Vierailijan kynästä: Sisu kaulassa- Suomen Sisu eliitin työkaluna

Julkaistu 27.10.2017 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 10 minuuttia

26.10.2017 alkoi Suomen lähihistorian tärkein oikeudenkäynti. Nyt ei puhuta pelkästään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, maahanmuuttajien kritiikkisuojasta tai pikkumaisten kulttuurimarxistitoimittajien loukatuista tunteista. Ei. Nyt punnitaan se, onko poliittisella poliisilla (PolPo) rahkeita tuhota kansallismielisiä järjestöjä näiden "väärän" ideologian vuoksi. Jos Vastarintaliike kielletään, pian vuorossa ovat muutkin maahanmuuttokriittiset järjestöt.

Poliisihallitus kertoi kieltokanteessaan yllättävän suorapuheisesti, että Vastarintaliike täytyy hävittää "hyvien tapojen vastaisuuden" vuoksi. Kyse ei siis ole perinteisistä rikoksista vaan ”ajatusrikoksista”. "Hyvien tapojen vastaisuus" on kaikkea sellaista maahanmuuttopoliittista ajattelua, jota Jari Taponen, Juha Sipilä, Alexander Stubb, Koko Hubara ja Riku Rantala eivät suostuisi allekirjoittamaan. PolPo pyrkii nyt Vastarintaliike-ennakkotapauksen varjolla kieltämään maahanmuuttokriittisiä ”ajatusrikoksia” esittävät järjestöt.

PolPon sortopolitiikka on kuitenkin osunut jo kipeästi eliitin omaan nilkkaan. Kielto-oikeudenkäynti ei ole säikäyttänyt kansallismielisiä vaan pikemminkin yhdistänyt ja motivoinut aiemmin hajanaista kenttää. 21.10.2017 Tampereella järjestettiin Vastarintaliikkeen aloitteesta sananvapausmielenosoitus, joka oli monien mielestä näyttävin ja voimakkain kansallismielinen marssi Suomessa miesmuistiin.

Kansallismieliset suomalaiset eivät siis suostuneet pelkäämään. Tampereelle matkasi useiden järjestöjen edustajia. Ennakkoon tapahtumaa mainostettiin lukuisissa kansallismielisissä vaihtoehtomedioissa. Paikalla oli myös Suomen Sisun väkeä, mutta heidän asemansa oli varsin erityinen. He joutuivat uhmaamaan oman järjestönsä johtoa osallistuessaan kaikille avoimeen sananvapausmarssiin.

Mistä ihmeestä on oikein kysymys? Miksi Sisun johto päätti eristäytyä muista kansallismielisistä juuri ennen historiallista mielenosoitusta ja oikeudenkäyntiä?

Sisu menee kaulaan valtamedian hyökätessä

Sisulla on jo vuosien ajan ollut vakavia ongelmia julkisuudenhallinnan kanssa. Koska järjestöön kuuluu nimekkäitä perussuomalaisia poliitikkoja, on ryhmä valtamedian jatkuvassa tarkkailussa. Ikävä kyllä Sisun johto ei ole kestänyt painetta. Järjestön johto on pakotettu toistuvasti irtisanoutumaan julkisuudessa "ääriliikkeistä", "rasismista" ja "uusfasismista". Kuten kaikki tietävät, nämä ovat kulttuurimarxistisen valtamedian leimakirveitä, joilla julkista keskustelua manipuloidaan.

Kun kansallismieliset alkavat käyttää samoja termejä valtamedian kanssa, alistuvat he kulttuurimarxistisen mielipidemanipuloinnin välikappaleiksi. Osallistumalla julkisiin irtisanoutumisrituaaleihin "maltillisina" esiintyvät kansallismieliset hyväksyvät vihollisen (valtamedia, kulttuurimarxistit, vanhat puolueet) luoman orwellilaisen retoriikan. Kulttuurimarxistien mukaan rajojen sulkemisen vaatiminen on jo itsessään "rasismia". Irtisanoutumalla "rasismista" niin sanotut maltilliset siis antavat luovutusvoiton viholliselle ja viestivät kansalle, ettei rajojen sulkeminen ole "realistinen" vaihtoehto.

