Mainos:

Kela maksoi eläkeläiselle toimeentulotukea 1,97 euroa – ”Suoranaista pilkkaa!”

Päivitetty 14.11.2017, Julkaistu 14.11.2017 – Kirjoittaja Toimitus

Työkyvyttömyyseläkkeellä jo 17 vuotta ollut lähihoitaja pöyristyi Kelalta saamastaan toimeentulotukipäätöksestä. Naisella on pieni eläke, ja hänellä on jatkuva kipulääkitys. Hän sairastaa spinaalistenoosia, ja hänen selkärankansa on useista kohti vaurioitunut. Nainen kertoo olevansa myös taipuvainen masennukseen ja paniikkihäiriöön, joihin hänellä on myös lääkitys.

Naisella on viisi aikuista lasta. Naisen vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen asuinkaupungin sosiaalihoitaja oli kommentoinut, että lapset eivät ole velvollisia elättämään vanhempiaan.

Pienen eläkkeensä vuoksi nainen teki omien sanojensa mukaan typerästi lainattuaan ruokarahaa lapsiltaan, mutta muuta vaihtoehtoa ei siinä tilanteessa ollut. Nämä tilisiirrot näkyivät naisen tilillä, ja ne tulkittiin tuloksi. Lainojen takaisinmaksua ei kuitenkaan katsottu menoksi.

Nainen haki toimeentulotukea Kelalta syyskuulta, ja sai päätöksen: toimeentuloa maksetaan koko kuukaudelta 1,97 euroa.

Mainos:

- Tällainen apu on yhtä tyhjän kanssa ja suoraan sanottuna silkkaa vi**uilua. Olen ajatellut itseni ja muiden puolesta, että emme merkitse mitään yhteiskunnalle. Tuollainen "apu" on suoranaista pilkkaa. Menisin kyllä töihin, mutta en pysty. Edes kauppakassin kantaminen ei enää onnistu, nainen kommentoi Nykysuomelle.

Nainen pelkää näiden asioiden ajavan hänet takaisin masennustilaan, vaikka hänen vointinsa tällä hetkellä onkin olosuhteisiin nähden hyvä. Pahimmillaan hän ei ole pystynyt nousemaan pariin kuukauteen sängystä ylös.

- Vain lapset pelastivat minut, ja psykiatri, jolla kävin vuosia. Tuossa on Kymenvirta vieressä, jos Kela haluaa minut sieltä onkia, nainen sanoo puoliksi leikillään.

- Tässä on nyt menty takaisin aikoihin, jolloin köyhä talonpoika sai isännältään jauhopussin, kun näki perhe nälkää.

Nainen kertoo harkitsevansa oikeustoimia Kelaa vastaan.

- Tiedän muutaman tutun, jotka nielevät itku silmässä Kelan ja muiden viranomaisten päätökset, eivätkä jaksa enää taistella, He näkevät nälkää, ovat ilman lääkkeitä, laskut menevät perintään ja sitä rataa.

- Julkisuuden kautta voisi ainakin joidenkin silmät aueta Kelan toiminnasta. Ne ajavat ihmiset psyykkisiin sairauksiin näillä teoillaan. Kyllä tässä pitäisi vähän herätellä Suomen kansaa, etteivät ihan kaikkea niele, nainen päättää.

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

16 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään
Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään
8 years ago

Näin suomalaisia juuri kohdellaan, mutta annas olla, jos luukulla on matu.

Suomi 100
Suomi 100
8 years ago

Ennen kuin marssii matujen omaan sossuun eli KELAAN tyhjennä ajoissa tilisi kokonaan. Ja kerro sukulaisille että tilille ei saa laittaa mitään. Vene,mökki,scootteri tai mopo myyntiin tai tukea et saa. Jos olet matu niin ovi auki ja hakemaan sitä ” palkkaa ” joka luvattiin kun tulla Suomeen.

Hylkiö myös minäki
Hylkiö myös minäki
8 years ago

Perus toimintaa. Vihervasemmistolaiset ei osaa käyttää harkintaa. Väärä kansalaisuus Tätä se on nykypäivä. Lääkkeet jää apteekkiin jos syödä meinaat. Samoin osa hoitoajoista on peruttava koska rahat ei riitä ylimääräsiin sairaalamaksuihin

Antti
Antti
8 years ago

Tuossa toimeentulotuen mukana tulee esim. Maksusiitomus reseptilääkkeisiin ja lääkärilaskuihin, joten hän hyötyy tuosta päätöksesta aika rajusti enemmän kun tuon 2 euroa.

