Eräässä Facebook-ryhmässä herätti viime viikonloppuna huomiota postaus, jossa kerrottiin, että Keuruun terveysasemalla olisi ollut lauantaina vaaratilanne. Postauksen mukaan terveysasemalle olisi tullut maahanmuuttajataustainen "pommimies", ja paikalla olisi ollut runsaasti viranomaisia poliisin pommiryhmästä lähtien. Terveyskeskus oli kuulemma evakuoitu.
Kyseisen postauksen tehnyt henkilö kertoi Nykysuomelle tänään tiistaina, että oli saanut tiedon Keuruun terveysasemalla töissä olevalta läheiseltä ihmiseltä. Läheinen oli kertonut, että vuodeosastoa ei oltu tyhjennetty, mutta kaikki jalkeilla olevat ihmiset olisi evakuoitu ulos ja terveyskeskuksen ovet lukittu tapauksen selvittelyn ajaksi. Seuraavaan työvuoroon tulevia työntekijöitä olisi varoitettu etukäteen puhelimitse välikohtauksesta.
Haastateltu kertoi olevansa varma tapahtuneesta, ja ihmetteli, miksi viranomaiset eivät tiedota mitään asiasta, eikä medioissa näy mitään uutisointia.
Rikoskomisario Ari Rutanen Keuruun poliisista kertoi Nykysuomelle, ettei hänellä ole tutkittavana yhtään tämäntyyppistä tapausta, eikä hän ollut kuullut mitään sellaiseen viittaavaa. Tosin hän kertoi, että muiltakin medioilta on tullut yhteydenottoja asiaa koskien.
Mainos:
- Jos täällä jotain evakuointeja olisi viikonloppuna tapahtunut, olisin siitä varmasti tietoinen, sillä terveysasema on tuossa 200 metrin päässä, kommentoi Rutanen.
Nina Juurakko-Vesikko Tampereen poliisiasemalta kertoi, että Sisä-Suomen poliisilaitokselle oli tullut väitetystä tapauksesta tiedusteluja jo lauantaina. Selvitettyään asiaa hän kertoi, ettei Keuruulla olisi ainakaan lauantaina ollut kyseisentyyppistä poliisitehtävää. Juurakko-Vesikko kertoi, että poliisilaitos julkaisee asiasta virallisen tiedotteen katkaistakseen vääriltä huhuilta siivet.
Pari tuntia myöhemmin Sisä-Suomen poliisilaitos julkaisikin virallisen tiedotteen asiasta. Siitä käy ilmi, että jotain on sittenkin tapahtunut. Kyseessä on ollut uhkaavaksi koettu terveysasemalle tullut puhelu. Siihen, onko puhelussa puhuttu mitään pommista, ei tiedote ota kantaa. Mutta poliisitehtävä aiheeseen liittyen on kuitenkin ollut.
Poliisitiedote kuuluu kokonaisuudessaan näin:
"Sosiaalisessa mediassa liikkuu monenlaista tietoa Keuruun terveysaseman 25.11.2017 lauantaipäivään liittyen.
Sisä-Suomen poliisilla on tietojeni mukaan ollut lauantaina 25.11.2017 yksittäisen poliisipartion hoitama tehtävä, joka liittyi terveysasemalle tulleeseen uhkaavana koettuun puheluun liittyen. Asiasta ei ole käynnistetty esitutkintaa ja puhelun tehnyt henkilö oli toimitettu terveydenhuoltohenkilöstön luo.
Poliisin käsityksen mukaan kyseinen puhelu oli yksittäisen henkilön "avunpyyntö" hankalassa elämäntilanteessaan. Tapahtumaan ei ole liittynyt evakuointeja tai moniviranomaisyhtyökuvioita.
Poliisitoiminnallisesti kuvailisin vastaavanlaisia tehtäviä olevan runsaasti ja asiasta on laadittu tämä tiedote, koska poliisi haluaa tässä yksittäisessä tapauksessa leikata huhuilta siivet. Toisaalta yleisellä tasolla voin todeta, että poliisi ei voi jokaista yksittäistä mediajuttua lähteä kommentoimaan. Yleisenä ohjeena haluaisin korostaa sitä, että Internetviestintää seuratessa on hyvä muistaa terve lähdekritiikki."
Ahaa… Siis pommilla uhkaaminen on sitten nykyään ”Avunpyyntö”. No, mikäs tässä maailmassa on enää ennallaan. Kaikki ”käsite -raiskataan” siihen kuosiin, että ainakin tiettyjen tahojen tekemä avoin rikoksellinen teko onkin Pyhän Hengen vuodattamista.
Poliisi, valtamedia ja muut hörhöt saavat vain syyttää itseään Suomeen rantautuneesta sivistyksestä nimeltä huhu. Vain suljetuissa yhteiskunnissa, jossa vallitsee ”avoin” sensuuri rauhantilaisessa maassa arkisena käytäntönä tai vielä pahempaa demokratian rienausta: Kaksoisstandardi, jossa esim. kantasuomalaisten tekemät eri asteiset rikokset märehditään satakerran kautta tuhatkertaisesti ja ns. uussuomalaisten brutal force -tyyliin tehdyt ihmisoikeusrikkomukset vaietaan yhtä kuoliaiksi kuin rikosten kanta-suomalaiset uhritkin sementöidään kuin käytetty ydinpolttoaine peruskallion holvistoihin vielä sinetöitynä Herra tietää kuinka ”monella solmulla”.