Sisulla on siis mennyt monta kertaa sisu kaulaan, kun valtamedia on päättänyt hiillostaa järjestön johtoa. Ongelma on se, ettei johto ole vetänyt ylpeästi ja uhmakkaasti omaa linjaansa vaan säikähtänyt negatiivista julkisuutta ja tehnyt haitallisia myönnytyksiä viholliselle. Missä se paljon puhuttu ”sisu” on? Sisu ei ole vieläkään sisäistänyt, että median tavoitteena on nimenomaan pakottaa järjestö perääntymään, pyytelemään anteeksi ja tekemään myönnytyksiä. Näin media pyrkii nujertamaan kansallismielisen opposition.

Sisu ja Tampereen mielenosoitus

Viimeisin anteeksipyytely- ja irtisanoutumisrituaali suoritettiin hieman ennen Tampereen sananvapausmarssia. Eräät Sisun aktiivit olivat oma-aloitteisesti päivittäneet mielenosoituskutsun järjestön verkkosivuille. Media ja äärivasemmisto tietysti hurjistuivat. Sisu olisi kuitenkin voinut nauraa sananvapautta vihaavalle valtamedialle, mutta sen sijaan johto päätti perääntyä ja tehdä jälleen nöyryyttäviä myönnytyksiä viholliselle.

Ensin mielenosoituskutsu poistettiin järjestön sivuilta, minkä lisäksi Sisu ilmoitti selvittävänsä, ketkä olivat "syyllisiä" kutsun tekemiseen. Järjestön puheenjohtaja Olli Immonen alkoi puolestaan vakuutella sosiaalisessa mediassa, ettei Sisu todellisuudessa "tue tai ole mukana" mielenosoituksessa. Immonen ei saanut tietenkään viholliselta vastaukseksi sympatiaa vaan räkäistä naurua ja kyynistä ivaa. Kulttuurimarxistit huomasivat, että uhri oli paljastanut heikkoutensa, minkä vuoksi Sisulta alettiin vaatia heti lisää nöyristelyä ja myönnytyksiä. [1]

Tämän jälkeen hiljaiseloa kesti muutaman päivän ajan. Sisulla oli vielä tilaisuus lakaista tapaus maton alle ja keskittyä omiin asioihinsa. Sen sijaan järjestö päätti kerjätä lisää julkista hyväksyntää Vastarintaliikkeen kustannuksella. Kolme päivää ennen sananvapausmielenosoitusta Sisu julkaisi julistuksen otsikolla "Suomen Sisu ei tee yhteistyötä Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kanssa". Uskoiko Sisu viimein vakuuttavansa kulttuurimarxistit? Jos uskoi, suunnitelma epäonnistui surkeasti. [2]

Julistuksessa muun muassa todetaan:

"Suomen Sisun käräjät kehottaa kansallismielisiä toimijoita miettimään tarkoin, kannattaako olla mukana sellaisessa mielenilmauksessa, jonka perimmäinen tavoite vaikuttaisi olevan jotain aivan muuta kuin julkilausuttu."

"Suomen Sisu on toki hyvin huolissaan sananvapauden toteutumisesta tämän päivän Suomessa ja pyrkii toimimaan tilanteen parantamiseksi. Poliisihallitus on kuitenkin perustellut PVL:n kieltämistä sen aktiivien toistuvien laittomuuksien vuoksi – ei sen esittämien yhteiskunnallisten mielipiteiden vuoksi."

"Suomen Sisun käräjät luottaa oikeuslaitoksemme harkintakykyyn edellä mainituissa pyrkimyksissä..."

"Suomen Sisun käräjät vaatii poliisihallitusta ryhtymään ripeisiin ja määrätietoisiin toimiin kaikkien väkivaltaisiksi tiedettyjen ääriliikkeiden nujertamiseksi."

