordania ei liittyisi hyökkäävään koalitioon, mutta he hyökkäsivät kuitenkin Israelin kimppuun. Tämän vuoksi Israel otti Jordanian maan ja Länsirannan itselleen.

Heti sodan jälkeen hyökkäävien Arabivaltioiden johtajat menivät Sudaniin, jossa he sopivat ja ilmoittivat kolme kuuluisaa kohtaa eli eivät koskaan tunnustusta, että Israel on oma valtio, ei neuvotteluja, eikä rauhaa.

MITÄ ISRAELIN OLISI PITÄNYT TEHDÄ?

No mitä Israel sitten teki oli se, että he antoivat Egyptille ilmaiseksi omasta halustaan vuonna 1978 öljyrikkaan Siinain niemimaan, joka oli isompi kuin koko Israelin valtio, sillä edellytyksellä, että alueelle syntyisi rauha.

Sen jälkeen Israel lupasi tehdä samantyyppisen sopimuksen palestiinalaisten kanssa ja ainoa asia mitä Israel on koskaan pyytänyt vastineeksi on rauha ja tunnustus, siitä että Israel on oma itsenäinen valtio.

Aina kun Israel on tehnyt ehdotuksen rauhaan antamalla omaa maataan, kuten se teki esimerkiksi vuonna 2000 luvaten 95% Länsirannasta sekä koko Gazan palestiinalaisille, jotta he voisivat muodostaa oman itsenäisen valtionsa, niin he reagoivat siihen lähettämällä itsemurhapommittajia Israeliin. Palestiinalaisten televisio-ohjelmat samaan aikaan tekivät itsemurhapommittajista kansallissankareita ja uhkasivat, että Israel pitää poistaa kartalta.

Konflikti on siis hyvin yksinkertainen. Toinen puoli haluaa tappaa toisen puolen.

Hamas, joka on palestiinalainen islamistinen järjestö ja terroristijärjestö, on myös demokraattisesti valitun Palestiinan parlamentin suurin etninen puolue. Peruskirjansa mukaisesti Hamas vastustaa rauhanomaista ratkaisua palestiinalaiskysymykseen. Hamaksen motto on, että he rakastavat yhtä paljon kuolemaa kuin juutalaiset elämää.

Maailmassa on 22 arabivaltiota, Atlantin valtamereltä Intian valtamerelle. Maailmassa on yksi pieni juutalaisten omistama valtio. Suomen valtion sisälle mahtuisi yli 16 Israelin valtiota. Miksi he eivät saisi asua rauhassa? Eikö se riittänyt mitä Hitler teki? Eikö tätä pientä kansaa ole jo kohdeltu tarpeeksi huonosti? Mitä he ovat koskaan kenellekkään tehneet? Ainoa asia mitä he ovat koskaan halunneet, on rauha ja heidän oma itsenäinen valtio, joka on aina ollut heidän.

No, mitä sitten tapahtuisi, jos Israel antaisi kaikki aseet tänään pois ja julistaisi rauhan. Huomenna Israel olisi tuhottu ja siitä seuraisi juutalaisten massamurha.

No, mitä sitten tapahtuisi, jos palestiinalaiset antaisivat tänään kaikki aseensa pois ja julistaisivat rauhan. Alueelle syntyisi rauha.

Israel on kolmas juutalainen valtio, joka on ollut olemassa tällä samalla paikalla. Sillä alueella EI OLE KOSKAAN ollut Palestiinan valtiota, mitään muslimivaltiota, mitään arabivaltiota tai mitään muutakaan valtiota.

Miksi Trump ilmoitti, että Yhdysvallat tunnustaa Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi ja että Yhdysvaltojen suurlähetystö siirretään Jerusalemiin?

Suomen eri medioissa ns. "asiantuntijat" keskittyivät lähinnä kilpaa haukkumaan presidentti Donald Trumpia, vaikka Trumpin päätös perustuu kongressin 1995 hyväksymään lakiin nimeltä the Jerusalem Embassy Act of 1995.

Laki laadittiin tarkoituksena rahoitukselle siirtää Yhdysvaltojen suurlähetystö Tel Avivista Jerusalemiin. Laki myös sanoi, että Jerusalem pysyy yhtenäisenä kaupunkina, joka tunnustetaan Israelin pääkaupunkina.

Jerusalem on siis ollut juutalaisten pääkaupunkina yli 3000 vuotta ja kaikki USA:n presidentit ovat sen aina myöntäneet julkisesti ja luvanneet julistaa sen julkisesti, mutta eivät ole uskaltaneet.

Trump uskalsi sen tehdä. Muslimit sanovat, että jos Trump siirtää Yhdysvaltojen suurlähetystön Jerusalemiin, niin he tekevät terroristi-iskuja, mutta voimme myös todeta, että jos hän ei siirrä sitä, niin he ovat jo tehneet terroristi-iskuja 1400 vuotta.