Kirsikka
Kirsikka
8 years ago
Reply to  Antti

Mistä sä näet, että on maksusitoumuksia saanut? Ei ainakaan tämän jutun kuvassa näy :/

nimeton
nimeton
8 years ago

Toimeentulotukeen vaikuttaa mahdolliset muut tuet/tulot ja toimeentulotuki ei siis ole mikään kiinteä summa. Jos muista tuloista on tullut riittävästi perusosaa ; on täysin perusteltua tuo toimeentulotuen koko, valitettavasti! (Uutisestakaan ei selviä mitä nämä muut tulot olivat jne.)

jarkko
jarkko
8 years ago

ittuilu on välittämisen yksi muoto.eli siis kela välittä todella paljon asiakkaistaan 😀

juha.
juha.
8 years ago

Naisparka. Valkoinen suomalainen, sairas, ollut työelämässä ja kasvattanut sekä kouluttanut lapsensa. Eli privelitsin puolelle menee ja pahasti. Mutta jokaisella pilvellä on hopea reunus. Joku somppu akka kuolluttapainoa suomalaiseen satamaan avustettavan verran oleva autonkin käyntiin pakkasaamuna saava ”ryyppy” joutuu vastoin kaikkia ”kansainvälisiä” ihmisoikeuslakeja ja inhimillisyysvajetta estävien sopimusten vastaisesti sekä riitasointuisesti tinkimään kela-keijun maksamasta hien hajuisesta oleskelusta kokonaiset 1,97 e vähemmän tämän edm. valkoisen kolonialistin ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ylimystö-ihon kaltaisen yläluokkaisen kalpeuden omaavana kartaron rouvana sillä aikaa kun mustat riipivät puuvillatuppoja puuvillapellolla läkähdyttävän auringon paahteessa.

Da-De
Da-De
8 years ago

Tässä näkee kuinka SUOMALAISIA arvostetaan Rajan takaa lasketaan maahan partalapsia ja ne saa ruuaksikin kaikki mitä vaatiivat veronmaksajat saa elättää ja myös pieneläkekäiset Kuinka voi olla päättäjät noin TYHMIÄ

WeskuI
WeskuI
8 years ago

On kummallista kun valkoisen kansan Suomessa pitä olla neekeri tai ählämi saadakseen sosiaalituet ilman ongelmia.

Tyhmimmät vielä kehtavat väittää (itselleen) että tämä ei ole mitään suunniteltua väestön tuhoamiseksi.

Pirjo Törmänen
Pirjo Törmänen
8 years ago

Mitään ei saa tilillä näkyä!Eli jos saat rahalahjaa niin se suoraan käteen ei tilille! Jos joudut lainaamaan niin takaisin maksu käteisellä ei tilille! Kaikki lasketaan tuloiksi!

Siiri
Siiri
8 years ago

Voi voi elämä on.Meitä oon paljon jotka tarvitsee apua niin ei tämän yhden tarvii valittaa.Ole tyytyväinen siihen mitä on.Mokoma valittaja.

EZs
EZs
8 years ago

Kannattaa myös siinä hakemuksessa mainita että rahaa on tullut lainaksi ja maksetaan takaisin. Toimitan vaikka tiliotteen seuraavaan hakemukseen missä lainan takaisin maksu näkyy. Tilillepanoja ei huomioida mikäli hakija kertoo että ovat vain lainassa. Eihän vippejäkään huomioida….

EZs
EZs
8 years ago

Toimeentulotuki on viiimesijainen etuus. Jos esim nuoren aikuisen vanhemmilla on rahaa laittaa lapselle joka kuu onhan se tietty ensisijaista. Näin ollen tätä sovelletaan kaikkiin. Oma vika jos ei voi ilmoittaa että nämä rahat on vaan lainassa.

Saatanan pellet
Saatanan pellet
8 years ago

Päätöksen tehnyt joku ulkomaalaistaustainen ”kiireapulainen” ja nauraa vielä kotonaankin hienoa pilaa valkonaamalle.Kansan viha nousee koko ajan ja saavuttaa pikapuolin sen pisteen että alkaa tapahtua.Nuo kelan tuet eivät ole enää tänä päivänä valkoihoisille.

Raija Saarinen
Raija Saarinen
8 years ago

Kas kun lapsesi laittoi lainan pankkitilin kautta? Kyllähän sen jokainen tietää, että ei mitään pankin kautta, kaikki syynätään, ikävä kyllä.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.