Lyhyesti: Sisu kehotti kansallismielisiä boikotoimaan sananvapausmielenosoitusta; Sisu valehteli, ettei PolPon kieltokanne Vastarintaliikettä vastaan ole ideologinen, vaikka kieltokanne nimenomaan ottaa toistuvasti kantaa järjestön ideologiaan [3]; Sisu vannoo luottavansa ajatusrikostuomioita kansallismielisille ja ehdollisia tuomioita pedofiileille jakavaan "oikeuslaitokseen"; Sisu kannattaa Vastarintaliikkeen kieltämistä. Kovin ruma lista. Eikö tämän pitänyt olla kansallismielisten "yhteistyöjärjestö"?

Sisu ei onnistunut vakuuttamaan kansallismielisiä

Julkilausuma on saanut jo ansaitsemaansa kritiikkiä vaihtoehtomedioissa. Alla muutama tärkeä poiminta:

"Siihen nähden, miten vähän Sisu todella tekee suurehkosta jäsenmäärästään huolimatta, on kummallista ettei 'yhteistyöjärjestöksi' itseään nimittävä porukka lähtenyt mukaan puolustamaan yhtä kaikkein pyhimmistä.

Tiedotteensa mukaan sananvapaus on yksi Sisun keskeisiä arvoja, mutta ilmeisestikään ei niin keskeinen, etteikö valtamedian ja valtiovallan paine sitä valtaistuimeltaan kykenisi pois pudottamaan. Minä näkisin Sisun murtuneen paineen alla ja hylänneensä 'yhden keskeisistä arvoistaan', peläten tahraa kiiltävään kilpeensä."

"Ottaen huomioon, että Sisun boikotoiman tapahtuman nimi oli 'Mielenosoitus sananvapauden puolesta', kuulostaa arvopohjaeron käyttäminen syynä tällaiseen hölmöilyyn lähinnä tekopyhältä 'olemme parempia kuin ne'-tyyppiseltä salonki-nationalistien pisteiden kalastelulta." [4]

"Miksi siis nolata itsensä heittäytymällä polvilleen vihervasemmiston eteen anelemaan hyvepisteitä, joita ei koskaan tule herumaan? Parempi hoitaa asiansa pää pystyssä ja anteeksi pyytelemättä. Meillä ei ole velvollisuutta selitellä mitään kenellekään." [5]

Painavimman vastalauseen Sisun johdolle kansallismieliset kuitenkin esittivät 21.10. saapumalla sankoin joukoin Tampereelle tukemaan Vastarintaliikkeen oikeutta sananvapauteen. Mikäli Sisu luuli voivansa pelotella kansallismieliset pois Vastarintaliikkeen rinnalta, pettivät laskelmat pahasti. Sen sijaan Sisu itse sai eliitin edessä nöyristelevän nyhverön imagon, josta ei helpolla pääse irti.

Vielä 2015 Sisun johto kykeni perustelemaan saamattomuuttaan esimerkiksi Timo Soinin pahamaineisella "harjalla" [6], mutta tekosyitä ei enää ole, sillä puolueen johtaja Jussi Halla-aho on itsekin sisulainen. Miksi nöyristely ja julkiset irtisanoutumisrituaalit jatkuivat Soinin syrjäyttämisen jälkeenkin? Miksi Sisun Vastarintaliike-artikkelin "arvopohja"-retoriikka on matkittu suoraan sisulaisia perussuomalaisia selkäänpuukottaneelta Siniseltä tulevaisuudelta? [7]


Sisu pelaa kaksilla korteilla

Sisun jatkuvat ongelmat kumpuavat esimerkiksi siitä, että järjestö on pelannut aina kaksilla korteilla: toisinaan Sisu ottaa kärkevästi kantaa politiikkaan, välillä se taas väittää olevansa epäpoliittinen kulttuurijärjestö. Pakolaiskriisin puhjetessa Sisu ratsasti ylväästi maahanmuuttopolitiikan aallonharjalla ja kalasteli uusia jäseniä vaatimalla tiukempaa rajavalvontaa. Toisaalta Sisu väittää olevansa päivänpolitiikan yläpuolella, minkä vuoksi järjestö ei tarjoa selkeää yhteiskunnallista ohjelmaa.