Polpon tiedotuslinja on perseestä, kuten vihreä pieni mies, joka harjoittaa sellaisen rikollisuuden seurantaa netissä, jossa lyödään leualla nyrkkiin tai muutoin ihmetellään tämän Pohjois-Korean serkku -maan ns. ”oikeuskäytäntöä” ja perin munattomien poliitikkojen hinttimäisiä otteita haittamaahanmuuttopolitiikassa, jossa päinvastoin pitäisi harjoittaa vähintäinkin ”Jyrkkää puollustusta” ja lopettaa karkuun juokseminen poliittisen vastuun ja Suomen Tasavallan rajojen koskemattomuuden sekä ylittämättömyyden nimissä.
Talvisodanhenki
8 years ago
Poliittinen poliisi on kääntynyt kantaväestöä vastaan. Raha kyllä kelpaa ja sitä ollaan jatkuvasti vaatimassa lisää vaikka toiminta on maksajille haitallista. Todella röyhkeää touhuilua johon on puututtava välittömästi! Meillä on oikeus tietää mitä maahantunkeutuneet kehitysmaalaiset täällä puuhastelee meidän rahoilla. Valehtelun ja pimittämisen on loputtava!
wurther
8 years ago
Poliisi valehtelee. Miksi ei valehtelisi, kun viestintäohjeistus vaatii salaamaan tiettyjen etnisyyksien tekemiä kepposteluita, johon myös tämä tiedote perustuu.
Ruotsissa ongelmat sairaaloissa ja terveyskeskuksissa ovat jo arkipäivää, jota voi satunnaisesti lukea esim. PT-median artikkeleista. Suomihan on tässä vain hieman jäljessä.
Ruåtsin räjähdysten tahti kiihtyy -joka toinen päivä paukkuu jossain kun rikolliset hyökkäävät yhteiskuntaa vastaan poliisin paetessa tilannetta. Viimeisin isku on eiliseltä Uppsalasta. Suomen propagandamedia pimittää tapahtumat täydellisesti vaikka valvomattoman länsirajan takana tilanne alkaa täyttämään sisällissodan tunnusmerkit. Suomalaisten ei haluta tietävän miten epäonnistunut #unelma kaatuu monikulttuurisessa kansainkodissa ja verinen todellisuus iskee vasten kasvoja. Meidät halutaan vetää mukaan samaan helvettiin mihin ruåtsin kantaväestö on itsensä päästänyt.
-Onneksi meillä on vaihtoehtomedia joka pitää valveutuneet, omilla aivoillaan ajattelevat ihmiset tietoisina asioiden oikeasta tilasta. Globalistien ja #unelmaväen korttitalo alkaa kaatumaan -totuus valheiden takaa paljastuu päivittäin kasvavalle joukolle. Hätä kehitystä tulee jouduttaa KAIKIN MAHDOLLISIN KEINOIN että Suomi saataisiin vielä pelastettua ruåtsin tilanteelta!
tare
8 years ago
Keuruu on matujen miehittämä pikkukaupunki. Oli ennen mukava paikka mutta pilattiin vaihtamalla varuskunta ja sotilaat sopimattomalla aineksella suomen ilmastoon.Kalliita perekelitä ovat mokomat loisijat.
Knasalainen Soumesta
8 years ago
Luulisi, että Keuruulta löytyy enemmän kuin yksi ihminen vahvistamaan terveyskeskuksen evakuointia, jos sellaista on tapahtunut. Poliisi nyt kuitenkin tiedottaa mitä tiedottaa, se ei paljoa auta.
Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään
8 years ago
Ja Helsingin vihervasemmistolaiset idiootit haluu haalia näitä ilmaseen hoivaan. Sairasta.
Nuorten suomalaisten keskuudessa, jotka saivat feminisoivaa sukupuolenkorjaushoitoa, erikoissairaanhoitotasoista psykiatrista hoitoa myöhemmin tarvinneiden osuus kasvoi yli kuusinkertaiseksi. Kansallisen rekisteritutkimuksen takana olevat tutkijat eivät havainneet merkkejä mielenterveyden kohentumisesta, jota hoidoilla oli luvattu saavuttaa.
Tutkimus julkaistiin Acta Paediatrica -tiedelehdessä 4. huhtikuuta 2026, ja se perustuu suomalaisiin terveysrekistereihin. Se kattaa kaikki alle 23-vuotiaat, jotka hakeutuivat vuosina 1996–2019 hoitoon Suomen kahteen keskitettyyn sukupuoli-identiteetin tutkimusyksikköön Helsingin ja Tampereen yliopistollisiin sairaaloihin: yhteensä 2 083 henkilöä, joita verrattiin 16 643 väestöstä poimittuun verrokkiin. Seuranta-aika alkoi ensimmäisestä käynnistä ja jatkui kesäkuuhun 2022 saakka, ollen keskimäärin 5,49 vuotta ja enimmillään 25 vuotta.