YK äänesti asiasta ja Trump ilmoitti etukäteen, että jos äänestätte meitä vastaan niin sekin on hyvä, säästämme paljon rahaa. Ja niin kävi. Trump leikkasi heti $285 miljoonaa YK:n budjetista, josta Yhdysvallat maksaa maailman pankkiautomaattina 22 % eli 1.2 miljardia sekä 28% YK:n rauhanturvaamisbudjetista.

Kuinka tehokas YK sitten on? Benjamin Netanyuahu sen sanoi parhaiten: ”kun meillä oli ongelmia, YK tuli ottamaan valokuvia. Kun meillä oli suurempia ongelmia, YK tuli suurempien kameroiden kanssa paikalle.”

Vastapuolta on turha silti lähteä argumentoimaan järjellä, koska he tulkitsevat historian/totuuden toisin, yrittää mitä tahansa. Jos joku ryhmä/väestö ansaitsee oman valtion, niin juutalaiset Israelin siellä missä se nyt on. Vastaavaa historian kuvausta mm. kieli, kulttuuri, maantiede, alue, etnisyys/uskonto jne. ei muualta löydy.

Ongelmana mikä kuvaa hyvin tilannetta, on Israelin vastaisuus. Ihan niinkuin Raamatussa sanotaan, Jerusalem tulee olemaan kompastuskivi maailman kansoille. Paljon selvempää olisi, että Amerikka pitäisi luovuttaa intiaaneille ja Australia aborginaaleille, miksi kukaan ei vaadi sitä? Mekka ja Medina juutalaisille kauppiaille, nehän ajettiin pois sieltä.

Kirjoitus: Veikko Vallinin FB sivuilta

Janne ”Rysky” Riiheläinen menetti kaikki työt – Uskottavuus propagandistina meni

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 27.2.2026 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

On olemassa ilmiö, jossa julkinen hahmo rakentaa uransa vahvan retoriikan, kärjekkäiden tulkintojen ja jatkuvan vastakkainasettelun varaan. Hetken aikaa se toimii. Otsikoita syntyy, some reagoi, oma kupla taputtaa.

Mutta sitten tapahtuu jotain vaarallista: yleisö lakkaa uskomasta.

Kun uskottavuus murenee, se ei romahda kerralla. Ensin katoavat hiljaiset lukijat. Sitten katoaa kiinnostus. Lopulta katoavat toimeksiannot. Se on kylmä markkinatalouden logiikka: jos kukaan ei halua lukea, kukaan ei maksa kirjoittamisesta.

Moni mediapersoona on viime vuosina saanut huomata tämän. Kun retoriikka kovenee ja jokainen kriitikko leimataan viholliseksi, alkaa uskottavuus syödä itse itseään. Jos vuosikausia maalaa maailmaa mustavalkoisilla siveltimillä ja syyttää vastapuolta milloin mistäkin, lopulta yleisö kysyy: missä ovat todisteet – ja miksi sama levy soi aina?

Yleisradio ei ole velvollinen tarjoamaan töitä kenellekään. Yliopistot eivät ole velvollisia tarjoamaan alustoja. Media-alalla toimeksiannot eivät ole sosiaalietuus vaan seurausta kysynnästä ja luottamuksesta. Kun luottamus katoaa, myös puhelin hiljenee.

Ja mitä jää jäljelle? Pienet ideologiset taskujulkaisut, joissa oma piiri edelleen nyökyttelee toisilleen. Muutaman kympin palkkio kuussa ja tuttu toimituksellinen kupla, jossa kriittinen peili on jo vuosia sitten peitetty verholla.

Suurin tragedia ei ole työn menetys. Suurin tragedia on se, ettei kukaan enää jaksa lukea. Ei siksi että olisi “vaiennettu”, vaan siksi että yleisö on jo tehnyt arvionsa.

Uskottavuus on mediassa valuuttaa. Sen voi käyttää loppuun. Ja kun saldo näyttää nollaa, pankki ei enää myönnä lisäluottoa – ei edes propagandan nimissä.

Janne "Rysky" Riiheläiselle kävi näin.

Lukijan kynästä: Riiheläiset ja muut maalittajat ovat joko ex-narkkareita tai sarjaepäonnistujia

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 30.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.

Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.

Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.

Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.

On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.

Kirja-arvostelu: Jessikka Aro – Putinin USA

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

Jessikka Aron Putinin USA pyrkii olemaan paljastuskirja Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvalloissa, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin paljastava. Kirja on rakennettu vanhentuneiden väitteiden, yksipuolisten lähteiden ja toistettujen teorioiden varaan, joista moni on jo osoitettu kestämättömäksi.

Aro esittää väitteitä ja yhteyksiä, joita ei tue ajantasainen tai todennettava aineisto. Lähteitä ei usein tarkisteta kriittisesti, ja kokonaisuus rakentuu enemmän mielikuvien kuin faktan varaan. Monet kirjassa esitetyt tarinat vaikuttavat peräisin aikaisemmista kiistanalaisista lähteistä, joita tekijä kierrättää ilman uutta todistusaineistoa.