Sisu vetoaa "epäpoliittisuuteensa" aina, kun sen näkyvät aktivistit tekevät globalistista politiikkaa eduskunnassa. 2016 kansanedustajat äänestivät Suomen metsien yhtiöittämisen puolesta. Yhtiöittämisen pelätään johtavan siihen, että kaivosten tavoin metsämme myydään tulevaisuudessa ulkomaalaisten suuryhtiöiden raiskattavaksi pilkkahintaan. Sisun puheenjohtaja Olli Immonen seurasi perussuomalaista puoluekuria ja äänesti yhtiöittämisen puolesta. [8] Miten kansallismaiseman kauppaaminen sopii yhteen Sisun kansallismielisen "arvopohjan" kanssa?

Sisun Halla-aho on puolestaan kannattanut kärkevästi TTIP- ja CETA-"vapaakauppasopimuksia", jotka myös johtavat Suomen kansallisomaisuuden kauppaamiseen ulkomaille. Lisäksi ne alistavat Suomen lainsäätäjät ulkomaalaisten suuryhtiöiden käskytettäväksi välimiesoikeusjärjestelmän kautta. Eikö itsenäisyyden ja itsemäärämisoikeuden pitänyt olla Sisun korkeimpia arvoja? Kuinka TTIP ja CETA sopivat Sisun "arvopohjaan"? [9] [10]

Muut kansallismieliset ovat seuranneet Sisun kaksilla korteilla pelaamista vuosien ajan nolostuneena sivusta, mutta järjestön öykkäröinti juuri ennen sananvapausmielenosoitusta on pakottanut monet viimein puhumaan. Esimerkiksi Vastarintaliike ei koko historiansa aikana ole hyökännyt kertaakaan Sisua vastaan järjestönä, vaikka sisulaisen Timo Hännikäisen käytös olisi tarjonnut siihen lukuisia tilaisuuksia. [11] Kun "ei vihollisia oikealla" -periaatetta saarnaava Sisu kuitenkin ilmoittaa tukevansa PolPon kampanjaa Vastarintaliikettä vastaan, ei diplomatialle jää enää tilaa.


Ongelma ei rivijäsenissä vaan johdossa

On tietysti painotettava, että ongelma eivät ole Sisun rivijäsenet vaan järjestön johto. On myös kyseenalaista, kuinka todellinen Olli Immosen johtaja-asema on. Sisun Vastarintaliike-vastainen julistus ei nimittäin sisältänyt Immosen allekirjoitusta, eikä Immonen muutenkaan tahtonut keskutella asiasta julkisuudessa.

Sen sijaan joukko äärimmäisen liberaaleista mielipiteistään tunnettuja sisulaisia levitti julistusta sosiaalisessa mediassa: Kristian Viding, Jiri Keronen ja Teemu Lahtinen. Tämä on johtanut jo arvuutteluun siitä, onko Immonen käytännössä bulvaani ja onko järjestössä käynnissä sisäinen valtataistelu, jossa liberaalit ovat nyt nujertamassa kansallismieliset.

Vaikka äärivasemmiston "analyysissä" esimerkiksi Lahtinen yhdistetään usein "IKL-tyyliseen fasismiin", ovat hän, Viding ja Keronen kaikki amerikkalaistyylisiä oikeistoliberaaleja, joille "markkinat" (lue: monikansalliset pankit) ja "yksilönvapaudet" menevät valtion ja yhteisön edelle. Toisin sanoen heidän reaalipoliittiset tavoitteensa ovat vastakohta alkuperäiselle suomalaiselle kansallismielisyydelle, kuten vahvaa valtiota kannattaneelle IKL:lle. Sisun liberaalisiipi edustaa islamkriittistä monikansallista kapitalismia, jolla ei ole lainkaan aatehistoriallista yhteyttä radikaaliin suomalaiseen kansallismielisyyteen tai esimerkiksi fasismiin ja kansallissosialismiin. Kansallismielisen mukaan esimerkiksi Suomen metsät kuuluvat kansakuntaa edustavalle valtiolle, kun taas oikeistoliberaalin mukaan metsät ovat pelkkää kertakäyttöistä kauppatavaraa.

