Mainos:

Helkama aikoo lopettaa yhteistyön Kärkkäisen kanssa – Omassa mallistossa White Power -malli

Julkaistu 26.10.2017 – Kirjoittaja Toimitus

Polkupyörävalmistaja Helkama on erittäin todennäköisesti päättämässä yhteistyön uusnatsikohun keskelle joutuneen tavaratalo Kärkkäisen kanssa, kertoo operatiivinen johtaja Tero Valtonen Uudelle Suomelle.

–Tässä vaiheessa voin sanoa, että kyllä vakavasti harkitaan ja erittäin todennäköisesti yhteistyö päätetään, Valtonen kommentoi lehdelle.

–Helkama tietysti vanhana perheyrityksenä ei missään muodossa halua suvaita syrjintää tai uhkailua tai muutakaan ääriajattelua ja olla sellaisessa mukana millään tavalla, jatkaa Valtonen.

Helkamasta kerrotaan, että Kärkkäisen pyöräostoista vastaavien kanssa on jo käyty niukkaa keskustelua ymmärtäväisessä hengessä. Juha Kärkkäisen kanssa ei henkilökohtaisesti ole keskusteltu, eikä Tero Valtosen mukaan keskustellakaan, ellei toimitusjohtaja näin itse halua, uutisoi Uusi Suomi. Valtosen mukaan tilanne on eettisesti arveluttava.

Mainos:

–Näen, että voimme jatkaa yhteistyötä helposti Kärkkäisen kanssa, jos siellä julkisesti myös irtisanoudutaan ääriajatteluista ja nythän sitä ei tehdä, Valtonen kommentoi.

Päätös on Helkamalle iso, vaikka Kärkkäinen ei olekaan yrityksen kymmenen suurimman asiakkaan joukossa. Kärkkäinen on kuitenki Helkamalle kohtuullisen kokoinen asiakas.

–Se tekee tietenkin loven myös budjettiin ensi kaudelle, mutta toinen iso asia on se, mihin vedämme rajan tavallaan yritysarvomielessä, sanoo Valtonen.

Valtonen kertoo, että vastaavia päätöksiä on tehty aiemminkin yksittäisten kauppiaiden kohdalla paljon pienemmässä mittakaavassa ”huonon käytöksen ja hiukan ääriajattelutyyppisen toiminnan takia”. Tähän ei kuitenkaan ole tarvinnut ryhtyä viime vuosina.

Helkaman toiminta asettuu hieman outoon valoon ottaen huomioon, että sillä itsellään on ollut mallistossa polkupyörämalli nimeltä "White Power", josta esimerkkikuva artikkelikuvana. Tuollaista brändiä voisi joku pitää hyvinkin rasistisena.

Tässä muut Kärkkäistä boikotoivat yritykset

Yhteistyönsä J. Kärkkäinen Oy:n kanssa ovat jo aiemmin lopettaneet Finlayson ja Otava, jotka pyrkivät nyt varmistamaan, ettei heidän tuotteitaan mene Kärkkäiselle myyntiin jatkossa lisenssivalmistajien tai välittäjienkään kautta.

Yhteistyön lopettamista ovat ilmoittaneet harkitsevansa Fazer, Joutsen, Berner, Tammi, Muumi-yhtiö ja Fiskars.

Toimitusjohtaja Juha Kärkkäinen syytti asiasta uutisoinutta Helsingin Sanomia lokakampanjasta.

Lähteet: US, Nykysuomi

Katso myös:

http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/10/24/juha-karkkainen-vastaa-natsisyytoksiin-hsn-lokakampanja-vahingoittaa-yritystani/

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

17 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Talvisodanhenki
Talvisodanhenki
9 years ago

Ajojahti.

timo
timo
9 years ago

helkama tykkää jeesustella

Jeremias Shwartz
Jeremias Shwartz
9 years ago

Hienoa toimintaa suomalaisen yrittäjän puolesta. Nuo kaikki meneekin suoraan boikottilistalle jo pelkästään siksi että lähtevät tähän noitavainoon mukaan julkisesti.

Hesari on luultavasti tyytyväinen toimintaansa. Tilalle haluaisivat varmaan afromarketin tai vastaavan, hieman eksoottisemman puodin.

Suunnitellaanko kärkkäiselle samanlaista tuhoa kuin mitä abc:t tekevät muille tienvarsiyrityksille? Poikkeusluvilla mihin vaan pystyyn, ja kaikki ympärillä näivettyy. S-ketjuun voi luottaa, se vihaa suomalaisia siinä missä SPR ja kirkkokin.