Jo ennen tutkimusjaksoa 45,7 prosenttia lähetteen saaneista oli saanut erikoissairaanhoitotasoista psykiatrista hoitoa, kun verrokeilla vastaava luku oli 15,0 prosenttia. Vähintään kaksi vuotta ensimmäisen sukupuoli-identiteetin tutkimusyksikössä käynnin jälkeen osuus oli noussut 61,7 prosenttiin, kun taas verrokkiryhmässä luku pysyi 14,6 prosentissa. Lähetteen saaneista 38,2 prosenttia eli 796 henkilöä läpi lääketieteellisen sukupuolenkorjauksen hormoneilla ja/tai leikkauksilla.
Juuri tässä ryhmässä kasvu on dramaattista. Niiden joukossa, jotka tavoittelivat naiseutta ja saivat feminisoivaa hoitoa, erikoissairaanhoitotasoisen psykiatrisen hoidon tarve nousi 9,8 prosentista ennen arviointia 60,7 prosenttiin sen jälkeen. Maskulinisoivassa hoidossa osuus nousi 21,6 prosentista 54,5 prosenttiin. Niillä, jotka arvioitiin mutta jotka eivät saaneet lääketieteellistä hoitoa, luvut olivat korkeita jo alussa ja muuttuivat vain marginaalisesti: 53,1 prosentista 59,7 prosenttiin naiseutta tavoittelevilla ja 65,0 prosentista 67,2 prosenttiin mieheyttä tavoittelevilla. Tutkijat itse huomauttavat, että vaikea psykiatrinen sairastavuus voi olla este lääketieteelliselle hoidolle, mikä todennäköisesti selittää hoitoryhmän matalamman lähtötason.
Mainos:
Vakavampaa sairastavuutta myöhemmissä kohorteissa
Tutkimus jakaa aineiston myös ajallisesti. Vuosina 2011–2019 lähetteen saaneista – aikana, jolloin lähetteiden määrä räjähti koko länsimaissa – 47,9 prosenttia oli saanut erikoissairaanhoitotasoista psykiatrista hoitoa jo ennen sukupuoli-identiteetin tutkimusyksikköön tuloaan, kun verrokkiryhmässä luku oli 15,3 prosenttia. Tämä on suunnilleen kaksinkertainen määrä verrattuna vuosien 1996–2010 kohorttiin. Verrokkiryhmässä vastaavaa kasvua ei havaittu.
Kun tutkijat vakioivat syntymävuoden, indeksivuoden ja aiemman psykiatrisen hoidon, erot tasoittuivat lääketieteellistä hoitoa saaneiden ja ilman jääneiden välillä: vakavan psykiatrisen sairastuvuuden riski oli noin kolminkertainen naisverrokkeihin ja viisinkertainen miesverrokkeihin nähden. Rekisteritutkimus ei voi kokeellisesti määrittää, mitä itse interventiot aiheuttavat. Aineisto kuitenkin osoittaa, etteivät hoidon tarpeet vähene hoitojen jälkeen – ja että ne kasvoivat jyrkästi hoitoryhmässä.
Tutkijat: ei osoitettuja hyötyjä
Tampereen yliopiston tiedotteessa 14. huhtikuuta 2026 tutkimuksen pääkirjoittaja Sami-Matti Ruuska kommentoi tuloksia.
— Nuoruusiässä aloitettuihin lääketieteellisiin sukupuolenkorjausinterventioihin on kohdistettu suuria odotuksia, sillä niiden on uskottu vaikuttavan suotuisasti mielenterveyteen ja yleiseen toimintakykyyn. Tämä poikkeuksellisen kattava ja valtakunnallisesti edustava rekisteripohjainen seurantatutkimus ei kuitenkaan osoittanut näitä hyötyjä. Päinvastoin, tulokset viittaavat mielenterveyden heikkenemiseen henkilöillä, jotka läpikäyvät lääketieteellisiä sukupuolenkorjausinterventioita, hän sanoo.
Tutkimuksen johtopäätöksissä tutkijat toteavat lyhyesti, että "psykiatriset tarpeet eivät vähene lääketieteellisen sukupuolenkorjauksen jälkeen". He kirjoittavat edelleen, että jo ennen klinikalle hakeutumista esiintyvä laaja psykiatrinen sairastavuus ja sen kasvu ajan myötä viittaavat siihen, että sukupuolidysforia saattaa joillakin näistä nuorista olla toissijaista muihin mielenterveysongelmiin nähden.
Tutkijoiden tekemä johtopäätös on, että sukupuolenkorjausta hakevien nuorten mielenterveysongelmat on tutkittava perusteellisesti ja hoidettava asianmukaisesti – sekä ennen peruuttamattomia lääketieteellisiä interventioita että niiden jälkeen.
Google kertoo investoivansa vähintään 13 miljardia euroa suomalaisiin datakeskuksiin vuosina 2027 ja 2028 – yhtiön mukaan kyseessä on sen suurin yksittäinen investointi Euroopassa. Samalla Google on allekirjoittanut Fortumin kanssa sähkönostosopimuksen, joka varaa vuodesta 2030 vuoteen 2049 asti jopa puolet Suomen Loviisan ydinvoimalan kapasiteetista.