Kerronta on kärjistettyä ja värittynyttä. Aro ei pyri tasapuolisuuteen, vaan rakentaa mustavalkoisen vastakkainasettelun, jossa hän itse esiintyy totuuden puolustajana ja eri mieltä olevat leimataan propagandan uhreiksi. Tämä tekee kirjasta enemmän poliittisen pamfletin kuin tutkivan journalismin työn.

Lukijalle Putinin USA näyttäytyy teoksena, joka yrittää epätoivoisesti toistaa vanhaa narratiivia todellisuuden muuttuessa ympärillä. Kirjasta puuttuu itsearviointi, lähdekritiikki ja analyyttinen etäisyys. Lopputulos on raskas, yksipuolinen ja harhaanjohtava.

Yhteenveto:
Putinin USA ei tarjoa uutta tietoa, ei uskottavia johtopäätöksiä eikä journalistista objektiivisuutta. Se on kokoelma toistettuja väitteitä ja yksipuolisia tulkintoja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Amatöörimäinen sepustus täysin todellisuudesta irrallaan.

Arvosana: 0,5 / 5
Kokonaisuus on epäuskottava, ylidramaattinen ja pahasti ajastaan jäljessä.

Maalittaminen ja väärän tiedon agitaattorit uhkaavat ihmisten turvallisuutta

Päivitetty 11.6.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Yhä useammin sosiaalisessa mediassa näemme ilmiön, jossa jotakuta ihmistä aletaan yhteisvoimin painostaa, leimata ja häpäistä. Tätä kutsutaan maalittamiseksi – ja se on yksi aikamme vaarallisimmista keskustelukulttuurin sairauksista.

Maalittamisen ydin on yksinkertainen: joku vaikuttaja tai näkyvä henkilö jakaa valikoitua tai virheellistä tietoa jostain yksilöstä tavalla, joka saa joukon ihmisiä hyökkäämään tämän kimppuun. Tuloksena on somemyrsky, uhkailua, ja monesti kohteen henkilökohtainen ja ammatillinen maine tuhoutuu hetkessä.

Tämä ei ole sattumanvaraista. Se on osa laajempaa agitaatiokulttuuria, jossa viestintää käytetään poliittisena tai ideologisena aseena. Ikävä kyllä, myös Suomessa tällaisia toimintatapoja on omaksuttu – ja niihin on toisinaan liittynyt jopa julkisin varoin tuettuja hankkeita tai projekteja.

Kun vaikuttajasta tulee yllyttäjä

Yksi esimerkki tästä kehityksestä on viestintävaikuttaja Janne Riiheläinen, joka on toiminut näkyvästi julkisessa keskustelussa ja saanut tukea myös erilaisilta yhteisöiltä, kuten Aalto-yliopistosta. Riiheläisen toiminta sosiaalisessa mediassa on herättänyt laajaa huolta: hänen päivityksissään toistuu kaava, jossa yksittäisistä ihmisistä tai ryhmistä annetaan vääristeleviä väitteitä, minkä jälkeen seuraajat käyvät hyökkäykseen, jopa väkivataan kehoitetaan ihmisiä.

Ongelma ei ole pelkästään Riiheläisessä henkilönä – vaan ilmiössä, jota hän edustaa. Kun valta-asemassa oleva vaikuttaja käyttää sananvapauttaan toisten leimaamiseen, hän asettaa itsensä viestinnän agitaattoriksi, ei keskustelijaksi. Tällainen toiminta murentaa yhteiskunnallista luottamusta ja normalisoi vihamielistä käytöstä.

Julkinen raha ja vastuu

Erityisen ongelmallista on, jos julkista rahaa kanavoidaan henkilöille tai hankkeille, joiden toiminta synnyttää maalittamista tai sen kaltaista sosiaalista painostusta. Tiede ja koulutus ovat arvokkaita vain silloin, kun ne rakentavat luottamusta ja yhteisöllisyyttä – eivätkä toimi välineenä muiden hiljentämiseen.

Jos yliopisto tai muu julkinen taho tukee toimijoita, jotka toistuvasti lietsoivat someraivoa, on syytä pysähtyä ja kysyä: mitä me oikein rahoitamme?

Sananvapaus ei ole hyökkäysoikeus

Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan kulmakivi. Mutta se ei tarkoita oikeutta vääristellä tietoa tai lietsoa ihmisiä toisia vastaan. Jokainen, jolla on suuri seuraajakunta ja vaikutusvaltaa, kantaa myös moraalisen vastuun siitä, miten hänen sanansa vaikuttavat.

Jos haluamme säilyttää vapauden puhua, meidän on suojeltava myös vapautta olla joutumatta joukkohyvittelyn kohteeksi. On aika lopettaa maalittamisen normalisointi – riippumatta siitä, kuka sitä tekee.

https://nykysuomi.com/2025/06/10/aalto-yliopisto-faktabaari-ja-janne-riihelainen-rikostutkinnan-kohteena-syytoksia-laajasta-vihamaalittamisesta-ja-valheellisesta-mustamaalauksesta/