Viding puolestaan on mukana Kokoomuksen toiminnassa, vaikka Orpon ja Stubbin puolue kantaa suurimpana hallituspuolueena raskaimman vastuun Suomen pakolaiskriisistä. Sisu on kehunut julkisuudessa, kuinka järjestöön kuuluu lähes kaikkien puolueiden edustajia. [13] Eikö kansallismielisten tulisi kuitenkin nimenomaan pyrkiä vastustamaan Kokoomuksen, Keskustan ja Sdp:n kaltaisia globalistipuolueita? Miksi ihmeessä kansallismieliset päästäisivät vihollisen selustaansa? Eikö nyt jos koskaan ole aika vetää selkeä raja meidän ja maanpetturipuolueiden välille?

Artikkelikuvassa Viding poseeraa yhdessä Kokoomuksen Ben Zyskowiczin kanssa. Zyskowiczin lääke Suomen pakolaiskriisiin on "pakollinen vapaaehtoisuus"; kieroilevan kokoomuspampun mukaan globalistien ei tarvitse "pakottaa" Suomea ottamaan vastaan järjettömiä määriä maahantunkeutujia, sillä teemme sen "vapaaehtoisesti" poliitikkojemme määräyksestä! [14] Lisäksi hän on vastustanut ankarasti ajatusta siitä, että laittomat siirtolaiset palautettaisiin kotimaihinsa. [15] Mitä Sisusta kertoo se, että yksi järjestön johtajista tekee kaikesta huolimatta tiivistä yhteistyötä Zyskowiczin kanssa?

Viding on mielistellyt vihollista myös osallistumalla muun muassa Yleisradion kulttuurimarxistiseen Mahadura & Özberkan -ohjelmaan. [16] Hieman ennen Vastarintaliike-vastaista hyökkäystä Viding meni vieläkin pidemmälle pyrkimällä lepyttelemään sosiaalisessa mediassa avoimesti poliittista väkivaltaa kannattavaa äärivasemmistolaista Antti Pokkista! [17] [18] Viding kirjoitti Pokkiselle:

"Suomen Sisu ei ole koskaan ’sympannut’ natseja. Henk.koht. olen sitä mieltä että tämän voisi ilmaista vieläkin selkeämmin."

"Itse teen parhaani että yhdistyksen linjaa terävöitetään jatkossa. Emme sympatiseeraa MITÄÄN väkivaltaista ääriliikettä."

Viding myös piti äärivasemmistolaiselle Pokkiselle antamansa lupauksen, sillä pian keskustelun jälkeen Sisu hyökkäsi kotisivuillaan Vastarintaliikettä ja sananvapausmielenosoitusta vastaan. Tietenkään äärivasemmisto ei muuttanut käsitystään Sisusta. Vidingin nöyristely herätti vihollisessa vain sadistista nautintoa.

Sisu vaatii kansallismielisten boikotointia – kansallismielisten on boikotoitava Sisua

Räävittömintä kieltä käytti Sisuun pesiytynyt pienpuolueprojekteista tunnettu huomionkerjääjä Jiri Keronen, joka muun muassa kirjoitti julistukseen liittyen: "Natsipoikien loukkaaminen oli yksi tuon kannanoton pointeista. Siinä siis ihan tarkoituksellisesti loukataan heitä." Lisäksi Keronen vaati Vastarintaliikkeen ”hävittämistä planeetalta”. [19] [20]

Mikäli Olli Immosella oli ylipäätään mitään tekemistä Vastarintaliike-vastaisen julistuksen kanssa, hän tuskin olisi pyrkinyt loukkaamaan sillä "natseja". Immosen aiempi toiminta on osoittanut selvästi, ettei hänellä henkilökohtaisesti ole antipatioita kansallissosialisteja kohtaan.