Ilmoitus tehtiin 9. syyskuuta. 13 miljardia euroa on Googlen oma kaksivuotinen investointikehys, ei laskelma täysin uusista projekteista.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kutsui päätöstä osoitukseksi Suomen vahvuuksista ja sanoi lehdistötilaisuudessa:
— Tämä tarkoittaa työpaikkoja, paljon työpaikkoja suomalaisille ympäri Suomen. Investointien odotetaan tuovan kunnille merkittäviä verotuloja.
Mainos:
Puolet voimalasta varattu – uusi ydinvoima vasta paperilla
Paketin konkreettinen osa on sähkö. Google ja Fortum ovat allekirjoittaneet 22-vuotisen sopimuksen, joka kattaa 50 prosenttia Loviisan kapasiteetista vuosina 2030–2049. Kyse on verkossa jo olevasta energiasta, ei uudesta voimalasta. Reaktorit otettiin käyttöön vuosina 1977 ja 1980, ja ne vastaavat noin 10 prosentista Suomen sähkönntuotannosta. Puolet tästä on noin 4 terawattituntia vuodessa – suunnilleen saman verran kuin kaksi miljoonaa pientä kerrostaloasuntoa kuluttaa vuodessa.
Fortumilla on jo käynnissä miljardiohjelma voimalan toiminnan jatkamiseksi vuoteen 2050 asti. Noin 700 miljoonaa euroa odottaa vielä investointipäätöksiä. Googlen sopimuksen on Fortumin mukaan tarkoitus tuoda jatkamiseen tarvittavaa tulovirran varmuutta. Sitä vastoin uusi ydinvoima Loviisassa on vasta selvityskumppanuus, ei rakentamispäätös.
Google arvioi rakennusvaiheen tukevan yli 37 000 työpaikkaa Suomessa. Luku on yhtiön ennuste koko toimitusketjulle ja paikallisille kerrannaisvaikutuksille – ei Googlen omia palkkauksia. Seuraavat ratkaisevat päätökset tehdään Fortumin hallituksessa niiden satojen miljoonien eurojen osalta, joita ei ole vielä hyväksytty.
Iranin sota ja Ukrainan hyökkäykset venäläisiin jalostamoihin kiristävät kansainvälisiä dieselmarkkinoita. Pohjoismaiset pumppuhinnat seuraavat maailmantilannetta: ruotsalainen diesel lähestyy 24 kruunua (2,13 €) litralta, ja lasku kasvaa kuljetusyrittäjille, viljelijöille ja työmatkalaisille Norjasta Suomeen.
Jokaiselle autoilijalle jokainen hinnannousu on konkreettinen. Circle K ja OKQ8 ovat nostaneet dieselin hintaa Ruotsissa 90 äyrillä (0,08 €). Kuljetusliike, joka tankkaa 30 000 litraa kuukaudessa, maksaa tällöin 27 000 kruunua (2 392 €) enemmän, kun taas keskellä satoa olevat maanviljelijät ja maaseudun työmatkalaiset kohtaavat saman kehityksen pienemmässä mittakaavassa.
Circle K, OKQ8 ja Preem listaavat dieselin hinnan lähelle 24 kruunua (2,13 €) syyskuun 16. päivästä alkaen. Premium-diesel on hieman yli 24,50 kruunua (2,17 €). 95-oktaaninen bensiini on hinnoiteltu hieman yli 18,50 kruunuun (1,64 €) kahden päivän aikana tapahtuneiden 75 ja 60 äyrin korotusten jälkeen, yhteensä 1,35 kruunua (0,12 €). Nämä ovat yhtiöiden listahintoja; yksityisasiakkaiden ilmoitetut pumppuhinnat voivat olla alhaisempia.
Muu Pohjoismaat eivät ole eristyksissä. Tanskassa Circle K listaa dieselin hinnaksi noin 21 kruunua (2,81 €) litralta sisältäen alv:n 17. syyskuuta alkaen, kun taas suurten ketjujen ilmoitetut pumppuhinnat ovat noin 19,50 kruunua (2,61 €). Norjan väliaikainen polttoaineveron alennus päättyi 1. syyskuuta; diesel maksaa tällöin enimmillään hieman yli 29 Norjan kruunua (2,69 €) ja bensiini noin 27,50 kruunua (2,55 €), asemien välillä ollessa useiden kruunujen eroja. Suomessa kuljettajien raportoimat keskimääräiset pumppuhinnat ovat noin 2,50 euroa litralta dieselille ja hieman yli 2,30 euroa 95-oktaaniselle.
Mainos:
Venäläiset jalostamot seisovat
Rosneftin omistamat jalostamot Syzranissa ja Saratovissa ovat lopettaneet jalostuksen Ukrainan lennokkihyökkäysten jälkeen. Syzranin pääyksikkö on vaurioitunut, ja korjausten odotetaan kestävän vähintään kuukauden.
Puolet Venäjän kuudesta suurimmasta dieseliä tuottavasta jalostamosta on joutunut leikkaamaan tuotantoaan jyrkästi tai sulkemaan toimintansa syyskuun aikana. IEA:n mukaan venäläiseen jalostamoon on isketty keskimäärin joka kolmas päivä vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana.