Valkoinen hetero
9 years ago

Kärkkäinen saa tuotua Kiinasta halvemmalla polkupyöriä. Turha maksaa ”nimestä.

Yksinkertaista
Yksinkertaista
9 years ago

Ja sitten Helkama itse syyllistyy siihen mistä muita syyttää.

No, ei se mitään. Tästä lähtien minä en korjaa enkä myy yhtään ainoaa Helkaman polkupyörää. Se on ihan helppo yhtälö. Se joka on Helkaman ostanut, huolakoon jossain muualla.

Uusi asiakas
Uusi asiakas
9 years ago

Itse aion jatkossa tehdä ostokset kärkkäisellä, koska kannatan sanan- ja mielipiteenvapautta ja vastustan tällaista lokakampanjaa ja poliittista ajojahtia yksittäisen henkilön mielipiteiden johdosta.

Janne
Janne
9 years ago

Ostan tavarani vain Kärkkäiseltä tästä lähtien jos jtn tarvin. Jos sieltä ei helkamaa, fazeria, finlaysonia, otavan tai muita pskantärkeitä tuotteita löydy ni aivan sama. tai oikeestaan hyvä vaan! Jos se ,että toimitujohtajalla on oma kantansa asioihin ja sillä varjolla koitetaan saada monta sataa työpaikkaa nurin ni PRKL soikoon

Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään
Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään
9 years ago

Niin no mikäs siinä, kun pressa lahjottelee Helkamoita kaiken maailman neekereille. Myynti turvattu, silti aika umpimielisiä suvakkeja Helkamalla. Tää muistetaan.

Minä Vain
Minä Vain
9 years ago

Markkinarako olisi auki ”natsi”-pyörille. Mattavihreä väri ja Maltan ristejä koristeeksi, Ja kauppa käy kuin siimaa. Lisävarusteeksi mojovan tärskyn antava sähköpaimen siltä varalta, että joku antifaatti yrittäisi sen särkeä tai kähveltää.

"Charlie"
"Charlie"
9 years ago
Reply to  Minä Vain

Kärkkäisen pyörämallien nimiksi voisi laittaa miestenpyörälle Sturmi, naistenpyörälle Valkyyria ja lastenpyörille vaikka Ukkonen ja Salama.
Lukkojen avaimenperiin halukkaat saisivat ilmavoimien von Rosen vaakunan.

Vertti
Vertti
9 years ago

On muuten hieno paikka tuo kärkkäisen verkkokauppa kiitos erkkomedia vinkistä.
Huippu palvelu vähän kuin motonetissä

CFF
CFF
9 years ago

AH-Bike ! (Adolf Hitler)

Tuo olisi hieno peli. Kyllä tulisivat kaikki koulussa kateellisiksi sille joka ensimmäisenä karauttaa koulun pihalle AH-Bikella.

Keskelle eturunkoa pienet viikset.

Tästähän tulee hitti!

CFF
CFF
9 years ago

Vakavasti puhuen.

Nyt laitetaan kova kovaa vasten!

Nyt keskitetään ostokset Kärkkäiselle.

Ja nämä firmat boikottiin:

Finlayson
Otava
Fazer
Joutsen
Berner
Tammi
Bonnier
Sanoma

Laitetaan muumipeikolle pienet viikset 🙂

Novoijuku
Novoijuku
9 years ago

Mikä taho on niin pelottava, että nuo kaikki firmat tottelevat heti uhoamista? Aavistavatko vai tietävätkö jo joutuvansa kostotoimien kohteiksi, jos eivät reagoi tähän kampanjaan käsketyllä tai halutulla tavalla? Vai uhkaavatko valtion tilaukset yms. loppua? Mainosboikotti? Antifa-terrori? Vai ovatko kaikki vapaamuurarien tms. omistuksessa ja välineitä?

romaaneja hyllyllä kirjastossa
romaaneja hyllyllä kirjastossa
9 years ago

Kaikki tuoss edellisessä osui kohdalle, en kyllä muista helkama pyöriä kärkkäisellä nähneeni, joitakin olen omistanut mutta aika heikkolaatuisia ovat.

Valkoinen hetero
9 years ago

Valtaosa helkamanpyöristä tehdään Aasian hikipajoissa. Osa vain kootaan suomessa , jopon runkoa tehtiin suomessa.(kuningaskuluttaja 2012).Aivan hyvin Kärkkäinen voisi tuottaa Kiinassa omaa pyöräbrändiään.

Seppo Roos
Seppo Roos
6 years ago

Tästä lähtien ostan Kärkkäiseltä PISTE .

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.