Immonen ei kuitenkaan tunnu uskaltavan suitsia lainkaan järjestön kaapanneita ääriliberaaleja, kun nämä heittävät lokaa muiden kansallismielisten niskaan. Kun Teemu Lahtinen jakoi äärivasemmiston väärentämää kuvamanipulaatiota, jonka mukaan MV-lehden päätoimittaja olisi pedofiili, Immonen oli täysin vaiti. [21] Vaikka Sisu sanoutuu kyllä hanakasti irti "rasismista", ei se uskalla sanoutua irti omien vaikutusvaltaisten jäsentensä törkeistä rimanalituksista.

En osaa sanoa, mitä Sisussa on kulissien takana meneillään. En osaa sanoa, kuinka suurta osaa rivijäsenistä muutama äänekäs ääriliberaali edustaa. En osaa sanoa, mitkä Immosen todelliset arvot ovat. Sen kuitenkin tiedän, että monet Sisun rivijäsenet ovat täysin kyllästyneitä järjestössä kytevään anarkiaan. Tämän he kertoivat myös viime lauantaina Tampereella.

On tragikoomista, että "kansallismielinen yhteistyöjärjestö" alkaa pelata valtamedian ja globalistien pussiin. On häpeällistä, että "kansallismielinen yhteistyöjärjestö" kannustaa jäseniään boikotoimaan kansallismielisiä tapahtumia sekä tukemaan PolPon mielipidevainoa.

Monet ovat jo eronneet Sisusta protestina. Pidän heidän ratkaisuaan oikeana. Koska Sisu vaatii kansallismielisiä boikotoimaan toisiaan, ei kansallismielisillä ole muuta vaihtoehtoa kuin boikotoida Sisua.

Vieraileva kirjoittaja: K. Virtanen

Lähteet:

[1] https://twitter.com/ImmonenOlli/status/915491105713610752
[2] https://www.suomensisu.fi/susi-ei-tee-yhteistyota-pvln-kanssa/
[3] http://www.vastarinta.com/wp-content/uploads/2017/03/haastehakemus.pdf
[4] http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/10/22/kolumni-arvo-pohja-ja-hurskasteleva-suomen-sisu/
[5] http://tuonenjoutsen.blogspot.fi/2017/10/miksi-en-todellakaan-ala.html
[6] https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000967532.html
[7] https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005261516.html
[8] https://www.vastarinta.com/perussuomalaisten-epaisanmaallinen-linja-jatkuu/
[9] https://www.vastarinta.com/halla-ahon-kanta-vapaakauppasopimukseen-tyrmistyttaa-aanestajia/
[10] http://www.vapaakauppa.fi/kauppasopimukset/ttip/
[11] http://www.vastarinta.com/vastine-timo-hannikaiselle/
[12] https://twitter.com/Teemu_Lahtinen/status/920590423382462464
[13] http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013031016766475_uu.shtml
[14] https://www.verkkouutiset.fi/nain-tulisi-valtava-pakolaisvirta-hoitaa-ben-zyskowiczin-ratkaisumallit-40797/
[15] https://www.verkkouutiset.fi/jos-alennetaan-talle-tasolle-ben-zyskowicz-ps-nuorten-johtaja-demonisoi-koko-uskontokuntaa-53240/
[16] https://areena.yle.fi/1-3970115
[17] https://twitter.com/viidinki/status/915516150129332225
[18] http://www.vastarinta.com/antti-pokkinen-kannustaa-vakivaltaan-kansallismielisia-vastaan/
[19] https://twitter.com/keronen/status/920965346810646528
[20] https://twitter.com/keronen/status/920965545859735552
[21] https://mvlehti.net/2015/09/16/ainakin-espoon-kaupunginvaltuutettu-teemu-lahtinen-syyllistyi-rikokseen/

 

Janne ”Rysky” Riiheläinen menetti kaikki työt – Uskottavuus propagandistina meni

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 27.2.2026 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

On olemassa ilmiö, jossa julkinen hahmo rakentaa uransa vahvan retoriikan, kärjekkäiden tulkintojen ja jatkuvan vastakkainasettelun varaan. Hetken aikaa se toimii. Otsikoita syntyy, some reagoi, oma kupla taputtaa.