Venäjä, joka on normaalisti maailman toiseksi suurin dieselin viejä, on rajoittanut vientiä ja jatkanut vientikieltoaan 30. syyskuuta asti. Enemmän polttoainetta jää siten Venäjän kotimarkkinoille samalla kun tarjonta maan ulkopuolella kutistuu.
Paine tulee useista suunnista. Euroopan diesel-futuurien hintaero Brent-raakaöljyyn nähden saavutti ennätystasot syyskuun alussa, ja hyökkäykset jalostamoihin sekä Venäjällä että Lähi-idässä ovat kiristäneet jo ennestään koeteltua maailmanlaajuista jalostuskapasiteettia. Iranin sota vetää samaan suuntaan.
Trump osoittaa Ukrainaa
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sysäsi syyn Ukrainan niskaan puhuessaan toimittajille Doonbegissa, Irlannissa, 13. syyskuuta.
— Herra Zelenskyin on tehtävä yksi asia: Hänen on lopetettava dieselpolttoaineen tuhoaminen Venäjällä, Trump sanoi.
— Älkää iskekö dieselpolttoaineeseen. Se vahingoittaa maailmaa, hän lisäsi.
Tämä on Trumpin väite. Hyökkäykset ovat vaikuttaneet Venäjän tuotantoon, mutta häiriöt Lähi-idässä ovat merkittävä tekijä globaalien markkinoiden kiristymisessä.
Ruotsin hallituksen arvion mukaan Ruotsia uhkaavat pääasiassa korkeammat hinnat, ei polttoainepula. Maalla on omaa jalostuskapasiteettia ja se käyttää pitkälti Pohjanmeren öljyä – mutta pohjoismaisten pumppujen hintaa ei määrätä tyhjiössä.
Ulkokuntosaleista on tullut tuttu näky ruotsalaisissa puistoissa ja kuntopoluilla. Niiden moderni historia alkaa sveitsiläisestä metsästä vuonna 1968 ja kulkee kiinalaisten puistokuntolaitteiden kautta nykypäivän pohjoismaisiin tiloihin, joissa treeni yhdistyy päivänvaloon, luontoon ja vapaaseen pääsyyn.
Toisen maailmansodan jälkeen työelämä muuttui suuressa osassa Eurooppaa. Yhä useammat siirtyivät fyysisesti raskaista töistä istuvaan toimistotyöhön, ja viisipäiväinen työviikko toi mukanaan enemmän vapaa-aikaa.
Tämä muutos synnytti sekä uuden fitness-kulttuurin että huolen siitä, mitä mukavampi ja modernimpi elämäntapa teki keholle.
Idea modernista ulkokuntosalista syntyi Zürichissä. Voimisteluseura harjoitteli metsässä käyttäen tukkeja, kantoja ja muita luonnon esteitä. Metsätyömiesten raivaustyöt antoivat virikkeen pysyvän kuntopolun perustamiseen.
Mainos:
Vakuutusyhtiö Vitan tuella ensimmäinen moderni Vita Parcours -kuntopolku avattiin Flunternin kaupunginosassa vuonna 1968, käy ilmi Zürichin virallisen matkailuorganisaation julkaisemasta katsauksesta.
Kun metsästä tuli kuntosali
Alkuperäinen malli ei muistuttanut nykypäivän kompakteja, metallisilla kuntolaitteilla täytettyjä puistoja.
Tyypillinen polku oli kahdesta kahteen ja puoleen kilometriin pitkä, ja sen varrella oli noin 15 asemaa. Käyttäjät voivat harjoittaa voimaa, notkeutta ja kestävyyttä oman kehon painolla, tukeilla ja yksinkertaisilla välineillä.
Asemat olivat avoimia ja vailla henkilökuntaa, eikä pääsyyn tarvittu lupaa. Kansanterveyttä ajan henkeen: ei vastaanottotiskiä, ei jäsenkorttia eikä aukioloaikoja. Metsä tarjosi harjoitustilan missä tahansa tahdissa, yksin tai yhdessä muiden kanssa.
1970-luvun aikana turistit ja ulkosveitsiläiset levittivät ideaa Sveitsin ulkopuolelle. Saksassa poluista tuli tunnettuja nimellä Trimm-dich-Pfade, ja vastaavia tiloja ilmestyi muun muassa Itävaltaan, Ranskaan, Belgiaan ja Yhdysvaltoihin.
Sveitsin liittovaltion ulkoasiainministeriön mukaan maailmalla on noin 2 500 Vita Parcours -tyyppistä kuntopolkua, joista noin 500 sijaitsee Sveitsissä.
Nämä luvut viittaavat metsäpolkuihin, joiden asemat on sijoitettu reitin varrelle, eivät nykypäivän kompakteihin ulkokuntosaleihin.
Saksalainen Trimm-dich-Pfad-malli oli sveitsiläisten kuntopolkujen suora seuraaja. Kielin avajaisissa 23. kesäkuuta 1973 kunnan työntekijät esittelivät harjoituksia yhdellä asemista. Kuva: Friedrich Magnussen/Stadtarchiv Kiel, CC BY-SA 3.0 DE
Puistokuntolaitteet Kiinassa
Seuraava merkittävä askel otettiin, kun harjoitusasemat siirtyivät kuntopoluilta asuinalueille ja kaupunginpuistoihin.
Kiina otti käyttöön kansallisen fyysisen aktiivisuuden ohjelman vuonna 1995. Maa asensi julkisia kuntolaitteita puistoihin, toreille, teiden varsille ja asuinalueille.
Pekingissä laajamittainen laajentuminen alkoi 1990-luvun lopulla. Investoinnit kasvoivat entisestään ennen vuoden 2008 olympialaisia.
Värikkäät, säänkestävät koneet ryhmiteltiin usein pienelle alueelle. Koneet toimivat käyttäjän omalla voimalla. Ihmiset saattoivat tehdä jalkaprässejä, vetoharjoituksia, tasapainotreenejä ja nivelten liikkuvuusharjoitteita.
Tällöin ulkokuntosali alkoi muistuttaa sitä, minkä tunnistamme nykyään: ilmainen paikka harjoitella keskellä arkea, pikemminkin kuin sarja asemia juoksupolun varrella.
Ulkokuntosali Haikoun kaupungissa Kiinassa. Kuva: Anna Frodesiak
Pekingistä Ruotsiin
Kiinalainen malli sai suoran seuraajan Ruotsissa. Vuonna 2008 Göteborg avasi kaksi laitepohjaista ulkokuntosalia Angerediin ja Lövgärdetiin.
Aloite tuli fysioterapeutilta, joka oli nähnyt ihmisten harjoittelevan Pekingin puistoissa. Göteborgin kaupunki kuvaili tiloja Ruotsin ensimmäisiksi juuri tällaista tyyppiä edustaviksi.
Kukin kuntosali koostui yhdestätoista laitteesta, jotka hyödynsivät kehon painoa ja vastusta vapaiden painojen sijaan.
Ideana ei ollut pelkästään tuoda laitteita saataville. Paikallinen Hälsoteket-terveyskeskus järjesti myös ryhmämuotoisia kiertoharjoittelusessioita.
Sveitsiläinen rajoittamattoman liikunnan ihanne kohtasi kiinalaisen puistomallin ja ruotsalaisen kunnallisen kansanterveyspolitiikan.
Erilaiset pohjoismaiset versiot
Tanska kehitti oman mallinsa varhain. TræningsPavillonen-yritys kertoo asentaneensa maan ensimmäiset modernit julkiset voimaharjoittelulaitteet Aarhusin Tangkrogeniin vuonna 2003. Tanskalainen malli sisälsi katon ja sääsuojan, mikä mukautti sen sateeseen, tuuleen ja voimakkaaseen auringonpaisteeseen.
Suomessa yksinkertaisia vatsalihaspenkkejä ja tankoja oli seissyt kuntopolkujen varrella vuosikymmeniä. 2010-luvulla kaupungit alkoivat investoida kehittyneempiin ja kestävämpiin laitteisiin, jotka mahdollistivat myös raskaamman voimaharjoittelun. Kun Yle kuvaili kehitystä, Helsingissä oli ulkokuntosaleja noin 140 paikassa.
Konseptin takana oleva yritys sanoo Norjan ensimmäisen Tufteparkenin avautuneen Askeriin vuonna 2012. Norjalainen versio perustui metallikehikoihin kehonpainoharjoittelua varten ja levisi nopeasti kuntiin, kouluihin ja asuinalueille. Yrityksen mukaan maassa on yli 200 tällaista puistoa.
Pohjoismaiset ulkokuntosalit ovat kehittyneet eri tavoin: ruotsalaiset puulaitteet ja puistokoneet, suomalaiset tilat juoksupolujen yhteydessä, norjalaiset kehonpainoharjoittelupuistot ja tanskalaiset rakenteet osittaisella sääsuojalla. Yhteistä niille on se, että ne ovat avoimia, ilmaisia ja käytettävissä ilman varauksia.
Ulkokuntosali Skjoldhøjkilenissä, Tanskassa, jossa laitteet on ryhmitelty selkeästi määritellylle harjoittelualueelle. Kuva: RhinoMind/CC BY-SA 3.0
Ulkokuntosalit Ruotsissa
Kukaan ei tiedä tarkalleen, kuinka monta ulkokuntosalia Ruotsissa on, mutta niiden arvioitu määrä voidaan laskea. Toimitilasuunnitelmassaan Uppsalan kunta ilmoitti vuonna 2023 olevan 1,47 ulkokuntosalia 10 000 asukasta kohti, kun keskiarvo sen vertailukunnissa oli 1,31.
Sovellettuna 290 kuntaan ja noin 10,6 miljoonan asukkaan väestöön, tämä antaa arvioksi noin 1 400 ulkokuntosalia koko maassa. Tämä on toimituksen oma arvio, joka perustuu yhden kunnan lukuihin ja vertailuryhmän keskiarvoon – ei virallisiin kansallisiin tilastoihin.
Sellaisia tilastoja ei ole olemassa. Ruotsista puuttuvat kattavat kansalliset tiedot ulkokuntosalien määrästä, mutta vuoden 2019 tilastokyselyssä 86 prosenttia kunnista ilmoitti, että niillä on pääsy ulkokuntosalille.
Tukholman kaupunki kertoo, että kaupungissa on tällä hetkellä 108 ulkokuntosalia kuntopolkujen, pallokenttien ja muiden avoimien liikuntapaikkojen lisäksi.