Mutta sitten tapahtuu jotain vaarallista: yleisö lakkaa uskomasta.

Kun uskottavuus murenee, se ei romahda kerralla. Ensin katoavat hiljaiset lukijat. Sitten katoaa kiinnostus. Lopulta katoavat toimeksiannot. Se on kylmä markkinatalouden logiikka: jos kukaan ei halua lukea, kukaan ei maksa kirjoittamisesta.

Moni mediapersoona on viime vuosina saanut huomata tämän. Kun retoriikka kovenee ja jokainen kriitikko leimataan viholliseksi, alkaa uskottavuus syödä itse itseään. Jos vuosikausia maalaa maailmaa mustavalkoisilla siveltimillä ja syyttää vastapuolta milloin mistäkin, lopulta yleisö kysyy: missä ovat todisteet – ja miksi sama levy soi aina?

Yleisradio ei ole velvollinen tarjoamaan töitä kenellekään. Yliopistot eivät ole velvollisia tarjoamaan alustoja. Media-alalla toimeksiannot eivät ole sosiaalietuus vaan seurausta kysynnästä ja luottamuksesta. Kun luottamus katoaa, myös puhelin hiljenee.

Ja mitä jää jäljelle? Pienet ideologiset taskujulkaisut, joissa oma piiri edelleen nyökyttelee toisilleen. Muutaman kympin palkkio kuussa ja tuttu toimituksellinen kupla, jossa kriittinen peili on jo vuosia sitten peitetty verholla.

Suurin tragedia ei ole työn menetys. Suurin tragedia on se, ettei kukaan enää jaksa lukea. Ei siksi että olisi “vaiennettu”, vaan siksi että yleisö on jo tehnyt arvionsa.

Uskottavuus on mediassa valuuttaa. Sen voi käyttää loppuun. Ja kun saldo näyttää nollaa, pankki ei enää myönnä lisäluottoa – ei edes propagandan nimissä.

Janne "Rysky" Riiheläiselle kävi näin.

Lukijan kynästä: Riiheläiset ja muut maalittajat ovat joko ex-narkkareita tai sarjaepäonnistujia

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 30.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.

Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.

Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.

Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.

On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.

Kirja-arvostelu: Jessikka Aro – Putinin USA

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

Jessikka Aron Putinin USA pyrkii olemaan paljastuskirja Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvalloissa, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin paljastava. Kirja on rakennettu vanhentuneiden väitteiden, yksipuolisten lähteiden ja toistettujen teorioiden varaan, joista moni on jo osoitettu kestämättömäksi.

Aro esittää väitteitä ja yhteyksiä, joita ei tue ajantasainen tai todennettava aineisto. Lähteitä ei usein tarkisteta kriittisesti, ja kokonaisuus rakentuu enemmän mielikuvien kuin faktan varaan. Monet kirjassa esitetyt tarinat vaikuttavat peräisin aikaisemmista kiistanalaisista lähteistä, joita tekijä kierrättää ilman uutta todistusaineistoa.

Kerronta on kärjistettyä ja värittynyttä. Aro ei pyri tasapuolisuuteen, vaan rakentaa mustavalkoisen vastakkainasettelun, jossa hän itse esiintyy totuuden puolustajana ja eri mieltä olevat leimataan propagandan uhreiksi. Tämä tekee kirjasta enemmän poliittisen pamfletin kuin tutkivan journalismin työn.

Lukijalle Putinin USA näyttäytyy teoksena, joka yrittää epätoivoisesti toistaa vanhaa narratiivia todellisuuden muuttuessa ympärillä. Kirjasta puuttuu itsearviointi, lähdekritiikki ja analyyttinen etäisyys. Lopputulos on raskas, yksipuolinen ja harhaanjohtava.

Yhteenveto:
Putinin USA ei tarjoa uutta tietoa, ei uskottavia johtopäätöksiä eikä journalistista objektiivisuutta. Se on kokoelma toistettuja väitteitä ja yksipuolisia tulkintoja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Amatöörimäinen sepustus täysin todellisuudesta irrallaan.