Läheisyys ei aina riitä
Kysymys ei ole siitä, onko ulkokuntosalilla harjoittelulla vaikutusta, vaan siitä, saako sellaisen olemassaolo lähistöllä todella useammat ihmiset liikkumaan. Tutkimustulokset ovat ristiriitaisia.
Eräässä australialaisessa tutkimuksessa tutkijat tarkkailivat puistoa ennen ja jälkeen ulkokuntosalin asentamisen. Vuoden kuluttua kohtalaista tai reipasta liikuntaa harrastavien iäkkäämpien puistovieraiden osuus oli noussut 1,6 prosentista 5,1 prosenttiin. Itse ulkokuntosalialueella aktiivisten vierailijoiden osuus nousi 6 prosentista 40 prosenttiin.
Tutkimus oli kuitenkin luonnollinen koe, joka suoritettiin yhdessä ainoassa puistossa, eikä se osoita, että samat tulokset saataisiin kaikkialla.
Tutkimus kahdesta puistosta Kaliforniassa viittasi samaan suuntaan. Kuntolaitteiden asentamisen jälkeen todennäköisyys, että kävijät harrastaisivat reipasta fyysistä aktiivisuutta, kasvoi vastaavasti 19 ja 23 prosenttia. Suurin muutos näkyi siellä, missä laitteet oli ryhmitelty selkeästi rajatulle harjoittelualueelle, mikä viittaa siihen, että sijoittelulla on merkitystä.
Ulkokuntosali voi kuitenkin seistä lähes tyhjillään.
Eräässä kanadalaisessa tutkimuksessa vain 2,7 prosenttia aikuisista puistovieraista käytti laitteita yli 100 tunnin havainnoinnin aikana. Samaan aikaan 22,3 prosenttia sanoi haastatteluissa käyttävänsä niitä vähintään kerran kuukaudessa. Ristiriita osoittaa, kuinka helposti ihmiset voivat yliarvioida käyttönsä kuvaillessaan omia tapojaan.
Haastatellut kävijät olivat silti positiivisia tilojen suhteen.
Yksi Tukholman 108 ulkokuntosalista, sijoitettuna puistoon. Kuva: Jan Sundstedt
Käytön lisäämiseksi he toivoivat selkeämpää tietoa, esittelytilaisuuksia ja ohjattua toimintaa sekä parempia laitteita ja huoltoa. Yhdeksän tutkimuksen tutkimuskatsaus havaitsi samanlaisia malleja: ihmiset arvostivat sitä, että ulkokuntosalit olivat ilmaisia ja toimivat sosiaalisina kohtaamispaikkoina, mutta tuki, suunnittelu ja markkinointi vaikuttivat siihen, käytettiinkö tiloja todella.
Ruotsalainen tutkimus liikuntapaikoista yleensä osoittaa myös, että läheisyydellä on merkitystä. Ihmiset, joiden kodin kilometrin säteellä oli vähintään neljä liikuntapaikkaa, olivat aktiivisia keskimäärin 5,5 minuuttia enemmän päivässä kuin ihmiset, joiden lähellä oli enintään yksi liikuntapaikka, Ruotsin urheiluliiton (Riksidrottsförbundet) katsauksen mukaan.
Löydös koskee kuitenkin kaikentyyppisiä liikuntapaikkoja, eikä se pysty eristämään nimenomaan ulkokuntosalien vaikutusta.
Tutkimus osoittaa, että lähellä oleva ulkokuntosali voi alentaa kynnystä liikkumiseen ja lisätä aktiivisuutta, mutta laitteet eivät tee työtä itsestään. Näkyvä sijoittelu, turvallinen ympäristö, ymmärrettävät ohjeet ja säännöllinen huolto vaikuttavat ratkaisevilta sen kannalta, käyttävätkö ihmiset investointia todella.
Ulkona vai sisällä?
Ulkokuntosalin selkein etu on saavutettavuus. Treeni ei maksa mitään, ei vaadi jäsenyyttä ja se voidaan yhdistää kävelyyn tai juoksuun. Päivänvalo ja vihreä ympäristö voivat myös tehdä harjoittelusta houkuttelevampaa.
Sisä- ja ulkoliikuntaa vertaillut tutkimuskatsaus totesi, että osallistujat pitivät ulkoliikuntaa merkittävästi nautinnollisempana, kun intensiteetti oli sama.
Fysiologiset erot olivat sitä vastoin pieniä tai epäselviä. Ulkoympäristö näyttää siis vaikuttavan pääasiassa kokemuksen ja motivaation kautta, ei tekemällä samasta harjoituksesta automaattisesti fyysisesti tehokkaampaa.
Yksi Tukholman monista ulkokuntosaleista luonnonkauniissa ympäristössä. Kuva: Jan Sundstedt
"Raitis ilma" ei myöskään ole taattu. Vilkkaan liikenteen lähellä sijaitseva ulkokuntosali voi altistaa käyttäjät ilmansaasteille, kun hengitystiheys kasvaa. Tutkimus osoittaa, että liikunnan hyödyt ovat silti suuremmat kuin riskit useimmissa ympäristöissä, mutta sijainnilla on väliä – erityisesti iäkkäille ja niille, joilla on sydän- tai keuhkosairauksia.