Arvosana: 0,5 / 5
Kokonaisuus on epäuskottava, ylidramaattinen ja pahasti ajastaan jäljessä.

Maalittaminen ja väärän tiedon agitaattorit uhkaavat ihmisten turvallisuutta

Päivitetty 11.6.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Yhä useammin sosiaalisessa mediassa näemme ilmiön, jossa jotakuta ihmistä aletaan yhteisvoimin painostaa, leimata ja häpäistä. Tätä kutsutaan maalittamiseksi – ja se on yksi aikamme vaarallisimmista keskustelukulttuurin sairauksista.

Maalittamisen ydin on yksinkertainen: joku vaikuttaja tai näkyvä henkilö jakaa valikoitua tai virheellistä tietoa jostain yksilöstä tavalla, joka saa joukon ihmisiä hyökkäämään tämän kimppuun. Tuloksena on somemyrsky, uhkailua, ja monesti kohteen henkilökohtainen ja ammatillinen maine tuhoutuu hetkessä.

Tämä ei ole sattumanvaraista. Se on osa laajempaa agitaatiokulttuuria, jossa viestintää käytetään poliittisena tai ideologisena aseena. Ikävä kyllä, myös Suomessa tällaisia toimintatapoja on omaksuttu – ja niihin on toisinaan liittynyt jopa julkisin varoin tuettuja hankkeita tai projekteja.

Kun vaikuttajasta tulee yllyttäjä

Yksi esimerkki tästä kehityksestä on viestintävaikuttaja Janne Riiheläinen, joka on toiminut näkyvästi julkisessa keskustelussa ja saanut tukea myös erilaisilta yhteisöiltä, kuten Aalto-yliopistosta. Riiheläisen toiminta sosiaalisessa mediassa on herättänyt laajaa huolta: hänen päivityksissään toistuu kaava, jossa yksittäisistä ihmisistä tai ryhmistä annetaan vääristeleviä väitteitä, minkä jälkeen seuraajat käyvät hyökkäykseen, jopa väkivataan kehoitetaan ihmisiä.

Ongelma ei ole pelkästään Riiheläisessä henkilönä – vaan ilmiössä, jota hän edustaa. Kun valta-asemassa oleva vaikuttaja käyttää sananvapauttaan toisten leimaamiseen, hän asettaa itsensä viestinnän agitaattoriksi, ei keskustelijaksi. Tällainen toiminta murentaa yhteiskunnallista luottamusta ja normalisoi vihamielistä käytöstä.

Julkinen raha ja vastuu

Erityisen ongelmallista on, jos julkista rahaa kanavoidaan henkilöille tai hankkeille, joiden toiminta synnyttää maalittamista tai sen kaltaista sosiaalista painostusta. Tiede ja koulutus ovat arvokkaita vain silloin, kun ne rakentavat luottamusta ja yhteisöllisyyttä – eivätkä toimi välineenä muiden hiljentämiseen.

Jos yliopisto tai muu julkinen taho tukee toimijoita, jotka toistuvasti lietsoivat someraivoa, on syytä pysähtyä ja kysyä: mitä me oikein rahoitamme?

Sananvapaus ei ole hyökkäysoikeus

Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan kulmakivi. Mutta se ei tarkoita oikeutta vääristellä tietoa tai lietsoa ihmisiä toisia vastaan. Jokainen, jolla on suuri seuraajakunta ja vaikutusvaltaa, kantaa myös moraalisen vastuun siitä, miten hänen sanansa vaikuttavat.

Jos haluamme säilyttää vapauden puhua, meidän on suojeltava myös vapautta olla joutumatta joukkohyvittelyn kohteeksi. On aika lopettaa maalittamisen normalisointi – riippumatta siitä, kuka sitä tekee.

https://nykysuomi.com/2025/06/10/aalto-yliopisto-faktabaari-ja-janne-riihelainen-rikostutkinnan-kohteena-syytoksia-laajasta-vihamaalittamisesta-ja-valheellisesta-mustamaalauksesta/