Sisäkuntosalit tarjoavat muita etuja: tasaisen lämpötilan, säädettävät painot, enemmän laitteita ja paremman mahdollisuuden opastukseen.
Ulkokuntosali tarjoaa sen sijaan matalan kynnyksen ja tekee liikkumisesta näkyvää arjessa. Ehkäpä se selittää myös sen pitkäikäisyyden – Zürichin metsien tukeista nykypäivän pohjoismaisten puistojen metallikehikoihin ja puulaitteisiin.
Ahaa… Siis pommilla uhkaaminen on sitten nykyään ”Avunpyyntö”. No, mikäs tässä maailmassa on enää ennallaan. Kaikki ”käsite -raiskataan” siihen kuosiin, että ainakin tiettyjen tahojen tekemä avoin rikoksellinen teko onkin Pyhän Hengen vuodattamista.
Poliisi, valtamedia ja muut hörhöt saavat vain syyttää itseään Suomeen rantautuneesta sivistyksestä nimeltä huhu. Vain suljetuissa yhteiskunnissa, jossa vallitsee ”avoin” sensuuri rauhantilaisessa maassa arkisena käytäntönä tai vielä pahempaa demokratian rienausta: Kaksoisstandardi, jossa esim. kantasuomalaisten tekemät eri asteiset rikokset märehditään satakerran kautta tuhatkertaisesti ja ns. uussuomalaisten brutal force -tyyliin tehdyt ihmisoikeusrikkomukset vaietaan yhtä kuoliaiksi kuin rikosten kanta-suomalaiset uhritkin sementöidään kuin käytetty ydinpolttoaine peruskallion holvistoihin vielä sinetöitynä Herra tietää kuinka ”monella solmulla”.
Polpon tiedotuslinja on perseestä, kuten vihreä pieni mies, joka harjoittaa sellaisen rikollisuuden seurantaa netissä, jossa lyödään leualla nyrkkiin tai muutoin ihmetellään tämän Pohjois-Korean serkku -maan ns. ”oikeuskäytäntöä” ja perin munattomien poliitikkojen hinttimäisiä otteita haittamaahanmuuttopolitiikassa, jossa päinvastoin pitäisi harjoittaa vähintäinkin ”Jyrkkää puollustusta” ja lopettaa karkuun juokseminen poliittisen vastuun ja Suomen Tasavallan rajojen koskemattomuuden sekä ylittämättömyyden nimissä.
Poliittinen poliisi on kääntynyt kantaväestöä vastaan. Raha kyllä kelpaa ja sitä ollaan jatkuvasti vaatimassa lisää vaikka toiminta on maksajille haitallista. Todella röyhkeää touhuilua johon on puututtava välittömästi! Meillä on oikeus tietää mitä maahantunkeutuneet kehitysmaalaiset täällä puuhastelee meidän rahoilla. Valehtelun ja pimittämisen on loputtava!
Poliisi valehtelee. Miksi ei valehtelisi, kun viestintäohjeistus vaatii salaamaan tiettyjen etnisyyksien tekemiä kepposteluita, johon myös tämä tiedote perustuu.
Ruotsissa ongelmat sairaaloissa ja terveyskeskuksissa ovat jo arkipäivää, jota voi satunnaisesti lukea esim. PT-median artikkeleista. Suomihan on tässä vain hieman jäljessä.
Ruåtsin räjähdysten tahti kiihtyy -joka toinen päivä paukkuu jossain kun rikolliset hyökkäävät yhteiskuntaa vastaan poliisin paetessa tilannetta. Viimeisin isku on eiliseltä Uppsalasta. Suomen propagandamedia pimittää tapahtumat täydellisesti vaikka valvomattoman länsirajan takana tilanne alkaa täyttämään sisällissodan tunnusmerkit. Suomalaisten ei haluta tietävän miten epäonnistunut #unelma kaatuu monikulttuurisessa kansainkodissa ja verinen todellisuus iskee vasten kasvoja. Meidät halutaan vetää mukaan samaan helvettiin mihin ruåtsin kantaväestö on itsensä päästänyt.
-Onneksi meillä on vaihtoehtomedia joka pitää valveutuneet, omilla aivoillaan ajattelevat ihmiset tietoisina asioiden oikeasta tilasta. Globalistien ja #unelmaväen korttitalo alkaa kaatumaan -totuus valheiden takaa paljastuu päivittäin kasvavalle joukolle. Hätä kehitystä tulee jouduttaa KAIKIN MAHDOLLISIN KEINOIN että Suomi saataisiin vielä pelastettua ruåtsin tilanteelta!
Keuruu on matujen miehittämä pikkukaupunki. Oli ennen mukava paikka mutta pilattiin vaihtamalla varuskunta ja sotilaat sopimattomalla aineksella suomen ilmastoon.Kalliita perekelitä ovat mokomat loisijat.
Luulisi, että Keuruulta löytyy enemmän kuin yksi ihminen vahvistamaan terveyskeskuksen evakuointia, jos sellaista on tapahtunut. Poliisi nyt kuitenkin tiedottaa mitä tiedottaa, se ei paljoa auta.
Ja Helsingin vihervasemmistolaiset idiootit haluu haalia näitä ilmaseen hoivaan. Sairasta.